Imatran Ketterä 2007–2008

  • 12 765
  • 25

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Avataanpa taas tämä Jatkoajan hiljaisin ketju. Ketterä ei ole vielä sopimuspelaajista hiiskunut, mutta suurin osa viime kauden pelaajista on jatkamassa. Nutikan Vellu ilmeisesti iskee hokkarit naulaan Jarno Purhosen tavoin ja siirtyvät Imatralle juniorivalmennuksen puolelle. Nuoret Olli Jokinen ja Ville Immonen siirtyvät nähtävästi SaiPan junioriorganisaatioon. Uusi valmentaja on tarkoitus julkaista lähiaikoina, mutta epävirallisen huhun mukaan uusi koutsi on Kari Weckström. Myös RoKissa viime kaudella pelannut Antti Weckström on siirtymässä Ketterän riveihin isänsä valmennukseen. Harjoitusrinkiin on myös liittynyt Petri Hujanen SaiPa A:sta, sekä omat yli-ikäiset b-juniorit Matti Väärä ja Juuso Parikka. Ville Rinkinen tekee myös paluun ensi kaudeksi kaukaloon.
Muista uusista pelaajista ainakin oman kasvatin Pekka Raution nimi on ollut esillä. Rautiohan pelasi viime kauden Mestiksen heittopussi FPS:ssä ja oli joukkueensa umpisurkean kauden ainoita valopilkkuja. SaiPan a-junioreista tarjolla olisi myös ikänsä puolesta ulos kasvanut Simo Karjalainen.
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Myös RoKissa viime kaudella pelannut Antti Weckström on siirtymässä Ketterän riveihin isänsä valmennukseen.

Weckström pelasi RoKissa toissa kaudella eli 2005-2006. Tämän pitkätukan viime kauden liikkeistä ei ole tietoa ainakaan pohjoisessa.
 
nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Imatralla alkaa rosteri olla pikkuhiljaa kasassa,pari nimeä on vielä hakusessa.
Harjotusmatseista on tullut yks voitto,neljä tasapeliä ja kaks tappiota ja pelaaminen on kuuleman mukaan uuden valmentajan Kari Weckströmin komennossa ollut yllättävänkin pirteää.

Sopimuksia tällä hetkellä parikymmentä,joukkueeseen nostettu muutama oma A-junnari ja SaiPa A:sta tekee paluun Petri Hujanen.Maalivahdeista sopimus on kesken viime kauden Ketterään tulleen Mika Norjan kanssa.
SaPKoon menossa ollut Antti Kutvonen on jäämässä Ketterään kuin myös Juuso Vakkilainen.

SaiPa A:ta vastaan pelatussa harjotusottelussa Ketterää vahvisti viime kaudella Turussa SM-liigaa pelannut Joni Yli-Torkko joka on ollut mukana Ketterän harjotusringissä näyttämässä harjoittelun mallia.Yli-Torkko saattaa olla Ketterän mukana alkusyksyllä muutamassa pelissä vaikka hakeekin pelipaikkaa muualta.

Huhut kertovat että KooKoosta lähtenyt Teemu Somppi olisi valmis pelaamaan Imatralla jos töitä löytyy mutta tähyilee myös ulkomaille.

Niinikään huhu kertoo että Ketterän puolustuspään virtuoosi Jussi Hilpas olisi käynyt erotuomarikurssin!
 
Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
SaPKoon menossa ollut Antti Kutvonen on jäämässä Ketterään kuin myös Juuso Vakkilainen.

Antti Kutvonenhan ei ollut pelkästään menossa SaPKoon vaan sopimuskin syntyi jo keväällä. Mutta onko siis näin, että Ketterään olisi kuitenkin suuntaamassa? Ainakin edellisessä harkkapelissä keskiviikkona kurvaili pässinutussa vielä.
 
nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Antti Kutvonenhan ei ollut pelkästään menossa SaPKoon vaan sopimuskin syntyi jo keväällä. Mutta onko siis näin, että Ketterään olisi kuitenkin suuntaamassa? Ainakin edellisessä harkkapelissä keskiviikkona kurvaili pässinutussa vielä.

Paikallislehti Uutisvuoksi kirjotti tänään että Kutvonen olis jäämässä Ketterään,kaveri kävi ilmeisesti myös kokeilemassa Salamoihin.
Outoa tietysti on jos soppari oli jo olemassa SaPKon kanssa,onko tilanne muuttunut sitten muutamassa päivässä?
 
Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
nufc kirjoitti:
Paikallislehti Uutisvuoksi kirjotti tänään että Kutvonen olis jäämässä Ketterään,kaveri kävi ilmeisesti myös kokeilemassa Salamoihin.
Outoa tietysti on jos soppari oli jo olemassa SaPKon kanssa,onko tilanne muuttunut sitten muutamassa päivässä?
Antti Kutvonen voisi kyllä jatkaa mielestäni Ketterässä sillä Mestistasolla jannu on kyllä aika heppoista kauraa. Pelaaminen Suomisarjan Ketterässä edesauttaa varmasti miestä pelaajana enemmän kuin esimerkiksi istua viltissä SaPKon pässipaidassa.

SaPKolla riittää kyllä pakkeja joten suon mielelläni Kutvosen teille jos minulta kysytään muttei varmaan kuitenkaan kysytä. Onnea vaan muuten "Häkkyrälle" kauteen.
 
Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Paikallislehti Uutisvuoksi kirjotti tänään että Kutvonen olis jäämässä Ketterään,kaveri kävi ilmeisesti myös kokeilemassa Salamoihin.
Outoa tietysti on jos soppari oli jo olemassa SaPKon kanssa,onko tilanne muuttunut sitten muutamassa päivässä?

Joo kuulinpa tässä juuri suht luotettavalta taholta, että Kutvonen on tosiaankin päättänyt pelata tulevan kauden Ketterässä. Sopimus SaPKon kanssa siis purettaneen.
 
nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
SaiPa A:ta vastaan pelatussa harjotusottelussa Ketterää vahvisti viime kaudella Turussa SM-liigaa pelannut Joni Yli-Torkko joka on ollut mukana Ketterän harjotusringissä näyttämässä harjoittelun mallia.Yli-Torkko saattaa olla Ketterän mukana alkusyksyllä muutamassa pelissä vaikka hakeekin pelipaikkaa muualta.

Nyt on varmistunut että Joni Yli-Torkko aloittaa kautensa Ketterässä ottelukohtaisella sopimuksella eli siinä vaiheessa kun Yli-Torkko ilmoittaa itse siirtyvänsä muualle niin sopimus loppuu.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Päivitetään nyt tämä Ketterän pelaajasopimusten tilanne.

Maalivahdit:

Norja Mika

Kakkosena kierrätetään omia B-junioreita.

Puolustajat:

Pohjonen Anssi
Sinkko Matias
Tähkä Jussi
Mäntylä Iiro
Sinersaari Janne
Weckström Antti
Hinkkanen Toni
Kutvonen Antti

Hyökkääjät:

Montonen Jiri
Väärä Matti
Parikka Juuso
Niemimaa Pekka
Malkki Ilkka
Räsänen Sami
Oittinen Ville
Immonen Ville
Laisi Mikko
Martikainen Antti
Tikka Matti
Vakkilainen Juuso
Hujanen Petri
+Joni Yli-Torkko ottelukohtaisella sopimuksella.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olin siinä luulossa, että Jussi Hilpas jatkaisi Ketterässä. Mutta eipä ole näemmä jatkanut. Pelaako enää missään?
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Pakko kysyä täältä Kettärän kannattajilta yhtä asiaa. Onko SaiPan Jarno Lippojoki Jari "Lipari" Lippojoen poika vai veljen poika? Jarnohan on SaPKossa lainassa pari peliä ja siksi tämä kiinnostus Lippojoen menestyneeseen urheilusukuun.
 
Oikeilla jäljillä olet,Jarno on Divarilegenda Jari "Lipari" Lippojoen veljenpoika ja siirtyi Ketterästä SaiPaan C-ikäisenä.

Täytyy tunnustaa että herättää hieman ristiriitasia tunteita se että "Vanhan vihollisen" SaPKon paidan selässä lukee Lippojoki.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Oikeilla jäljillä olet,Jarno on Divarilegenda Jari "Lipari" Lippojoen veljenpoika ja siirtyi Ketterästä SaiPaan C-ikäisenä.

Täytyy tunnustaa että herättää hieman ristiriitasia tunteita se että "Vanhan vihollisen" SaPKon paidan selässä lukee Lippojoki.

Kiitos nufc nopeasta vastauksesta. Onko Jarno Mestaripesäpalloilijan vai Mestarimailerin poika?

Ja samalla täältä sinne myös sinulle tiedoksi, että Ketterä-lähtöinen Teemu Somppi on Kouvolassa tunnustettu meidän joidenkin KooKoon kannattajien taholta Mestiksen eliittipelaajaksi.
 
nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Kiitos nufc nopeasta vastauksesta. Onko Jarno Mestaripesäpalloilijan vai Mestarimailerin poika?

Ja samalla täältä sinne myös sinulle tiedoksi, että Ketterä-lähtöinen Teemu Somppi on Kouvolassa tunnustettu meidän joidenkin KooKoon kannattajien taholta Mestiksen eliittipelaajaksi.

Tuohon kysymykseen en uskalla antaa vastausta.

Hieno juttu että käsittääkseni ainakin suuri osa KOOKOOn kannattajista antaa arvoa Teemu Sompin pelitaidoille kuin myös Antti Oren.
Ketterästä on taas kasvamassa lisää pelimiehiä vaikka esim. KOOKOOlle.
 
ApiS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokipo, Ketterä
Mikäs se Yli-Torkon tilanne on? Luulis että kaveri sais sopparin nyt johkii mestis jengiin.. Vai hakeeko paikkaa ulkomailta? Miten kauan Ketterällä on varaa pitää kaveria? Tsemiä!
 
nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Mikäs se Yli-Torkon tilanne on? Luulis että kaveri sais sopparin nyt johkii mestis jengiin.. Vai hakeeko paikkaa ulkomailta? Miten kauan Ketterällä on varaa pitää kaveria? Tsemiä!

Taitaa vieläkin olla ottelukohtainen soppari eli lähtee heti jos tulee hyvä tarjous ulkomailta tai SM-liigasta,SaiPa taitaa olla poissuljettu.Ketteräkin varmaan pitäs miehen ainakin joulutaukoon saakka että selvittäs varsinaiseen Suomi-sarjaan mutta totuus on että tän tasosella kaverilla ottajia olis.
 
Fordél

Jäsen
Hieno juttu että käsittääkseni ainakin suuri osa KOOKOOn kannattajista antaa arvoa Teemu Sompin pelitaidoille kuin myös Antti Oren.

Ehdottomasti osataan antaa arvoa! Somppi on tervetullut koska vaan takaisin KooKooseen jos vain enää täällä pelaaminen nappaa ja Oren Antsa on taas yksi parhaista löydöistä mitä KooKoossa on alasarjoista tehty. Toivottavasti on meidän ilona vielä pitkään!
 
TeeVee

Jäsen
Onko tietoa, missä Ville Turunen nykyään pelaa, vai lopettiko jo?
 
Zuppana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Jokerit
Luulis että kaveri sais sopparin nyt johkii mestis jengiin.. Vai hakeeko paikkaa ulkomailta? Miten kauan Ketterällä on varaa pitää kaveria?

Taloudellisesti ei mtn järkeä lähteä louhimaan Mestikseen. Ulkomaille tähtäin. Tuskin se on taloudellinen kysymys, pelaako Tore Imatralla vai ei. Pääasia, että saa jääaikaa ja pelejä alle ennekuin LÄHTEE ulkomaille. Molemmat hyötyy tilanteesta. Kulukorvaukset +jtn päälle, eiköhän se suunnilleen ole tuota rataa.
 
nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Taloudellisesti ei mtn järkeä lähteä louhimaan Mestikseen. Ulkomaille tähtäin. Tuskin se on taloudellinen kysymys, pelaako Tore Imatralla vai ei. Pääasia, että saa jääaikaa ja pelejä alle ennekuin LÄHTEE ulkomaille. Molemmat hyötyy tilanteesta. Kulukorvaukset +jtn päälle, eiköhän se suunnilleen ole tuota rataa.

Samaa mieltä,tuskin kannattaa Mestikseen lähteä ainakaan pidemmällä sopparilla,korkeintaan lainalle.Ketterässä saa varmasti peliaikaa niin paljon kuin haluaa.
Tuskin kyse on siitä kuinka kauan Ketterällä on varaa pitää kaveria,enemmänkin kyse on siitä kuinka kauan Yli-Torkolla on varaa olla Ketterässä.
 
keskikatsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit, HIFK, sympatiat aina SaiPalle
Tietääkö kukaan mitä oma "iki-suosikkini" Jussi Hilpas tekee nykyää?
Kotkan hallissa kaivataan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös