Jasper Lindsten – hymysuusta peluriksi

  • 43 729
  • 136

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Miksi tuo Lindsten on noin kömpelö?

Muistan kuulleeni edellä mainitun kysymyksen Typhoonin yläkatsomossa vuoden 2012 syksynä, kun tämä Salosta kiekkoilijan uransa aloittanut hymysuu koohotti reppanan oloisesti ympäri kenttää. Pekka Virta lähti tuolloin hanakasti ajamaan nuoria sisään rosteriin, jotta Turussa voitaisiin tulevaisuudessa nauttia enemmän omista kasvateista, kuin ulkomaan tuonneista. Junnuja kävikin ahkerasti kolkuttelemassa edustuksen ovia Virran aikaan, mutta pysyvään kokoonpanoon pääsivät lopulta vain timantti RR55, nykyisinkin vielä Liigaa pelaava Friman, sekä melko pitkänkin uran tepsissä luonut Rasmus Kulmala, joka sittemmin katosi jonnekin Keski-Eurooppaan, eikä siitä Tepsin ajastakaan paljoa käteen tainnut jäädä vaikka pelejä kertyikin.

Muuan salolainen hymysuu ei tuolloin paikkaansa onnistunut vakiinnuttamaan, tosin sama kohtalo oli tusinalla muullakin junnulla tuohon aikaan. Lindsten sahasi kolme kautta A-junnuissa saaden pieniä näyttöpaikkoja Liigassa ja avausmaalinkin mies roiskaisi Liigassa kaudella 2014-2015. Tuohon kauteen mahtui myös puolen kauden laina TuToon.

Tuon kauden jälkeen ei Ari Vuori nähnyt miehelle enää tilaa Artukaisissa, joten Lindsten päätti vetää päälleen TuTon tarjoamat verkkarit. En tiedä oliki paikoin mukavuudenhaluisenakin tunnetulla Jasperilla itsellä tietoa mitä Ika Lehtonen oli miehen päänmenoksi suunnitellut. Tämä yhden pelimiehen aina Montrealiin asti siittänyt kaljupää on tunnettu vaativana valmentajana, mutta ennen kaikkea valmentajana joka haluaa kehittää nuoria pelaajia. Lehkosen mielestä Lindsten omasi kaiken tarvittavan potentiaalin, mikäli vain poika saataisiin elämään 100 prosenttisesti jääkiekolle. Lehkonen sopi jo syksyllä Jasun kanssa, että tähtäimenä on Liiga.

Kausi Kupittaalla sujui hyvin ja Jasper oli TuTon kantavia voimia, ketjunsa tehokkain ja koko joukkueen avainpelaaja. Kausi toi kuitenkin myös paljon muuta. Lindsten kasvoi ennen kaikkea monipuoliseksi pelaajaksi, pelaajaksi joka pystyy tuloksentekoon, mutta perustaa pelinsä silti hyvään peliin molempiin suuntiin. Kausi toi myös eteen Antero Niittymäen sopimustarjouksen roolista Artukaisissa.

Lindsten tarttui Antsan tarjoukseen ja TPS kotiutti Lindstenin, yhdessä ketjukaverinsa Taavitsaisen kanssa. Emme voi tässäkään tapauksessa tietää Selinin ja Niittymäen suunnitelmia, mutta moni kannattaja näki Lindstenillä olevan mahdollisuus murtautua kokoonpanoon. Valmennus näki Jasussa kuitenkin paljon enemmän. He näkivät tässä olevan se mies, joka tuo jalkoja ja raataa kovimman työn kaksikon Perrin-Kallio rinnalla.

Lindsten sai ensimmäisellä kaudella erittäin ison, mutta myös vaativan roolin. Mikäli joku tilastoisi luistelukilometrejä, väittäisin Jasun olleen joukkueen kärkimies kaudella 2016-2017. Rooli oli kova, miehen tehtävä oli olla ketjun aktiivisin pelaaja ja vastata kiekottomasta pelistä hyökkäyspäässä ja riistää kiekkoja iäkkäämmille kavereille. Työnteko yleensä kuitenkin on tapana palkita. Jasu ansaitsi ensimmäisellä kaudella heti alussa Kallion täydellisen luottamuksen ja tätä voidaan pitää palkkakuittia arvokkaampana. Lindsten on saanut oikeuden nauttia Tepsin yhden kautta aikojen parhaimman pelaajan ja kapteenin opastuksesta. Kapteenin, joka on vielä 40 vuotiaana koko Liigan parhaimmistoa.

Kausi 2016-2017 oli Lindstenille isku kultasuoneen, jonka avulla mies (ei enää pelkkä hymysuu) vakiinnutti paikkansa Tepsin kärkikentässä. Oli selviö että tähän kauteen mies lähtee Kallion kanssa edelleen ykkösessä, vain uusi maestro #81 keskellään. Lindstenillä on kaikki avut vaihtaa tämän kauden jälkeen maisemaa, sillä mikäli Liigan parhaimpiin kuuluva kahden suunnan laituri pystyy takomaan tunnollisen pelin ohessa 40-50 pinnaa, ei ole mikään ihme mikäli rahakkaammat kaukalot kutsuu. Lindsten on muuttunut viidessä vuodessa jääkiekkoilijaksi ja kaikki kunnia tästä kuuluu miehelle itselleen. Hän voi silti olla kiitollinen että aikanaan juuri Lehkonen näki hänessä potentiaali ja että hän sai ensimmäiselle kaudelleen Liigaan mentorikseen Tomi Kallion.
 
Viimeksi muokattu:

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers

Ehkä hienoin ketjunavaus ja kirjoitus jatkoajan historiassa. Kiitos arvon Kampitus tästä. Jasper Lindsten on kyllä juuri sitä mitä TPS on kaivannut monta vuotta. Kyllä se hymykin sieltä löytyy vielä :) Saa nähdä mihin Jasun tie vielä vie mutta onhan tuossa jätkässä talenttia. Nautitaan vielä kun pystytään.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Itsekin mietin, että koittaako Jasulle "Sophomore jinx" eli toisen vuoden kirous. Vielä ainakaan ei ole näköpiirissä. Paremmin Lindsten pelaa kuin keväällä. Tällöin varmaan raskas ensimmäinen kausi näkyi pleijareissa väsähtämisena ja tehojen hiipumisena. En kuitenkaan usko, että välttämättä saamme nauttia Jasun pelistä tätä kautta pidemmälle.
 
Emu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Jos Jasu ei jatka ensi kaudella niin on se suuri menetys. Pitää kuitenkin muistaa, että meillä on tulossa Pajuniemeä ja Nurmea kärki ketjuihin jo ehkä ensi kaudella. Ja sitten viellä Kaapo kakkoa parin vuoden päästä.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ehkä hienoin ketjunavaus ja kirjoitus jatkoajan historiassa. Kiitos arvon Kampitus tästä. Jasper Lindsten on kyllä juuri sitä mitä TPS on kaivannut monta vuotta. Kyllä se hymykin sieltä löytyy vielä :) Saa nähdä mihin Jasun tie vielä vie mutta onhan tuossa jätkässä talenttia. Nautitaan vielä kun pystytään.
Kehut lämmittää aina. Jasun uraa seuranneena tuli mieleen että pitäähän se ketju miehelle saada. Ei tämä silti aloituksena kyllä vedä vielä vertoja @FutureHockey n ketjulle Nyssestä. Itsellä menisi moiseen aikaa viikko, enkä edes saisi tuollaista määrää tietoa ennalta tuntemattomasta kaverista.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Itsekin mietin, että koittaako Jasulle "Sophomore jinx" eli toisen vuoden kirous. Vielä ainakaan ei ole näköpiirissä. Paremmin Lindsten pelaa kuin keväällä. Tällöin varmaan raskas ensimmäinen kausi näkyi pleijareissa väsähtämisena ja tehojen hiipumisena. En kuitenkaan usko, että välttämättä saamme nauttia Jasun pelistä tätä kautta pidemmälle.

Kovalla itseluottamuksella Jasu pelaa. Ja tuo meidän ykkösnyrkki on aivan timanttia vaikka eilen oli vähä diesel. Ei tuohon ole kellään vastata.
 
snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
@Kampitus propsit erittäin hyvästä ketjunavauksesta, näitä on ilo lukea. Jasu on kyllä hieno pelaaja, tuntuu ettei kaveria masenna edes marraskuun pimeät päivät. Pelaajana erittäin monipuolinen, Tepsin on pidettävä huolta, että pelaa Turussa jos suomessa kiekkoilee. Hieno vuosi on tulossa Jasun osalta, toivottavasti myös sitä kautta Tepsin.
 
Hieno ketjunavaus, thumbs up! Jasu on hieno pelaaja, jolla aina 110 lasissa, arvostan suuresti!

Alla linkki Iltasanomien juttuun, jossa Kallion kommentit ketjukaveristaan ja IS:n video Lindstenin viime kauden parhaista paloista.
24.02.2017 - TPS:n sensaatiohyökkääjä hämmästyttää liigakonkaritkin – ”Mielettömän hyvä ja lahjakas pelaaja"

Hyvin on lähtenyt tämäkin kausi käyntiin. Vaikuttaisi erittäin toimivalta kombinaatiolta tuo ykkösketju. Toivotaan että sama boogie jatkuu.
 
Superper

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosi hyvä avaus. Otsikko olisi voinut olla Silvennoisen sanoin:
Jasper Lindsten-Lapsen kasvoinen kostaja
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Jasu kyllä korvaa liikkeellään hienosti muun kenttänsä hieman vajavaista liikettä. Laukaus on myös mielestäni kehittynyt huimasti. Aika kovalla prosentilla Lindsten maaleja latoo tuosta sektorista. Toivottavasti sama tahti jatkuu.
 
Superper

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Välillä oikein pahaa tekee Jasun työmäärä, mutta tulosta tulee. Miltäköhän näyttäisi Spinan vierellä, jos Spina vielä pelaisi.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Välillä oikein pahaa tekee Jasun työmäärä, mutta tulosta tulee. Miltäköhän näyttäisi Spinan vierellä, jos Spina vielä pelaisi.
Jasu näyttää hyvältä vaikka rantatuolissa vaikkei tällainen lausunto heteromiehen suussa tutulta maistukaan. Kova tosiaan on hommiin. Kiekonriistoissa ja kulmissa mies on kuin Datsyk, rimpula kaveri mutta silti aivan perkeleen hyvä kaksinkamppailuissa.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Harmi, ettei isoveli-Lindstenin talentti konkretisoitunut ihan vastaavalla tavalla kuin Jasperilla, ois ollu kova veljespari. Junnuissa näytti vielä kelvolliselta.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Nostetaan hiukan Jasu ketjua taas ylöspäin. Elikkä hymysuu on piste per matsi tahdissa tällä hetkellä takoen 8 peliin 4+4. Plus/miinus tilastokin on mukavasti pari plussalla. Jasperin pelissä ei hiipumisen merkkejä näy ja tuota työmäärää ja kiekkojen riistoa on ilo katsella. Eiköhän Jasu tuon viime kauden pistemäärän 11+26 tule pesemään mennen tullen jos/kun taso pysyy tuollaisena. Hienoa nähdä miten Jasun peli on kehittynyt.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Osoitti selvästi heräämisen merkkejä tänään ja pääsi loppupeleissä pisteillekin. 0+2 on "ihan ok" saldo, vaikka maaleja Tepsi hakkasikin hullun lailla.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
....ja pelurista kiertolaiseksi.

Uhkaavan todennäköiseltä näyttää uutisoinnin perusteella, että Lindsten jatkaa Joonas Järvisen, Mikko Lehtosen ja Artturi Lehkosen viitoittamalla tiellä eli omalle seuran juniorille tarjotaan ässä-arpa ja suklaalevy - tyylinen soppari ja seura toivottaa siltojen roihutessa hyvät jatkot kiekkouralle. Mielenkiintoista nähdä, että mitä Lindstenistä saadaan irti vielä loppukauden aikana. Potentiaali olisi hirmuinen, jopa sellainen että muutamalla onnistumisella pystyisi nostamaan joukkueen tuolta kuilun partaalta, vaan taitavat loukkaantumiset sekä itseluottamus-ongelmat vaivata Jasuakin sen verran, että puristamiseksi menee.

Joku tolkku näihin "paljastuksiin" seuraavan kauden seuroista tulisi saada. Oliko sattumaa, että Setäsellekin alkoivat rantapallotkin upota, kun Rauman siirto julkistettiin?
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Jasu on sen tason pelaaja, että kannattajat vois opetella kirjottamaan sukunimen ja sen taivutusmuodot oikein. Kaikenlaista Lindstetetiä ja Lindstedtiä on nyt nähty. Ei muuta, kiitos ja anteeksi.
 
Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ja etunimen. Se on Jasper.

Jasu pelaa Tapparassa.

Jos Jasperin lempinimi on Jasu, niin kai sitä käyttää saa. Tuon Tapparan kaverin sukunimi taas on Jasu. Vissi ero.
Itse en kyllä Jasua oikein osaa käyttää ilman sukunimeä, mutta en pitäisi sitä rikoksena edes Silvennoisen selostuksessa. Ruudun selostuksessa voisi olla vähän kummallista, siellä kun ei lempinimiä paljon kuule.

Onkohan jollakulla tietoa onko Lindsten laittanut nimeään jo sopimuspapereihin? Tuskin Tepsiin ainakaan, koska tämä olisi varmaankin julkaistu.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan jollakulla tietoa onko Lindsten laittanut nimeään jo sopimuspapereihin? Tuskin Tepsiin ainakaan, koska tämä olisi varmaankin julkaistu.

Tästä on pitkät jutut tuolla TPS 2018-19 ketjussa.

Lyhyesti: Huhupuheiden mukaan muualle (lehtijuttu, kolmannen käden tieto jne). Mitään julkistettua tietoa ei ole.
 
Booyah

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Lyhyesti: Huhupuheiden mukaan muualle (lehtijuttu, kolmannen käden tieto jne). Mitään julkistettua tietoa ei ole.

My bad. Muistelin, että huhuiltiin hänen(/agentin) yrittävän korottaa Tepsin tarjousta lehtijutulla sun muulla, mutta nimeä ei olisi vielä paperissa missään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös