HPK pudotuspeleissä keväällä 2017

  • 61 485
  • 505

Ralph

Jäsen
- Tuulola - Manninen, ei tule ikävä.
Sikäli mikäli tässä on Oskari Mannisesta on kyse, niin täytyy sen verran "puolustaa", että kaveri pelasi vain puolitoista minuuttia. Turha hänen piikkiin on mitään laittaa.

Nikkilä ja Lehtivuori selvästi parhaat pakit, Porseland hieman hätäisellä pelipäällä. Tuulolalta kamalia virheitä ja kaksikin turhaa roikkumisjäähyä.

Hyökkääjistä Innalasta ei voi muuta sanoa, kuin että ei riitä tällaisiin pudotuspeleihin vielä. Mannisen kenttä yllättävän vaisu, Lahdella oli hyvä asenne. Keränen pommitti kovaa, vaikka vähän läikkyikin yli.

Lähtökohta sarjaan oli mielestäni se, että Kerho hoitaa omat kolme kotipeliään ja vieraissa ottaa sen yhden voiton. Ei tullut vielä tänään, mutta kolme mahdollisuutta on lisää.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllähän tässä aika pitkälti kaikki alkaa olla pelistä jo sanottu ja on aika kääntää katseita eteenpäin ja kohti perjantain kotipeliä. Siinä on sitten tietyllä tapaa jo pakkovoiton paikka, vaikka hyvin näemmä Jyväskylässäkin haastetaan. Useampi voitto on kyllä kovan työn takana, tuon yhden voiton sieltä hyvinkin voi ottaa.

Pidempiä hyökkäyksiä sitä toivoisi, näillä hyvin voitaisiin väsyttää vastustajaa.
 
Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Silloin kun O'Brienin soppari julkistettiin, kirjotin, että herra ottaa paikan yv:ltä. Paskan vitut. Tänään oli ylivoimaisesti paskin pelaaja eikä kuuluisi huomenna kokoonpanoon. Jalka ei riitä yhtään mihinkään ja kunto on aivan paska. Manninen vaan tilalle ja ripeästi.

Itse pelihän oli ekan kympin jälkeen aikamoista selviytymistä ja ilman Larmia peli olisi ratkennut hyvissä ajoin.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Silloin kun O'Brienin soppari julkistettiin, kirjotin, että herra ottaa paikan yv:ltä. Paskan vitut. Tänään oli ylivoimaisesti paskin pelaaja eikä kuuluisi huomenna kokoonpanoon. Jalka ei riitä yhtään mihinkään ja kunto on aivan paska.

Ei ole minulle auennut kyseisen jannun hehkutus. Eilenkin oli aivan lapanen, kun maalille ajettiin. Maalivahti ajettiin, kiekko "melkein" maaliin ja ainoa, mitä sai tehtyä, oli pikku koukku.

Että silleen...
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Innalalla ei vielä riitä ja Palve jatkaa kevään tosipeleissäkin sitä perkeleen neppailua ja hieromista. Helvetti kun Turtiainen ja Cornet olisivat terveinä, niin kumpaakaan näistä eilisen perusteella suurimmista kokoonpanon murheenkryyneistä ei tarvitsisi peluuttaa. Vituttaa, myönnän sen. Pakiston suhteen reservissä ei ketään olekaan Tuulolaa paikkaamaan.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Pakiston pienimuotoinen kyykkääminen vituttaa ehkä eniten.

Etenkin Porselandin taso laski jostain syystä jo runkosarjan puolella eikä suunta kauheasti muuttunut. Ainakaan riittävästi.

Ja siinä missä pitkään päin persettä pelannut Forsberg on parantanut, niin O. Manninen onkin sitten tullut kovaa vastaan ja tänä keväänä Jyväskylässä pelattujen kahden pelin perusteella tuo paikka on viimeinen, jossa miestä uskaltaa peluuttaa.

O'Brien ei näytä vieläkään olevan aivan täydessä tikissä ja kun Tuulolasta ei tiedä, niin vaikeaa on. Almari vaan rohkeasti sisään, jos muiden taso todetaan riittämättömäksi.

Mutta näillä mennään mitä on ja uskon kyllä, että tälläkin porukalla voidaan mennä jatkoon.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Pakiston pienimuotoinen kyykkääminen vituttaa ehkä eniten.

Porselandin taso laski jostain syystä jo runkosarjan puolella eikä suunta kauheasti muuttunut. Ainakaan riittävästi.

Siinä missä Forsberg on parantanut, niin O. Manninen onkin sitten tullut kovaa vastaan ja tänä keväänä Jyväskylässä pelattujen kahden pelin perusteella tuo paikka on viimeinen, jossa miestä uskaltaa peluuttaa.

O'Brien ei näytä vieläkään olevan aivan täydessä tikissä ja kun Tuulolasta ei tiedä, niin vaikeaa on. Almari vaan rohkeasti sisään, jos muiden taso todetaan riittämättömäksi.

Mutta näillä mennään mitä on ja uskon kyllä, että tälläkin porukalla voidaan mennä jatkoon.

Porseland on ollut huono siitä sairastumisestaan lähtien. En tiedä oliko se (keuhkokuumeko se nyt oli?) niin raju että voimat ovat edelleen poissa. Kiekollisesti epävarma ja omassa päässä melko lapanen.

Almari on sikäli kaksipiippuinen tapaus, että näyttöjä on tältä kaudelta hyvästä tasosta. Almarinkin käyrä on ollut kauden mittaan laskeva, eikä mitenkään häikäissyt tiistaisessa A:n välieräpelissä.

Paras ratkaisu tähän puolustusongelmaan olisi oman pelin pelaaminen. Pidetään kiekkoa niin ei se omassa päässä ainakaan pyöri. Oman pelin käyntiin saaminen on taas viime peleissä hankalaa ja se tässä vähän huolestuttaa. No, vasta yksi peli takana ja huomenna uusi. Mikään ei ole vielä ratkennut.

KERHO!
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Pakiston pienimuotoinen kyykkääminen vituttaa ehkä eniten.

Etenkin Porselandin taso laski jostain syystä jo runkosarjan puolella eikä suunta kauheasti muuttunut. Ainakaan riittävästi.

Ja siinä missä pitkään päin persettä pelannut Forsberg on parantanut, niin O. Manninen onkin sitten tullut kovaa vastaan ja tänä keväänä Jyväskylässä pelattujen kahden pelin perusteella tuo paikka on viimeinen, jossa miestä uskaltaa peluuttaa.

O'Brien ei näytä vieläkään olevan aivan täydessä tikissä ja kun Tuulolasta ei tiedä, niin vaikeaa on. Almari vaan rohkeasti sisään, jos muiden taso todetaan riittämättömäksi.

Mutta näillä mennään mitä on ja uskon kyllä, että tälläkin porukalla voidaan mennä jatkoon.

Ei voisi enempää samaa mieltä olla. Etenkin, kun Kerhon pakisto ei ole mikään järin fyysinen, niin kiekollisuudella pitäisi pystyä vastaamaan tähän puutteeseen. Mutta mitä vielä, huidotaan ohi kiekosta, purut ovat puolihuolimattomia rääpäisyjä sinne päin ja syötöt eivät napsu lapaan kun kiekottelemalla pitäisi päästä pois omista. Lehtivuori ja Nikkilä hoitivat oman osansa, mutta oikeastaan koko muu pakisto on vaipunut kiekollisuuden suhteen varjojen maille räikeimpänä esimerkkinä Porseland, jonka pitäisi olla nyt ja myös tulevaisuudessa niitä kiekollisen pelin erikoismiehiä pakistossa.

Tuulolaa ja Mannista ei tule ikävä jatkossa.

Paras ratkaisu tähän puolustusongelmaan olisi oman pelin pelaaminen. Pidetään kiekkoa niin ei se omassa päässä ainakaan pyöri. Oman pelin käyntiin saaminen on taas viime peleissä hankalaa ja se tässä vähän huolestuttaa. No, vasta yksi peli takana ja huomenna uusi. Mikään ei ole vielä ratkennut.

Tätä tuli kirottua katomossa kovaan ääneen. Kerhon oma peli ei lähtenyt käyntiin kuin hetkittäin. Onhan kaukalossa huippuvastustajakin, mutta silti. Oman pelin kautta tämä olisi ollut voitettavissa.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli oikeastaan hämmentynyt fiilis, kun peliä katsoi. Jotenkin niin erilaiselta Kerhon peli näytti, kun sitä vertasi kauden aiempiin peleihin. Kiekkokontrolli oli poissa ja hallinta annettiin vastustajalle. Tämän myötä pelin tempo oli alhaisempi kuin mitä se olisi ollut jos itse olisi pidetty kiekkoa. Tuosta seurasi sitten luonnollisesti se, että JYP pääsi luomaan ison määrän laatupaikkoja ja omissa pyörittiin aivan liian paljon.

Seuraavasta pelistä alkaen täytyy ottaa kiekko taas haltuun ja pelata sitä omaa peliä joka osataan hyvin. Myös puolustaminen helpottuu, kun pidetään itse kiekkoa. Myös pelin tempoa pitää saada nostettua niin silloin saadaan JYPinkin päähän entistä enemmän paikkoja. Eilisellä kävelyvauhdilla JYP vie sarjan puhtaasti.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Oli oikeastaan hämmentynyt fiilis, kun peliä katsoi. Jotenkin niin erilaiselta Kerhon peli näytti, kun sitä vertasi kauden aiempiin peleihin. Kiekkokontrolli oli poissa ja hallinta annettiin vastustajalle. Tämän myötä pelin tempo oli alhaisempi kuin mitä se olisi ollut jos itse olisi pidetty kiekkoa. Tuosta seurasi sitten luonnollisesti se, että JYP pääsi luomaan ison määrän laatupaikkoja ja omissa pyörittiin aivan liian paljon.

Ilmeisesti on päässyt unohtumaan se, että runkosarjakaan ei ollut yhtenäinen HPK:laisen kiekkokontrollin ajanjakso, vaan myös sen aikana nähtiin useita pelejä, joissa pyörittiin pitkiä jaksoja omassa päässä pesukoneessa. Sillä tavalla saattaa käydä, kun myös vastustaja on hyvä ja se on valmis pelaamaan ja käyttämään vahvuuksiaan.

Itse asiassa eilinen peli oli varsin odotetun kaltainen. Molemmat saivat omilla vahvuuksillaan vastustajan ajoittain todella ahtaalle. JYP oli eilen valmiimpi ja sen vahvat jaksot olivat pidempiä. Avauskiinnitys heille oli täysin ansaittu. Kerho voi kuitenkin ottaa eilisestä mukaan myös paljon positiivisia asioita.
 
Oli runkosarjassakin huonompia hetkiä mutta kyllä eilen pelattiin jotenkin erilaista kiekkoa mihin on tottunut. JYPillä tottakai tähän osuutta mutta tuntui, että lähdettin tarkoituksella liian varovaisesti pelaamaan ja ikäänkuin varmistelemaan. Ensimmäisen erä oli vielä hyvää peliä mutta ei siinäkään liike tuntunut olevan entisenlainen. Liekkö sitten pitempi tauko peleistä aiheuttanut tämän.

Positiivista oli se, että alettiin menemään maalin eteen maskiin ja irtokiekkoihin. Somervuoren maalikin tuli tällaisen pelin jälkeen. Tätä on ehdottomasti jatkettava huomenna.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin tai näin.. jatkoille mentiin, vaikka monen mielestä pelattiin päin helvettiä. Jatkoerässä on sitten ihan arpapeliä kummalle se maali lopulta tulee. Eilen sattui menemään JYPille. Pienestä nuo on lopulta kiinni. Nyt vaan himassa sarja tasoihin.
 
Tulos on tietysti tärkein, sama sitten millä tavalla se voitto irtoaa. Joo, pienestä oli kiinni mutta toisaalta yhden maalin häviöstä on pitkä matka yhden maalin voittoon. Jatkoajalla lähdettiin selvästi ratkaisemaan peliä itselle ja oltiin aktiivisia mutta sitten tuli vahinkojäähy eikä JYP jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Pelkäänpä, että tässä on se isoin ero joukkueiden välillä, kun pelejä aletaan ratkomaan.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Porseland on ollut heikompi siitä lähtien kun iskettiin O'Brienin pariksi. Joutuu aika paljon enemmän puolustamaan ja paikkaamaan kun Shane ei paljon maalin edestä liiku pois.
 
Kelloparho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Porseland on ollut heikompi siitä lähtien kun iskettiin O'Brienin pariksi. Joutuu aika paljon enemmän puolustamaan ja paikkaamaan kun Shane ei paljon maalin edestä liiku pois.
Tuo on varmasti osittain totta. Tykkään silti tuosta pakkiparista. Molemmat kun pelaisivat sillä omalla parhaalla tasollaan, niin puhuttaiisiin varmasti koko liigan kovimmasta pakkiparista.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuo on varmasti osittain totta. Tykkään silti tuosta pakkiparista. Molemmat kun pelaisivat sillä omalla parhaalla tasollaan, niin puhuttaiisiin varmasti koko liigan kovimmasta pakkiparista.
Ei ole kyllä mahdollista, että O'Brien sinne ehtisi. Ja kyllä, Porselandin peli kärsii tuosta paljon. Ehkei tuollainen hyökkäävä-pakki + stay_at_home-pakki -yhdistelmä enää toimi. Tai siis tässä kontekstissa, koska liikkeen vaan pitää olla nykyään sen verran hyvää, jotta voidaan pelata viisikkona. Lisäksi kyllä siinä O'Brienin pelissä on niitä pohjoisamerikassa niin syvälle juurtuneita juttuja, jotka ei välttämättä istu tuohon Pendon kokonaisuuteen. Tai edes Liigaan. Pitääkö kuitenkin mennä kokonaisuuteen:

Lehtivuori-Nikkilä
Forsberg-Porseland
O'Brien-Tuulola
Manninen

vai peräti

Lehtivuori-Nikkilä
Forsberg-Porseland
Manninen-Tuulola
O'Brien
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Joko se Pennanen älyäisi kaivaa Lahti-Palve-Manninen ketjun naftaliinista? Se kuitenkin ollut koko kauden selkeästi paras ketju ja nyt ei enää pelata pelitavan opettelua vaan panoksena on kuitenkin jo mitalipelit.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noniin, olivat ketjut mitkä tahansa, niin toivottavasti lähdetään pelaamaan sitä omaa kotipeliä, mikä on toiminut hyvin koko kauden. Paineistetaan ja haastetaan JYP jalalla. Pidetään kiekkoa ja annetaa vastustajan rikkoa.
Nyt pitäisi pistää peliin kaikki mitä löytyy, että saataisiin raavittua se voitto sieltä tänään!
 
Benkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, NUFC
Tulee kyllä lyhyt sarja jos näin jatketaan. Ja samantien Lahti tekee maalin !

E: Ehkä vähän väärä ketju, mutta johtuuko toi tosta vierasfanien sijainnista vai mistä kun tv:n välityksellä kuuluu pelkät jyppi huudot?
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tulee kyllä lyhyt sarja jos näin jatketaan. Ja samantien Lahti tekee maalin !

E: Ehkä vähän väärä ketju, mutta johtuuko toi tosta vierasfanien sijainnista vai mistä kun tv:n välityksellä kuuluu pelkät jyppi huudot?

Kyllä se siitä taitaa johtua, vaikka paikalla en olekaan. Muistaakseni mikitykset ollut siinä mielessä hassusti.
 
Ralph

Jäsen
Joonas Lehtivuori, 1+2 (toinen syöttö väärin)
Petteri Nikkilä, 0+1 (kuuluisi toinen syöttö)
Janne Lahti, 1+2
Niko Kapanen, 0+3
Eero Somervuori, 1+0

Tuossa yhden viisikon tehopisteet, kun puolitoista ottelua on pelattu pudotuspelejä. Siihen päälle seiskapakki Oskari Mannisella se yksi maali. Muilla 0+0.
 
Ralph

Jäsen
Taas 2-1-tilanteesta kolmanteen erään. Saas nähdä millainen puolustustaisto nyt esitellään, kun ollaan kuitenkin Hämeenlinnassa. Toki JYP ylivoimalla heti alusta. Parempaa peli on kuin Jyväskylässä ja oman pään tyhmät virheet olleet lähes nollissa. Toki normaalia Hämeenlinnan hyökkäyspään myllyä ei ole nähty vielä kertaakaan, eikä varmaan nähdä kolmannessakaan jos vain Kerho pitää johtoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös