II-divisioonan lohko 1 kaudella 2017–2018 (etelä)

  • 66 795
  • 192
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Maanantaita! Tällä kertaa se on verrattain masentava. Ei ollut paras mahdollinen onnistuminen itsellä, eikä omalla suosikkijoukkueella. Kuudesta matsista vain yksi täysin oikein veikattu ja kaksi puoliksi oikein veikattua. Aina ei voi onnistua, useimmiten ei edes joka kerta, näemmä.

la 9.12.2017
Kellokoski 165 hlöä
2 (1) KelA – H.K.H. = 2-8
Kelliksellä oli varmaan tunnelma katossa, ainakin vierasjoukkueen kannattajien puolella, joita näytti raahautuneen paikalle jotakuinkin noin 50-60 henkeä, hienoa!!! Kelliksen yleisömääräthän ovat olleet aika stabiilisti siinä sadan kantturoilla, joten laskutehtävä oli aika helppo. Itse ottelu menikin vieraille, vaikka isännät avasivat todella sähäkästi. Niin kuin yleensä, niin valmentajan vaihdos aina piristää joukkuetta, ja näinhän HKH:lle sitten kävi, mutta nähtäväksi jää onko muutos parempaan pysyvää. Matsi kuitenkin suvereenisti siis vieraille, joiden esitys oli kuulemma kurinalainen ja vauhdikas.

Kirkkonummi 72 hlöä 1 (1) HCK Salamat - HAKI = 6-3
Kierroksen ainoa täysosuma veikkauksessani, ja tämähän oli täysin aavistettavissa, sillä niin pitkään ja lähellä on Salamoille kotivoitto ollut. Isännät eivät hätkähtäneet vieraiden kovaa alkua eikä sitä, että vieraat kirivät Salamoiden 3-1 johdon vielä 3-3 tasaan. Sen jälkeen ohjakset olivatkin Salamoilla ja reilu voitto tuo toivottavasti uskoa loppukauteen. Onnea Kirkkonummelle, toivotaan että voitto tuo myös lisää yleisöä, joka on ollut vähenemään päin siellä rannikolla.

Kauniainen 60 hlöä 1 (2) GrIFK – KJT Tuusula = 6-2
Granin kotitaika ei murtunut vielä, vaikka hainkin pientä ylläriä. Kuuman koitoksen vei kotijoukkue aika selvästi, torjuntojenkin mennessä GrIFK 18 ja KJT T 45. KJT päästi tekemään maalinsa vasta pelin ratkettua, joten vaikea on Granissa voittaa. Yleisöä oli totutun vähän.

Tikkurila 77 hlöä 1 (1 X) HC Vantaa – Wolf = 7-4.
Lohet porskuttivat kotialtaassaan aika selvään voittoon, vaikka peliä käytiin verrattain tasaisena ottelun puoleen väliin asti. Vantaa sai tuolloin pari jäähyä, mutta Sudet eivät onnistuneet tasoittamaan tilaisuudesta, vaan Vantaa ratkoi jäähyjen jälkeen koitoksen itselleen. Yleisömäärä normaali Vantaaksi.

Vuosaari 68 hlöä
1 (2) Viikingit – KJT Miehet = 12-5
Kärkimatsi jolta itse odotin kyllä tiukempaa tulosta, enkä niinkään kaksinumeroisia muuta kuin yleisömäärän osalta. Tehtyjen maalien määrä Miesten verkkoon kertoo, ettei ollut paras päivä puolustuksessa eikä maalissa. Sherwoodilaiset olivat liikkeellä vain kahdella pakkiparilla, joten repsahdus oli hieman uumoiltavissa. Taitaa olla Keravan suunnalla pientä epidemiaa tai loukkaantumissumaa, kun kahteen viime matsiin on päästy todella vajavaisilla resursseilla. Mutta niinhän sitä on muillakin ollut poissaoloja, joten ei nyt ruveta selittelemään. Viikingit ovat sarjan kärkijoukkueita, ja ansaitusti.

su 10.12.17
Lohja 154
hlöä 1 X (1) HAKI – HCK Salamat = 7-6 ja.
Back to Back hieman vielä paikallishengessä mentiin ja kävi melkein kuin uumoilin, että HAKI vie kotonaan. Jatkoaika, toi omaan veikkaukseeni pienen särön, mutta pisteen lisää Salamoille, jotka kiilasivat tällä pisteellä KJT Tuusulan ohi sarjataulukossa pois jumbosijalta paremman maalisuhteensa turvin. Yleisöä oli ilahduttava määrä paikalla, mikä lämmittää aina alasarjakiekkoilun ystävää.

Tämän kierroksen tulokset tiesivät sitä, että sarjan kärkinelikko tiivistyi ja ero sarjataulukossa hieman kasvoi. Toisaalta myös nämä tulokset tasoitti nimenomaan sarjataulukon alapäätä ja kavensi eroja siellä. Ennen joulutaukoa on vielä yksi irtomatsi ja viikonlopun pitkä ottelukierros, joten normaalin joulunodotuksen lisäksi on vielä hieman lätkäjännitystäkin odotuksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, TPS, RoKi
Viikingit tosiaan kaatoi lauantaina sarjakärki KTJ Miehet todella selvin numeroin. Voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, niin paljon parempi kotijoukkue oli, vaikkei sekään yltänyt lähellekään kauden parastaan. Miehet sen sijaan oli sanalla sanoen huono. Varmaan osasyy lepsuihin otteiseen oli myös nuo Mortenin jo mainitsemat poissaolot.

Samaan hengenvetoon on hyvä pukata eetteriin juuri ilmestynyttä, jo aikaisemmilta vuosilta tutuksi tullutta Viikkari-dokkaria ala J-Man Production. Dokkari keskittyy tällä kertaa joukkueen preseason-pelireissun lisäksi Itä-Helsinkiläisen kiekon pontentiaaliin ja nosteeseen. Käykääpäs väijymässä ensimmäinen osa alla olevasta linkistä.

https://www.youtube.com/watch?v=BQS7ZBuOSa4
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tänään pelataan irallinen matsi Rautaliigassa, josta nopsaan pieni pikainen:

Klo 19.30 Hyvinkää H.K.H. – Wolf 1
Piristynyt HKH vetää vielä edellismatsin voitosta tulleella boostilla härkäviikkoaan aloittelevaa Susilaumaa pataan himassa, sillä Sudet ovat kovasti ailahdelleet esityksissään. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli lokakuun alussa, silloinkin Hyvinkäällä ja silloinkin isännät voittivat (tosin vasta voittomaalikisan jälkeen). Häntä koipien välissä matkkavat pedot takaisin Sipooseen Hygeläisten naamanpesutalkoiden jatkuessa.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Oma veikkaukseni menee myös kotivoittoon. Sitä paitsi kirjoitin jo Joulupukille ja toivoin kunnon susiturkkia, kun kerran tuollainen susilaumakin on tulossa tänne häirittemään. ;)

No, ihan vakavasti puhuttuna, viime lauantain KelA ottelussa oli joukkueen otteissa havaittavissa selkeästi energisempää ja jopa agressiivisempaa pelaamista. Ja ensimmäinen muutos, joka havaittiin jo hallin ulkopuolella kun hiukan myöhässä paikalle kerkesimme, oli se, että nyt penkin takana todella käskytettiin, ohjeet kaikuivat selkeästi ulos asti. Tietty paljon on pelissä vielä parannettavaakin, mutta suunta on selkeästi oikea.

Laskeskelin tuossa, että mikäli häntäpään joukkueen (sijat 5 - 10) ottavat pisteitä loppukaudella samaan tahtiin kuin ovat tähän mennessä ottaneet, on joukkueilla runkosarjan päätteeksi pisteitä seuraavasti (pistemäärät pyöristety ylöspäin lähimpään täysiin pisteisiin):

5. Wolf 40
6. KelA 31
-------------
7. HAKI 26
8. H.K.H. 23
----------------
9. Salamat 19
10. KJT 18​

Kun H.K.H:lla on nyt 14 pistettä, pitäisi viimeisisst 10 pelistä saalistaa 18 pistettä, että pistesaalis riittäisi tässä taulukossa kuuden joukkoon. Tämä tarkoittaisi 6 voittoa varsinaisella peliajalla. H.K.H:lla on kymmenestä ottelustaan kuusi kotona.

Mutta joo, tiukille menee!
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Se meni veikkaus oikein, loppulukemat 4-0 täysin ansaitusti. Varsinkin toinen erä oli parasra Hoki Klupia pitkään aikaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvinkää 232 hlöä 1 (1) H.K.H. – Wolf = 4-0
Hyvinkää kairasi ansaitun voiton ja nollasi Susilauman tyystin. Viimeinen erä antoi pieniä mahdollisuuksia Wolfille nousta mukaan kamppailuun kun isännille vihellettiin pikku kakkosia, mutta alivoimat taptettiin tehokkaasti. HKH on nyt hyvässä nosteessa, mutta valmentajan vaihdoksen ja joukkueen tekemisen taso mitataan kunnolla joulutauon jälkeen. Tällä hetkellä näyttää siis hyvältä ja erityisesti ilahduttaa se, että yleisöä on riittänyt lehtereille ylenpalttisesti vaikka oli myöhäinen viikkopeli.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvää joulunodotusta. Huomenna on kiireinen päivä, joten tässä sarjatulella nopsat veikkausvihjeet sekä kierrosennakko viimeisistä sarjakierroksista ennen joulua:

pe 15.12.2017
Klo 18.10 Kirkkonummi HCK Salamat – HC Vantaa 2
Ei tainnuta Salamanisku Lohiparvea, joka rakentaa omat kalaportaansa Varuboden areenalle ja polskivat iloiseen voittoon.

Klo 18.20 Vuosaari Viikingit - Wolf 1
Susilauman härkäviikko jatkuu. Eikä helpota Susilauman tuska yhtään kun vastaan tulee raivoisa Viikinkilauma, joka janoaa susiturkin lisäksi paikkaa sarjan kärjessä. Huimassa vedossa olevat Vuosaaren barbaarit, nylkevät lähes koko lauman niin brutaalisti, että sitä voisi jopa nimittää eläinrääkkäykseksi.

Klo 18.50 Kerava KJT Miehet - GrIFK 1
Puhtaalla mutulla ja suurella toiveikkuudella veikkaan kotivoittoa. Viime kierroksen tuska on tipotiessään ja heikon vastuksen kohtaamista toivova, oman härkäviikonloppunsa aloittava, Oravalauma pettyy pahasti kun vihreistä vieraista tehdään maksuvälineitä kaupankäyntiin sipoolaisten kanssa.

la 16.12.2017
Klo 16.00 Kellokoski
KelA – HC Vantaa 2
Vantaa jatkaa nousukiitoaan tällä kertaa syvän Keravanjoen rantamilla. Kelalta ei tällä kertaa löydy koukkua, syöttiä eikä vapaa, vieheestä puhumattakaan, jolla voisi Lohen narrata tappioon.

Klo 17.10 Hyrylä KJT Tuusula – H.K.H. 2 .
Pelaamisen ilo, aiemmin viikolla jo peli alla, sekä kaksi voittoa alla uuden valmennuksen kanssa tuottaa taas tuloksen, jolla sarjan hännille ajautunut kotijoukkue saa pienimuotoisen selkäsaunan vierailtaan. Siinä saunassa kelpaa HKH:n naamansa pestä, että sietää lähteä joulun viettoon putipuhtaana.

Klo 17.20 Kauniainen GrIFK – Wolf 1
Toinen matsi perättäisenä päivänä ei vielä tunnu Granilla missään kun vastaan asettuu masentunut vierasjoukkue. Takkuturkkinen sudenraato ei pysty kovalle kotijoukkueelle mitään, jolla onnistuu nyt kaikki. Orava hyppää Suden selkään ja ratsastaa riehakkaaseen kolmen pisteen voittoon.

su 17.12.17
Klo 14.50 Kauniainen
GrIFK - HAKI X 2.
Kolmannen matsinsa kolmannen päivän sisään on jo liikaa tappaja-oravillekin ja yllätyksiin taipuva HAKI niistää pienet vihreät Oravat. Kauniaisten kotitaika murtuu lopulta, tosin jatkoilla, mutta kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Pakko ennen kierroskatsausta hieman hehkuttaa! Tänään nimittäin Keravalla nähtiin mitä tapahtuu kun joukkueella on ns. voittava maalivahti. Miikkajoona Leppänen lähes yksin kaatoi Granin, 53 torjuntaa ja torjuntaprosentti 96,36%. Harmittaa se toinen selän taakse mennyt Granin maali, joka olisi ollut estettävissä mikäli pakki olisi vain pelannut simppelisti kiekon ulos alueelta eikä yrittänyt alkaa kuljettaa sitä menettäen sen, Tänään siis hengen voitto materiasta.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Jahas, kohta täytyykin alkaa nostamaan kytkinta (kuvainnollisesti, ei aio ratin taakse könytä) ja matkata kohti Hyrylää todistamaan H.K.H:n vuoden viimoista matsia. Saas nähdä pysyykö klupilla peli-ilme samana kuin parissa viime matsissa, kolme pinnaa olis kyllä kivat kotiintuomiset.

Onkos siellä hallilla muuten yleensä millainen tunnelma ja paljon ääntä? Veikkaan kyllä, että kohta ainakin on. :D
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Nonniih, kolme pojoahan sieltä matkaan saatiin, nyt on hyvä jäädä joulutauolle!

Kyllä siellä kotikannattaijistakin ääntä lähti ja loppuun asti kannustivat, että hattua on nostettava siitä. Yritettiin siinä sitten itsekkin vähän ääntä pitää ja kaiketi jotenkin onnistuttiinkin. ;)
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Nyt kun syyskauden viimeinenkin teurast... siis ottelu on saatu päätökseen, sitä voisikin tehdä pienen katsauksen sarjan tilanteeseen.

Kärkinelikko on ottanut selkeä pesäeron muihin. KJT Miehet miehittävät sarjan pikkipaikan yhden otelun enemmän kuin muut nelikosta pelanneena, joten Viikingeillä on heti tammikuun alussa tilaisuus nousta sarjan kärkeen. Koko nelikko on kuitenkin käytännössä vain kahden pisteen sisällä, joten kevätkaudella käydään vielä tiukka taistelu runkosarjan voitosta ja kahdesta suorasta välieräpaikasta.

Sipoon Wolf pitää viitospaikkaa melko vahvassa otteessa, ollen toki tasapisteissä H.K.H:n kanssa mutta 3 ottelua vähemmän pelanneena. Joukkue pitänee pudotuspelipaikkansa, jollei sitten romahda pahemman kerran kevätkauden otteluruuhkassaan pelatessaan loput 11 otteluaan kuuden viikon aikana.

Viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppailevatkin sitten tiukasti koko loppu viisikko. Vaikkakin kaksikko Salamat ja KJT ovat tällä hetkellä 9 pistettä pudotuspeliviivan alapuolella, ovat he myös pelanneet ottelun tai kaksi vähemmän kuin kutospaikkaa pitävä H.K.H. Ja jos joulukuun viimeiset ottelut ovat jotain osoittaneet, se on se, että saamalla oman pelinsä kulkemaan ja muutaman voiton voi mikä tahansa joukkueista nostaa asemiaan huomattavasti. Tästä on oivana esimerkkinä juurikin H.K.H. joka päätti syyskautensa kolmeen voittoon ja nousi saman tien pudotuspelitaisteluun. Mutta vaikka H.K.H. tällä hetkellä pudotuspeliviivan yläpuolella onkin, ovat lähemmät uhkaajat, KelA ja HAKI pelanneet ottelun tai kaksi vähemmän ja voittamalla nuo "rästipelinsä" nousevat pisteissä Klupin yläpuolelle. Eikä siis ole sanottu, etteikö Wolf ja vitospaikka olisi saavutettavissa, mikäli joku joukkueista saa pelinsä kunnon nousukiitoon ja Wolfin kone samalla yskähtelee.

Vuodenvaihteen jälkeen on siis vielä sarjassa kaikki avoinna. Heti vuoden 2018 avausottelussa on kunnolla panosta, kun Vuosaaren Viikingit saapuvat Hyvinkäälle hakemaan voittoa ja samalla sarjan kärkipaikkaa. Kotijoukkueen kohdalla nähdään, kestääkö valmentajavaihdoksen jälkeinen hyvä vire joulutauon, vai onko pelaajilla vielä kinkut sulattelematta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvää joulukuun puoltaväliä ja vuorossa nyt viimeinen kierroskatsaus, joka on omasta puolestani mallia express! Katsaus hieman viivästyi teknisten ongelmien vuoksi, mutta ne ovat nyt selätetty. Joukkueiden fb-sivuja selaillessani sain idean antaa vaihtelun vuoksi myös joukkueille tai heidän kannattajilleen kommenttitilaa. Annan tällä kertaa Susille eniten palstatilaa lohdutukseksi heidän neljän matsin tappioputkeen. Joukkueiden ja kannattajien kommentit ovat napattu siis Facebook-sivuilta.

pe 15.12.2017
Kirkkonummi 42 hlöä 2 (2) HCK Salamat – HC Vantaa = 5-14
Eipä ollut Salamoilla sanan sijaa omassa perjantai-illan koitoksessaan. Kuten ennustin, niin Vantaa porskutti omaan tahtiin menemään ja paukutti mennessään kaksinumeroiset lukemat tauluun. Yleisökato jatkuu Kirkkonummella.
HCK Salamat ottelun katsoja ’R.K.’ kommentoi: Peli oli Salamoita ensimmäisessä erässä täyttä roiskimista. En ymmärrä ollenkaan miksi yritetään syöttää poikkikentän parin vastustajan ohi omalle pelaajalle kun se on niin helppo katkaista. Tarjotiin kiekkoa koko ajan vastustajalle. Sama toistui myös ylivoimalla ja vastustaja teki alivoimamallakin maaleja. Yrittäkää nyt aluksi opetella edes antamaan pari kolme varmaa syöttöa omalle pelaajalle ja kuljettamaan kiekkoa ylös. Eihän tuosta nyt tule tällä tavalla yhtään mitään. Yksi surkeimmista peleistä mitä olen nähnyt tai oikeastaan erä, koska pitempään sitä ei edes kehdannut katsoa.
HC Vantaa kommentoi: Ketsuppi- ja sinappipullot aukesivat Kirkkonummella, kun HC Vantaa kävi teurastamassa HCK Salamat numeroin 5-14! Onnistumisia tuli todella laajalla rintamalla Tommi Varttilan (1+7) johdolla. Salamat aloitti ottelun pirteästi ja ensimmäinen 5 minuuttia pelattiin enimmäkseen meidän puolustus alueella. Pikkuhiljaa saimme myös oman hyökkäyspelin kuntoon ja tulosta alkoi syntyä. Ekan erän viimeisellä kympillä teimme peräti 4 maalia. Toinen erä päättyi 3-2 voittoon ja peli oli 7-2. Viimeinen erä sitten pelailtiin pois.

Vuosaari 74 hlöä 1(1)Viikingit - Wolf = 7-3
Viikingit löivät Susille luun kurkkuun ja jotain vikaa oli Susilla purukalustossa kun ei pystynyt sitä palasiksi puremaan. Barbaarikiekkoilijat nousivat toviksi jopa sarjakärkeen voimakkaalla esityksellään. Normi määrä katsojia Viikkareiden matsiin.
Wolf kommentoi: Sitten oli vielä se kovin koitos. Tuplapeliviikonloppu ja vierailut kärkiporukoihin kuuluvien Viikinkien (Vuosaari) ja GrIFK:n (Kauniainen) luona. Lähtökohdat eivät olleet mitenkään mielettömän maukkaat. Porukkaa oli telakalla sen verran, että kolme kentällistä saatiin raapaistua ukkoja kasaan viikonlopuksi. Koska poissaolijat lukeutuivat vieläpä tehopisteiden valossa sinne kärkipäähän, niin pelitapaa lähdettiin ihan suoraan yksinkertaistamaan.
Tiedettiin, että näitä porukoita vastaan tullaan pyörimään paljon omissa ja siihen valmistauduttiin. Pyrittiin rikkomaan vastustajan pelihuumoria kaikilla mahdollisilla keinoilla parhaamme mukaan.
Perjantaina siinä onnistuttiin Viikinkejä vastaan vähän reilun erän verran. Toiseen erään lähettiin vähän nukkuen ja lienee sanomattakin selvää, että Viikkarit käyttivät tätä hyväkseen. Lopussa saatiin vielä vähän lukuja kaunisteltua, mutta melkoisessa pesukoneessa oltiin 60 minuuttia. Siitä huolimatta viisikkopuolustaminen oli laajalti suurin piirtein sen näköistä kun pitääkin. Ei voi sanoa, että olisi ollut mitenkään erityisen huono peli Susinutuilta, vaikka 7-3 käyrään tulikin.


Kerava 96 hlöä 1 (1)KJT Miehet - GrIFK = 4-2
Miehet nylkivät oravat hyvällä rutiinilla, viimeisen erän tehokkuudella ja hyvällä maalivahtipelillä Kun paikalla oli ns. voittava maalivahti, niin ei pahasti haitannut että puolustajia oli vain kahden pakkiparin verran. Arvokas voitto, joka takasi sarjan kärkipaikan joulutauolle lähtiessä. Yleisömäärä näyttää jumiutuneen sadan tietämille Keravallakin.
KJT Miehet kommentti: Pienellä porukalla ollaan jouduttu viimeiset kierrokset pelaamaan, kun porukkaa on telakalla ja kipeänä. Hieno taistelu 12 kenttäpelaajan voimin ja Mikkis maalilla pelasi loistavan pelin! Rautaliigaa pelataan vielä viikonloppuna, mutta Miehet siirtyvät joulutauolle sarjakärjessä! Pelejä eri määrät pelattuna joukkueilla, mutta syksy on ollut joukkueelta enemmän kuin onnistunut.
GrIFK kommentoi: Aijai. Eilen romahdus vikassa erässä ja nenään tuli.

la 16.12.2017
Kellokoski 120 hlöä
2 (2) KelA – HC Vantaa = 2-5
Vantaa otti ratkaisevan harppauksen kolmeen pisteeseen toisessa erässä jonka se voitti puhtaasti 2-0. Tätä etumatkaa ei enää Kellokosken prinssit saaneet kiinni vaikka vimmatusti yrittivät. Vantaalaisten maalivahti oli ainakin työllistetympi tilastojen mukaan. Yleisömäärä normaalia korkeampi kuin normaalisti, mikä on kiva.
KelA kommetoi: Toisessa erässä toinen tuomari halusi ottaa roolia ja heitti Lassi Karhusen ulos kun HC Vantaan tekemän maalin jälkeen Lassi tönäisi kevyesti Vantaan pelaajaa joka tuli Lassin eteen tuulettamaan. Jokainen katsomossa näki mitä tapahtui, muttei tämä raitapaita. Joka tapauksessa ottelu oli hyvä tasoinen ja kova vauhtinen. Kiitos HC Vantaalle hyvästä ottelusta. Olitte parempia.
HC Vantaa kommentoi: Peli oli odotetun vaikea kuten Kellokoskella yleensäkin. Vajaallakin kokoonpanolla saimme kuitenkin kaivettua tarvittavan tahdon ja jaksamisen joukkueesta jotta saatiin vietyä peli kunnialla läpi. Ja jälleen kerran yksi suurimmista onnistumisista oli meidän alivoima peli eikä takaiskuja alivoimalla tullut lainkaan.

Hyrylä 95 hlöä 2 (2) KJT Tuusula – H.K.H. = 2-4.
Pelaamisen riemusta uudelleen kiinni saanut HKH, teki onnistuneen invaasion yleisömäärästä päätellen ison kannattajaryhmän kanssa Hyrylän montulle ja verrattain tuloksekkaasti. Susi-saippualla pestyt kasvot oli hyvä huuhdella puhtaalla Skavabölen soramaaston puhtaalla pohjavedellä. Paikan päällä oli varmaan hyvä meininki, sillä kokemuksesta tiedän sanoa, että KJT kannatusryhmä osaa pitää isoa ääntä pienehköstä koostaan huolimatta, enkä usko hyvinkääläistenkään sieltä hiljaisimmasta päästä olevan
TuusKotka (KJT kannattajaryhmä) kommentoi: KJT hävisi tiukan kamppailun päätteeksi H.K.H:lle 2-4 ja mukavasti tuli yleisöä paikalle eli mahdollisesti 60-65 hyvinkään kannattajia saapui paikalle kannustamaan omia ( paitsi 1. erä ei kuultu huutoa ollenkaan ). Yleisömääräksi laskettiin 95. Tämä oli oikeastaan paras jouluottelu pitkiin aikoihin ja kannustushuutelua kuului molemmilta puolen hienosti, jos joku on sellaista väittänyt. Siellä oli totta kai pari henkilöllä selvästi ongelmia esim. kielen käyttöä lasten edessä, ei ollut järkevä touhua, mutta HKH rummuttaja osoitti sentään hienoa ele ja kätteli reilulla mielellä eli sille pitäisi antaa isot Respect suoraan.
H.K.H. kommentoi: Kolmas voitto putkeen nostaa hyvinkääläiset sarjataulukossa pudotuspeliviivan yläpuolelle kuudenneksi. Tästä on mukava lähteä joulutauolle rauhoittumaan hetkeksi.

Kauniainen 120 hlöä X 1 (1) GrIFK – Wolf = 4-3 ja.
Sisuuntunut Susilauma näykki hieman Oravia perskarvoista ja muistutti, että kuka on petoeläin ja kuka saalis. Mutanttioravat hoitivat kuitenkin jatkoilla lähes täyden pistepotin parempien piirien alueelle. Yleisömäärää kun katsoo, niin selitys löytyy kommenteista.
GrIFK kommentoi: Iso kiitos IFK Grankulla Hockey – Official junnuille jotka tulivat kannustamaan joukkuetta voittoon ja loi jäähalliin hyvän tunnelman!.
Wolf kommentoi: Lauantaina kohdattiin täysin erilainen nippu. Viikkareiden fysiikan ja liikkeen sijaan nyt oli vastassa Granin taitavat ja liukkaasti kiekkoa liikuttelevat pelimiehet. Taas tiedettiin, että puolustaa pitää. Ja susihan puolusti. Absoluuttisen fantastisella taisteluilmeellä veivattiin 60 minuuttia, joka johti siihen, että Grani saatiin raahattua aina jatkoajalle asti. Ottelun lopussa Wolfilla oli vähintäänkin hyvät paikat tuoda enemmänkin pisteitä tuliaisina, mutta jatkoaikatappion tuottamaan yhteen pisteeseenkin saa olla tyytyväinen.

su 17.12.17
Kauniainen 50 hlöä
1 (x 2) GrIFK - HAKI = 11-3.
Kolmas kerta toden sanoo ja härkäviikonlopun ainoa täysi pistepotti osui viimein myös Granin saldoon. Ei ollut HAKI’sta yllättäjäksi kun isännät tekivät jo ekassa erässä selväksi, että kuka vie ja kuka vikisee. Yleisömäärä oli nk. Kauniaisten vakio.

Tässä oli pikaisesti siis tämän viikonlopun matsit tuloksineen. Palstaveli Finjävel hieman jo summaili alkukautta ja kyllä minäkin palaan koht’sillään aiheeseen, sarjatilanteeseen yms. vielä tarkemmin kera sarjataulukon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyrylän tuntien ei todennäköisesti. Parista kymmenestä Keravalaisesta ei kovin paljon ääntä lähde
Sen verran täytyy tähän lausuntoon puuttua, että KJT Tuusulan Hyrylän hallissa ei juurikaan keravalasia ole, paitsi silloin kun siellä on KJT Tuusulalla vastassa KJT Miehet Keravalta. Siinä mielessä lausunto pitää paikkansa, että loppu yleisö on kyllä hiljaa, mutta kannattajaryhmä jaksaa kyllä pitää yllä kannustusta & meteliä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kas tässä Rautaliigan sarjataulukko joulutauolle lähdettäessä:

..1. KJT Miehet ...............18 ott. / + 34 / 44p,
..2. Viikingit .....................17 ott. / +60 / 42p,
..3. HC Vantaa .................17 ott. / +51 / 40p.
..4. Grankulla IFK ............17 ott. / +53 / 39p.
..5. Sipoo Wolf. ................16 ott. / + 6 / 20p.
..6. Hoki Klupi Hyvinkää ...19 ott. / -22 / 20p.
------------------------------------------------------
..7. Kellokosken Alku .......18 ott. / -62 / 19p.
..8. Harjun Kiekko ............17 ott. / -37 / 15p.
------------------------------------------------------
..9. HCK Salamat ..............17 ott. / -40 / 11p.
10. KJT Tuusula ...............18 ott. / -43 / 11p.

Syyttäkää sitten vaikka kotiinpäin vetämisestä, mutta kyllä syksyn suurin yllättäjä on kuitenkin KJT Miehet. Itse en odottanut että joukkue johtaisi sarjaa tässä vaiheessa vaan olisin veikannut jokusen pykälän alemmas. Hyvän alkukauden avaimina on ollut laaja pelaajamateriaali, hyvät maalivahdit ja stepin ylöspäin ottaneet joukkueen nuoret. Kokemus yhdistettynä nuoruuden vauhtiin ja voimaan, on toiminut ja joukkue ei ole hätkähtänyt tai luovuttanut tappioasemassa. Loppukausi oli sinnittelyä kun kokoonpanosta tippui loukkaantumisten, sairastumisten ja henk.koht. syiden takia pelaajia. Viikingit ovat olleet sarjan tasaisin suorittaja, ja teoriassa voisi olla jopa piikkipaikalla. Mutta kuten on kauden aikana nähty, niin mikään peli ei ole ennalta pelattu, eikä pisteitä jaettu, ennen kuin peliaika on täynnä. Tästä sai Viikingit juurikin oivan muistuksen pelatessaan sarjajumboa vastaan kotonaan. Ei tarvitse olla kummoinen guru veikatakseen ettei tämän joukkueen lento lopu kesken ja tulee pleijareissa olemaan ehkä se vaarallisin vastustaja. HC Vantaa on edennyt hieman aaltoillen, mutta joulua kohden ollut tosi vahva. Pikkulohet olisivat peräti kuuden matsin voittoputkessa, elleivät olisi käyneet Lohjallla Havaiji-simulaattorissa ottamassa jatkoilla kuokkaan. Mutta kolme matsin voittoputki ja kuuden matsin pisteputki on kärkijoukkueen merkki. GrIFK oli kauteen lähdettäessä ehkä suurin ennakkosuosikki ja vakuuttavasti Kauniaisten pienet vihreät oravat ovatkin edenneet, mutta takkiin on tullut viime aikoina toisilta kärkijoukkueilta, niin sijoitus on nyt vasta neljäs. Tämä nelikko on teoriassa kokonaisuudessaan kahden pisteen sisällä ja lopputalvesta tuleekin mielenkiintoinen. Ohjelmassa on luvassa Granilla neljä matsia kärkijoukkueen kanssa, kuten Viikingeilläkin ja KJT Miehet sekä HC Vantaa pelaavat vielä kolme matsia kärkijoukkueita vastaan. Kärkinelikkosta KJT Miehet on käytännössä jo varmistanut paikkansa jatkoon, ja periaatteessa loputkin kolme kärkinelikosta, sillä voittamalla loppuohjelmastaan yhden matsin on paikka jatkossa selvä. Vaatisi siis kaikkien kevätkauden matsien häviämistä, että putoaisi jatkosta pois ja moiseen romahdukseen en usko millään.

Kärkinelikon takana onkin mielenkiintoista. Keskikastina tällä hetkellä hääräävät Wolf, H.K.H., KelA ja HAKI, heidän osaltaan on pakka täysin auki. Wolf on ollut sarjaohjelman kannalta syksyllä kaikkein epäedullisimmassa asemassa, sillä ohjelma on onllut verrattain hyppelehtivä, pitkistä tauoista ottelusumaan, joista viimeisin oli juuri syyskauden päätteeksi kun joukkue joutui kahden viikon tauon jälkeen viikon sisään pelaamaan neljä matsia. Tauko tulee Susille hyvään saumaan ja toivottavasti jaksavat kerätä voimia, sillä heillä on vielä jäljellä 11 pelaamatta ja ruuhkaa luvassa alkuvuodesta. H.K.H. sai palettinsa kuntoon, kuten on moneen kertaan tuotu esille ja hyvin mielenkiintoista on nyt tauon jälkeen nähdä miten nousuvire jatkuu. KelA ja HAKI ovat yllätysvalmiita ja HAKI on ollut varsinkin kotonaan ikävä vastustaja.

Keskikastin takana seilaa jumbokaksikko, tosin vain nelisen pistettä HAKI'a jäljessä. Tästä duosta HCK Salamat lienee se joka jää saletisti viivan alapuolelle karsimaan, sillä hyvin murheellista seurattavaa on joukkueen taival ollut, kun yleisökin jo näyttää hylänneen heidät. Peli ei kulje ja niukkia tappiota on tullut, jotka varmastu syövät joukkuee pelihuumoria. KJT Tuusula on ehkä suurimmassa kiusantekijän roolissa loppukaudesta.Sillä on vielä mahdollisuus tiputtaa joku keskikastista viivan alle. Tuusulalla on hyvä nuori maalivahti, Henri Halttunen, joka on ollut joukkueen tukipylväs koko kauden. Lisäksi ykkösvitja "Häpperttilä" on juonikas sekä vaarallinen ja aiheuttaa päänvaivaa vielä monessa matsissa. Ei myöskään sovi unohtaa muutamaan otteeseen mainittua pientä, mutta pippurista kannattajaryhmää, joka vankkumattomalla kannatuksellaan voi tuoda pientä lisäbuustia joukkueen tekemiseen

Kautta on jäljellä vielä siis joukkueesta riipuen 8-11 ottelua, ja ratkaisevia pisteitä jaossa paljon. Luvassa on hyvin mielnkiintoinen tammikuu ja helmikuu. Sarjaohjelma ei sinänsä kyllä ole mielestäni kovin onnistunut, sillä outoja pitkiä taukoja sekä kolmen matsin härkäviikonloppuja joillekin, vaan ei kaikille joukkueille. Jo mainitsemani Sipoon Wolfin kahden viikon paussi tuli esille tuotua, niin kyllä hiukan pistää myös ihmetyttämään KJT Miesten helmikuu. Ensin on tasaisesti matseja helmikuun 3. päivään asti. Sitten kahden viikon paussi ja kausi pättyy kolmen perättäisen päivän ottelusumaan, joista kaksi vieraissa. Ei voi kuin ihmetellä. No mutta, näillä mennään.

Omasta puolestani toivotan jo nyt hyvää joulua kaikille Rautaliigaa seuraaville.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Sen verran täytyy tähän lausuntoon puuttua, että KJT Tuusulan Hyrylän hallissa ei juurikaan keravalasia ole, paitsi silloin kun siellä on KJT Tuusulalla vastassa KJT Miehet Keravalta. Siinä mielessä lausunto pitää paikkansa, että loppu yleisö on kyllä hiljaa, mutta kannattajaryhmä jaksaa kyllä pitää yllä kannustusta & meteliä.

Kyllä nuo kotijoukkueen aktiivisimmat/fanaattisimmat kannattajat tosiaan ääntä pitivät ihan kiitettävästi läpi matsin, ei tarvitte sen ryhmän toimintaa joukkueen/seuran/muiden katsojien yhtään hävetä, propsit heille. Ja matsin päälle vielä rehdit kädenpuristukset ja onnittelut voitosta. Urheiluhenki, se elää rautaliigan katsomoissa!
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HPK, symp. Haukat, divarit
Sen verran täytyy tähän lausuntoon puuttua, että KJT Tuusulan Hyrylän hallissa ei juurikaan keravalasia ole, paitsi silloin kun siellä on KJT Tuusulalla vastassa KJT Miehet Keravalta. Siinä mielessä lausunto pitää paikkansa, että loppu yleisö on kyllä hiljaa, mutta kannattajaryhmä jaksaa kyllä pitää yllä kannustusta & meteliä.

Joo, sori jos meni sekaisin. En ole kovin perillä noista KJT-kuvioista ollut moneen vuoteen kun tahtoo olla niin sekavaa. Tarkoituksena ei ollut mollata, ja propsit täytyy antaa kannatusryhmälle että jaksavat omiaan kannustaa.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Noin ihan muutoinkin olen sitä mieltä, että ihan hallissa kun hallissa on aikas perskeleen hyviä kannattajia, talkootyöläisiä ja toimitsijoita, mitä nyt itte olen tässä muutaman kauden aikana nähny ja joidenkin kanssa sanan kaks vaihtanu. Huumorilla ja ehkä välillä vähän kovaakin toisille on kuittailtu, mutta matsin jälkeen on kättä paiskattu ja puolin ja toisin rehdisti onniteltu voittavaa osapuolta. Ja niinhän se pitää olla!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvää uudempaa vuotta ja palataan taas Rautaliigan pariin. Joukkueiden sivustojen ja somen perusteella ei tauon aikana yksikään joukkue ei ole hankkinut / saanut merkittäviä vahvistuksia, joten näillä mennään. Viikonloppuna pelataan taas täysi kierros. Tässä jälleen pieni vihjaava arvuuttelu miten kierroksen koitoksissa käy:

pe 5.1.2018
Klo 19.30 Hyvinkää
H.K.H. – Viikingit 1
Kauden aiemmat kohtaamiset, molemmat Vuosaaressa, ovat päättyneet Viikinkien voittoon. Eka matsi päättyi 6-4 ja toinen jatkoilla 4-3. Summataan aiempi tasaisuus ja lisätään soppaan ripaus HKH:n nousujohdetta sekä kotietu, niin katetaan pöytä kotivoitto yllätykselle.

la 6.1.2018
Klo 16.30 Lohja
HAKI – KJT Miehet 2
Sarjakärki matkustaa nyt ekaa kertaa Lohjalle, mutta kohtaaminen on kauden toinen. Keravalla koitos päättyi kaksijakoisen matsin jälkeen niukkaan 7-6 kotivoittoon. Miehillä oli hieman materiaalipulaa ennen joulutaukoa, mutta uskotaan nyt, että sairastupa on tyhjenemään päin ja lähdetään hauduttamaan mehevää muhennosta. Miesmuhennos pitäisi koostua riittävän monesta pelaajasta, lempeällä lämmöllä Viidennen ketjun tukemana hauduttaen ja pikanteilla mausteilla maustettuna. Aterian jälkeen Miehet putsaavat pöydän niukalla mutta riittävällä vierasvoitolla, mutta HAKI saa tiskata likaiset astiat. .

Klo 17.10 Kauniainen GrIFK – Wolf 1 .
Juuri ennen joulutaukoa olivat samat joukkueet vastakkain, samassa paikassa. Silloin vajaalukuinen Susilauma puolusti urheasti ja otti yhden pisteen torjuntavoiton, isäntien rohmutessa kaksi pistettä 4-3 jatkoaikavoitostaan. Vaikka Sus’lauma lienee nyt terhakampi, mutta niinpä lienee isäntäoravatkin terhakoituneet. Pienet vihreät oravat menevät nyt menojaan ja nappaavat tällä kertaa täyden potin.

Klo 18.10 Kirkkonummi HCK Salamat – KelA 2
Kolmas kohtaaminen tällä parilla ja vahvasti ennusmerkit viittaavat, että Alku on hankala ja vienee potin. Aiemmat kohtaamiset ovat siis päättyneet molemmat parin maalin erolla KelA:n voittoihin 5-3 ja 3-1. Kaava ei muutu ja parin maalin voitto lähtee nyt vieraitten mukana Kellokoskelle.

Klo 18.20 Tikkurila 2 HC Vantaa – KJT Tuusula 1.
Näillä joukkueilla on taasen vasta toinen kohtaaminen. Ensimmäinen kamppailu oteltiin marraskuun alussa Hyrylässä, jolloin Vantaa oli tyly vieras ja otti rutiinivoiton 7-4. Vaikka KJT:llä on mainio ykkösvitja ja sitkeä kannattajaryhmä mukana, niin Lohi on liukas ja ui vierailtaan karkuun, eikä suostu vieläkään fileerattavaksi. Kotivoitto ja tuusulalaisilta jää lohisoppa vain haaveeksi hyvästä yrityksestä huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Kiireinen arv(io/aus) viikonlopun oteluista:

pe 5.1.2018

H.K.H. – Viikingit X 1
Haluttaisi laittaa suora ykkönen kohteeseen, mutta kun vastassa on sarjan toiseksi tehokain hyökkäys ja paras puolustus, joka haluaa kolme pistettä ja päästä kalifiksi kalifin paikalle, tulee ottelusta tiukka. Ja tiukkojahan nuo ovat olleet aikaisemmatkin ottelut, tänään kotijoukkue vääntää jatkoajalla kultaakin kalliimmat kaksi pojoa plakkariin.

la 6.1.2018

HAKI – KJT Miehet 2
Olettaisin edessä olevan yllättävänkin tiukka ottelu, joka kuitenkin kolmannessa ratkeaa Miesten hyväksi parin-kolmen maalin erolla.

GrIFK – Wolf 1
Kotijoukkue pitää pisteet itsellään, vaikkakin Wolf tekee kiusaa edellisen kohtaamisen tavoin loppuun asti. Parin maalin voitto, viimeisen pääsee grani lyömään tyhjiin.

HCK Salamat – KelA X 1
KelA haluaa takaisin pudotuspelipaikalle ja Salamat pisteitä päästäkseen lähemmäs karsintaviivaa. Kotijoukkueen epätoivo tuo tänään tarvittavan lisäboostin ja jatkoajan jälkeen pari pistettä jää Kirkkonummelle

HC Vantaa –KJT Tuusula 1
Lohiparvikin haluaa vielä pysyä mukana kärkikamppailussa, eikä anna yllättää itseään kotilammessaan. KJT:n ykkösnytkillä on kyllä vieheet kohdillaan, mutta muu joukkue on mukana mato-ongilla varustettuna ja Vantaan materiaalin leveys varmistaa kalansaaliin pysyvän kotona.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvää uutta kiekkovuotta!!! Vuoden eka kierros pelattu ja mitään varsinaisia yllätyksiä ei koettu. Olisi mennyt itsellä veikkauksessa täysin oikein, jos olisin veikannut Viikingeille voittoa, mutta hain yllätystä jota ei sitten tapahtunut, valitettavasti. Mutta tässä on nyt pieni yhteenveto kierroksen matseista tulospalvelua tuijottaen ja siitä johtopäätöksiä vetäen. Koska lätkä on parasta paikan päällä ja fanit ovat aktiivisia, välitämme joukkueiden kiitoksia myös heille:

pe 5.1.2018
Hyvinkää 298 katsojaa 2 (1)H.K.H. – Viikingit = 1-4.
Kierroksen eka koitos tarjosi mielenkiintoisen yhtälön, nousukunto vastaan tasaisen varma suorittaja. Alussa oli näemmä tunnetta, kun ekassa erässä vain jäähyiltiin. Koitos säilyi tasaisena pitkään, sillä avausmaalia saatiin odottaa toisen erän loppupuolelle asti, jolloin vieraat avasi maalitilinsä. Tilille talletettiin kolmannessa erässä lisää pääomaa, kun Viikingit teki erän alussa jo toisen osumansa. Tämän jälkeen isännät saivat oman momentuminsa kun pääsivät pelaamaan kaksi perättäistä ylivoimaa, tosin vailla tulosta. Viikinkien tehtyä kolmannen maalinsa, yritti kotijoukkue ilman maalivahtia ja onnistuikin siinä. Ilo oli enemmänkin lyhytaikainen, sillä HKH ei enempiä osumia saanut ja Viikingit iskivät loppuniitin tyhjiin puolitoista minuuttia ennen päätössummeria. Yleisöä paikalla kiitettävästi, jotka toivottavasti näkivät hyvän matsin ja taistelevan kotijoukkueen?

la 6.1.2018
Lohja 104 katsojaa
2 (2) HAKI – KJT Miehet = 3-6
Sarjakärki Miehet oli aluksi lujilla Lohjanharjun jääpyhätössä. Eka erä meni ilman maaleja, mutta toisessa erässä tehtiin niitä vain reilussa 10 minuutissa sitten ensimmäisenkin erän puolesta. Isännät siirtyivät heti erän alussa johtoon kahdella alivoimamaalilla, Miesten jäädessä täysin telineisiin. Shokkiherätyksen saanut Miesjoukkio otti ryhtiä ja kavensi. Isännät vastasivat 3-1 johtomaalilla. Vastaus meni perille, sillä tämän jälkeen Miehet siirtyivät noin kahdessa ja puolessa minuutissa 3-1 tappioasemastaan 3-4 johtoon. Tämän jälkeen tilanne stabilisoitui ja ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä, kun HAKI otti minuutin välein kaksi jäähyä joutuen kahden miehen av:lle. Tätä tilaisuutta ei Miehet jättänyt käyttämättä vaan siirtyivät kahden maalin karkumatkalle. Vierasvoitto sinetöityi vain vajaa kolme minuuttia ennen ottelun päätöstä kun Miehet tekivät loppuniitiksi kuudennen maalinsa. KJT Miehet haluavat myös muistaa Viides Ketju-faniryhmää: ”Isot kiitokset Lohjalle suunnistaneille kannattajille. Loistavaa!”

Kauniainen 100 katsojaa 1(1) GrIFK – Wolf = 10-1
Granissa olisi voinut odottaa kovaa taistelua, sillä vain paria viikkoa aiemmin Susi laittoi Granin Oravat lujille samassa hallissa. Eka erä olikin vielä kovaa kamppailua, mutta toisessa erässä saatiin havaita, että oravat ovat Liito-oravia. Nimittäin Grani nousi semmoiseen liitoon, että paukutti neljä maalia per erä lisää ja lopussa olikin sitten tulostauluun naulattu nyljetty Susi. Korkea yleisömäärä Graniin selittyy jokusella aktiivisipoolaisella (?) ja espoolaisilla kiekkofaneilla, josta maininta Granin fb:ssä: ”Sen lisäksi joukko Espoolaisia faneja olivat saapuneet kannustamaan suosikkipelaajaansa eli Camilo "Cami" Miettistä, joka kiitti fanejaan tehoin 1+2. Hienoa nähdä tällaista fanikulttuuria myös Rautaliigassa, iso kiitos siitä!”
Eli hatunnosto ja terveiset tätäkin kautta Espooseen.

Kirkkonummi 108 katsojaa 2 (2) HCK Salamat – KelA = 5-7
Kierroksen opettavaisin matsi käytiin Kirkkonummella. Siellä Salamoiden vieraaksi saapunut KelA sai oppitunnin aiheesta: ”Jääkiekko-ottelu kestää tehokkaat 60 minuuttia”. Kotijoukkueelle alku ei ollut hankala, sillä Salamat tekivät joukkueensa nimen velvoittamana salamamaalin matsin alussa. Vain 14 sekuntia ehti kello tikittää otteluaikaa, kun avausmaali näki päivänvalon. Sen jälkeen kellon tikittäessä lisää sekunteja ja minuutteja siirtyi kuskin paikalle KelA. Kun sitä aikaa oli kellossa kulunut 34 minuuttia ja rapiat, oli tilanne vieraille 1-6 ja matsi oli ohi. Eipäs ollutkaan. Salamat sai hengen päälle, ja kun kello osoitti lukemaa 54.33 olikin tilanne 5-6. Kotijoukkueen suureksi harmiksi upea taistelu ei saanut sinettiä, vaan vieraat rankoivat tyhjiin vajaa 15 sekuntia ennen ottelun päättymistä. Katsojalukema ns. normaalia Kirkkonummea, joskin tällä kertaa osansa oli myös vierasjoukkueen kannattajille, joille menee KelA:n fb:stä napatut kiitokset perille myös täältä: ”Iso kiitos KelA:n äänekkäälle faniryhmälle, joka siiivitti meidät voittoon ottelun loppuhetkien huikealla huudollaan.”

Tikkurila 2 37 katsojaa 1 (1) HC Vantaa – KJT Tuusula = 5-4
Vantaalla käytiin paikallisderbymäinen koitos, jossa lohenpyyntiin oli saapunut KJT Tuusula. Tuusulalaiset pistivätkin isännät lujille pitäen heitä tiukilla loppuun asti. Kun katsoo puhtaasti numerostatistiikkaa, niin voi havaita tasaisuuden, sekä sen mihin ottelu lopulta ratkesi. Maalit siis 5-4 ja erät 2-1, 0-2 ja 3-1. Torjunnat 34 - 36, rangaistusminuutit 6 min ja 10 min. Yv-maalit 2- 1. Ratkaiseva jäähy tuli ajassa 56.42 Noel Salorannalle ja syy: Pelin viivyttäminen - rike aloitustapahtumassa. Vantaa ratkaisi tuon jäähyn aikana pelin itselleen. Tuusulan kannattajat eivät tätä purematta nielleet, ja kritisoivat fb-sivuillaan saatua jäähyä kriittisesti: ”Tuomarikaksikko ei tule saamaan mistään kiitosta, sillä tuomiot ja havainnot eivät toimineet kuten pitäisi. Esim. Salorannan tuomio oli täysin kyseenalainen.”
Itse paikalla olematta, puhtaasti tilastoja tuijottaen, niin tuossa ajassa ja tilanteessa annettu aloitusrike jäähy on kyllä hieman kyseenalainen teoriassakin. Rikkeen täytyisi mielestäni olla todella räikeä, että se olisi puhalluksen arvoinen, mutta ohjeet ovat kuulemma nykyään tiukentuneet näissä aloituksissa, ihan kansainvälisestikin. Yleisömäärä taisi olla Vantaan pohjalukema ja pilasi tämän kierroksen muuten hyvän keskiarvon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvää tammikuista perjantaita! Viime kierros ei jättiylläreitä tarjonnut, saas nähdä mitä tämä kierros tuo tullessaan, kun luvassa on myös kärkinelikon keskinäisiä kahinoita:

pe 12.1.2018klo 18.50 Kerava KJT Miehet - HC Vantaa 1
Keravan Miehet yrittävät kostaa sarja-avauksen kotitappion Radanvarsiderbyssä. Edellinen kohtaaminen Tikkurilassa päättyi Miesten voittoon, joten tämä debrby ratkaistaan nyt. Käykö Lohi syöttiin ja nielaisee Rapalan koukkuineen? Avainasemassa on Miesten maalivahtipeli ja liukkaiden lohihyökkääjien kuriin saaminen. Kallistun kotivoittoon.

klo 19.20 Vuosaari Viikingit - HAKI 1
Vuosaaren sarvipäät ovat olleet vahvoja kotonaan ja vain KJT Tuusula on onnistunut yllättämään Itä-Hesan hurjimukset. Molemmat aikaisemmat kohtaamiset ovat päättyneet Viikingeille ja pelien maalisuhde on niinkin hurja kuin 21-0 Viikinkien hyväksi. En näe mitään syytä enkä usko, että HAKI löytäisi keinot millä se ryöstää edes sen pisteen, saati täyttä kolmea pistettä pistepottiinsa näiltä barbaareilta. Pomminvarma ykkönen, ja ainoa jännitysmomentti on, saako HAKI kuparisen Viikkareita vastaan rikki.


la 13.1.2018
klo 17.10 Hyrylä KJT Tuusula - KelA X 2
Tuusulan paikallisderby ja tällä kertaa Skavabölen Talosyke-areenalla. KelA on ollut kahdessa Kellokoskella pelatussa aiemmissa derbyissä vahvempi ja veikkaan sen olevan sitä tälläkin kertaa. Mutta täysi päivätyö tulee Kellokosken veikkosilla olemaan, niin jäällä kuin katsomossa. Jatkoilla bongot Pohjois-Tuusulaan.

klo 17.30 Nikkilä Wolf - H.K.H. X 2
Suden saalistusonni on ollut hieman heikoissa kantimissa viime kierroksilla. Nytkään tehtävä ei ole helppo, kun vastaansa tulee samoista sijoista taisteleva piristynyt Hoki Klupi Hyvinkäältä. Joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti tällä kaudella, molemmilla kerroilla pelattiin Hyvinkäällä ja voitot jäivät kotijoukkueelle. Vaikka nyt kotietu on Wolfilla, niin taisto on tiukkaa ja päättyy jatkon jälkeen kuitenkin vierasvoittoon.

klo 17.40 Kirkkonummi HCK Salamat - KJT Miehet 2
Salamoiden taival ei ole ollut helppo tällä kaudella. Tehtävä ei helpotu lainkaan kun vieraaksi saapuu kärkijoukkue Keravalta, joka alkaa hiljalleen päästä eroon Kirkkonummi-kammostaan. Miehet ovat olleet hyvin tasavahva, motivoitunut ja loppuun asti taisteleva ryhmä, joten uskon tälläkin kertaa moodiin ”mission impossible” ja kokemuksen vievän voiton, kuten joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa tällä kaudella.

klo 19.20 Nummela HAKI - GrIFK X 2
Tästä VOI tulla mielenkiintoinen matsi. Kauden alussa HAKI aiheutti Granille sen ekan tappion ja juurikin kotonaan, tosin silloin Lohjan hallissa. Kotonaan Grani taas teki HAKI’sta hakkelusta ja vei koitoksen puhtaasti kaksinumeroisin luvuin. Jos tähdet ovat oikeassa asennossa Lohjanharjulla, niin yllätys voi muhia ilmassa, ainakin jatkoajalle asti.

klo 19.50 Tikkurila HC Vantaa - Viikingit 1
Kas tässäpä on meillä tasainen pari. Vantaa voitti joukkueiden ekan kohtaamisen Tikkurilassa 4-2 ja Viikingit kotonaan 5-3. Hyvin tasainen koitos on ehkä luvassa, kun maalitkin ovat keskinäisissä 7-7. Olen ehkä kuitenkin hiukan tylsä ja veikkaan loogisesti etenevää sarjaa, että kotijoukkue voittaa. Pisteeksi i:n päälle annan tulosveikkauksenkin eli Vantaa vie 6-4.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kevätkauden toinen kierros, joka kyllä meni omien ennakkoveikkausten vastaisesti enimmäkseen. Mutta hyvä vaan ettei kaikki mene aina niin kuin odottaa. Yleisömäärä yleisesti ottaen tällä kierroksella oli ilahduttava:

pe 12.1.2018Kerava 160 hlöä 2 (1) KJT Miehet - HC Vantaa = 1-5
Vantaan Lohet syöttivät Miehille omaa lääkettä, eli alussa takkiin ja lopussa vedetäänkin turpiin. Hyvin pelatut kaksi ensimmäistä erää ei tällä kertaa riittänyt Miehille, kun vieraat rankoivat päätöserässä isolla prosentilla isäntien kämmäyksistä. Ensimmäinen erä alkoi tunnustelevasti, siirtyen hiljalleen Miesten lievään hallintaan. Erän ainoa maali nähtiin vajaan 12 min kohdalla kun Miesten Tomi Väisänen karvasi laidassa voimalla ja väellä, syöttänen haltuunsa saaman kiekon nopeasti keskikaistalle josta Aleksi Kiviranta veti tarkasti ja lujaa kiekon maaliin. Toinen erä oli alussa lievää Miesten hallintaa, mutta hiljalleen alkoi puolustuksessa tulla virheitä, jotka antoivat Vantaalle tilaisuuden joko läpiajoon tai yv-hyökkäyksiin. Miesten maalivahti Miikkajoona Leppänen piti Miehet kuitenkin yhä johdossa upeilla torjunnoilla. Kolmas erä alkoi tasaisesti ja tilanteet vaihtelivat. Miesten puolustus alkoi jaella voiton avaimia, joista Vantaa teki kovilla jäänuoliaisilla maalit hyvin samalla tavalla. Mikäs siinä kun reikä löytyi Leppäsestä, tyhmäähän se olisi ollut jättää käyttämättä. Mutta en kuitenkaan ole etunenässä Miikkajoonaa tönäisemässä lähijunan alle, vaan kyllä puolustus jätti veskarinsa aivan liian yksi selviytymään yv-hyökkäyksistä. No, hyvälle joukkueelle ei oo häpeä hävitä ja yleisömäärä oli parempi kuin ihan hyvä..
P. S Tämä lopputulos tiesi muuten sitä, että kun Miehet ja Vantaa kohtasivat viime vuoden helmikuussa playoffeissa, niin tuosta lähtien on vierasjoukkue aina voittanut matsin eli tämä oli siis kuudes vierasvoitto perättäin tässä otteluparissa.

Vuosaari 120 hlöä 1 (1) Viikingit - HAKI = 11-3
Matsi päättyi niin kuin uumoilin, HAKI ei löytänyt keinoa kukistaa isännät, eikä siis pystynyt nujertamaan Viikinkejä runkosarjassa. Kolmen käydyn matsin maaliero 32-3 ei juuri imartele HAKI’a. Sen sijaan yleisömäärä imartelee kyllä, ettei olisi ollut paikalla kauden ennätysyleisö… alkaako menestys tuoda väkeä halliin? Toivottavasti!

la 13.1.2018Hyrylä 125 hlöä (X 2) KJT Tuusula – KelA 1 = 12-4
Tuusulan paikallisderby päättyi tälläkin kertaa isäntien voittoon ja maaleja tehtiin kahden matsin edestä. KJT:n ykkösketju ”Häpperttilä” oli lähes pitelemätön ja vastasi yksinään 20 tehopisteestä. KelA:n fb:ssä onkin matsi tiivistetty hyvin: ”KJT:n ykköskenttä pyöritteli KelA:n niin pyörryksiin, että kotiin löytäminen saattaa venyä sunnuntain puolelle. 0-1 maalin jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle ja laukaukset viuhuivat tasaseen tahtiin KelA:n maalivahtien ohi. Päätöslukemat 12-4 ei jätä sijaa jossittelulle. Parempi voitti ja täts it.” Paikalla Tuusulassa oli kauden ennätysyleisö ja tunnelma kuulemma sen mukainen. Onnittelut Tuusulaan upeasta ja selkeästä voitosta.

Nikkilä 130 hlöä X 2 (X 2) Wolf - H.K.H. = 2-3 ja.
Samoilla sijoilla taistelevat joukkueet järjestivät Nikkilässä kiihkeän koitoksen, jossa maaleja tehtiin vuorotellen tahtiin Hyvinkää-Sipoo, päättyen lopulta varsinaisella peliajalla tasan. Kun jatkoajalla peli loppuu siihen että tehdään maali, niin Sipoo ei saanut enää mahdollisuutta tasoittavaan vuoroon. Peli meni siis jatkoilla Hyvinkäälle kohtuullisen suuren yleisömäärän todistaessa tapahtunutta.

Kirkkonummi 48 hlöä 2 (2) HCK Salamat - KJT Miehet = 4-5
Tällä kertaa Varuboden Areenalla salama-alusta vastasi Miehet eikä kotijoukkue Salamat. Avausmaali tehtiin ajassa 21 sekuntia ja se riitti kirkkonummelaisten maalivahdille. Ei auttanut, sillä jatkoa seurasi reilun kolmen minuutin jälkeen. Sen jälkeen otti kotijoukkue ryhtiä ja sai ennen erän loppua matsin tasoihin. Toisessa erässä tahti muuttui taas ja Miehet siirtyivät kuskin paikalle, Salamoiden iskiessä lähinnä itseään vain jäähypenkille. Mutta, Miehille tuli hyvä muistutus, että tehokas peliaika on 60 minuuttia ja se pelataan loppuun asti. Miehet johtivat ottelua 50 minuutin jälkeen 2-5, mutta Salamat pistivät hyrskyn myrskyn viimeisen kahden minuutin aikana ja meinasi jopa tasoittaa matsin. Nyrkkeilytermein sanottuna, gongi (tässä tapauksessa loppusummeri) pelasti Miehet pieneltä tyrmäykseltä. Pitkin kautta Salamoiden osana on ollut saada niukasti turpaan hyvän taistelun jälkeen. Se taitaa kyllä rotan lailla syödä joukkuetta ja ainakin yleisöä, joka tuntuu hylänneen Salamat sillä sitä oli paikalla kauden pohjalukema.

Nummela 86 hlöä 2 (X 2) HAKI - GrIFK = 3-11
Tästä olisi VOINUT tulla hyvä matsi isäntien pysyessä geimeissä mukana lähes puoleen väliin matsia asti. Mutta sitten loikki Oravat karkuun ja hoitivat homman Graniin kaksinumeroisesti. Ei sijaa jossitteluille. Yleisöä Nummelaksi kohtalaisesti..

Tikkurila 87 hlöä 2 (1) HC Vantaa – Viikingit = 3-6
Ei ollut Lohesta tällä kertaa Viikinkien kaatajaksi. Itä-Helsingin barbaarit tulivat ja ryöstökalastivat Vantaanjoen tyhjäksi. Viikingit porskuttivat 1-5 johtoon, ennen kuin isäntävantaa heräsi. Vahinko vain että se herääminen tapahtui hieman liian myöhään, loppui aika kesken ja pisteet matkasivat Vuosaareen. Samalla katkesi myös Vantaan viiden matsin voittoputki ja Viikingit taasen ottivat viidennen voiton putkeen. Viikingit vankisti voitollaan asemaansa sarjan kärjessä.

Eli tällä kierroksella sarjakärki vaihtui, kun Miehet kärsivät kotitappion ja Vantaa ei kyennyt voittamaan kotonaan. Keskikastissa käydään kiivasta taistelua kun HKH, KelA ja Wolf ovat kaikki pisteen sisällä, joskin Wolf on pelannut näistä vähiten. Häntäpäässä KJT Tuusula on heräämään päin ja haastaa vahvasti HAKI’a putoamiskarsintaan. Tämä lupaa mielenkiintoista loppukautta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tänään on mielenkiintoinen matsi Hyvinkäällä eli HKH vs KJT Miehet. Valitettavasti en pääse paikalle kun työt haittaavat harrastusta. Luotan että palstaveli "Finjävel" analysoi täällä omalta kantiltaan matsia sen tauottua. Ennakkospekulaatiota sen verran että Miehillä on hieman ollut kurssi laksussa ja HKH lievässä nousussa, joten tasaista tullee?
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Tasaiseksi olen omissakin veikkailuissani päätynyt ottelun päätyvän. Molemmilla joukkueilla on ottelussa panosta, kotijoukkueella on hakusessa paikka pudotuspeleissä ja vierailijoiden tähtäin on runkosarjan voitto tai ainakin kakkossija ja sitä kautta suora välieräpaikka. Illan matsin lopputulokseksi veikkaan tiukkaa yhden maalin kotivoittoa. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös