Jokereiden KHL-kannattajat

  • 8 496
  • 12

ekihoo

Jäsen
Ensimmäinen ketjuni :) Myönnän voimattomuuteni KHL:n kutsuun nähden ja tunnustan olevani tästä eteenpäin Jokereiden kannattaja. Miksi?

-Uskon Väänäseen ja Westerlundiin, että tästä tehdään Koko Suomen Jokerit.
-1,5 peliä nähneenä voin sanoa, että kiekko on viihdyttävä, ja jotenkin automaattisesti kannatan Jokereita matseissa, vähän kuten Suomea EHT:ssä.
-Jokereilla on kova joukkue, hyökkäyksessä on taitoa ja puolustus täynnä maajoukkue-miehiä. Viimeisenä lukkona tänään esiintynyt Helenius josta tullee joukkueen ykkösmokke.
-Westerlund on maailman parhaimpien valmentajien joukossa, ja medianäkyvyyttä on joukkue jo saanut todella paljon niin YLE:ltä kuin iltalehdiltäkin, joka nimenomaan herättänyt oman kiinnostuksen.

Pitänee hommata tuo Viasat että saa suomi-selostuksella.
 

Kafrom

Jäsen
Itsekkin hyppäsin välittömästi bandwagoniin ensimmäisen pelin perusteella, tiesin kyllä KHL-kiekon olevan viihdyttävää n. 10 pelin otannalla. Nyt kun mukana on suomalainen joukkue, ei katsomista voi vastustaa. Ensimmäiset kaksi peliä olleet todella kovatasoisia ja viihdyttäviä.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täälläkin yksi. Jokereiden otteet kiinnostavat meikäläistä hyvinkin paljon, sillä joukkueessa on todella mielenkiintoisia ja herkullisia nimiä sekä penkin takana häärii yksi kovimmista suomalaisista koutseista. Itse näen Jokerit koko Suomen joukkueena.
 

molari

Jäsen
Pakko mennä jokunen peli Pasilaan tsekkaamaan - uutuudenviehätystä vai ei - mutta onhan tuo just sellaista, mitä kiekkopelin pitää olla - hiki tulee jo katsoessa.

Toivotaan, että alkukiiman jälkeen sama peli-ilme jatkuu ja Jokerit sarjassa menestyy. Eihän tuo keltään ole pois, vaan tervetullut lisä kiekkotarjontaan.
 

Pakkanen

Jäsen
Itse näen Jokerit koko Suomen joukkueena.
Sama, voisin vaikka lisätä kolmanneksi suosikkijoukkueeksi, mutta haluan ainakin ensin nähdä McLeanin (taas) livenä. Viaplay on kyllä hyvä, voi olla että Ruudun toiminta pettää taas. No pun intended, muutenkaan en kannata menneisyyttä. Eli lisään Jokerit kolmannen kovan sarjan suosikkijoukkueekseni ilman KHL-etuliitettä, mutta haluan nähdä vielä enemmän pelejä. CHL / Eurooppa-liiga / whatever saattaa muuten olla mielenkiintoinen tulevaisuudessa.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Pakko mennä jokunen peli Pasilaan tsekkaamaan - uutuudenviehätystä vai ei - mutta onhan tuo just sellaista, mitä kiekkopelin pitää olla - hiki tulee jo katsoessa.

Toivotaan, että alkukiiman jälkeen sama peli-ilme jatkuu ja Jokerit sarjassa menestyy. Eihän tuo keltään ole pois, vaan tervetullut lisä kiekkotarjontaan.

Allekirjoitan.

SM-liigalta mielestäni Jokereiden KHL-taival ei ole pois - päinvastoin. Jos pitäisi joku jääkiekon vihaaja viedä katsomaan jääkiekkoa, veisin Jokereiden peliin. Taitoa, nopeutta, upeaa maalivahtityöskentelyä... Tälläisillä peleillä saadaan lisää katsojia koko lajille. Pitkästä aikaa toivoin Jokereiden voittoa, kun katsoin pelejä. Pakkohan se Viaplay oli hommata!
 

ekihoo

Jäsen
Joko muitakin ihmisiä alkaisi löytyä tähän osastoon? :) Huikeaa peliä, huikeaa kiekkoa, kaiken kaikkiaan KHLn tulo Suomeen Jokereiden toimesta on parasta mitä Suomalaisessa jääkiekossa on pitkään aikaan tapahtunut!

Eki
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Jos olisi varma mahdollisuus katsoa yksittäisiä pelejä ilman kanavapakettien sanelemia pakotteita, niin olisin jo pitkällä junassa. Vaan aina on pakko vetää reen verran paskaa perässään. Tarvii täten yrittää nykiä tilastojen ja raporttien varassa, koska ilmaisstreamit sitä itseään vasta ovatkin täynnä.
 

Jeffrey

Jäsen
Jos olisi varma mahdollisuus katsoa yksittäisiä pelejä ilman kanavapakettien sanelemia pakotteita, niin olisin jo pitkällä junassa. Vaan aina on pakko vetää reen verran paskaa perässään. Tarvii täten yrittää nykiä tilastojen ja raporttien varassa, koska ilmaisstreamit sitä itseään vasta ovatkin täynnä.

Tällainen sattui silmään: https://www.dna.fi/dna-oy/tiedottee...et&id=621&sb=social-share-links&groupid=15219

Eli DNA Welho tarjoaa asiakkailleen ns. kuukauden pelin kuukausittain. Ensimmäinen on nyt tulevana maanantaina Dynamo Riikaa vastaan.

Itse voin myös suositella tuota Viasatin kympin tarjousta. Ei tule ns. liian ylimääräisiä kanavia mukaan. Toki Viasatin Sportitkin tarjoavat aika paljon tavaraa jota en itse katso, mutta tuleehan sielä sitten NHL:ää kun kausi alkaa.
 

Ville27

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Red Wings
Kyllähän se oli ennen kauden alkua selvää, että näin opiskelijana Jokereiden kausari menee ostoon sen naurettavan halvan hinnan takia. Ei ole tarvinnut pettyä, mielellään olen matseissa käynyt.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä tuote ollut niin sanotusti kunnossa alkukaudesta, joten ei ihme, jos hallille on eksynyt muutama ennakkoon varauksellinenkin henkilö. Katsojaluvut ovat olleet niin hyviä, että kyllähän tuolla on varmasti paljon ollut muidenkin joukkueiden kannattajia, jotka ovat uteliaisuuttaan tsekanneet KHL-peliä. Minua ei ainakaan haittaa pätkän vertaa, vaikka bandwagoniin ilmoittautuisi enemmänkin porukkaa. Uuttahan tässä on Jokerit rakentamassa, niin ihan hyvin sopii uutta porukkaa mukaankin.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Ehkä olen uusavuton, mutta kiitän tietoon tulleista linkeistä. Viasatin tarjous vaikuttaa ns mittatilausräätälöinniltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös