Jokerien peliotteet kaukalossa kaudella 2014–2015

  • 146 700
  • 520

BrxA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika perus "Ihan hyvin"-stipendit se on taas jaettava jengille, eli kyllä tuossa rajat tulee vastaan tämän luokan joukkueita vastaan playoffseissa. Rankkarikisoja siellä ei käydä ja kaikki on tietenkin mahdollista, mutta neljän voiton kaapiminen taitaa olla liikaa toivottu. Mikään huonosta tuurista ja tuomaritoiminnasta jauhaminen ei tule ajankohtaiseksi ainakaan siihen asti, kun osaaminen ei riitä maalintekoon ja LoKoMo -ketju saa taustatukea. Ei siinä, hienoa kautta joukkue pelaa ja ainakin on vain voitettavaa jäljellä.

Kyllä Jokerit olisi eilen voinu vaikka voittaa tämän. Ihan kolikon heitto oli lopulta, eka erä oli pahin josta selvittiin melko kunnialla. Olihan siellä muillakin paikat ratkaista mutta ei tällä kertaa. Voi riittää pleijareissakin omasta mielestäni, ihan paras 7 sarjoissakin.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelillinen suoritus ja taistelu miellytti, tulos ei niinkään vaikka elämästä ja kuolemasta ei ole tarvinnutkaan pelata enää pitkään aikaan. Hienoa että näytettiin SKA:lle heidän kotonaan että Jokerit tulee olemaan hyvin inhottava ja vaikea vastus mahdollisesti kohdatessamme playoffeissa.

Ei tässä nyt oikein kannata taktikoida millään lailla loppu runkosarjan osalta, vaan pelata hyvät pelit fiksusti säästellen. Voi hyvin käydä että Minsk, Lokomotiv ja Torpedo vaihtavat sijoituksiaan ja se ei ole meidän käsissä kuin vain osittain viitaten tuohon Minsk-Jokerit peliin.

Tappioputki olisi hyvä saada poikki. Olisihan se epävarma tunne lähteä seitsemän ottelun tappioputkessa kohti kauden tärkeimpiä pelejä. Uskon että Jokerit klaaraa jäljellä olevista peleistä kaikista pisteitä ja kohtaamme neljänneltä sijaltamme Minskin kun 60 peliä on käyty.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tappioputki olisi hyvä saada poikki. Olisihan se epävarma tunne lähteä seitsemän ottelun tappioputkessa kohti kauden tärkeimpiä pelejä. Uskon että Jokerit klaaraa jäljellä olevista peleistä kaikista pisteitä ja kohtaamme neljänneltä sijaltamme Minskin kun 60 peliä on käyty.
Tuollainen tappioputki runkosarjan lopussa aiheuttaisi déjà vun keväästä 2002. Eikös silloinkin hävitty kuusi peliä putkeen runkosarjan lopulla? Uskon, että tänä vuonna kuitenkin jengi hoitaa runkosarjan lopun vähän paremmin, vaikka keskittyminen alkaakin olla jo pudotuspeleissä. Varsinkin kaksi viimeistä ottelua ovat panokseltaan aika olemattomia. Atlantilla ja Dinamo Minskillä sentään on vielä kova tarve pisteille. Jos leikitään ajatuksella, että Minsk on helpompi vastus kuin Lokomotiv, niin perjantain pelistä tappio ei olisi edes kovin paha asia.
 

zuuzo97

Jäsen
Pelin rakenteet kiekollisessa pelissä ovat parantuneet tämän vierasrundin aikana huomattavasti. Syöttösuuntia on niin ylös, alas kuin sivuillekin ja niitä käytetään hyvin, ajoitukset toimii, syöttöjen laatu parantunut...

Vielä pitää saada kunnon playoff moodi päälle. Kaikin puolin luottavaisin mielin pleijjareita kohti.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Loppujen lopuksi ihan asiallinen peli tänään. Yksi musta hetki ja Sillanpään pehmeät otteet (tatsin puute? Tottumattomuus tasoon?) parissa tilanteessa maksoivat maalit ja lopussa ei saatu kiekkoa verkkoon. Vähän tuntui näkyvän se, että jengistä puuttui tänään pari kiekkollisempaa kaveria ja Omark ei ollut aivan koko matsia parhaalla jalalla liikenteessä. Vaikea se on lopulta pärjätä jos hyökkääjistä 75%:lta voisi amputoida käden ja pelintaso ei kärsisi merkittävästi.

Koukal ja Aaltonen takaisin, keskittyminen mukana 60 minuuttia ja hyvä tästä tulee. Huonolle ei hävitty ja kauden huonoimmasta oltiin kaukana, mutta lopulta tällaisen pelin jälkeen 3 pistettä olisi tuntunut hieman väärältä. Sellainen fiilis tästä kuitenkin jäi, että Minsk tuntuu ennakkoon pelottavalta pleijarivastustajalta. Noita vastaan ei varsinaisesti päästäisi altavastaajana iskemään, mutta vastassa olisi silti pari huikeaa yksilöä ja parivaljakkoa, fanaattinen kotiyleisö ja muutenkin vaikea. Tuossa on oikeasti kaikki ainekset kasassa siihen, että lähtö tulisi ja nyt ei puhuttaisi mistään Azevedo+Kilpeläinen+Vehanen-tyylisestä yhdistelmästä tuossa kausi pari takaperin.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit oli omaan silmään täysin puolivaloilla liikenteessä. Eihän tuossa ollut todellisesta yrittämisestä tietoakaan. Taktikoitiinko tuossa Minsk vastaan pleijareissa vai otetaanko muuten vaan lungimmin ennen tosipelejä.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hahlin kenttä sai tänään peliaikaa vain noin yhdeksän minuuttia ja sinä aikana ketju onnistui haalimaan saldon -2. Tilastojen valossa Hahlin koko kausi ollut pettymys; 46. 1+4=5 -9. Toki Hahlin kaikki vahvuudet eivät näy missään tilastoissa mutta aavistuksen verran kyllä mielestäni pitäisi olla huolissaan tuosta nelosen tilanteesta, kun omissa maaliverkot heiluu turhan usein ja todella harvoin itse onnistuvat maalinteossa.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Hahlin kenttä sai tänään peliaikaa vain noin yhdeksän minuuttia ja sinä aikana ketju onnistui haalimaan saldon -2. Tilastojen valossa Hahlin koko kausi ollut pettymys; 46. 1+4=5 -9. Toki Hahlin kaikki vahvuudet eivät näy missään tilastoissa mutta aavistuksen verran kyllä mielestäni pitäisi olla huolissaan tuosta nelosen tilanteesta, kun omissa maaliverkot heiluu turhan usein ja todella harvoin itse onnistuvat maalinteossa.

Se vähän riippuu mitä pitää oletusarvona. Nelssonin kausi on ollut vähän repalainen kun ukkoja kierrätetään ja milloin kukakin on ollut vähän saikullakin. Toki jos ajattelee Jokereita mestarisuosikkina, niin nelosen taso voi olla hieman huolestuttava (moni muukia asia on kysymysmerkki jos sinne asti mennään). Jos taas miettii, että Jokerit on resursseiltaan keskitason KHL-seura niin toteaisi "vähintään keskinkertaista". Ei saa nelonen aikaan muttei sitä paljoa ole odotettukaan, omissa kolisee välillä muttei kuitenkaan jatkuvasti. Alivoima on kuitenkin tietääkseni aika hyvää, mistä on kiittäminen näitä työmyyriä. Plusmiinuksetkaan ei tasakentin mitään karmeita ole ja se nyt tilastona on muutenkin vähän niin ja näin.

Menestyshän on ollut loistavaa ja näkisin sen edellytyksinä LOKoMo:n lentokelit ja muuten riittävän hyvän hyökkäyksen (Hakin tulikuuma syksy jne., aina on joku kenttä onnistunut riittävästi hyökkäyspäässä) yhdistettynä hyvään joukkuepeliin ja maalivahtipeliin jonka takia omissa kolisee "riittävän vähän".

Eiköhän sinne vähän uudelleenkalustusta tule ensikaudeksi alempiinkin kenttiin jos ja kun Hahl ja SBA korvataan nuoremmilla miehillä. Kivahan se olisi toki kun nelonen olisi täynnä isoja ja ilkeitä loistavia jäähyntappajia jotka tasakentällisinkin pyörittäisi vastustajan rullalle hyökkäyspäässä mutta ei ole ihan realistista.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Runkosarja paketissa ja annan arvosanaksi vahvan ysin. Lännen ykkössijalla ja SKA:n löylyttämisellä (jäi muuten lopulta vaan 4p) olisi irronnut täysi kymppi odotusarvoihin nähden. Loppumatsien löysäily(hetkille) en anna hirveästi painoarvoa, kyllä Erkka tietää mitkä pelit pitää voittaa ja miten ne voitetaan. Tai näin ainakin tahdon uskoa.

Muutamia tilastopoimintoja poffien kynnyksellä:

Pelaajien tehoja viimeiseen 10:een pelaamaansa peliin. Suluissa plusmiinustilasto missä myös muutamia mielenkiintoisia lukuja pelaajan viimeisestä kymmenestä.

Sallinen 5+4 (+8)
Aaltonen 2+6 (+9)
Gunderson 2+5 (-2)
Kapanen 0+7 (+1)
Wirtanen 4+1 (+8)
Huhtala 4+0 (+1)
Omark 0+4 (-1)
Moses 4+1 (-1)
Koukal 2+1 (-4)
Hagman 1+1 (0)

Omarkin ja Kapasen viimeisimmät maalit puolitoista kuukautta sitten 13.1. Torpedoa vastaan.

Hagman viimeiset 23 peliään tehoin 4+4 (+1). Olen vähän huolissani edelleen. Itseluottamuspelaajan maineessa ihan aiheesta.

Jani Ridalla seitsemäntoista pelin tehoton kausi teholukemalla -7, viimeisin piste 27.11.

Riku Hahl 31 viime peliä tehoin 0+2 ja teholukemalla pakkasen puolella -9.

Karlssonilla lähes joka tilasto piirun verran parempi kun Heleniuksella mutta Heleniuksella isompi voittoprosentti. Helge 63,3% ja Karlsson 61,5 %. Luotan veskakaksikkoomme ja Helgen parantuneet viime aikojen otteet antavat turvan tunnetta jos Karlsson olisikin jäässä.

Pakkien plusmiinuksissa pistää silmään Ohtamaan +12 ja Väänäsen -6. Tuntuu että suurinpiirtein yhtä usein ovat vaikeuksissa omissa ja avut hyökkäyspäähänkin ovat melko samaa luokkaa. Ohtamaata avittaa kuitenkin se kun on saanut pelata ison osan kaudesta lokomon takana.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
...jatketaan tilastointia, eli Jokereiden viimeiset kymmenen peliä:
30.1. Jokerit - Slovan Bratislava 4-0
1.2. Jokerit - Atlant Mytishtshi 2-0
4.2 Salavat Julajev Ufa - Jokerit 0-2
6.2. Avangard Omsk - Jokerit 4-3
9.2. Jokerit - Dynamo Moskova 1-2
15.2. SKA Pietari - Jokerit 2-1 vl
18.2. Atlant Mytishtshi - Jokerit 2-4
20.2. Dinamo Minsk - Jokerit 3-1
22.2. Medvescak Zagreb - Jokerit 4-5 vl
24.2. Slovan Bratislava - Jokerit 2-3 ja

3-pisteen voitot: 4/10
2-pisteen voitot: 2/10
1-pisteen tappiot: 1/10
0-pisteen tappiot: 3/10

Tehdyt maalit: 26
Päästetyt maalit: 19

Parhaat pistemiehet:
Moses 5+2=7
Sallinen 4+3=7
Omark 1+6=7
Gundersson 2+4=6

Jokerit vs Dinamo Minsk runkosarjassa:
4.9. Jokerit - Dinamo Minsk 4-5 ja
3.10. Dinamo Minsk - Jokerit 2-3
12.11. Jokerit - Dinamo Minsk 3-1
3.1. Jokerit - Dinamo Minsk 5-2
20.2. Dinamo Minsk - Jokerit 3-1

Parhaat pistemiehet Jokerit
Kapanen 3+6=9
Hagman 2+2=4
Gundersson 2+2=4
Todd 0+3=3
(huomion arvoista: Moses (maali) ja Omark (syötö) vain 1 piste keskinäisissä ja Koukalkin (maali+syöttö) jäi vain 2 pisteeseen)

Parhaat pistemiehet Dinamo
Cheechoo 4+3=7
Linglet 4+3=7
Vesce 2+2=4
Ellison 1+3=4

Edit: kiitos korjauksesta, eli korjataan se tuohon listaan keskinäisistä
 
Viimeksi muokattu:

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
LoKoMo:n tehollinen vaisuus Minskiä vastaan on pieni huolen aihe alkavan sarjan alla. Minsk on näitä fyysisiä jengejä joita vastaan on ollut vaikeuksia vaikka Minskistä kuitenkin ollaan napattu 10/15 pistettä. Uskon kuitenkin että Lokomo löytää lisäpykälän tekemiseensä kun pelataan tosissaan voitosta. Nyt pitää nauttia tuon ketjun pelistä sillä ensi kaudella siitä ainakin Moses puuttunee.

Edelliseen listaan lisäys vielä, Aaltonen Minskiä vastaan 1+2 missaten tuon viimeisimmän.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pitikin kerrata nuo keskinäiset nyt ennen perjantaita, kiitos Flintstone näistä (ja Jofalle myös). Sellainen täsmennys tosin, että kauden avausmatsi päättyi 4-5 vasta jatkoajalla. Silloinhan Jokerit oli kenttätapahtumissa ylivoimainen, mutta alivoimapelin heikkous ja ennen kaikkea Karlssonin (kenties kesätreenien aiheuttama) jäykkyys hävisi pelin. Tämä tuskin playoffeissa enää toistuu, joten toivon mukaan sarja kääntyy meille. Viime peli kuitenkin osoitti Minskin kärkimiesten vaarallisuuden, ja toivon mukaan se antoi hyvää oppia tuleviin peleihin. Uskotaan Erkan olevan kartalla siitä, mitä tässä tarvitaan.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Muuten lisäyksenä, Jokerit keräsi runkosarjassa kotona 60 pistettä ja vieraissa 59. Ihan hyvä suoritus KHL:ssä, missä vierasmatkat ovat usein pitkiä - sekä lännessä että koko sarjassa olimme 3. paras vierasjoukkue. Tosin äkkiseltään katsoen piste-erot koti/vieras eivät olleet niin suuria kuin odotin. Tilastot löysin täältä: KHL 2014/2015 Standings - Hockey, Russia (Linkki siis vie sportstats.com-sivustolle.)

Tavallaan hyvät vieraspelit ovat siis positiivisuusketjun kamaa, toisaalta kotona olisi voinut raapia muutaman pisteen enemmänkin kauden aikana. Minskissäkin on voitettu ja toivottavasti voitetaan ensi viikollakin ainakin kerran.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kauden 15:stä ensimmäisestä vieraspelistä tuli peräti 38 pistettä, kun taas vastaavasti kauden 15:stä ensimmäisestä kotipelistä tuli 28 pistettä.
Kauden jälkimmäisellä puoliskolla kerättiin sitten enemmän pisteitä kotona vieraspeleihin verrattuna (32-21).

Eipä noita kuitenkaan ihan 1:1 voi verrata, koska kauden jälkimmäiselle puoliskolle osui enemmän noita "kovia" pelejä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Erinomainen 40 minuuttia Jokereilta. Ja vielä lisäksi loistava 60 minuuttia Karlssonilta. Kolmannen erän passivoituminen maksoi voiton varsinaisella peliajalla ja ehkä jännittäminen ja osin liigapelaajien kokemattomuus isommista ympyröistä esti voiton jatkoajalla varsinkin 5-3 ylivoimassa. Sitä tosin en tiedä miksi mm. maskissa oli ketä oli, mutta näin tällä kertaa. Jokereille ottelusta 9+. Minsk käytti tilaisuutensa mutta olisi lapsellista olettaa etteikö vastustaja saisi edes yhtä tilaisuutta jatkoerän 13 minuutin aikana.

Samalla tavalla huomenna sillä erolla, että ehjä 60 minuuttia ja se riittää kevyesti voittoon. Hieno peli, loistava tunnelma!
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Erinomainen 40 minuuttia Jokereilta.

No jaa-a. Ei oikeastaan, Minsk esitti vain heikoimman pelinsä Jokereita vastaan tällä kaudella, eivät oikein olleet valmiita peliin. Ottelun loppua kohden he kuitenkin ilman muuta näyttivät väsyneemmiltä kuin Jokerit, joka tuottikin 5vs3 yv:n jatkoajalla. Kukapa olisi uskonut, että sellainen tilanne näden tuomarien tuottamina nähtäisiin.

Minskin kuitenkin pitäisi tämän päivän perusteella olla huomenna väsyneempi kuin Jokerit ja tulevat pommin varmasti pelaamaan energiaa säästäen. Huomenna he eivät kyllä enää nouse tappioasemasta, jos sellaiseen joutuvat.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minsk on yhden ketjun joukkue. SBA tms... kova lämmitys tälle ykköskentälle (chicken, pussy....) niin joku lämpenee ja molemmat ihmettelemään Oraksen hanoja. Varma voitto!
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tää on näitä. Suuri osa matsista pelattiin hyvin ja ajoittain jopa loistavasti, halli oli mukana ja veskari kuumana. Toisaalta turha passivoituminen antoi kaverille saumoja ja oma viimeistely, ratkaisuhalukkuus ja jatkoajan YV:n mielikuvituksettomuus olivat ratkaisevassa roolissa. Mielestäni me oltiin tässä kuskin paikalla, mutta toisaalta rehellisyyden nimissä Minsk pelasi lähes täydellisen matsin: se käytti paikkansa loppujen lopuksi hyvin karlssonin vireeseen nähden, kesti Jokerien prässin ja paljon pelaavat kärkijätkät hoitivat hommansa kiitettävästi.

Huomenna on yksinkertaisesti pakko voittaa. Kun Bailen, Cheechoo ja kumppanit vääntävät näillä minuuteilla ja palautusmisaikaa on alle 24h, on sen aivan pakko näkyä Jokerien etuna. Jos Jokerit ei tuota vastustajan kärkipelaajien rasitusta pysty hyödyntämään, ei jatkoon ole mitään asiaa. Huomenna pitäisi heti alusta lähtien pistää hirveä määrä fyysistä ja henkistä painetta noille isojen minuuttien miehille, hakea heiltä pelihuumori pois ja samalla pokata henkinen yliote. Taklataan vaikka vähän myöhässäkin, hiillostetaan, harjotaan pientä keppiä tarvittaessa ja huoltokin voi iskeä yön aikana Minskin kuivauskopin lämpötilan pakkasen puolelle. Ratkokoon siinä sitten pelejä kun kynttilän valossa pitää munaritkin sulattaa!
 

Scade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kokonaisuudessaan luotto Jokereihin on edelleen kova. Tänään näytti vähän vielä kostautuvan tuo runkosarjan lopun surffailuvaihe. Eiköhän tappio tässä pelissä herätä joukkueen taas pelaamaan. Tyytyväinen olen siihen, että LoKoMo ketju heräili pelin kuluessa ja varsinkin Omark näytti, että pelin kovetessa homma kulkee edelleen. Moses otti vähän iskua, mutta ei peli siitä seonnut. Päin vastoin moneen tekopaikkaan hänkin pääsi eli eiköhän se vielä siitä aukene. Vähän jäi harmittamaan Wirtasen kentän panos. Ennen peliä ajattelin, että he saattavat hyvinkin olla tämän sarjan tärkein ketju Jokereille. Uskon kyllä heidänkin vielä nostavan tasoaan.

Pelitavasta ei nyt ole vielä mitään hirvittävää analyysiä heittää. Ensimmäisen puoliskon ajan peli oli mielestäni hyvin tasapainossa Jokereilla. Hyvin sulkivat keskialueen, tosin tästä johtuen karvaus jäi aika vähäiseksi. Hyökkäysalueella mielestäni myös kohtuu mallikasta peliä. Oman pään pelaamisessa sitten saavat puolustajat kyllä herätä.

Erikoistilannepelaamiseen tarvitaan myös napsu lisää. Vaikka kohtuu monta ylivoimaa joutui Minsk tahkoamaan ennen maalia olivat ne kaikki kyllä kohtuu vaarallisia. Ihan ei nyt Jokereilla toiminut tämä osa-alue. Oma ylivoimaoli myös vähän näennäishallintaa. Minsk antoi Jokereiden pyörittää kohtuu rauhassa, mutta liikaa meni siihen, että takakolmio siirteli kiekkoa edestakas. Onneksi vähän variaatiota alkoi löytyä ja hyvin Moses pelattiin kerran keskelle one-timeriin. Kuviot kuntoon huomiseksi!

Vaika Jokereiden peliotteista puhutaankin niin lisätään myös sananen tuomareista. Vaikka katsomossa välillä tuntui epäoikeudenmukaiselta niin kohtuu tasapuolisesti tuomarit vetivät. Fyysisyys sallittiin, siitä plussaa. Mailahäirintään puuttuminen oli ehkä vähän ailahtelevaa, mutta ei mielestäni ollut mitään "vain kuolleet vihelletään" -linjaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokerit pelasi kolmannen erän eilistä fiksummin ja se oli siinä. Noin muuten ottelun alkuhan oli Minskin eikä niiden toinen voittokaan olisi ollut aivan armoton vääryys. Tällä kertaa tuomarietu oli Jokereilla kun 2-1 maali tehtiin. Onneksi näin, monessa mielessä. Paljon kyllä pitää puolustuspelaamista parantaa Minskiin jotta ei olla Karlssonin varassa kuten nyt pari peliä. Paikkoja vastustajalle tulee aivan liikaa 5vs5 pelaamisessa ja jos suuri jääkiekon ystävä Lukašenka on voidellut Minskin tuomarit, ylivoimaa kotijoukkueelle tulee piisaamaan. En muusta ole huolestunut kuin siitä, että kovin ehjää ei Jokerien pelaaminen ole ja osin senkin takia joukkue on liikaa Karlssonin varassa. Hyökkäyspäässä Jokereilta ei kovin paljon enempää voi odottaa ellei Aaltonen aloita pelaamista. Vaikea sanoa mistä on taikurilla kiinni, mutta olihan tuo paikoin täyttä surffailua myös puolustuspäässä. Jos Aaltosta ei saada ruotuun, koko joukkue voi kaatua yhden pelaajan haluttomuuteen. Ehkä komennus katsomoon olisi paikallaan?
 
Viimeksi muokattu:

Durable

Jäsen
Jokerit pelasi kolmannen erän eilistä fiksummin ja se oli siinä. Noin muuten ottelun alkuhan oli Minskin eikä niiden toinen voittokaan olisi ollut aivan armoton vääryys. Tällä kertaa tuomarietu oli Jokereilla kun 2-1 maali tehtiin. Onneksi näin, monessa mielessä. Paljon kyllä pitää puolustuspelaamista parantaa Minskiin jotta ei olla Karlssonin varassa kuten nyt pari peliä. Paikkoja vastustajalle tulee aivan liikaa 5vs5 pelaamisessa ja jos suuri jääkiekon ystävä Lukašenka on voidellut Minskin tuomarit, ylivoimaa kotijoukkueelle tulee piisaamaan. En muusta ole huolestunut kuin siitä, että kovin ehjää ei Jokerien pelaaminen ole ja osin senkin takia joukkue on liikaa Karlssonin varassa. Hyökkäyspäässä Jokereilta ei kovin paljon enempää voi odottaa ellei Aaltonen aloita pelaamista. Vaikea sanoa mistä on taikurilla kiinni, mutta olihan tuo paikoin täyttä surffailua myös puolustuspäässä. Jos Aaltosta ei saada ruotuun, koko joukkue voi kaatua yhden pelaajan haluttomuuteen. Ehkä komennus katsomoon olisi paikallaan?
Mikäs tuomarietu 2-1 maalissa oli?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Varmaankin Cobol tarkoitti 3-1 maalia ja tiedät sen itsekin. Eikö tuo nyt ole aika turhaa saivartelua. Toivottavasti joukkueen otteissa heijastuu Erkan painottama matka ja peli peliltä parantaminen.

3-1 tosiaan, mutta pointti silti sama: iso tuomarietu josta voi joutua maksamaan Minskissä. Ja toivotaan todella, että ottelu ottelulta joukkue kasvaa. Mikä ettei kasvaisi.
 

faro

Jäsen
3-1 tosiaan, mutta pointti silti sama: iso tuomarietu josta voi joutua maksamaan Minskissä.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten tämä "iso tuomarietu" näkyi itse ottelussa? Itse en sellaista huomannut(vai tarkoitatko vaan tuota 3-1 -maaliin johtanutta tilannetta?). Toki tuo 3-1 -maalissa tapahtunut kampitus olisi kuulunut viheltää, mutta noin muutoin oli omaan silmään varsin tasapuolista tuomaritoimintaa. Virheitä sattuu kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös