II-divisioonan lohko 2 kaudella 2015–2016 (häme)

  • 51 186
  • 101

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
H.K.H. - Kisa-Eagles 6-1

Odotin ennakkoarvioissani tiukkaa peliä ja pitkälle ensimmäiseen erään näyttikin siltä. Viimeisen viiden minuutin aikana tuli sitten käänne parempaan, kun ensin 2 miehen ylivoimalla 1-0 ja vielä erän viimeisellä minuutilla alivoimalla 2-0. Ottelun puolessa välissä iski sitten Matias Väänänen kahdesti, taululle lukemat 4-0 ja joukkueet ennenaikaisesti pukukoppiin kun vieraiden vaihtoaition luukku päätti ottaa ns. breikin. Kolmannen erän aikana taululle vielä 6-0 lukemat kunnes vierailijat saivat kuparisen rikki kun H.K.H. alkoi suotta lepsuilemaan pelailuissaan.

Lukemat eivät kyllä kerro aivan koko totuutta pelistä, sillä Eaglesilla oli omat paikkansa maaleihin, mutta maalissa torjuneen Vili Rättyän 36 torjuntaa estivät osaltaan pisteiden katoamisen vieraiden matkaan. Välillä torjutut kiekot kyllä pomppivat ikävästi maalin edessä, mutta onneksi omat pelaajat saivat siivottua niin, ettei Eagles päässyt käyttämään tilannetta hyväkseen. Eagles yritti myös useasti saada pitkillä syötöillä pelaajansa karkumatkalle ja siinä oli Klupipuollustuksella monasti kiirettä ehtiä estämään läpiajot.

Kaiken kaikkiaan, vaikka pelissä vielä parannettavaa onkin, on tilanne H.K.H:n osalta so fa so good. Kaksi peliä pelattu, kaksi selkeää voittoa maalierolla 13-3. No, kausi on vasta alussa ja ensi viikonloppuna on ensimmäinen isompi testi joukkueen pelatessa kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä. Katsotaan, mikä on tilanne silloin.
 
Hyvää yhteenvetoa SFPerkeleeltä. Molemmat ottelut on muiden kiireiden takia jääneet näkemättä ja on kommentoitava tutkimalla tilastoja. Samaa mieltä siitä, että hyvä alku, -kaksi kelpo voittoa ja maaliero hyvä.
Nikkarit-pelin tulos on siltä osin yllättävä, että torjunnat menivät kuitenkin noinkin tasan (K31-V32). Peliä näkemättä vaikea sanoa, mutta lukujen perusteella ainakin HKH;n maalivahtipeli oli paljon parempaa.
Kisa-Eaglesin kanssa torjunnat K36-V40 on sekin melko tasainen mutta erien välillä on suuria eroja. Ensimmäinen erä suurin piirtein samalla tasolla torjuntojen suhteen mutta toisessa erässä Kisa-Eagles on numeroitten valossa painanut kovasti päälle (torjunnat K18-V9) kun taas kolmas erä HKH;lle torjunnoissa K8-V18. Nollapelikin oli lähellä kun vieras teki ainokaisen maalinsa vasta ihan loppumetreillä. Tässäkin pelissä HKH voitti maalivahtipelin selvästi.
Kaksi peliä vasta pelattu mutta hyvältä näyttää ellei avainpelaajille tule loukkantumisia ja homma pysyy muutenkin ryhdissään. Aikaisempina kausina on ollut hiukan huonompiakin jaksoja mutta se kai kuuluu kuvaan.
Toistaiseksi näyttää tilastojen valossa hyvältä, HKH:lla on kymmenen tehokkaimman kenttäpelaajan joukossa kuusi pelaajaa ja molemmat pelanneet maalivahdit ovat top 5;ssä.
Päätän tämän SFPerkeleen tapaan ulkomaankielellä, kaikki hyvin toistaiseksi mutta "knock-on-wood" että homma jatkuisi samaan malliin.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kisa-Eagles veti tosi hyvän kotimatsin H.K.H:ta vastaan tässä viime viikonloppuna. Nää kakkosen pelit on viihdearvoltaan mykke bättre kun liigapelit tätä nykyy... Makkaran ja limsan saa hallillla kolmeen euroon kun ite Hakamettän kiakkopyhätössä moisesta huvista joutuu maksaan ainakin 7€
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Nonniin, kausi on nyt jokusen viikon ikäinen ja vaikka joukkueet ovat pelanneet otteluita melko epätasaisesti (2-5), pistetääns tähän vähän huomioita kauden alusta.

Viime kauden finalisti KPK on aloittanut kautensa melko synkästi, kolme ottelua, kolme tappiota ja ennen kaikkea puolustuspeli näyttää ainakin tilastojen valossa pahalta. 16 päästettyä kolmessa matsissa on asia, joka on saatava kuntoon, muutoin Mäntän uudessa hallissa pelataan ensi kaudella III-divaria.

Samaa voitaneen sanoa myös RuoSkan pelaamisesta, 11 päästettyä kahdessa matsissa ei varmasti ole valmennuksen mieleen, mutta RuoSka on ainakin saanu myös tehdyksi maaleja ja siten myös avannut voittotilinsä.

Kiekko-Ahmat ovat saalistaneet ensin kaksi voittoa, toisen jatkoajalla ja toisen rankkareilla, ja hävinneet sitten kaksi seuraavaa otteluaan. Hälyyttävämpää kuin tappiot on se, että päästettyjä maaleja otteluissa on ollut 2-4-5-6, eli trendi on hälyyttävään suuntaan. Tämänkin joukkueen on saatava puolustuspeli kuntoon mikäli aikeita on sijoitusta nostaa.

Nikkarit avasivat kautensa rökäletappiolla radanvarsiderbyssä Hyvinkäällä, pesivät sitten kasvonsa rökittämällä Kisa-Eaglesin kotiavauksessaan ja kävivät vielä ryöstämässä pisteet rankkareilla Ylöjärveltä. Tulevan viikonlopun vieraspelit RuoSkaa ja Kisa-Eaglesia vastaan kertovat paljon, missä kunnossa joukkue tällä hetkellä on.

Uplakersilla on myöskin vasta 3 ottelua pelattuina, saldona voitto ja 2 tappiota rankkareilla. Joukkueen hyökäyspeli ei ole maaleja paljoa aikaan saanut, mutta puolustus on onnistunut pitämään joukkueen taistelemassa voitoista kaikissa kolmessa ottelustaan. Valitettavasti rankkarikilpailussa ei puolustus voi auttaa.

Kisa-Eaglesilla on pelattuna 5 ottelua, joista kaksi voittoa ja loput tappioita. Kun joukkueen maaliero on viiden ottelun jälkeen -5, eli keskimäärin jokaisessa pelatussa ottelussa on päästetty yksi enemmän kuin on tehty, on hyvä saavutus, että pistetä on tuo kuusikin saatu kasaan. Hyvänä puolena on kuitenkin se, että kahdessa viimeisessä pelissä joukkue on tehnyt molemmissa 6 maalia, joten kunto on selkeästi nousujohteinen.

Hokkareilla on kasassa 3 voittoa, jatkoaikatappio ja yksi häviö. Molemmissa pistemenetyksissään joukkue on päästänyt 5 maalia, mutta voittaessaan ei omiin ole tehty kahta maalia enempää. Syystäkin joukkue on sarjan kakkospaikalla.

H.K.H. pitää sarjan kärkipaikkaa hallussaan neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Joukkueen hyökkäys on sarjan tehokkainta (5.6 maalia / ottelu) samoin kuin puolustus (2,8 maalia / ottelu). Maaliero +14 viidessä ottelussa tarkoittaa, että keskimäärin joukkue tekee 2,4 maalia enemmän kuin päästää, ja sellanen lukema, olkoonkin vain matemaattinen, johtaa väistämättä siihen, että joukkue voittaa useammin kuin häviää. Joukkueen pelaajamateriaali on myös leveä, eikä esimerkiksi muutamien avainpelaajien puuttumiset pelaavasta kokoonpanosta (Vilkman pelannut 3 ottelua, Ijäs 2, Miikka Jäske ei vielä yhtään) ole näkynyt joukkueen esityksissä.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Pari viikkoa on kulunut edellisestä postauksesta, joten lienee aika yrittää seuraavaa analyysiä ja samalla herätellä keskustelua tässäkin ketjussa.

Ennen kauden alkua pudonneista joukkueistakin johtuen otteluohjelma on ollut sellainen, että joukkueilla on takanaan hyvinkin eri määrät otteluita, joten sarjataulukon lukeminen kannattaa tehdä huolella. Siltikin, kun osalla joukkueista on pian takana ensimmäinen kolmannes runkosarjasta, voitaneen jonkinlaisia arvioita taas tehdä.

KPK ei ole pelannut kuin yhden ottelun lisää edellisestä kirjoituksesta ottaen siinä jatkoaika voiton vierailijoistaan, viime kauden finaalivastustajastaan H.K.H.sta. Voitto varmasti helpotti joukkueen oloa, mutta edelleenkin puolustus näyttää kovin haavoittuvalta. Yli 5 maalia per ottelu omiin ei anna kovin ruusuista tulevaisuudenkuvaa joukkueen sijoituksesta loppukaudella.

RuoSkA on pelannut kolme ottelua edellisestä, eikä varmasti haluaisi että niistä enempää muistutetaan. Vaikka joukkue tekikin noissa kolmessa otteluissa vallan mainiot 13 maalia, päästettiin omiin sitten 23 ja niin kaikista kolmesta ottelusta plakkariin tarttui pyöreät nolla pistettä. Joukkue on päästänyt sarjassa omiin keskimäärin 6.8 maalia ottelussa ja mikäli otteet säilyvät samanlaisina on edessä putoamiskarsinnat keväällä.

Kiekko-Ahmat ovat pelanneet myös vain yhden ottelun häviten sen kotonaan Kisa-Eaglesille. Edellisessä postauksessakin mainittu päästettyjen maalien trendi jatkui huonoon suuntaan sarjan ollessa nyt 2-4-5-6-7. Peräänkuulutankin nyt edelleen puolustuspelin kuntoon laittamista tämän(kin) joukkueen kohdalla, mikäli tarkoitus on pelata keväämmällä enemmänkin pelejä, enkä siis tarkoita putoamiskarsintoja. Aikaa onneksi siihen vielä on.

Nikkareilla on takanaan kolme peliä lisää edellisestä ja niistä saaliina ensin murskavoitto RuoSkAsta, sitten parin maalin tappiot Kisa-Eaglesista ja Hokkareista, kaikki vieraissa. Joukkueessa on selkeästi maalitekovoimaa, mutta ainakin näin tilastojen valossa näyttäisi, että balanssi on vielä hakusessa, sekä hyökkäyksesta että puolustuspelaamisesta puuttuu tasaisuus. Mutta maaliero on kuitenkin plussan puolella, eli jotain on tehty myös oikein.

Uplakers on myös pelannut vain kerran edellisen kirjoitelman jälkeen ja siitä tuloksena kotivoitto RuoSkAsta. Myös Uplakersilla on työsarkaa puolustuksessaan, joka on päästänyt keskimäärin 4 maalia ottelussa, mutta maaliero on kuitenkin niukasti plussan puolella. Edellisessä arviossa peräänkuulutin joukkueen hyökkäystä, joka vastasikin huutoon 7:llä maalilla, mutta samalla kehumani puolustus repsahti päästäen 6.

Kisa-Eagles on voittanut kaikki 3 ottelua, jotka on pelannut edellisen arvion jälkeen maalierolla 14-4. Aiemmin mainitsemani joukkueen nousukunto ei ollut harhaa, sillä joukkue on aloitettuaan kautensa kolmella häviöllä voittanut kaikki ottelunsa. Kolme viimeisintä voittoa on myös parantanut maalieron -5:stä saman verran plussan puolelle, joten Kisa-Eagles on kovassa kunnossa.

Hokkareilla taas on tapahtunut pelissä pienehkö notkahdus, kun kolmesta viimeisimmästä pelistä on saaliina vain yksi voitto ja maaliero murheellinen 9-17. Voitto-ottelussaan joukkue toki teki 7 maalia, mutta omiinkin tehtiin 5 ja kahdessa tappiossa hyökkäys onnistu maalinteossa vain kahdesti kun taas omassa päässä kolisi karmaisevat 12 kertaa. Oman pään pelaaminen pitääkin saada taas kuosiinsa jottei sarjasijoitus putoa enää enempää.

H.K.H. jatkaa sarjakärjessä, kolmesta viime ottelusta tuloksena jatkoaikahäviö KPK:lle, kotivoitto RuoSkAsta sekä kauden ensimmäinen vierasvoitto murksalukemilla Hokkareista. Päästettyjen maalien keskiarvo on noussut 3.25:n (oli 2.8) mutta myös tehtyjen maalien keskiarvo on noussut hieman 5.6:sta 5.86:een. Tämä onkin nostanut joukkueen maalieroa entisestään, sen ollen nyt +21 kahdeksassa ottelussa. Joukkueesta löytyykin tehoja useaan ketjuun kun kolme pelaajaa on maalannut yli maalin per peli tahdilla. Lisäksi parivaljakko Tetri-Viikinkoski on aiheuttanut vastustajille tuhoa yli kahden pisteen ottelutahdilla. Työsarkaakin toki vielä on edessä, maalivahtipeli on ollut vielä hetkittäin hakusessa, eikä joukkue ole aina kyennyt pelaamaan täyttä 60 minuuttia kunnolla. Mutta toistaiseksi peli on hyvällä mallilla.

Lopuksi on vielä sanottava, että mitään kovin pitäviä analyysejä on kuitenkin näin aikaisessa vaiheessa vaikea tehdä, varsinkin kun otteluohjelma on nykyisenlainen, jossa joukkueilla on näinkin suuria eroja pelattujen otteluiden määrässä ja jossa joukkueet saattavat pelata vain yhden ottelun kahden viikon aikana.
 

Aivastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sitähän sää kysyit
@SFPerkele `ltä hyvää pohdintaa.

Tähän mennessä suurin ja yllättävin siirtouutinen kauden jo alettua nähtiin kun KPK muutama viikko takaperin kertoi hankkineensa Teemu Bisterin Kisa-Eaglesista. Bister on pari viime kautta ollut Kotkalauman kapteeni ja kova pistelinko, olisiko tullut hieman erimielisyyksiä? Noh tarina ei sitä kerro.. Lähes yhtä yllättävää kuin Bisterin lähtö Eaglesista on tämän uusi seura. KPK:n joukkue hajosi kevään jälkeen aika lailla kun viime kaudelle hankitut vahvistukset jatkoivat matkaansa ja uusia hankintoja on tehty jälleen reippaasti joten joukkueen yhteinen sävel saattaa hieman ottaa aikaa. Hankinnoista löytyy mm. liigakokemusta ja pari ulkomaalaistakin.

Runkosarjan alun suurimmat alisuorittajat ovat tähän mennessä RuoSkA ja K-Ahma, ainakin suoraan sarjataulukkoa katsomalla. RuoSkA:lla ei tosiaan ole maalivahdit saaneet parhainta mahdollista starttia kauteen, mutta luottoa kyllä löytyy ja pian alkaa taas kiekot tarttumaan.

HKH aloittanut vahvasti kuten saattoi odottaa, toivotaan, että edes Kisa-Eagles saisi laitettua kampoihin heti alussa ettei HKH karkaa omille teilleen runkosarjassa. Keskikasti onkin sitten erittäin tasaista ja toivottavasti homma jatkuu loppuun saakka samanlaisena. Hokkarit yllättäneet allekirjoittaneen hyvillä otteillaan kun aina sitä vähän epäilee sarjanousijaa, mutta hyvältä näyttää so far!
 

raataja

Jäsen
Itsellä jäänyt sarjan seuraaminen vähiin Pingviinien poistuttua. Mitä on tapahtunut esimerkiksi Eaglesin somelle? Ei maalikoosteita koko kaudelta. Hokkarit sentään yrittävät jotain. Ei taida KPK:n matseja enää kukaan striimata?
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Tuossa kun seurailen illan jo käynnissä olevaa ottelua RuoSkA - H.K.H. (Otteluseuranta tuli mieleeni parikin huomiota.

Ensiksikin ainakaan vielä ei näyttäisi RuoSkAn maalivahdeilla alkavan otteet parantua, ensimmäisessä erässä toki 18 torjuntaa, mutta selän taakse löysi tiensä silti 4 kiekkoa. Ottelua näkemättä ei toki voi sanoa kuinka paljon syytä voidaan maalivahdille laittaa ja kuinka paljon pitäisi puolustuksen ottaa kontolleen.

Toinen seikka on jo toisessa vierasottelussa peräkkäin H.K.H.n murhaava alku, 20:ssä minuutissa taululle tylyt lukemat 0-4. Tuollaisen alun jälkeen on minkä tahansa joukkueen vaikeaa nousta. Vaikeaa, muttei kuitenkaan mahdotonta, joten paketti on pidettävä kasassa vielä sen loput 40 minuuttia. Mutta ainakin se kertoo, että joukkue on valmiina kun kiekko jäähän tipahtaa, ja se on hyvä se.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Tulevana lauantaina pelataan sarjassa täysi kierros ja yritänkin käyttää tuota seikkaa hyväkseni ja saada hieman vilkkaampaa keskustelua aikaiseksi sarjasta ja sen joukkueista.

Joukkueilla on tässä vaiheessa takanaan eri määriä otteluita (5-9), mikä hankaloittaa toisaalta joukkueiden todellisten voimasuhteiden arviointia. Lisäksi vähäinen pelattu ottelumäärä nyt tarkoittaa sitä, että joukkueelle saattaa tulla kovinkin tiukkoja ottelusumia, kuten esim. KPK:lle 3 ottelua 27. - 29.11. viikonloppuna. Tämä ei varmastikkaan helpota joukkuetta tämän yrittäessä ottaa kiinni sarjataulukossa nyt alkukaudesta karkuun päässeitä joukkueita. Mutta nyt itse asiaan, eli lauantain otteluihin.

Kisa-Eagles - KPK


Kisa-Eaglesilla ei pitäisi olla vaikeuksia jatkaa voittoputkeaan 7:n otteluun. Joukkue on kovassa kunnossa, sillä kuudessa viimeisessä ottelussaan joukkueelle on vain kahdesti tehty enemmän kuin 3 maalia joukkueen itse tehdessä vain kerran alle 4. Maaliero kuuden ottelun voittoputkessa onkin 35-16. KPK:lla on myös jonkinlainen putki päällä voitettuaan kaksi edellistä otteluaan, vaikkakin jatkoajalla. Joukkue on kuitenkin osoittanut molemmissa otteluissaan voitontahtoaan noussen niissä kahden ja kolmen maalian tappioasemasta ensin tasoihin ja sitten jatkoajalla voittoon.

Hokkarit - RuoSkA

Hokkarit on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, ja vielä kotonaan maalierolla 5-12, joten kovin hyviltä kantimilta ei kotijoukkue lauantain otteluun lähde. Onnekseen joukkue saa vastaansa RuoSkAn, joka on avausottelunsa voiton jälkeen ajautunut viiden ottelun tappioputkeen. RuoSkAlla on ollut toistaiseksi suuria vaikeuksia pelata täyttä ottelua, milloin joukkue ei ole ollut hereillä ottelun alussa, milloin peli on menetetty viime minuuteilla.

Nikkarit - K-Ahma

Nikkareilla on takana yksi ottelu edellisestä, 2-1 kotivoitto, K-Ahma taas ensin hävisi jatkoajalla ja haki sitten yhden maalin vierasvoiton perään. Kiekko-Ahmat näyttäisi saaneen joukkueensa puolustuspeliä paranemaan edellisestä ja samalla katkaistua neljän tappion putkensa. Nikkareilla on edessään kauden kolmas kotiottelu, eikä joukkue vielä ole kotonaan hävinnyt. Odottaisin ottelusta tiukkaa, yhden maalin kotivoittoa.

H.K.H. - Uplakers

Uplakers on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan , molemmat vieraissa, maalierolla 11-6. Helpommaksi ei urakka ole muuttumassa H.K.H.n vieraana, sillä kotijoukkue on voittanut kolme viimeisintä otteluaan maalierolla 19-8. Uplakersin pitääkin olla todella hereillä ottelun alussa, sillä kahdessa edellisessä ottelussaan Klupi on vienyt avauserät 4-0. Olettaisin ja odottaisin H.K.H.n vievän ottelun suurinumeroisesti, joukkueesta kun löytyy ratkaisijoita myös kahden viime ottelun pisterohmun Väänäsen (6+1) ja Viikinkosken (3+5) lisäksi.
 

raataja

Jäsen
Tuli lauantaina poikettua katsomassa Mäntän uutta hallia, ja samalla KPK-Uplakers peliä. Mäntässä on kyllä puitteet kunnossa uuden hallin myötä! Peli oli todella sekavaa molempien joukkueiden osalta. Uplakers lopulta vei voiton hyvän kolmannen erän kirinsä johdosta.
 

Kassler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole...
Hiljaista on ollut Hämeen II-divisioonan osalta keskustelu viime aikoina, sarja palaa joulutauolta 6.1 yhden ottelun voimin. Tässä yhteenvetoni syyskaudelta:

H.K.H

H.K.H on jatkanut siitä, mihin viime keväällä jäi. Joukkue on porskuttanut lähes koko syksyn sarjan kärjessä ja on suurin ennakkosuosikki mestariksi myös tänä vuonna.

Kisa-Eagles
Lähti sarjatauolle 2.sijalta. Pelannut ailahtelevan syksyn, hyvien pelien jälkeen on usein tullut ottelun tai parin notkahdus.

Uplakers
Pelannut todella vahvan syksyn (pistekeskiarvo koko sarjan kovin). Laaja materiaali ja ennustan, että joukkue nähdään H.K.H:n kanssa keväällä finaaleissa.

Hokkarit
Sarjanousija on pelannut pirteästi syksyn ja on sarjataulukossa yllättävän korkealla materiaaliin nähden. Joukkueen valmennus on luonut joukkueelle pelitavan, jolla se on haastanut miehekkäästi ennakkoon kovemmat joukkueet.

KPK
Kauden alkuun joukkue hävisi useamman ottelun putkeen ja näytti jo siltä, että KPK on sarjan heittopussi nro.1. Joukkue on kuitenkin kauden mittaan parantanut, ainakin tuloksellisesti peliään ja taistelee paikasta pudotuspeleihin.

Nikkarit
Edelliskauden mestarin suunta on vahvasti alaspäin vaikka joukkue on pysynyt hyvin pitkälti samana kuin viimeiset vuodet. Käy taistelua viimeisistä pudotuspelipaikoista Hokkareiden, KPK:n ja K-Ahmojen kanssa.

K-Ahma
Viime kauden runkosarjan voittaja on yllättävän alhaalla tällä hetkellä. Viime peleissä kuitenkin napsinut pisteitä alkukautta paremmin, potentiaalia paljon parempaan.

Ruoska
Viime kausien kestomenestyjällä on takana vaikea syksy, pisteitä on yllättävän vähän. Viime peleissä joukkue onkin lainannut pelaajia Suomi-sarjajoukkueilta ja näin ollen saanut muutamia pisteitä kasaan. Suuri parannus pitää tapahtua, jos joukkue aikoo karsintasarjan sijaan pelata pudotuspelejä.
 
Kassler tuossa edellä kirjoittaa ja ennustaa, että Uplakers nähdään H.K.H:n kanssa keväällä finaaleissa. Jos näin käy niin kurssi täytyy saada kääntymään toiseen suuntaan viimeistään silloin koska Uplakers on toistaiseksi ollut ylitsepääsemätön este H.K.H;lle. Kolme ottelua, kolme tappiota.
Leimaa-antavaa on ollut se, että Uplakers on joka pelissä noussut sillasta voittoon, -kuten eilen jatkoajalla.

7.11. kotipelissä H.K.H. meni neljässä minuutissa 2-0 johtoon mutta Uplakers nousi lopulta 3-5 voittoon

13.12. vieraissa H.K.H. oli jo 0-4 johdossa jonka Uplakers käänsi itselleen lukemin 8-5

Eilen oli tasainen vääntö mutta Uplakers tasoitti muutama sekunti ennen kolmannen erän loppua ja pystyi ratkaisemaan jatkoajalla voiton itselleen.
Tilastoista näkyy, että laukaukset menivät H.K.H:lle 24-50. Tässä valossa loppulukemat kertoo ehkä H.K.H;n huonosta ratkaisukyvystä ja/tai Uplakersin erinomaisesta maalivahtipelaamisesta. Erikoista oli myös että Uplakers vaihtoi maalivahdin jatkoajalle.
Tässä pelissä ehkä voisi siteerata Juhani Tammista joka on lausunut että tiukassa väännössä paremman maalivahdin joukkue voittaa. Maalivahtien torjuntaprosentit eiliseltä H.K.H. 82,8% ja Uplakers 92,6%
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Leimaa-antavaa on ollut se, että Uplakers on joka pelissä noussut sillasta voittoon, -kuten eilen jatkoajalla.

Eilen oli tasainen vääntö mutta Uplakers tasoitti muutama sekunti ennen kolmannen erän loppua ja pystyi ratkaisemaan jatkoajalla voiton itselleen.

Mielestäni draaman kaari oli aika lailla päinvastainen tässä kolmannessa pelissä. HKH oli sillassa, kunnes homma alkoi kolmannessa erässä viimein kulkea. Ratkaisevassa roolissa HKH:n nousulle oli Samu Vilkman, jonka työ kantoi hedelmää ottelun vanhetessa.

HKH:n kannalta ottelu kääntyi tappioksi kolmannen erän lopun tarpeettomaan jäähyilyyn: tasoitus syntyi jäähyn aikana (ylöjärveläisten pelatessa ilman maalivahtia) ja voittomaali jäähyn juuri päätyttyä.

Näin kiekkoilussa voi käydä. Aiemmin ottelussa Uplakers oli pelannut kahden miehen ylivoimalla muistaakseni neljä minuuttia saamatta juuri mitään vaarallista aikaiseksi. Tuossa saumassa Uplakersilla olisi ollut kiistatta sauma ratkaista ottelu.
 
Minusta tuossa kolmannessakin pelissä Uplakers käänsi lopussa ottelun itselleen. Aivan viime sekunneille olivat kuitenkin tappiolla. Ajassa 55;94 ilman maalivahtia tasoihin ja parin minuutin kuluttua voitto-osuma.
Joka tapauksessa pelit 3-0 Uplakersille, sillassa tai ei. Paremmin pitää pärjätä jatkossa jos Kasslerin ennustus toteutuu ja tuo on tuleva finaalipari.
 

Kassler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole...
Kolmen kerroksen väkeä

H.K.H
porskuttaa ylhäisessä yksinäisyydessä sarjakärjessä ja on hyvin lähellä runkosarjan voittoa.
Kisa-Eagles taistelee runkosarjan toisesta sijasta, joukkue todennäköisesti tulee sijoittumaan vähintään kolmanneksi runkosarjassa.
Kolmantena olevalla Uplakers:lla on vielä saumat nousta jopa runkosarjan voittoon mutta tämä vaatisi voittoja ja H.K.H:lle tappioita jäljellä olevista peleistä.
Sijoilla 4-8 olevat joukkueet ovat 7 pisteen sisällä (toki otteluita pelattu eri määrä) ja tämä tietää sitä, että mikään näistä joukkueista ei voi olla varma playoff-paikastaan. Ruoska on pelannut todella vahvasti viime aikoina, joten voisi kuvitella, että joukkue nappaa yhden jäljellä olevista pudotuspelipaikoista.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Tälläkaudella useamman joukkueen pelejä nähneenä voisin antaa seuraavanlaista analyysiä:

H.K.H

Mestarisuosikki numero yksi. Erittäin laaja materiaali josta löytyy paljon ratkaisuvoimaa. Pelaavat hyvin joukkueena yhteen ja antavat vastustajan puolustajille äärimmäisen kovan paineen koko pelin ajan.

Heikkoutena voidaan mainita henkisenkantin kestävyys. Mussuttavat tuomareille ja vastustajille jatkuvasti. Välillä koomista katseltavaa aikuistenmiesten toimesta. Myös maalivahtipeliä voidaan pitää pienenä heikkoutena.

Kisa-Eagles

Sarjan taitavimpia joukkueita. Hyökkäyspeli on parhaimmillaan melkoista ilotulitusta ja erittäin viihdyttävää seurattavaa. Jos mestaruus jaettaisiin pelkästään kokoonpanoja katsomalla, niin olisi suurin suosikki.

Kotkien suurimmat ongelmat ovat kuitenkin joukkuepelissä. Viisikkona pelaaminen on heikkoa ja jos vastustaja onnistuu saamaan painetta puolustajiin, niin joukkue on yllättävän kovissa vaikeuksissa.

Uplakers

Allekirjoittaneelle pienoinen yllätys tälläkaudella. Sai muutaman hyvän vahvistuksen kesällä ja ykkösketju on ratkaisuvoimainen. Taistelee, repii ja raastaa koko ottelun eikä anna tuumaakaan periksi.

Laakereilla nyt tärkeä jakso menossa, sillä pelaa paljon otteluita lyhyen ajan sisällä. Mahdollisuudet suoraan välieräpaikkaan. Itse en usko, että lento kestää kevääseen asti. Kärki on hieman liian ohut.

KPK

Lähti kauteen vaikeista asetelmista. Ensimmäiset kierrokset pelasi täysin keskeneräiräisellä joukkueella. Kokoonpano on elänyt paljon koko kauden ajan, mutta on kuitenkin saanut loppupeleissä kerättyä hyvän nipun kasaan. Viimekaudella ehkä jopa hieman yllättäen finaaleissa. Tämänvuoden joukkue on nimilistaltaan vahvempi, mutta peli on erittäin ailahtelevaista. Jos saa paketin kuntoon, niin saattaa yllättää

Takanlinjoilta löytyy kapteenin C-kirjain rinnassaan yksi rautaliigan tyylikkäimpiä pelaajia.

Hokkarit

Sarjanousija aloitti kauden väkevästi ja onnistui yllättämään vastustajansa useaan otteeseen. Sittemmin on tahti on hiukan hidastunut. On hyvin valmennettu joukkue josta löytyy paljon kokemusta. Pelaa hyvin joukkueena yhteen ja ratkaisijoitakin löytyy.

Playoffeihin päästessään ei varmasti ole helppovastustaja kenellekkään. Oman mausteensa soppaan tuo vielä päädyssä sijaitseva rystybaari jonka asiakaskunta ei päästä vastustajia eikä tuomareita helpolla.

Nikkarit

Kohtuullisen heikkokausi takana. Esiintynyt usein haluttoman näköisesti. On tällähetkellä kiivaassa taistelussa pudotuspelipaikasta ja häviöitä ei ole varaa ottaa.

On usein tunnettu vahvana playoffjoukkueena josta osoituksena toissakauden mestaruus. Mielenkiinnolla odotan syttyykö joukkue tänävuonna myös kevään saapuessa.

K-Ahma

Viimevuoden runkosarjavoittaja on ollut kauden suurimpia pettymyksiä. Peli on ollut sekaista ja sortuvat usein liikaan yksinyrittämiseen ja turhiin jäähyihin. On kärsinyt myös paljon kärkipään pelaajien loukkaantumisista.

Vielä realistiset mahdollisuudet pudotuspelihin, mutta otteiden pitää parantua paljon. Itse uskon, että joukkue näkee pitkän kevään ainoastaan karsintojen muodossa.

RuoSkA

Äärimmäisen vaikea alkukausi takana ja kärsinyt paljon avainpelaajien loukkaantumisista. Yhden viimekauden kärkipelaajan menetys kirpaisi pahasti.

On saanut viimein pelaajat terveiksi ja otteet ovat piristyneet huomattavasti. Ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa tämänkauden osalta ja on vahvasti herännyt mukaan taisteluun pudotuspeleistä. On ikävä vastustaja kenelle tahansa loppukauden aikana. Ruoveden lato ei myöskään ole vierasjoukkueelle ikinä mukavapaikka.



Oma veikkaukseni sarjataulukosta runkosarjan jälkeen:

H.K.H
Eagles
Uplakers
KPK
Hokkarit
RuoSkA
Nikkarit
K-Ahma
 
Hienoa seurata 2. divisioonaa, kun on kerrankin todella tasainen sarja. Mikä joukkue tahansa voi voittaa minkä tahansa joukkueen. HKH näyttää karanneen jo lohkovoittoon, mutta toisesta sijasta tullaan käymään kuuma taistelu Kisa-Eaglesin ja Uplakersin välillä. Playoff paikoista tullaan myös näkemään todella kova taisto. Muutaman pisteen eroja molemmissa päissä. Muuten ollut kyllä positiivinen tämä kausi, mutta kaudesta toiseen vahvasti pelannut K-Ahma on tällä kaudella ollut kyllä itselleni pettymys. Avain pelaajat eivät ole oikein yltäneet omalle tasolleen. Mahdollisuudet toki heilläkin vielä pleijareihin.
 
Viimeksi muokattu:

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Onkin tullut pidettyä hieman taukoa tänne kirjoittelusta, edellinen postaus kun on näköjään marraskuun alusta. Liekö taukoon ollut osasyynä tuolloin veikkaamieni ottelutulosten meneminen totaalisesti vikaan, yksikään kun ei päättynyt niinkuin olin ennustanut. No, mikään Nostradamus en olekkaan koskaan tuntenut olevani, eikä lottovoittokaan ole luultavaa tällä tuurilla. :D

Anyway, runkosarja alkaa olla loppusuoralla, joukkueilla ollessa jäljellä 3-6 ottelua. H.K.H. on jo varmistanut paikan suoraan välieriin, sillä Kisa-Eagles ei Klupin ohi voi enää nousta. Runkosarjan voittokin on yhtä voittoa vailla, sillä Uplakersien romahdus kotonaan RuoSkAa vastaan tarkoittaa, etteivät ylöjärveläiset voi saada enempp kuin 18 pistettä jäljellä olevista 6:sta pelistään ja tällöin pisteitä olisi kasassa 59, un H.K.H:lla on nyt 57 pistettä. Yksi Uplakersien jäljellä olevista otteluista on juuri H.K.H:ta vastaan, siinä ottelussa voi viimeistään ratketa runkosarjan voittaja. Kakkostilaa tällä hetkellä pitävään Kisa-Eaglesiin Ylöjärvellä on eroa 2 pistettä, mutta kolme ottelua enemmän pelattavana. Joka tapauksessa 5.2. pelattavassa Kisa-Eagles - Uplakers ottelussa on panosta. Mikähän muuten on tuon 22.11. peruuntuneen KPK - Uplakers ottelun status, milloin pelataan kautta on pelattu? Tilastosivuilla kun ottelua ei ole nähtävillä. Joka tapauksessa pidän todennäköisenä varmojen välieräjoukkueiden olevan H.K.H. ja Uplakers.

Tämä jättäisi Kisa-Eaglesin puolivälieriin, jonne on teoreettisesti mahdollisuuden vielä kaikilla lopuillakin 5:llä joukkueella. Tosin Kiekko-Ahmoilla on pudotuspeliviivan yläpuolelle matkaa 6 pistettä, eikä sellaisen eron kurominen ole 4:ssä ottelussa helppo suoritus. Vastassa on lopuissa peleissä juurikin kaikki samoista pudotuspeleistä haaveilevat joukkueet, joten jokainen ottelu on 6:n pisteen arvoinen. Joukkueen otteet eivät kuitenkaan ole olleet sellaiset, että pudotuspeleihin se pääsisi.

RuoSkAlla on piste matkaa kutospaikkaan ja yksi ottelu enemmän pelattavana. Vastaan asettuessa koko kärkikolmikko sekä K-Ahma ja Hokkarit ei pudotuspeleihin pääseminen ole helppoa. Epäilen, että joukkue tarvitsisi ainakin kolme voittoa jäljellä olevista otteluista jotta pudotuspelipaikka aukeaisi. Joukkueella on kuitenkin 5:n ottelun voittoputki takanaan.

Nikkarit hakivat elintärkeät 2 pistettä Hyvinkäältä ja tämä paransi joukkueen mahdollisuuksia jatkaa kautta pleijareissa. Seuraavat kaksi kotipeliä Hokkareita ja H.K.H:ta vastaanovat joukkueelle elintärkeitä, mikäli pudotuspeliviivan yläpuolella aikovat pysyä. Kaksi voittoa viimeisistä neljästä pelistä saattaa jo riittää, mutta en laskisi sen varaan. Joukkue on kuitenkin ollut kohtuullisessa vireessä keräten pisteitä viidestä viimeisestä ottelustaan. Runkosarjan viimeinen ottelu KPK:n vieraana saattaa jopa olla ratkaisevassa roolissa.

KPK:n peli on ailahdellut pahasti. Jäljellä olevista neljästä ottelusta todennäköisesti riittää kaksi voittoa ja niiden avulla saavutettu 38 pistettä.

Hokkareilla on pudotuspeliviivan alapuolelle matkaa 8 pistettä ja viisi ottelua jäljellä pitämään joukkue jatkopeleissä. Joukkue kohtaa vielä muut paitsi tämän hetken kärkikaksikon ja KPK:n, jonka joukkue voitti juuri lauantaina suurin numeroin. Yksikin voitto jäljellä olevista otteluista riittänee pitämään joukkueen jatkopeleissä.

Veikkaus runkosarjan järjestyksestä:

H.K.H.
Uplakers
Kisa-Eagles
Hokkarit
Nikkarit
RuoSkA
KPK
Kiekko-Ahma
 

Aivastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sitähän sää kysyit
3-6 ottelua jäljellä joten katsotaan joukkueiden viime aikainen vire; edelliset 5 ottelua kaikilta ja pisteet niistä (mitä nyt äkkiä tarkistin)

Ruoska 13
HKH 11
Hokkarit 9
Nikkarit 8
Uplakers 7
Eagles 5
KPK 5
KAhma 2

Kuten aiemmin mainittua niin todella jännäksi menee ylipäätään kuka karsii ja kuka pääsee playoffseihin ja pudotuspelipareja saadaan kyllä jännittää ihan viimeiselle kierrokselle asti!
 

Oranssi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sarja pysyy mielenkiintoisena loppuun saakka. Kuka tahansa on voinut voittaa kenet tahansa hyvänä päivänä.

- RuoSKa tekee kovaa nousua, saa nähdä riittääkö lento play off paikkaan?
- Kiekko-Ahman mahdollisuudet play offeihin ovat menneet, joukkueen otteet kaudella aikamoinen pettymys verrattuna viime kauteen.
- H.K.H vaikuttaa vahvimmalta suosikilta mestariksi, tasainen ryhmä. Toki play offeissa kaikki on mahdollista kuten viime keväänä nähtiin. Ollut Uplakersin kanssa vaikeuksissa runkosarjassa.
- Uplakers on pelannut joulun jälkeen ailahtelevasti, pelin täytyy parantua mikäli mielii kahden parhaan joukkoon. Joukkue on sarjan nuorin ja välillä alokasmaisia virheitä. Omaa potentiaalia, sarjan nuorimmat maalivahdit.
- Kisa-Eaglesin hyökkäys on kovaa luokkaa, mutta peräpää ei ole samaa tasoa.
- Hokkarit on ollut positiivinen yllätys, voi olla vielä yllättäjä.
- Nikkarit on yllättävän vaisu ryhmä, en oikein usko mahdollisuuksiin pitkälle vaikka play off paikan saisivatkin.
- KPK parantunut alkukaudesta. Menetyksiä vielä tammikuun viime hetkillä, arvoitus mihin materiaali riittää tällä hetkellä.

Toivottavasti ensi kaudella saadaan 10 joukkueen sarja.
 
Mielestäni tällä kaudella on ollut hyvä, kun on ollut kahdeksan tasaista joukkuetta. Toisin kuin edellisinä vuosina, jolloin mukana on ollut pari selvästi heikompaa joukkuetta.

Toki 3. divarissa on yksi potentiaalinen nousija ehdokas, jonka nousun myötä 2. divarin taso ei laskisi, KOOVEE 2. Toinen mahdollinen joukkue voisi olla KeuPa HT 2.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Runkosarjaa on nyt jäljellä pari viikkoa ja joukkueilla jäljellä 2-4 ottelua. Runkosarjan voiton ja ensimmäisen varman välieräpaikan varmisti H.K.H mutta toinen välieräjoukkue on vielä hakusessa. Sarjan kakkospaikkaa pitää vielä 2 pisteen erolla Kisa-Eagles, mutta Uplakersilla on 2 ottelua enemmän pelaamatta, joten edes voittamalla molemmat jäljellä olevat ottelunsa ei Kisa-Eagles voi olla varmasti välierissä.

Kahdella viikonlopun voitollaan Hokkarit lähes varmisti pudotuspelipaikkansa. Toki viivan alapuolelta voi vielä RuoSkA nousta Hokkareiden ohitse voittamalla kaikki 4 otteluaan jos Hokkarit samalla häviävät loput 3 peleistään. Niinpä 13.2. pelattava Hokkarit - RuoSkA viimeistään ratkaisee Hokkareiden pudotuspeleihin pääsyn.

KPK:lla on viiden pisteen ero pudotuspeliviivan alapuolella olevaan RuoSkAan, jolla on 1 ottelu enemmän pelaamatta. Pudotuspelien kannalta KPK:n tärkein jäljellä olevista otteluista lienee kuitenkin 20.2. pelattava KPK - Nikkarit, sillä Nikkarit ovat tällä hetkellä viisi pistettä KPK:ta perässä ja tarvitsee ehdottomasti voittoja päästäkseen pudotuspeleihin. KPK:n muut ottelut ovat puolestaan Kisa-Eagles ja kaiketi 22.11. peruuntunut Uplakers, joten loppuohjelma on joukkueella kova.

Nikkareiden ensimmäinen askel kohti pudotuspelejä on otettava keskiviikon kotiottelussa H.K.H:ta vastaan. Sen jälkeen jäljellä on vielä vieraissa Kiekko-Ahma ja KPK, joilla molemmilla on vielä mahdollisuus olla riksulaisia edellä runkosarjan päättyessä.

RuoSkA on yhden pisteen pudotuspeliviivan alapuolella, mutta pelaa yhden ottelun enemmän kuin Nikkarit. Juokkue pelaa ottelunsa kahtena jäljelläolevana viikonloppuna, mikä saattaa jälkimmäisinä ottelupäivinä vaikuttaa joukkueen suorituksiin.

Kiekko-Ahmatkaan eivät ole vielä pudonneet pudotuspelijunan kyydistä, mutta 3 pisteen ero viivan yläpuolelle Nikkareihin tarkoittaa, että varsinkin 13.2. on Nikkarit voitettava.
 

Aivastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sitähän sää kysyit
Tänään Nikkarit - HKH ja K-Ahma - Hokkarit joten siinä kotijoukkueilla tärkeitä pisteitä jaossa kun häntäpäässä mennään muutaman pisteen marginaaleilla.

Otteluohjelmaa tutkiessa osui silmään, että häntäpää pelaa vielä keskenään esim K-Ahma - Nikkarit, K-Ahma - RuoSkA sekä KPK - Nikkarit tulee ratkaisemaan paljon. Erittäin mielenkiintoiseksi menee ja karsijoita haetaan ihan viimeiseen peliin asti!
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Noniin, illan otteluissa Kiekko-Ahma piti pudotuspelihaaveitaan hengissä jatkoaikavoitollaan Hokkareista. Samalla Hokkarit lähes varmisti pisteellään pudotuspelipaikkansa, sillä RuoSkA voi kyllä vielä päästä Hokkareiden kanssa tasapisteisiin, mutta se vaatisi joukkueelta voittoja kaikista neljästä ottelusta ja samalla Hokkareiden olisi hävittävä molemmat ottelunsa, joista toinen on juuri RuoSkAa vastaan.

Nikkareiden pudotuspelihaaveet kokivat kovan kolauksen kotitappiossa H.K.H.ta vastaan. Jäljellä olevat ottelut, Kiekko-Ahmat ja KPK on voitettava mikäli kautta aiotaan jatkaa noiden otteluiden jälkeen muuten kuin putoamiskarsinnoissa (jos sellaisia pelataan). Mielenkiintoinen yksityiskohta tuosta Nikkareiden illan pelistä (ei varmastikkaan Nikkareiden mielestä tosin) oli H.K.H:n maalivahtivalinta, kun Nikkareista kesken kauden siirtynyt Jesse Halonen torjui voiton salistaen myös syöttöpisteen avausmaaliin. Ouch!

Kiekko-Ahmoilla on myös pudotuspelit jo käynnissä, sillä vain voitot jäljellä olevista otteluista voivat mahdollistaa pudotuspeleihin pääsyn. Joukkue pelaa vielä sekä Nikkareita että RuoSkAa vastaan kotonaan, joten hallilla saattaa olla melkoisesti tunnelmaa, ainakin toivon niin!

RuoSkAlla on ehkä parhaat asetelmat pudotuspelipaikan saavuttamiseen ottelumäärien perusteella, joukkue pelaa vielä neljästi. Ensin joukkue matkstaa Hokkareiden vieraaksi kotijoukkueen tarvitessa yhtä pistettä pudotuspelipaikan varmistamiseen. Seuraavana iltana vieraaksi luistelee Uplakers, joka hamuaa vielä suoraa pudotuspelipaikkaa. Seuraavana viikonloppuna urakka alkaa Kiekko-Ahmojen vieraana ja sielläkin kotijoukkueella saattaa vielä olla mahdollisuudet pudotuspeleihin voitolla. Ja runkosarja päättyy seuraavana ehtoona Kisa-Eaglesin vieraana ja siellä on kotijoukkueella tähtäimissä suora välieräpaikka. Joten helppoja pelejä ei ole RuoSkAlla tiedossa.

KPK joutuu myös pelaamaan tosissaan pudotuspelipaikastaan. Ensin joukkue lähtee yritämään pilata Kisa-Eaglesin välieräpaikan tavoittelua. Seuraavana viikonloppuna Mänttään saapuu ensin pudotuspeleihin mielivä Nikkarit ja seuraavana iltana myöskin välieriin hamuava Uplakers.

Jännitystä viimeisiin otteluihin, sitä on Rautaliigan runkosarjan viimeiset kierrokset. Ei kellään olis nitroja? ;)
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Ja taas on kolme ottelua lisää pelattuna, joten päivitetään hieman tilannetta.

Uplakers otti kotivoiton H.K.H:sta ja siirtyi sarjakakkoseksi pisteen erolla Kisa-Eaglesiin ja pelaten vielä ottelun Eaglesia enemmän. Voitto huomenna RuoSkAsta varmistaa suoran välieräpaikan.

RuoSkA puolestaan ottti suuren harppauksen kohti pudotupelejä vierasvoitollaan Hokkareista. Jäljellä on ottelut Uplakersia, K-Ahmoja ja Kisa-Eaglesia vastaan, joista voitto Kiekko-Ahmoista tavalla tai toisella pitää K-Ahmat sarjataulukosta takana, ja 3 pistettä peleistä yhteensä riittää pudotuspelipaikkaan.

KPKlle taas kelpasi mainiosti, ettei Nikkareiden ja Kiekko-Ahmojen keskinäisessä ottelussa saanut kumpikaan joukkue täyttä pistepottia, sillä nyt joukkue voi vaikka hävitä loput ottelunsa päätyen silti tasapisteisiin Nikkareiden ja/tai K-Ahman kanssa mutta pysyen maalieron turvin niitä edellä, ellei joukkue sitten häviä otteluitaan yli kymmenen maalin erolla.

Nikkareilla ja Kiekko-Ahmoilla on edessä pakkovoitto varsinaisella peliajalla viimeisissä otteluissaan, eikä sekään välttämättä riitä, jos RuoSkA saalistaa enemmän kuin 2 pistettä lopuista otteluistaan.

Huomenna taas kaksi ottelua, RuoSka - Uplakers ja Kisa-Eagles - KPK. Menkäätten hallille jännitämään!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös