Jäähallin saneeraus ja laajennus

  • 124 264
  • 380

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hippoksesta puheenollen, jyväskylän kaupunki lähtee mukaan hallihankkeeseen ja Anderssonin mukaan rahaa saneeraukseen on jo ensi vuoden budjetissa. Kuinka paljon, se jää nähtäväksi. Mutta tärkeintä on se, että vihdoin kaupunki on avannut silmänsä halliasiaa koskien, ja tehnyt myös konkreettisia asioita sen eteen, mm asemakaavan muutos.
Ei Andersson ainakaan Keskisuomalaisessa noin sano, että "on", vaan sanoo, että "voi olla" - epävarmuustekijöitä kaupungin osallistumisessa vuonna 2008 on lukuisia (liikuntapaikat saattavat asettua vastakkain, nythän ei ole vielä selvää, tarvitaanko toista nimeltämainitsematonta kaupungin rahoitettavaa hanketta jo ensi vuodelle).

Nyt kannattaisi lobbausvoimat keskittää nimenomaan kh/valtuusto-akselille, jotka asiasta lopullisesti päättävät. Toinen lobattava kaarti on jäähallin ympäristön toimijajoukko, näillä kun on mahdollisuus venyttää prosessia kaavahuomautuksilla.
Vielä ei ole vaihtunut Liikuntalautakunnan PJ:n positio aiemmista vuosista, saas nähdä miten käy. Eikä lobbaaminenkaan varmaan auta, sehän on pahojen kapitalistien hommaa...ja miljoonabudjetilla pyörivä paikallinen seurahan ei saa saada kaupungilta mitään tukea, hui hemmetti, jos tästä kaupungista nouseekin joku huippuseura ja kaupunki on mennyt sitä tukemaan.

Muistelin, että hallia koskevasta keskustelusta olisi jo ketju, mutta en löytänyt sitä. Joten laitetaanpas uusi ketju tälle varsin tärkeälle aiheelle ja ohjataan samalla keskustelu oikeaan ketjuun. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää tänään siis kaavamuutoksen esille laittamisesta.

Andersson toteaa päivän Keskisuomalaisessa

- Tässä yhteydessä sitä (jäähallin rahoitusta) pitää pohtia. Se mitä talousarvioon kirjataan, on tarkoitus myös toteuttaa.

Andersson toteaa myös, että muitakin liikuntapaikkoja pitää korjata ja sumaa pitäisi alkaa purkamaan, ennenkuin niistä tulee todellinen ongelma. Hän myös toteaa, että hallihanke on ollut niin kauan tapetilla, että se pitäisi viedä loppuun.

Halliin ollaan siis suunniteltu lisää ravintolatiloja sekä myös aitioita. Mahdollisesti hallin saneeraus ja laajennus alkaisi ensi keväällä ja urakka olisi valmis ensi vuoden syksyllä. Saneeraus tuskin estäisi jäähallin käyttöä, mutta ideana on varmasti tehdä suurin osa töistä kesällä kun hallia ei käytetä.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Jutussa sanottiin myös, että hallin julkisivut uusittaisiin ja ravintolapalveluita parannettaisiin. En tarkkaan muista kuinka monta lisä neliötä laajennuksella saataisiin, mutta merkittävä määrä kuitenkin. Tilaa laajentamiseen kyllä ympärillä on...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jutussa sanottiin myös, että hallin julkisivut uusittaisiin ja ravintolapalveluita parannettaisiin. En tarkkaan muista kuinka monta lisä neliötä laajennuksella saataisiin, mutta merkittävä määrä kuitenkin. Tilaa laajentamiseen kyllä ympärillä on...
Kaavamuutos oli muistaakseni 7500 kerrosneliömetristä 12000 kerrosneliömetriin, mutta koska alkuperäinen kaava oli jo ylitetty niin muutos jäisi noin 2000 kerrosneliömetriin. Korjatkaa jos joku luku tai termi ei mennyt aivan nappiin.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään ilmestyneessä IS SM-liigalehdessä on sellaista tietoa (?), että JYP maksaisi saneerauksesta 500 000-1 000 000 euroa ja kaupunki loput n. 3 miljoonaa euroa.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Tästä vähän tekstintynkää...
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Toivottavasti tekisivät nyt samantien jos/kun halliremontti toteutuu niin kerralla sitten kunnon remontin ettei sitten taas hetken päästä olla miettimässä että tehtiinkö sittenkin liian vähän tilaa ja taas tarvittaisiin lisää tilaa, niin.. katsellaan.
 

Glory

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, NHL
Toivottavasti tekisivät nyt samantien jos/kun halliremontti toteutuu niin kerralla sitten kunnon remontin ettei sitten taas hetken päästä olla miettimässä että tehtiinkö sittenkin liian vähän tilaa ja taas tarvittaisiin lisää tilaa, niin.. katsellaan.

Mitään hajua ei ole mitä esimerkiksi 4milj. € saa tehtyä. Hippos nyt kaipaisi niitä paljon puhuttuja aitioita, sekä lisää katsomo- ja käytävätilaa. Monimutkaisempi asia onkin jos hallia halutaan laajentaa niin miten se tehdään. Sillä jos nykyiseen halliin lisätään vain aitiota niin eihän sinne kohta mahdu ku 3500 katsojaa.

IMO esimerkiksi tulevat aitiot voisi ihan hyvin sijoittaa samaan päätyyn hurrikaani ravintolan kanssa ja näin saada aitioiden ja ravintolan palvelut toimimaan yhdessä. Tavallisille tallaajille tilaa voisi järjestää taas toiseen päätyyn, korottamalla se samalle tasolle kuin sivut, tai jopa korkeammalle yhdessä sivujen/sivun kanssa jos rahaa riittää.

Ehkä tämän kaltainen pohdinta on turhaa mutta on se vaan niin kiva uneksia, sillä onhan tätä hallia jo saanu hävetäkin pitkän aikaa.

Vielä tietämättömille tiedoksi että tälle kaudellehan Hurrikaani ravintolasta on näköyhteys suoraan kentälle eikä vain screenin kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Mike Bossy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valtra & Massey Ferguson
Yksi vaihtoehtohan voisi olla se, että Ravintola Hurrikaanin seinä puhkaistaisiin ja tehtäisiin siihen ikkuna-aukkoja. Sen jälkeen voitaisiin myydä ikkunapöytia aitioina 80 euron hintaan. Tulisi halvaksi ja ruoka- sekä juomapalvelut olisivat lähellä. Taloudellista kannattavuutta voidaan toki pohtia. Noh, otetaanpas nyt vakavasti, kun hyvää vitsiä ei ole kuitenkaan tarjota.

Luulisin tuon neljän miljoonan euron riittävän kohtalaisesti laajennuksiin, mitä Keskisuomalaisessakin mainittiin. Mitään huippuhienoa hallia ei kyseisellä rahasummalla ja sen mukana tulevilla uudistuksilla tulla saamaan, se on faktinen totuus. Eikä remontti myöskään tule poistamaan sitä tosiasiaa, että halli on kokonaisuutenakin suunniteltu melko kehnosti.

Tilanne on varsin mielenkiintoinen, sillä halli on jo melko vanha ja jo hyvin pitkälti aikansakin elänyt, joten on myös aiheellista miettiä, kuinka suuria korjaustoimia siihen edes on aiheellista tehdä, jotta siihen laitetut rahat eivät mene hukkaan. Olisiko siis järkevämpää, että korjaus olisi enemmänkin yleisilmeen kohottamista kunnostamalla, modernisoimalla ja siistimällä paikkoja, kuin se että ryhdyttäisiin laajamittaisiin kunnostustöihin, kuten Raumalla tehtiin.

Toisaalta, suuren korjausurakan suunnittelu viestii kaupungin suunnalta myös siitä, että edes suunnitelmia uudesta jäähallista on turha Jyväskylässä seuraavan 15 vuoden aikana odottaa.
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Aitioit tulee, se on täysin selvää, mutta kuinka paljon yleisökapasiteettii muuttuu ja mihin suuntaan?
 

Glory

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, NHL
Toivotaan ettei ainakaa alas päin...rupee muuten porukkaa jäämää hallin ulkopuolelle. Mielenkiintoista nähä jos ja kun aitiot valmistuvat että menevätkö kalliit paikat kaupaksi, vai komeileeko ne tyhjillään samaan tapaan kuin hurrikaaniravintola vippi paikat. No jos ne tällä kaudella ois sit täynnä ku joukkueki hieman eri näkönen kuin totutusti.
 

Glory

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, NHL
Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka moni olisi valmis lähtemään mukaan, jos joku innokas, vannoutunut Jyp fani/fanit laittais pystyy keräyksen, jonka tuotto lahjoitettais Jypille hallin remonttiin. Ite oisin valmis sijoittamaan useamman kympin, yritykset kenties isompia summia. Moni varmaan ajattelis asiaa naurettavana, mutta ite kyl sen verran henkeen ja vereen jääkiekon ystävä että oisin mukana vaikka, tulot ei päätä huimaa.

Ei tää kaupunki ihan mikään käpykylä ole reilu 85000 asukasta + n.35000 maalaiskunnan puolella. Luulis et joku muukin ois valmis sijottaa roposia.


Tästä tais olla jo jossain ketjussa mutta ei ollu muutakaa tekemistä ku vähä kirjotella.
 
Viimeksi muokattu:

kokalolu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Jokerit
Toivotaan ettei ainakaa alas päin...rupee muuten porukkaa jäämää hallin ulkopuolelle. Mielenkiintoista nähä jos ja kun aitiot valmistuvat että menevätkö kalliit paikat kaupaksi, vai komeileeko ne tyhjillään samaan tapaan kuin hurrikaaniravintola vippi paikat. No jos ne tällä kaudella ois sit täynnä ku joukkueki hieman eri näkönen kuin totutusti.
Siis asiahan on niin, että nämä VIP paikat ja aitiot yritykset varaavat arkipäivän peleihein, kyllä nämä hurrikaani ravintolan päädyn paikat ovat täynnä yleensä juurikin arkipeleissä, ei yleensä viikonloppuisin. Loistava juttu että hallia ollaan saneeraamassa, Paikkoja saataisiin helposti lisää ainakin viemällä katsomot kiinni flekseihin (tyyliin NHL-) nythän ne ovat aika kaukana mutta se ei todellakaan riitä, mistä sitten saadaan lisää istuma/seisoma paikkoja ellei kattoa koroteta? koska kerta rempataan, tehdään se kunnolla mielummin kuin ensi kauden (08-09)jälkeen itketään kun halli on aina täynnä. 6000-7500 olisi hyvä määrä minun mielestäni.
 

esse25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Veikkaan että näin käy remontissa:
-Käytävätilaa tulee lisää
-Kolme/neljä aitiota päätyyn
-seisomakatsomot pois
-tyhjät kävelytilat kaukalon ja katsomon välistä pois.
-Jolloin kapasiteetti pysyy suunnilleen samana (ehkä +200)mutta kaikki paikat ovat istumapaikkoja.
-Lippujen hinnat kallistuu 10%

Olisiko näin sitten hyvä, siitä voi olla montaa mieltä...
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Fanipäätyyn tulisi pyhittää ainakin yksi seisomakatsomo sambaryhmälle ja muulle faniporukalle. Jos kaikki seisomakatsomot poistettaisiin, olisi se aikamoinen itsemurha ja pyllistys aktiivista faniryhmää kohtaan. Tämä ydinryhmä on erittäin tärkeä osa hallin tunnelmaa.

Sen sijaan sivujen seisomakatsomoiden tilalle voisi kehittää jotain, esim. aitioiden tai istumapaikkojen muodossa. Silläkin uhalla, että itse viihdyn sivun seisomakatsomoissa, jos olen seisomalipulla. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sieltä näkee parhaiten itse pelin.

Tästä syystä sinne olisi järkevää laittaa yksi rivi istumapaikkoja ja ehkäpä muutama aitiokin. Tosin, aitiot vievät paljon istumapaikkoja, joten se pienentäisi hallin kapasiteettia. Myös seisomapaikkojen muuttaminen istumapaikoiksi syö hallin kapasiteettia. Fakta on kuitenkin se, että istumapaikat ovat usein loppuunmyytyjä, mutta seisomapaikat eivät.
 
Viimeksi muokattu:

turo79

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen sijaan sivujen seisomakatsomoiden tilalle voisi kehittää jotain, esim. aitioiden tai istumapaikkojen muodossa. Silläkin uhalla, että itse viihdyn sivun seisomakatsomoissa, jos olen seisomalipulla. Siitä yksinkertaisesta syystä, että sieltä näkee parhaiten itse pelin.

Tästä syystä sinne olisi järkevää laittaa yksi rivi istumapaikkoja ja ehkäpä muutama aitiokin.


Huhu kertoi että hallilla olisikin muutettu B puolen seisomokatsomot istumakatsomoiksi. Pitääkö paikkansa itse en ole päässyt paikan päälle katsomaan.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Huhu kertoi että hallilla olisikin muutettu B puolen seisomokatsomot istumakatsomoiksi. Pitääkö paikkansa itse en ole päässyt paikan päälle katsomaan.

Pitää, eli siis se piippuhyllyn seisomakatsomo on korvattu penkkirivillä. Kovasti sinne Hurrikaanin päätyyn oli rakenteilla jotain tsydeemiä tänäänkin A-nuorten pelin aikaan. Menin hallille ja ihmettelin, että mikäs piru täällä haisee. Oli repeäminen aika lähellä kun tajusin, että tuolla päädyssähän joku hitsaa. Se repeäminen tapahtui sitten, kun hetken aikaa yritin koota itseäni, niin eikö sama tyyppi ala rälläköimään siellä päädyssä. Ja sit mulla oli itsekseni hauskaa. Että tälläistä oheisviihdettä tarjolla nuorten peleissä.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Veikkaan että näin käy remontissa:
--tyhjät kävelytilat kaukalon ja katsomon välistä pois.
Tuo ei ainakaan ole mahdollista monestakaan eri syystä, joista eräänä voi mainita poistumistiekäytön, lisäksi sitä tarvitsevat toimitsijat, huoltajat ym hallihenkilöstö. Eikä sinne mitään järkevää lisäkapasiteettia voisi rakentaakaan.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kovasti sinne Hurrikaanin päätyyn oli rakenteilla jotain tsydeemiä tänäänkin A-nuorten pelin aikaan. Menin hallille ja ihmettelin, että mikäs piru täällä haisee. Oli repeäminen aika lähellä kun tajusin, että tuolla päädyssähän joku hitsaa. Se repeäminen tapahtui sitten, kun hetken aikaa yritin koota itseäni, niin eikö sama tyyppi ala rälläköimään siellä päädyssä. Ja sit mulla oli itsekseni hauskaa. Että tälläistä oheisviihdettä tarjolla nuorten peleissä.

Näin on, siinä moni ihmettelee lauantaina että mihis se vanha tuttu katsomispaikka on hävinny, no A-puolella vielä toistaiseksi on ylähirret käytössä.

Remppamiehillä pakko painaa pitkää päivää koska p-ravintolan pitäisi mielellään valmistua.
Se kuka veikkasi että tyhjät tilat kaukalon ja katsomon välistä poistuu niin voin sanoa että ei poistu.
 
Viimeksi muokattu:

dugeroow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olisikohan se nyt eniten tämän ketjun tavaraa. Ihan hienoa että me ollaan saatu jäähalliimme 4 kappaletta subbareita. Näyttäisivät olevan vielä ihan oikeaa laatumerkkiä eli aura audiota, mutta! Nyt on joku todellinen kylänmies taikonut ämyreille sellaiset talonsäädöt että oikein ärsyttää. Voi toki johtua myös paikastani jolta ottelua seurasin, mutta joka tapauksessa bassotaajuuksien jako on vedetty liian ylös sekä basso jauhaa aivan liian kovaa suhteessa yläpäihin. Tulos on aivan järkyttävä kumina ja se että basso peittää alleen yläkaappien huomattavasti tärkeämmän sanoman. Ratkaisuvaihtoehtoja olisi yläkaappien päivittäminen samantasoisiin laitteisiin tai yksinkertaisesti vaan subbarien kytkeminen hiljemmalle. Toisaalta subbareita näytti olevan siellä katossa kokonaista neljä eli jos todellista iloa kamoista haluttaisiin saada aikaan niin päivittää tulisi ne yläpään kaapit kokonaan uusiin ja tuplata nykyisten subbareiden määrä.

Ei mulla muuta mutta nyt musiikki kuulosti aivan hirveältä ja kuulutuksista sai välillä ikävän huonosti selvää. Ideana ihan hyvä mutta toteutuksena heikko. Tehdään sitten kunnolla tai jätetään tekemättä sillä nyt äänentoiston taso ainoastaan laski aikaisemmasta.

Ja vaikka vika olisi ollut ainoastaan havainnointipaikassani tai siitä että säädöt oli jätetty loppuun asti tekemättä niin toivottavasti äänimies kierteli ja kuunteli tarkasti miltä missäkin ottelun aikana täydellä hallilla kuulosti että osaisi tehdä tarvittavat muutokset säätöihin tuleviin koitoksiin. Äänen laadun taso pitäisi olla kelvollinen riippumatta siitä mistä ottelua seuraa.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ja vaikka vika olisi ollut ainoastaan havainnointipaikassani tai siitä että säädöt oli jätetty loppuun asti tekemättä niin toivottavasti äänimies kierteli ja kuunteli tarkasti miltä missäkin ottelun aikana täydellä hallilla kuulosti että osaisi tehdä tarvittavat muutokset säätöihin tuleviin koitoksiin. Äänen laadun taso pitäisi olla kelvollinen riippumatta siitä mistä ottelua seuraa.
En tiedä missä itse ottelua seurasti, mutta itse ns. fanipäädyssä huomasin saman ja otti hieman kupoliin. Todella heikosti suoritettu, mutta toivotaan nyt että seuraavassa matsissa tuo olisi jo korjattu.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleisökapasiteetti oli siis pysynyt samana, vaikka b-puolen yläseisomokatsomo oli muutettu istumapaikoiksi. Seisomaanhan tuonne mahtuu yli 4 kertaa enemmän ihmisiä, kuin istumaan. Lisäksi puukeskuksen päädyn "Vippi" -paikat oli yläältä muutettu firmojen "aitioiksi". Tämähän näkyi sitten siinä, että seisomopaikoilla näytti ainakin välillä olevan hiukan tunkua.

Toinen asia jäi mietityttämään. Oletettavasti tuolla uusilla firmojen vippipöydissä saa ottaa kuppia? Korjatkaa, jos olen väärässä. Toivottavasti on myös huomattu niille hakea erikseen alkoholitarjoilulupa, sillä sehän ei ole enää hurrikaani ravintolan seinien sisällä, joten uuden luvan nuo paikat ehdottomasti tarvitsee.
 

Handyy

Jäsen
Ei mulla muuta mutta nyt musiikki kuulosti aivan hirveältä ja kuulutuksista sai välillä ikävän huonosti selvää. Ideana ihan hyvä mutta toteutuksena heikko. Tehdään sitten kunnolla tai jätetään tekemättä sillä nyt äänentoiston taso ainoastaan laski aikaisemmasta.
Ainakaan B-puolen katsomossa 2. ylimmällä penkkirivillä kuulutukset ja musiikki olivat samaa tasoa kuin viime kaudellakin, eli ilmeisesti näitä ei ole testattu ollenkaan päätykatsomoissa vaan testaaja on istunut keskellä hallia puolessa välissä ja todennut että toimii.
Yleisökapasiteetti oli siis pysynyt samana, vaikka b-puolen yläseisomokatsomo oli muutettu istumapaikoiksi. Seisomaanhan tuonne mahtuu yli 4 kertaa enemmän ihmisiä, kuin istumaan. Lisäksi puukeskuksen päädyn "Vippi" -paikat oli yläältä muutettu firmojen "aitioiksi". Tämähän näkyi sitten siinä, että seisomopaikoilla näytti ainakin välillä olevan hiukan tunkua.
Oliko noita laskettu seisomakapasiteettiin aiemminkaan? Vai onko yläseisomakatsomot olleet kulkureittejä, koska yleisökapasiteetti ei kuitenkaan tippunut vaikka lisäpenkkirivi tehtiinkin.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oliko noita laskettu seisomakapasiteettiin aiemminkaan? Vai onko yläseisomakatsomot olleet kulkureittejä, koska yleisökapasiteetti ei kuitenkaan tippunut vaikka lisäpenkkirivi tehtiinkin.

Niinpä. Tuskin siellä yläkatsomossa kukaan on koskaan sitä kulkureittinä käyttänyt.. Eiköhän tuo 4500 ole laskettu jotenkin muuten. Jos oikein röyhkeitä oltaisiin, eiköhän tänäänkin olisi saatu 500 ihmistä lisää mahtumaan hallille, kaljatelttaan katsomaan peliä, jos ei muuten. Olisiko paloviranomaisten määräys tuo 4500. Jotenkin tuntuu vaan hassulle, jos hippoksen rakennusoikeus oli jo rakentamisaikana ylitetty usealla tuhannella neliöllä, että muutaman sadan katsojan päivitys nykyaikaan toisi mitään muutosta tuonne?

Edit: Siispä tässä vielä tuo pakkiparin tieto tuosta kuitistani: "Kaavamuutos oli muistaakseni 7500 kerrosneliömetristä 12000 kerrosneliömetriin, mutta koska alkuperäinen kaava oli jo ylitetty niin muutos jäisi noin 2000 kerrosneliömetriin."

Eli tuossakin ollaan ylitetty rajat jo 2500 neliöllä. Tosin eihän ennen niin tarkkoja noista neliöistä ole oltu. Eihän tuossa ollakaan ylitetty, kuin 25% vahingossa tuota kaavaa..
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös