Joe Finley HIFK:hon

  • 344 524
  • 1 449

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
no mikäs tossa oli rumaa, peltolahan jatko peliä ihan normaalisti.

Tähän kiteytyy hienosti Finleyn dissaajien logiikka. Alkaa olla jo melko selvää, että ehkä jotain yksittäistä fiksusti argumentoivaa tyyppiä lukuunottamatta taso on olematon ja sääntökirjakin sivuutetaan sujuvasti omaa agendaa ajettaessa. Tosiaan, jos lähtökohta on tuo, että taklaus on puhdas, jos ja vain jos taklattava jatkaa peliä normaalisti, on ainekset jääkiekkoa koskevaan keskusteluun nollassa.

Aharkin kehtaa vielä vetää marttyyrinviitan ylleen. Kokeillaanpa JYP-puolelle samalla sisääntulolla: "Vaikka tällä palstalla ei saisi vieraisiin pöytiin hyppiä, niin uskon useimpien seurojen kannattajien kannattavan enemmän taklaajia ála Yonkman, joka taklaa puhtaasti ja kovaa vahingoittamatta vastustajaa, kuin Tuppuraisen kaltaisia, jonka taklaus aina vähintään toisena kohtana osuu vastustajaa päähän ja aiheuttaa pidemmän puoleisen sairasloman. Mutta kukin tyylillään."

Erona tietysti se, että valtaosa muidenkin jengien kuin HIFK:n faneista tuntuu pitävän Finleyä rehtinä kovaa pelaavana peruspuolustajana, kun taas Tuppuraisen maine on mitä on...
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Finleyllä on se "ongelma", että on Liigaan omassa luokassaan luomaan fyysisen uhan kiekolliselle pelaajalle. Kun Liigassa on liian vähän Finleyn kaltaisia maailmanluokan taklaajia, ei Liigapelaajat osaa varautua taklauksiin avojäällä. Liiga ei opeta pelaajaa hahmottamaan tilaa riittävästi ja olisi ehkä syytä ymmärtää, että jokainen Finleyn puhdas taklaus vie tätä taitotovajetta Liigassa eteenpäin valitettavista loukkaantumisista huolimatta.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Finleyllä on se "ongelma", että on Liigaan omassa luokassaan luomaan fyysisen uhan kiekolliselle pelaajalle. Kun Liigassa on liian vähän Finleyn kaltaisia maailmanluokan taklaajia, ei Liigapelaajat osaa varautua taklauksiin avojäällä. Liiga ei opeta pelaajaa hahmottamaan tilaa riittävästi ja olisi ehkä syytä ymmärtää, että jokainen Finleyn puhdas taklaus vie tätä taitotovajetta Liigassa eteenpäin valitettavista loukkaantumisista huolimatta.

Koko @C.Orr teksti on täyttä asiaa. Se on juurikin näin. Lähes viisikymppisenä ihmisenä, lätkää jonkin aikaa seuranneena, en pysty vaan ymmärtämään tätä koko keskustelua näistä puhtaista, jäähyä aiheuttamattomista taklauksista, Tuntuu aivan täysin absurdilta. Se ei vaan voi olla Finleyn synti, jos Liigassa vastustaja ei osaa enää olettaa että kohta napsahtaa. Ja toivon että tuomarit jatkavat samalla linjalla, eikä Joelle tule pudotuspeleissä kolmen matsin pannaa jostain komeasta pommista. Ei meillä toki välttämättä ole edes niin montaa pudotuspeliäkään, mutta anyway...
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pyydän kovasti anteeksi siltä yhdeltä brändikiekon ystävältä, jonka asia -kommenttia tuossa yhdessä viestissä kuvasin idiootin kirjoittamaksi. Opin myös sen, että brändin sivuilla ei onneksi kukaan muu ikinä koskaan hyökkää henkilöön, vaan keskustelevat viisaasti stadilaisesti ns. aiheesta. Voi ristus mitä porukkaa....

Jos katsoisit IFK:n pelejä, niin et voisi väittää että Finleyn taklaukset osuvat aina vähintään vartalo-osuman jälkeen päähän. Näitä on sattunut, eikä vähiten sen takia, että on niin valtavan iso ja pelaajat eivät täällä osaa varautua koviin taklauksiin.

Tällaisia taklauksia Finleyllä on alle kymmenesosa. Finley taklaa todella paljon ja noin järkälemäiseksi pelaajaksi jopa yllättävän harvoin tulee loukkaantumisia ottaen huomioon, että tällä painetaan yleensä pää kyyryssä keskialueella ja jopa vastustajan maalillekin. Pitäisikö Finleyn olla taklaamatta sen takia, että on isompi kuin muut. Taklauspeli on tärkeä osa hänen pelaamistaan, viime pudotuspeleissäkin nähtiin ettei esimerkiksi Yonkmanista ole juuri mitään hyötyä kun hän ei ehdi taklaamaan ja kiekon kanssa nämä kaapit ovat väistämättä aika heikkoja.

Anteeksipyyntö varmasti hyväksytty ja mukavaa, että opit jotain uutta.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pyydän kovasti anteeksi siltä yhdeltä brändikiekon ystävältä, jonka asia -kommenttia tuossa yhdessä viestissä kuvasin idiootin kirjoittamaksi. Opin myös sen, että brändin sivuilla ei onneksi kukaan muu ikinä koskaan hyökkää henkilöön, vaan keskustelevat viisaasti stadilaisesti ns. aiheesta. Voi ristus mitä porukkaa....
Sait vielä käännettyä, ainakin omassa päässäsi. Sinun antisi tässä keskustelussa on ollut se, että olet sanonut Finleyn taklauksista loukkaantuneen pelaajia ja senkin teit provosoivalla tavalla. Tämä oli kaikilla tiedossa. Perusteluja kun koittaa antaa, ohitat ne täysin ja rupeat sovittelemaan marttyyrinviittaa päällesi. Voi ristus mitä porukkaa....

@Ritola#24 vastaan sinulle toisessa ketjussa, vaikka ehkä ei pitäisikään.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Toivottavasti tämä julkisuus ei vaikuta Big Joen pelaamiseen. Kansanliike, puhtaiden mutta kovien taklausten kieltämiseksi Liigassa, on vahva. Ainakin Lahdessa ja Jyväskylässä. Kukkahattutäteily on viety ihan uudelle tasolle. Ennen vaadittiin tappeluiden ja väkivallan poistamista, nyt vaaditaan työrauhaa kiekollisille hyökkääjille. Rantautuuko tämä aate tänään Raumalle? Toivottavasti.

Liiga on kasvattajasarja NHL:ään. On täysin älytöntä edes keskustella siitä, pitäisikö meillä olla eri säännöt kuin kansanvälisessä kiekossa on. Nyt on nähty yksi Liigan heikkouksista. Pelaajat eivät osaa ottaa pommeja vastaan. Näinhän kävi Patrik Laineellekin. Lisää tällaisiä kovaa mutta sääntöjen mukaisesti taklaavia pelaajia Liigaan kiitos! Kädet ylhäällä, kyynärpää edellä tai hyppäämällä päähän -taklaajia ei tietenkään kukaan halua nähdä. Myös kova, puhdas, fyysinen pelaaminen on taitolaji ja Joe Finley on mestari siinä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt on nähty yksi Liigan heikkouksista. Pelaajat eivät osaa ottaa pommeja vastaan. Näinhän kävi Patrik Laineellekin.

Pelaajilla on valtavasti petrattavaa Liigassa noissa taklausten vastaanottamisessa siitä samaa mieltä, mutta pitää muistaa, että Finleyn viimeisin "uhri" oli itse kanukki, kovaa peliä vannova soturi, tai näin mä ainakin luulin kunnes...
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kansanliike, puhtaiden mutta kovien taklausten kieltämiseksi Liigassa, on vahva. Ainakin Lahdessa ja Jyväskylässä.

Vitut ole. Täällä halutaan, että säännöt ja tulkinnat ovat samat kaikille. Ei niin, että meidän väärä taklaus on toisille puhdas.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ymmärrä Hodgmanin valittelua kyllä, tai ylipäätänsä muidenkaan. Tästä taklaamisesta on jauhettu jokaisen niitin kohdalla niin älytön määrä, että pitäisi ihmisten, pelaajien, valmentajien ja meidänkin tietää jo mitä tämä numero 3 kentällä tarkoittaa. Se on fyysinen pelote, tavalla joka ei ole millään muotoa Liigan vastaista.

Kyllä mä uskon, että monissa joukkueissa tätä "pidä pää ylhäällä, koko ilta tulee" mentaliteettia viljellään nyt. BigJoe osaa tämän niin puhtaasti, fyysisesti ja oikea aikaisesti ettei kenelläkään ole moittimista asiassa. Maalille ajaessaan häntä pään, kaksi tai jopa kolmekin lyhyemmät ovat oikeasti tilanteessa missä pitää jo miettiä tätä järkäleen tuloa jostain suunnasta. Se on satavarma, että kolmosen kentällä ollessa on jokaisella takaraivossaan sijoittuminen ja tieto missä Hulk menee.

Kyyryssä ajo maalille on omalla vastuulla ja jos pää ei ole ylhäällä ja huomio muualla, se nasahtaa nähdyn case Hodgmanin tavalla ja kovaa.

Helvetin hienoa, enemmän näitä puhtaasti taklaavia pelaajia Suomen kentille. Laajentaa varmasti monen pelikäsitystä tämä ylimääräinen huomoiminen, jo ihan tulevaisuuden NHL suunnitelmiakin varten.

2-vuotta ainakin saadaan nauttia tästä herrasta ja ennenkaikkea näistä niiteistä.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tää tyyppi on kyllä jotenkin ihan sekaisin:

Finleyn kaltaisia, jonka taklaus aina vähintään toisena kohtana osuu vastustajaa päähän ja aiheuttaa pidemmän puoleisen sairasloman.

Ei kai tuossa mitään valheellista väittämää ollut.

Ja sitten haukkuu toista mieltä olevaa idiootiksi. Huikeata.

Tässä syy, miksi tuon keskikaistalla olevan pitää taklata laidasta maalin eteen nouseva hyökkääjä:
Recap: DET 3, EDM 4 | NHL.com (linkin pitäisi viedä Detroit-Edmonton -koosteeseen, jossa noin ajassa 0:17-0:22 on samantyylinen tilanne kuin tämä Finley-Hodgman)

Kyllä, Sproulin olisi ilman muuta pitänyt taklata ihmepoika McDavid pois tilanteesta. Puhtaasti, kuten Finleykin teki. Kaikilla ei toki riitä taito tuollaisessa tilanteessa taklata puhtaasti, tai arvioida millä vauhdilla pitää tulla tilanteeseen. Nythän Sproul jäi auttamattomasti jälkeen. Suuri osa Finleyn huikeutta on erittäin hyvä sijoittuminen, liikkuminen ja ajoitus: se ei jää tuolla lailla jälkeen tilanteissa.
 
Viimeksi muokattu:

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vitut ole. Täällä halutaan, että säännöt ja tulkinnat ovat samat kaikille. Ei niin, että meidän väärä taklaus on toisille puhdas.
Nehän ovat. Jos tällä taas tarkoitat Bloodin tilannetta, jossa hän taklasi D'Amigoa, olen itsekin jo sinulle perustellut miksi nämä tilanteet ovat erilaisia, eikä näihin voi käyttää samaa sääntöpykälää. Viimeksi et vastannut mitään perusteluihin, mutta oletan kuitenkin, että ne näit.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
mutta pitää muistaa, että Finleyn viimeisin "uhri" oli itse kanukki, kovaa peliä vannova soturi
Hotsmänni on pelannut Liigassa jo sen verran kauan, että on tottunut siihen, ettei pommeihin tarvitse varautua. Ehkä oppi meni nyt perille.
Itse en pidä tilanteiden jälkeen jaloille naputtelevaa, suuta soittavaa ja vaihtoaitioon huutelevaa Hodaria kovana pelaajana. Aineksia on vaikka mihin mutta kypärän sisällä on isompi ongelma.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pelaajilla on valtavasti petrattavaa Liigassa noissa taklausten vastaanottamisessa siitä samaa mieltä, mutta pitää muistaa, että Finleyn viimeisin "uhri" oli itse kanukki, kovaa peliä vannova soturi, tai näin mä ainakin luulin kunnes...

Eikös Hodgman ole muuten se sama "kanukki", joka taannoista IFK-PEL -joukkomyllyä edeltäneessä tilanteessa tuli taklaamaan kolmantena osapuolena ja veti samantien kilpparit kun Melart tuli muistuttamaan asiasta?
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
...edeltäneessä tilanteessa tuli taklaamaan kolmantena osapuolena...
Asiasta kukkaruukkuun.
Huvittavaa tämä "kolmantena pelaajana" käsite, jota myös selostajat matseissa usein käyttää. Tässäkin kuuluisassa tilanteessa Finley tuli tilanteeseen "kolmantena pelaajana". Ikään kuin maalin edessä olisi paikat vaan kahdelle, eikä pakki enää saisi tulla sinne puolustamaan oman maalin edustaa. Hiekkalaatikolla sen ymmärtää, jos Keijoa sapettaa kun Simo tuli "kolmantena pelaajana" ja vei lapion kädestä mutta että lätkässä yhden pelaajan etenemisen pysäyttäminen kahden pakin toimesta, olisi jotenkin sääntöjen vastaista tai muulla tavalla arveluttavaa..
 
Viimeksi muokattu:

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Asiasta kukkaruukkuun.
Huvittavaa tämä "kolmantena pelaajana" käsite, jota myös selostajat matseissa usein käyttää. Tässäkin kuuluisassa tilanteessa Finley tuli tilanteeseen "kolmantena pelaajana". Ikään kuin maalin edessä olisi paikat vaan kahdelle, eikä pakki enää saisi tulla sinne puolustamaan oman maalin edustaa. Hiekkalaatikolla sen ymmärtää, jos Keijoa sapettaa kun Simo tuli "kolmantena pelaajana" ja vei lapion kädestä mutta että lätkässä yhden pelaajan etenemisen pysäyttäminen kahden pakin toimesta, olisi jotenkin sääntöjen vastaista tai muulla tavalla arveluttavaa..

Aamen. Tätä olen itsekin ihmetellyt. Tappelut on asia erikseen ja silloin on ihan reilua, että tappelijat saa keskittyä vaan toisiinsa ilman, että tarvitsee varoa kolmatta moukaria jostain sivultapäin. Jos tällainen älytön "kolmas pelaaja" -sääntö olisikin olemassa, niin tuossa Hodgman -niitissä Finley ei edes ollut ns. "kolmas pelaaja". Teppo oli jo ulkona tilanteesta, jolloin seuraava taistelupari oli nimenomaan Hodgman vs. Finley tai vaihtoehtoisesti Hodgman vs. Bäckström, jos Finley olisi päättänyt mielummin jäädä blokkaamaan syöttölinjaa. Vai meneekö se niin, että jos kynää yhen pakin kahville niin sen jälkeen saa vapaasti tehdä maalin?
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Asiasta kukkaruukkuun.
Huvittavaa tämä "kolmantena pelaajana" käsite, jota myös selostajat matseissa usein käyttää. Tässäkin kuuluisassa tilanteessa Finley tuli tilanteeseen "kolmantena pelaajana". Ikään kuin maalin edessä olisi paikat vaan kahdelle, eikä pakki enää saisi tulla sinne puolustamaan oman maalin edustaa. Hiekkalaatikolla sen ymmärtää, jos Keijoa sapettaa kun Simo tuli "kolmantena pelaajana" ja vei lapion kädestä mutta että lätkässä yhden pelaajan etenemisen pysäyttäminen kahden pakin toimesta, olisi jotenkin sääntöjen vastaista tai muulla tavalla arveluttavaa..

Termi oli ehkä hieman väärä eikä edes liittynyt varsinaiseen pointtiin, mutta viittasin siis tilanteeseen, josta tämä muutaman vuoden takainen mylly lähti: Pelicans-HIFK - joukkotappelu 26.11.2011 - YouTube .. Melart ja Liivik vetää ns. sandwich-taklauksen Pelicans-pelaajaan, Hodgmanin syöksyessä perässä Liivikiä selkään ja vetäessä hänet kumoon. Tämän jälkeen suorittikin sitten tyylipuhtaat kilpparit. Kyllähän tämä tilanne sekä viime aikaiset itkupotkut mediassa vain alleviivaavat sitä minkälainen pelaaja on kyseessä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tämän kauden historialla voi olla jo tässä pelikiellossa vaikutusta, kun sieltä löytyy näitä epäurheilijamaisia käyttäytymisiä listalta. Veikkaan kahta peliä, kun ei aiheutunut loukkaantumista.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Keihästykset, jalkapyyhkäisyt yms. sikailut eivät kuulu lajiin eivätkä edusta oikeastaan minkäänlaista kovuutta.

Näin ollen on ihme että Finley näitäkin harrastaa, mies on kuitenkin aivan suvereeni taklauspelissä ja maalinedustoilla, liigassa ei ole tainnut aikoihin olla näin kovaa pommittajaa. Kovaa ja puhtaasti.

Mutta pieniä ylilyöntejä sattuu silloin tällöin, ja kyseessä on kuitenkin koko Liigan viihdyttävin pelaaja. Itselleni Finley on ollut lähes koko kauden isoin, välillä ainoa syy tsiigata matseja, lähes joka peliin pari NHL- tason pommia joita Liigassa harvoin näkee edes yhtä / kierros. Simppeliä ja varmaa oman pään pelaamista ja vielä muutama häkkikin!

Joe tarvitaan kentälle, ei poppareille kärsimään pelikieltoa jostain turhasta raukkamaisuudesta. Jos tilanteessa oli keihästys, penalttia pitääkin tulla.

Kaikesta huolimatta en ole pitänyt kenestäkään IFK-pelaajasta näin paljon sitten Bob Halkidiksen, ja se on jo paljon sanottu.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Olihan siinä kaukaa katsottuna pikku tökkäsy tai sitten vähän sinnepäin. Jos tulkkaavat keihästykseksi, niin olkoot sitten niin ja penalttia.

Totta, että Big-Joe tarvitaan kentällä ja nyt kun näyttää vääjäämättömältä, että kausi päättyy aikaisin, eipä tuon kaverin otteita liikaa pääse enää seuraamaan. Ensi kauteen on pitkä aika ja pelaako edes meillä (nää diilit nyt tiedetään, kun on tuota khl sun mitä muuta Sveitsinliiga peikkoa...).

Mun poikakin vaihtoi suosikkipelaajakseen Joe Finleyn eli nyt sitten diggaillaan kumpikin tätä Liigan viihdyttävintä virtuoosia.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Kaikesta huolimatta en ole pitänyt kenestäkään IFK-pelaajasta näin paljon sitten Bob Halkidiksen, ja se on jo paljon sanottu.
Sama. Big Joe on ehdottomasti ollut koko kauden valopilkku ja pelastus. Itse olen aina arvostanut vanhan liiton stay at home-puolustajia ja Joe tekee ne pienet asiat puolustuspelaamisessa niin helvetin hyvin. Todella toivon, että Joen pelit IFK:ssa jatkuvat tulevillakin kausilla.
 

444

Jäsen
Olihan tuo yhtä selvä keihästys kuin Eroseltakin. Aivan helvetin turha temppu.
No, loput kaksi runkosarjaottelua ovat panoksettomia, joten tulkoon sitten pelikieltoa.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Naurettavinta tässä on se, että jos lisäpenaltia tulee aikaisemmista tuomioista... jos siis edes tulee penaltia... aikaisemmat penaltit ovat olleet erittäin kyseenalaisia ja varsinkin alkupäästä! Urheilijoiden tää kassi tuomioistuin olisi ollut varmaan eri mieltä ettei ulkonäön ja koon perusteella tuomita... tai joukkueen... olisi pitänyt heti valittaa sinne, koska jos nyt ne edellä annetut koventavat tuomioita...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös