Isomäen jäähalli – ladosta liigahalliksi

  • 1 139 838
  • 5 510

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihme amatöörejä kyllä tuolla myyntipuolella ollaan edelleen.

Yonoton kävi mielessä kun jonottelin. No siitä ei siis olisi apua ollut. Olen puolustellut myyntiä, mutta pakko oli nyt haukkua. D-päädyn käytävän myyjä harjoitteli väärässä paikassa. Ehti palvella 10 minuutissa 5-6 asiakasta. Ala-arvoista. Ei saa yli puolta minuuttia mennä kaljan myyntiin. Tuossa meni keskimäärin pari minuuttia.

Olisin Eevalle kuitannut lähtiessä samalla oven avauksella, mutta oli muksun kanssa liikkeellä niin jätin väliin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Hallia kiertäville asiat ovat varmasti parantuneet, mutta tälläiselle laput silmillä kulkevalle mikään ei ole muuttunut. Ikävä kyllä.

Tämä johtuu kyllä pitkälti seisomakatsomossa käyvien puusilmäisyydestä. Kahden minuutin kävelyllä välttää helposti kymmenen minuutin jonot mutta kaikki tahtovat silti tunkea siihen lähimmälle kaljakioskille. Kannattaa siis edes vähän kiertää sitä hallia.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
En tiedä mistä meikäläisen jälkikasvu kävi hakemassa mulle colapullon toisella erätauolla, mutta seisomakatsomosta kioskille ja takaisin alle kolmessa minuutissa. Ilmeisesti tiesi minne mennä.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Tämä johtuu kyllä pitkälti seisomakatsomossa käyvien puusilmäisyydestä. Kahden minuutin kävelyllä välttää helposti kymmenen minuutin jonot mutta kaikki tahtovat silti tunkea siihen lähimmälle kaljakioskille. Kannattaa siis edes vähän kiertää sitä hallia.
Eipä tule viinaa hallilla kiskottua. Tänään röökipaikalle ängetessäni nakkikioskin ja C-katsomon jonojen läpi pujahdellessani katsahdin kaljatiskin häröpalloa ja mietein mielessäni että eipä tuota jonoa katsellessa jano olisikaan. Onneksi pääsin suoraan makkarajonon päähän kun astuin ovesta pihalle.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Kovin on muisti hapertunut joillain. Kyllä mä muistan vielä mitä se kaljan ostaminen oli ennen remonttia. Ensin menee 3-5min kun änkeät itsesi lähimmälle, huom lähimmälle, juottopaikalle ja siihen toiset +5min että saat oluen kouraan.

Nykyään voit lähteä juuri ennen erätaukosummerin sointia ja tehdä tilannekatsauksen: Onko lähimmässä paikassa iso jono? Jos on, niin voi kävellä sen pari minuuttia toiselle paikalle ja on jo jonossa. Mikäli tätä olisi yrittänyt loppuunmyydyn hallin tilanteessa ennen remonttia, niin se olisi lähes 10min erätaukoa jo takana ennenkuin ehdit edes jonoon. Nykyäänkin tosiaan jonottamaan useimmiten joutuu, mutta sinne jonoon pääseminen on huomattavasti nopeampaa.

Jotain kehitystä kuitenkin on todellisuudessa tapahtunut, kun saa hoitaa SEKÄ vessakäynnin että oluen lipittämisen samalla erätauolla ja silti mitä luultavimmin ehdit ennen erän alkua takaisin paikallesi, jos tosiaan aivan pientä pelisilmää käyttää. Jo parin minuutin "voittaminen" on kuitenkin lyhyellä erätauolla iso juttu.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Ei nyt liity suoraan halliin, mutta hiukan ehostetulle tennishallin parkkikselle. Ajeltiin kaverin kanssa ihan selvinpäin kyseiseen parkkiin ja järkkärit ajatti meidät pitkittäin sinne autorivien väliin, metsästä katsoen yksi rivi reunassa, siittä keskelle päin oli isohko väli. No, siihen kummastellen pitkittäin ja takaa tulleetkin ihmetteli miten vitussa täällä nyt veivataan. Kotiin lähtiessä voiton juhlien jälkeen, taas ihan selvänä katellaan että mitäs vittua, autoa on käännetty 90 astetta, nyt se möllötti muiden rivien suuntaisesti tyhjenevällä parkkipaikalla. Sinällään melko hupaisa tapahtuma, kukahan niitä on siellä veivannut:F
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ëilisen pelin jälkeen lyötiin muuten paitahuutokaupassa aika kovat pohjalukemat taululle. Eiliseen mennessä ennätys oli Ojamäellä, jonka paidasta maksettiin uudistetun areenan avausillassa 1650€. Eilen kuitenkin Kotkaniemen paidasta maksettiin ensin 2500€ ja hetkeä myöhemmin Italian ihmeen Andy Bernardin paita löysi uuden omistajansa 3150€ hintaan.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Ëilisen pelin jälkeen lyötiin muuten paitahuutokaupassa aika kovat pohjalukemat taululle. Eiliseen mennessä ennätys oli Ojamäellä, jonka paidasta maksettiin uudistetun areenan avausillassa 1650€. Eilen kuitenkin Kotkaniemen paidasta maksettiin ensin 2500€ ja hetkeä myöhemmin Italian ihmeen Andy Bernardin paita löysi uuden omistajansa 3150€ hintaan.
Aika kovia lukemia. Ja helvetin hienoakin! Eipä hirveästi yllättäne, että nämä isot maksut on perjantai tai lauantai matseista :D

Onko muuten tietoa, meneekö nuo fyrkat johonkin tiettyyn asiaan (patajunnut tjms)?
 
J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viime peleissä on tullut ihmeteltyä, miksei Sporttibaarin takana olevaan "Koff-karsinaan" sijoiteta tuplamäärää henkilökuntaa. Kaksi kassaa joiden takana omat myyjänsä. Jonot suhteellisen pitkiä, ylipäätään on hieman hankalaa hahmottaa, missä jono menee. Tuloksena tietysti kunnon sekäsikiöhäröpallo.

Porukkaa kaljan kaatamiseen löytyy varmasti. Areenapäällikön tehtävä olisi ottaa puhelin käteen ja rimpauttaa kaljankaatajia Isomäkeen. Taitaa olla suht kokonaisvaltainen ongelma tämä kassatoiminta Isomäessä, joillain tiskeillä onnistuu vähän paremmin, joissakin homma ei toimi ollenkaan. Sinäänsä käsittämätöntä, että asiaan ei puututa, kyseessä ei ole kuitenkaan ihan hirveän vaikeasta asiasta...
 
Tuamas

Jäsen
Niin, Ässät jättää tuhansia euroja ottamatta per peli hoitamalla aivan perusjuttuja päin helvettiä.

No, onneksi sentään yritysmyynti on hoidettu aiempaa paremmin ja halli on aiempaa toimivampi, niin jo keskinkertainen toiminta tulee riittämään hyvään tulokseen.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laittakaa vaikka Eevalle suoraa postia ongelmista, jos ette muuta keksi. Hän on aika hanakasti ottanut kaikki ongelmat hoidettavaksi.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viime peleissä on tullut ihmeteltyä, miksei Sporttibaarin takana olevaan "Koff-karsinaan" sijoiteta tuplamäärää henkilökuntaa. Kaksi kassaa joiden takana omat myyjänsä. Jonot suhteellisen pitkiä, ylipäätään on hieman hankalaa hahmottaa, missä jono menee. Tuloksena tietysti kunnon sekäsikiöhäröpallo.

Porukkaa kaljan kaatamiseen löytyy varmasti. Areenapäällikön tehtävä olisi ottaa puhelin käteen ja rimpauttaa kaljankaatajia Isomäkeen. Taitaa olla suht kokonaisvaltainen ongelma tämä kassatoiminta Isomäessä, joillain tiskeillä onnistuu vähän paremmin, joissakin homma ei toimi ollenkaan. Sinäänsä käsittämätöntä, että asiaan ei puututa, kyseessä ei ole kuitenkaan ihan hirveän vaikeasta asiasta...

Mitä nyt itse olen seurannut, niin hallille haetaan väkeä töihin koko ajan, tuskin kukaan joka sinne oikeasti haluaa on saanut vastaukseksi "kiitos ei". Mutta taitaa suurempi ongelma olla ihan aikuisten oikeasti se, että sinne ei niin vaan väkeä rimpautellakaan, homma on kohtuu veemäistä eikä siitä isoja rahoja tienaa. Oikeasti pätevät kaljankaatajat tienaavat rahansa muualla.

Myös laajemmin bisnesmielissä katsottuna oluenmyynti hallilla ei ole sellainen kultakaivos, että siitä kukaan vakavasti otettava toimija kiinnostuisi; valitettavaa mutta totta.
 
TosiFani

Tämä pitää paikkansa, kokemattomat, usein nuoret, työntekijät joutuvat mahdottomien tehtävien eteen. Viime pelissä jouduin tilanteeseen, jossa D-katsomon portaiden päähän tuotiin nuori nainen järkkäriliivi päällä ja käskettiin tarkastamaan Captain´s Loungeen menevien liput. Esimiehen ohje oli, että kyllä sinä sitten huomaat keneltä pitää lippu kysyä. Tämä nuori nainen oli täysin ulkona tilanteesta, eikä varmaan uskaltanut kysyä keneltäkään lippua.

Minusta Ässien pitäisi panostaa näiden kokemattomien työntekijöiden kouluttamiseen sekä esimiesten ja kokeneempien työntekijöiden roolin kehittämiseen. Ei täysin kokematonta voi heittää yksin vastuuseen, kyllä vetäjiltä pitää löytyä pelisilmä. Ja kohteliaisuus ja avuliaisuus eivät ole vaikeita juttuja. Kerroin tarjoilijalle lauantaina, että pikkulusikat on loppu jälkiruokapöydästä. Hänen vastauksensa oli, ei voi mitään. Väärä vastaus, aina.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minusta Ässien pitäisi panostaa näiden kokemattomien työntekijöiden kouluttamiseen sekä esimiesten ja kokeneempien työntekijöiden roolin kehittämiseen. Ei täysin kokematonta voi heittää yksin vastuuseen, kyllä vetäjiltä pitää löytyä pelisilmä.

Täysin totta, pitäisi vähitellen ymmärtää että hallilla työskentely on ainakin johonkin mittaan poikkeusolosuhde, jossa meno on usein hektisempää kuin peruskapakassa.

Ässät tekisi itselleen palveluksen palkkaamalla edes yhden kokeneemman baarihenkilön kuukausipalkalla nuorempien pätkätyöläisten ohjaajaksi ja opastajaksi. Koska nuoria pätkätyöläisiä joudutaan joka tapauksessa käyttämään ja he eivät yleensä hallilla pitkään pysy, pitäisi jonkun edustaa pysyvyyttä.

Mutta tämä on nyt tätä idealismia, mitä muutamia ravintola-alan ihmisiä tunnen, niin jäähalli taitaa olla yksi viimeisistä paikoista missä kukaan haluaisi työskennellä.
 
J_bro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä nyt itse olen seurannut, niin hallille haetaan väkeä töihin koko ajan, tuskin kukaan joka sinne oikeasti haluaa on saanut vastaukseksi "kiitos ei". Mutta taitaa suurempi ongelma olla ihan aikuisten oikeasti se, että sinne ei niin vaan väkeä rimpautellakaan, homma on kohtuu veemäistä eikä siitä isoja rahoja tienaa. Oikeasti pätevät kaljankaatajat tienaavat rahansa muualla.

Pari ilmoitusta Ässien sivuilla on suht huonoa rekryämistä. Ensimmäinen homma olisi, että Yliopistokeskuksen, Samkin, Winnovan jne auloissa olisi parin päivän ajan kunnon ständit, jossa kerrotaan, mitä haetaan ja mitä tarjotaan. Noh, taas tullaan siihen kysymykseen, että jonkun pitäisi nähdä vaivaa ja järjestää.

Ihannetilanteessa kaljanostotilanne menisi seuraavalla tapaa: Asiakas tekee tilauksensa, "moro, kaksi karhua ja lonkero". Tällä välin _avustava henkilö_ ottaa tuotteet jo kaapista, avaa ne ja kysyy "haluatko tuoppiin vai meneekö näin?". Tällä välin kassavastaava on naputtanut kassaan tuotteet ja pyytää asiakasta maksamaan summan. Jono etenee ja homma toimii. Vastaava käytäntö toimii useissa yleisötapahtumissa. Käytäntöön ei lienee tarvetta arkipeleissä, mutta pe & la otteluissa ehdoton.

Siihen, että pystyy ottamaan kylmäkaapista pari bisseä, avata ne ja ojentaa asiakkaalle ei vaadita pätevän baarimikon koulutusta. Helppoa duunia parin tunnin ajan, josta esimerkiksi opiskelija saa maksettua seuraavan viikon ruuat. Joskus voisi bonuksena heittää viikkopeleihin vaikkapa ilmaislipun. Se, että kokonaisprosessi Isomäen palveluissa toimii (kaljanmyynnisstä lipuntarkastukseen) vaatii osaavaa johtamista ja organisointikykyä. Osavaa johtamista ja organisointikykyä saa, jos siihen on valmis panostamaan. Ässät ei ole tätä panostamisen arvoisena nähnyt.
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Henkilöstöstähän käsitykseni mukaan huolehtii Porin Ässät ryn, HC Ässät Pori Oyn ja Staffit Oyn perustama Pata Staff Oy. Staffit Oy:n (eli Enersensen tytäryhtiö) luulisi olevan alan ammattilaisia, jotka ymmärrätävät asioista vähintään sen mitä Jatkoajan keskustelupalstan kirjoittaja.
 
En epäile etteikö ymmärrystä olisi, veikkaisin että kyse on enemmänkin halusta. Tämä halun puuten näkyy heikkona asiakaspalveluna.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pari ilmoitusta Ässien sivuilla on suht huonoa rekryämistä. Ensimmäinen homma olisi, että Yliopistokeskuksen, Samkin, Winnovan jne auloissa olisi parin päivän ajan kunnon ständit, jossa kerrotaan, mitä haetaan ja mitä tarjotaan. Noh, taas tullaan siihen kysymykseen, että jonkun pitäisi nähdä vaivaa ja järjestää.

En tiedä missä todellisuudessa elät, mutta täällä minun maailmassani Internet on täynnä erilaisia rekryfoorumeita, joilla Ässät hakee säännöllisesti työntekijöitä ja joita nuoret osaavat yleensä katsoa ilman eri kehoitustakin. Mutta laita ihmeessä tuo ideasi toimistolle, aivan varmasti saat sieltä lainaan ständin jonka viereen voit mennä koko päiväksi seisomaan.

Siitä olen samaa mieltä, että parempaa johtamista ja organisointia tarvitaan ja että hyvä asiakaspalvelu ei sinänsä vaadi mahdotonta ponnistusta. Mutta tässä asiassa on monta muuttujaa ja hyvät työntekijät ovat varsinkin tämän luokan pätkätöihin aina kiven alla, ihan noin yksinkertaisella logiikalla ei tätä kaikkea ratkaista.
 
Tuamas

Jäsen
Ihannetilanteessa kaljanostotilanne menisi seuraavalla tapaa: Asiakas tekee tilauksensa, "moro, kaksi karhua ja lonkero". Tällä välin _avustava henkilö_ ottaa tuotteet jo kaapista, avaa ne ja kysyy "haluatko tuoppiin vai meneekö näin?". Tällä välin kassavastaava on naputtanut kassaan tuotteet ja pyytää asiakasta maksamaan summan. Jono etenee ja homma toimii. Vastaava käytäntö toimii useissa yleisötapahtumissa. Käytäntöön ei lienee tarvetta arkipeleissä, mutta pe & la otteluissa ehdoton.

Jonot aiheuttaa ennen kaikkea se "pakkotuopittaminen", eli kaikki kaadetaan tuoppeihin.

Jos voitaisiin myydä tölkkejä, niin hommahan toimisi huomattavasti nopeammin, mutta ilmeisesti turvallisuussuunnitelma, liigan säännöt tms. ei sitä mahdollista.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viime peleissä on tullut ihmeteltyä, miksei Sporttibaarin takana olevaan "Koff-karsinaan" sijoiteta tuplamäärää henkilökuntaa. Kaksi kassaa joiden takana omat myyjänsä. Jonot suhteellisen pitkiä, ylipäätään on hieman hankalaa hahmottaa, missä jono menee. Tuloksena tietysti kunnon sekäsikiöhäröpallo.

Porukkaa kaljan kaatamiseen löytyy varmasti.

Lähtökohtaisesti varmasti helpottaisi, jos siellä olis samalla tavalla edes yksi apuri, kuten siinä kulman baarissa. Lauantaina suurin ongelma oli silti se, että toista kassaa oli yksin hoitamassa henkilö, joka ei hommaa vielä osannut. Kovin oli hidasta ja hapuilevaa toimintaa, ja vesipullon myyminen rikkoi paketin ihan täysin. Sitä ihmeteltiin pitkään, lopulta haki toiselta puolelta kokeneemman myyjän apuun kahdesti. Kuten yllä mainitsin, siinä meni reippaasti yli minuutti per asiakas aikaa, ei kovin kannattavaa. Tuossa kohtaa ei saa myynnin puolella olla jarru päällä, vaan liukuhihnalta juomaa ulos ja rahaa sisään. Ei mennyt ihan nappiin.

Edelleen kovasti kaipailisin niitä kevyitä aitoja, tuohonkin. Ei tarvitsisi tehdä kuin yksi kuja, joka kiertää kummaltakin reunalta keskelle. Sieltä tiskin reunaa pitkin kassalle, joka sijaitsee taas sivulla. Siihen menisi jo helposti 20 asiakasta, seuraava olisi aina edellisen perässä eikä olisi ihmetystä siitä, missä jono kulkee. Lauantaina siinä kohtaa oli ainakin kolme haaraa. Yllättäen tunnelma pysyi leppoisana, kaikesta huolimatta.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jonot aiheuttaa ennen kaikkea se "pakkotuopittaminen", eli kaikki kaadetaan tuoppeihin.

Jos voitaisiin myydä tölkkejä, niin hommahan toimisi huomattavasti nopeammin, mutta ilmeisesti turvallisuussuunnitelma, liigan säännöt tms. ei sitä mahdollista.

Ei ole pakkotuopittamista, kyllä suurin osa tuli tölkissä ainakin siellä Koffin karsinassa, johon kritiikki kohdistui.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ai ei ole enää, no perkele sitten on prosessi vedetty kyllä aivan vihkoon noilla jonoilla.
Näin on. Väistämättä hukataan tuossa kohtaa paljon potentiaalista myyntiä, minä jäin ihan mielenkiinnosta kokeilemaan, miten kauan tölkin ostamiseen menee. Ja kyllä muuten meni kauan. Otos nyt on niin pieni, etten koko hallin myyntiä kiroa, todennäköisesti myyjäkohtaisia eroja on hurjasti. Toisen puolen jono tuntui liikkuvan hyvää vauhtia, oli aika jämptin oloinen nainen tiskin takana.

Fakta on se, ettei loppuunmyytyihin peleihin laiteta olutmyyntiin ketään harjoittelemaan hommaa. Homman pitää olla täysin hallinnassa, harjoittelut sitten tiistain Jukuri-matseissa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väittäisin, ettei Ässät ole purkanut prosessia, esim. kaljanmyyntitapahtumaa, osiin ja kirjoittanut sitä auki paperille. Eli organisaatiossa ei ole yhtenäistä käsitystä mitä baaritiskin takana pitäisi tapahtua, jokainen joka tiskin taakse kävelee, yrittää vaan selviytyä tilanteesta. Esimerkiksi täällä on esitetty useampi hyvä kehitysehdotus myyntitilanteisiin ja uskoisin että Ässien myyntiorganisaatiosta on tullut vastaavia ehdotuksia vetäjille. Minusta on hyvin erikoista ettei kehitystä ole vuosien aikana tapahtunut, edelleen myynti on saman tasoista kuin ennen remonttia.

Minusta kyse ei ole niinkään kaljasta saatavasta rahasta vaan ihmisten viihtymisestä. Nyt jonot aiheuttavat turhaa närää, mikä saattaa aiheuttaa negatiivisuutta Ässiä kohtaan. Pienillä korjausliikkeillä tämä negatiivisuus voitaisiin vaihtaa positiiviseen kokemukseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös