Ilja Kovaltšuk

  • 44 249
  • 193

Kovaltšuk on pelannut mielestäsi

  • Erittäin hyvin

    Ääniä: 19 17,6%
  • Hyvin

    Ääniä: 47 43,5%
  • Kohtalaisesti

    Ääniä: 25 23,1%
  • Huonosti

    Ääniä: 17 15,7%

  • Äänestäjiä
    108
G

Guest

Viestin lähetti theLock
Löyhästi (?) aiheeseen liittyen voisin Jagr68:lta kysäistä, että mistä tämä viime vuosina liikkeelle lähtenyt Venäläisjunnujen tason nousu on oikein saanut alkunsa? Tuntuu siltä, että joka ikäluokassa on alkanut olemaan ainakin muutama TODELLINEN huppulupaus.

Ja miksei Suomeen ammenneta itänaapurista vähän tietotaitoa tekniikkavalmennukseen - tuntuu että nykymaajoukkueet eivät paljoa taidolla Suomessa juhli. Enemmänkin on aina se sama iskulause; "yhtenäinen joukkue ja roolitus".


Vastaus ensimmäiseen kysymykseesi:

Venäjällä on nykyisin paljon enemmän jäähalleja ja myös rekisteröityneitä junioripelaajia kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. Esimerkiksi pelkästään Moskovan alueelle on viimeisen viiden vuoden aikana valmistunut kymmenkunta uutta jäähallia. Lisäksi maassa on panostettu paljon juniorivalmennukseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt noita tuloksia alkaa pikkuhiljaa näkyä. Maan kiekkoilulla on nykyisin paljon rahaa käytössään. Tämäkin on vaikuttanut kiekkoilun elpymiseen. Useat huippupelaajat ovat palanneet takaisin kotimaan liigaan, joka on nostanut liigan tasoa. Tämä on puolestaan nostanut vaatimustasoa myös nuorten pelaajien kohdalla, mikä on vaikuttanut positiivisesti heidän kehitykseensä.

Lyhyesti sanottuna: Venäläisellä jääkiekolla menee nyt hyvin. Ei olisi kovinkaan yllättävää, jos näitä uusia "Kovalchukeja" alkaisi putkahdella yhä useammasta ikäluokasta. Olen kuullut monien venäläisten scouttien sanovan, että tämä Ovechkin olisi vähintään Kovalchukin tasoinen lahjakkuus. Lisäksi Venäjän 86 ja 87 ikäluokissa näyttäisi myös olevan muutamia poikkeuksellisen lahjakkaita yksilöitä.


Sitten toinen kysymyksesi:

Vaikea on vastata tuohon. Kai sitä pitäisi kysyä valmentajilta ja Suomen jääkiekkoliitolta. Venäläisvalmentajat olivat todella suuressa roolissa Suomen kiekkoilussa 90-luvulla ja varsinkin sen alkupuolella. Silloinhan Suomen jääkiekkoilu koki sen suuren nousunsa. Jursilla ja kumppaneilla oli näppinsä pelissä. Oliko se Curt Lindström joka sanoi, että Jursinov olisi myös ansainnut kultamitalin Suomen 1995 Maailmanmestaruuden yhteydessä. Toki Suomella oli muutenkin aika lahjakkaat ikäluokat vuosina 1970-1975 syntyneiden pelaajien joukossa. Mutta ei sitä voi täysin sivuuttaa, että juuri noiden ikäluokkien kanssa työskennelleet venäläisvalmentajat olivat osasyy heidän kehitykseensä.

Nyt liigassa ei ole yhtään venäläisvalmentajaa. Mutta eipä ole liigasta noussut montakaan uutta tähteä viime vuosina. Ehkä Antti Miettinen voisi olla seuraava, ja Joni Pitkänen on kieltämättä lahjakas kaveri, mutta mitään uusia Koivuja ja Selänteitä ei ainakaan nyt ole näkyvissä.

TPS on hyvä esimerkki tästä venäläisvalmentajien vaikutuksesta liigassa. Juuri Jursinovin aikana TPS:stä nousi useita nuoria huippupelaajia. Sen sijaan Jortikan aikana TPS, joka kyllä menestyi hyvin, ei tuottanut yhtään ainutta uutta nuorta superpelaajaa. Jortikka on erinomainen peliä johtava valmentaja, mutta Jursinovin kaltaiseksi pelaajien kasvattajaksi hänestä ei ollut. Nyt Jursinov on tekemässä samaa työtä Sveitsissä mitä hän teki Suomessa viime vuosikymmenellä.

Onko siis Suomen kiekkoilun tähtien puutteeseen ratkaisu venäläisvalmentajien palkkaaminen? Ei välttämättä. Muutoksen pitää lähteä jo alemmalta tasolta. Kyllä suomalaisvalmentajienkin keskuudesta pitäisi löytyä uusia tuulia, jotka korostaisivat pelaajien henkilökohtaisen tekniikan merkitystä. Sitä paitsi tuskin venäläiset huippuvalmentajat tänne edes tulisi, koska saavat Venäjällä paljon parempaa palkkaa.

Suomella on täysin samanlaiset mahdollisuudet kehittää näitä "Kovalchukeja" kuin Venäjällä, jos vaan pelaajavalmennuksessa osataan tehdä tarvittavia muutoksia.
 
G

Guest

Viestin lähetti jpet
Tuskinpa Ilja olisi tehnyt yhtä monta maalia esim Detroitissa tai Coloradossa, missä peliaikaa ja vastuuta olisi tullut vähemmän etenkin erikoistilanteissa. Siitäkin huolimatta on hienoa, että 18-vuotias pelaaja saavuttanee ensimmäisellä kaudellaan 30 tai jopa 40 maalin rajapyykin. Mihinkähän kaveri pystyy 4-5 vuoden kuluttua? Toivottavasti se saa pelata jatkossakin yhtä vapaasti, vain hyökkäyspeliin keskittyen, välittämättä koliseeko omassa päädyssä.

Tai vastaavasti voitaisiin kysyä: Kuinka paljon ENEMMÄN maaleja Kovalchuk tekisi esimerkiksi Joe Sakicin, Sergei Fedorovin tai Steve Yzermanin rinnalla? Hyvässä joukkueessa pelaamisessa on aina sekä hyvät että huonot puolensa. Jos pääset ykkösketjuun niin todennäköisesti saat paljon peliakaa huippumiesten kanssa. Tämä lisää myös todennäköisyyttä, että teet paljon maaleja ja tehopisteitä. Kovalchuk olisi paras vasen laitahyökkääjä niin Detroitissa kuin Coloradossa (huom! Kovalchuk on jo nyt mielestäni vähintään yhtä hyvä kuin Shanahan). Kyllä Kovo saisi jääaikaa missä tahansa NHL joukkueessa. Ei tuollaista kaveria voi olla peluuttamatta ykkösketjussa! :)

Kovalchuk ei tietenkään ole puolustava hyökkääjä, mutta on onnistunut parantamaan puolustuspeliään huomattavasti kauden edetessä kuitenkaan vaikuttamatta hänen hyökkäyspeliinsä. Taas yksi huippupelaajan merkki.

Mietipä tarkkaan: 18-vuotias lähes kielitaidoton kaveri, joka tulee suoraan Venäjän divarista NHL:n supertähdeksi, täytyy olla aika erikoislaatuinen tapaus. Kaverilla on kovien taitojen lisäksi aika kova luonne. Olet todella oikeassa siinä, että on hienoa että Kovalchukin tasoisia pelaajia ilmestyy maailman kiekkokartalle.

Eh, meneeköhän tämä hehkutus jo yli! Kai minun pitäisi muuttaa nimimerkkini Kovalchuk17:ksi, koska olen tainnut saada uuden suosikkipelaajan! :confused:
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ei kai kuitenkaan ihan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin Venäjällä,siellä tuota seulottavaa massaa on huomattavasti enemmän.

Kyllähän tuo tasoero tuli hyvin selväksi 20-vuotisten ottelussa Suomi-Venäjä joka siedettävistä numeroista huolimatta oli aikamoista venäläispyöritystä.

Täällä (Suomessa) vedotaan usein siihen että jääkiekko on nopeutunut viime vuosina niin paljon että taidot eivät tule esiin kuten ennenvanhaan.
Merkillistä että venäläiset nuoret ehtivät tuossa vauhdissa tehdä ne kikkansa ja kiemuransa.

Kallistuisin samalle kannalle että muutosta täytyisi hakea nimenomaan juniorivalmennuksesta.

En tiedä mitkä ovat itänaapurissa junioripelaajien ottelumäärät mutta täällä ainakin aloitetaan tuo suorittaminen ja kilpaurheilu aivan liian aikaisin.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Andre Savard raahasi Perezhoginin mukanaan Montrealiin juuri tuon polvivamman takia. Vammaa tutki(vat) sama(t) lääkäri(t) kuin Tarasovin vaikeaa nivusvammaa. Perezhogin välttyi leikkauspöydältä onneksi ja polvi paranee levolla.

Huhujen mukaan Canadiensin johto ja venäjän joukkueenjohto olisivat olleet tukkanuottasilla Perezhoginin peluuttamisen takia. Canadiens ei pitänyt siitä, että lupaavaa venäläistä peluutettiin loukkaantuneena.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Käsittääkseni Venäjällä asuu noin neljä ihmistä enemmän kuin Suomessa, tällä ei varmaan ole mahdollisesti vaikutusta siihen, kummasta maasta putkahtelee enemmän tähtipelaajia esille?
 

jokainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPL
Viestin lähetti vilpertti
Käsittääkseni Venäjällä asuu noin neljä ihmistä enemmän kuin Suomessa, tällä ei varmaan ole mahdollisesti vaikutusta siihen, kummasta maasta putkahtelee enemmän tähtipelaajia esille?

Ettei nyt sentään neljä ja puol? =)
Vaikuttaiskohan jääpallon suosiokin noihin venäläisten taitoihin? Luistelutekniikka/taito taitaa olla jääpallonpelaajilla yleensä lätkänpelaajia parempi..
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ja se, että venäläisten nuorten on pakko pyrkiä ammattilaisiksi ulkomaille, että tulevaisuudessa on tiedossa palkkaa :)
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Pari asiaa taas kerran juniorikiekosta. Ei ole ihme, että Venäjältä noin paljon tulee lahjakkaita pelaajia. Hommat on hoidettu paremmin kuin 10-vuotta sitten, kuten Jagsi totesikin jo. Toisaalta Venäjä on Kanadan kanssa ainoita maita, jotka pystyvät ns. seulomaan samasta määrästä nuoria pelaajiaan. Toki Venäjällä harrastetaan muitakin talvilejaje(Kanadassa vähemmän), mutta onhan siellä väkeäkin valtavat määrät. En yritä kunniaa ottaa pois, mutta faktahan on se ettei Suomi koskaan voi tuottaa samaa määrää yhtä laadukkaita nuoria.

Mikä Suomessa on väärin, se liittyy juniorivalmennukseen. Mielestäni liian nuoresta saakka kilpailutetaan pelaajia, näin se ilo ja luovuus tippuu turhan nopeasti pois. Nykyisin tärkeintä on viisikkopeli, voimaharjoittelu ja omanpään pitäminen. Nuoret myös harrastavat kiekkoa vähemmän vapaa ainakanaan. Ennen nuoret kehittivät taitojaan yksinäänkin paljon, nykyisin yhä harvempi. Suurin vastuu kuitenkin tästä luovuuden "tappamisesta" on nuorisotasolla, siellä kiekon olisi oltava hauskaa, ei saisi liikaa korostaa voittoa ja paasata virheistä. Nyt nuoret oppivat kammoksumaan virheitä turhankin aikaisin, jolloin luovuus kuolee. Virheistä oppii. Suomi on pieni maa, meidän aseet on oltava hyvä valmennus, luovuus ja joukkuehenki. Meillä lahjakkaatkin pelaajat ovat usein luonteltaan niin isänmaallisia, sisukkaita, että tuota viimeistä tuskin tarvitsee painottaa niin paljon pienestä saakka, uskon sen tulevan luonnostaan. Sen sijaan valmennuksen taso ja luovuus ovat viime vuosina laskeneet, nuorten valmentajille tärkeintä tuntuu olevan tulos sillä hetkellä, eikä 10-vuoden päästä, jne.
 
G

Guest

Viestin lähetti vilpertti
Käsittääkseni Venäjällä asuu noin neljä ihmistä enemmän kuin Suomessa, tällä ei varmaan ole mahdollisesti vaikutusta siihen, kummasta maasta putkahtelee enemmän tähtipelaajia esille?

Käsittääkseni Venäjällä asuu hieman enemmän kuin neljä ihmistä enemmän kuin Suomessa! :)

Mutta mennäkseni itse asiaan, niin tuolla sinun logiikalla Kiinassa täytyisi olla 200 kertaa enemmän huippupelaajia kuin Suomessa, koska siellä on 200-kertainen väkiluku Suomeen verrattuna! Ei väkiluku ole hyvä mittari tässä asiassa. Mittareina täytyy käyttää rekisteröityneiden pelaajien määrää, jäähallien määrää sekä maan yleisiä olosuhteita kiekkoilun harrastamiseen. En nyt muista tarkkoja lukuja, mutta muistaakseni vuonna 1997 Suomessa oli enemmän rekisteröityneitä yli 18-vuotiaita pelaajia kuin Venäjällä ja myös enemmän jäähalleja! Saattaa kuulostaa hämmästyttävältä, mutta näin virallinen tilasto muistini mukaan sanoi. Olosuhteissa ja pelaajamäärissä ei siis ole suurta eroa Suomen ja Venäjän välillä, vaikka näin saattaisi ilman tutkimista luulla. Huomattava on myös se, että Kanadassa on n. 30 kertaa enemmän jäähalleja ja n. 15-20 kertaa enemmän rekisteröityneitä pelaajia kuin Venäjällä (tiedot vuodelta 97). Moni yleensä luulee, että Venäjällä olisi pohjaton määrä kiekkoilijoita, mutta tämä ei ole todellinen tilanne. Maa ei resursseiltaan ole muita eurooppalaisia kiekkomaita kummempi.
 

Qeuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy sanoa Jagr68, että Jursinov oli ja on edelleenkin älyttömän hyvä valmentaja. Ja nimenomaan juniorivalmentajana, joka saa raakileen kypsymään suurinpiirtein niin hyväksi kuin hän lahjoiltaan voi. Venäläisyydestä se ei kylläkään johdu. Hyvä valmentaja voi olla, vaikka Madagaskarilta kotoisin.

Nuoria pitäisi peluuttaa huomattavasti enemmän, eikä heti heittää neloseen tai penkin päähän, jos pisteitä ei tule. Tälläkin hetkellä Suomen junnujen pronssijoukkueen pelaajat ovat suhteellisen pienissä rooleissa sm-liigassa. Monella heistä olisi edellytyksiä ottaa jo vastuutakin.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Ja varmasti asiaan vaikuttaa tämä ns. pleikkarisukupolvi joka mieluummin nysvää kotona änhooällää kun se on helpompaa eikä siinä tule hiki. Hauskan voi pitää silläkin tavalla, eikä siinä ole mitään väärin. Mutta minä en tiedä junnukiekosta yhtään mitään, joten en kommentoi sitä enempiä...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti bebeto
Ei kai kuitenkaan ihan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin Venäjällä,siellä tuota seulottavaa massaa on huomattavasti enemmän.

Kyllähän tuo tasoero tuli hyvin selväksi 20-vuotisten ottelussa Suomi-Venäjä joka siedettävistä numeroista huolimatta oli aikamoista venäläispyöritystä.


Kummasta 20v matsista puhut? Ainakin kuulopuheiden mukaan Suomi oli ensimmäisessä kohtaamisessa selvästi taitavampi joukkue.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Viestin lähetti Qeuba
Nuoria pitäisi peluuttaa huomattavasti enemmän, eikä heti heittää neloseen tai penkin päähän, jos pisteitä ei tule. Tälläkin hetkellä Suomen junnujen pronssijoukkueen pelaajat ovat suhteellisen pienissä rooleissa sm-liigassa. Monella heistä olisi edellytyksiä ottaa jo vastuutakin.

Kari Lehtonen, Joni Pitkänen, Markus Seikola, Tuomo Ruutu, Jyri Marttinen, Toni Koivisto, Mikko Viitanen (Mestiksessä), eikös nämä kaverit ole omissa joukkueissaan vastuullisessa roolissa? Kyllä lupaavat jätkät ottavat paikkansa miesten joukkueesta, ei heille sitä pidä antaa. Onko Teemu Laineen (-82) kehitys yhtään nopeutunut, vaikka Summanen on antanut kaverille enemmän peliaikaa SM-liigassa kuin Tomi Mäelle (-83)?

Se että omissa ikäryhmissään aina hyökkäävässä roolissa pelannut jätkä hieroo yhden kauden nelosessa puolustavassa roolissa on monelle nuorisotähdelle kasvattava kokemus. Kyllä hyppäys Mestiksestä tai A-junnuista miesten SM-liigaan on niin iso, ettei se ihan kasvukivuittava käy keltään, ei edes Joni Pitkäsen tapaiselta superlahjakkuudelta.
 

Qeuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
v...u!

Niin olisi siis pitänyt kirjoittaa tarkemmin. Toki tiedän, että osa pelaa jo nyt vastuullisissa rooleissa. Ehkäpä sitä voisi kuitenkin joidenkin osalta lisätä.

Eihän sitä nyt suoraan A-junnuista liigajoukkueen ykköskenttään nousta, mutta että edes joskus pääsis...
 

ipaz

Jäsen
Tuohon Venäjän ja Suomen vertailuun, miksi itänaapurista tulee huomattavasti enemmän, lahjakkaampia ja parempia junnuja kuin Suomesta voi sanoa yhdeksi syyksi sen, että vaikka Venäjän talous on kehittynyt viimevuosina roimasti, niin ei siellä silti vieläkään ole parhaat mahdolliset näkymät taloudellisesti turvatusta tulevaisuudesta.

Suomesta NHL:ään lähtee vain pelimiehiä, jotka todella haluavat koittaa rajojaan ja tienata siinä sivussa mukavat dollarit. Elitaso Suomessa ja pelaajien palkat SM-Liigassakin ovat kuitenkin niin hyviä, että varmasti osa huippulahjakkaista nuorista tyytyy siihen ja jää tänne pelailemaan ja markkoja tienaamaan.

Venäjällä taasen nuoret (käsittääkseni) tekevät mitä tahansa päästäkseen lännen kultamaille rahaa tienaamaan ja myöskin treenaavat älyttömästi se mielessään. Toki sielläkin on palkat jo suuria (ainakin tähdillä) ja onkin mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa.

Kiekkolehdessä oli joulun alla juttua Sveitsiläisistä kiekkoilijoista ja heidän motiiveistaan. Jutussa mainittiin että sveitsiläiset pelaavat jääkiekkoa koska se on kivaa, mutta pelaamisen eteen ei sentään tehdä ihan mitä tahansa. Mm. nuoret ja lahjakkaat Reto Van Arx, Michel Riesen ja Thomas Ziegler palasivat kahden P-Amerikan vuoden jälkeen käkikellomaahan, koska peli siellä on helpompaa ja tienestit silti varsin hyviä. Ja jos kiekko ei kiinnosta, niin lähes täystyöllistetyssä maassa saa varmasti muitakin hyvin palkattuja töitä. Kirjoittaja mainitsi myös että sveitsiläiset ovat mukavuudenhaluisia ja pitkät bussimatkat AHL:ssä ei heitä kiinnosta (paitsi David Aebischeriä ja nyt Luca Ceredaa).

Toinen syy on varmasti juuri Suomessa vahvasti painotettu Joukkueen eteen pelaaminen. Vaikka olisit kuinka hyvä ja lahjakas, niin joukkueen taktiikasta ei saa poiketa. Toisaalta tämä on aivan oikein, mutta samalla se rajoittaa nuoren pelaajat henkilökohtaisten taitojen kehitystä. Mitä tehtiin esim. Jokereissa Eero Somervuorelle ja mitä mies nyt tekee HPK:ssa??
 

Qeuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ipazin tekstin loppupuolelta käy ilmi se, mitä tarkoitan vastuun antamisella nuorelle pelaajalle. Somervuori ei saanut mitään aikaan Jokereissa, koska ei saanut mahdollisuutta näyttää kykyjään.

Alettiin jo puhua, että miehen kehitys tyssäsi, eikä hänestä ole enää mihinkään. No mitä tapahtui? Jokerit tietysti ajoi turistipelaajan ulos joukkueesta tietämättä oikeastaan mitä teki. HPK:ssa paikka Miettisen rinnalla ja tulosta syntyy jatkuvalla syötöllä.

Eihän kaikille junioreille löydy vastaavanlaista näyttöpaikkaa ehkä koskaan. Paljon on tuuristakin kiinni, mutta kyllä valmentajilla on avaimet käsissään tässä asiassa viime kädessä. Jursinov oli hyvä esimerkki luodessaan akselin Lehtinen - Koivu. Hän luotti nuoriin pelaajiin. Vaikka Summanen pelasi heidän rinnallaan ei mies käsitä mitä taitava nuori pelaaja voi saada aikaan, kun annetaan vastuuta.

Ehkä suurin syy, mikä estää Suomen nuoria kehittymästä huipuiksi tällä hetkellä on kuitenkin ulkomaalaiskiintiö. 5 ulkomaalaista on helvetisti liikaa. Kolme olisi jo paljon parempi.
 
G

Guest

Viestin lähetti Qeuba
Ehkä suurin syy, mikä estää Suomen nuoria kehittymästä huipuiksi tällä hetkellä on kuitenkin ulkomaalaiskiintiö. 5 ulkomaalaista on helvetisti liikaa. Kolme olisi jo paljon parempi.

Mutta vaikka joukkueessa pelaisi 5 ulkomaalaista, on joukkueessa edelleen tilaa 17 suomalaispelaajalle. Samoin ulkomaalaiset nostavat liigan tasoa, joka puolestaan nostaa vaatimustasoa nuorten pelaajien kohdalla. En sanoisi, että ulkomaalaiset ovat syy siihen, ettei Suomi tuota paljoa huipputasoisia NHL-pelaajia.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Queballe

Ulkomaalaiskiintiöstä olen täysin samaa, minusta kaksikin olisi ihan riittävästi. Hyvä esimerkki on Jeff Williams Tapparassa. Kaikki "kokeellaoloaika" mitä tämä turha puukäsi pyöri Tapparassa oli pois Tapparan nuorten pelaajien peliajasta. Mutta tuohon ulkomaalaiskiintiöön vaikuttavat monet muutkin seikat kuin peliajan antaminen nuorille pelaajille, ettei siitä sen enempää.

Mutta harvat 18-20 vuotiaat nuoret ovat fyysisesti tai henkisesti valmiita kantamaan vastuuta joukkueen menestyksestä. Yllisuurten vaatimusten ja odotusten kasaaminen voi olla nuorelle pelaajalle ihan yhtä tuhoisaa kuin penkin päässä istuttaminen - Pasi Petriläinen on siitä hyvä esimerkki. Samanlaisia esimerkkejä löytyy NHL:stäkin. Ensimmäisen kierroksen varauksia on hoputettu kokoonpanoon alle kaksikymppisenä ja nuorelta menee vuosikausia ennenkuin hän on pelaajana ja ihmisenä valmis vastuulliseen rooliin joukkueessa. Taisi Somervuorenkin kanssa olla sama asia, hän ei ollut vielä Jokeri-aikanaan valmis ottamaan paikaa ykkös/kakkosketjussa. Kaveri kuitenkin jaksoi tehdä töitä ja ensimmäisen HPK-kauden loppupuolella yritys lopulta palkittiin, kun pisteitä alkoi ropista.

Olisi todella mielenkiintoista nähdä miten tuoreista nuorten maailmanmestareista esim. Svitov, Soin, Tjutin, Medvedev, jne. pärjäisivät SM-liigassa. Eikös näistä Venäjän lahjakkaista nuorista suuri osa pelaa kuitenkin joko paikallisessa Mestiksessä tai oman mestaruussarjajoukkueensa jäännösketjuissa? Kyllä tuossa Venäjän ryhmässä oli joukkueen sisällä isoja eroja, varsinkin puolustuksessa. En ole lainkaan varma että esim. Venäjän kolmosketjussa pelanneen Sergei Soinin pistesaldo olisi SM-liigassa yhtään sen kummempi kuin Suomen kolmosketjussa pelanneen Mikko Kankaanperän (34 peliä, 3+5=8 pistettä). Tai että senttteri/laituri Soin pystyisi ottamaan itselleen sen isompaa roolia, mitä Kankaanperällä Tepsissä on tällä kaudella ollut. Toisaalta uskon että Venäjän kahden ensimmäisen ketjun laiturit (Polushin, Frolov, Chistov, Grigorenko) ja sentteri Trubachev olisivat vahvistus melkein mille tahansa SM-liigajoukkueelle.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Suuri seikka on todellakin se että Venäjällä elämä on aika kurjaa jolloin NHL ja huippukiekko yleensä nähdään 'nopeana' ja 'helppona' tienä hyvään elämään. Suomalaisella nuorella on suhteellisen valoisat näkymät vaikka lätkä ei olisikaan elämän päätarkoitus, täällä saa hyvän koulutuksen ja hyvän elintason suhteellisen helposti joten NHL:ään lähdetäänkin enemmän henkilökohtaisen kunnianhimon takia kuin pelkästään rahallisista syistä.

Olisikohan tämä syynä myös siihen että Venäläiset nykyään pelaavat helvetin itsekkäästi esim. maajoukkueessa, henkilökohtainen glooria tulee ennen joukkueen parasta...Go figure...
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ensiksi tuohon nuorten pelaajien saamaan vastuuseen omissa liigajoukkueissamme.

Kyllähän nuo taidot joilla sinne terävimmälle huipulle noustaan kehittyvät jo paljon ennen sitä ikää jolloin tapellaan 3-4- ketjun paikoista kotoisessa liigassamme.

Harjoittelulla on toki suuri merkitys myös tuossa ikävaiheessa mutta esimerkiksi Saku Koivu oli poikkeuksellinen lahjakkuus jo paljon ennen Jursinovin akatemiaa.

Uskoisin että henkilökohtaiselle taidolle ikävuodet 10-18 ovat erityisen tärkeitä ja juuri näinä vuosina valmennuksen pitäisi olla hyvää ja ennenkaikkea yksilöllistä.

Sitten kun pelaaja alkaa kolkutella liigajoukkueen portteja,tuo henkilökohtaisen taidon kehittäminen jo pelkästään ajanpuutteen takia alkaa olla myöhäistä.

Tokihan aina löytyy niitäkin sissejä jotka harjoittelevat myös omalla ajallaan,valitettavan vähän vain enää nykyään.

Mitä tulee tuohon taloudellisen motiivin aspektiin venäläisnuorten kehittymisessä niin varmasti sillä on jotakin vaikutusta mutta lahjattomasta ei minkäänlaisilla harjoitteilla huipputähteä tehdä eikä se rahanhimokaan ihmeitä tee.

Sivusinkin tuolla aikaisemmin aihetta eli onko kenelläkään tietoa junioripelaajien pelimääristä/kausi itänaapurissamme verrattuna suomijunnuihin?
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Viestin lähetti Qeuba
Ipazin tekstin loppupuolelta käy ilmi se, mitä tarkoitan vastuun antamisella nuorelle pelaajalle. Somervuori ei saanut mitään aikaan Jokereissa, koska ei saanut mahdollisuutta näyttää kykyjään.


Oikeinkos tarkkaankin olet Jokereiden otteita seuraillut, kun pystyt tuommoisia asioita heittelemään ilmaan ihan lonkalta - ilman perusteluita.
Eero Somervuori sai Jokereissa aikaa ja tilaisuuksia enemmän kuin yksikään toinen junnu hänen aikanaan, tai sen jälkeen. Ehkä enemmän kuin moni tulee joukkueessaan koskaan saamaan. Poikaa istuteltiin vaikka kenen ketjuun ja hän sai pelata senttereiden kuten Janeckyn, Kauppilan, Nilssonin tai Tikkasen kanssa, mutta tulosta ei vaan tullut. Ei vaikka kuinka potki ja mahdollisuuksia annettiin. Yli/alivoimaa etc. etc. Ei tulosta, vain vääriä ratkaisuja ja päätöntä koohotusta ilta toisensa perään.

Se joka väittää, että Eero Somervuori ei saanut mahdollisuutta Jokereissa, puhuu ihan täyttä paskaa vastoin mitään tietoa mistään.

Mihinkäs muuten Eeron ensimmäinen HPK -kausi unohtui, vai oliko hän jo viime kaudellakin heti kättelyssä tehokas, kun sai mahdollisuuden muualla kun Jokereissa... vai olisiko tuo sittenkin vasta puhjennut vähän myöhemmällä iällä - eli tällä kaudella -kukkaan, ja ihan seurajoukkueesta riippumattomista syistä?
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mike

En malta olla kommentoimatta, vaikka asia meneekin NHL:n ohi. No, kaikkia maailman sarjoja tämä periaatteessa taitaa koskea.

"Somervuori ei saanut peliaikaa ja vastuuta Jokereissa" on näitä legendaarisia hokemia, joita yleisesti luullaan totuuksiksi. Ässä-kannattajalla on kokemuksia näistä "seuran syy"- mantroista, joita yleinen mielipide tuntuu olevan pullollaan. Ihmettelen, miksi jotkut vähättelevät Somervuoren peliaikaa Jokereissa. Ainahan hänen pelaavan näki, kun Jokereitten peliä siihen aikaan katsoi. Sitäpaitsi minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että jonkinasteisia tehohetkiä Eerolle sattui "aina" nimenomaan Ässiä vastaan.
 
G

Guest

Palataanpa takaisin alkuperäiseen aiheeseen eli venäläiseen superlupaukseen, vasta 16 vuotiaaseen Alexander Ovechkiniin. Hockey´s futuren sivuilla on mielenkiintoinen artikkeli Ovechkinista. Kannattaa käydä katsomassa jos mielenkiintoa löytyy.

Ovechkinia on todella vertailtu Kovalchukiin paljonkin. Venäjällä ollaan kuitenkin tällä hetkellä sitä mieltä, että mikäli Ovechkinin kehitys jatkuu, niin hänestä kasvaa parempi kiekkoilija kuin Kovalchukista! Ovechkin on jo nyt yhtä nopea kuin Kovalchuk, mutta samalla suurempi ja vahvempi. Hänestä kasvaa tätä vauhtia jopa Eric Lindrosia isokokoisempi pelaaja, joka samalla on räjähtävän nopea ja tekninen ja taitava kuin mikä!! Kuulostaa aika uskomattomalta. Dynamossa hän pelaa samassa ketjussa kokeneen Ravil Jakubovin ja nuoren Alexei Tereschenkon (joka loisti vuoden 2000 nuorten MM-kisoissa) kanssa, ja ketjusta on muodostunut ehkä Dynamon paras osa, vaikka ykkösessä pelaavat maajoukkuemiehet Andrei Razin ja Valeri Karpov. 10 pelissä Moskovan Dynamon paidassa Ovechkin on tehnyt 2 maalia ja antanut 3 syöttöä.

Ovechkin tulee varauskelpoiseksi vasta vuonna 2004, mutta monet ovat sitä mieltä että mies olisi jo ensi keväänä selvä ykkösvaraus, jos ikää olisi tarpeeksi. Eli hänet rankataan jo nyt kaksi vuotta vanhemman Jay Bouwmeesterin edelle.

Uskon Ovechkinin dominoivan Venäjän liigaa jo ensi vuonna, vaikka ikää ei edelleenkään ole kuin 17. Hän olisi myös todennäköisesti jo ensi vuonna valmis NHL:ään, ja pystyisi tunkeutumaan suoraan useimpien NHL joukkueiden kokoonpanoon ilman suurempia ongelmia. Mutta nuoresta iästään johtuen hän pystyy pelaamaan NHL:ssä aikaisintaan kaudella 2004-2005.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Olihan se Ilja täysin kentän herra ja hidalgo tossa "junnujen" All-Star -matsissa. 6 maalia 13:sta on aika totaalista dominointia. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös