Iso Musta – Veli-Pekka Ketola

  • 55 003
  • 162

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
"Onks Vellu näkynyt? Aha. Okei".

Veli-Pekka Ketola on myyttinen hahmo porilaisessa ja koko suomalaisessa kiekossa. Miehen hohto ei ole aikojenkaan saatossa himmentynyt, jokainen julkinen ulostulo on yhä jonkin sortin tapaus. Yksi erikoisuus Ketolaan kuitenkin liittyy: mies ei ole yli kymmeneen vuoteen käynyt Ässien kotipelissä.

Aamun Sk:ssa aihe on jälleen tapetilla. Vuoden 1978 mestaruutta muistelevan jutun ohessa on Ketolan lyhyt haastattelu ja Harri Laihon kolumni, jossa hekumoidaan Vellun mahdollisella mukana ololla Ässien tulevissa mestaruusjuhlissa.

Haastattelussaan Vellu myöntää seuranneensa Ässien vaiheita tarkasti ja käyneensä pudotuspeleissäkin paikan päällä sekä Kuopiossa että Jyväskylässä. Kotiotteluihin hän kuitenkin "tuskin" osallistuu ja lisää kommenttinaan ettei ymmärrä miksi hänen peleissä käymisensä kiinnostaisi ketään.

Tosiasia kuitenkin on että se kiinnostaa. Asialla on spekuloitu viime aikoina paljon. Ketolan ja Ässien välirikko on melkoinen särö porilaisessa kiekossa ja erikoinen tilanne koko Suomi-kiekossa ylipäätään. Olisiko nyt jo korkea aika tehdä sovinto?

Mitä Ässien pitäisi tehdä asian eteen? Vai pitäisikö tehdä mitään? Olisiko vastuu enemmän meillä katsojilla, laitetaanko adressi pystyyn? Vai pitäisikö meidän kaikkien kunnioittaa Ketolaa ja olla kohisematta aiheesta? Mitä jos Vellu vain kerta kaikkiaan haluaa olla rauhassa?

Tämä ketju on omistettu tästä aiheesta spekuloimiselle ja myyttiselle Ketolalle ylipäätään.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Vellulla on iso ego, mutta kolikon kääntöpuoli on se, että Vellu laittaa myös persoonansa aina peliin ja on valmis tekemään ystäviensä puolesta isojakin palveluksia. Joskus jopa joutunut kärsimään siitä, Velluhan takasi aikoinaan kaverinsa liikelainat ja menetti isosti rahojansa siinä yhteydessä.

Vellulla olkoon valinnanvapaus tässä asiassa, mutta olisihan se upea hetki kun Vellu saisi täydeltä hallilta standing ovationit. Joka tapauksessa Vellu on aina ässien ässä.
 

alias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yle puheella Kaj Kunnas koetti ainakin kovasti houkutella Vellua vieraaksi studioon, kun loppuotteluja pelataan. Vellu naureskeli tarjoukselle mutta ei kuitenkaan suoraan tyrmännyt asiaa, sanoi vain että katsotaan, aika näyttää. Kovin syvä ja periaatteellinen välirikko tuntuu olevan. Ilmeisesti syyt juontuvat Ässien 2000-luvun alun mustiin vuosiin?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Ilmeisesti syyt juontuvat Ässien 2000-luvun alun mustiin vuosiin?

Vellun ollessa viimeisiä hetkiä tj. silloinen ry:n hallitus puheenjohtajansa johdolla käveli Vellun yli, tarkoituksenaan nöyryyttää tätä. Vellu olisi halunnut myydä pelaajia tammikuussa ja taata hyvän tuloksen seuralle. Pj. + hallitus sen sijaan ostivat lisää pelaajia ja seura teki miljoonatappion.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vellun ollessa viimeisiä hetkiä tj. silloinen ry:n hallitus puheenjohtajansa johdolla käveli Vellun yli, tarkoituksenaan nöyryyttää tätä. Vellu olisi halunnut myydä pelaajia tammikuussa ja taata hyvän tuloksen seuralle. Pj. + hallitus sen sijaan ostivat lisää pelaajia ja seura teki miljoonatappion.

Itse olen kyllä käsittänyt että nämä vanhat jutut eivät olisi ainoa vaikuttava tekijä, onhan seuran johtokin jo vaihtunut montaa kertaa. Ymmärtääkseni Vellu sai aika paljon porilaisilta paskaa niskaan kun hänen, Heikkilän ja kumppaneiden taloussotkut olivat rikostutkinnassa ja tämä loi sellaista yleistä katkeruutta ja halua ottaa välimatkaa Poriin ja jääkiekkoon. Tämä on ihan haastattelusta luettu juttu eikä omaa mutua, ajan myötä asenteet ovat toki lientyneet. Vähän on kuitenkin tullut mieleen missä määrin Vellu vieläkään halua esiintyä "kansan parissa"?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nyt jos koskaan on Vellun paikka saapua hallille. Itse en oikein ymmärrä tätä ajatusmaailmaa, että Porin Ässät seurana olisi jotenkin "syyllinen" vuosien takaisiin tapahtumiin ja sattumuksiin, etenkään kun johtoporukassa ei istu ketään sen aikaisista hessuista.

Itse suhtaudun myös varauksella Vellun esittämään retoriikkaan siitä, miksi ketään kiinnostaisi hänen matsissaan käymisensä: Vellu tietää varmasti puhuvansa tässä asiassa paskaa, tottakai porilaista kiekkofania kiinnostaa Ison Mustan näkyminen hallilla. Turha varmaan kaikkia perusteita tähän listata, mutta osa niistä roikkuu hallin katosta.

Toisessa ketjussa jo aiemmin tätä esitin: yksikään pelaaja ei ole seuraansa isompi, Vellulla on nyt loistava mahdollisuus osoittaa olevansa vanhojen riitojen yläpuolella, saapua hallille ja kannustaa seuraa.

Itse lupaan omasta puolestani nousta antamaan ne standing ovationit.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Kyllä siinä osasyynä näiden vanhojen "kaunojen" lisäksi (jos niitä edes enää on) on se että asiasta on noussut niin suuri numero "tuleeko Vellu peliin" ettei se varmaan miellytä enää Vellua jos hän sitten päättäisi mennä peliin, nousisi siitä kauhea haloo ja lehtiin kirjoittelua. Jos sinne pääsisi teemalla katsoja katsojien joukossa niin varmaan sinne lähtisikin. Vaikeaahan se on tässä vaiheessa enää sinne ilman kohua mennä. Ketola on fiksu äijä ja tekee varmasti miten parhaaksi näkee. Mielestäni seuran tai muunkaan tahon ei tuohon kannata resursseja pistää, saattaa mennä vain väärään suuntaan sitten.

EDIT:

Itse lupaan omasta puolestani nousta antamaan ne standing ovationit.

Tässä kohtaa saattaa sinne mieleen hiipiä tuleeko ovationit peliurasta Ässissä vai saapumisesta hallille. Siksi tämä on myös hiukan vaivautunut asia. En tarkoita ettei teikäläiselle olisi motiivina peliura mutta noin yleisesti. Ehkä tuosta on tullut jo hiukan nolo ja hankala asia asianosaiselle.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä siinä osasyynä näiden vanhojen "kaunojen" lisäksi (jos niitä edes enää on) on se että asiasta on noussut niin suuri numero "tuleeko Vellu peliin" ettei se varmaan miellytä enää Vellua jos hän sitten päättäisi mennä peliin, nousisi siitä kauhea haloo ja lehtiin kirjoittelua. Jos sinne pääsisi teemalla katsoja katsojien joukossa niin varmaan sinne lähtisikin.

Tässä on varmasti suurimmat syyt, eivät niinkään vanhat kaunat. Vellu on esiintynyt pitkään säästeliäästi julkisuudessa ja elänyt muutenkin seesteistä ja rauhallista elämää. Voi olla että hän ei edes halua standing ovationia tai ei koe sellaista ansaitsevansa?

Tuosta tuli muuten mieleen fanituoteidea: musta Vellu Ketola peruukki. Sellaiset kaikille päähän, niin saa Vellu olla katsomossa rauhassa, ei pistä niin pahasti silmään...
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Anteeksi, että tulen porilaisten pöytään mesoamaan, mutta onko ihan totta (vai jotakin ns. kaupunkilegendaa/tarua), että Vellu jossakin vaiheessa vaati sen jäädytetyn paitansa poistamista jäähallin katosta - ja että se välillä todella sieltä poistettiinkin?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Anteeksi, että tulen porilaisten pöytään mesoamaan, mutta onko ihan totta (vai jotakin ns. kaupunkilegendaa/tarua), että Vellu jossakin vaiheessa vaati sen jäädytetyn paitansa poistamista jäähallin katosta - ja että se välillä todella sieltä poistettiinkin?

Vellu kävi itse hakemassa paidan pois kavereidensa avustuksella, myöhemmin hän on antanut luvan paidan pitämiseen katossa.
 

alias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
........
Tuosta tuli muuten mieleen fanituoteidea: musta Vellu Ketola peruukki. Sellaiset kaikille päähän, niin saa Vellu olla katsomossa rauhassa, ei pistä niin pahasti silmään...

Loistava idea. Vellu peruukki a'la 70- luku. Vaihtoehdoksi päälaelta ohkoisempi Anis- vaihtoehto.

Nyt toimisto, vauhtia niveliin!
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Penttilä & Vuorinen vois antaa Vellulle tehtäväksi luovuttaa tänä vuonna Kanadamalja. Jos voittaja olis Ässät ja jos se tapahtuis Isomäessä, olisi siinä urheilugaalaan ehdokas vuoden sykähdyttävimmäksi hetkeksi.
 

Veli Kettula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Vellu on päättänyt näin, ei siinä muilla pitäisi olla nokan koputtamista. Joskus on hyvä pitää päätöksistään kiinni, muutenhan Vellu voisi juoda sen hänelle varmasti hallilla tarjotun oluenkin.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Tuosta tuli muuten mieleen fanituoteidea: musta Vellu Ketola peruukki. Sellaiset kaikille päähän, niin saa Vellu olla katsomossa rauhassa, ei pistä niin pahasti silmään...

No perkele. Tuommoinen pitää jostakin löytää ja hiukan muokkailla. Emäntäkin olisi tyytyväinen kun tämä jo vuosia päässä törröttänyt viidensentin irokeesintapainen saisi kyytiä.
 

Kuusumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelitilanteesta johtuvat käden kohotukset
Tässä kohtaa saattaa sinne mieleen hiipiä tuleeko ovationit peliurasta Ässissä vai saapumisesta hallille. Siksi tämä on myös hiukan vaivautunut asia. En tarkoita ettei teikäläiselle olisi motiivina peliura mutta noin yleisesti. Ehkä tuosta on tullut jo hiukan nolo ja hankala asia asianosaiselle.

Siis mitä vitta nyt taas? Jos Ässien kaikken aikojen suurin legenda saapuu hallille ja häntä vaikkapa kuvataan screenille, niin lupaan omakätisesti huidella ympäri korvia jokaista porilaista, joka ei osoita suosiotaan Vellulle.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Siis mitä vitta nyt taas? Jos Ässien kaikken aikojen suurin legenda saapuu hallille ja häntä vaikkapa kuvataan screenille, niin lupaan omakätisesti huidella ympäri korvia jokaista porilaista, joka ei osoita suosiotaan Vellulle.

Niin, mitä vitta nyt taas? Onko joku tuosta sanonut jotain poikkeavaa? Mieleen hiipimisellä tarkoitettiin Vellun mieltä ja mahdollisia ajatuksia siitä että hallilta poissaolo on saavuttanut niin isot mittasuhteet että ovationit tulisivatkin siitä. Ajatuksella kun lukee niin kyllä se aukeaa.

Itsestään selvää on aplodit legendalle, mutta jo asioiden ollessa näin pitkällä en lähtisi mitään pro Vellu hallille systeemiä pykäämään. Kyllä mies tulee jos niin haluaa.
 

Koppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
suomikiekko
Toivoisin, että tässä ketjussa eivät tosifanit ja vellihousut lähde kaivelemaan suomikiekon historian yhden suurimman jättiläisen syitä olla poissa Assien kotipeleistä!
Vellulla on oikeutetut syynsä omaan toimintaansa, joita hän ei pelimiehenä paljasta muiden ruodittavaksi!
Vellu ja Ati ovat molemmat tehneet porilaiselle urheilulle todella paljon!
Nyt olemme finaalikeväässä, jonka pohjatyötä nämä veijarit ovat tehneet vuosia!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivoisin, että tässä ketjussa eivät tosifanit ja vellihousut lähde kaivelemaan suomikiekon historian yhden suurimman jättiläisen syitä olla poissa Assien kotipeleistä!...

Ole huoleti, kerron vain sen, minkä kaikki hieman pidempään porilaista jääkiekkoa seuranneet tietävät. Ja Vellu on kyllä ihan selkeästi syynsä kertonut, minullekin.
 
Ole huoleti, kerron vain sen, minkä kaikki hieman pidempään porilaista jääkiekkoa seuranneet tietävät. Ja Vellu on kyllä ihan selkeästi syynsä kertonut, minullekin.
Mikäli tarina on kuin aiemmin esitit, niin mielestäni perusteetonta Vellun on Ässille vihoitella. Väärintekijä ei ollut organisaatio, vaan siellä olleet henkilöt.

Olisi kieltämättä sykähdyttävä hetki, mikäli Ässät voittaisi pytyn, että Legenda olisi paikalla todistamassa Lupauksen voittavan sitä, jota viimeksi Porissa juhlittiin 35 vuotta sitten.
 

Jarsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hertat
Vellun ollessa viimeisiä hetkiä tj. silloinen ry:n hallitus puheenjohtajansa johdolla käveli Vellun yli, tarkoituksenaan nöyryyttää tätä. Vellu olisi halunnut myydä pelaajia tammikuussa ja taata hyvän tuloksen seuralle. Pj. + hallitus sen sijaan ostivat lisää pelaajia ja seura teki miljoonatappion.

TosiFani puhuu asiaa. Ässät seurana on sama vaikka johtoportaassa henkilöt ovat vaihtuneet. Jos kerran on seuran toimesta nöyryytetty, niin kyllä se kauna on sydämessä.
Olivat seuran johtajat vaihtuneet tai ei. Väitän edelleen, että Ketolalla on selkärankaa.
Toki toivoisin hänen finaaleja tulevan katsomaan. Ketola on periaatteen mies ja lakin nosto hänelle siitä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toivoisin, että tässä ketjussa eivät tosifanit ja vellihousut lähde kaivelemaan suomikiekon historian yhden suurimman jättiläisen syitä olla poissa Assien kotipeleistä!

No voi hitsi, en tiennytkään että piti kysyä sulta lupa.

Ei tässä mitään kaivella, täysin samaa spekulaatiota on käyty turuilla ja toreilla ja Jatkoajan ketjuissa vuosikaudet eikä Vellu ole mikään pyhä lehmä jonka tekemisiä ja mielenliikkeitä ei saisi arvostella tai arvioida.

Toki ketjun avauksessa oli huumoriakin mukana, tämä asia kun nousee tasaisin väliajoin esiin.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Penttilä & Vuorinen vois antaa Vellulle tehtäväksi luovuttaa tänä vuonna Kanadamalja. Jos voittaja olis Ässät ja jos se tapahtuis Isomäessä, olisi siinä urheilugaalaan ehdokas vuoden sykähdyttävimmäksi hetkeksi.

Juuri näin. "Jaa"-ääni tälle.

Pitää uskoa, että mahdollinen mestaruus on Vellullekin niin upea asia, että heltyy paikalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös