Jarmo Jokilan ja Jarno Koskirannan otteet SaiPassa

  • 5 952
  • 16

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Näiden sopimusten myötä ajattelin, että miesten otteita voisi seurata omassa ketjussaan.

Molemmat miehet varsin mielenkiintoisia tapauksia. En oikein itse osaa erityisemmin kummankaan tulevaisuutta arvioida, joten jääköön tämä alustus vain ketjun avaamiseen.

Parempi mielestäni kuitenkin näin kuin yhdestä mammuttiketjusta hakea neulaa heinäsuovasta.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Hemmetin tyytyväinen olen näistä tryout-miehistä. Koskirannassa on paljon potentiaalia, joten nyt voidaan katsoa, voisiko hänestä olla veljensä veroiseksi peluriksi.

Jokila oli jo vuosi sitten itse halukas tulemaan SaiPaan tryoutille, mutta silloin se ei jostain syystä onnistunut. Kun Jokila sitten syksyllä alkoi lapioida hirveitä pistemääriä TuTon paidassa, heräsi SaiPankin kiinnostus, mutta TPS löi jarrut päälle kasvattajakorvauksillaan, eikä asiassa päästy sopuun. Hienoa, että Jokila nähdään nyt kunnolla, sillä vaikka isoveli Janne on Jarmoa parempi luistelija, pitäisi Jarmon olla veljeään parempi about kaikilla muilla pelin osa-alueilla.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Jokilan vahvuudet ovat ennenkaikkea kiekollisessa pelaamisessa. Taitoa ja potentiaalia on huikea määrä. Jokilan heikkoutena voidaan varmasti pitää puolustuspelaamista. Mies tarvitsee sentterin joka osaa pelata hyvin molempiin suuntiin. Itse sijoittaisin miehen Löfmanin Anssin laidalle jos nyt aletaan miettimään mahdollisia ketjukoostumuksia. Jokilalle kannattaa ehdottomasti antaa kiekollisia vapauksia ja ylivoima-aikaa. Toisinsanoen Jokilan paikka on kahdessa ensimmäisessä, hyökkäävässä ketjussa.
 

Franz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koskirannassa on paljon potentiaalia, joten nyt voidaan katsoa, voisiko hänestä olla veljensä veroiseksi peluriksi.
Itse ainakin odotan tältä siirrolta enemmän kuin Jokilalta. Kroppaa on enemmän ja ajoittain pelasi tosi kypsästi Mestistä. Pleijareissa kova kuormitus alkoi varmasti jo painaa, eikä putki kulkenut finaaleissa parhaalla tavalla. Silti pleijareissa syntyi vakuuttavat tehot.

Hienoa, että Jokila nähdään nyt kunnolla, sillä vaikka isoveli Janne on Jarmoa parempi luistelija, pitäisi Jarmon olla veljeään parempi about kaikilla muilla pelin osa-alueilla.

Näin se ennakkoon näkemieni Mestis-pelien perusteella vaikuttaisi. Nuorempi iski viimekaudella tehot, joihin vanhempi ei ole kyennyt missään vaiheessa. Jannekin oli parhaimmillaan Mestiksessä tosi vaarallinen pelimies. Tilastoista kannattaa huomata koko uran tehotilaston erot veljesten kesken. Jarmolla luku on +22 kun Janne vastaava -87. Tämä ei tietenkään ole mikään absoluuttinen totuus puolustustaidoista, mutta antanee jotakin osviittaa.

Jokilan vahvuudet ovat ennenkaikkea kiekollisessa pelaamisessa. Taitoa ja potentiaalia on huikea määrä. Jokilan heikkoutena voidaan varmasti pitää puolustuspelaamista. Mies tarvitsee sentterin joka osaa pelata hyvin molempiin suuntiin. Itse sijoittaisin miehen Löfmanin Anssin laidalle jos nyt aletaan miettimään mahdollisia ketjukoostumuksia. Jokilalle kannattaa ehdottomasti antaa kiekollisia vapauksia ja ylivoima-aikaa. Toisinsanoen Jokilan paikka on kahdessa ensimmäisessä, hyökkäävässä ketjussa.
Tuo sama jargon pätee jo nähtyyn Jokilaan. Janne taisi ainakin kaksi kertaa koittaa kiekolliseen rooliin ujuttautumista, mutta ei onnistunut. Nyt valmennus on entistä sallivampi "persoonia" kohtaan ja Jarmon uskon omaavan muutenkin paremmat mahdollisuudet. Silti olen Jokilan suhteen aavistuksen epäileväinen. Kiistatta hyvät kiekolliset taidot omaanvana nuoren Mestis-pelaajan ei ole helppo raivata tietään siihen rooliin missä on parhaimmillaan. Ei edes SaiPassa.

Kummassakin try-outissa on se hyvä puoli, että ne tehtiin jo nyt ja ne ovat riittävän pitkiä. Kummankin pelurin fysiikka on mahdollista kehittää kesän aikana aivan uudelle tasolle ja ennen lopullisen sopimuksen tekoa pojat on vielä mahdollista tarkastaa treenipeleissä. Muutenkin kummatkin pelurit ovat ehdottomasti kääntämisen arvoisia kortteja. Käsiä ja maalivainua on huomattavasti vaikeampi kehittää kuin fyysistä suorituskykyä ja fyysisellä puolella taisi kummallakin olla ne isoimmat harppaukset otettavanaan. Lisäksi SaiPan rosterissa on tunnetusti jo valmiiksi rymistelijöitä ja duunareita. Hyvää työtä toimistolla!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jarno Koskiranta on ollut kyllä hyvässä vireess. Aika näyttää tuleeko tämä kausi olemaan pisteiden suhteen todellinen huippukausi, mutta selkeästi hieno löytö SaiPalta joka tapauksessa.

Vertaillaanpas hiukan viime kauden pisteitä ja tämän kauden pisteitä (tähän mennessä):

Eli Jokipojissa viime kaudella 45 ottelua ja näissä syntyi 12 + 17 = 29. Ihan kelpopisteet, ei ihan huippua, mutta hyvää tasoa kuitenkin.

SaiPassa tällä kaudella 34 ottelua ja näissä syntyi 7 + 8 = 15. Pisteitä alkanut syntyä tässä viimeaikoina enemmän ja jos otteet säilyy niin odotettavissa tasaista kasvua.

Eli ei näyttäisi nuoremmalle Koskirannalle tuo hyppäys Mestiksestä SM-liigaan olleen mikään suoranainen ongelma. Hyvinkin voi syntyä tuo sama pistemäärä mitä viime kaudella sarjatasoa alempana.

Tietty, ei ne pisteet taaskaan kerro kaikkea, kun muutakin panosta siellä kentällä on, mutta kun tilastoja tykkään tuijotella ja niitä rakastan, niin otinpa vaan tarkkailtavaksi tuon edistymisen. =)

Omat odotukset tosiaan, että Jarski tuon 30 pisteen rikkoo tällä kaudella.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Pisteitä alkanut syntyä tässä viimeaikoina enemmän ja jos otteet säilyy niin odotettavissa tasaista kasvua.
Niin miten sen nyt ottaa. Eilenhän J Koskiranta pisti kahdella maalillaan poikki kuuden ottelun pisteettömän putken, joten viime aikoina meno on ollut juuri päinvastaista.

Ei silti. Jarnon hyppäys liigaan on onnistunut loistavasti, paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Eniten lämmittää sydäntä miehen nouseva kyky käyttää kokoaan hyväkseen. Kun kroppaan saadaan papua lisää, meillä on yksi takuuvarma kahden 2-3 -ketjun sentteri seuraavat vuodet joukkueessa.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Pienen alkukauden hakemisen jälkeen on JK päässyt erittäin hyvin tehoille ja auttanut joukkuettaan mm. alivoimalla. Tämähän menee melko sopivasti kun vanhemman Koskirannan poissaolo ja paluun jälkeinen pistetehtailu on jäänyt. Nuorempi versio on tavallaan paikannut sitä aukkoa.

Ei voi kuin toivoa Jarnolle terveitä päiviä ja kunnon uraa ensinnäkin SaiPassa.

Jokilan Jarmon jatko on myös ihan hyvä juttu. On jo osoittautunut paremmaksi maalintekijäksi mitä velipojan piti aikanaan olla. Harmittava haaveri sattui, mutta tervehdyttyään paikka on valmiina "Mestis-ketjussa".

Hyvät sopparit ja hyvin on mennyt. Jokila terveeksi ja Jarno jatkakoon tehoiluaan. Tulevaisuuden miehiä!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin miten sen nyt ottaa. Eilenhän J Koskiranta pisti kahdella maalillaan poikki kuuden ottelun pisteettömän putken, joten viime aikoina meno on ollut juuri päinvastaista.
Ahh, no piru. Muistanut sitten ihan väärin viimepelien tehotilastot. Olisihan tuon voinut katsella varmistukseksi, mutta joo. Kiitos korjauksesta.

Toivotaan, että nuo kaksi maalia avaisi taas peliä sillä tapaa, että niitä tulee lisää ja syöttöjä kans. Kaikki tehot kaikilta miehiltä on tarpeen.
 

theref

Jäsen
En minä jääkiekkoa osaa lukea tai katsoa kuten ammattilainen. Luotan pelkästään näkemääni ja en niinkään katso tilastoja.

Näkemäni perusteella uskallan kuitenkin lähteä väittämään seuraavaa:

Jos Jarno Koskirannan kehitys jatkuu lähellekään tällaisena kuin tällä kaudella, hän nousee ensi kauden aikana maajoukkueeseen.

Kyllä, nyt se on sanottu.

Koskirannalla on poikkeuksellisen paljon vahvuuksia viime kaudella Mestiksessä pelanneeksi pelaajaksi.

Ja tämä ennustus ei johdu pelkästään tämän illan KalPa-pelistä, vaan pelaajan seuraamisesta viime kaudesta lähtien.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jos Jarno Koskirannan kehitys jatkuu lähellekään tällaisena kuin tällä kaudella, hän nousee ensi kauden aikana maajoukkueeseen.

Kyllä, nyt se on sanottu.

Ilman loukkaantumisia jotka jäävät heijastelemaan kehitykseen; varmasti. Ensi kaudella saattaisi olla jo EHT -tasoa ja kun Jarnolla raamit ovat kunnossa, pelikäsitys hyvä ja nöyryyttä sekä rauhallisuutta tekemisessä niin varmasti parin vuoden tähtäimellä saattaa seisoa MM-kisakoneen äärellä laukut pakattuina. Jarno tarvitsi alkukaudesta paljon lisää terävyyttä tilanteisiin ja tilannenopeutta ja sitä on tullut. Kesällä lisää fysiikkaharjoitusta ja voimaakin alkaa olla mukavasti kiekon suojaamisen lisäksi myös tilan tekemiseen omalle suoraviivaisemmallekin pelaamiselle. Tuota tilannenopeuttakin on tullut paljon lisää, varmasti on juuri sitä mitä hyppy Mestiksestä SM-Liigaan on; aikaa on entistä vähemmän. Mielestäni kehitys on kuitenkin ollut nopeampaa kuin uskalsin odottaa, alkukaudesta vaikutti sille että kaveri olisi EHT-tasolla parin vuoden kuluttua mutta kyllähän sitä voisi alkaa ensi kaudelle jo odottelemaan että pääsisi kokeilemaan.

Sikäli 21.1.2010 Pelicans-ottelua oli tympeää katsella Urho-tv:ltä jossa Jukka Jalonen oli kommentoimassa ja kertoi tarkkailleensa SaiPaakin "sillä silmällä" ja tyytyi sitten nostamaan Joni Tuomisen esille. Ok, Jonihan pelaa todella hyvää kautta ja kuten Jalonen asian totesi niin on saanut paljon tasaisuutta otteisiinsa, mutta kyllähän SaiPasta nyt kuitenkin Jarno Koskirannan kuvittelisi ensimmäisenä nousevan mieleen kun tulevaisuuden tekijöistä puhutaan. Ehkä Tuominen saattaa olla hieman lähempänä tällä hetkellä esim. näihin nippelinappeli-turnauksiin, mutta toisaalta kehitysvauhti on mielestäni J. Koskirannalla huomattavasti nopeampaa.

Mutta hei, hieno juttu rupatella tämmöistä positiivisessa mielessä vertailua kavereista jotka on sidottu SaiPaan tuleviksikin kausiksi, vähintään yhdeksi. :)
 

benzin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Arsenal, Oranje
Sikäli 21.1.2010 Pelicans-ottelua oli tympeää katsella Urho-tv:ltä jossa Jukka Jalonen oli kommentoimassa ja kertoi tarkkailleensa SaiPaakin "sillä silmällä" ja tyytyi sitten nostamaan Joni Tuomisen esille.

Eihän se aivan noin mennyt. Jalonen itse ei nostanut ketään pelaajaa esille, vaan se oli studio-isäntä Grönman, joka ehdotti Tuomista. Kun Jaloselta kyseltiin sitten Tuomisesta, niin juttuakin hieman tuli, mutta ainakin itselleni jäi se kuva että Jalonen piti ässät hihassaan, eikä kertonut suoraan keitä pelaajia tuli peliin tarkkailemaan.

Muutenkin Jukka Jalosesta on minulle jäänyt sellainen kuva, ettei mies paljon motiiveistaan tai aikomuksistaan toitottele ääneen; jos suora kysymys tulee niin siihen toki enemmän tai vähemmän suora vastauskin saadaan, mutta jos kysymys muotoiltaisiin: "keitä pelaajia tulit tarkkailemaan" niin en usko että yhtään nimeä kuultaisiin. Siksi varmaan Grönmankin haki omasta mielestään todennäköisimmän SaiPan pelaajan, eli Tuomisen tähän potentiaalisiin maajoukkueringin miehiin.

Ja tottahan se on, että joukkuetta vähemmän seuraava varmasti huomaa Tuomisen ensimmäisenä suurena tasonnostajana, koska mies on joukkueen sisäisessä pistepörssissä niin korkealla. Jalosella kuitenkin on varmasti silmät ja korvat koko ajan auki sm-liigankin suuntaan, ja ihme jos ei ole korvamerkinnyt Koskirantoja tulevaisuuden potentiaalisiksi maajoukkuenimiksi.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Eihän se aivan noin mennyt. Jalonen itse ei nostanut ketään pelaajaa esille, vaan se oli studio-isäntä Grönman, joka ehdotti Tuomista.

Ok, saattoi olla näinkin - kun ihan nimiä otettiin esille, niin jäin vain itse odottelemaan että vähän leveämmälläkin rintamalla olisi voinut nostaa pelaajia esille, jos nyt ei yhden suunnan pahvilla maajoukkuetehtäviin niin muuten vertailuksi. Tietysti tuota pettymystä vähän alleviivasi myös se että jäi hieman valju kuva siitä että vaikka haluttiin tuoda kuva että SaiPan pelaamiseen ja hyvään jaksoon oli kiinnitettyä huomiota, niin silti yksittäiset esiinnostetut pelaajat tuntui löytyvän pistepörssin perusteella. Ei sillä, etteikö Joni Tuominen ja hyvä tasainen esitys häneltä olisi myös erittäin tärkeä osuus SaiPan pelaamista, vaan se että J. Koskirannan johtamat ketjut jäi aikalailla pimentoon, vaikka on ollut erittäin tärkeässä roolissa viime aikoina. No, Koskisen puumailat toki oli hauska juttu.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyseinen ottelu oli SaiPalta aivan siis susipaskaa, joten seuraavaa Urho-TV ottelua SaiPalta voidaan odottaa vaikka ensi kaudelta. Häpeällistä että mennään mokaamaan valtakunnan verkkoon.

Jalosella silmät verestivät siihen malliin että nyt on SaiPan pelivideoita katsottu oikein urakalla tai sitten lähestyvät kisat ovat vieneet Jukalta unet. Siihen joukkueeseen J. Koskiranta olisi vahvistus.
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muutenkin Jukka Jalosesta on minulle jäänyt sellainen kuva, ettei mies paljon motiiveistaan tai aikomuksistaan toitottele ääneen; jos suora kysymys tulee niin siihen toki enemmän tai vähemmän suora vastauskin saadaan, mutta jos kysymys muotoiltaisiin: "keitä pelaajia tulit tarkkailemaan" niin en usko että yhtään nimeä kuultaisiin. Siksi varmaan Grönmankin haki omasta mielestään todennäköisimmän SaiPan pelaajan, eli Tuomisen tähän potentiaalisiin maajoukkueringin miehiin.

Jalonen kävi siis hiomassa maajoukkueen valmennusasioita Lappeenrannassa Mälkiän kanssa ja antoi haastattelussa myös ansaittua kunniaa Jarnolle:

Yksilöistä Jalonen on maajoukkuetta ajatellen valmis nostamaan pari nimeä esiin. Molemmille hän povaa, positiivisen kehityksen jatkuessa, mahdollisuuksia nousta mukaan Euro Hockey Tourille.

- Tuominen on mennyt paljon eteenpäin ja nuorempi Koskiranta myös. Heillä on potentiaalia aina maajoukkueeseen asti, Jalonen päättää.


Haastattelu kokonaisuudessaan:
http://www.saipa.fi/page.php?id=18&article_id=1456
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli Jokipojissa viime kaudella 45 ottelua ja näissä syntyi 12 + 17 = 29. Ihan kelpopisteet, ei ihan huippua, mutta hyvää tasoa kuitenkin.

SaiPassa tällä kaudella 34 ottelua ja näissä syntyi 7 + 8 = 15. Pisteitä alkanut syntyä tässä viimeaikoina enemmän ja jos otteet säilyy niin odotettavissa tasaista kasvua.
Otteluja on nyt kertynyt J.Koskirannalle 52 ja tehopisteitä on 26 (12+14), eli ihan tuohon Mestiksen vauhtiin ei yltänyt, mutta se yli 30 pistettä rikkoutunee kuitenkin, mitä aiemmin tänä vuonna arvelin tapahtuvan.

Eli edelleen näyttäisi, että ainakaan tuon pelaajan kohdalla ei hyppäys ollut laisinkaan liian suuri ja on tulokkaiden pistepörssissä neljäs ja eniten maaleja tehnyt. Eli tämän kauden eliittiä ehdottomasti uusissa kasvoissa. Mahtava juttu.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Jarno on pelannut pisteiden valossa huikean kauden. Alku oli pientä hakemista, sitten tuli pistevaihe.. Nyt tuossa tammi-helmikuussa oli jälleen pientä taantumusta, mutta nyt J alkaa taas päästä vireeseen ku kevään tärkeimpiä vaiheita käydään läpi. Se on hienoa!

Ja mihin pistesaldoihin olisi Jokila päässytkään, mikäli olisi säilynyt ehjänä koko ajan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitää paikkansa. Jokilan tehokkuus olisi ollut todella mukava tietää. Nyt ei voida ihmeitä odotella, kun palaa kehiin tauon jälkeen, mutta uskon, että silti erittäin tärkeä pelaaja ja tuo ainakin materiaalileveyttä ja mahdollisuuksia variaatioihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös