Jari Korpisalo Ässien urheilujohtajaksi

  • 112 826
  • 612

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Johan se sanottiin, että kausi aloitetaan nyt tällä miehistöllä, että ketään ei tule..

Käsittääkseni pelaajia voi tulla sisään kauden aikanakin.
 
Jalat1990

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korpisalo hoitanut hienosti hommansa uudessa työssään. Kuitenkin olisin hieman toivonut, että sieltä olisi saatu joku ulkomaalais haku värvättyä, niin sanotusti semmoinen Korpisalon näköinen pelaaja. Tyhjästä on kuitenkin paha nyhjästä.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Aina ei meinaa muistaakaan, että UJ:n tehtäviä hoitaa kaikkien aikojen oma ässä-idolini, joka tappeli jo pitsiturnauksen ekan 5 min aikana itsensä suihkuun. Peli on kuitenkin muuttunut noista ajoista, ja samanlainen tunteen sekä karisman välittyminen on vuod
sien saatossa jäänyt kovan vauhdin ja ammattilaisuuden jalkoihin.

Ahon ja Korpin selkeä linja on ollut korvata "fyysisyys" nopeudella ja taidolla. Yksikään näistä uusista hankinnoista ei herätä kummoista pelotetta. Viime kaudella meidän fyysinen osasto oli niin huonossa kunnossa, ettei kunnon ryminää nähty kuin muutamassa kotipelissä. Ässät on alkavalla kaudella huomattavasti liikkuvampi jengi, joten pelikin on paljon fyysisempää, tietynlaista ilkeyttä ja pelotetta joukkue silti huutaa. Eikös sellaisia hampaattomia taistelijoita ole Kanada täynnä, jotain Hansenin ja Grattonin väliltä?
Menestyvän joukkueen salaisuus on se, että kukaan ei piiloudu toisen selän taakse vaan on itse vastuussa tekemisestään. On kyseessä sitten tappelu jossa puolustetaan oman joukkueen pelaajaa tai heittäydytään kiekon eteen. Oletan että Korpisalo on valinnut pelaajia tuon mukaisesti ja ei halua joukkueeseen oman edun tavoittelijoita. Tästä hyvä esimerkki Marttisen sopimus jossa pelaaja "nöyrtyi" omaan arvoonsa. Ei ehkä sopivin sanavalinta mutta varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Taas huudetaan fyysisyyden perään ja jouluna itketään, kun pelaaja X on niin saatanan hidas ja turha.

Fyysisesti pelaava hyökkääjä ei automaattisesti ole hidas. Esimerkkinä SBA oli hidas, Brodin ei ollut hidas. Masi Marjamäki oli terveenä Liigaan optimaalinen voimalaituri: tarpeeksi kokoa ja röyhkeyttä eikä silti ollut porukan hitaimmasta päästä luistimilla. Valitettavasti vain liian usein loukkaantumiset vaivaavat, toivottavasti pysyy KHL:ssä paremmin ehjänä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Samaa mieltä. Kenenkään tietyn pelaajan X läsnäolo joukkueessa ei olisi estänyt eilistä tapahtumaa, tai muita vastaavia juttuja, se vain on tosi asia. Sitä en silti sano, etteikö joukkue olisi kokonaisuutena jopa epä-ässämäisen.. mikä nyt olisi hyvä sana.. no sanotaan köykäinen. Kenenkään on turha odottaa, että Isomäen illoissa hanskataan alkavalla kaudella, sitä ei tule tapahtumaan, sellaisia pelaajia ei vain ole. Myös kuittivihkojen kaivelemisen saa siis näin ollen unohtaa. Ihan nyt sanon vain ääneen tämän, ettei kukaan sitten vahingossakaan pety kun myllyjä ei nähdä..

Ei varmaan olisi estänyt, mutta oikeassa jääkiekkojoukkueessa vähintäin yksi patalogolle pelaava kaveri olisi ollut sutena kouluttamassa Vihkoa. Nyt jengi seisoskeli tumput suorina eikä ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa. Joku toinen koutsi olisi voinut ilmoittaa että nyt tulee Vihkolle noutaja....
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings

Mites se nouto olis tehty, kun vihko meni suoraan boksiin, ja siitä sitten ovista pihalle ? Vähän nyt taas tolkkua näihin juttuihin...
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku Gratton tai SBA olisi tämän kauden joukkueessa turhempi kuin viime kaudella, eikä viime kaudellakaan sitä kuittivihkoa pahemmin käytetty, vaikka oli asian osaavia äijiä porukassa. Itselle kelpaisi just Masin tyylinen voimalaituri tai vaikka se Tyrskykin, hänkin on pelaajana ihan jees, vaikkakin otsikoissa yleisesti ikävien tapahtumien takia. Tosiaankin, Korppi itse ei kumarrellut esim. Heleniustakaan, siitähän on ihan legendaarinen juttukin olemassa.
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Siinäpä se.
Tarkoitin lähinnä sitä, että ei näyttänyt taklauksena niin pahalta, kun sivusilmällä sen näin. Toki sitten heti passitettiin Vihko laitettiin boksiin, ja siitä pihalle. Miten helvetissä siihen pitäisi reagoida, jos ykkönen on jäällä. Katkon jälkeen aitiosta vaan leipomaan turpaan, vai minkälaista ratkaisua tarjoaisitte ? Ei sinne ykköseen voi oikeen pistää CB:n kaveriksi kahta Grattoniakaan...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tosiaankin, Korppi itse ei kumarrellut esim. Heleniustakaan, siitähän on ihan legendaarinen juttukin olemassa.

Korpille sattui ja tapahtui... Muistan elävästi kuinka jossain isomäen illassa Korppi rupes talkoisiin "Taisto" Tammen kanssa pelin ollessa ihan toisessa päädyssä kenttää. Ja sitten tosiaan tämä avautuminen Helgelle poikkarin säestyksellä... Luuleksää olevas joku poliisi vai hä? (tjsp). Korppi ei kuitenkaan ollut likikään pahin kuumakalle patajengissä. Niko Mikkola mm. lämpeni paljon hanakammin ja jakeli paljon painavia pommeja. Mm. yhden kerran Otakar Janeckyyn (huonolla menestyksellä).
 
TosiFani

Aikamoista tarinaa...

Suuriosa Korpin tempauksista oli teatteria ja tuomarin selän takaa tapahtunutta huutelua, samoin toimi Levonen. Hyvin harvoin Korppi tai Japa oikeasti halusi tapella. Niko Mikkolan peli taas perustui fyysisyyteen, taklauksiin, harvoin hänkään kuitenkaan lämpesi.

Vihkon taklaus oli rangaistava, selkeä polvitaklaus, mutta tuskin siinä mielessä tahallinen, että jälkiseurauksia olisi tulossa. Tästä samasta syystä reagointi kentällä oli vaisua.
 
Puksprööti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korpisalo ei ole toistaiseksi tehnyt muuta kuin venyttänyt Marttisen neuvotteluja koomisuuden puolelle. Hirsi olisi täysin samat hankinnat tehnyt Ahon käskyjen mukaan. Itse odotin että Jarppe olisi jonkun oman värväyksen tehnyt näiden palstalle kuukausiavennen vuodettujen lisöksi mutta ei. Toistaiseksi ollut enemmän suojatyöpaikka kuin mitään oikeaa tekemisen meininkiä.
 
Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Korpisalo ei ole toistaiseksi tehnyt muuta kuin......Toistaiseksi ollut enemmän suojatyöpaikka kuin mitään oikeaa tekemisen meininkiä.

Tää oli siis joku vitsi vai?

Kun sen oravan, vai miksi sitä nyt täällä kutsuttiin, tilalle on vihdoin saatu vakavasti otettava ujt, niin ollaan nyt sitten pari kautta hillot sukassa ja odotellaan että millaiset häikäisevät hankinnat sieltä on tulollaan. Jarkka on hyvä ihminen ja puhuu jopa lontoota, että voi faksailla ameriikkaan try out -kutsuja.

(@Jarkka: Näistä kehuista sitte se kausilippu tuleen, niinku sovittin.)
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Korppi on pärjännyt sinällään ihan mainiosti rajalliset olosuhteet ja resurssit huomioiden, vaikkakin tilanne sitä yhtä lisähyökkääjää kiistatta huutaisi, etenkin nyt kun edes Huovista ei enää ole..

Taas kun kuunteli vaikka tuon viimeisimmän radiohaastattelun, niin suurin kehittämisenpaikka uudessa pukumiesroolissaan Korpilla onkin tuossa käsittämättömän surkeassa ulosannissaan. Ainakin median suuntaan ei meinaa saada sanaa suustaan, aivan kuin takeltelisi siksi että miettii/varoo jokaista sanansa jotenkin erikseen. Jättää vain aivan järkyttävän epävarman (ja jopa ammattitaidottoman) kuvan, jos mies on rento kuin rautakanki. Hän on kuitenkin juuri siinä roolissa, jossa pitää luoda suhteita ja verkostoja, ja nimenomaan niitä puhelahjoja ja hyvää ulosantia kaivattaisiin. Mitä mahtoi Columbuksen reissukin olla, jos mies esiintyi tuolla tavalla.. enkä siis tarkoita, että hänen tarvitsee mikään stand up -koomikko olla, mutta nyt jonkinlaista esiintymiskoulutusta kyllä huutaisi
 
Bulihefe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Porin Ässät
Korpisalo on kyllä kauhea sönköttäjä noissa haastatteluissa. Vähän kaipaa treeniä toi kameran edessä oleminen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Korpisalo voisi ottaa mallia Tapparan toiminnasta. En tarkoita, että Ässien olisi pitänyt juuri tämä Repo hommata vaan tuosta toimintamallista, jossa osataan ajatella kuluvaa kautta pidemmälle. Oliko Tapparan pakko hankkia juuri tässä kohtaa Repo? Ei. Hankkiko Tappara Revon pitkällä sopparilla koska oli sopivasti saatavilla (huhut ristiriidoista Pelsujohdon kanssa)? Kyllä.

Tälläisissä ryöstöissä kesken kauden onnistuvat sellaiset UTJ:t jotka ovat jatkuvasti hereillä ja ajattelevat asioita sen hetkistä tilannetta pidemmälle. Samalla tavalla voidaan hyvissä ajoin kalastella jo ensi kaudeksi pelaajia ja ainakin tätä toivottavasti aletaan jo kohta puoliin kulisseissa tosissaan suunnittelemaan. Ja sitten ovat nämä muutamien Ässien avainpelaajien jatkosopimusneuvottelut, mieluummin aloitetaan nämä ajoissa kuin liian myöhään.

Liigassa on monenlaista UTJ:tä. Toivottavasti Korpisalosta kasvaa kokemuksen lisääntymisen myötä sellainen jota monet muut joukkueet kadehtivat.
 
reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK

Niin, väkisinkin tulee mieleen TPS:n Patrik Virta jota on myös huhuiltu Tampereelle. Tämän tyyppisiä hakuja tarvitaan, eikä ne aina onnistu ainoastaan kauden päätteeksi. Toivotaan että Korpisalosta kasvaa todellinen ryöstökalastaja jatkossa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korpisalo voisi ottaa mallia Tapparan toiminnasta. En tarkoita, että Ässien olisi pitänyt juuri tämä Repo hommata vaan tuosta toimintamallista, jossa osataan ajatella kuluvaa kautta pidemmälle. Oliko Tapparan pakko hankkia juuri tässä kohtaa Repo? Ei. Hankkiko Tappara Revon pitkällä sopparilla koska oli sopivasti saatavilla (huhut ristiriidoista Pelsujohdon kanssa)? Kyllä.

Tälläisissä ryöstöissä kesken kauden onnistuvat sellaiset UTJ:t jotka ovat jatkuvasti hereillä ja ajattelevat asioita sen hetkistä tilannetta pidemmälle. Samalla tavalla voidaan hyvissä ajoin kalastella jo ensi kaudeksi pelaajia ja ainakin tätä toivottavasti aletaan jo kohta puoliin kulisseissa tosissaan suunnittelemaan. Ja sitten ovat nämä muutamien Ässien avainpelaajien jatkosopimusneuvottelut, mieluummin aloitetaan nämä ajoissa kuin liian myöhään.

Liigassa on monenlaista UTJ:tä. Toivottavasti Korpisalosta kasvaa kokemuksen lisääntymisen myötä sellainen jota monet muut joukkueet kadehtivat.

Viestissäsi on lähtökohtana muutama oletus, joita on vaikea tarkistaa.

1. Oliko Repo ensinkään kiinnostunut tulemaan Ässien organisaatioon?

2. Miksi Repo ei mahtunut Pelicansin kokoonpanoon? Olisiko hän sopiva pelaaja Ahon joukkueeseen?

Neuvot Korpisaloa tietämättä mitä on tapahtunut.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Missä väitin, että Repo piti hommata?? Yritä nyt edes lukea viestini jos niitä lainaat.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ymmärsin kyllä minäkin, että Zeta viittasi tähän toimintatapamalliin, eikä konkreettisesti juuri Revon hankkimiseen patapaitaan..

Mutta hämmästellä kyllä voi ihan luvan kanssa, miten ihmeessä parikymppinen potentiaalisen läpilyönnin kynnyksellä oleva sniper-tyyppinen nuori hyökkääjä saatiinkin suostumaan noin pitkään sopimukseen (siis käytännössä kolme kautta). Edes sellaisen menestysorganisaation tapauksessa, mitä Tappara on viime vuosina ollut. Sanotaan näin, että jos Korppi kaikessa hiljaisuudessa neuvottelisi jollekin Kärjelle jatkon vastaavasti kevääseen 2019, niin tanssisin pöydillä kohtalaisen villisti..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös