Jari Laukkanen, päävalmentaja, KalPa

  • 23 483
  • 50

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Kyllähän tämä Jarin jatkaminen valmentajana kevääseen 2015 asti tuo sitä kaivattua jatkuvuutta mutta silti, niin pienilllä meriiteillä tuota optiota sitten jo laajennettiin. Laukkanen taisi olla siis halutun mukainen mies kuuntelemaan Kapasia.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Aika äkkiä napsui se jatko.

Veikkaanpa, että tuo termi "on tapahtunut halutun kaltainen muutos" jää vähäksi aikaa elämään kiekkokansan ja keskustelupalstojen keskuuteen. Ihan toden totta tuollaisia juttuja pitäisi aukaista kuulijoille. Oli se sitten vaikka "olemme alkaneet voittaa pelejä".

Ehdotan äänestyksen avaamista toiseen osioon: mikä on se "halutun kaltainen muutos"?
 

Kalakukko

Jäsen
Laukkasen jatko siis julkaistiin, apuvalmentaja Hirvosen sopimusta ei. Miksi? Onko neuvottelut kesken, vai ollaanko kakkoseksi nostamassa uutta saunakaveria?
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Aika äkkiä napsui se jatko.

Veikkaanpa, että tuo termi "on tapahtunut halutun kaltainen muutos" jää vähäksi aikaa elämään kiekkokansan ja keskustelupalstojen keskuuteen. Ihan toden totta tuollaisia juttuja pitäisi aukaista kuulijoille. Oli se sitten vaikka "olemme alkaneet voittaa pelejä".

Ehdotan äänestyksen avaamista toiseen osioon: mikä on se "halutun kaltainen muutos"?

Olisihan se tietty ollut suoraselkäistä ilmoittaa syy hieman auki kirjoitetummassa muodossa. Esimerkiksi "Nyt Samille ei tule enää paha mieli, kun Papu ei uskalla häntä viltittää ja antaa tarpeeksi yv-minuuttejakin!" olisi ollut varsin rehellinen ilmaisu tähän tilanteeseen. Organisaation tiedotushistoriaan peilattuna kuitenkin "halutun kaltainen muutos" on oikein looginen ja linjassa aiempien käytänteiden kanssa. Miksi muuttaa sitä, mikä ei ole rikki!


...eiku
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Sellainen jatko sitten. Jotenkin toivoin että Laukkanen olisi ollut vain tämän kauden vetäjänä ja seuraavalle kaudelle oltaisiin saatu valmentaja. Kai se on vaan sitten totuttava dump n' chaseen.
 
Hieman vituttaa ja ihmetyttää millä näytöillä lyödään keltanokka valmentajalle suoraan noin pitkä sopimus. Ehkä tänne ei uskalleta ottaa kokenutta ja auktoriteettiä omaavaa valmentajaa, vaan halutaan että vastaisuudessakin valmentaja toimii vain Kapasen sätkynukkena.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Hyvä jatkosopimus. Rauhoittaa sopivasti tilannetta jatkoa ajatellen. Laukkanen on tehnyt ihan hyvää työtä seuran peräsimessä, vaikka ulkopuoliset paineet lienevät olleet tällä kertaa poikkeuksellisen suuria ja toimintaympäristö haastava.

Ainakin minusta rauhallisena ja hyvin käyttäytyvänä AKS-läisenä on miellyttävämpää seurata tuollaista Laukkasen kaltaista tyylikästä rauhallisempaa kaveria kuin esim. sitä yhtä takavuosien riehujaa, jonka kiekonhallintapeli ja kulmaneppis sitä paitsi osoittautuivat varsinkin pudotuspeleissä vuosittain täysin tuhoon tuomituksi pelitavaksi. Kiitoksia kuitenkin hänellekin KalPan eteen tehdystä työstä!
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Hyvä jatkosopimus. Rauhoittaa sopivasti tilannetta jatkoa ajatellen. Laukkanen on tehnyt ihan hyvää työtä seuran peräsimessä, vaikka ulkopuoliset paineet lienevät olleet tällä kertaa poikkeuksellisen suuria ja toimintaympäristö haastava.

Ainakin minusta rauhallisena ja hyvin käyttäytyvänä AKS-läisenä on miellyttävämpää seurata tuollaista Laukkasen kaltaista tyylikästä rauhallisempaa kaveria kuin esim. sitä yhtä takavuosien riehujaa, jonka kiekonhallintapeli ja kulmaneppis sitä paitsi osoittautuivat varsinkin pudotuspeleissä vuosittain täysin tuhoon tuomituksi pelitavaksi. Kiitoksia kuitenkin hänellekin KalPan eteen tehdystä työstä!

Pekka Virtaa tuskin on ikävä kellään muulla kuin eräällä Kuopiosta Koillis-Savon puolelle siirtyneellä PeKi-fanilla. Hyvä valmentaja, mutta aika Kuopiossa tuli vain täyteen. Joukkueen runko pysyi viimeiset kaudet samana ja Virta ei ehkä ole pelaajille se helpoin persoona, vaikka tasapuolisesti pelaajia kohteleekin. Ilmapiiri tarvitsi muutosta. Kapanen tiesi tämän ja ei antanut enää Virralle jatkosopimusta. Tästä huolimatta kyseessä on erinomainen valmentaja, joka oli osallaan nostamassa KalPaa suosta. Virran käytös oli ensimmäisellä kaudella aivan kauheaa, kokematon valmentaja haki vielä toimintamalleja. Vuosien saatossa tämä korjaantui.

Virran pelikirja myös kehittyi. Viimeisellä Virran kaudella KalPa pelasi jo erinomaista kiekkoa. Joukkueen materiaali ei vain ollut millään mittarilla riittävä. Sentterikaarti Miettinen-Laakso-Rissanen-Riekkinen kertoo kaiken. Vain Kiiskinen ja Salminen ylittivät 40 pisteen rajan, muut eivät päässeet edes 30:n rajapyykkiin. Virran viimeinen kausi oli materiaalin nähden erinomainen. Päätös lopettaa valmentajasuhde oli silti oikea, mutta vain sen takia, että mies oli ollut Kuopiossa jo tarpeeksi pitkään.

Laukkasen sopimuksesta olen eri mieltä. Mikä kiire tällä option vahvistamisella oli? Joukkue reagoi hienosti; valmentaja saa jatkosopimuksen -> joukkue pelaa seuravassa pelissä huonoimman ja kurittominsa pelinsä koko kaudella. Sekin kertoo jotain.

Laukkanen on harkittu ja fiksu, se on totta. Mitään näyttöjä ei vain vielä ole. En ole nähnyt tätä Kapasen kertomaa "haluttua muutosta". Maajoukkuetauon jälkeen KalPan peli kieltämättä kehittyi ja esimerkiksi hyökkäyspeliin löytyi monipuolisimpia rytmejä. KalPa hyökkäsi välillä nopeasti ja välillä hitaasti, mikä tekee vastustajan reagoinnista vaikeaa.

Tästä huolimatta Laukkasen näytöt ovat vielä olemattomat. Edelleen myös reagointi otteluiden aikana on heikkoa. Edelleen myös KalPan peli saadaan tukkoon keskialueen sumputtamisella. KalPa on myös kahden huippuyksilönsä Salmisen ja Koskisen varassa. Pelikirja tai pelitapa ei ole tuonut voittoja, yksiköt ovat. Ero on huima mm. HPK:n vastaavaan. Siellä joukkue voittaa joukkueena, vahvan pelitapansa takia. Paljon positiivisempana voisi olla, jos KalPan pelissä olisi nähtävissä vahvan joukkuepelin aineksia.

En tuomitse Laukkasen jatkoa, mutta mielestäni se tehtiin liian aikaisin. Option olisi voinut vahvistaa myöhemminkin. Nyt hätäiltiin taas, ilman, että valmentajalla on oikeasti mitään näyttöjä.
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Moni on täällä täsmälleen oikeassa siinä, että Laukkasen jatkossa itsessään ei nykyisillä näytöillä sinänsä ole mitään väärää, mutta käänteisesti nykyisillä näytöillä se ei myöskään ole kovin järkevä siirto. Ajateltiinko toimistolla nyt että jos kausi menisikin täysin putkeen ja päästäisiin lopulta huippusijoille pudotuspeleissä niin Papu lähtisikin muualle? Paljon voidaan puhua siitä että halutaan antaa valmentajalle aikaa rakentaa toimivaa, omaa pelisysteemiään joukkueen kanssa, mutta eipä tainnut Tuokkolakaan saada tätä rakentelua loppuun asti ennen kuin kengänkuva ilmestyi ahteriin. Nyt ollaan taas sitouduttu moneksi vuodeksi valmentajaan, joka on valmentanut pääjehuna alle 30 ottelua vaihtelevalla mutta lievästi nousujohteisella menestyksellä. Olihan siinä jotain hohdokasta, että seuraavana päivänä valmentajan pitkän jatkon ilmoittamisesta maalivahtimme taakse lipui kiekko seitsemän kertaa ja koko joukkue pelasi ihan päin sitä itseään, ottaen kauden tähän asti suurimman turpasaunan. Ei voi olla sattumankauppaa.

Kesäesa sanoi tuossa mielestäni parhaiten että mitä jos pleijareissa perseillään taas ihan armottomasti? Potkitaanko Laukkanenkin sitten pihalle? Ei kai tämä vain ole joku Kapasten gamble, jossa toivotaan toivotaan että hyvin se lopulta männöö.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Tuossahan käytettiin sopimuksen optio ja on periaatteessa mahdollista, että sen käyttämisen deadline oli lähestymässä. Tosin ei sekään siinä mielessä selittäisi "hätäilyä", että ei Laukkanen millään mittarilla olisi näillä näytöillä ollut mikään kuuma nimi valmentajamarkkinoilla. Itsekään en olisi vielä tässä vaiheessa kahden vuoden jatkoa lukkoon lyönyt, mutta vaikeahan tuon päätöksen taustoja on arvioida, kun seuran valitseman tiedostuslinjan ansiosta ei ole mitään hajua, mitä "halutun kaltainen muutos" tarkoittaa.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuossahan käytettiin sopimuksen optio ja on periaatteessa mahdollista, että sen käyttämisen deadline oli lähestymässä.
En usko, että deadline oli vielä lähellä, ainakin Kimmo Kapasen kommentti tiedotteessa antaa ymmärtää, ettei jatkosta olisi mikään pakko ollut vielä päättää. Nykyisillä näytöillä aikainen option käyttäminen ei oikein käy järkeen, kun ei Laukkasta varmasti olisi muualle viety vaikka olisi vielä rauhassa katsottu pari kuukautta miten hommat sujuu. Nyt ollaan taas sidottu kädet useaksi vuodeksi eteenpäin ilman kunnollisia näyttöjä.
KalPa Hockey kirjoitti:
Joukkueessa ja toiminnassa on tapahtunut halutun mukainen muutos, ja sopimuksen aikaisella vahvistamisella halusimme viestittää sekä tyytyväisyyttämme että luottamustamme Jari Laukkaseen päävalmentajana, kommentoi nyt tehtyä sopimusta KalPan toimitusjohtaja Kimmo Kapanen.

Lähde Uutiset - Jari Laukkasen päävalmentajakausi jatkuu ainakin kevääseen 2015 saakka
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Laukkanen on harkittu ja fiksu, se on totta. Mitään näyttöjä ei vain vielä ole. En ole nähnyt tätä Kapasen kertomaa "haluttua muutosta". Maajoukkuetauon jälkeen KalPan peli kieltämättä kehittyi ja esimerkiksi hyökkäyspeliin löytyi monipuolisimpia rytmejä. KalPa hyökkäsi välillä nopeasti ja välillä hitaasti, mikä tekee vastustajan reagoinnista vaikeaa.
Jos teoria on, että Tuokkolan ongelma ja potkujen syy oli että hän ei osannut kääntää laivaa ongelmien kasaantuessa (Blues-sarja, yksittäiset pelit), niin nyt tulosten valossa ollaan Laukkasen aikana nähty aika mukavia pelien kääntymisiä. Lukko pelissä kolmen maalin takaa voittoon varmasti makein esimerkki. Samoin Ässiä vastaan joukkue nousi kolmen maalin takaa jatkoajalle. Kärppiä vastaan kahden maalin takaa voittoon. Joku on kiistatta kääntynyt toisinpäinkin eli en tahdo väittää ettäkö nämä yksipuolisesti kääntyisivät. En myös ole unohtanut esim Hentusen viime sekuntien maalia Tapparaa vastaan viime vuodelta.

Isommassa kuvassa Kalpalla oli jo alkukaudesta oma kriisinsä, mutta siitä selvittiin.

Miltään aktivistilta Papu ei vaihtoaitiossa tietenkään vaikuta, mutta meistä varmasti moni sinne koppiin pääse näkemään.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Käsittämätöntä että äijälle lätkäistään kahden vuoden soppari, ja puhutaan jostain älyvapaasta halutusta muutoksesta. Aivan järkyttävää kiekkoa KalPalta viimeisissä peleissä. Mukaan lukien Blues-ottelu, jossa Koskisen torjunnoilla ja tuurilla tuli täydet pisteet. Itseasiassa koko kautena ei ole näkynyt sellaista viihdyttävää dominointia kuin muutama kausi sitten. Peli onkin ollut aika monessa pelissä sellaista kuraa, ettei hallille viitsi vaivautua. Kyllä tässä Virtaa tulee ikävä.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Haluttu muutos tarkoittaa ilmeisesti paskaa peliä. Kenkää sille Laukkaselle olis pitänyt ennemmin antaa! Ihme touhua.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Toisaalta se on loppupeleissä aika samantekevää, kuka siellä valmentaa, jos leijonanosa pelaajabudjetista käytetään Kalle Kermaniin ja maalivahtipeli on lähes joka ilta puhdasta lottoa. Ensi vuodeksi toivoisin aika merkittävää nuorennusleikkausta hyökkäyspäähän, mutta se on taas toisen ketjun asioita se.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Toimisto hereillä, kun kuitenkin luette näitä. Nyt äkkiä pari vuotta lisää jatkoa Laukkasen sopimukseen. Laukkanen on saanut aikaan joukkueen pelissä sen luokan muutoksen, että sitä ei pysty ns. heikompi aines ikinä ymmärtämään!
 

VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Voiskohan tolle Hirvosellekin laittaa ihan vaan varmuuden vuoks parin vuoden pahvin? Ettei vaan karkais muille maille tms. voitais luoda kunnon dynastiaa taas tässäkin perseilyn kategoriassa? Sillä rahaahan meillä on! Näytöistä nyt niin väliä...
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jos haluaa olla positiivinen: haluttiin rauhoittaa tilannetta, antaa Laukkaselle ja joukkueelle signaalia jatkuvuudesta ja laskettiin, ettei isoja kotimaisia valmentajanimiä ole enää irrallaan (todellisuudessa kun nämäkin diilit tupataan tekemään ennen vuodenvaihdetta tai pian sen jälkeen) tai saatavilla järkevään hintaan.
Jos haluaa olla kyynikko ja/tai realisti: ne isommat tai lupaavat nimet, jotka olisivat voineet ollakin saatavilla, eivät niele KalPan nykyistä johtosysteemiä=heitä ei haluta sotkemaan hiekkalaatikkoleikkiä. Tai osa ei halua leikin takia tulla koko Kuopioon.
Totuus diilistä lienee paitsi tuolla ulkona, myös jossain noiden ääripäiden välissä:). Laukkanen sinänsä on yhä potentiaalia omaava ja fiksu & hyväkäytöksinen kaveri, mutta ymmärrettävästi kaukana valmiista liigakoutsista. Mutta paskempiakin ratkaisuja olisi tunnetusti voitu keksiä kuin Papun option käyttö.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jännä että Suikkanen kuitenkin Kalpan kanssa neuvotteli, mutta ongelmia oli palkkapyynnön kanssa. Ei sillä että häntä sillä palkalla olisin Kalpaan nykynäyttöjen valossa halunnut.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jännä että Suikkanen kuitenkin Kalpan kanssa neuvotteli, mutta ongelmia oli palkkapyynnön kanssa.

Kts. kohta "järkevään hintaan"=Mr. Kultaketju on mestaruuden, kovan kysynnän ja Venäjän liksoihin tutustumisen jälkeen kallis mies:). Suikkanen, joka ei takuulla hypi kenenkään sätkynukkena eikä peluuta munattomien kaukalopalloa, olisi voinut tehdä organisaatiolle kokonaisuudessaan hyvää - mutta riskinsä tietty tossakin kuviossa ja ihan mälyyttömiä ei kannata maksaa kellekään.
 

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tietääkö Jari Laukkanen jotain mitä mitä me muut emme?

Miksi itseluottamuksensa lopullisesti menettänyt Kalle Kerman tai rangaistuslaukausten suhteen täysin käyttökelvoton Artturi Lehkonen ovat hierakkisessa rangaistuslaukaustoiminnassa Jukka Voutilaisen edellä?

Viimoinen on kuitenkin kykynsä kyseisessä rituaalissa "muutamat" kerrat näyttänyt.
 

Dängleri

Jäsen
Jännä että Suikkanen kuitenkin Kalpan kanssa neuvotteli, mutta ongelmia oli palkkapyynnön kanssa. Ei sillä että häntä sillä palkalla olisin Kalpaan nykynäyttöjen valossa halunnut.

Puhtaasti omaa spekulaatiota, mutta en usko palkkapyynnön olleen se suurin ongelma, vaan epäilen ongelman olleen siinä, ettei Suikkanen ole tyypiltään valmentaja, joka on valmis heittämään oman ideologiansa syrjään, ja johtamaan/peluuttamaan joukkojaan seuran ex-valmentajan pelikirjalla, tai kuten seurajohto määrää. Suikkasen tapainen "isäntä" (mitä Virtakin oli) olisi tainnut olla liian dominoiva persoona Kapasten klaanille, toisin kuin nöyrä Laukkanen, joka tekee siten kuten seurajohto käskee, huolimatta siitä millainen hänen oma ideologiansa on.

Olisko Suikkanen sitten muutenkaan sopinut KalPan valmentajaksi, mene ja tiedä. Itselläni on sellainen kuva, että hän on parhaimmillaan keskitason materiaalin käskijänä, aivan kuten Virtakin. Kun joukkue on täynnä duunareita ja kokemattomia pelaajia, jotka uskovat kaiken mitä "isäntä" käskee, tuloksena voi olla jotain TPS mestaruuden kaltaista. Jos pelaajamateriaali ei tue valmentajan ideologiaa, tuloksena on Virran TPS, tai Suikkasen Pelicans vuosimallia 2012-2013.

Ehkäpä KalPan pelaajatkin (etenkin kokeneet pelaajat) olivat kyllästyneet Virran "äijäilyyn", ja kaipasivat enemmän vapauksia ja "naattimista", joten Tuokkola ja sittemmin Laukkanen koettiin parempina vaihtoehtoina.

Olettaisin että niin seurajohto kuin ne KalPan avainpelaajat (joilta mielipidettä kysytään) ovat olleet tyytyväisiä Laukkasen metodeihin, eivätkä tunne oloaan epämukavaksi, ovat olleet enemmän Laukkasen jatkon kannalla, kuin että ulkopuolelta olisi tullut jälleen uusi herra taloon.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Puhtaasti omaa spekulaatiota, mutta en usko palkkapyynnön olleen se suurin ongelma, vaan epäilen ongelman olleen siinä, ettei Suikkanen ole tyypiltään valmentaja, joka on valmis heittämään oman ideologiansa syrjään, ja johtamaan/peluuttamaan joukkojaan seuran ex-valmentajan pelikirjalla, tai kuten seurajohto määrää.

Voi olla, etteivät KalPa ja Suikkanen olisi koskaan sopimukseen päässeetkään, mutta eiköhän homma kariutunut jo siihen, että Suikkanen tähyili pitkään ulkomaille. Pelicansiinhan Suikkanen päätyi vasta myöhään keväällä, kun Kari Jalonen oli tehnyt oharit. KalPa, aivan kuten kaikki muutkin liigaseurat (ml. Pelicans), oli tehnyt valmentajapäätöksensä jo useita kuukausia aikaisemmin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Puhtaasti omaa spekulaatiota, mutta en usko palkkapyynnön olleen se suurin ongelma
Minä uskon. Mielenkiinnolla odotan verotietoja, että mitä Pelicans herran palveluksista maksaa.
 

Dängleri

Jäsen
Minä uskon. Mielenkiinnolla odotan verotietoja, että mitä Pelicans herran palveluksista maksaa.

No aivan varmasti maksaa ylihintaa tuloksiin nähden, koska palkkasivat miehen silloin kun sädekehä oli kirkkaimmillaan. Toisaalta Pelicans oli tilanteessa, jossa se joutui houkuttelemaan nimekästä valmentajaa rahatukun avulla, koska imua Lahteen ei tainnut niin hirveästi olla. KalPalla sen sijaan tilanne oli toinen, koska sitä pidettiin tuolloin "yhtenä parhaista paikoista valmentaa" (tuokin kuullostaa nykyään niin uskomattomalta), ja tulijoita olisi varmasti ollut muitakin. Muistaakseni Suikkanen itsekin totesi jossain haastattelussa, ettei hänen mahdollinen siirtyminen KalPaan ainakaan palkasta jää kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös