Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 237 923
  • 13 686

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Taso on laskenut kuin lehmän häntä, mutta niin se laskee kaikilla palstoilla, mihin päästetään liikaa ihmisiä. Jokohan olisi Jatkoajassakin aika herättää henkiin se suljettu osasto, mitä kokeiltiin joskus muinoin?
Paljon ollaan duden kanssa eri mieltä asioista, mutta kerrankin voi todeta että ihan samaa mieltä olen tästä. Suljettu osasto olisi hyvä herättää henkiin. Tietysti kirjoittajien valinta saattaa tuottaa päänvaivaa, mutta jos ensin otetaan mukaan kaikki alusta alkaen täällä olleet ja lisäillään sitten tarpeen mukaan.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Suljettu osasto olisi hyvä herättää henkiin. Tietysti kirjoittajien valinta saattaa tuottaa päänvaivaa, mutta jos ensin otetaan mukaan kaikki alusta alkaen täällä olleet ja lisäillään sitten tarpeen mukaan.

Tiedä olisiko sekään hyvä idea, että jos perustetaan Suljettu osasto ja sinne otetaan automaattisesti mukaan kaikki alusta saakka rekisteröityyneenä olleet, kas kun pikaisen laskutoimituksen jälkeen näitä rekisteröityneitä on sellaiset reilut 800 kappaletta, joista melkoinen osa on sellaisia muutaman kymmenen viestin kirjoittaneita jatkoaikalaisia. Jos Suljettu osasto perustettaisi uudelleen niin ehkäpä kannattaisi ottaa alun alkaen jokin muu peruste jäsenten valitsemiselle.

Henk.koht. en kyllä Suljettua osastoa kaipaa, mutta jos idea saa kannatusta niin perustettakoot sellainen sitten.

vlad.
 
Miguel

Jäsen
Periaatteessa moderointilinja on ihan ok, mutta vapaaehtoisjengin ihan turhanaikaista nipottamista on muuttaa joulukinkkuketju jouluruokaketjuksi ja erottaa siitä kinkkuviestit omakseen. Ja samaten tämä linkkien moderointi, ei pysty käsittämään miksi resursseja tuhlataan tällaisiin joutavuuksiin. Kun resurssit on rajalliset, pitäisi keskittyä olennaiseen, eikä täysin turhanaikaiseen näpertelyyn, jolla ei ole ison kuvan kanssa mitään merkitystä. Ja se iso kuva on hukassa, jos vain näperrellään pienten asioiden parissa. Palstan tason siivoamiseksi pitäisi kyllä tehdä jotain, en tiedä mitä, mutta sehän ei olekaan minun murheeni.

Hmm, meikäläisen mielestä on kyllä palstan tasoa laskeva tekijä, jos postaillaan linkkejä mielivaltaisesti ilman kuvausta ja annetaan ketjujen rönsyillä paljon otsikosta ohi ja sitä myötä paisua jättikokoisiksi. Tai eihän se minua koske, koska kyseisiä linkkejä en availe enkä jaksa megaketjuja kahlata ellen juuri sillä hetkellä satu kaipaamaan perusteellista tietoja ketjussa käsiteltävästä aiheesta.

Jos seuraa viestiketjua alusta asti suunnilleen viesti kerrallaan, niin toki silloin jättiketjun seuraaminen on ok, mutta jos yhtäkkiä haluan tietoa jouluruoista enkä ole ketjua aiemmin edes avannut, niin mieluummin tutkin erikseen kinkkuketjua ja muut ruoat -ketjua kuin selaan satojen viestien suuruista jättiketjua. Sama pätee kiekkokeskustelupuoleen. Jos minua kiinnostaa saada tietoa joukkueen X valmennuksesta, ketjukoostumusten elämisestä tai pelaajahankintanäkymistä erikseen, mieluummin etsin niitä omista ketjuistaan kuin megalomaanisesta "roster watch" -ketjusta, joita jotkut jostain kumman syystä fanaattisesti puolustavat. Ei mahdu mun kaaliin.

Se on sitten toinen asia, kuinka mielekästä moderaattoreiden on keskittää ilmeisen vähäisiä voimavarojaan näin pikkutarkkaan touhuun. Minun mielestäni ihan järkevää, koska en ihan saa kiinni siitä, mikä on se "suuri kuva" joka tässä nyt on kuulemma hukassa ja jonka korjaamiseen moderaattoreiden pitäisi keskittyä. Suurin pulma on, kuten dude sanoit, palstan mielettömän suuri käyttäjämäärä ja sen kontrollin hankaluus. Palstan värikkyys ja värikkyyden tarpeellisuus on subjektiivinen asia, josta voidaan vääntää vaikka maailman tappiin asti, mutta nämä moderaattoreiden "pilkunnussinta"-linjanvedot ovat jotensakin kiistatta parantaneet palstan luettavuutta. Niiden ansiosta Jatkoajan palstaa jaksaa vielä jonkin verran seurata.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä kun olen ihan nOOb tällä palstalla niin mikä tuon Suljetun osaston idea sitten on?
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Suljettu osasto olisi hyvä herättää henkiin. Tietysti kirjoittajien valinta saattaa tuottaa päänvaivaa, mutta jos ensin otetaan mukaan kaikki alusta alkaen täällä olleet ja lisäillään sitten tarpeen mukaan.
Minä ymmärrän tuon niin, että mielestäsi kaikki 2001 tänne rekisteröityneet ovat lähtökohtaisesti parempia kirjoittajia kuin muut ja mukaan pääsisivät sitten muut - jos pääsisivät. Mielestäni täällä on runsaasti vuonna 2001 rekisteröityneitä, joiden anti ei ole keskimääräistä sen kummempi mutta ehkä se on vain kiva kuulua johonkin sisäpiiriin ja ajatella olevansa siksi jotenkin parempi kirjoittaja.

Saatoin minä ymmärtää väärinkin tai sitten oikeammin kuin mitä korkki ajatteli aluksi sanovansakaan.

Jos nyt varsinaisesta asiasta ilmaisen mielipiteeni, niin tämä nyt on mielestäni vihoviimeinen palsta, jonka moderoinnista viitsisi kritiikkiä antaa. Mikään systeemi ei pysty luomaan täydellisen aukotonta järjestelmää, ilman että jotkut aina olisivat eri mieltä tuomioista ja usein jää tulkinnanvaraa. Käsitelainoppikaan ei ole ollut oikeusoppineiden piirissä enää vuosikymmeniin uskottava oppi sen mahdottomuutensa vuoksi, ei sitä voine siis vaatia Jatkoajan moderaattoreiltakaan.
 
hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Jatkoajan suljettu oli katastrofi. Sellaistahan kokeiltiin jopa ircissä! Can you believe it, sanoisi eräs brittikoomikko. Suljettu ei tuonut mitään lisäarvoa ja oli todellinen sarvikuonojen temmellyskenttä.

<setä muistelee> Kiekkopesässähän konkarit-palsta toimi mainiosti, mutta Kiekkopesä oli poikkeus ja erikoistapaus, kun näin pappana ajattelee. Silloin koko palstalle ajautuminen vaati kiinnostusta ja perehtymistä ja keskusteluun osallistuminen asiantuntemusta enemmän kuin vähän alusta. Silloin vielä kuka tahansa ei automaattisesti ollut piuhan päässä harrastamassa massaspämmiä tai trollaamassa, joten viikko oli ihan suotava aika pohtia punnittua vastausta jonkun toisen konkarin näkemykseen.

Sanoisin, että Kiekkopesään ajautui aikoinana hyvin lahjakas ydinjoukko kiekkofiilejä, ja sitten meikäläisen kaltaisia nuoria, joilla oli enemmän intoa kuin vielä tuolloin kompetenssia. Kasvattajat olivat kuitenkin parhaasta päästä. </setä muistelee>
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vertasin jo aiemmin nimimerkkiä Moderaattorit Kekkoseen, mutta tulipa tässä päissäni toinenkin vertaus mieleen. KGB.

Olisihan se joskus ihan kiva koota pikkuinen ryhmä kokoon ja puhua hiukkasen pahaa Valtiosta, vaan kun ei koskaan tiedä kuka on agentti. Kuka tahansa saattaa kytätä koko ajan! Paranoiahan tässä kasvaa vaan.

Joo, jatkakaa.
 
dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Hmm, meikäläisen mielestä on kyllä palstan tasoa laskeva tekijä, jos postaillaan linkkejä mielivaltaisesti ilman kuvausta ja annetaan ketjujen rönsyillä paljon otsikosta ohi ja sitä myötä paisua jättikokoisiksi. Tai eihän se minua koske, koska kyseisiä linkkejä en availe enkä jaksa megaketjuja kahlata ellen juuri sillä hetkellä satu kaipaamaan perusteellista tietoja ketjussa käsiteltävästä aiheesta.

Jos seuraa viestiketjua alusta asti suunnilleen viesti kerrallaan, niin toki silloin jättiketjun seuraaminen on ok, mutta jos yhtäkkiä haluan tietoa jouluruoista enkä ole ketjua aiemmin edes avannut, niin mieluummin tutkin erikseen kinkkuketjua ja muut ruoat -ketjua kuin selaan satojen viestien suuruista jättiketjua. Sama pätee kiekkokeskustelupuoleen. Jos minua kiinnostaa saada tietoa joukkueen X valmennuksesta, ketjukoostumusten elämisestä tai pelaajahankintanäkymistä erikseen, mieluummin etsin niitä omista ketjuistaan kuin megalomaanisesta "roster watch" -ketjusta, joita jotkut jostain kumman syystä fanaattisesti puolustavat. Ei mahdu mun kaaliin.

Se on sitten toinen asia, kuinka mielekästä moderaattoreiden on keskittää ilmeisen vähäisiä voimavarojaan näin pikkutarkkaan touhuun. Minun mielestäni ihan järkevää, koska en ihan saa kiinni siitä, mikä on se "suuri kuva" joka tässä nyt on kuulemma hukassa ja jonka korjaamiseen moderaattoreiden pitäisi keskittyä. Suurin pulma on, kuten dude sanoit, palstan mielettömän suuri käyttäjämäärä ja sen kontrollin hankaluus. Palstan värikkyys ja värikkyyden tarpeellisuus on subjektiivinen asia, josta voidaan vääntää vaikka maailman tappiin asti, mutta nämä moderaattoreiden "pilkunnussinta"-linjanvedot ovat jotensakin kiistatta parantaneet palstan luettavuutta. Niiden ansiosta Jatkoajan palstaa jaksaa vielä jonkin verran seurata.

Jotain on pielessä, jos Heikki Mälkiän paidanjäädytykselle ei kukaan uskalla aukaista omaa ketjua. Eli onko käyttäjät peloteltu tällä "Ole huolellinen, avaa vain perusteltuja ketjuja"-mantralla siihen, että moderaattorien aika tuhlaantuu ketjujen pilkkomiseen?

Miguel elää samassa maailmassa kuin moderaattorit. On vain x tai y, ei ole mitään siltä väliltä. Joko pilkotaan kaikki ketjut miniketjuiksi ja uhrataan siihen älyttömästi resursseja tai sitten on muka vain tällaiset roster watch -ketjut. Nytkin tämä joulukinkku-ketju on erinomainen esimerkki siitä. Mitä ihmettä on väliä, jos asia rönsyää välillä muihin jouluruokiin? Kuitenkin siitä kinkustakin siellä edelleen keskusteltiin! Pelisilmää kaivataan, mutta toisaalta, kun sitä ei ole tuomareilla, niin miten sitä voisi odottaa moderaattoreiltakaan?

Ja miten sinua ykskaks voisi kiinnostaa jonkun joukkueen x valmentaja-asiat, jos ne ei ole tähänkään asti kiinnostaneet? 98% viesteistä on kuitenkin ihan paskaa vailla mitään todellista sisältöä.

Hanneksen perustelut SO:a vastaan ovat hyvät. Silti haluaisin nähdä voisiko se sittenkin elää? Vaikka niin, että sitä ei edes näkisi ne, jotka eivät sinne kuulu? Googlettamalla löysin sen vanhan alkuperäisen SO:n jäsenten listan, ei ollut silloinkaan mikään salaisuus, ja kun sitä katsoo, niin ei tule yhtään nykynimimerkkiä mieleen, joka sille listalle kuuluisi. Alkuperäisistä osa on toki poistunut palstalta, eikä sitä kautta ansaitsisi statusta enää nykyään, mutta ne, jotka silloin sinne kuuluivat, ovat edelleen tämän palstan aatelia, pl. pari poikkeusta. Silloinkin sitä vastustivat ne puupääfanit, elämäntapavalittajat ja henkisesti lasten tasolla olevat keski-ikäiset, jotka nytkin pilaavat hyvät kiekkokeskustelut.
 
Miguel

Jäsen
Jotain on pielessä, jos Heikki Mälkiän paidanjäädytykselle ei kukaan uskalla aukaista omaa ketjua. Eli onko käyttäjät peloteltu tällä "Ole huolellinen, avaa vain perusteltuja ketjuja"-mantralla siihen, että moderaattorien aika tuhlaantuu ketjujen pilkkomiseen?

Sori, en ole lukenut moderaattoreiden tiedotuksia aikoihin enkä ole ketjuja availlut, mutta missä muualla kuin otteluketjufoorumilla kannustetaan näiden "perusteltujen" ketjujen avaamiseen? Ääliömäisiä, tahallisen tökeröitä ja mukahauskoja ketjunavauksia on lukotettu ja niistä rangottu, ja jonkin verran päällekkäisiä ketjuja on yhdistetty, mutta mutulla arvelisin silti, että ketjuja on enemmän hajautettu kuin yhdistetty. Tässä Mälkiä-tapauksessakin moderaattoreiden olisi ilmeisesti pitänyt tehdä työ avuttomien käyttäjien puolesta ja tehdä ketjunavaus itse tai eriyttää jostain toisesta ketjusta Mälkiää koskeva viesti uuden ketjun avaukseksi.

Ja miten sinua ykskaks voisi kiinnostaa jonkun joukkueen x valmentaja-asiat, jos ne ei ole tähänkään asti kiinnostaneet? 98% viesteistä on kuitenkin ihan paskaa vailla mitään todellista sisältöä.

Jos seuraan päivittäin joukkueiden Z, Y ja Å keskustelupalstoja, mutta esimerkiksi joukkueita X ja Ö vain harvakseltaan jokusen kerran kuukaudessa, silloin tämän joukkueen X palstalle on mukavampi sukeltaa kun tieto siellä on jokseenkin selkeästi jäsennetty. Silloin on helpompi löytää viestipaljoudesta se hyvä 2%-osa, eikö?

Heh, miten tulikin eilen uudenvuodenpommien paukkuessa mieleeni, kuinka paljon poliisin homma muistuttaakaan moderaattorin työtä. Aivan helvetisti voimavaroja joudutaan uhraamaan väärässä paikassa ja väärään aikaan räjähtelevien lähes harmittomien paukkujen kitkemiseen, kun samaan aikaan tapahtuu isompiakin rikoksia, mutta oman uskottavuuden säilyttämiseksi poliisin on pidettävä järjestystä yllä pikkuasioidenkin suhteen, jotta kansalaisilla olisi viihtyisää ja turvallista. Ja harvemminpa keskustelupalstoilla sattuu mitään isoja rikoksia jotka jäisivät selvittämättä.
 
Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Heh, miten tulikin eilen uudenvuodenpommien paukkuessa mieleeni, kuinka paljon poliisin homma muistuttaakaan moderaattorin työtä.

Vain virtuaalimaailmassa voi tehdä tällaisia vertauksia.

Tosimaailmassa noilla hommilla ei ole mitään yhtenäistä.
 
Miguel

Jäsen
Tosimaailmassa noilla hommilla ei ole mitään yhtenäistä.

On niillä sen verran yhteistä, että kumpikin liittyy järjestyksenpitoon ja kummastakin saa harvoin kehuja, useammin vain paskaa niskaansa. Mutta totta, vertaukseni ei tee oikeutta poliisityön monitahoisuudelle ja arvokkuudelle, jos sitä ajat takaa.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Vapaa keskustelu sinällään on ihan jees, enemmän saisi vain olla ketjuja. Sekalaisten kysymysten ketjussakin on lähes päivittäin viestejä, josta voisi aukaista ihan omankin ketjunsa, mutta kun näillä "kirjoita pitkiä, perusteltuja ja helvetin tylsiä"-avauksia typpisellä linjalla homma on muuttunut ihan pohjois-koreaksi, jossa ei saa ajatella omilla aivoillaan, vaan pitää pelätä jotain moderaattoreita. Ja sitten näennäisesti kannustetaan rohkeampiin kejtunavauksiin.

Tämä pitää todella paljon paikkaansa.
Itse haluan aamulla jotain kevyttä luettavaa, eli yleensä selailen Vapaan keskustelun läpi. Nyt olen huomannut että seuraan FF2:n Vapaan keskustelun läpi, en Jatkoajan. Siellä on uusia ketjuja, paljon uusia viestejä ja ihan kohtalaista keskusteluakin.

Täällä taas aina samat otsikot, samat pari ketjua piikissä. Jos joku erehtyy perustamaan uuden topikin, löytyy sille "vanha ketju" ja tämän jälkeen modet yhdistävät uudet viestit vanhaan megaketjuun - eli käytännössä tappavat keskustelun.

Tämä on kenties yksi suurimmista asioista, joka on Jatkoajan moderointikulttuurissa päin vittua tehty. Juuri tuo ettei samasta aiheesta saa olla missään nimessä kahta ketjua.
 
Niin. Kuinka monessa viestissä lukee: "En tiedä mihin olisi pitänyt laittaa, joten laitoin tänne." Tai "en löytänyt tästä aiheesta ketjua, jos on niin modet varmaan siirtää" tai "Aiheesta x oli jo ketju, mutta koska tämä sopii mieluummin aiheeseen y, niin pistin tänne. Modet voi tarvittaessa siirtää"?

Kaikki tämä kertoo ainoastaan siitä, että käyttäjät pelkäävät avata ketjuja ja vaikka modet sanallisesti pyrkivät kannustamaan uusien ketjujen avaamiseen, todellisuudessa itse asiassa (tiedostamattaan) kannustavat ihmisiä megaketjuihin.
 
Suosikkijoukkue
AIK
Itseäni vituttaa pääasiassa tämä mukatasapuolisuus.

Muutama janarikirjoittaja hämeestä ja oulusta saa juosta provosoimassa muiden seurojen keskusteluissa ja matsiketjuissa kuinka paljon vaan huvittaa ja sitten esimerkiksi allekirjoittaneelle taisi joku Blegiä liputtava moderaattori vetää porot nokkaan kun pleijareissa kyseenalaistin espoolaisten chanttivalikoiman omaperäisyyden matsiketjussa ja naps, viikon bänni. Jos mä kävisin suoltamassa samanlaisia provoja, kuin mm. kakkonen ja bunghole (jos nyt muistin nikit oikein) tekevät aina satunnaisesti jokeriosiossa muiden seurojen ketjuihin, tunnarit olisi jo poltettu.
Ja joku GoldenaWe, tjsp. kuuluisi pelkästään vapaan puolelle mukahassuttelemaan, ei mihinkään lätkäkeskusteluun.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Ja joku GoldenaWe, tjsp. kuuluisi pelkästään vapaan puolelle mukahassuttelemaan, ei mihinkään lätkäkeskusteluun.

Kannattaa tutustua aWen tuotantoon tuolla NHL-osiossa.

Itseäni moderoinnin laatuasiat ei oikeastaan kiinnosta, meen senmukaan kun linja on. sanomista tulee jos tulee. Kyllähän ne yleensä on ihan asiasta viestiä laittaneet.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Muutama janarikirjoittaja hämeestä ja oulusta saa juosta provosoimassa muiden seurojen keskusteluissa ja matsiketjuissa kuinka paljon vaan huvittaa ja sitten esimerkiksi allekirjoittaneelle taisi joku Blegiä liputtava moderaattori vetää porot nokkaan kun pleijareissa kyseenalaistin espoolaisten chanttivalikoiman omaperäisyyden matsiketjussa ja naps, viikon bänni.
Ja ettei kenellekään jäisi vain väärää kuvaa tapahtuneesta, niin tuo nerokas ja perustelu mielipide oli ilmeisesti tässä:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?p=2237100#post2237100
taatusti siis oikea tuomio.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Heti, kun pääsee kehumasta, niin alkavat hyppiä silmille.

Haluaisin vain kysyä samaa mitä moni muukin, että miten moderointi on linjassa? Tuomiot ja niiden puutteet vaihtelevat pahemmin kuin Muukkosella konsanaan. Jotkut saavat tehdä tuota, mutta jotkut taas eivät. Sitten taas jotkut saavat tehdä sitä, kun taas toiset eivät.

Melkoista pelleilyä taas vaihteeksi. Ennen sentään moderointi oli tasapuolista, tai sitten aika kultaa muistot.
 
Teloch

Jäsen
Melkoista pelleilyä taas vaihteeksi. Ennen sentään moderointi oli tasapuolista, tai sitten aika kultaa muistot.

Ja jos TÄYSIN tasapuolisesti kaikkia kohtaan mentäisiin, olisit itsekin istunut viimeisen kuukauden aikana pariinkin otteeseen pelikiellossa. En kuitenkaan muista nähneeni nimeäsi listassa kertaakaan. Näin ollen en näe miksi asiasta pitää avautua, ellet sitten nimenomaan avaudu siitä että ET ole joutunut jäähylle? Vähintäänkin erikoista.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mistäs sinä tiedät, vaikka olisinkin avautunut juuri siitä syystä, etten ole itse saanut pelikieltoa? Syytä nyt en ihan äkkiä keksi, koska oman mielipiteen kertominen ei ole aiemmin ollut Jatkoajassa kiellettyä. Henkilökohtaisuudet ja muut sääntöjen rikkomiset ovat.

Tahtoisin painottaa sitä, että yleisesti moderointitoiminta on plussan puolella. Hali.
 
Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Moderointi tällä palstalla on ihan ok. Tosin itse olisin ansainnut pari kertaa jäähyn, mutta näillä mennään. Ja todellakin jokainen moderointia kritisoiva voisi katsoa peiliin ennen viestiä.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kannattaa miettiä omaa asemaansa tällä palstalla. Jos moderointi ei ole mieleistä, ei täällä ole mikään pakko olla.

Ei tuo nyt noin voi mennä. Oletko siis sitä mieltä, että Suomen hallituksen tai eduskunnan päätökset eivät ole mieleisiä, pitää poliitikkojen arvostelun sijaan vaihtaa maata?

Mutta asiaan. Moderointi täällä on pääasiassa helvetin hyvää. Onelinerien karsiminen, viestien oikeakielisyyteen puuttuminen ja ilman kuvausta olevien nettilinkkien kieltäminen ovat toimia, joilla palstan keskustelun tasoa on nostettu. Mutta arvosteltavaakin on. Lähes kaikilla muilla foorumeilla missä kirjoittelen, on tiedossa, mitkä nimimerkit toimivat moderaattoreina. Itsekin olen tuota hommaa joskus tehnyt.

Kun nimimerkki on julkinen, voi paskaakin tulla joskus niskaan. Se on ymmärrettävää ja siksi on tärkeää, että tekee päätöksiä, joiden takana voi myös seistä. Joku tuolla aiemmin mainitsikin, että tällä kasvottomuudella lietsotaan salaliittoteoriota. Meitä valvotaan, mutta kukaan ei tiedä, kuka meitä valvoo. Kannatan läpinäkyvyyttä kaikessa päätöksenteossa, on kyse sitten politiikasta, työelämästä tai nettisaitin moderoinnista. Siksi elättelenkin toiveita, että vielä joskus palataan takaisin alkuaikojen käytäntöön, ja moderaattorioikeudet omistavat käyttäjät ovat kaikkien tiedossa.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joku tuolla aiemmin mainitsikin, että tällä kasvottomuudella lietsotaan salaliittoteoriota. Meitä valvotaan, mutta kukaan ei tiedä, kuka meitä valvoo. Kannatan läpinäkyvyyttä kaikessa päätöksenteossa, on kyse sitten politiikasta, työelämästä tai nettisaitin moderoinnista. Siksi elättelenkin toiveita, että vielä joskus palataan takaisin alkuaikojen käytäntöön, ja moderaattorioikeudet omistavat käyttäjät ovat kaikkien tiedossa.
Aivan ja kun voit toimia täysin kasvottomana, pystyt tekemään mielivaltaisempia ratkaisuja, koska ei tarvitse pelätä, että saisi kritiikkiä vaikka joskus aiheestakin. Voi piiloitella statuksen takana ja pomotella. Jos moderaattorit olisi tunnettuja, niin ehkä päätöksissä olisi enemmän inhimillisyyttä ja kykyä reagoida hieman tilannekohtaisemminkin, eikä jyrkästi tietyn säädöksen kautta.

No, kai tämä menee näinkin ja aika paljon itse voi vaikuttaa miten toimii ja yleensä järjen tulisi sanoa, missä menee se raja. Ainakin omat vähäiset pelikieltoni on mielestäni tullut jotakuinkin aiheesta. Olen silti sitä mieltä, että hyvän hengen ja juuri kaikenlaisten illuminaattiepäilyjen kannalta moderaattoriuden tulisi olla julkinen tieto. Tiedä sitten onko taustalla pelko, että auktoriteetti häviää, tai että moderaattorina toimivan henkilön viestejä tulkitaan jatkuvasti sen aseman kautta muiden kirjoittajien taholta?
 
Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Moderointi tällä palstalla on ihan ok. Tosin itse olisin ansainnut pari kertaa jäähyn, mutta näillä mennään. Ja todellakin jokainen moderointia kritisoiva voisi katsoa peiliin ennen viestiä.

Tehokkain tapa välttää jäähyt on miettiä (on muuten ohjeissakin) onko sillä kirjoituksella mitään annettavaa itse keskusteluun. Monet kirjoittelevat pitkät pätkät mukahauskuuksia ja mukamielipiteitä tyyliin "toisaalta näin mutta toisaalta näin, mutta ettei kukaan suuttuisi niin voihan se olla näinkin" pääsemättä mihinkään järjelliseen lopputulokseen. Olen myös monesti huomannut, että ketjuja, joissa tällaista pyörittelyä harrastetaan, on raskas ja turhauttava lukea.

Siispä omalta osaltani siistin keskustelupalstaa jättämällä turhuudet lähettämättä. Päätöksen lähettämisestä teen luettuani oman tekstini sen kirjoitettuani. Virheet, asiattomuudet ja turhat tunteenpurkaukset voi vielä tuossa vaiheessa poistaa näppärästi.
 
Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Todellisuudessa nämä modet vetää aivan fiilispohjalta noita penalttejaan. Tasapuolisuutta ei ole. Tämä on aivan ymmärrettävää - kait se moderointikin on taitolaji.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Tavallaan kyseessä on Jatkoajan kohderyhmään - jääkiekkofanit - liittyvä hauska anekdootti. Moderaattorit ovat tämän keskustelupalstan tuomareita, ja tuomaritoimintaan pätee AINA seuraava lause:

"Oli, kun kerran vihellettiin."

Luulisi nyt jokaisen joukkueurheilua vähänkään seuranneen tietävän, että näin se aina menee, vaikka hidastuksista ja jälkipyykeistä voidaan vääntää loputtomiin. Itse tuomiot eivät kuitenkaan hovissa muutu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös