Ihmettelyketju

  • 6 340 075
  • 38 741

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eräällä keikalla Pekka tokaisi laulavansa seuraavan biisin selältään, kun sattuu selkään. Hän oli niin jurrissa, että ei pystynyt laulamaan seisten ja meni sitten vain selälleen makaamaan ja luritteli siinä pötkötellessä.
Eräs pelikaveri ja manageri ja ex-telinevoimistelija kysyi kerran herjana, että mikä on ”täydellinen balanssi”. Luulimme, että se jälleen tarkoittaa jotain telinevoimisteluun tai sen harjoittuluun liittyvää tekijää, asentoa tai henkistä olotilaa. Hän kumminkin kertoi, että olet täydellisessä balanssissa, kun makaat selälläsi baarin lattialla ja oksennus pysyy molemmissa silmäkuopissa.
Kokeilemisen arvoista sitten joskus?

Joo oon huomannut saman, parisuhde on todella vittumaista aikaa runkkarille.
Orgasmin teeskenteleminen on miessukupuolelle melkoisen hankalaa. Kiinnijääminen on sattuneesta syystä melkoisen varmaa.
Monikohan kehtaa tunnustaa tehneensä?
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kärjistyipä nopeasti tuo Hollannin ja Turkin välinen skisma. Kolmas maailmansota siitä varmaan on tulossa - en olisi kyllä arvannut että nuo kaksi sen aloittavat.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Koulukaveri samasta gradu-semmasta tavoittelee valmistumista tälle keväälle, kuten toki minäkin. Erona vaan, että tämä nainen oli alkukeväästä järkkäämässä isoa kansainvälistä konferenssia koulullamme, kuuluu ainejärjestömme tiesmihin-vastuuhenkilöstöön ja on näköjään kuntavaaleissakin ehdokkaana.

Ainiin. Lisäksi hän on viimeisiä viikkoja raskaana.

Tällä hetkellä keuhkokuumeen takia päivystyksessä. Saattaa kuulemma gradun valmistelu viivästyä.

Ihmettelen, miten jotkut viitsii revetä joka paikkaan omasta tahdostaan. Tuo keuhkokuume ei toki ole vapaaehtoinen ohjelmanumero, mutta olisiko ehkä voinut hieman jarrutella kevään mittaan erinäisissä askareissa, kun on lapsikin tulossa.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Siis mitä helvettiä nyt taas. Iltalehti uutisoi ihan käsittämättömästä rikoksesta, johon linkki tässä. Mies siis murhannut vanhempansa väärinkäsityksestä johtuen.

45-vuotiaalle miehelle luettiin keskiviikkona syytteet kahdesta murhasta Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Oikeuden mukaan mies surmasi iäkkäät vanhempansa perheen omakotitalossa Haminan Pyhällössä 28. marraskuuta 2016. Oikeus ei kuitenkaan vielä ottanut kantaa siihen, oliko teko murha vai tappo.

Oikeus lähetti miehen mielentilatutkimukseen puolustuksen pyynnöstä, ja se ottaa vasta tutkimuksen jälkeen kantaa rikosnimikkeeseen.

Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta kahdesta murhasta.

Isä nukkui

45-vuotias mies surmasi 72-vuotiaan isänsä ja 69-vuotiaan äitinsä maanantai-iltapäivänä 28. marraskuuta.

Syytteen mukaan teot olivat erittäin raakoja.

Mies surmasi olohuoneen sohvalla nukkumassa olleen isänsä lyömällä häntä kirveen teräpuolella ainakin kahdeksan kertaa päähän ja lukuisia kertoja kaulaan.

Äitinsä mies surmasi lyömällä tätä kirveen terä- ja hamarapuolella päähän yhteensä ainakin 10 kertaa.

Iäkkäät vanhemmat menettivät nopeasti tajuntansa ensimmäisten lyöntien jälkeen.

- Tätä tekoa ei edeltänyt minkäänlainen riita eikä syytetyllä ollut mitään järkevää syytä tähän. Tutkinnassa tai oikeudenkäynnin aikana teolle ei löytynyt myöskään äkillistä motiivia, kihlakunnansyyttäjä Seppo Väisänen sanoo.

Varakas mies

45-vuotias mies asui vanhempiensa kanssa Haminassa Pyhällön kylällä omakotitalossa, joka oli siirretty sukupolvenvaihdoksella hänen nimiinsä. Miehellä oli paljon varallisuutta, ainakin noin 700 000 euroa rahana, mutta syyttäjän mukaan aikamiespoika eli silti vanhempiensa eläkevaroilla.

- Poika oli varakas mies, mutta hän ei halunnut käyttää rahojaan. Poika oli saanut varoja lähinnä metsän myynnistä. Talo ja tila olivat hänen nimissään, ja vanhemmilla oli talossa asumisoikeus.

Pari päivää ennen tekoa poika kävi pankissa tekemässä rahastosiirtoja. Hänen varojaan siirrettiin noin parisataa tuhatta euroa paikasta toiseen.

- Poika oli jotenkin ymmärtänyt niin, että pankkiasia liittyi tähän kotitalon kauppaan, vaikka sellaisesta ei ollut kyse. Mies kuvitteli, että hänen vanhempansa joutuisivat muuttamaan talosta ja he joutuisivat taivasalle. Hänen ratkaisunsa oli sitten se, että hän päästää vanhemmat päiviltään, jotta he eivät joudu tällaisesta kärsimään, Väisänen kertoo.

- Tämä oli ainoa motiivi, joka teolle on selvinnyt. Mitään pitempiaikaista riitaa tai kaunaa ei ollut, syyttäjä sanoo.

Samana päivänä ennen henkirikoksia 45-vuotias mies hyppäsi kolmen metrin kalliolta alas tarkoituksenaan vahingoittaa itseään. Mies ei kuitenkaan saanut surmattua itseään, vaan hän sai lähinnä kasvonsa ruvelle.

Poika löi äitiään päähän kymmenkunta kertaa kirveellä, sekä sen hamara- että teräpuolella.

Kun poika oli aikansa lyönyt äitiään, hän kuuli isänsä ääntelehtivän sohvalla henkitoreissaan. 72-vuotias mies olisi syyttäjän mukaan kuollut vammoihinsa muutenkin, mutta 45-vuotias poika meni lyömään uudestaan isäänsä kirveellä kaulan alueelle. Iäkkään miehen kaulavaltimo katkesi.

Tämän jälkeen poika löi vielä äitiään useamman kerran kirveellä.

Kumpikin vanhemmista kuoli aivoruhjeisiin. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa ei pystytty tarkasti selvittämään sitä, milloin vanhemmat menettivät tajuntansa, mutta se tapahtui nopeasti ensimmäisten lyöntien jälkeen.

Teko oli kokonaisuudessaan lyhyt kestoltaan.

Pysäytti ohikulkijan

Henkirikosten jälkeen 45-vuotias mies lähti ulos kotitalosta ja meni läheiselle tielle, jossa hän pysäytti autolla liikkeellä olleen naisen. Mies kertoi naiselle surmanneensa vanhempansa.

Nainen soitti hätäkeskukseen kello 14.48.

Poliisit tulivat paikalle ja ottivat 45-vuotiaan miehen kiinni. Sisältä talosta löytyi kuolleina mies ja nainen noin viiden metrin päässä toisistaan.

Mies myönsi oikeudessa syyllistyneensä kahteen tappoon, mutta hän kiistää murhat.

Syyttäjän mukaan kyse on murhista.

- Teko on tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, ja väkivalta on ollut kovaa. Tässä on myös ollut sitkeä pyrkimys surmaamiseen. Teko kohdistui puolustuskyvyttömiin henkilöihin, joista isä nukkui vuoteessa ja äiti oli hyvin pienikokoinen, Väisänen perustelee.

Ei tunnekuohua

Syyttäjän mukaan 45-vuotias mies esiintyi oikeudessa rauhallisesti ja kertoi selkeästi marraskuisista tapahtumista.

Mies kertoi istunnossa, että hänellä oli hyvät välit vanhempiinsa.

- Hänellä ei ollut minkäänlaista tunnekuohua tai tunteita näkyvissä, vaan hän kertoi surmista kuin mistä tahansa asiasta, Väisänen kuvailee.

45-vuotias mies oli vanhempiensa ainoa lapsi. Jutun asianomistajat olivat kuolleen pariskunnan sisaruksia, mutta heillä ei ollut asiassa vaatimuksia.

Oikeus antaa tuomionsa asiassa mielentilatutkimuksen jälkeen.

- Tältä reissulta hän tuli vanhempiensa luo kotiin kahden jälkeen iltapäivällä, ja surmasi sitten heidät. Talon eteisessä oli kaksi kirvestä, ja kun mies näki ne ja isänsä nukkumassa sohvalla, hän kävi kirveellä isän kimppuun. Sen enempää hän ei ollut tekoaan suunnitellut, Väisänen kertoo.

Iäkäs isä ehti avata silmänsä ensimmäisen lyönnin jälkeen, mutta hän ei päässyt nousemaan pystyyn. Mies löi isäänsä kirveen teräosalla useita kertoja.

Äiti oli tapahtumahetkellä keittiössä, josta hän tuli poikaansa vastaan. Aikuinen poika löi heti voimakkaan iskun kirveen hamarapuolella äitinsä otsaan, jonka seurauksena äiti kaatui maahan.

- Äiti oli ilmeisesti pyrkinyt puolustautumaan, koska hänen kädestään löytyi torjuntavammaksi sopiva pienehkö haava, syyttäjä kertoo.
 
Nick Neim

Mitä vittua mä just äsken luin? Ei terve.

Tosin täytyy kyllä se sanoa, että eihän tuo tekijä ole voinut olla aikaisemminkaan täysin henkisesti tasapainoinen tai toimeentuleva. Jostain syystä nimittäin veikkaan, että muuten nuo vanhemmat olisivat puuttuneet tuohon pojan elättämiseensä hiukan herkemmin, jos poika olisi ollut kykeneväinen huolehtimaan esimerkiksi omista raha-asioistaan itse. Ei tuollaista kuviota mitenkään muuten voi ymmärtää.

Aika hiljaiseksi silti vetää.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis miten te oikein teette sen? Päivällä meet baariin kun asiat saat hoidettua ja sitten matsiin ja taas kapakkaan. No puolen yön jälkeen kömmit ympäripäissäsi kotiin ja sängyn nähtyäsi muistatkin ensimmäistä kertaa sinä päivänä että ai niin perkele kasiks duuniin. No eihän siitä tule mitään. Siis miten te oikein teette ton ihmemiehet?
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Ilmeistikään en ole ihmemies. En mennyt eilen päivällä baariin, matsissa Nordiksella kävin pitkästä aikaa, sieltä suoraan himaan. Duunissa olin 6.20 - viimeistään olisi pitänyt olla noin 10, siitäkin voi joustaa.

Kait jotkut tuohon baari-matsi-baariin-duuniin pystyy, mä en 40+ ikäisenä en. Parikymppisenä ois ollut helppo nakki.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No eihän siitä tule mitään. Siis miten te oikein teette ton ihmemiehet?

Hankkimalla sellaisen työpaikan missä on liukuva työaika. Varmaan yhden käden sormilla laskettavissa aamut viimeisen neljän vuoden aikana, että olisi joskus kahdeksan aikaan mennyt. Edellisessä hommassa menin melkein aina noin klo 10.45 mikä on kyllä vähän turhan myöhään, kun sitten voi liian huoletta ryypätä vaikka kuinka.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Facessa liityin pariin ryhmään ja ajattelin että nyt löydän emännän tuolta, mutta miten kaikki jutut menee aina samanlaiseksi. Yksinäisiä ja herkkiä tyttöjä ja yhtäkkiä huomaakin että taas tuli höpöteltyä vaan kaljasta ja huorista ja lätkästä. Ei kumppanin löytäminen ole enää kolmevitosena niin helppoa kuin parikymppisenä. Ja sen verran on itsekunnioitustakin ettei nöyrry puhumaan naisten jutuista miellyttääkseen sitä toista. Ja muutenkin mä tykkään olla rehellinen enkä valehdella mitään "no on toi Apulanta ihan hyvä". Naiset sanoo että haluavat rehellisen miehen, mutta eivät sitten haluakaan.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Pari päivää sitten jostain tuli ajatus päähän, että tuokohan jengi paljonkin esim. viinipulloja Alkoon takaisin ja että en muistanut koskaan nähneeni ko. tilannetta. Noh, lauantaina menin sitten Alkoon ja eikö siellä ollut joku rillipiru vaihtamassa hapettunutta laatuviiniään. Tänään tuli kaupan kassalla mieleen, että pitäisikö ostaa vitriinistä Veikkauksen Breikki-arpa. Siis en ole käsittääkseni koskaan ostanut omalla rahalla mitään arpoja. Noh, helvetti ostetaan, kun siltä tuntuu. Kotona rapsuttelin lappusen ja siinä oli ensin 20€ ja sitten päälle vielä 100€-voitto. Mitä ihmettä, mistä näitä ideoita tulee?
 
Viimeksi muokattu:

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Tänään tuli kaupan kassalla mieleen, että pitäisikö ostaa vitriinistä Veikkauksen Breikki-arpa. Siis en ole käsittäkseni koskaan ostanut omalla rahalla mitään arpoja. Noh, helvetti ostetaan, kun siltä tuntuu. Kotona rapsuttelin lappusen ja siinä oli ensin 20€ ja sitten päälle vielä toinen 100€. Mitä ihmettä, mistä näitä ideoita tulee?
Perjantaina ostin tuulipuku päällä Alepasta ässäarpaa illan jännitykseksi samalla kun viereisellä kassalla teinitytöt ostivat matkajuomia baariin vesirajamekoissa. Kävelin siitä suoraan arkkuun odottamaan kuolemaa.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Ihmettelen taas, miksi verottaja muistaa mökkini kiinteistöverolapulla jo nyt. Maksupäivä on kuitenkin vasta 4.9. Miten tuon sitten muistaa muka maksaa. Eihän siinä mitään, voihan tuon laittaa erääntyvänä verkkopankkiin. Ja silloin ihmettelee että mikä maksu toi on. Ja tätä kirjoittaessa tuli mieleen, tuo maksu tuli verkkopankkiin viime vuonna automaattisesti. Pyytämättä muttei yllätyksenä. Eli unohtakaa koko juttu.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turkin touhu pistää enemmän kuin hieman ihmettelemään.
”Antakaa meille avustuksia, viisumivapaus ja paljon rahaa, saatanan natsit.”
”...tai me lähetämme Eurooppaan lisää terroristeja.”

Erdoğanin suosiopisteet kotimaassan alkavat olla yhtä huikeat kuin Putlerilla!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
YLE lopettaa Kuningaskuluttajan.

Näköjään sitten ajavat yksi kerrallaan noita pitkäikaisia ajankohtaisohjelmia alas ja tarpeeksi kauan kun niin tekee, niin luultavasti lopputuloseksena on sitten samaa roskaa kuin mainoskanavillakin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
YLE lopettaa Kuningaskuluttajan.

Näköjään sitten ajavat yksi kerrallaan noita pitkäikaisia ajankohtaisohjelmia alas ja tarpeeksi kauan kun niin tekee, niin luultavasti lopputuloseksena on sitten samaa roskaa kuin mainoskanavillakin.

Siis mitä helvettiä? Missähän johtoryhmässä tämäkin on päätetty. Nykyäänhän tälläisiä ohjelmia pitäisi olla enemmän, kun kaikesta vain etsitään halvempaa ja asiakkaita kusetetaan myymällä paskaa.

Jotkut asiat vain oli ennen paremmin. Milloinkohan Arto Nyberg saa kenkää?

Pitää toki myös muistaa, että asiakas ei todellakaan ole kuningas ja turhien reklamaatioiden määrä lienee hurjassa nousussa. Mutta sellaiseenkin asiaan Kuningaskuluttaja voisi pureutua.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kansainväliseksi menestyjäksi Sara Forsberg esiintyy ihmeen paljon Suomen televisiossa.
 
Mikä tämä läppä on? Tai siis pikemminkin mistä se on peräisin? Minä muistan kyllä nuo kansainväliset levytyssopimus -otsikot keltaisesta lehdistöstä, mutta tämä menestyjä homma on mennyt kokonaan ohi, enkä edes googlaamalla meinannut löytää mitään juttua.

Onko tuo jostain tv-haastattelusta vai mistä ihmeestä tuo oikein on lähtöisin? Jäänyt oikein häiritsemään.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mikä tämä läppä on? Tai siis mistä se pikemminkin on peräisin?
Nettihuumoria, joka perustuu niihin uutisiin Forsbergin YouTube-diileistä ja sun muista, milloin puhuttiin maailmanvalloituksesta ja muodostui kuva, että nainen erityisen hyvin pärjäisi.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nettihuumoria, joka perustuu niihin uutisiin Forsbergin YouTube-diileistä ja sun muista, milloin puhuttiin maailmanvalloituksesta ja muodostui kuva, että nainen erityisen hyvin pärjäisi.

On kai kuitenkin saanut jonkun verran rahaa tekemättä oikeastaan mitään. Arvostan ihmisiä mitkä saavat rahaa tekemättä mitään mikä ei ole laitonta tai moraalitonta kusetusta.

Kunpa osaisin itsekin.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Kansainväliseksi menestyjäksi Sara Forsberg esiintyy ihmeen paljon Suomen televisiossa.
Tainnut haastatteluissa myöntää et ei mennyt ihan putkeen tuo kansainvälinen menestyminen. Sanoi myös että eka "hitti"single ei ollut yhtään hänenlaisensa vaan tuottajien "pakottama". Enkä ihmettele.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
On kai kuitenkin saanut jonkun verran rahaa tekemättä oikeastaan mitään. Arvostan ihmisiä mitkä saavat rahaa tekemättä mitään mikä ei ole laitonta tai moraalitonta kusetusta.

Kunpa osaisin itsekin.

Ei kai tuo Forsberg sentään ihan tekemättä mitään ole ollut. Eikös se nyt ainakin yhteen vai jopa kahteen avaruutta sisältävään elokuvaan ole joidenkin muu-planeettalaisten kielen kehitellyt. Star Wars -sarjaa taisi ainakin yksi noista elokuvista olla, mihin Sara on työtään mukaan saanut.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ei kai tuo Forsberg sentään ihan tekemättä mitään ole ollut. Eikös se nyt ainakin yhteen vai jopa kahteen avaruutta sisältävään elokuvaan ole joidenkin muu-planeettalaisten kielen kehitellyt. Star Wars -sarjaa taisi ainakin yksi noista elokuvista olla, mihin Sara on työtään mukaan saanut.

Tuon teki ja siinä varmasti pitikin käyttää omia vahvuuksia ja oikeasti tehdä töitä. Tai siis tietenkin piti.

Mitkähän vain ne muut työtehtävät ovat sitten olleet.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Miksi tv-uutisten säätiedotusten kartoissa on merkitty valtioiden rajat. Rajathan eivät liity mitenkään säähän, vaan ne ovat poliittisia muodostelmia, eikä niitä pitäisi siksi olla sääkartoissa. Pahimmassa tapauksessa uutistoimitus voi paljastaa säätiedotuksella poliittisen mielipiteensä mikäli kartoissa on valtio, jonka olemassa olo on kiistanalainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös