Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 755 937
  • 8 640
Oot sä kyllä melkonen vihaaja. Taitaa ottaa päähän kun se sinun veikkaus, että Puljujärvestä tulee Oskar Osala huonommalla luistelulla, ei tulekaan toteutumaan.

Olen nähnyt näistä tämän kauden Puljun peleistä 10/12 erää ja ollut ainakin omaan silmään joka pelissä Oilersin suunnilleen viiden parhaan hyökkääjän joukossa. Ei mitään asiaa alas. Sunkin kannattais kattoa noita pelejä, niin näät miten hyvin Puljujärvi suoriutuu vaihdosta toiseen.

Toisilla tuntuu olevan tuo asenne moniin tekijöihin. Tulee tuosta mieleen eräs hieman aikaa sitten kokonaan bannattu käyttäjä, joka oli sitä mieltä, ettei Laine saa 5 pistettä ekalla kaudella.
 

LemMy

Jäsen
Juu en nyt ihan noin rankasti Puljujärveä lähtisi tuomitsemaan, mutta kyllähän täällä nyt vähän turhankin positiivisena on esitykset nähty.

Omaan silmään itseluottamus ei edelleenkään ole kohdillaan ja koittaa paikata puutteitaan ja pitää pelipaikkansa tuolla tsemppaamisella ja hanakasti laukomisella.

Vaikealta näyttää enkä oikein osaa sanoa, että mikä miehelle oikea paikka olisi pelata.

Ehkä takaisin Eurooppaan mutta onko sekään sitten paras tuon PAmerikkalaisen kulttuurin kannalta. NHL:än ei meinaa vielä riittää ja AHL:än meinaa nykyään tuossa tilanteessa olevat hyvin äkkiä turtua.

Vaikea paikka seuralle ja miehelle itselleen.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Toisilla tuntuu olevan tuo asenne moniin tekijöihin. Tulee tuosta mieleen eräs hieman aikaa sitten kokonaan bannattu käyttäjä, joka oli sitä mieltä, ettei Laine saa 5 pistettä ekalla kaudella.

Tämä oli kyllä jotenkin kaiken huippu. Muistaakseni 30 ensimmäisen maalin jälkeenkin oli sitä mieltä, että Jetsin kannalta olisi parasta lähettää mies farmiin...
 

WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Edmonton Journal pelaaja-arviossaan Blues pelin jälkeen_

"#98 Jesse Puljujarvi, 6. The youngest Oiler was the team’s best skater, transporting the puck, fighting through checks, firing away with 6 shot attempts, and bringing the physical game as well with 4 hits. One of them was an absolute doozy on Dmitrij Jaskin that knocked the 6’2, 216 pounder to the ice and dislodged his helmet in the process. He fired a wicked wrist shot from the wing that forced an excellent blocker save from Allen, one of his best stops of the night. Showed some savvy managing the puck in his own end as well, though he had one adventure when he went cross-country along his own blueline that might draw some follow-up in the video room. Suffice to say J.P. should have plenty of company in that session."
 
Väitteesi on 100-prosenttisesti väärä. Tulosta on tullut (maali) ja lisäksi lähellä on ollut (tolppa).

Älä nyt viitsi väittää vastaan, saattaa vaikka puolustautua ensin ja sitten vasta hyökätä takas kuin jokikoira.

Katselin tuota viimeisintä peliä ja olin oikeastaan yllättynyt. Puljujärvi näytti melkein koko ajan kentällä siltä, että tiesi, mitä on tekemässä. Usein aiemmin tullut sellainen olo, että jää toisinaan haahuilemaan kentälle ja toisinaan sitten taas päättää väkisin tehdä jotain. Nyt menee enemmän pelin mukana ja sen ehdoilla ratkaisuja. Toivottavasti jatkuu noin. Noin pelaavaa Puljua ei lähetetä takaisin alas. Ja noin pelaamalla tulee tulostakin jossain kohdin. Tällä hetkellä tuntuu koko Oilersilla olevan vaikeaa.
 

tuketuksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Jets, Klubi, Suomalaiset NHL:ssä
Tänään heikompi peli Puljulta. Niinkuin oli koko kolmosketjulta. Vaikka numerot aika rumaksi repesivätkin Dallasin eduksi niin silti muut kolme ketjua Oilersilta pelasi paljon paremmin kuin tuo kolmonen. Ei muutakuin seuraavaa peliä kohti.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Redditissä kaivoivat klipin jossa sai tungettua kielen sieraimeen maalinsa jälkeen. Pätkästä ei selvinnyt tarttuiko mukaan mitään tavaraa.

Twitter

Linkki Twitteriin jossa Jesse kaivaa kielellä sierainta.
Ei vittu oo totta! Onko tämä joku pohjalais-lappalainen geenivirhe? Omalla kielellä käy huuhtomassa sieraimensa! Sairasta!
 

ijuka

Jäsen
Vaikuttaa siltä, että tuttu kaava toistuu jälleen. Ensimmäisessä pelissä Puljujärvi pelaa oikein hyvin ja saa jopa maalinkin, mutta sitten peli vaan huononee huononemistaan. Jo neljä pisteetöntä peliä takana. Sama tapahtui viimevuonna NHL:ssä sekä MM-kisoissa. Syitä tähän pitää miettiä. Oma veikkaus olisi, että ei kykene kunnolla suorittamaan valmentajien suunnitelmia ilman mietiskelemistä ja vaatii vapaat kädet. Aika suuri ongelma NHL-uraa ajatellen, jos näin on.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Oma veikkaus olisi, että ei kykene kunnolla suorittamaan valmentajien suunnitelmia ilman mietiskelemistä ja vaatii vapaat kädet. Aika suuri ongelma NHL-uraa ajatellen, jos näin on.

No on kyllä melkoinen veikkaus 19-vuotiaasta!

Jessestä on hieman alkanut paistaa läpi se, että ei tule vielä ihan selkäytimestä tekeminen. Joka tilannetta yritetään pelata karmealla tsempillä, mutta hieman rauhallisempi toiminta toisi enemmän tulosta ja potku riittäisi paremmin niihin tilanteisiin, joissa sitä tarvitaan. Myönnetään toki, että eilen tuli kanavasurffailtua pelien välillä.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei vittu oo totta! Onko tämä joku pohjalais-lappalainen geenivirhe? Omalla kielellä käy huuhtomassa sieraimensa! Sairasta!
Mitä väliä sillä on? Tutkiskelin karttaa, kun näin uutisen jossa pohjoisessa oli tullut taivaalta alas tavaraa. Siellä oli kylä nimeltä Pulju. Tehkööt mitä tykkäävät kunhan pelaaminen sujuu.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei pysty McDavid tuota venettä kannattelemaan ja loistamaan pelistä toiseen. Ja ei niin yllättäen Puljukaan ei loista kuten ei oikein muutkaan tuolla. Kyntää koko joukkue aika pahasti.

Jokinen tehnyt jo tuplatehot Kingsissä mitä sai aikaan Öljyissä ja jämäminuuteilla. Ehkä se kertoo jotain.
 

RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Sama tapahtui viimevuonna NHL:ssä sekä MM-kisoissa. Syitä tähän pitää miettiä

Edmontonin omassa ketjussa otettiin jo esille, että Puljujärven paikka ei olisi ylhäällä. Kyseinen kirjoittaja mietti samoin, kun itsekin, että oikea paikka olisi nyt AHL tai jopa tulla takas Eurooppaan isoille minuuteille. Sokea Reettakin näkee, että ei lähde toimimaan tälläkään hetkellä / yrityksellä eikä valoa tällä hetkellä näy tunnelin päässä. Nyt ei voi puhua edes siitä, ettei olisi saanut mahdollisuutta. Näyttää nyt vahvasti siltä, että on tulossa jo toinen ohi kausi putkeen eikä se tuohon ikään ole missään nimessä hyvä asia.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Edmontonin omassa ketjussa otettiin jo esille, että Puljujärven paikka ei olisi ylhäällä. Kyseinen kirjoittaja mietti samoin, kun itsekin, että oikea paikka olisi nyt AHL tai jopa tulla takas Eurooppaan isoille minuuteille.

Mielenkiintoista. Ihanko kirjoittaja Edmontonin omassa ketjussa on esittänyt mielipiteitä? Ei olisi tarkempaa raporttia heittää tästä kirjoituksesta?

Näyttää nyt vahvasti siltä, että on tulossa jo toinen ohi kausi putkeen eikä se tuohon ikään ole missään nimessä hyvä asia.

Millä tavalla ohikausi? Viime vuonna ihan mukavat tehot AHL:ssä, nyt on kausi vasta nuori. Kieltämättä viime vuonna Pulju olisi saanut pelata enemmän, mutta milläs lähetät AHL:ään kaveria, joka ei osaa kieltä ollenkaan? Siellä joutuu itse pyörittämään omaa arkea. Yamamoto sai tänä vuonna sen normaalin kohtelun, eli oli mukana seuraamassa mikä on NHL:n vaatimustaso ja lähtee viisaampana kehittämään itseään junnuissa.

Sokea Reettakin näkee, että Pulju on väläytellyt osaamistaan myös ylhäällä. Junnuikäisillä nämä onnistumiset ovat tärkeämpiä kuin tasainen suorittaminen, jossa Pulju ei ole vielä hyvä. Ne kertovat potentiaalista.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Vaikuttaa siltä, että tuttu kaava toistuu jälleen. Ensimmäisessä pelissä Puljujärvi pelaa oikein hyvin ja saa jopa maalinkin, mutta sitten peli vaan huononee huononemistaan. Jo neljä pisteetöntä peliä takana. Sama tapahtui viimevuonna NHL:ssä sekä MM-kisoissa. Syitä tähän pitää miettiä. Oma veikkaus olisi, että ei kykene kunnolla suorittamaan valmentajien suunnitelmia ilman mietiskelemistä ja vaatii vapaat kädet. Aika suuri ongelma NHL-uraa ajatellen, jos näin on.

En olisi vielä huolissaan yhdestä huonosta pelistä. Sen verran hyvät merkit ovat olleet ilmassa aikaisemmissa kolmessa pelissä. Näytti vähän omaan silmään siltä että Puljulla olisi ollut jotain väsymystä päällä kun aika lyhkäsiä vaihtojakin veteli välillä. Liike ei ollut totutun hyvää.

Nämä neljä peliä ovat menneet kyllä samalla kaavalla kuin viime vuonna ja eilen oli hyvin näkymätöntä Puljun osalta.. Ei kerennyt tilanteisiin eikä iholle, kuten aiemmissa peleissä. Pulju näytti juuri siltä viime kauden huonolta Puljulta, joka hiihteli pelin ulkopuolella. Kuitenkin puolustukseksi on sanottava, että koko joukkueen peli on hidasta ja sekavaa tällä hetkellä. Siihen kun lisätään turha jäähyily ja erikoistilanteet muutenkin niin pelirytmiä entistä vaikeampi löytää. Valmentaja TM on myös paineen alla ja joutuu tekemään Puljun kehittymisen kannalta epäsuotisia ratkaisuja, kun joukkue kaipaa kipeästi voittoja.

Puljujärvi voi kuitenkin myös itse ottaa tekemisestään vastuuta. Vertaa muihin yhtä vähän peliaikaa eilen saaneisiin pelaajiin, niin Pulju oli heistä mielestäni vähiten pelin sisällä. Khaira ja Kassian pelasivat energisemmin ja röyhkeämmin hyökkäysalueella ja näkyivät positiivisestikin edes aika ajoin.

Ylivoima-aikaa sai yhden kerran ja itseasiassa se koostumus näytti hyvältä ja loi vaarallisen tekopaikankin.. Sitten koostumuksia sekoiteltiin..

kokonaisuutena koko peli oli kyllä melkoista flipperiä ja puuduttavaa katsottavaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Oululaisten mielestä Puljujärvi on parempi snaipperi mitä Laine, kun laukauskin oli treeneissä kovempi.
Mielenkiintoista, olisiko jotain linkkiä pistää näihin sanomisiin? En muista että kukaan olisi sanonut Puljujärven olevan parempi snaipperi mitä Laine, oli sitten kotoisin Oulusta tai Outokummusta.

Eihän ne siihen mitään vaikutakaan eikä kukaan niin ole väittänytkään. Näihin herroihin Puljujärveä on helpoin verrata, kun lähtivät niin sanotusti samalta viivalta ja samaan aikaan NHL:ään. Ja totuus on, että pahasti ollaan jäljessä.
Eivät lähteneet samalta viivalta NHL:ään. Sebastian Aho lähti NHL:ään vuotta vanhempana mitä Laine ja Puljujärvi lähtivät.

Puljujärveä pitää tietysti verrata oman draftinsa muihin nimiin, häviää toki siinä vertailussa Laineelle ja Matthewsille, olkoonkin että Matthewskin on kahdeksan kuukautta Puljua vanhempi. Vastaavasti esim. kolmantena varattu Pierre-Luc Dubois ei kyllä esiinny mitenkään erityisesti edukseen Puljujärveen verrattuna, Juolevi pelaa Liigassa jne. Clayton Keller ja Matthew Tkachuk vaikuttavat onnistuneen paremmin, mutta vastaavasti esim. Alexander Nylander ei ole pelannut NHL:ssä kuin neljä ottelua viime kaudella.
 

RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pitäiskö sun perustaa sinne Kärpien omaan osioon Jesse Puljujärvi enkelit, fantasiat ja satuolennot ketju, mihin saa vaa kirjoittaa yltiöpositiivisia asioita ja pyrkiä väkisin keksimään niitä. Sitä en vaan ymmärrä miten jotkut pystyy näkemään asiat niin toisin, vaikka jokaisella on siihen oikeus. Siellä olisi varmasti mukava lueskella yltiöpositiivisia juttuja Puljujärvestä.

Yltiöpositiivisella tarkoitan näitä "hienosti Jesse haki mailan vaihtoaitiosta", "hienosti Jesse laukoi sivurautaan", "hienosti Jesse pääsi ylivoimalla ja heti oli jollakin ylivoimasta maalipaikka"

Katsotaan taas seuraava peli ja palataan asiaan. Pitäis kyllä alkaa jo tulosta tulemaan, jos sitä kaikkien mainostamaa kehitystä on tapahtunut. Vaikea ehkä uskoa, mutta toivon koko sydämmellä, että sitä tulosta alkaisi tulla. Nyt ei vaan näytä siltä ja mies pelaa tällä hetkellä ihan väärää sarjaa ilman silmiin pistäviä vahvuuksia. Tuolla tsemppikiekolla pystyt vetämään 2-3 peliä ja erottautua edukseen, mutta yleensä sen jälkeen on vaikeampaa, kuten nyt on huomattu. Ei tullut edes tsemppikiekolla niitä tehoja.
 
Ensimmäinen ja viimeisin peli viidestä tuli katsottua kokonaan. Ensimmäisessä kauttaaltaan hyvää tekemistä, tuntui lentävän kaukalossa ja pysyi hyvin pelin ytimessä. Maali kruununa hienolle kauden avaukselle shown puolella. Viimeisimmässä pelissä luistin ei liikkunut yhtä kevyesti ja vähän hakemiselta näytti muutenkin. Ei ollut yhtä hyvin pelin sisällä, eikä ketjukaan saanut oikein painetta aikaseksi ja peliä kulkemaan. Vielä näkisin hyvänä vaihtoehtona farmin isolla vastuulla. Kehittymisen merkkejä on havaittavissa, mutta hyvin epätasaista on Puljun pelaaminen, kun kahden pelin ero voi olla näin suuri.

Täällä kun on verrattu Puljua Ahon ja Laineen uran alkuihin, niin Jesse on enemmän täydentävä palanen ketjunsa pelaamisessa. Pystyy hyvänä päivänä vauhdillaan kuskaamaan kiekkoa alueelle ja luomaan tilanteita. Ei ole samanlainen ratkaisijapelaaja, jonka ympärille ketjua voi rakentaa. Joten omat odotukset ovat maltillisimmat Puljujärven uran suhteen. Aika näyttää kuinka käy, mutta taitotasossa ja pelin sopeuttamisessa on jäljessä entisiä ketjukavereitaan.

Mikäli jatkaa ylhäällä, niin toivottavasti viime ottelu oli vain ohipeli ja palaa avausottelun tasolleen. Viihdyttäviä persoonia suomalainen jääkiekko kaipaa ja sitä on Jesse Puljujärvi.
 

White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Katoppa vaan...siellähän Pulju naulas toisen maalinsa tälle kaudelle.
Ja olipahan komea lämäri!

1+0, +2, 2shots, 12:16 time

Hyvin näytti koosteessa ajavan maalillekin jossain vaiheessa. Muuten ei paljon nhl.comin koosteessa Puljua näkynyt.
Katsoiko kukaan koko peliä, että miltä näytti muuten?
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Pulju oli melko näkymätön, mutta pienehkö peliaika vaikuttaa varmasti. Ihan hyvin se siellä mukana pyörii ja näyttää NHL-pelaajalta. Nopea on. Joku hupiukko vertasi Oskar Osalaan, minä en löydä kyllä mitään yhteyttä. Ihan selvästi tuosta top-6 -hyökkääjä vielä tulee.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Edmonton Journalin arvio Puljun pelistä:

"Jesse Puljujarvi, 7. Scored a wicked goal on a wicked one-timer and also should have earned an assist on Khaira’s goal, as he stabbed at the puck, tipping it over to Khaira. A few turnovers and weak moments, but far more good ones, where JP used his speed and hustle to advantage. That’s the key for JP to stay in the game, speed and hustle (and maybe some power play time, right?)."
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jesse "Bull" Puljujärvestä on kehkeytymässä eräänlainen kulttihahmo Oilers-kannattajien keskuudessa. Tähän kun saataisiin vielä yhdistetyttä tasainen pistetehtailu, niin voihan pojat!

Pool partya lähtisin viemään rohkeasti ylivoimaan. Potentiaalia löytyy keskituloisen patriklaineeksi.

Edit. Jännä tosiaan, ettei saanut syöttöpistettä tuohon maaliin. Ei sillä että olisi mitenkään ansaittu, mutta tuo tuntuu olevan NHL:n linja. Kyllä hän kiekkoon kiistämättä koski.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hovioikeus (Toronto) kyllä muuttaa tuon syöttöpisteen Jesselle, mikäli hän osui kiekkoon. Ja minusta näyttää, että osui, joskaan sataprosenttisesti sitä ei näe tuosta.

Kai nuo siis edelleen tsekataan liigan toimesta aina viikon päätteeksi? Tuossa ei pitäisi olla mitään epäselvää, vaikka kosketus onkin tuollainen.

Vieläkin harmittaa erikoinen tulkinta viime kaudelta, jossa Jesselle olisi kuulunut syöttöpiste kaikkiin McDavidin hattutempun osumiin.

Yhdestä ei tullut. Pulju syötti McDavidille, joka yritti syöttää takatolpalle. Klingberg katkaisi, mutta sohlasi omiin. Tulkinta oli, että Dallasin miehellä oli kiekko kontrollissa ennen kuin se oli maalissa. Ja puhtaisiin omiin maaliin ei merkitä syöttäjiä. Kimmokkeisiin merkitään ja minusta tämä oli sellainen.

Ei se varmaan mitään olisi muuttanut, mutta hauska kuriositeetti olisi ollut, että Jesse "syöttelee" saldolla 0+3 McDeen uran ekaan(?) hattutemppuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös