Hyviä kappaleita inhoamiltasi artisteilta tai yhtyeiltä

  • 15 171
  • 74
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Musiikkimakuja on moneen lähtöön siinä missä ihmiskorvia: jokainen kykenee kohtalaisen helposti nimeämään suosikkiyhtyeensä ja -artistinsa, tai yleisemmin ne musiikkilajit, joista pitää - ja ne, joista ei.

Joskus kuitenkin ollaan peruuttamattomasti ns. anomaliatilanteessa, jossa lähtökohtaisesti "paskaa musiikkia" julkaiseva orkesteri tai muusikko onnistuu tekemään - tahattomasti tai tieten tahtoen - kappaleen, joka täysin yllättäen miellyttääkin kuuloaistia vitutuksen, inhonpuistatusten tai muiden kielteisten tuntemusten sijaan. Listattakoon moiset luonnonoikut tähän ketjuun. Oheinen hämmentäjä saa luvan aloittaa:

Nylon Beat - Nukutaan
(http://www.youtube.com/watch?v=H1-4J_YnYE8)
Risto Asikainen on suoltanut suomalaiseen pop-musiikin kenttään arviolta saman verran paskaa ja ongelmajätettä kuin Keravan kokoinen kaupunki tuottaa kymmenessä vuodessa. Riston armoton taso petti Nylon Beatin osalta vasta yhtyeen (ainakin toistaiseksi) viimeisen albumin "Nukutaan"-päätöskappaleessa. Muistan miettineeni kappaleen ilmestymisen aikoihin pitkään, miksi biisissä toistellaan jotakin jonninjoutavaa "sing You" -hokemaa tms. Sitten selvisi, että nasaalittaret laulavatkin shinjusta. Hämmennyin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jenni Vartiainen - Seili( http://www.youtube.com/watch?v=SL88tyvpvr4)
Itse en juuri välitä Vartiaisen biiseistä ja se Junat ja naiset renkutus varsinkin aiheuttaa puistatuksia. Tällä Turun leprasiirtolasta kertovalla biisillä Vartiainen, Immonen ja Mariska iskevät luihin ja ytimiin. Upea veto.

CMX - Kirosäkeet(http://www.youtube.com/watch?v=E3WcsOz__WM)
Joo, varmaan pyhäinhäväistys tällä palstalla, mutta kun en nyt vain ole koskaan löytänyt CMX:stä itselleni sieluntoveria. Menee sinne muka fiksun tekotaiteen puolelle turhan usein. Noin Rautakanteleen ja Auran aikoihin oli kuitenkin ne omat hetkensä. Ja tämä sinkku on aina kolahtanut.

Radiohead - Exit Music (For a Film) (https://www.youtube.com/watch?v=RByvzmmEFiQ)
Aika usein sitä on alkanut rasvattu köysi kiinnostaa tätä päähänpotkittujen individualistien sankaria kuunnellessa, mutta tässä kyseissä tapauksessa Yorke onnistuu koskettamaan. Tästä on niin Anatheman kuin Steven Wilsoninkin ollut helppo jatkaa....
 
Viimeksi muokattu:

Paulig

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ysit, JoKa
En jaksanu kaivaa kunnollisia videopätkiä tuubista, mutta top-3 on aika selvä
1. Bruce Springsteen - Fire
2. Michael Jackson - Thriller
2. Kylie Minogue (Nick Caven kanssa) - Where The Wild Roses Grow
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tähän saisin jotenkin pitkän litanjan näitä

Yksi menneiltä vuostilta on TikTak, joilta biisi Minne vaan toimi minulle
Samoin Nylon Beatilta Viha ja rakkaus
Jenni Vartiaista en kuuntelisi, mutta tuo Suru on kunniavieras tekee jotenkin vaikutuksen

muoks: saihan ne linkitkin
 
Viimeksi muokattu:

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Yö - Joutsenlaulu. Hieno melankolinen sävellys Hakuliselta. Kerran vuodessa kuultuna pitää tasonsa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Guns N' Roses, tuo helpon rokettirollin paskatehdas teki sentään Double Talkin Jiven. Saavutus sinänsä, sillä tuo jäi nuoren kuntosalityöntekijän mieleen silloin joskus 80-90 -lukujen taitteessa ainoana hyvänä määkimisenä keskinkertaiselta yhtyeeltä.

Beatles, tuo yliarvostuksen runsaudensarvi on sentään pusertanut pukamiensa läpi "While My Guitar Weeps" -tuotoksen, joka ei haise ja maistu koppakuoriaalta, sekä onnistuu kuulostamaan hyvältä. Toki huomattavasti parempi coverina, mutta annetaan nyt ketjun nimissä ansiot sille haisevalle kierretuotokselle minne kuuluvatkin.

The White Stripes ja Seven Nations Army! Kerrankin tuo niin monelta taholta pakkosyötetty "nero" osui riffissään ja minuakin kiinnosti ja vieläkin innostaa. Loputon tulva myöhemmästä tuotannostakaan - joka on kuultuakin paskaa - ei ole tuon gloriaa himmentänyt, lähinnä korostanut.

Bubbling under: Nirvana ja Oasis tekivät sentään jotain parempaa kuin kaikki muut mainitut, eivätkä tuottaneet mitään mieleenpainuvaa, mutta ketjun maininnan verran olivat sentään esillä ja kuitenkin onneksi kuolivat kukin tavoillaan.

Oikeastaan helvetin vaikeaa koettaa löytää mitään inhoamiani artisteja ensinkään, sillä jo vähän ennen vuosituhannen vaihteen myötä musiikin nauttiminen on ollut helppoa monin tavoin, sekä samalla tuonut tehokkaat keinot paskan ohittamiseen. Paha siis kaivella inhoamieni artistien hyviä kappaleita, sillä en muutamien otosten jälkeen ota enää koppia. Kyllä nykyään oli kaikki ennemmin...
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Take That on tuottanut ainakin ihan kivat biisit Back For Good ja etenkin se comebackin jälkeinen Kids. Spice Girlsillä on myös ainakin yksi kelvollinen biisi, Viva Forever tai sinne päin. Katu-uskottavuus olisi mennyt tässä, jos sellaista olisi.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Klamydiasta en tykkää ollenkaan, mutta olihan "Mä lähden himaan" loistobiisi reilu 20 vuotta sitten ja nostalgiamielessä tuota voin soittaa silloin tällöin edelleen.

Metallica ei ole myöskään mun juttuni, mutta siltä mustakantiselta löytyy "Unforgiven" ja "Nothing else matters", jotka toimivat. Jossain mielentilassa myös "Sad but true".
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Britney Spearsin Everytime https://www.youtube.com/watch?v=8YzabSdk7ZA on minusta kiva, mikään muu naikkosen tuotanto ei.

Antti Tuisku on melkoista jöötiä, mutta jostain syystä Hyökyaalto https://www.youtube.com/watch?v=ScCShsNFwgI on hyvä, tai ainakin siinä olisi ainekset parempaan kun lisäisi vähän sähkökitaraa ja rumpuja ja ottaisi vähän pimputusta ja jumputusta pois.

Nelly Furtadon All Good Things https://www.youtube.com/watch?v=4pBo-GL9SRg on vielä yksi muuten suurta kökköä maailmalle työntävän artistin hyvä biisi.

Perkele kun eipä näköjään tuo linkkien kanssa puleeraaminenkaan enää suju niinku ennen. No, olkoot noin. Anna kakkua, anna sakkoa saatana.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oma asenteeni musiikkia kohtaan on sellainen, että otsikon mukaista vastausta on lähes mahdotonta keksiä. Olen niin moniruokainen musiikin suhteen, että ensinnäkin bändin inhoamiseen vaaditaan jo paljon. Inhoamani yhtyeet ovat laskettavissa kahden (jopa yhden?) käden sormilla ja nekin ovat lähinnä Justin Bieber-Robin-Nylon Beat -akselilta ja luulen että tässäkin kohtaa inho on tavallaan tarttunut muilta. Noita mainittuja artisteja kohtaan suosion lisäksi inhoajiakin on varmasti riittänyt. Mainituista löytyvä biisi josta henkilökohtaisesti tykkään on Nylon Beat - Teflon Love.

En minä esim. Juha Tapiota inhoa vaikka monesti on tehnyt mieli repiä hiukset päästä kun radio on soittanut samaa Juha Tapion biisiä jo viidettä kertaa saman päivän aikana. Jos inhoaisin niin vastaukseni ketjuun olisi Juha Tapio - Ukkosta ja ullakolla. Ja jos tiedän bändiltä X 5 huonoa biisiä niin en minä bändiä X rupea inhoamaan, totean vaan että kyseiseltä bändiltä en ole koko tuontantoa kuullut eikä hyvää biisiä siten ole ainakaan vielä tullut vastaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Seinfeldin päätösjaksoja edeltäneen kokoelmajakson toisen osan lopussa (video alla) soi Green Dayn Time of Your Life. Taisin päästää pienen itkun miettiessäni, miten hieno tv-sarja se on. Ja siitä lähtien olen myös pitänyt kyseisestä kappaleesta, vaikka en bändiä voikaan sietää.

https://www.youtube.com/watch?v=0d_0llpmto0
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kotiteollisuudella on useampikin hyvä biisi, Tämän taivaan alla, Helvetistä itään, Raskaat veet. Muuten en voi sietää bändiä yhtään, tai oikeastaan Hynystä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Madonnan "Frozen" ansaitsee maininnan.
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Nylon Beat oli vitun kova duo. Jos ei ymmärrä Nylon Beatin hienoutta, niin sillon ei ymmärrä mistään mitään.

Meinasin jatkaa myös Bongon tuotannolla, mutta Bongoa on huomioitu tänään niin paljon, niin paljon että piti miettiä jotain muuta. Satellite on Pistolsin ainut kuunneltava biisi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lady Gaga - Alejandro

En tosin tiedä jos tykkää artistin yhdestäkin biisistä, voiko sitä enää kutsua artistiksi jota inhoaa. No yhtä kaikki ei tuon Lady Gagan musiikki ja biisit yleisesti ottaen oikein putoa ja tartu, mutta tämä biisi jostain syystä toimii ihan täydellisesti. Ei tuosta paremmin enää poppia voi oikein tehdä. Taustat toimii, melodia, kertosäe ja sanat sopivan simppelit ja mieleenjäävät. Loistava bilebiisi.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kotiteollisuudella on useampikin hyvä biisi, Tämän taivaan alla, Helvetistä itään, Raskaat veet. Muuten en voi sietää bändiä yhtään, tai oikeastaan Hynystä.

Tämä letka kyllä, lisäyksenä vielä Satu Peikoista, joka livevetona vielä loistavampi.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
The Offspring: Self Esteem

En nyt tiedä, inhoanko Offspringiä, mutta tasoonsa nähden se oli aikoinaan aivan liian suosittu. Jenkit tarvitsivat grungen jälkeen nopeasti jonkin uuden jutun, ja se nyt sattui olemaan tämä ysäripunk, jota edustavat bändit eivät olleet tasoltaan lähelläkään grungebändejä. Offspring oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuten myös Green Day, joka tosin on näistä selvästi parempi bändi. Green Dayn biisit ovat parempia ja bändi myös soittaa paljon paremmin. Offspringin soitto on usein horjuvaa, ja Dexter Holland on ihan hirveä laulaja, ohutääninen epävireinen huutaja.

Self Esteem on Offspringiltä harvinainen suonenveto. Tässä on jotain samaa henkeä Nirvanan kanssa, joka on sekin traagisen yliarvostettu bändi, mutta jolla on silläkin joitain hienoja hetkiä.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Haloo Helsingin Kuule minua... Muuten ko. pändi on aika paskaa mutta tuo piisi kuulosti hyvältä alusta alkaen... Sitten kun kuulin kapaleen tekijän niin selvisi miksi se niin hyvältä kuulostikin...

Tässä piisi alkuperäisen tekijän esittämänä joka on vielä Haloo Helsinkiäkin parempi... Mielestäni.

Mokoma - Kuule minua (akustinen cover) - YouTube
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Nylon Beatista tutun Jonna Geagean(os. Kosonen) kappale Kotimatka on hieno teos suomalaisessa musiikissa. Muuten Jonnan soolouran biisit ovat suorastaan järkyttäviä, mutta Kotimatka kaikessa herkkyydessään toimii.

Jonna Geagea - Kotimatka - YouTube
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Rolling Stones - Paint it Black. Jos joku muu Rollareiden biisi tulee radiosta niin kanava vaihtuu kyllä aika nopeasti.

Nirvana - Lithium. En ole ikinä pitänyt Nirvanaa minään mutta tämä biisi jostain syystä toimii. Opettelin jopa aikoinaan soittamaan sen bassolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös