Ilveksen sairastupa 2015–2016

  • 34 077
  • 124

Kyle

Jäsen
Tämä Riekkis-viha on joidenkin kirjoittajien kohdalla, kyllä, sanoin kuvaamatonta.

Sandell ulos -> Riekkinen sisään on kyllä sen luokan vitsi, että kertojansa pitäisi hirttää. Byersin stuntin Sandellin paikalla on ainoa mahdollinen, mutta Riekkisen ajaminen Byersin paikalle kovavireisten Suomen ja Jokisen paikalle tulee viemään joukkuetta vain alaspäin. Kaupoille mars.

Sinä olet ainut kertoja, joten tiedät kenet hirttää. Riekkinen palaa kokoonpanoon niin ei se korvaa Sandellia. Vai mitä meinaat tässä tilanteessa kun Riekkinen nostetaan pelaavaan kokoonpanoon kolmosketjuun, sen pitäisi korvata Sandell ykkösen laidalla. Samalla Riekkisen pitäisi korvata myös kovavireisen "0+0" tehot kolmossentterinä tehneen Byersin. Sitten sama nimimerkki kiroaa vielä toisessa ketjussa kun Riekkinen vie "0+1" Savilahden paikan kolmosketjussa.

Tarkoitus ei ole hehkuttaa Riekkistä, mutta ottaa pannuun että joukkuepelissä yhden pelaajaan joka on vielä tykätty persoona joukkueessa kohdistuu syyttä-suotta tämmöinen viha. Pelaajaan joka hoitaa oman tonttinsa siinä missä ketjukaveritkin alemmissa ketjuissa. Kalpa ottelussa Riekkinen hoiti hommansa siinä missä Savilahtikin ja jo pelipaikkojen puolesta ei ole kelvollinen vertailukohta Byersille tai Sandellille.

Ei me Sammelia tarvita, kun meillä on Riekkinen, Veistola ja kumppanit. Katsotaan vaikka alkukauden pistepörssistä hei.

Sandell on ehdottomasti top-hyökkääjä, mutta sellaista se on kun ykköspelaaja loukkaantuu. Kaikkia ei voi korvata, mutta joku sinne kentälle on laitettava. Eihän se olisi Ilvekselle edes takaisku, jos siihen laittais Sandellin tilalle nostais jostain reservistä yhtähyvän pelaajan, mutta kun se ei ole mahdollista ja turha siitä on pelaajaa syyttää. Vertaatko sinä Bluesissa Hirsovitchiä Roobaan tai Sailioon, TPS:ssä Perriniä Virtaseen tai Moisioon vai esimerkiksi Lukossa Vahalahtea Riskaan tai Piitulaiseen? Tunnistatko yleensä jääkiekossa rooleja ja pelaajahieharkkaa vai rajoittuuko se Ilvekseen?

----

Sitten ketjun aiheeseen. Miten Liigassa menee pelaajien vakuutukset, maksaako seura pelaajan sairasajan palkasta jotain vai pystytäänkö niillä palkkaamaan uusi pelaaja?
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viha? Aika kovasti tulkitset. Ainoastaan sinä pystyt tekemään tuollaisen tulkinnan parin rivin tekstin perusteella. Mutta sallittakoon se sinulle. Otat Riekkis-casen henkilökohtaisesti, joten pyydän anteeksi.

Riekkinen on ok nelossentteri Liigaan, mutta ei ainakaan Ilveksessä annetuilla näytöillä sen enempää. Huonommin pelasi kolmonen eilen Riekkisen kanssa kuin Byersin. Tilanne on huono, jos meidän pelimerkit Sandellin loukkaantumisen jälkeen rajoittuvat Riekkiseen. Kaupoille on lähdettävä, ei se siitä muuksi muutu, pelaa Riekkinen sitten kolmosen tai nelosen keskellä. Väkisinkin tässä tilanteessa pelaajien merkitystä joukkueelle joudutaan vertaamaan panos-tulos -suhteessa. Nyt kun Sandell putoaa pois, tarvitaan Top 6-hyökkääjä jostain. Ilveksellä ei rahaa paljon ole, joten joudutaan varmasti kaupoille. Mustonen, Tyrväinen, Rautiainen, Laakso, Vihko tuovat tehoja, joten katseet on käännettävä muualle. Junnujen sopparit ovat todennäköisesti niin pieniä, ettei niistä vapaudu rahaa riittävästi. Riekkinen voisi olla sopivaa kauppatavaraa. Byersin jatkoakin varmasti joudutaan pohtimaan tarkasti. Tehdäänkö soppari vai haetaanko riskillä tehokkaampaa kaveria?
 

Kyle

Jäsen
Viha? Aika kovasti tulkitset. Ainoastaan sinä pystyt tekemään tuollaisen tulkinnan parin rivin tekstin perusteella. Mutta sallittakoon se sinulle. Otat Riekkis-casen henkilökohtaisesti, joten pyydän anteeksi.

Ei se ole parin rivin tekstin perusteella tehty tulkinta, kyllä se on 1,5 vuoden aikainen tulkinta Ilves-osiosta.

Ilveksellä on kolme tervettä sentteriä Flinck, Mustonen ja Riekkinen. Tämän lisäksi lasaretissa Laakso ja tälläkaudella laiturit Savilahti ja Byers on paikannut sentterivajetta. Ykkösen laitahyökkääjä loukkaantuu, niin ensimmäisenä ollaan kauppaamassa yhtä kolmesta terveestä sentteristä? Ilveksen kokoonpanossa on tasan kaksi pelaajaa; Flinck ja Riekkinen jotka ovat pystyneet voittamaan yli 50%(yli 20 aloitusta) aloituksista, nyt toinen pitäisi korvata laiturilla?

Tottakai Riekkinen voidaan kaupata, jos vastineena olisi Sandellin korvaaja. Tosin realistinen vastine Riekkisestä olisi luokkaa jotain ihan muuta. EDIT: Edes se säästetty hinta, kuka suostuu maksamaan sellaisen korvauksen että hinta-säästö suhde olisi kunnossa on pelkkää haaveilua.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyle puhuu kyllä täyttä asiaa. Riekkisen kohtelu keskustelupalstoilla on aika vainoharhaista nykyään. Savilahtea hehkutetaan täysin estoitta joka käänteessä ja Riekkistä lyödään kuin vierasta sikaa. Itsekin pidän Savilahdesta enemmän kuin Riekkisestä, mutta niin megalomaanista eroa ei miehillä ole kuin mitä näiden keskustelujen perusteella voisi luulla. Eilen mielestäni sekä Riekkinen että Savilahti pelasivat vahvasti ja kuuluivat joukkueen parhaimmistoon.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyle puhuu kyllä täyttä asiaa. Riekkisen kohtelu keskustelupalstoilla on aika vainoharhaista nykyään. Savilahtea hehkutetaan täysin estoitta joka käänteessä ja Riekkistä lyödään kuin vierasta sikaa. Itsekin pidän Savilahdesta enemmän kuin Riekkisestä, mutta niin megalomaanista eroa ei miehillä ole kuin mitä näiden keskustelujen perusteella voisi luulla. Eilen mielestäni sekä Riekkinen että Savilahti pelasivat vahvasti ja kuuluivat joukkueen parhaimmistoon.
Samoilla linjoilla. Vielä yksi pelaaja, joka saa kohtuuttomasti kuraa silmilleen on Mäkinen. Voi olla niin, että fanikatsomossa hyppiessä ei ehdi peliä seurata, mutta totuus on, että Mäkinen on pelannut erinomaisen syksyn.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Puhuttaisiinko näistä pelaajaväittelyistä niihin kuuluvassa ketjussa kiitos.

Ilveksen tähdelle karmea takaisku Sandellin kausi mahdollisesti ohi ja urakin ollee vaakalaudalla, jos jalkaa ei nyt pitkän tauon aikana saada kuntoon. Pakkopeluutus tuotti nyt tämän lopputuloksen, joka voi toisaalta Sammelin elämän kannalta olla hyväkin asia, jos mies nyt vihdoin tulisi kuntoon lopullisesti. Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Linkki vie uutiseen Iltalehden sivuille.
 
Viimeksi muokattu:

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Edelleenkin, Sammeli olisi siis saanut KHL - sopimuksen keväällä, muttei läpäissyt lääkärintarkastusta. Tämä "lopputuotos" oli siis tiedossa, mutta pitihän noita kausikortteja saada myydyksi jollain konstilla. Saadaanko nyt korvaaja? Todennäköisesti ei. Kusetus jatkuu...
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei se ole parin rivin tekstin perusteella tehty tulkinta, kyllä se on 1,5 vuoden aikainen tulkinta Ilves-osiosta.

Viha on iso tulkinta. Itse en uskaltaisi sellaista tehdä, mutta olemme erilaisia. Väärässä olet silti tulkintasi kanssa.

Sammelin kanssa otettiin iso riski, mutta pakkorakohan se oli. Ilveksen pelimerkeillä ei valmiita ykkösketjun jätkiä hirveästi ostella, ja kuten tuossa edellä todettiin, niin ehjänä Sandellkin pelaisi muualla.

Melko paljon alkukaudesta on saikkuja taas tullut, mutta niin toki myös monella muulla jengillä. Laakso pitkään pois, nyt Sandell, eikä Sointuakaan ole hetkeen peleissä näkynyt. Laakson paluun myötä sentteriosastolle tulee täydennys, mutta yksi laituri tässä nyt sitten tarvitaan.

Onko muuten jo tiedotettu, että Samia vaivaa sama leikattu polvi? Eniten harmittaa Samin itsensä puolesta. Ilvekselle menetys on järkyttävän suuri, mutta eipä kateeksi käy pelaajaakaan. Uran parhaat vuodet menossa ja urakehitys jää auttamatta paikoilleen.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sandellin loukkaantuminen on ilman muuta suuri menetys Ilvekselle, mutta ei varmaan kannata Iltalehden jutun vuoksi vedellä vielä ranteita auki. Jos kyseessä onkin esimerkiksi kuukauden poissaolo, niin en sitä näe vielä minään katastrofina, mutta toki jos kyseessä sitten tulee olemaan se "koko kauden" poissaolo, niin korvaajaa pitää lähteä hakemaan. Siinäkin sitten ennemmin huolella ja laadulla mentäisiin, eikä niin, että joku nyt heti.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Sandellin loukkaantuminen on ilman muuta suuri menetys Ilvekselle, mutta ei varmaan kannata Iltalehden jutun vuoksi vedellä vielä ranteita auki. Jos kyseessä onkin esimerkiksi kuukauden poissaolo, niin en sitä näe vielä minään katastrofina, mutta toki jos kyseessä sitten tulee olemaan se "koko kauden" poissaolo, niin korvaajaa pitää lähteä hakemaan. Siinäkin sitten ennemmin huolella ja laadulla mentäisiin, eikä niin, että joku nyt heti.
Joo, yleensä ei paskalehtien juttuja tule kauhean tosissaan otettua, mutta nyt on kyseessä Sandell jolla on tuo jalka vaivannut jo kauan ja miehen otteista kentällä on nähnyt ettei siellä nyt kaikki kyllä hyvin ole. Nyt pelottaa oikeasti miten käy, mutta tottakai toivotaan parasta ja peukut pystyssä kaikilla Sammelin nopeahkon kuntoutumisen suhteen, toki niin ettei jälleen lähdetä puolikuntoisena väkisin peluuttamaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Tämä Riekkis-viha on joidenkin kirjoittajien kohdalla, kyllä, sanoin kuvaamatonta.
Sitten ketjun aiheeseen. Miten Liigassa menee pelaajien vakuutukset, maksaako seura pelaajan sairasajan palkasta jotain vai pystytäänkö niillä palkkaamaan uusi pelaaja?

Anakin aiemmin olen saanut sellaisen käsityksen, että näissä pidemmissä saikuissa palkasta maksaa osan KELA. Onhan pelaajat oltava vakuutettuja pelatessaan ja jonkin sortin palkkaturva tms. on olemassa.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten Liigassa menee pelaajien vakuutukset, maksaako seura pelaajan sairasajan palkasta jotain vai pystytäänkö niillä palkkaamaan uusi pelaaja?

Anakin aiemmin olen saanut sellaisen käsityksen, että näissä pidemmissä saikuissa palkasta maksaa osan KELA. Onhan pelaajat oltava vakuutettuja pelatessaan ja jonkin sortin palkkaturva tms. on olemassa.

En ole asiantuntija, eikä minulla ole sisäpiiritietoa asiasta, mutta tietääkseni kutakuinkin näin. Seuran on maksettava täysi palkka pelaajalle ainakin kyseisen kauden loppuun asti, mahdollisesti seuraavallekin kausille jää maksettavaa mikäli pelaaja on edelleen saikulla ja sopimus voimassa (ainakin 2010-2013 sopimuksen mukaan näin oli). Kela kuitenkin maksaa sairasvakuutuslain mukaisesti tässä tapauksessa työnantajalle sairauspäivärahaa enintään 300 päivän ajan, ja sen määrä on 70% vuosipalkan kolmassadasosasta 32 892 euroon asti, 40% tämän ylittävästä osasta 50 606 euroon asti, ja lopusta ylittävästä osasta 25%. Esim 100k vuosipalkasta tulisi päivärahoina siis maksimissaan 42,5k, ja 50k vuosipalkasta 30k (koko kauden mittaisessa loukkaantumisessa).

Korjatkaa toki, jos jollain on parempaa tietoa.
Sairauspäivärahan määrä ja maksuperusteet: Sairausvakuutuslaki 1224/2004 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voi kilinpersevittu soikoon. Joukkueen ainoo tähti (sori Toivonen) ja melkein kymmenen peliä kerkesi pelaamaan. Onhan tää nyt taas tätä. Kerrankin homma näytti seesteiseltä niin sitten Ässä telakalle.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei saatana. Nyt voidaankin sitten hankkia se sentteri. Sillä osastolla on vielä ohuempaa kuin laitureissa. Nyt alkaa käymään niin kapeaksi, että kohta jopa Jesse olisi vahvistus.

Huomiset sentterit ovat Flinck-Savilahti-Rämö-Kantola? Ei jumalauta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Onhan tää ihan huumoria taas. Sandell, Laakso, Mustonen ja Tyrväinen hyökkääjistä pois. Lisäksi juuri poislähtenyt Byers. Kovaa koetellaan hyökkäyskalustoa, joka jo lähtökohtaisesti on se heikoin lenkki joukkueessa. Puolustus ei mielestäni ratkaisevasti heikkene vaikka Niemi vaihtuu Mäkelään, mutta muuten on ratkaisuosasto ohuella. Nyt on näytönpaikka Jokisella, Savilahdella ja Rämöllä. Toivottavasti pojat tarttuvat tähän.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Suroastaan legendaarinen kaksi viikkoa siis myös Mustoselle. Saas nähdä kuinka pitkäksi nämä pari viikkoset venyvät. Laakso kuitenkin toivottavasti tosiaan palaa loppuviikosta kokoonpanoon.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä jos Tapsa tosiaan askiin hyppää loppuviikosta. Auttaisi kummasti tilannetta, kun meillä olisi senttereinä Laakso-Flinck-Savilahti-Riekkinen, eikä esimerkiksi Kantola tuossa Laakson paikalla. Onneksi tulee maajoukkuetauko kahden viikon kuluttua, niin saadaan hiukan parsittua rosteria kasaan. Kerrankin tauko tulee hyvään paikkaan. Musen ja Tyrskyn "kaksiviikkoisten" myötä koko alkukauden toimivin koostumus on rikki, eikä voi kuin toivoa että nyt kerrankin nuo arviot saikkujen pituuksista pitää.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Tyrväinen ei ole loukkaantunut. Taustalla on muita asioita, joita ei julkisuuteen voida vielä paljastaan. Näin Ilveksen foorumilla
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Ilvesfoorumilla parilta nimimerkiltä huhua, että Tyrväisen ja Tuokkolan välit eivät ole kauhean hyvät.

Mites Ilveksessä menee nämä kapteenien valinnat? Siellä on kuitenkin Tyrsky pyörinyt kapteenistossakin, niin ihmettelisin tällaista. Toisaalta eipä kai se taas yllätys pitäisi olla, että positiivinen alkukausi alkaa askel askeleelta kääntyä uuteen sekoiluun. Veikkaan että ylläoleva pitää paikkaansa ja tästä syntyy kohu, josta seuraa alamäki joka päättyy Tuokkolan potkuihin. Loppukaudesta ollaan jo valuttu säälienkin ulkopuolelle.

Viimeisestä kunnon sekoilusta on jo sen verran aikaa, että nyt olis aika taas tehdä "ilvekset".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös