Jerry Ahtola

  • 52 934
  • 121
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari maalia oli tänään onnekkaita, mutta hyvällä maalintekijällä on myös onnea.
Täh? Alun salamamaali meni Tarkin piikkiin, siinä oli hyvän survomisen ohella tuuriakin mukana. Tokassa Jerry haistoi hyvin irtokiekon maalin edustalla ja siivosi laatan verkkoon muiden ihmetellessä. Kolmas olikin sitten varsinainen "kultaranne", jollainen nähtiin jo Turussakin lauantaina.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmas olikin sitten varsinainen "kultaranne", jollainen nähtiin jo Turussakin lauantaina.
Ahtolan rannari on kyllä melkoisen vihainen ja vaikka moni pitää hattutempun sinetöinyttä maalia Tarkin hapuiluna, niin kyllä siinä oli myös Ahtolan hyvyyttä mukana. Ja Tamimaisesti voisi tähän Ahtolan parantuneeseen laukaisutaitoon todeta, että kyseessä on seuraus ja syy löytyy tästä: "Jag brukar stanna kvar ute på isen efter varje träning och träna på skottet. Det har blivit en hel del skott under hösten och det har gett resultat i matcherna, berättar Ahtola efter karriärens första hattrick."

(Lähde http://www.hbl.fi/text/sport/2009/10/15/d33539.php)

Uusimmassa Urheilulehdessä oli Esko Seppäsen kirjoittama juttu Ahtolasta ja Seppästä kompaten täytyy todeta, että Jerry on HIFKn näköinen pelaaja ja nimenomaan tällä kaudella nähdyn "uuden, urheilullisen HIFKn" näköinen - fyysinen, työteliäs, kohtalaisen taitava ja uhrautuva. Me likes.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Jerry jee

Neljäskin oli lähellä, vaikka melkein miinuskulmasta yritti :) Tänään oli onnistua kaikki.
Minusta on hauska nähdä, miten pelaaja saa onnistumisten myötä jatkuvasti lisää itsevarmuutta. Juuri näin on käynyt Ahtolalle. Yrittää innokkaasti ja röyhkeästikin tehdä maaleja paikasta kuin paikasta. Mitä ihmettä kaverille on tapahtunut kesän aikana? No, en valita oli sitten mitä hyvänsä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mitäkö Jerrylle on tapahtunut kesän aikana? Hän on ruvennut suhtautumaan jääkiekkoon astetta vakavammin. Ahtola oli liikuttavan yllättynyt, kun änäriscoutit rupesivat pitämään yhteyksiä ja kyllä nyt on myös Nybaa kiitettävä siitä, että hän halusi nimenomaan Ahtolan HIFK:hon. Mun tietojeni mukaan Nyba & KJ ovat onnistuneet kertomaan Jerrylle hänen lopullisen potentiaalinsa. Esimerkiksi NHL:stä / maajoukkueesta Ahtola ei ole tosissaan aiemmin haaveillut. Monen hyvän yhteensattuman summana mennään tällaista kautta. Tottakai MG:n ketjussa oleminenkin on auttanut, mutta olen pomminvarma, että ilman Mickeäkin Jerry olisi pelannut hyvän kauden motivoituaan itsensä tavallaan uudestaan. En olekaan pelkkä liigajyrä, voin saada enemmän.

Pelkästään hyvien kaverien ketjussa oleminen ei tuo tuollaista määrää maaleja. Muutenhan Wärn ja Dahlmankin olisivat onnistuneet paremmin. Ahtolan maaleista paistaa juuri nyt terve itsevarmuus ja röyhkeys. Ne ovat HIFK-tyylisiä häkkejä, yleensä lähietäisyydeltä survottuja tai ohjattuja. Hieno meno. Tästä on hyvä jatkaa. Tosin pystyin jo eilen visioimaan tilanteen, jossa J.Jalonen valitsee Moskovaan Ahtolan, Järventien, Kangen ja Micken ja jokainen loukkaantuu siellä...
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Eilisen hattutemppunsa ansiosta Jerry kantaa jälleen kultakypärää HIFK:n jengissä. Samalla mies siirtyi maalipörssin piikkipaikalle 10 tehdyllä häkillä. Jerryn tehot tällä hetkellä 12 pelattua ottelua 10+4=14 ja tehotilastossa merkintä +11. Samalla mies on jo rikkonut oman yhden kauden piste-ennätyksensä. Tehopörssissä Jerryn edellä on vain seurakaveri M. Järventie. HIFK on tehnyt 40 maalia tällä kaudella, joten Ahtola on tehtaillut noista 25%.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitäkö Jerrylle on tapahtunut kesän aikana? Hän on ruvennut suhtautumaan jääkiekkoon astetta vakavammin. Ahtola oli liikuttavan yllättynyt, kun änäriscoutit rupesivat pitämään yhteyksiä ja kyllä nyt on myös Nybaa kiitettävä siitä, että hän halusi nimenomaan Ahtolan HIFK:hon. Mun tietojeni mukaan Nyba & KJ ovat onnistuneet kertomaan Jerrylle hänen lopullisen potentiaalinsa.

Eikös Jerry ollut kehissä jo 07-08-kaudella, jolloin Pena oli vielä kehissä ja käsitykseni mukaan Baxter oli se, joka viime kädessä leimasi Ahtolan passin try out-jakson jälkeen. Toki Nybarinkin mielipide on voinut olla puoltoäänenä. Mutta yhtäkaikki - tärkeintä on, että mies on vastannut huutoon ja mennyt roimasti eteenpäin.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös Jerry ollut kehissä jo 07-08-kaudella, jolloin Pena oli vielä kehissä ja käsitykseni mukaan Baxter oli se, joka viime kädessä leimasi Ahtolan passin try out-jakson jälkeen. Toki Nybarinkin mielipide on voinut olla puoltoäänenä. Mutta yhtäkaikki - tärkeintä on, että mies on vastannut huutoon ja mennyt roimasti eteenpäin.

Ahtola taisi tosiaan tulla Penan "aika-kaudella", mutta muistaakseni Ahtola itse jossain haastattelussa kertoi, että nimenomaan Nybari oli ollut yhteydessä ja tarjonnut try-out paikkaa IFK:ssa.
 

velipunainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen pisti silmään kolmen maalin lisäksi tilanne pukukoppi kamerasta ennen kolmatta erää. Jerry seisoskeli siellä hyvissä ajoin. Vaikutti siltä, että polte pelaamiseen oli kova ja sitähän se on tällä kaudella ollutkin.

Jerry myös itse haastattelussa totesi oleellisen muutoksen pelaamisessa. Eli aiemminkin homma on hyvin pyörinyt kulmissa, mutta nyt sieltä on tultu myös maalinteko sektorille. Toki siinä on auttaneet myös kädelliset ketjukaverit, mutta kyllä on Ahtola hienon harppauksen urallaan ottanut.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ahtolahan väläytteli ensimmäisellä HIFK kaudellaan 07/08 lupaaviakin otteita. Teki mm. yhden todella näyttävän läpiajomaalin, jossa jätti pakin kuin seisomaan luistelukilpaikussa. Viime kausi oli sitten sellaista tasaista taaperrusta ja olin aivan valmis heivaamaan tämän kaverin takaisin Turun junaan. Ahtola oli ihan rehellisesti sanottuna hyökkääjien listalta se kaveri, josta olisin lähes ensimmäisenä luopunut. En nähnyt roolia joukkueessa, enkä potentiaalia. Nyt kaveri johtaa liigan maalipörssiä. Tietysti kovassa nosteessa olevasta joukkueesta näitä yllätysnimiä nousee esiin, mutta kyllä Ahtolan peliin on tullut muutakin, kuin ainoastaan pelaaminen menestyvässä joukkueessa ja kuumassa kejussa. Liike on aivan eri planeetalta, kuin aikaisemmin. Tämä sama kyllä pätee useampaan muuhunkin IFK:n pelaajaan. Ilmeisesti luistelutreeneihin ja nopeusharjoitteluun on panostettu paljon kesän aikana. Yksi asia johon haluaisin vastauksen on se, että onko Ahtolan rannelaukaus todella noin hyvä vai onko niissä ollut maalivahtien avustusta mukana? Kaverihan ampuu ranteella, kuin Kai Nurminen parhaina päivinään.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitää vielä hehkuttaa Jerryäkin - hienosti yhä edelleen pelaa tilanteet loppuun. Kiekosta lähti lumet ennen tekemäänsä maalia ja sitten teki tärkeän duunin Granlundin maaliin taklatessaan kiekon pois Ässäpelaajalta hyökkäysalueella. Hyvä Jerry!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Vaikka yhdessä kulmaväännössä Pata-pakit eivät mitään kaappeja olleetkaan (oliko Ude ja Kuusisto) niin melkoista hilpeyttä herätti kun Jerry tuli ulos kiekko mukanaan ja kaksi pakkia raiveleissa kiinni. ARG-ketjussa on roolitus hemmetin hyvässä kuosissa ja näin ollen Jerrykin saa tehdä sitä duunia jota hyvin osaa! Jossain neloskentässä menisi hyvä ja vahva pelimies hukkaan...
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Jee, jee Jerry Ahtis, ajaa punaisessa pelipaidassaan... ; ))

Jerry on ollut kyllä tällä kaudella todella hiukea tasonnostaja! Asenne ja työmoraalikin kun on kohdillaan, niin ei voi valittaa. Pääkoppakin vaikuttaisi olevan vailla sitä keltaista nestettä.

Erään sketsisarjan sanoin: A-A-ASIAA, ASIAA! =)
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Jee, jee Jerry Ahtis, ajaa punaisessa pelipaidassaan... ; ))

Nyt joutui kuivumaan! Ei muuta kun joku kellä sana hallussa niin jatkaa tuota!

Jerry on kyllä aivan liekeissä, olis pitänyt painaa 1. eräss toisin MG:n syötöstä laatta reppuun. Kädettömästä jarrumiehestä kylmä viimeistelijä, ei huono! Iso, vahva ja pistää laattaa sisään. Loistavaa Jerry!
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Mietin tuossa, että pitäisikö tulevassa TPS-ottelussa olla lakana:

IFK
KIITTÄÄ

AHTOLA
#21

RAMSTEDT
#46

IFK TACKAR
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ahtolasta voisi kiittääkin, mutta Ramuhan oli Turussa vain "lainassa". Olkoonkin, että moni olisi toivonut laina-ajan jatkuvan vielä ainakin sellaiset 10 kautta, mutta nyt jälkiviisaana voidaan todeta, että onneksi ei jatkunut, vaan Ramu palasi kotiin.

Mutta on tuo Ahtolan muorin poika vain melkoinen maalinsylkijä. Kukapa olisi sitäkään uskonut vielä pari kuukautta sitten.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Ahtolasta voisi kiittääkin, mutta Ramuhan oli Turussa vain "lainassa". Olkoonkin, että moni olisi toivonut laina-ajan jatkuvan vielä ainakin sellaiset 10 kautta, mutta nyt jälkiviisaana voidaan todeta, että onneksi ei jatkunut, vaan Ramu palasi kotiin.

Mutta on tuo Ahtolan muorin poika vain melkoinen maalinsylkijä. Kukapa olisi sitäkään uskonut vielä pari kuukautta sitten.

Kovin on mm Isaksson on ollut hiljaa koskien herra Ramstedtin aivan loistavia otteita. Upea ketju, ei vähiten Ramstedtin mahtavan peliluvun ansiosta.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kovin on mm Isaksson on ollut hiljaa koskien herra Ramstedtin aivan loistavia otteita. Upea ketju, ei vähiten Ramstedtin mahtavan peliluvun ansiosta.

Ramu olikin se, jolla oli varaa parantaa :) Nyt kun malttaa pelata ketjukavereiden kanssa näyttää toiminta kaikkien osalta hienolta.
Ja koko viisikko on tällä hetkellä liigan paras!
 

Wilson-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Erään sketsisarjan sanoin: A-A-ASIAA, ASIAA! =)

Big Brother on kylläkin reality-sarja.

Ei muuten kovin moni ketjussa "kuka tekee läpimurron kaudella 09-10" mainitse Ahtolan nimeä. Jonkin sortin sensaatiosta voidaan puhua. Onko Ahtolalla aina ollut vahvuutena rannelaukaus vai johtuuko suuri maalimäärä ainoastaan Jussi Pesosen lapamallista?

Edit. Bobby: Kyseessä oli juurikin huono vitsi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Big Brother on kylläkin reality-sarja.

OT: Joko tämä on huono läppä tai sitten ei vain aukene espoolaisen aivoitukset. Big Brother-hötön mainitseminen IFKn kultakypärän yhteydessä on aikamoinen pyhäinhäväistys. Eiköhän -BR- viittaa mainioon 90-luvun Vintiöihin ja Keravan kolleihin. Hyvää settiä; uusia jaksoja ei sitten tullutkaan enää seurattua.

Ketjuun liittyen ja muita kompaten hienosti on Ahtola vetänyt - mahtavaa katsella koko ketjun menoa.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
edit: myöhässä.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Snaipperi jumalan armosta

Ei voi Jerryä tuhlailusta syyttää. prosentit

Kovat lukemat onnistumisien suhteen kun kyseessä ei kuitenkaan ole yhdestä tai kahdest.a maalista

Ps. Miten muuten ton Sihvosen prosentti on tuollainen? 3/17 ei pitäisi olla 56%
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ketjuun liittyen ja muita kompaten hienosti on Ahtola vetänyt - mahtavaa katsella koko ketjun menoa.

Kertokaapa muuten te HIFKin pelejä enemmän nähneet, onko Ahtolan maaleista kuinka moni miehen itsensä "tekemiä"? Lähinnä mietin, että mikä on Granlundin rooli Ahtolan äkillisessä nousussa kohti tähtipisteitä.
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Kyllähän Ahtola on toki nakuttanut muutamia ns. helppoja Miken namupasseista mutta onhan hän tehnyt jokusen viisi kappaletta, noussut röyhkeästi laukaisusektorille ja ampunut ranteella kiekon maaliin.

Jos edes hitusen noin iso ja vahva kaveri saa oikeanlaisen ja tehokkaan tekniikan ampumaan ranteella niin pakostihan se lähtee kuin tykin piipusta.
 

JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
Kertokaapa muuten te HIFKin pelejä enemmän nähneet, onko Ahtolan maaleista kuinka moni miehen itsensä "tekemiä"? Lähinnä mietin, että mikä on Granlundin rooli Ahtolan äkillisessä nousussa kohti tähtipisteitä.

Sen mitä itse olen pelejä nähnyt elikkä noin 5. Niin hienosti kaverit pyörittävät peliä ja pitävät pitkiäkin aikoja kiekkoa vastustajan päässä. Ahtola ja Granlund mielestäni hyötyvät yhtä paljon toisistaan. Tuskin kummallakaan olisi noin paljoa pisteitä, jos eivät peleisi yhdessä. Veikkaan kuitenkin, että Ahtola pärjäisi paremmin ilman Granlundia kuin toisinpäin. Yhtään väheksymättä suomen kovinta alle 20 vuotiasta. Välillä tosin on Granlundilta tullut joku käsittämätön syöttö, josta on Ahtolan ollut helppo laittaa sisään. Ehkä joku enemmän pelejä nähnyt voi laittaa tiukempaa analyysiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös