Jääkiekko lehdet...

  • 2 742
  • 18

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mitäpä pidätte valtakuntamme jääkiekkoa käsittelevistä lehdistä? Toivottavasti vastaavaa kysymystä ei ole esitetty aivan äskettäin, en ole ainakaan huomannut...

Otettakoon mukaan Pro Hockey, Kiekkolehti, Jääkiekkolehti ja menee se Veikkaajakin tähän vielä.

Itse en Kiekkolehteä ole lukenut kymmeneen vuoteen enkä veikkaajaakaan kovin säännöllisesti, mutta Pro Hockeyn ja Jääkiekkolehden seuraamisesta minulla on useamman vuoden kokemus. Nämä vuodet ovat kääntäneet pääni selvästi Jääkiekkolehden suuntaan. Jutut ovat selvästi tasokkaampia ja asiantuntevampia kuin Pro Hockeyn. Jonkinmoista kotiinpäin vetoa kyllä ilmenee (kuten MM-numeron Kiprusoff juttu), mutta melko taitavasti toi Pro Hockeykin tuulettelee ruotsalaisten puolesta.

Jossain mainittiin, että tuntuu kuin Pro Hockey olisi suunnattu joillekin 10-vuotiaille. Olen aivan samaa mieltä, englannin kieliset otsikot ja kyselyt lempi bändistä ja ruoista ei anna erikoisen asiantuntevaa kuvaa lehdestä. Kaikki rankingit tuntuu tehtävän edellisen kauden mukaan ja jutuista suurin osa on kankeata ja jotenkin naiivia kieltä (voi osittain johtua käännösjutuista).

Eli tällasta. Mielestäni Jääkiekkolehti on parempi, vaikka puutteitakin varmaan on. Mitäs mieltä muut?
 
Viimeksi muokattu:

Janneone

Jäsen
Itselleni tulee noista kolme viime mainittua ja Pro Hockeykin on joskus tullut. Nykyään tulee silloin tällöin ostettua irtonumero. Tuntuu tosiaan välillä Pro Hockey aika nuorille tehdyltä. Jokunen vuosi sitten oli myös toinen suomalainen NHL-lehti. Inside Hockey muistaakseni. Mihin se on hävinnyt? Lukeeko joku säännöllisesti The Hockey Newsiä? Itse en ole kyseistä lehteä pahemmin lukenut huonohkon englantini takia, mutta kyseistä lehteä saa ainakin irtonumerona suomesta. Missä ovat suomalaiset NHL-lehdet? Ehkä niille ei vain löydy tarpeeksi yleisöä koska jokaisessa Kiekko-ja Jääkiekkolehdessä sekä Veikkaajassa on aina muutama sivu NHL:ää. Mielestäni NHL:n määrää voisi kyseisissä lehdissä lisätä.
Ja niin.. Tuntuu että Jääkiekkolehti vetää vähän kotiinpäin jokaisessa jutussa, mielistellen. Veikkaaja menee välillä sitten taas vähän veikkaus pohjalta mikä sikäli on kyllä ihan hyvä. Arvioisinkin näistä parhaimmaksi Kiekkolehden.

1.Kiekkolehti
2.Veikkaaja
3.Jääkiekkolehti
4.Pro Hockey
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Inside Hockey

...sulautui Pro Hockey:n kanssa pari vuotta sitten varmaan juuri tuon lukijakunnan koon vuoksi. Harmi sinänsä, minulle jäi muutaman numeron pohjalta ihan hyvä kuva lehdestä.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähettänyt käyttäjä Janneone
Missä ovat suomalaiset NHL-lehdet? Ehkä niille ei vain löydy tarpeeksi yleisöä koska jokaisessa Kiekko-ja Jääkiekkolehdessä sekä Veikkaajassa on aina muutama sivu NHL:ää. Mielestäni NHL:n määrää voisi kyseisissä lehdissä lisätä.

Tuskin Suomessa useampaa NHL-lehteä kannattaa tehdä. NHL-fanit saavat sen verran paljon NHL:stä tietoa netistä useilta eri saiteilta että sen päälle ei varmaan enää kovin paljon ole kiinnostusta tilata lehteä jossa saattaa toistua samoja juttuja mitkä on netissä ollut jo aikaisemmin.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jääkiekkolehti on paras, mutta tulee liian harvoin sisältäen vanhentunutta asiaa. Kiekkolehti taas tulee liian usein eikä siinä ole mitään luettavaa...tilastollisesti kuitenkin selkeä ykkönen. Pienenä poikasena luin Maali-lehteä ja se oli siihen aikaan helmi!
 

theref

Jäsen
Järjestystä ja purnausta...

1. Kiekkolehti
2. Veikkaaja
3. Jääkiekkolehti

Kiekkolehdessä on nykyään aika vähän liiga-asiaa, se voidaan laskea negatiiviseksi puoleksi.

Veikkaaja on kyllä hyvä ja saattaisi nousta ykköseksi, jos lehdessä olisi enemmän asiaa jääkiekosta ja varsinkin liigasta.

Jääkiekkolehti on vähän liian lapsenmielinen minun makuuni. Kauniita ovat kuvat toki, mutta jutut, vaikka pitkiä ovatkin, ovat jotenkin pintaa raapaisevia.

NHL-lehtiä tulee luettua aika harvakseltaan jos ollenkaan, netti tarjoaa paremman vaihtoehdon lehdille.

Moni saattaa olla eri mieltä, mutta eikös tässä makuasioita kysytty?
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselleni tulee Kiekkolehti ja HIFK-magazine. Luulen, että lopetan HIFK-magazinen tilaamisen, sillä sen toimittaminen tilaajille on ala-arvoisen hidasta. Yleensä lehti kolahtaa postiluukkuun pari viikkoa sen jälkeen, kun se on tullut hallissa myyntiin. Lisäksi minulla ainakin pitäisi olla kestotilaus, mutta ainakin viime vuonna se piti silti uusia "manuaalisesti".

Kiekkolehti on ihan passeli, varsinkin tilastot ovat oivaa luettavaa tilastofriikille.

Siitä Jääkiekkolehdestä en oikein tykkää, tosin se kauden alussa ilmestyvä mikälie kultanumero tulee yleensä hankittua.

NHL:ää kohtaan kiinnostukseni ei ole niin suurta, että viitsisin NHL:n erikoislehtiä hankkia.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähettänyt käyttäjä Moto
Itselleni tulee Kiekkolehti ja HIFK-magazine. Luulen, että lopetan HIFK-magazinen tilaamisen, sillä sen toimittaminen tilaajille on ala-arvoisen hidasta. Yleensä lehti kolahtaa postiluukkuun pari viikkoa sen jälkeen, kun se on tullut hallissa myyntiin. Lisäksi minulla ainakin pitäisi olla kestotilaus, mutta ainakin viime vuonna se piti silti uusia "manuaalisesti".

Sama firma joka tekee HIFK-magasinea, tekee myöskin Tappara Hockey Newsia ja todellakin lehden toimittaminen tilaajille kestää vähintään tuon Moton mainitseman pari viikkoa ilmestymisestä. Täytyypä perehtyä tuohonkin asiaan että se kestotilaus ei sitten välttämättä jatkukaan automaattisesti? Ei hyvää päivää. :(
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
1. Veikkaaja
2. Jääkiekkolehti

Kiekkolehteä en arvostele millän tavalla, koska niin harvoin sitä luen. Siis harvoin siksi, että kun sitä pitäisi mennä kirjastoon lukemaan, koska itselle ei tule. Hyvältä lehti vaikuttaa mitä sitä joskus olen lukenut.

<b>Pro Hockey...</b> No mitä siitä voisi sanoa. Lehti on ruotsalainen ja jutut - mitä olen todella harvoin lehteä katsellessa todennut - pyörivät usein ruotsalaisten ympärillä. Vähän samanlainen tapaus on Canal+, jonka ottelut pyörivät sairaalloisesti ruotsalaisten pelaajien ympärillä. Jos he joskus sattuvat kirjoittelemaan muista kuin ruotsalaisista, niin jutut ovat lapsellisia ja asiantuntemattomia.

Ehkä Canalin ja PH:n toimittajien itsetunto nousee, kun ylistävät naurettavaan tapaansa ruotsalaisia. Suomalaista urheilumediaa olen usein pitänyt naurettavana jo kauan - esim. miten suomalaiset vieläkin jaksavat kirjoittaa, että Selänne on maailman paras maalintekijä???? - mutta kyllä ruotsalaiset vievät PH:n ja Canalin perusteella selvän voiton.

<b>Jääkiekkolehti</b> on tullut minulle vuodesta 1994 lähtien. Johtuuko se vain siitä, että vaatimustasoni on noussut vai onko lehti tosiaan tullut alaspäin ja roimasti 2-3 vuoden aikana? Onneksi sentään Kaarina Suonperän palsta on poistettu. Jutuissa tuntuu nykyään olevan asiavirheitä enemmän kuin ennen - esim. Patrick Roy'sta olleessa jutussa oli 3-4 virhettä, jotka olisi ollut aivan helppo tarkistaa vaikka netistä. Ehkä hieman nipotan, mutta mielestäni tällaiset asiavirheet laskevat todella paljon lehden arvoa.

Olen ajatellut, että lopetan lehden tilaamisen, kun sen tilaus seuraavan kerran loppuu. En jaksa maksaa lässynlässyn-jutuista (mutu-tuntumalla) yli 400mk vuodessa. Ostan mieluummin tarvittaessa irtonumeroita.

<b>Veikkaajan</b> jutut ovat mielestäni ihan kelpo luettavaa. Vaikka NHL-osion artikkelit eivät enää ole niin hyviä kuin Jussi Lepääsyrjän aikaan, ovat ne silti huomattavasti parempaa NHL-luettavaa kuin mitä Jääkiekkolehti tarjoaa. Kotimaisesta kiekosta kertovat jutut ovat myös hyviä. Plussaa lehti saa ainakin minulta siitä, että se käsittelee sekä kotimaan kiekkoa että NHL:ää tasapuolisesti. Lisäksi on vielä juttuja muista kiekkosarjoista, pääosin Elitserienistä.

Kuten törehvikin sanoi, niin miinusta kiekkojuttujen vähäisyydestä.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Veikkaaja tulee mulle tilattuna, samoin tyttären nimellä tulee Jääkiekkolehti, mutta minähän senkin maksan...

Joskus tilasin myös Kiekkolehteä, mutta nykyään ostan sen irtonumeroita silloin tällöin.

Pro Hockey on tuttu siitä, kun tyttö joskus ostaa irtonumeroita.

Paras näistä jääkiekkolehdistä on Veikkaaja. Ja vain sen takia, että se ilmestyy viikoittain, joten uutiset ovat aika tuoreita. Ja muutenkin Veikkaaja on Suomen urheilulehtien ykkönen.

Kiekkolehti on myös parempi kuin Jääkiekkolehti. Kiekkolehti tulee myös viikoittain, ja siitä pystyy tarkastamaan kaikkien pelien tilastot, maalit ja jäähyt, niin liigasta kuin Mestiksestäkin. Mutta kuten edellä kirjoitettiin, Kiekkolehdessä on nykyään SM-liiga aika vähän esillä. Siitä miinus.

Jääkiekkolehteä lueskelen, mutta siinä tuntuu lehden ulkoasu olevan uskottavuutta tärkeämpi. Lisäksi se on pakostakin vähän jäljessä kahta edellä mainittua lehteä ilmestymistiheytensä takia. Lehti on myös karsean kallis.

Pro Hockey on todellakin, kuten joku edellä kirjoitti, tehty ilmeisesti noin kymmenenvuotiaille lukijoille, samoin kuin lehden Pro Mail-palsta. On toisaalta huvittavaakin lukea kun Håkan ja Gunilla riitelevät, onko "tappelu huippua" vai ei. Ruotsalaisuus paistaa lehdestä kilometrien päähän. Hienoilla värikuvilla pyritään peittämään juttujen onneton taso. Hinta ei todellakaan vastaa laatua.
 

Huuhaa

Jäsen
Jääkiekkolehti: Ainoa lehti minä minulle tulee tilattuna, ja tilattuna se on tullut ihan muutamaa ensimmäistä numeroa lukuun ottamatta. En lue sitä koskaan kokonaan, ja heti, kun se ilmestyy silmäilen lehden läpi ja luen heti mielenkiintoisimmat jutut=TOP 5 -listan ja 99 kysymystä. Jääkiekkolehdessä on tosiaan erinomainen ulkoasu, mutta on se, sekä irtonumerona, että tilattuna LIIAN kallis, vaikka laadukas onkin, mutta rajansa kaikella.

Kiekkolehti: Harvemmin sitä ostan, sillä siinä on aika paljon kaikkea turhaa, varsinkin nykyään. Nytkin, kun ostin yhden numeron tämän kevään pleijareitten aikaa, niin huomasin, että siinä on kaikkea kiakkoon kuulumatonta, kuten tässä ostamassani numerossa, jossa on Norrena kannessa (Ilmestynyt 30.maaliskuuta), niin joku lääketieteen tohtori käsittelee urheilijoiden aknea, ja tässä lukeekin, että "Urheilijoilla aknea on keskimääräistä enemmän".

Pro Hockey: Tätäkään ei tule ostettua, kuin korkeintaan muutaman kerran vuodessa, ja silloin, kun sitä joskus olen ostellut olen kyllä myöskin naureskellut tälle lehden ruotsalaisia suosivalla linjalle, mutta minkäs teet.

Veikkaaja: Jääkiekko on hyvin esillä jokaisessa numerossa, mielestäni riittävästi sinänsä, mutta ei TODELLAKAAN riittävästi, kun kiakkoa käsittelevää sivumäärää vertaa ravisivujen määrään?! Ravit on muutenkin ihan vit.n turhia! (Mistä ne hevoset saa ne ihme nimensä?!) Lisäksi Veikkaja saa miinusta siitä, että usein täytyy oikein toden teolla "etsiä" Veikkaajaa, joka/mikä ei olisi jollakin tavalla huonokuntoinen, kuten rypistynyt, lisäksi painomuste loistaa lehden sisäsivuilla.

HUOM! Lisäksi Veikkaaja saa miinusta tuosta koko ajan kasvavasta hinnasta. Jos ravisivuja ei olisi, olisi lehti varmastikin paljon halvempi. Minä ehdottaisinkin, että ravi-intoilijat voisivat ostaa ravijuttunsa erillisenä liitteenä Veikkaajaan, josta saisi maksaa sitten lisähinnan, vaikka jonkun vitosen.

Lisäksi olen ostanut kauden aikana HIFK:n kausikirjan lisäksi kaksi HIFK-magazineä, joka/mikä on mielestäni ihan asiallinen ja laadukas lehti, ei siinä mitään. Ja löytyyhän minulta tietenkin myös Ilvekseltä viime kauden aikana ilmestyneet Ilves-hockey -lehdet.

Liigaseurojen omilla lehdillä on vaan mielestäni liian yksinkertaiset lehtien nimet=Mielikuvituksen käyttö ei ole kiellettyä....
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Veikkaja: Lätkäjutut on hyviä, mutta saisi olla enemmän sivuja jääkiekosta. Erillinen raviextra olisi todella huippujuttu, sillä silloin sen voisi tiputtaa suoraan paperinkeräykseen :D

Prohockey: Välillä todella lapsellisia tekstejä ja aivan liikaa kuvia suhteessa tekstiin. Kuitenkin esim. Team ranking palsta on mielenkiintoinen, koska siinä on paljon juttuja mitkä eivät ole netissä osuneet silmiin.

Jääkiekkolehti: Turhan paljon turhia sivuja. Esim. kaksi viikkoa vanhat joukkueuutiset, vanhat tilastot, super snaipperi, syntymäpäivät yms. Kuitenkin henkilökuvat ovat hyviä ja kultanumero vuoden paras lehti.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
<b>Veikkaaja:</b> Ehdottomasti parhaimpia jääkiekkosivustoja, mitä Suomesta löytyy. Mielenkiintoisia analyyseja ja arvioita, ja hyvin kirjoitettuja juttuja. Tosin huhut saavat miinusta, koska eivät aina oikein pidä paikkaansa, tai koska huhut nyt niin varmoja siltikään on. Kuten muutama muukin on sanonut, niin aiemmin NHL-sivut olivat parempia Leppäsyrjän kirjoittaessa uutisia ja kolumneja. Eikös hänen aikanaan seurattu nimenomaan Nashvillen kasvua NHL-kaupungiksi? Muistaakseni se oli niin ja se oli kiinnostava kirjoitussarja.

<b>Jääkiekkolehti:</b> Lopetin tilauksen pari vuotta sitten lehden mennessä jotenkin pois itse asiasta. Alkoi tulla enemmän viihdejuttuja ja melkeinpä juoruja/paparazzikuvia kiekkoilijoista - karkeasti sanottuna. Kausiextra ennen kauden alkua on silti aina pakko ostos - ehdottomasti.

<b>Kiekkolehti:</b> Silloin tällöin ostan irtonumeron. Mielenkiintoiselta vaikuttava lehti, jonka tilaamista olen useasti harkinnut. Tilastofanina Kiekkolehdessä se puoli on hoidettu todella loistavasti kuntoon. Ja junnutilastot kuin myös kakkosen tilastot ovat hyvä juttu. Paras tilastollisesti!

<b>Pro Hockey:</b> Viihdelehti, jossa juorutaan kiekkoilijoiden seurustelusuhteista mallejen kanssa, ja itse kiekko on sivuaihe. Huumorilehti.
 

Viikate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, JYP, KooKoo, HeKi
Oma suosikkilistani menee näin:

1. Kiekkolehti
2. Veikkaaja
3. Jääkiekkolehti

Pro Hockeyta en ole koskaan lukenut.

KIEKKOLEHTI on lehdistä eniten minun makuuni, koska se keskittyy tilastoihin välttäen samalla henkilöpalvontaa lähentelevät tekosyvälliset pelaajahaastattelut, jotka sekä Veikkaajassa että Jääkiekkolehdessä ärsyttävät. Kiekkolehti antaa myös palstatilaa divarille ja jopa Suomi-sarjalle ja junnukiekolle, mistä paljon pisteitä. Ja silloin kun lehti ottaa kantaa, olen useimmiten sen kanssa samaa mieltä.

VEIKKAAJAN vahvintaa aluetta ovat analyysit pelityyleistä ja -tavoista. Samoin ajankohtaisuus esimerkiksi siirtouutisten suhteen on plussaa, vaikka uutisten luotettavuus onkin...no, tehän tiedätte. Veikkaajassa eniten risoo NHL:n ja väkivaltaisen pelin ihannointi. Neitikiekon vankkumattomana kannattajana en todellakaan pidä Veikkaajan valitsemasta määrätietoisesta linjasta, jossa vaaditaan kovempaa peliä ja kritisoidaan kaikkea jääkiekon "sosialisointiin" ja "yhteiskuntakelpoistamiseen" viittaavaa toimintaa. Surkuhupaisimmillaan tämä linja johtaa viimetalvisen Alpo Suhosen haastattelun kaltaisiin rimanalituksiin.

JÄÄKIEKKOLEHDESTÄ on vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa näyttäviä valokuvia lukuunottamatta. Lehti keskittyy yksisilmäisesti huippukiekkoon, kyselee turhanaikaisia asioita pelaajilta, suosii isoimpia ja rikkaimpia seuroja tavalla, jota voi verrata vain iltapäivälehtiin. Kaikki kriittinen jääkiekkokirjoittelu samoin kuin kiekkoilun mieltäminen kokonaisvaltaisena lajina valokeilassa paistattelevien tähtien sijaan tästä lehdestä puuttuu. Kiiltopaperisten sivujensa ansiosta se ei edes pala kunnolla.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jääkiekkolehden 99 kysymystä

Ne kysymykset ovat aika lapsellisia, kun ne esitetään aikuiselle ihmiselle ja aikuinen ihminen niitä lukee. Saattaa tietysti olla että ne on tarkoitettukin lähinnä lasten luettaviksi. Kun Kai Nurmiselta muutama vuosi sitten kysyttiin "Mitä tekisit jos Ulf Samuelsson hyökkäisi kimppuusi?" niin Nurminen vastasi "Tota joo, onhan Uffe aika iso kaveri. Voi olla että siinä kävisi huonosti" Siinäpä sitä sai mainio kysymys mainion vastauksen.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Alex ja Huuhaa haluaisivat ravisivut pois Veikkaajalehdestä. Onkos tähän muitakin järkiperäisiä syitä kuin että te ette raviurheilusta perusta? Tiedän varsin monia, joiden mielestä esim. autourheilu ei ole lähelläkään oikeaa urheilua ( "Auto tekee työn" tms. ) ja siksipä Veikkaajasta voisi tiputtaa sitä käsittelevät aiheet poijes. Ravit ovat kuuluneet Veikkaajan repertuaariin jo varsin kauan ja tulevat kuulumaan jatkossakin. Vai voidaanko "Oikeat" urheilulajit tunnistaa siitä, että A) Niissä on joukkueet B) Niissä tehdään maaleja?
 

Huuhaa

Jäsen
Viestin lähettänyt käyttäjä Tj
Alex ja Huuhaa haluaisivat ravisivut pois Veikkaajalehdestä. Onkos tähän muitakin järkiperäisiä syitä kuin että te ette raviurheilusta perusta? Tiedän varsin monia, joiden mielestä esim. autourheilu ei ole lähelläkään oikeaa urheilua ( "Auto tekee työn" tms. ) ja siksipä Veikkaajasta voisi tiputtaa sitä käsittelevät aiheet poijes. Ravit ovat kuuluneet Veikkaajan repertuaariin jo varsin kauan ja tulevat kuulumaan jatkossakin. Vai voidaanko "Oikeat" urheilulajit tunnistaa siitä, että A) Niissä on joukkueet B) Niissä tehdään maaleja?

Hei. Formulasivujen määrä ei ole mitenkään verrattavissa ravien saamaan huomioon Veikkaajassa. Raveja on joka numerossa ainakin kaksi kertaa enemmän, kuin Formulaa.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähettänyt käyttäjä Tj
Alex ja Huuhaa haluaisivat ravisivut pois Veikkaajalehdestä. Onkos tähän muitakin järkiperäisiä syitä kuin että te ette raviurheilusta perusta? Tiedän varsin monia, joiden mielestä esim. autourheilu ei ole lähelläkään oikeaa urheilua ( "Auto tekee työn" tms. ) ja siksipä Veikkaajasta voisi tiputtaa sitä käsittelevät aiheet poijes. Ravit ovat kuuluneet Veikkaajan repertuaariin jo varsin kauan ja tulevat kuulumaan jatkossakin. Vai voidaanko "Oikeat" urheilulajit tunnistaa siitä, että A) Niissä on joukkueet B) Niissä tehdään maaleja?

No eipä oikeastaan ole muita syitä. Kyllähän moni tilaa veikkaajaa, koska siinä on ravisivut. Itse tietysti toivoisin ettei ravisivuja olisi, koska en niitä ikinä lue. Raviextran voisi näin ollen heittää menemään ja koko muu lehti olisi laatuluettavaa.

Ja mitä tulee Suhoseen ja väkivaltaiseen peliin, niin olen sitä mieltä että Suhonen ei sovi Pohjois-Amerikkalaisen joukkueen valmentajaksi jos ei pysty hyväksymään tappeluita. Varmaan hieno jonkun VanderBusshen pelata joukkueessa kun tietää että valmentaja ei pidä tätä minään.
Veikkaisin että Chigagon pelaajat eivät oikeen pitäneet Suhosesta.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Veikkaaja on ainoa lehdistä, jonka olen tilannut. Parhaat kiekkojutut löytyvät Veikkaajasta, tosin nykyisten taksojen mukaan juttujen taso saisi olla huikea. Formulaa Veikkaajassa on nykyään todellakin aivan liikaa. Vaikka ravisivutkin menevät selaamisella ohitse, niin on Formuloiden palstamillimetrit nykyään aivan luokattoman suuret. Ei se Mika siitä kirjoittelemalla parane.

Jääkiekkolehti tulee ostettua todella harvoin. Jokavuotinen perinne on tietenkin ostaa kauden ennakkonumero. Värikkäitähän kuvat ovat, mutta....

Kiekkolehti tulee luettua välillä kirjastossa. Vaikuttaa jopa Jääkiekkolehteä paremmalta....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös