Hyvät ja huonot selostajat

  • 579 968
  • 1 512

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Sen sijaan se apaattisuus, flegmaattisuus ja suoranainen unettavuus, jotka tuolla monotonisuudella ja innostumattomuudella ovat saavutettavissa, tekevät kuuntelusta pelkkää kärsimystä.
Ei todellakaan jatkoon.

Tuomas Heikkilä on tosiaan niin masentavaa kuultavaa, että ei vain pysty. Ja valitettavasti on selostanut paljon SaiPan pelejä viime aikoina.

Ei minua se niin häiritse, että ei erota pelaajia tai että yhdessäkin pelissä kentällä oli sinipaitainen Pelicans ja keltapaitainen Pelicans, näen minä itsekin, kummalla 'Pelicansilla' kiekko milloinkin on ja kumpi hyökkää ja kumpi puolustaa. Ja sekin, vaikka äärettömän ärsyttävää, että poimii aina jonkun pelaajan silmätikukseen ja haukkuu useaan kertaan ottelun aikana, vielä menisi.

Mutta se yleinen elämäänsä kyllästynyt kyynisyys ja narina. Kun pitää miettiä, että selostaakohan se vielä seuraavan erän vai vetääkö itsensä jojoon ennen sitä. Ja toki hän muistaa kertoa kymmenen kertaa joka ottelussa, kuinka paskaa kaikki on paitsi kusi ja kukaan tällaista peliä halua katsoa ja herrojen vika ja kuinka tyhmä ihminen onkaan, jos haluaa liigakiekkoa katsoa. Aikansa häntä kuunneltuani huomasin hänen olevan osittain oikeassa. Kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, jos kiduttaa itseään katsomalla Tuomas Heikkilän selostamaa jääkiekko-ottelua? Ja vielä maksaa siitä! Asiaan on onneksi olemassa ratkaisu. Voin lopettaa Ruudun tilauksen ensi viikkoon ja seurata jatkossa SaiPan kotipelejä paikan päällä ja vieraspelejä Yle Puheen välityksellä.

Nyt vain sitten pistivät SaiPan peleihin vaihteeksi Alkiota ja muita hyviä selostajia ja hieman tuo jo varmaksi kypsynyt päätös on tässä horjunut. Kyllähän niitä pelejä Ruudusta olisi ihan kiva katsoa, kunhan Heikkilää ei tarvitsisi kuunnella.

Se täytyy toasin miehen kunniaksi sanoa, että hän ei ole puolueellinen, hän suhtautuu kaikkeen ja kaikkiin aivan tasapuolisen negatiivisesti ja naristen.
 
Mace1970

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiekko-Vantaa (Sympatiat Pelsuille)
Hei Pelicansin kannattajat: vieläkö Ili selostaa Pelsujen vieraspelejä ? Siinä on ainakin äijä kellä on selostuksessa tunnetta mukana. Saattaa puhui yli 120 sanaa minuutissa ja suke hipoo 150:ntä. Mee laik.
 
melancHOLY

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Kyllä Ili vieläkin jaksaa piristää lahtelaisten synkkiä syysiltoja Voiman taajuuksilla. Hienoa nähdä arvostusta Ilille Lahen ulkopuoleltakin. Tunnetta löytyy välillä vähän turhankin paljon, mutta eipä ainakaan tule tylsää.
 
Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Ei totisesti tule tylsää Iliä kuunnellessa vaikka Bluesin fani olenkin, sillä joskus kun Bluesilla ei ole pelejä, kuuntelen mielelläni Iliä selostuskopissa, ja juurikin sen fiiliksen takia. :D
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Sinällään en tykkää tästä Jatkiksen selostaja-keskustelusta, kun täällä lähinnä pyritään etsimään epäkohtia ja mokailuja, samoin kuin myös erotuomaritoiminnan kohdalla.

That said, joidenkin Neloselle selostavien tyyppien kohdalla olen vähän hämmästellyt sitä, että välillä perustietämys lätkän säännöistä on aika hakusessa. Aika paljon tulee sekoilua esim. käsisyöttöjen, korkealla mailalla pelaamisen jne kanssa, joka ei nyt sinällään minua ärsytä (kyllähän minä itse näen, että mitä siellä kentällä oikeasti on tapahtumassa), mutta kyllä ihmetyttää hieman.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Juhavaltteri Salminen taisi selostaa Tappara-Lukko -pelin ja oli kyllä erinomainen. Sama mies oli toimittajana kaukalon laidalla Lukko-Hifk -pelissä, ja oli aivan helvetin hyvä myös siinä hommassa, kysymykset oli hyviä, ja haastateltavatkin antoivat hyviä vastauksia.
Se on kuitenkin sanottava, että kaverin kampaus on täysin käsittämätön.
 
Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
En tiedä kuka tämäniltaista Tappara - JYP peliä selostaa Nelosen palvelussa, mutta onhan unettavan kuuloista tämän miehen selostus. Tosin tämä sopii loistavasti lokakuiseen harmauteen, selostusrytmi on hidasta ilman äänen eri sävyjä. Tehokkaasti eliminoituu tunne katseluelämyksestä. Päälle vielä ei kovinkaan epäselvä kotijoukkueellepäin kotiaveto. Uuh...
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Kaksi erää Ässät-HIFK -matsia takana, ja pakko tuoda esille J-P Jalon nihkeys selostajana. Artikulaatiopuolella ei ole liiemmin huomautettavaa, mutta sisältö jättää kylmäksi. Jatkuvaa negatiivista sarjatulta kaikesta; pelistä, yleisöstä tai tunnelmasta. Vastaavasti Ramstedtin upea syöttö IFK:n 0-2 -maaliin ei saanut Jaloa edes mainitsemaan asiasta, vaikka suoritus varmasti näytti upealta jokaisen hieman enemmän kiekkoa seuranneen silmissä.

Aiemmin olen pitänyt Jaloa kelpo selostajana, mutta mielipide muuttui kertaheitolla. Tai voihan se olla, että yhtälö IFK voittaa länsirannikolla ei vaan Jaloa miellytä, ja se heijastuu ukon horinoihin selostuskopissa.
 
SjV

Tuomas Heikkilähän tuo oli. Sama vika Heikkilällä kuin Ritarillakin, JYPiä "dissaamalla" yritetään peittää omaa kotikaupunkia.
 
Ralph

Jäsen
Olen luultavasti selvää vähemmistöä, mutta tykkään Anssi Ritarin selostustyylistä. Ei ehkä ääni niin mielytä, mutta minkäs ihminen omalle äänelleen voi. Ritari osaa korottaa oikea-aikaisesti ääntä. Osaa heittää juuri oikeaan paikkaan ja oikeanlaisia tilastofaktoja.

Ehkä Ritari on parhaimmillaan, kun ei selosta JYP:n pelejä. Yleensähän tuo Jyväskylässä pelattavat ottelut selostaa.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi erää Ässät-HIFK -matsia takana, ja pakko tuoda esille J-P Jalon nihkeys selostajana. Artikulaatiopuolella ei ole liiemmin huomautettavaa, mutta sisältö jättää kylmäksi. Jatkuvaa negatiivista sarjatulta kaikesta; pelistä, yleisöstä tai tunnelmasta. Vastaavasti Ramstedtin upea syöttö IFK:n 0-2 -maaliin ei saanut Jaloa edes mainitsemaan asiasta, vaikka suoritus varmasti näytti upealta jokaisen hieman enemmän kiekkoa seuranneen silmissä.

Aiemmin olen pitänyt Jaloa kelpo selostajana, mutta mielipide muuttui kertaheitolla. Tai voihan se olla, että yhtälö IFK voittaa länsirannikolla ei vaan Jaloa miellytä, ja se heijastuu ukon horinoihin selostuskopissa.

Jalo on ollut jo 2-3 vuotta tuollainen työhönsä kyllästynyt selostaja. Ei korota ääntään enää juuri minkäänlaisissa tilanteissa. Toteaa vaan kylmän rauhallisesti "ja nyt menee kiekko maaliin, tekijänä se ja se".
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olen luultavasti selvää vähemmistöä, mutta tykkään Anssi Ritarin selostustyylistä. Ei ehkä ääni niin mielytä, mutta minkäs ihminen omalle äänelleen voi. Ritari osaa korottaa oikea-aikaisesti ääntä. Osaa heittää juuri oikeaan paikkaan ja oikeanlaisia tilastofaktoja.

Mielummin minä Ritarin ääntä kuuntelen kuin nasaalisössöttäjä Alkion. Siinä missä Alkio sylkee suustaan mukahauskoja "vitsejä", keskittyy Ritari kertomaan pelistä muutakin kuin kenellä ja missä kiekko on. Ritarin ääni ei tosiaan ole kaikkein miellyttävin, mutta se on pieni haitta, jos itse pelistä kertominen on erittäin hyvälaatuista.

J-P Jalosta sen verran, että ikä lienee tehneen hänestä hitaan, mutta hyvän kommentaattorin kanssa hän on edelleen hyvä ja miellyttävä selostaja. Esimerkiksi muutaman kauden takanainen yhdistelmä, jossa Jalo selosti ja Pekka Virta toimi kommentaattorina, oli minusta erittäin hyvää.
 
N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Jalo on ollut jo 2-3 vuotta tuollainen työhönsä kyllästynyt selostaja. Ei korota ääntään enää juuri minkäänlaisissa tilanteissa. Toteaa vaan kylmän rauhallisesti "ja nyt menee kiekko maaliin, tekijänä se ja se".

Onhan tuo Jalon ura hieman jäänyt polkemaan paikoillaan. Ei tule tullut kutsua arvokisoihin, eikä studioihin kameroiden eteen. Siinä varmaan yksi oleellinen syy työhön leipääntymiseen.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen luultavasti selvää vähemmistöä, mutta tykkään Anssi Ritarin selostustyylistä. Ei ehkä ääni niin mielytä, mutta minkäs ihminen omalle äänelleen voi. Ritari osaa korottaa oikea-aikaisesti ääntä. Osaa heittää juuri oikeaan paikkaan ja oikeanlaisia tilastofaktoja.

Ehkä Ritari on parhaimmillaan, kun ei selosta JYP:n pelejä. Yleensähän tuo Jyväskylässä pelattavat ottelut selostaa.
Anssi Ritarin selostus on kyllä karmeinta paskaa mitä kukaan on ikinä selostuskopista suoltanut. Helvetin rasittava ääni, yli-innokas ja surkea huumorintaju. Ei todellakaan jatkoon.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Anssi Ritarin selostus on kyllä karmeinta paskaa mitä kukaan on ikinä selostuskopista suoltanut. Helvetin rasittava ääni, yli-innokas ja surkea huumorintaju. Ei todellakaan jatkoon.

Helppohan tällaisia on heitellä, mutta itse olisin vaihtanut tämän iltaisen JP Jalon, milloin tahansa tuohon Ritariin. Kyllähän siinä pitää jo selostajanki ottaa pitkä kehityskeskustelu peilin kanssa, kun toteaa pelin aikana (jossa tehtiin kuusi maalia ja tarjottiin hienoja torjuntojakin), että parasta antia on ollut hallin urkuri. Toki heti perään voin myöntää, että hyvin se urkuri veti. Ihan ekana kysymyksenä voisi peilikuvalle olla, että "oletko sä siellä palkattu katsoja, vai onko sinun tarkoitus tuoda lisäarvoa tälle televisioitavalle tapahtumalle?". Jos olisin nelosella selostajista päättävä kaveri, niin Jalo lepäisi kyllä nyt pari kierrosta ja keräilisi itseään. Mut toisaalta, mähän olen vain maksava asiakas.
 
Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Ritarilla on ainakin hoksottimet kunnossa. Eilen mm. ennusti HPK:n lopun tasoitusmaalin periaatteessa etukäteen. Hyvin harva selostaja olisi huomioinut vaihtoaition viittomisia jäähyllä olleelle Grönholmille aikalisän aikana, mutta Ritari ei nukkunut. Tykkään kyllä muutenkin.

Ainoa ongelma hänessä on, että selostamansa pelit joutuu katsomaan viimeisenä, koska mies haluaa tykittää väliaikatietoja muista matseista mahdollisimman yllättäen.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ritarilla on ainakin hoksottimet kunnossa. Eilen mm. ennusti HPK:n lopun tasoitusmaalin periaatteessa etukäteen. Hyvin harva selostaja olisi huomioinut vaihtoaition viittomisia jäähyllä olleelle Grönholmille aikalisän aikana, mutta Ritari ei nukkunut. Tykkään kyllä muutenkin.

Muutama viikko sitten Ritari selosti Ässien ja Lukon välistä peliä, ja huomautti yhdessä vaiheessa, miten Lukko asetti pelaajansa aloitukseen ja pohti, pyritäänkö kiekko saamaan Olavi Vauhkoselle rannelaukausta varten. Ritari muistutti katsojia, että sääntöuudistuksen mukaan puolustava joukkue asettaa pelaajansa ensin aloitukseen, minkä jälkeen on hyökkäävän joukkueen vuoro. Kävi niin, että Lukko voitti aloituksen, kiekko syötettiin Vauhkoselle, joka laukoi ranteella kiekon maaliin. Hyvin harva selostaja olisi kiinnittänyt tähän mitään huomiota, vaan tilanteen selostamisen sijaan olisi kaiuttimista tullut pelkkää huutoa ja maalintekijäksikin olisi ehkä mainittu väärä henkilö.

Pystyn nyt antamaan vain yhden esimerkin Ritarin hoksottomista, koska en valitse katsomaani peliä Ritarin takia. Toisaalta joskus voin jättää katsomatta jonkin ottelun, jos sitä selostaa esimerkiksi Tuomas Heikkilä.
 
BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oli muuten aika kamalaa kuunneltavaa taas autossa tuo Yle Puheen selostus Turusta. Niin paksua Turun murretta parivaljakko Turkka Talonen - Timo Nummelin vääntävät, että välillä sai oikein höristää korvia, että mitä siellä jäällä oikein tapahtuu.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Samaa lähetystä kuuntelin ja oli oikein pakko tarkastaa taajuus että onko Ylen valtakunnallinen kanava vaiko Auran Aallot. Yhteistuumin fanitettiin selostuskopissa tepsiä ja manailtiin niitä turkulaisten muutamia hukattuja maalipaikkoja jne. Talonen ei edes selostanut kunnolla vaan ähki jatkuvasti jotain sisäpiirivitsiä seniori Nummelinin kanssa. Todella heikko esitys.
 
forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Nyrkkeilymies Christer Sarlin selosti eilen Urheiluruutuun TPS-Lukko -pelin raportin. Kahdesta kotijoukkueen maalista vastasi Radek Smolanek ja Lukosta onnistui Toni Koivistoinen.
 
Talonen ei edes selostanut kunnolla vaan ähki jatkuvasti jotain sisäpiirivitsiä seniori Nummelinin kanssa.

Sivuhuomio, mutta se Talosen ähkiminen ja puhkiminen on kyllä jotain käsittämätöntä (tosin just niin älytöntä, että enemmän naurattaa hysteerisesti kuin v-tuttaa, ainakin väsyneenä). Istuuko äijä pahalla ummetuspaskalla joka selostuksessa vai mitä helvettiä?:)
 
Tacs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiennytkään että TPS puolustuksessa pyörii pelaaja nimeltä Kispers, ihan uusi tuttavuus minulle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös