III-divisioona, IV-divisioona vai harrastekiekko?

  • 31 795
  • 21

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
3 divariin vai 4 divariin pelaamaan?

Ajattelin heittää kehiin tällaisen otsikon, jonka tarkoituksena on saada hieman tietoa Etelä-Suomen 3-divarin ja 4-divarin tasosta. Minä ja muutama tuttavani muutetaan kesän aikana täältä pohjoisesta hieman kehä 3:sen ulkopuolelle. Meillä kaikilla on tarkoituksena jatkaa rakasta kiekkoharrastusta.

Kaverini ovat jo selvästi jäähdyttelijöitä ja arvelevat pelaavansa harrastesarjaa, koska eivät työkiireltään muuta ehdi. Itse olen sen sijaan aikeissa panostaa taas hieman enemmän selkävamman vihdoin parannuttua. Ajattelin aloittaa "pohjalta", jossa on helppoa hankkia tuntumaa ja itseluottamusta. Kokemusta löytyy eri junnusarjoista ja miesten puolella pohjoisen 2- ja 3-divarista. Tavoitteena ei ole enää Liiga tai änäri, vaan tarkoituksena on vielä hieman pelata ja treenata, ennen kuin ikä alkaa painaa =). Harrastesarja tai mikään kävelyhoki ei kiinnosta.

Te "paikalliset" ja kokeneemmat voisitte hieman valottaa, millaisia sarjoja etelässä viedään vuosittain läpi 3:ssa ja 4:ssa? Mitkä ovat sarjojen erot? Huhujen mukaan nelonen on hidasta ja kankeaa. Kolmosessa tasoerot heittelevät huimasti parhaiden porukoiden jyllätessä ylivoimaisesti?
 
Viimeksi muokattu:

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Onko näin, ettei lukijoiden joukossa ole ainuttakaan miestä, joka voisi heittää kommenttia aiheesta?! Jo yhdenkin pelin nähneenä/pelanneena voit varmasti kertoa jotakin.. Antakaahan äänenne kuulua! Saisimme äijien kanssa hieman ennakkokäsitystä siitä, mihin siellä etelässä kannattaa päätänsä tunkea ja mihin ei sitten kirveelläkään..
 

Anzi

Jäsen
Muutaman kauden pääkaupunkiseudun III->harrastekiekkoja nuohonneena sanoisin, että taso kauden aikana on hyvin hyvin vaihtelevaa yhdenkin joukkueen sisällä.

Yksi syy tähän on nämä lepakkovuorot joita joukkueet alkaen III divarista alaspäin ovat pakotettuja ottamaan. Välillä pelit viedään läpi ilman yhtään vaihtomiestä, välillä vaihtomiehiä on parikin kentällistä. Tällöin kun vaihtomiehiä riittää, voi III divarin ja osittain nelosdivarinkin peliä kutsua jääkiekoksi, välillä jopa ihan hyväksi jääkiekoksi. Kyllähän jossain joukkueissa ihan entisiä liigapelaajiakin näkee välillä menossa mukana. Mutta sanotaan että 80% peleistä on työpäivästä väsyneiden miesten yöliikuntaa, jonka mielekkyyttä voi välillä vain miettiä. Ensin päivä töissä, sitten perhe-elämä ja sen jälkeen klo 22 pimeään iltaan vesi- tai räntäsateessa, yöllä uni tulee joskus klo 4, ja sitten parin tunnin yöunen jälkeen päästä istut jossain pitkäpiimäisessä työpalaverissa. Noh, maaleja peleissä tulee ainakin paljon. Yleisin tulos taitaa yleensä olla jotain 12-9 tai 11-8, eli enemmänkin kaukalopallolukemia.

Eli jos nyt jotenkin yhteenvetää, niin kyllä pääkaupunkiseudun III-IV divariin jonkinnäköisiä pelitaitoja tarvitaan, mutta itse pelit nyt sitten on sattuman kauppaa riippuen juuri esim. vaihtopelaajien määrästä.
 

Ruutu8

Jäsen
Anzin kanssa olen pitkälti samoilla linjoilla, mitä olen kyseisistä sarjoista kuullut, muutaman pelin nähneenä.

III & IV -divarissa peliaika on 3 x 20, V puolestaan 3 x 15 minuuttia. Hyvin usein nelosessa ja vitosessa mennään muutamalla vaihtomiehellä, joten varsinkin IV -divarin 60min peliaika on täysin järjetön.

Siis valitse joko kolmonen tai vitonen. PK -seudulla on myös useita harrastekiekkosarjoja, joista kovin on muistaakseni Stadi -liiga, jossa taklaukset on kiellettyjä, mutta lämärit sallittuja.

Vaihtoehtoja siis löytyy!
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Kiitosia jo näistä! Kuulostaa järjettömältä nämä jääajat. Itse olen tottunut treeneihin, jotka vedetään 18.30-21.30 välisenä aikana. Silloinkin on työ ja tuska saada unta palloon ajallaan, jotta jaksaisi aamulla töihin.

Paljonko näissä PK-seudun harrastesarjoissa kertyy jäävuoroja viikolle. Montako peliä suunnilleen kaudessa?
 

Anzi

Jäsen
Yhdestä kahteen jäätä viikossa. Yleensä joukkueilla on yksi treeni- ja pelivuoro ja sitten toinen vuoro on vieraspeli. Pelejä taitaa tulla alku- ja loppusarjat mukaanluettuina sellainen 20-25 peliä kaudessa.
 

M.Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Islanders
Kiitosia jo näistä! Kuulostaa järjettömältä nämä jääajat. Itse olen tottunut treeneihin, jotka vedetään 18.30-21.30 välisenä aikana. Silloinkin on työ ja tuska saada unta palloon ajallaan, jotta jaksaisi aamulla töihin.

Itse nyt aika monen vuoden kokemuksella voin sanoa, että kakkosdivarissakin on miltei mahdoton saada treenivuoroja mitkä alkaa ennen klo 20.00. Kakkosdivarissa pelin taso taasen on jo melko hyvää (tai ainahan se riippu mihin vertaa, mutta verrataan nyt vaikka siihen 3 divariin) ja pelimiehiäkin on yleensä aina vähintään 15 per jengi. Usein niin että kotijengillä 20 ja vierasjengillä se 15.

Eli omien kokemusten perusteella sanoisin, että kakkosessa on huomattavan paljon parempi taso, kuin kolmosessa, mutta yrittänyttähän ei laiteta.

Pääkaupunkiseudulla kakkosen jengejä vaan on aika vähän. Okk helsingistä on oikeastaan ainoa kehäkolmosen sisäpuolelta, mahdollisesti ensikaudella myös Vuosaaren Viikingit. Lähimaastosta sen sijaan löytyy NupS-Hockey Nummela, Lohjan Jääankat ja Nikkarit Riihimäki.
 

Animal

Jäsen
Kokemusta löytyy eri junnusarjoista ja miesten puolella pohjoisen 2- ja 3-divarista.

Jos et ole vähintään A:n SM-Liigaa tai ykköstä junnuna pelannut, niin salettiin et joudu etelän nelosessa kävelemään. Siellä porukat toimivat harrastepohjalta, mutta käytännössä 95% pelaajista nelosessa löytyy pelikokemusta se 10+ kautta. Ei siellä mitään juuri lätkän alottaneita noviiseja löydy.
 
Suosikkijoukkue
Big and Bad & KalPa
Tämänkin ketjun asioista olen itsekin meinannut kysellä, tosin muutto etelämmäksi on ajankohtainen vasta koulun päättymisen jälkeen.

Hyvä kuitenkin jo tässä vaiheessa saaha tietoa miten hommat siellä toimii ja kyllähän tuo IV tai V divari kuulostaa ihan ok-tasolta varmaan meikäläiselle nykykunnossa.

Lepakkovuoroja parempia on varmaan vaikee saaha minkään heikomman sarjatason porukan missään päin maatamme ainakaan isoilla paikkakunnilla, Siilinjärven Tuplajäilläkin 2-divarin SiiHT reenasi viime talvena 3 kertaa viikossa aina 21.00 - 22.00 ja höntsäporukka missä kävin sai vuoron Niiralan Montusta kerran viikkoon klo 22.45 - 23.45.

Sitten pieni OT, eli mikäs on futiksessa vastaava tilanne etelässä? Nykyisin pelaan itse Itä-Suomen IV-divarissa. (Onko aiheesta omaa ketjua vai pitäisikö perustaa oma?)
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Jos et ole vähintään A:n SM-Liigaa tai ykköstä junnuna pelannut, niin salettiin et joudu etelän nelosessa kävelemään. Siellä porukat toimivat harrastepohjalta, mutta käytännössä 95% pelaajista nelosessa löytyy pelikokemusta se 10+ kautta. Ei siellä mitään juuri lätkän alottaneita noviiseja löydy.

Junnuna tuli pelailtua tosiaan yllä mainittujakin sarjoja, mutta siitä on jo kohta lähes kymmenen vuotta. Fysiikka on edelleen kunnossa, mutta pelituntuma todellisessa hakusessa. Kestelee varmaankin sen yhden kauden päästä takaisin rutinoituneeseen menoon.

Kyllähän nuo lepakkovuorotkin kestää, jos on todella kiinnostunut lajista. Toissa kaudella yritin tehdä paluuta vamman tuntuessa jo olevan ohi (siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä vanha vaiva palasi). Pelailin 3-divaria nimeltä mainitsemattomassa pohjoisen lohkon jengissä. Kolmet treenit vedettiin viikossa. Yleensä jäät alkoivat klo. 20.30 tai 21.30. Jos teki jäiden jälkeen vielä kuivatreenit ja loppuverryttelyt, niin uni tuli palloon hyvällä tuurilla "jo" klo. 01-02 -välillä! Aamulla kuudelta ylös ja töihin. Viikonloppuna olikin sitten peleissä hieman kuutamolla, koska univelkaa riitti, vaikka muille jakaa. Kausimaksut olivat silloin 3:ssa about 400,00e.
 

Animal

Jäsen
Kertokaapas, että missä voi täällä pääkaupunkiseudulla pelata jotakin 3-4 divari kiekkoa? Myöskään minua ei mikään kävelykiekko kiinnosta. Eli kuitenkin sellaista aktiivista harjoittelemista ja pelaamista. Kokemusta löytyy minultakin junnusarjoista kiekkokoulusta lähtien. ja pelikokemusta minulla on noin 10 v.

Siitä pari ihan käytännöllistä linkkiä:

http://www.henriksson.com/kiekkolinkit/

http://www.finhockey.fi/alueet/etela/joukkueyhteydet/
 

M#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR
Itse pidin noin vuoden tauon jääkiekosta polvien huonon kunnon takia ja pelattua tuli niin C-sm, B-sm ja A-sm tasolla. Nyt kaveriporukka perusti joukkueen 5.divariin ja nyt sitä lähdetäänkin katselemaan millaista halonhakkuuta peli on. Eiköhän sarjassa saa melkein tehdä mitä haluaa, mutta toivottavasti ei tarvitse kaukalossa väistellä jatkuvasti polvitaklauksia ja mailaniskuja kun on vähän enemmän vauhtia päällä kuin vastustajilla.
 

John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Divareista

Joskus aikoinaan uudenmaan III- ja IV- divareissa tuli pelattua ja ajat oli mitä oli. Treenit oli pääasiassa pelailua ja höntsäämistä. Kausimaksut ei olleet huimat kun peleihin kuljettiin omilla autoilla ja jokunen sponssi oli hankittuna.

M. Hanaa kompatakseni niin nykyisessä kakkosessa tosiaan on jo meno hieman kovempaa, treenataan kesälläkin :-) kuuleman mukaan maajoukkue valmentaja Jalonenkin oli kantamassa viime kesänä kortensa kekoon erään etelän alueen joukkueen treeneissä.

Liiton sivuilta löytyy tosiaan hyvä kattaus eri divareitten joukkueista sekä viime vuoden tulospalvelusta löytyy vihiä myös peliajoista.

Mutta, palatakseni Adidaslerin alkuperäiseen viestiin: mainitsit että olette muuttamassa hieman kehä III:n ulkopuolelle, sijainti varmasti vaikuttaa joukkueen ja sarjankin valintaan, mutta yhteenvetona: jos kiinnostaa vielä treenata ja pelata suht hyvillä ajoilla suosittelen kakkosta, jos taas ei kiinnosta treenata ja vain pelailla niin sitten III- tai IV- divariin.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Tuli tässä selailtua netistä mahdollisia kiekkojengejä, joihin voisi liittyä syksyllä. Silmään iski myös tällainen: http://www.mhl.fi/
Onko joku pelannut joskus kyseistä "liigaa"? Klaukkalassakin ilmeisesti porukka, joka höntsää tässä sarjassa.

Hieman ällistyttää nuo pääkaupunkiseudun alempien divarien harjoitus- ja peliajat. Pitäisi pelata mestistä tai liigaa, jos mielisi päästä ajoissa nukkumaan! Tarvitaan lisää jäähalleja Suomeen!!
 

Animal

Jäsen
Tuli tässä selailtua netistä mahdollisia kiekkojengejä, joihin voisi liittyä syksyllä. Silmään iski myös tällainen: http://www.mhl.fi/
Onko joku pelannut joskus kyseistä "liigaa"? Klaukkalassakin ilmeisesti porukka, joka höntsää tässä sarjassa.

Erittäin hyvin järjestetty sarja, pesee kaikki eteläisen alueen halonhakkuu- ja muniltaronkkimisharrastesarjat 100-0.

Jos puhutaan MHL:n ylemmästä lohkosta, niin varmaan aika lähelle eteläisen Suomen kovin harrastesarja. Puhutaan sitten pelin fyysisyydestä tai tasosta. Ylemmän sarjan pelaajista aika lähelle varmaan jokainen on pelannut jääkiekkoa jollain tasolla ja taisipa viime kauden mestarin riveissä muutama ex Mestis -pelaajakin pelata. Olisiko tuo ylempi lohko jotakuinkin nelosdivarin tasoa noin pelillisesti, noin varovaisena arvauksena heitettynä. Kaikki pelit pelataan lauantai aamupäivisin ja kauteen pelejä tulee sellaiset 12 / joukkue.

Alempi lohko sitten taas on vähän heikompi ja muistaakseni tuo Klaukkalan jengi oli viime vuonna koko sarjan viimeinen. Huhujen mukaan MHL:n jumbofinaalissa tuon Klaukkalan ryhmän ja jonkun lahtelaisen jengin välillä oli ilmeisesti panosta sen verran, että jäällä nähtiin myös pienimuotoinen joukkotappelu.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Tuossa alla joukkueet, jotka ovat ilmoittautuneet ensi kauden Mäntsälä Hockey liigaan

Osaako joku kertoa, että mistä kyseiset joukkueet ovat. Noista nimistä kun ei voi oiken päätellä mitään. Pitäis alkaa kyselemään jostakin porukasta paikkaa ja ainakin joukkueen kotipaikka auttaisi paljon, yhteystiedot sitäkin enemmän... Laittakaahan tietoa, jotka sitä omaatte.

Indians Askola
Gentlemen
Lepakot Hockey Team
PEDOT
PEDOT
Something Wild
Swengi kiekko
Keskarit
Lopen lätkä west
Lätkä east
Team Shodows
Ice Bears
HC Klips
Hyvinkää Storm
Verso
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Viimevuotisen listan (ja paikallistuntemukseni) perusteella osaan löytyy vastaukset:

Indians Askola
Gentlemen Mäntsälä
Lepakot Hockey Team Hyvinkää
PEDOT Orimattila
Something Wild Lahti
Swengi kiekko Järvenpää
Keskarit ?
Lopen lätkä west arvaan Loppi ;-)
Lätkä east ?
Team Shodows Lahti?
Ice Bears ?
HC Klips PK-seutu
Hyvinkää Storm
Verso Mäntsälä
 
Viimeksi muokattu:

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Tuo "Keskarit" taitaa olla täältä Klaukkalasta? Onko jatkoajassa minun lisäkseni muita Kalukkalassa tai tässä lähellä asustavia, jotka osaisivat kertoa jotakin Keskareiden toiminnasta. Milloin jäälle, maksut, ym...?
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tällanenki löytyi täältä, sopisi nykyään varmaan paremmin Yleinen jääkiekkokeskusteluosioon, mutta vastataan nyt tänne. Tai oikeastaan kysytään. Onko Jatkoajassa yhtään 4.divarin pelaajia? Mitkä on kokemukset ko. sarjasta? Saako katsella koko ajan olan yli, kun käy hakemassa kiekkoa päädystä? Itse pelannut 3.divaria ja käynyt tällä kaudella haistelemassa 2.divarin tuulia myös, mutta jotenkin tuo noiden sarjojen välillä liika totisuus vituttaa. Tarkoitus olisi kuitenkin harrastaa ja pitää hauskaa. Joten on "nelosdirren" suosittelijoita?
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Tällanenki löytyi täältä, sopisi nykyään varmaan paremmin Yleinen jääkiekkokeskusteluosioon, mutta vastataan nyt tänne. Tai oikeastaan kysytään. Onko Jatkoajassa yhtään 4.divarin pelaajia? Mitkä on kokemukset ko. sarjasta? Saako katsella koko ajan olan yli, kun käy hakemassa kiekkoa päädystä? Itse pelannut 3.divaria ja käynyt tällä kaudella haistelemassa 2.divarin tuulia myös, mutta jotenkin tuo noiden sarjojen välillä liika totisuus vituttaa. Tarkoitus olisi kuitenkin harrastaa ja pitää hauskaa. Joten on "nelosdirren" suosittelijoita?

Mielestäni sekä 3 että 4 divareissa löytyy melkeinpä joka joukkueesta yksi "höyrypää" joka saattaa olla pelaamassa vain taklausten vuoksi. Tottakai olan yli katsomista joutuu harrastamaan, mutta kyllä Etelän 4 divarissa ihan rauhallinen meininki pääosin on omien kokemusten pohjalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös