Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 736 515
  • 8 587

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja Duboisista et tiedä, mutta arvioit kuitenkin. Vinkki: hänet varattiin ennen Puljujärveä = potentiaali nähty suuremmaksi tai vähintään samaksi.
Sellainen nootti kuitenkin tähän, että Puljun valahtaminen neljänneksi oli ihan kauttaaltaan shokki, sillä Puljua pidettiin yleisesti parempana pelaajana. Lisäksi odottelisin niitä todellisia näyttöjä Duboisilta, ennen kuin aletaan mitään tuomitsemaan.
ennustajat ovat aina parhaita jälkikäteen.
Tässäpä tärkeimmät.
 
Largo

Jäsen
Sellainen nootti kuitenkin tähän, että Puljun valahtaminen neljänneksi oli ihan kauttaaltaan shokki, sillä Puljua pidettiin yleisesti parempana pelaajana. Lisäksi odottelisin niitä todellisia näyttöjä Duboisilta, ennen kuin aletaan mitään tuomitsemaan.
Parempi ja parempi. Ei sitä siinä kohtaa kuitenkaan arvioida. Matthew Tkachuk oli "parempi" kuin kumpikaan heistä. Tai ainakin valmiimpi NHL:ään. Silti valahti kuudenneksi, vaikka kaikki tiesi miehen olevan heti valmis NHL:ään, mutta hänellä oli em. herroja vähemmän upsidea. Sekin vain sen hetkinen näkemys, mikä voi muuttua nopeasti. Jopa korkeilla varauksilla on late bloomer-faction olemassa ja kukaan tuskin Karlssonin varausvuonna uskonut miehestä noin kova tulevan.

Draftissakin marginaalit ovat monta kertaa pienet ja jotkut pelaajat vain saattavat miellyttää enemmän ja ottavat ennemmin hänet yleisen konsensuksen sijaan. Ainakin Mark Scheifele ja Hampus Lindholm tulevat mieleen, jotka ovat mennyt reilusti odotettua aikaisemmin. Muistan kuinka moni ihmetteli Jetsin ratkaisua varata Scheifele tuolla numerolla, mutta Jets ilmeisesti tiesi paremmin. Sama Lindholmin kanssa.
 
Täälläkin naureskeltiin Duboisin NHL-uralle, kuinka jäänyt silti Puljujärven taakse. Näyttänyt nyt sitten kuitenkin saaneen juonesta kiinni ja tehnyt 4+3 tälle kaudelle. Ehkä Kekäläisellä oli kuitenkin ymmärrys siitä, mitä teki ja miksi?

Ei täällä kukaan ole naureskellut. Homman nimi oli se, että eräs kirjoittaja oli jo vetämässä nykyisten näyttöjen perusteella Puljujärven NHL-uraa vessanpöntöstä alas ja kehumassa miten oikeassa Kekäläinen oli varatessaan Duboisin ja "väistäessään" Puljujärven.

Puljujärveä arvioitaessa tulisi arvioida Puljujärveä ja Duboisia arvioitaessa Duboisia. Siis sitten muutaman vuoden kuluttua.

Vai päätettäisiinkö täällä ja nyt yhteistuumin, että Kekäläinen on ihan hoopo kun ei varannut Tkachukia?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Chiarelli ainakin kehui Puljujärven peliä taannoisessa pressitilaisuudessa. Tällä kaudella pelaamastaan kahdeksasta Oilers-pelistä kuusi on ollut Chiarellin mielestä erittäin hyviä. Kehitystä tapahtuu koko ajan, eikä Oilers ole vielä Jessen suhteen luovuttanut.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Sahtiankat
Puljujärveä arvioitaessa tulisi arvioida Puljujärveä ja Duboisia arvioitaessa Duboisia.
Tämä on varmasti oivallinen pointti. Pistevertailujen lomaan tekee silti mieli huomauttaa että Puljujärvihän saavutti Dubois'n tämän hetkisen pistemäärän jo viime kaudella. Eliteprospectsin mukaan veikkosten lyhyiden NHL-urien pistekeskiarvot ovat sadasosalleen identtiset. Tältäkin kannalta vertailu on siis hankalaa, heidän NHL-urissaan ei vielä ole juuri eroa.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No nyt luki oikein teksti-tv:llä, että Puljujärvi nostettu ykkösketjuun McDavidin rinnalle. Siitä sitten vain lötää pussiin. Toivottavasti poika onnistuu niin ei tule turhaan noustua neljältä katsomaan.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Pulju askiin ja heti tappio, parempi ois pitää ukkoa vaan poppareilla vaikka pelasikin todella hyvin. Äkkiä joku Cammaleri tilalle.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Neloskenttä pelas hyvin ja Rousselin kelpo pelin ylle laski varjon tuo surullinen loppu. Gryban idioottijäähy myös katkaisi hyvin Edmontonin momentumin aiemmin. Myös Kassianin suoritus missä koppasi viivalla kiekon omalle puolustusalueelle menettäen kiekon ja vapauttaen Toronton maalintekoon oli näitä kulminaatiopisteitä. Ei liikaa onnistujia ja sekavaa peliä.

Pulju sai hyvin peliaikaa eikä mitään isompia mokia, ja kaikkiaan seitsemän vetoa sekä plusmiinus yks. Noilla ainakin aloituksia hyökkäyspäähän, jos eivät nyt kaikki kauhean vaarallisia olleet. Maalia kohti hyvällä prosentilla. Oli siinä paikat tehdä se maalikin. Ylivoimalle pääsi myös mutta ehkä hivenen höntyili.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Ylivoimalle pääsi myös mutta ehkä hivenen höntyili.

Mysteeriksi jäi miksi sai pelata ekassa ylivoimassa mutta heti seuraavaan tilalle tuli muistaakseni khaira. Kummallista. Mutta joo pari hyvää vetoa keskemmältä. Pääasia että on tällä kaudella päässyt ampumaan ja luottaa kutiinsa selvästi. Mcdavidin kentässä rooli ja pelityyli selvästi "pelaavampi" kuin muissa kentissä joissa menee rouhimiseksi enemmän mutta on ollut hyvä siinäkin.

Paskaa tuuriakin oilersilla tällä hetkellä..
 
Itse muistelisin, että korvattiin Letestulla. Kyllä jos pitää vetomäärän korkeana ja saa ne pari kolme selkeää maalipaikkaa per peli on pakko alkaa tulla tulosta.

Kyllä tuo peli aika sekavaa on. Kuten mainittua tuossa oli kolme tosi heikkoa suoritusta pelin aikana. Ja kaipa maalivahti olisi yhden kopin enemmän ottaa. Toki tuo lopetus oli surkeaa munkkia lähinnä.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Ilmeisesti yhteispeli McDavidin kanssa kuitenkin rullasi kohtalaisesti. Aivan turha tulla sanoaan, että kai se nyt McDavidin kanssa kenellä tahansa kun näin ei kuitenkaan ole tällä kaudella ollut, aika montaa ukkoa siihen on kuitekin kokeiltu,

Edmonton Journal.:
"McDavid and Puljujarvi and Strome and Draisaitl in particular had some chemistry. On this level, it’s hard to blame the coach for rolling four lines when he had four lines that were rolling. So I won’t do so."

Sportsnet’s Doug MacLean blasts Todd McLellan for playing fourth line late in loss to Toronto Maple Leafs | Edmonton Journal
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Raporttien perusteella siellä on kyllä ihan jotkut muut tyrineet kuin Puljujärvi.

Nyt vaan Jesselle vakipaikka ykkösestä, niin alkaa tulostakin tulla! Ei siihen parempaakaan tarjolla tällä hetkellä ole.

Mites se McDavidin maali, oliko siinä Puljulla osaa tai arpaa, vai oliko puhdas yksilösuoritus?
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Molemmat oli maalilla ja McDavid teki. Eli läsnäolopeloteosa. :D

Luulisi, että paremman puutteessa Puljun annetaan tuossa nyt näyttää osaamistaan pari peliä vielä. Ei tuo varmaan herkkua ole McDavidillekaan, kun ukko vieressä vaihtuu koko ajan.

Puljun suoritusta ei voi liikaa kehua, mutta kyllä siinä on aihiot onnistumisille. Saa vetoja ja löysi jo useimmiten itsensä pelin sisältä. Sanoisin, että joukkueelle on arvokasta tässä sekavassa tilanteessa tuo että Pulju saa liikkeellään hyvin kiekkoa hyökkäysalueelle. Aika suoraviivaisesti pelasivat ja kaipa se on pakkokin. Sitten taas pitäisi löytää se rauha rakentaa peliä ja laatupaikkoja.

Näkisin, että Pulju tuossa varmasti kasvaa joukkueen imussa, jos on kasvaakseen. Voi väläytellä ja pelata energisesti, mutta ei kykene ottamaan joukkuetta reppuselkäänsä. Tarvii tuohon esimerkiksi onnistumisen McDavidin ja Lucicin kanssa. Mikäli joukkueen tuska jatkuu jatkunee myös Puljun.

Öljyt lienee ainakin maalivahtimarkkinoilla ja avoin muihinkin muutoksiin. Antti Niemi? :D
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Raporttien perusteella siellä on kyllä ihan jotkut muut tyrineet kuin Puljujärvi.

Nyt vaan Jesselle vakipaikka ykkösestä, niin alkaa tulostakin tulla! Ei siihen parempaakaan tarjolla tällä hetkellä ole.

Mites se McDavidin maali, oliko siinä Puljulla osaa tai arpaa, vai oliko puhdas yksilösuoritus?

Kyllähän tuo tuolla mukana heiluu:

McDavid's tip-in ties it | NHL.com
 
chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta Puljujärveltä ihan hyvä peli. Ensimmäinen erä oli koko joukkueelta aikamoista hakemista, mutta toisesta erästä eteenpäin yhteispeli alkoi sujua paljon paremmin ja saivat hyvin painetta hyökkäyspäähän. Puljujärven liike on sen verran hyvää, että näyttää ehtivän hyvin mukaan noihin McDavidin rynnistyksiin. Ehkä tulevissa peleissä pystyisivät hyödyntämään tuota vielä enemmän. Puljun liike ja aktiivisuus muutenkin tuotti hyviä asioita karvauksen ja kiekonriistojen muodossa. Laukaukset olivat pääasiassa rannevetoja ja yksi hyvä ohjaus maalin kulmalta. One-timeriaan ei päässyt kokeilemaan ollenkaan.

Ylivoimaa pelasi yhden vaihdon ajan ja senkin neliön keskellä, missä ei saanut laukausta aikaiseksi. Mielestäni heidän kannattaisi kokeilla Puljua laukojan paikalla, kun hänellä kun kuitenkin on aika väkevä laukaus (vaikka ei kuitenkaan niin laserintarkka kuin Laineella).
 
Oli muuten silmiinpistävää juuri tuo että McDavid ei ollut jatkuvasti yksin nopeiden hyökkäyksten kärkenä vaan Pulju oli usein mukana. Lucic sitten tuli vähän viiveellä. Kuinkahan mahtaisi olla jos tuohon saataisiin vielä kolmas jalkavampi lenkki? Toki ehkä antaisin tuolle kolmikolle kyllä nyt sen pari peliä ainakin.

Oli tosiaan neliön keskellä ylivoiman ja sai siihen yhden syötönkin joka jäi käyttämättä. Ehkei paras syöttö, mutta meni se oli Puljulta osaltaankin. Luulisi tosiaan, että maalille olisi eri mies laittaa. Toki parempi siinäkin kuin ilman ylivoima-aikaa.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nostaa itseasiassa entisestään Puljun hienon kokonaisvaltaisen pelaamisen ansiota se, että koko muu Oilersin joukkue tuntuu tällä hetkellä olevan todella sekavassa tilassa.

Hyvä (tai pikemminkin karmaiseva) osoitus tuosta oli se Russellin oma maali, jossa ei kyllä ollut yhtään mitään järkeä enää. Se Laineen viimekauden lipsahdus oli lastenleikkiä tuohon verrattuna. Ei tuollaisia pääse vaan tapahtumaan tällä tasolla, jos ei kuuppa ole täydellisen sekaisin siinä tilanteessa.

Sinänsä toki harmi, että tuo peli kääntyi loppumetreillä tuollaiseksi, sillä olisi se tulos voinut olla toisenlainenkin.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Ensimmäinen erä oli vielä vähän hakemista, kuten oikeastaan koko ketjulta, mutta toisessa ja kolmannessa erässä Pulju oli hyvä ja maalikaan ei ollut kaukana. Jos/kun saa jatkaa McDavidin vierellä, niin tulosta tulee väkisinkin jossain vaiheessa. Veikkaan, että Flamesia vastaan JP iskee pari pinnaa.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Oli tosiaan neliön keskellä ylivoiman ja sai siihen yhden syötönkin joka jäi käyttämättä. Ehkei paras syöttö, mutta meni se oli Puljulta osaltaankin. Luulisi tosiaan, että maalille olisi eri mies laittaa. Toki parempi siinäkin kuin ilman ylivoima-aikaa.

Tuossa samalla paikallahan Pulju pelasi ne aikaisemmatkin ylivoiman rippeet alkukaudesta. Tuo ylivoimapositio on vähän sellanen suojattu tontti missä ei tarvi koskea kiekkoon ja on iso ruho maskissa jos pelataan viivan kautta. On myös vähän alempana valmiina puolustamaan, mikäli jokin menee vikaan. Valmentaja ei oikein luota Puljuun ennen kuin se verkko alkaa heilua tasakentällisin vähän säännöllisemmin. Se on oikeastaan ihan hyvä asia ja jollain tasolla pidän siitä, ettei Jesse saa paikkaansa helpolla. Nythän tälle kaudelle kehitystä on selvästi jo tapahtunut, eikä Jesse huonoimmillaankaan ole enää pelin ulkopuolella tai jäljessä tilanteista. Osoittaa henkistä vahvuutta.

Koulutus jatkuu varmasti tulevaisuudessakin ja Pulju on todennäköisesti poppareilla vielä kerran jos toisenkin. Ellei Oilersissa tapahdu tiettyjä muutoksia..
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koulutus jatkuu varmasti tulevaisuudessakin ja Pulju on todennäköisesti poppareilla vielä kerran jos toisenkin. Ellei Oilersissa tapahdu tiettyjä muutoksia..

Eipä näytä löytyvän tuolle penkitykselle oikein yhtään ymmärtäjää Oilersin palstoilta. Siellä on muuten mainittu, että Jesse on saanut Edmonton Journalin pelaaja-arvioissa keskimääräisesti joukkueen parhaimmat pisteet Oilersissa pelatessaan. Eli kyseinen lehti arvioi jokaisen pelin jälkeen kaikki pelaajat pistein sekä sanallisesti.

Kun joukkueessa pelaa mm. McDavid ja Draisaitl ei tuo ole ihan huonosti. Kyse on kuitenkin Oilersin kannattajien taholta merkittävästä julkaisusta jota varmasti luetaan, joten kyllä tuokin yksityiskohta tukee sitä että tämä kausi on lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle McLellanista huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän hänen peruspelaamisensa on ollut ihan hyvällä tasolla. Pelasi aiemmissa otteluissa aika varman päällle eikä tullut suuria virheitä, joskaan ei suuria urotekojakaan. Puljujärvi on näissä pelaamissaan yhdeksässä ottelussa plus-miinustilastossa selvästi plussalla, kun lähes koko muu joukkue on samoissa otteluissa pakkasella, jotkut aika raskaastikin. Nyt viimeisessä ottelussa oli näköjään saanut enemmän vapauksia hyökkäyspään suhteen, pääsi kuitenkin plussalle siinäkin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olipahan hyvä peli Jesseltä. Hienoa nähdä että pystyy pelaamaan jo McDavidin vieressä ja oli komia tuuletus ekassa maalissa. Ja hyvä että nyt vielä voittivat tuon pelin vaikka meinasivatkin sulaa ihan totaalisesti 3. erässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös