Jatkoajan bluesin ystävät

[ufon_kaakao]

Toki, tuntuu vain, että aivan perinteisen bluesin soittajat ovat vähentymään päin koko ajan joten vielä vanhan liiton bluesiin on hyvä turvautua edelleen ja pitkäksi aikaa, sieltäpä se munkin blues-kiinnostus on lähtenyt ja siellä ne juuret ja karisma myös tässäkin musiikinlajissa ovat.

Vedetään aasinsilta tästä ja todetaan, että isäukko päätti ostaa nulikalle vähän kuuntelemista. Eli Anttiloissa on myynnissä ABC of The Blues - kokoelma josta löytyy 52 CD:tä Old School kamaa Delta Bluesista alkaen, yli sadalta vanhalta parralta, hintaan 49,95. Mielenkiinnolla alan näitä käymään läpi, blues-musiikki on alkanut kiinnostaa ja tässä lienee loistava aihio aiheeseen perehtyä. Ja boksin mukanahan tulee Hohnerin "Puck" huuliharppu, jota tietenkin jokaisen bluesmiehen on osattava soittaa! Niin komia soitin, että täytyy oikeasti opetella soittamaan. Tosin tiputin ja hajotin vehkeen heti, mutta laitoin tilaukseen sitten Hohnerin blues-harpun.

 

[Jussih]

Kovasti tuntuu painottuvan valkoisiin poppareihin tämä blues - keskustelu.

------------

Siksipä, ennenkuin yhtäkään Steve Rayta mainitaan, on syytä asiasta kiinnostuneen tsekata vaikka nämä:

Elmore James
John Lee Hooker
Blind lemon Jefferson
Howlin' Wolf
Junior Wells
Buddy Guy
Sonny boy Williamson
Lonnie Brooks Bluesband
Hound dog Taylor & houserockers
Memphis Slim
Bukka White
Sonny Terry & Brownie mcghee
Willie Dixon
Little Walther
Sam lightnin' Hopkins
Bo Didley
Lowell Fulson
Sleepy John Ester
Big mama Thornton
Sunnyland Slim
Roosevelt Sykes
Billie Holiday

Tuo poikkiviivoitus siis kuvaa sitä, että olen lyhentänyt fabun viestiä keskeltä (kokonaanhan se löytyy tuolta edelliseltä sivulta), sori siitä. Eli olen periaatteessa samaa mieltä tuosta bluesin väristä ja ennen muuta fabun kokoamasta listasta, josta erityisesti suosittelen aloittelijoille Muddy Watersia ja Elmore Jamesia. Kuitenkin uskallan tässä hieman lobata valkoista bluesia:

http://www.youtube.com/watch?v=dUMKI5T8OpE

Tuolta löytyy orkesteri nimeltä The Paladins, joka on bluesin lisäksi levyttänyt hieman rockabillyä. Tämä biisi ja levy jolta se löytyy ovat kuitenkin melko tyylipuhdasta bluesia ja helvetin hyvää sellaista.

http://www.youtube.com/watch?v=VnKt9S-EV2A

Täältä löytyy Mike Sanchez, nimestään huolimatta englantilainen pianisti, joka aikoinaan johti bändiä nimeltä Big Town Playboys. Linja Jump blues, Rhytm and Blues tai Boogie Woogie. Miten vaan, sopinee ketjun otsikon alle ja on pirun hyvää (kunhan maltatte puheosuuden yli, että biisi alkaa).

 

[Pavlikovsky]

Aiemmin keskustelun aiheena ollut kitaravelho Joe Bonamassahan esiintyy huomenna Finlandia-talolla noin kahdeksan aikoihin. Keikka taitaa olla loppuunmyyty, mitä en ihmettele. Onhan Bonamassa nostanut Suomessakin nimeään kovilla keikoillaan sekä edustaahan hän nykybluesissa eräänlaista omaa aikakautta sekoittelemalla sekä vanhaa bluesia ja rockia sekaisin omalla tunnistettavalla tyylillään. Settilistassa on varmasti uutta sekä vähän vanhempaa, uusimmalta Dust Bowlilta uskon olevan useammankin raidan mukana settilistassa. Noh, kyllähän Joe jo suurinpiirtein lahjakkaana penskana veteli skeballaan nämä Hendrixit sun muut klassikot eli voihan siellä joku muutama ikivihreä cover myös löytyä. Slow Train olisi erittäin osuva avausbiisi keikalle.

Harmittaa kyllä, kun ei pääse tuonne paikanpäälle, Joen keikka olisi ollut hemmetin mukava tsekata. Mulle Bonamassa on ollut niitä bluesmusan suosikkeja ja myös Black Country Communion on uponnut kiitettävästi. Eiköhän Bonamassa kuitenkin vielä Suomeenkin rantaudu toisenkin kerran. Toivottavasti on kova keikka tiedossa ja tuleehan se sitä olemaan.

John Fogerty on ilmeisesti muuten esiintymässä Puistobluesissa ensi kesänä. Onhan Johnny-boy tullut nähtyä jo useamman kerran, mutta vielä kovalla tatsilla sekä hymy kasvoilla se Amerikan raspikurkku jaksaa vetää. Kyllähän tuonne varmaan tulee joka tapauksessa lähdettyä, John voisi vaikka Blues-festarin kunniaksi soitella enemmän CCR-matskua kuin sooloaan, vaikka kummastakin löytyy loistavia teoksia. Born On The Bayou olisi ainakin sopiva aloitus ja sitten Green River ja....

 

[oiler99]

John Fogerty on ilmeisesti muuten esiintymässä Puistobluesissa ensi kesänä. Onhan Johnny-boy tullut nähtyä jo useamman kerran, mutta vielä kovalla tatsilla sekä hymy kasvoilla se Amerikan raspikurkku jaksaa vetää. Kyllähän tuonne varmaan tulee joka tapauksessa lähdettyä, John voisi vaikka Blues-festarin kunniaksi soitella enemmän CCR-matskua kuin sooloaan, vaikka kummastakin löytyy loistavia teoksia. Born On The Bayou olisi ainakin sopiva aloitus ja sitten Green River ja....

Puistobluesin lisäksi Fogerty esiintyy Oulussa Raatin jalkapallostadionilla 1. heinäkuuta.

 

[Pavlikovsky]

Huomennahan Joe Bonamassalta ilmestyy hänen soolouransa 12. studioalbumi. Bonamassa ei ole viime aikoina paljoa jäänyt laakereilleen lepäämään, sillä edeltäjä Dust Bowl julkaistiin viime vuonna ja mm. Black Country Communionin kanssa ilmeisesti on ollut myös uusia biisivirityksiä studiossa ilmassa. Toisaalta mies on myös kerennyt keikkailemaan ja Joe kävikin mm. Helsingissä vetämässä juurevan keikan maaliskuussa.

Tältä tulevalta Driving Towards the Daylightnimeä kantavalta kiekolta en ole tarkoituksella vielä viitsinyt kuunnella muita kappaleita kuin nimikon, vaikka ne tottakai youtubeen ovat kerenneet jo vuotaa. Driving Towards The Daylight edustaa kappaleena oikeastaan enemmän kevyempää rockia kuin bluesia, jonka Bonamassa myös hyvin hallitsee ja monipuolisuus hyvällä kuuluu tämän loistavan kitaristin vahvuuksiin myös. Toivoisin myös, että Bonamassan huomenna julkaistavalla kiekolla olisi sitä juurevaa bluesia, mitä etenkin tältä mieheltä odotan. Bonamassa yhdistelee parhaimmillaan loistavalla soittotaidollaan vanhaa perinteikästä brittibluesia sekä uudempaa, ehkä jopa hieman raskaampaa sekä säröisempää bluesia musiikkiinsa ja tästä on todisteena monet hyvät levyt. Ainakin tämän haastiksen perusteella kuulostaa lupaavalta eli "back to basics" eli jonkinmoinen paluu Joen musiikallisiin juuriin olisi odotettavissa: http://www.youtube.com/watch?v=-qm-p862KZQ

Dust Bowl oli kuitenkin niin hyvä kiekko, että nostan riman jo pelkästään sen takia nyt korkealle tälle uudemman sukupolven blues-taiturille.

Viime ajat on tullut bluesin saralta kuunneltua vanhaa ja legendaarista Losilaista Woodstock-bändiä Canned Heatia, joka kävi toissakesänä Turun Ruisrockissa vetämässä kunnon nostalgiakeikan, koska bändin ensi-esiintyminen vuonna 1971 samoilla festareilla oli siihen aikaan todellinen menestys. Kuten monella muullakin vanhalla blues/rock-pioneerilla joiden tähti on pikku hiljaa alkanut laskea, niin on Canned Heatillakin staget pienentyneet koko ajan, mutta bändin arvokkuutta se ei laske pätkääkään. Viikatemies on heilunut Heatissakin tiuhaan sitten parhaimpien vuosien ja edesmennyt Bob "The Bear" Hite oli kaikessa massiivisuudessaan, todella jykevä tapaus myös mikin varressa.

Canned Heatin musiikki oli aikanaan varsin mukaansa tempaisevaa sekä siinä oli omat piirteensä, joka varmasti hyvien levyjen kautta toi myös mainetta bändille, vaikka en minään soittotaituruuden akatemiana missään nimessä Heatia ole koskaan pitänyt. Myöskin Alan Wilson kuului aikanaan Canned Heatin profiilikokoonpanoon, mutta hiippakuntaa hänkin on kerennyt jo vaihtamaan. Larry "The Mole" Taylor on basistina kuitenkin alkuperäisenä jäsenenä vielä mukana kuin myös rumpali Adolfo De La Parra ja Harvey Mandel kitarassa, joten Canned Heatin nimen pitäminen voimissaan on edelleen enemmän kuin perusteltua, vaikka Hite iso osa bändiä olikin, kirjaimellisesti.

Canned Heat edustaa siis mulle bluesin ja rockin saralla jonkinlaista välimuotoa omine vivahteineen vai mitä sanotte klassikosta On The Road again: http://www.youtube.com/watch?v=fF0LLfm2bns

Seuraavaksi sitten pitkästä aikaa toisen Woodstock-bändin kimppuun eli Ten Years Afterin sekä nokkamies Alvin Leen sooloihin.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Canned Heat edustaa siis mulle bluesin ja rockin saralla jonkinlaista välimuotoa omine vivahteineen vai mitä sanotte klassikosta On The Road again: http://www.youtube.com/watch?v=fF0LLfm2bns

Hienoa Pavlikovsky, palstan historioitsija ja musiikin väsymätön löytöretkeilijä, että nostit Canned Heatin esille. Erinomainen yhtye joka teki suuruuden päivinään muutaman ansiokkaan levyn ja todellisen biisiklassikon. Monet tuon ajan musiikkia tuntevat muistavat myös ainakin kappaleet Going Up The Country, Bullfrog Blues ja Time Was. Ehkä tuo Going Up The Country on se biisi joka saa eniten radiosoittoa vuodesta toiseen.

Bob Hite päätti päivänsä oman käden kautta, ilmeisesti ainakin osittain sen vauhdittamana ettei Canned Heatin nimi päässyt kaikkien huulille eikä yhtye kaikkein kirkkaimpaan tähteyteen. Jos The Bear nyt olisi keskuudessamme, niin hän voisi ilolla todeta ettei Canned Heatia ole ainakaan musadiggarien keskuudessa unohdettu. Nuo edellä mainitut kappaleetkin ovat niitä joihin voi tormätä milloin tahansa ajankohtaisohjelmien taustamusiikkina jopa Suomen tapaisessa maassa. Ei hassummin.

Tähän jatkoksi sopii John Mayall & Bluesbreakersin Laurel Canyon -levyn klassikko The Bear, aivan saatanan hieno hatunnosto Bob Hitelle. Introssa myös jokunen tahti On The Road Again'ia.

 

[Pavlikovsky]

Monet tuon ajan musiikkia tuntevat muistavat myös ainakin kappaleet Going Up The Country, Bullfrog Blues ja Time Was. Ehkä tuo Going Up The Country on se biisi joka saa eniten radiosoittoa vuodesta toiseen.

Kylläpä vain Kääpiö, nuohan niitä Heatin tiukimpia ja tunnetuimpia biisejä kyllä ovat, josta monelle on muotoutunut kuva Canned Heatista. Monelle on Canned Heatin "Let`s Work Together" myös tietämättäänkin artistia sen enempää, tuttu kipale sillä ainakin jäähalleissa tuota on paljon soitettu. Kyseessähän on alunperin Wilbert Harrisonin 60-luvun alussa tekemä bluesveto.

Kyllähän Canned Heatilla on myös ne heikommatkin levynsä, mutta etenkin varhaisempi tuotanto on kovaa niin kuin aikansa muutkin blues-levyt. Vuosien saatossa bändissä on ollut lukuisia miehistövaihdoksia vähän riippuen vuodesta ja levyistä, mutta perus Canned Heat on kyllä pysynyt koossa ja hyvä niin. Toivottavasti ukot jaksavat kiertää ja jos sattuisivat Suomeenkin vielä eksymään niin keikalla todennäköisesti olisin.

John Mayallin The Bearia en ollutkaan aikaisemmin kuullut, joten kiitos Kääpiö linkityksestä. Mayall veti viime kesänä Puistobluesissa hyvinkin eloisan ja laadukkaan blueskeikan yhdessä jämerän taustabändinsä kanssa siihen nähden, että äijällä on ikää 80 vuotta ja risat, mutta jalka nousi vielä kummasti ja ääntä lähti. Mayallista sai muutenkin todella sympaattisen ja mukavan kuvan ja uskonkin äijän keikkailevan vielä pitkään, koska lajissa nimeltä blues ei tunneta eläkeikää. Kitaraa mies ei soitellut viime kesän keikalla ainakaan vaan huuliharppu sai kovaa kyytiä useaankin eri otteeseen ja homma toimi kuin junan vessa.
Mayallin tuotantoa olen sekä vinyylinä, että myös cd:nä koettanut vähitellen hankkia niin Bluesbreakersin kuin Johnin sooloaikojen tuotannosta. Brittiläisen bluesin grand old man ja lukuisten blues-ihmisten idoli sekä legenda.

 

[Pavlikovsky]

Piti vielä eilen mainita lopuksi, että niinkin erikoisesta levyjen myyntipaikasta kuin Anttilasta löytyy yllättävän hyvin kaikkea bluesia, etenkin vanhaa pierubluesia todella halvalla.

Varttuneemmilla ja kokeneemmilla bluesin kuluttajilta löytynevät ihan vinyyleinä tai cd-formaattina varmasti vanhat "mustan bluesin" klassikot esimerkiksi John Lee Hookerilta, Albert Kingiltä tai B.B Kingiltä, mutta Anttilasta noita löytää muistaakseni ihan viiden euron käypähinnalla kokoelmina, jos haluaa aloittaa bluesin kuuntelun bluesin varhaisilta vuosilta tai muuten vaan noita vanhempia tuotoksia puuttu.
Itse ostin juurikin Anttilasta esimerkiksi Hookerin ja B.B Kingin 3 cd:n kokoelmat kun niin halvalla löytyi, vaikka materiaalia heiltä jo aiemmin minulla olikin. Lisäksi myynnissä oli muistaakseni viidenkin cd:n paketteja, joissa on sitten ihan sekalaista seurakuntaa bluesin maailmasta aina Robert Johnsonista John Mayalliin, joten ne apajat kannattaa varmaan käydä tsekkaamassa, jos ei vielä joku huomannut. Ei ollut tarkoituksella mikään Anttilan mainonta vaan sattumalta mäkin ne sieltä löysin.

 

[Jj]

Anttilan alelaareista löytyy myös oman suosikkini Howlin´ Wolfin hyvä 2 cd:n kokoelma Evil. Suosittelen jo vaikka mahtavan kannen takia. Mukana tosin ei ole Rollarien coveroimaa Red Roosteria jostain syystä.

 

[Evil]

Anttilan alelaareista löytyy myös oman suosikkini Howlin´ Wolfin hyvä 2 cd:n kokoelma Evil. Suosittelen jo vaikka mahtavan kannen takia. Mukana tosin ei ole Rollarien coveroimaa Red Roosteria jostain syystä.

Jos tahtoo oikein hyvän yhden cd:n otannan Wolfin parhaita hyllyynsä, niin sellainen levy kuin His Best: The Chess Masters kattaa tarpeen.

1 Moanin' At Midnight
2 How Many More Years
3 Evil (Is Going On)
4 Forty Four
5 Smokestack Lightnin'
6 I Asked For Water (She Gave Me Gasoline)
7 Who's Been Talking?
8 Sitting On Top of the World
9 Howlin' For My Darlin'
10 Wang Dang Doodle
11 Back Door Man
12 Spoonful
13 Shake For Me
14 Little Red Rooster
15 I Ain't Superstitious
16 Goin' Down Slow
17 Three Hundred Pounds of Joy
18 Hidden Charms
19 Built For Comfort
20 Killing Floor

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Anttilan valikoimista saattaa yhä tehdä melkoisia löytöjä, niin bluesin kuin monen muunkin genren suhteen. Nykyään dvd/blu-ray ja kaikkinainen muu härpäkemyynti on vaan vähittäiskaupalle sen verran parempi bisnes, että levyt saavat osakseen aiempaa vähemmän myymäläneliöitä. Tätä kautta valikoimakin on kärsinyt jonkin verran, ja ilmiö näkyy valitettavasti myös Anttilassa.

Näköjään Anttilan sisäänostajat osaavat vieläkin poimia maailmalta mielenkiintoisia eriä. Ei välttämättä mitään uppo-outoa kamaa, mutta kaikenlaista kiinnostavaa sälää ja joskus ihan sopuisaan ulosmyyntihintaan. Pari vuotta sitten Tampereen keskustan Anttila möi lavallisen eri artistien kirja/cd -bokseja hintaan 7,99 EUR per kpl. Ostin sieltä mm. Status Quon Pictures 40 Years ja Thin Lizzyn Vagabonds -teokset, siis kovakantiset upeasti toimitetut kirjat plus neljä ceedeetä kummassakin. Ei ollenkaan mitään halpasarjakamaa, ja esimerkiksi Quon teos näkyy olevan juuri nyt UK:n Amazonissa edullisimmillaankin noin 30 puntaa.

Bluesin ja jazzin puolelta Anttilasta löytyy joskus mm. kaikenlaisia 2-6 CD:n bokseja ihan pikkurahalla, ja usein vieläpä näin kesän kynnyksellä. Usein vieläpä sellaista tavaraa jota ei helpolla löydy muualta, ainakaa suomalaisista kaupoista. Musiikin ystävän kannattaa siis edelleen käydä ratsaamassa Anttila säännöllisesti aina kun liike osuu sopivasti matkan varrelle.

 

[Pavlikovsky]

Joskus toivoin tässä lähimenneisyydessä, että George Thorogood saataisiin Puistobluesin pääesiintyjäksi, kun edellisestä kerrasta on se 17 vuotta. Noh, omiin toiveisiini oikeastaan vastattiin kun ensi vuonna tämä rouheamman bluesin kitarataituri saadaan Suomeen ja itseoikeutetusti Järvenpään Puistobluesin pääesiintyjäksi. Onhan Thorogood tässä viime vuosinakin Suomessa pyörinyt, mutta käynnit ovat harventuneet. Kävipä George vuonna 1995 samaisten festivaalien pääesiintyjänäkin tosiaan niin kuin mainitsin. Taisipa George olla keppiään vinguttamassa AC/DC lämppärinäkin 2001, mutta tuolta keikalta en ole kuullut puhuttavan Thorogoodin keikasta kovin hyvään sävyyn, koska mies oli jo soundeista lähtien täysin lämppärikamaa tuolla keikalla.

Kaikesta huolimatta hienoa saada Thorogood soittamaan Vanhankylänniemeen tanakkaa bluesiaan Destroyersien kanssa ja mikäli Thorogood näppäilee kitarastaan klassikkojaan vähääkään niin kuin on ollut tapana niin kovat kinkerit on tiedossa aivan varmasti niin tunnelmaltaan kuin soitannollisestikin.

Itse Puistoblues järjestetään ensi kesänä jo 36. kerran, joten perinteitä löytyy. Kovia soittajia on vuosien varrella ollut paljon aina B.B Kingistä ja Johnny Winteristä lähtien ja rotaatiota tapahtuu sopivasti kun Thorogoodkin saapuu jo toisen kerran pääesiintyjäksi. Bluesissa ei yläikärajaa tunneta ja monet puritaanit ovat elinkautis-kiertueellaan olleet jo vuosikymmenet, joten luulen että jatkossakin tällä festivaalilla saadaan todistaa vielä hengissä olevia bluestaitureita niin kuin tähänkin mennessä on saatu. Hieno tapahtuma varsinkin hyvässä kesä-säässä.

Tuossa vielä uutinen Thorogoodin keikkaan: Blues-Finland.com - George Thorogood Jn Puistobluesiin 2013

 

[Pavlikovsky]

Fleetwood Mac Suomeen

En tiedä onko aihetta käsitelty jossain tietyssä jatkiksen ketjussa, mutta koska aihe liippaa läheltä ketjun alaista toimintaa niin linkittelenpä tänne, jos joltain on mennyt ohitse.

Eli jo jokin aika sitten julkaistun keikkatiedon mukaan Fleetwood Macin kiertue rantautuisi Suomeen ja tarkemmin Ilmalan ratapihalle. Rumban linkissä tarkemmin asiasta: Luvassa uuttakin materiaalia, kun Fleetwood Mac saapuu syksyllä Helsinkiin | Rumba.fi

Vanha dinosaurushan Mac on myös ja on ylipäätään uutinen, että bändi on lähtenyt jälleen tien päälle. Paljon kokoonpanovaihteluja ja musiikillisia ylä-sekä alamäkiä kokenut bändi on varsinkin varhaisimpien levytyksiensä ansiosta todellisen blues rockin jättiläinen ja alansa kovimpia nimiä ihan niistä ajoista lähtien, kun bändissä soitteli vielä Peter Green ja kumppanit. Green ei enää kitaraa bändissä vinguta, mutta onpa alkuperäisistä bändin perustajajäsenistä vielä mukana rumpujen takana jo harmaantumaan päässyt Mick Fleetwood ja John McVie basson varressa. Aikanaan Peter Greenin lähdön jälkeen bändissä alkoivat ovet viuhua suuntaan jos toiseenkin, joten on hienoa, että vanhassa sauruksessa on vielä muutama originaali-soittaja jäljellä, jotka ovat jo sinänsä näkemisen arvoisia.

Tuleva kiertue on oikeastaan klassikkoalbumi Rumoursin juhlakiertue, mutta Mick Fleetwood veistelee tuossa uutisessakin, että uuttakin tavaraa kuultaisiin mahdollisesti. Nähtäväksi jää. Joka tapauksessa kova nimi mitä tulee bluespohjaiseen rockiin ja eiköhän tämänkin ketjun vielä melko harvalukuiselle kirjoittajakunnalle Fleetwood Mac osu ja uppoa enemmän ja vähemmän!

 

[Pavlikovsky]

Jos jollekin osuu ja uppoaa perinteinen blues rock, niin kannattaa ehdottomasti tsekata tanskalainen blues-trio Blindstone, joka on oikeastaan niittänyt mainetta vain kotimaassaan ja pienimuotoisesti skandinaavian seudulla. Vuonna 2002 perustettu rytmiryhmä on sylkenyt pihalle 5 studiokiekkoa, joista yksi on oikeastaan täynnä klassikko blues-covereita. Bändin kitaristi/laulaja Martin Andersen on biisintekijänä keskitasoa kovempi nikkari ja kitarakin vinkuu kuin Leslie Westillä tai Billy Gibbonsilla. Andersenilla on erittäin voimakas ja juureva kitarasoundi, josta pidän ja joka sopii tähän viihteeseen kuin se kuuluisa nyrkki perseeseen. Vielä kun Andersen saisi yhtä käheän raspin kuin iso-Lesliellä on....

Mitäs tässä sen enempiä horisemaan, kova pumppu kyseessä ja toivottavasti nämä jätkät saataisiin takomaan blues rockiaan Suomeen, jossa miehet astelevat lavalle eleettömästi, seisovat keikan ajan paikallaan, soittavat ja lähtevät pois.

Joitakin biisejä youtubesta (levyjä löytyy mm. spotifysta):

Struck Down By The Blues: Blindstone - Struck Down By The Blues - YouTube
Rock Your Mojo: Blindstone - Rock Your Mojo - YouTube
Hoocie Coochie Man: Blindstone - Hoochie Coochie Man - YouTube
The Wizard (Black Sabbath cover):Blindstone - The Wizard - YouTube

 

[Pavlikovsky]

Ken liikkuu heinäkuussa etelä-karjalan nurkilla, niin kannattaa käydä tsekkaamassa todellinen blues-musiikin grand old man eli Johnny Winter Big Band festivaaleilla, jotka on heinäkuun alussa Imatralla. Woodstock-legenda heittää 4.7 klubikeikan ja jokaisen ylipäätään kitaran soitosta kiinnostuneen kannattaa käydä tsekkaamassa Johnny-boy, veteraani osaa edelleen soittimensa salat, vaikka ikää riittää ja mies näyttää jo paikka paikoin todella huonokuntoiselta.

Pieniä piristymisen merkkejä Johnnylla olisi kuulemma viime vuosina ollut, mutta kun puhutaan tämän ikäpolven rankkoja elämäntapoja harrastaneesta miehestä niin liikoja ei voida odottaa. Yhtä kaikki, Johnny on edelleen peto soittimensa kanssa ja niin omat kuin muidenkin blues-legendojen biisit taittuvat suurempia spiikkejä mutisematta todella tiukalla otteella. Pari kertaa olen ollut kunnioittamassa läsnäolollani Johnnyn keikkaa ja harkintaan menee nyt tämä keikka. Puolitoista vuotta sitten ilmestyneelle Roots-levylle olisi ennen kesää tulossa vielä jatko-osa ja kun jo ensimmäisellä painoksella Johnny pyyti sellaisia kavereita kuin Warren Haynes ja Derek Trucks mukaan studiojameihin, niin sopii olettaa että nytkin kohtalaisen kovan tason kitarasankareita on mukana Texas bluesin sanansaattajan uudella levyllä.

Muutenkin kuluvana vuonna Suomessa saadaan nauttia kovan tason blues-musasta eri puolilla Suomea. George Thorogood tulee Puistobluesiin The Destroyers bändin kanssa ja mukana The Destroyersissa on muuten Jim Suhler, yksi Texas boogien kovimpia kepittäjiä. Lisäksi Syksyllä Hartwall Areenalla keikkailevat niin modernin bluesin keulakuva Joe Bonamassa kuin myös legendaarinen Fleetwood Mac, joten meille bluesin ystäville kuluva vuosi onkin yhtä perinteisen bluesin juhlaa!

 

[Jupe]

Hienoa että joku tuntee täälläkin Blindstonen, täältä löytyy hyllystä kaikki cd:t ja ei saa unohtaa Martinin visiittiä George Clintonin lätylle, iso kunnianosoitus muusikolle päästä näin ison staran levylle ja Clinton on erittäin tarkka musiikoidensa suhteen.

Tässä tuoreahkoa Blinstonea ja esimerkkiä Martinin kitaroinnista. Huikeaa.
Blindstone - By Grabthars Hammer (2012) - YouTube

Puistobluesista pitää ehdottomasti mainita Robert Randolph & the Family Band, olen jo pitkään odotellut keikkaa stadiin. Viime vuonna bändi kävi Pori Jazzeilla ja nyt Järvenpäässä, eli lähestyy koko ajan pääkaupunkiseutua. Haluaisin nähdä klubikeikalla.
Tämä bändi svengaa kuin hirvi, aivan loistavaa blues-rockia ja taitavaa steel-kitarointia.
Tässä ehkä lähivuosien kaupallisin biisi:
Robert Randolph Wrong with That [Music Video] - YouTube

Tässä live-maistiainen Jools Hollandin show:sta:
Robert Randolph the Family Band - I Need More Love - YouTube

_

 

[Outsider]

Lisäksi Syksyllä Hartwall Areenalla keikkailevat niin modernin bluesin keulakuva Joe Bonamassa

Tästä jotain lisätietoja? Google löytää tapahtumaravintolat.fi sivustolta maininnan keikasta, mutta muuten on aika hiljasta... Jossain oli myös maininta, että facebookissa olis eilen ollut ilmotus, että maanantaina alkaa lipunmyynti, mutta en mä sieltäkään löydä mitään. Pakko mennä, mutta lippujen hinnat vähän jännittää.

Edit. Torstaina 11. päivä tulee näköjään klo.9.00 liput myyntiin. Varmaan pelkkiä istumapaikkoja tarjolla mikä on mielestäni vähän huono asia jäähallissa, kun permanto on alhaalla suhteessa lavaan ja kaikki istuvat samalla tasolla.

 

[Outsider]

Bonamassan keikan lipunmyynti alkaa tosiaan virallisesti huomenna klo. 9.00, mutta etsivä löytää keinon hankkia liput jo tänäänkin, jos niitä ei ole vielä ehtinyt hankkia. Nyt kun tuo toteutetaan "teatterityyliin" tuomalla lava päätykatsomon eteen niin, että permannosta on vain pieni osa käytössä, en purnaa enää seisomapaikkojen puutteesta. Varsinkaan kun eturivin liput löytyy omasta takaa.

 

[Pavlikovsky]

Buddy Guy - Rhythm & Blues

Buddy Guy se jaksaa. Muutamien vuosien päästä jo kahdeksaakymppiä käyvä Chicago-bluesin legenda julkaisee 30. heinäkuuta, 77-vuotis-syntymäpäivänään uuden tuplalevyn nimeltään Rhythm & Blues, kun edellisestä mainiosti tuotetusta Living Proof-levystä onkin vaivaiset 3 vuotta ja yksi livelevykin on tehty tässä välissä. Guy on ollut B.B Kingin tavoin jo kauan elinkautiskiertueellaan viimeisimpänä vanhan blues-ikäpolven sanansaattajana, mutta väsymisen merkkejä tämä tervaskanto ei osoita. Mies, joka oli jo levyttämässä jo 50-luvulla ja joka levytti varsinaisen oman levynsä Hoodoo Man Bluesin vuonna 1965, tietää varmasti miten hyvä blues-levy tehdään.

Edellisellä Living Proofilla studiossa oli arvovaltaista väkeä Buddyn kanssa ja sen kuulee levyltäkin, kitara vinkuu paikoittain erittäin komeasti. Mukana olivat mm. latinokitarasankari Carlos Santana sekä juuri yllä mainittu B.B King. Eipä nykyisellä vieraslistalla jäädä kakkoseksi, sillä tulevalla pitkäsoitolla ovat mukana mm. yksi hienoimmista naisblues-äänistä omaava Beth Hart, modernin bluesin taitaja Gary Clark jr., Detroitin paha poika Kid Rock sekä Aerosmithin kitaraduo Joe Perry ja Brad Whitford. Kovaa bluesin veivausta siis tiedossa ja Buddy itse taatusti myös kurittaa fenderiään sen minkä ehtii. Levyn nimikin kertonee jo homman nimen vähemmänkin asiasta tietävälle.

Nautinnollisia bluesin hetkiä luvassa siis heinäkuun lopussa. Mikäli Buddyn nykymenosta haluaa päästä perille, niin tuo edellinen kiekko Living Proof on hyvä pohjustus tulevalle.

 

[ufon_kaakao]

The Paladins

The Paladins - Wikipedia, the free encyclopedia

Onko tuttu bändi? Ikinä en ollut bändistä kuullutkaan, vaikka on näin saatanan kova. Roots rockiksi, rockabillyksikin jaotellaan, mutta onhan tämä hyvin pitkälti myös rhytm an bluesia.

Bändi hajosi 2004, mutta ilmeisesti pitkän tauon jälkeen 2011 ja 2012 on soittanut ainakin muutamia keikkoja - The Paladins Reunion!! Doheny Blues Fest 2012 - YouTube

Follow Your Heart - The Paladins - YouTube
The Paladins - Keep Lovin Me - YouTube
Paladins - Lets Buzz! - Kiddio - YouTube

 

[Pavlikovsky]

Onko tuttu bändi? Ikinä en ollut bändistä kuullutkaan, vaikka on näin saatanan kova. Roots rockiksi, rockabillyksikin jaotellaan, mutta onhan tämä hyvin pitkälti myös rhytm an bluesia.

Klippien perusteella olet tullut mainitsemaan asiasta täysin oikeaan ketjuun ja tyylilajin voi varmasti kuuntelija itse havainnoida kuulemansa mukaan, kyllä tämä poppoo kaikki raamit juuribluesiin täyttää. Hyvää perustavaraa ja pitääpä tuohon syventyä enemmänkin.

Varsin vilkasta aikaa tämä loppukesä ja alkusyksy on noin muutenkin blues-musan suhteen, etenkin vanhojen mestarien osalta mikä on aina hatunnoston arvoinen suoritus. John Mayallin Bluesbreakersseissa sekä soolourallaan kannuksensa luonut Walter Trout sylkäisi joku aika sitten tuoreen soololevynsä ulos nimeltään Luther´s Blues - A Tribute To Luther Allison eli kunniaa tehdään toiselle jo edesmenneelle vanhalle mestarille. Nuo "Valtterin" muutkin soololevyt kannattaa tsekata, erittäin tyylitajuinen blues-mies ja kertakaikkiaan upea virtuoosi kitaran varressa ja bluesin veivaajaksi melko nuorikin jäärä, 62-vuotias.

Lisäksi vanha kunnon Woodstock-legenda Leslie West ei näytä taantumisen merkkejä vaikka toinen jalkakin vietiin. Still Climbing julkaistaan lokakuun lopussa ja toissavuotinen Unusual Suspect oli niin hyvä kiekko, että tästäkin on lupa odottaa erittäin vahvaa, Lesliemäistä kitaralevyä, jossa Leslie vieraineen tulkitsee bluesia raskaammallakin kädellä. Mukana nytkin mm. Johnny Lang. Hieno mies ja toivottavasti Mountainkin nousis vielä yhdessä stagelle.

Jo yllä mainittu Buddy Guy julkaisi tosiaan tuossa joku aika sitten uuden levynsä ja pettymystä se ei ole tuottanut. Buddy on näitä oman vanhan sukupolvensa yhä pystyssä olevia viimeisiä mohikaaneja, jotka todella ovat enemmän blues kuin blues-musa nykyään itse. Vanha mies ei helpolla ole itseään päästänyt, hankkikaa vaikka tuo Rhythm & Blues-levy. Taustabändille pitää nostaa myös hattua, hienoa musaa kertakaikkisesti.

Mainitaan vielä, että myöskin vanha etelän hevonen Gov`t Mule on julkaisemassa nyt syksyllä uutta pitkäsoittoa pienen tauon jälkeen. Etelän all-around mies Warren Haynesin tyylin tietäen southern-vivahteista tanakkaa etelän bluesia on luvassa jamitteluineen vaihtelevalla temmolla. Haynes on valkoisen bluesin sanansaattaja ja mestari ja The Allman Brothers Bandin kitaristina toimiminen olkoon todisteena siitä, että nyt ei puhuta mistään höyhensarjan kitaran vinguttajasta.

Kannattaa tsekata myös juuri nytkin käynnissä olevan Ylen Bluesministeri Radio Suomesta, jota pitää Esa Kuloniemi Honey B & T-Bones yhtyeestä joka maanantai klo 20-22. Hienoja harvinaisuuksia sekä uudempiakin blues-vetoja kuultavissa sekä ajoittain teemailtoja, kuten hiljattain edesmenneen blues-legendan J.J Calen kunniaksi.

 

[The Hockey Handbook]

Tuo Bluesministeri on tosiaankin mahtava radio-ohjelma. Sitä kautta tutustuu uusiin hienoihin biiseihin. Itse en ymmärrä musiikin päälle oikeastaan mitään, mutta olen huomannut, että suosikkiartistieni monet parhaat biisit ovat "blues"-kamaa. Laitetaan pari upeaa biisiä tähän...

Dire Straitsin biisejä molemmat:

Millionaire Blues

I Think I Love You Too Much

Kotimaisista Q.Stone on ollut suosikkini ensimmäisestä levystä lähtien. Silloin nuorempana harmitti, kun en päässyt Q.Stonen keikalle, mutta tänä kesänä suuri haaveeni toteutui ja näin Q.Stonen livenä Imatralla BB-festareilla.

 

[Pavlikovsky]

Oliko kukaan tsekkaamassa Bonamassaa Areenalla noin kuukausi takaperin? En itse ollut paikalla, mutta hyvälaatuisista youtube-klipeistä päätellen voi sanoa, että kyllä modernin bluesin sanansaattaja on ollut mies paikallaan. Ajoittaista kritiikkiä tosin tosi-bluespuritaaneilta olen kuullut, että homma oli liian "rock", mutta mielestäni tuo on kuitattu sillä että se on Joen tyyli. Kuka on vähääkään tutustunut Black Country Communioniin, niin lienee selvää että Bonamassan juuret ja intressit ovat myös hard rockin puolella, josta sitten vaikutteita tulee varmasti luonnollisesti blues-rockmaiseen soolotuotantoon. Anyway, mielellään täällä lukisi mielipiteitä keikasta, jos joku kävi tsekkaamassa.

Kävipä Woodstock-pumppu Canned Heat myös Hot Tunan kanssa tekemässä intensiivisen Suomen kiertueen juurimusallaan ja keikka-arviointien mukaan kelpo show:t on nähty, ainakin Turussa. Sinne(kään) en päässyt, olisihan jo vuonna 1965 pystyyn laitetty poppoo ollut hieno nähdä vaikka Harvey Mandel ei lavalle noussutkaan. Rumpali Fito De La Parra ja basisti Larry Taylor mukana kuitenkin ammoisesta originaalista rosterista, hatunnoston paikka ja Bob "Bear" Hitekaan ei varmaan olisi aikoinaan ennen kuolemaansa uskonut että tämä vierivä kivi edelleen keikkailee vuonna 2013 jonkinlaisella kokoonpanolla.

Edit: Tässä Turun Sanomien keikka-arvio Canned Heatin Logomon keikalta: Canned Heat on yhä täyttä asiaa - Musiikki - Turun Sanomat

 

[Outsider]

Oliko kukaan tsekkaamassa Bonamassaa Areenalla noin kuukausi takaperin? En itse ollut paikalla, mutta hyvälaatuisista youtube-klipeistä päätellen voi sanoa, että kyllä modernin bluesin sanansaattaja on ollut mies paikallaan. Ajoittaista kritiikkiä tosin tosi-bluespuritaaneilta olen kuullut, että homma oli liian "rock", mutta mielestäni tuo on kuitattu sillä että se on Joen tyyli. Kuka on vähääkään tutustunut Black Country Communioniin, niin lienee selvää että Bonamassan juuret ja intressit ovat myös hard rockin puolella, josta sitten vaikutteita tulee varmasti luonnollisesti blues-rockmaiseen soolotuotantoon. Anyway, mielellään täällä lukisi mielipiteitä keikasta, jos joku kävi tsekkaamassa.

Tulihan tuolla oltua, ihan kuten parilla edelliselläkin Suomen keikalla. Hyvä keikka oli, mutta jotenkin jäi kuitenkin ihan pikkuisen vaisu fiilis. Ehkä se johtui siitä, että Joe taisi olla kipeänä tai näin ainakin luin jostain ja vaikka ei olisi ollutkaan, niin ainakin itse olin. Bonamassan Hard Rock ei varmasti uppoa bluespuritaaneille, mutta antaa miehen tehdä sitä mistä tykkää. Ainakin Tal Bergman on kova äijä kannuttamaan tohon meininkiin! Olisi hienoa kuulla A New Day Yesterdaylta omia suosikkeja, mutta kun se ei taida toteutua, niin ehkäpä joskus pääsisi näkemään Joen Beth Hartin kanssa tai vaikka BCC:n.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kävipä Woodstock-pumppu Canned Heat myös Hot Tunan kanssa tekemässä intensiivisen Suomen kiertueen juurimusallaan ja keikka-arviointien mukaan kelpo show:t on nähty, ainakin Turussa.

Miten järkyttävää että missasin tuon. Canned Heat, Jorma ja Jack Casady vielä samalla kertaa. Älä enää sano että David Bromberg olisi ollut mukana. Sydäntä kylmää.

Mahdollinen jenkkireissuni ensi suvena suuntautuisi ainakin osittain sen mukaan, mitä artisteja olisi mahdollista nähdä samalla. Painopiste on näissä vanhan kaartin kavereissa, ja ennen kaikkea niissä joita en ole livenä vielä todistanut. Hot Tunan ja Jorman, samoin kuin Canned Heatin näkemiset ovat vielä ruksaamatta. Youtube-pätkien perusteella ainakin Jorma ja Jack näyttävät olevan vielä hyvässä ryhdissä.

Nyt kun Jorma on siis käynyt peräti kahtena perättäisenä vuonna Suomessa, niin voisiko kolmas vierailu odottaa jo nurkan takana? Edellinen kerta oli Jorma Kaukonen -konsertti Turussa ja Helsingissä, nyt siis Hot Tuna. Josko Jorman ja David Brombergin duetto vielä nähtäisiin, tjsp.

Jorma Kaukonen vetää ymmärtääkseni vieläkin kitarakouluja maatilallaan. Tuo voisi olla huikea kokemus jos sellaiseen olisi mahdollisuus tarttua.