Intia – maailman suurin demokratia

[uuttuva_alanen]

Kirjoitin tuonne matkakohteenne ketjuun, mutta laitan vielä tännekkin.

Olen lähdössä pian Pohjois-Intiaan. Uttarakhandin osavaltioon.
Onko jotain suosituksia mitä pitäisi ehdottomasti kokea? :)

Myös Delhin seudulla tulee oltua eli sieltä toki kiinnostaa myös vinkit :)
Alkureissusta ollaan paljon "maalla" / vuorilla ja syrjäseudulla, mutta reissun loppua kohden olisi kiva kokea kaupungissakin jotain. Onkohan mitään yöelämää tarjolla Delhissä tai vaikka tuolla Uttarakhandin seudulla? :)

 

[kasipallo]

Ah, Intia.

Asustelin Bangaloressa kolmisen kuukautta vuonna 2009 ja suoritin siellä sairaanhoitajaopintoja.

Ekan kuukauden tein maaseudulla terveyskasvatusta. Toisen kuukauden olin paikallisessa mielisairaalassa sekä samalla tontilla sijainneessa kehitysvammaisten työtoiminnassa. Olin myös hallinnossa jonkun aikaa. Viimeisen kuukauden olin katulapsityössä.

Tarinoita kyllä riittää tuosta reissusta. Tutustuin Bhutanilaiseen sh-opiskelijaan, joka halusi viedä meidät tapaamaan sukulaistaan, joka oli eräässä hinduluostarissa ylempänä pappina. Lähdettiin yöbussilla liikenteeseen. Bussit olivat aika täynnä ja meidän muutaman hengen poppoo ei päässyt aivan vierekkäin. Meidän porukan yhden naisen vieressä ollut heppu yritti tehdä lähempää tuttavuutta, mutta mimmi veti tyyppiä vähän lujempaa kyynärpäällä kylkeen, niin tämä rauhottui.

Bussista jäätiin aivan pilkkopimeään kylään joskus aamuyöstä. Siitä meidät tultiin hakeen Jeepillä ja ajeltiin hiljalleen auringon noustessa majapaikkaan. Meidän majoitus oli muistaakseni Tiibetiläisten pakolaisleirin alueella ja emme olisi saaneet siellä olla. Noh, olimme kuitenkin ja kävimme aamiaistakin vetämään siellä alueella.

Kun pastori saapui meitä hakemaan luostari ja temppelikierrokselle, niin yksi kohde on jäänyt mieleen pysyvästi. Lähestymme Jeepillä erästä isoa luostaria ja jo pitkän maasta päästä kuulin erikoista surinaa, joka vain voimistui kun lähestymme luostaria. Kun pääsimme luostarin eteen niin syy selvisi. Luostarin katon rajassa oli vieri vieressä ampiaispesiä ja niitä oli kymmenittäin, voidaan jopa kaikkiaan puhua sadoista. Ja se surina peitti alleen käytännössä muut äänet.

Menimme luostariin sisään ja ampiaiset selkeästi eivät välittäneet munkeista. He asuivat siellä sulassa sovussa keskenään. Ampiaisia oli paljon luostarin sisätiloissakin, mutta eivät ne meistä välittäneet. Saimme nähdä paikkoja, joihin turistit eivät pääse.

Muistan kun mielisairaalassa menin suljetulle osastolle, jossa miehet ja naiset olivat muuten samalla osastolla. Olin koko alueen ainoa valkoihoinen henkilö ja kun kuljin valkoiset hoitsun vaatteet päällä, niin mua luultiin lääkäriksi. Paikallisilla hoitsulla oli muun väriset työvaatteet ja lääkäreillä valkoiset. Noh, kuitenkin suljetulla oli yksi valkoihoinen nainen ja en koskaan unohda sitä katsetta kun hän näki minut, toisen valkoihoisen henkilön. Se toivon herääminen oli aika sydäntäsärkevää. Nainen käytänössä rukoili apua, mutta hänen sairautensa myös tuli kommunikaation myötä esiin.

Kävin sairaalan alueella myös tutustumassa Ayerveda-keskukseen (luonnonlääketiede) sekä yksikköön, jossa hoidetaan edellisen elämän aiheuttamia vammoja, jotka vaikuttavat nykyhetken terveydentilaan.

Mutta joo, näitä tarinoita riittää. Tässä nyt jotain.

 

[alwahla]

Intia laskeutui onnistuneesti Kuuhun neljäntenä valtiona ihmiskunnan historiassa

Intia sai revanssin vuoden 2019 epäonnistumisesta, kun Chandrayaan-3-laskeutuja onnistui pehmeässä laskeutumisessa Kuun pinnalle.

yle.fi

Tämä uutinen jos mikä on taatusti kismittänyt Kremlin pikkumiehiä ja -naisia. Hyvä Intia!

 

[Senaattori]

Ah, Intia.

Asustelin Bangaloressa kolmisen kuukautta vuonna 2009 ja suoritin siellä sairaanhoitajaopintoja.

Ekan kuukauden tein maaseudulla terveyskasvatusta. Toisen kuukauden olin paikallisessa mielisairaalassa sekä samalla tontilla sijainneessa kehitysvammaisten työtoiminnassa. Olin myös hallinnossa jonkun aikaa. Viimeisen kuukauden olin katulapsityössä.

Tarinoita kyllä riittää tuosta reissusta. Tutustuin Bhutanilaiseen sh-opiskelijaan, joka halusi viedä meidät tapaamaan sukulaistaan, joka oli eräässä hinduluostarissa ylempänä pappina. Lähdettiin yöbussilla liikenteeseen. Bussit olivat aika täynnä ja meidän muutaman hengen poppoo ei päässyt aivan vierekkäin. Meidän porukan yhden naisen vieressä ollut heppu yritti tehdä lähempää tuttavuutta, mutta mimmi veti tyyppiä vähän lujempaa kyynärpäällä kylkeen, niin tämä rauhottui.

Bussista jäätiin aivan pilkkopimeään kylään joskus aamuyöstä. Siitä meidät tultiin hakeen Jeepillä ja ajeltiin hiljalleen auringon noustessa majapaikkaan. Meidän majoitus oli muistaakseni Tiibetiläisten pakolaisleirin alueella ja emme olisi saaneet siellä olla. Noh, olimme kuitenkin ja kävimme aamiaistakin vetämään siellä alueella.

Kun pastori saapui meitä hakemaan luostari ja temppelikierrokselle, niin yksi kohde on jäänyt mieleen pysyvästi. Lähestymme Jeepillä erästä isoa luostaria ja jo pitkän maasta päästä kuulin erikoista surinaa, joka vain voimistui kun lähestymme luostaria. Kun pääsimme luostarin eteen niin syy selvisi. Luostarin katon rajassa oli vieri vieressä ampiaispesiä ja niitä oli kymmenittäin, voidaan jopa kaikkiaan puhua sadoista. Ja se surina peitti alleen käytännössä muut äänet.

Menimme luostariin sisään ja ampiaiset selkeästi eivät välittäneet munkeista. He asuivat siellä sulassa sovussa keskenään. Ampiaisia oli paljon luostarin sisätiloissakin, mutta eivät ne meistä välittäneet. Saimme nähdä paikkoja, joihin turistit eivät pääse.

Muistan kun mielisairaalassa menin suljetulle osastolle, jossa miehet ja naiset olivat muuten samalla osastolla. Olin koko alueen ainoa valkoihoinen henkilö ja kun kuljin valkoiset hoitsun vaatteet päällä, niin mua luultiin lääkäriksi. Paikallisilla hoitsulla oli muun väriset työvaatteet ja lääkäreillä valkoiset. Noh, kuitenkin suljetulla oli yksi valkoihoinen nainen ja en koskaan unohda sitä katsetta kun hän näki minut, toisen valkoihoisen henkilön. Se toivon herääminen oli aika sydäntäsärkevää. Nainen käytänössä rukoili apua, mutta hänen sairautensa myös tuli kommunikaation myötä esiin.

Kävin sairaalan alueella myös tutustumassa Ayerveda-keskukseen (luonnonlääketiede) sekä yksikköön, jossa hoidetaan edellisen elämän aiheuttamia vammoja, jotka vaikuttavat nykyhetken terveydentilaan.

Mutta joo, näitä tarinoita riittää. Tässä nyt jotain.

Mielelläni kuulisin näitä tarinoita lisää!

 

[kasipallo]

Laitetaanpa vähän lisää muistoja ajasta Intiassa.

Katulapsityössä tuli oltua kuukauden verran. Katulasten vastaanottokeskuksen työntekijät kertoivat aika karuja tarinoita. Lapsia hylätään aika paljon, siihen riittää yleensä kehitysvamma, epämuodostuma, lapsi ei ole toivottua sukupuolta tai perheellä ei ole varaa pitää lasta. Näitä lapsia tulee päivittäin juna-ja bussiasemille, joissa heitä odottavat keskuksen työntekijät, mutta myös pedofiilit, sarjamurhaajat ja isojen ketjujen rekrytoijat. Näillä rekrytoijilla on yleensä herkkuja mukana ja lapset napataan pakkotyöhön esim. hotelliketjuihin ruokapalkalla ja heitä myös pidetään lukkojen takana ennen kuin opitaan ns. talon tavoille. Pirun karua touhua. Keskuksen pomo kertoi miten he saivat yhden sarjamurhaajan kiinni. Eräs uhri selvisi, kun aseman työntekijä oli sattumalta tullut paikalle kun raiskaus ja tytön kehon viiltely oli kesken. Tekijä lähti karkuun, mutta tyttö selvisi ja parannuttuaan teki poliisien kanssa yhteistyötä ja oli asemalla tunnistamassa tekijää. Tekijä saatiin kiinni tytön avulla.

Spitaali oli myös vahvasti esillä katulapsityössä. Bangaloressa on muuten ihan muureilla suojattu kaupunginosa spitaalisille. Muut lapset välttelivät spitaalisia lapsia. Itse leikin heidän kanssaan, pidin sylissä ja juttelin paljon. Näillä lapsilla spitaalin merkit näkyivät usein korvissa.

Bangaloressa, joka on miljoonakaupunki, oli vain kaksi ravintolaa, jossa sai nautaa tai härkää. Ne paikat piti käytännössä tietää etukäteen, koska sitä ei mainostettu missään. Muutenhan lehmät olivat luonnollinen osa katukuvaa syöden roskia, joita oli vähän joka puolella.

Kävin Intiassa myös festaroimassa. Rock in India-festareiden pääesiintyjä oli Iron Maiden. Liput maksoivat 25€. Koko festarialue oli peitetty vihreällä kankaalla, mikä oli aivan loistava juttu. Kangas esti pölyn ja pääsit loikoilemaan auringossa missä halusit. Alueella ei myyty ollenkaan olutta, pelkästään väkeviä ja drinkkejä. Vodka tuoremehulla maksoi 50 senttiä. Myyntiprosessi oli hauska. Alueella oli kassapisteet erikseen, jossa myytiin kuitteja myyntipisteisiin. Itse ostin yhden paidan ja kymmenen drinkkiä. Sain niistä kuitit ja niillä haettiin eri kojuista ostetut tuotteet silloin kun halusi. Eipä ollut jonoja oikein missään.

 

[Ann Arbor]

Mediatiedot: Intia aikoo vaihtaa nimensä, tämä olisi uusi

Intia aikoo vaihtaa nimensä, paikalliset mediat kertovat.

www.iltalehti.fi

Intia kaavailee muuttavansa nimensä Bharatiksi.