Hoki Klupi Hyvinkää

  • 156 059
  • 226

JAgE

Jäsen
H.K.H - Viikingit 9-5

Hoki Klupi jatkoi tappiotonta taivaltaan kaatamalla kotonaan Viikingit 9-5. Hyvää on se, että lähes kaikki hyvinkääläiset saivat tililleen tehopisteitä.

Hoki Klupin osalta jatkosarjaa on nyt jäljellä neljä ottelua. Seuraava ottelu on viikon päästä PiTan vieraana ja kotikaukaloon palataan kolmen viikon kuluttua.
 

JAgE

Jäsen
PiTa - H.K.H 3-13

Hoki Klupille taas selvä ja odotettu voitto, kun PiTa kaatui vieraissa maalein 3-13. Parhaina pistemiehinä kunnostautuivat tuttuun tapaan Janne Lehtinen (3+3) sekä Jesse Tetri (2+2).

Ottelun tilastoinnista voi antaa vain risuja. Se nyt ei ole uusi juttu tällä tasolla, että maalivahtien torjunnat näyttävät nollaa, mutta kun muutenkaan kaikki ei ole kohdallaan. Esimerkiksi kolmannessa erässä Hoki Klupin kolmesta ylivoimamaalista kaksi on jonkinlaisia haamuylivoimia, sillä niiden aikana kukaan ei ole ollut jäähyllä. Ja ensimmäisessä erässä yksi maaleista pitäisi olla yv-maali, mutta eipä ole merkintää. En tiedä kuinka paljon näitä virheitä on ollut muissa peleissä, mutta nyt vaan ensimmäistä kertaa osui silmään.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Homma etenee loistavasti. Piste-eroa RW:hen on kuusi pistettä - joskin HKH:lla on kaksi ottelua enemmän pelattuna. Kun tuota taulukkoa katselee, ensimmäisen ja toisen välillä on viiva. Mitä etua sarjan voittaja saa?
 

JAgE

Jäsen
Kun tuota taulukkoa katselee, ensimmäisen ja toisen välillä on viiva. Mitä etua sarjan voittaja saa?
Saatan olla ihan hakoteillä, mutta olen siinä kuvitelmassa, että voittaja aloittaa kautensa ensi syksynä II-divisioonan alkulohkossa. Joku valaistuneempi saa korjata taikka vahvistaa tiedon.
 

Stürmer

Jäsen
Mielestäni maaliskuun kolmannella viikolla alkaa II-divisioonan karsinnat johon osallistuu III-div lohkovoittajat etelästä ja kymisaimaalta sekä kakkosen etelälohkon viimeiset joukkueet.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Mielestäni maaliskuun kolmannella viikolla alkaa II-divisioonan karsinnat johon osallistuu III-div lohkovoittajat etelästä ja kymisaimaalta sekä kakkosen etelälohkon viimeiset joukkueet.

Käsittääkseni kakkosen etelälohkon 3 viimestä joukkuetta tippuu suoraan kolmoseen ja neljänneksi viimeinen karsii sitten näiden III-div. lohkovoittajien kanssa. Raakaa on peli...
 

JAgE

Jäsen
H.K.H - KoPo 6-1

Hoki Klupi otti eilen 15. peräkkäisen voittonsa, kun kotikaukalossa kaatui KoPo luvuin 6-1. Joonas Lindbergillä ollut täysi iltapuhde, sillä torjuntoja kertyi peräti 43.

Ottelun parhaiden pistemiesten lista on vaihteeksi hieman erilainen:

Olli Harju 2+1
Mika-Matti Ijäs 2+1
Tomi Lesonen 1+2

Kaksi ottelua on vielä jäljellä, eikä kompasteluihin ole varaa. Ennen vierasreissua Red Wingsin luolaan Hoki Klupi kohtaa vielä kotonaan HC Tankin.
 

Brandu

Jäsen
Hoki Klupi otti eilen 15. peräkkäisen voittonsa, kun kotikaukalossa kaatui KoPo luvuin 6-1. Joonas Lindbergillä ollut täysi iltapuhde, sillä torjuntoja kertyi peräti 43.

Miten nuo torjunnat näyttävät hieman erikoisilta lopputulokseen ja kokoonpanoihin nähden...?
 

JAgE

Jäsen
H.K.H - HC Tankki 12-4

Hoki Klupi otti viimeisessä kenraaliharjoituksessaan 12-4 -kotivoiton putoamisviivan(?) alapuolella olevasta HC Tankista. Torjuntatilasto meni tasan, mutta hyvinkääläisten osumatarkkuus on ollut hippuisen parempi.

Lauantaina onkin sitten jo tosi kyseessä, kun Malmilla pelataan lohkovoitosta. Hoki Klupi tarvitsee Red Wingsin luolasta pisteen, jotta lohkovoitto varmistuisi. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta...
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Saattaa olla monessa mielessä tiukka kamppailu. Ilmassa lienee revanssihenkeä, samoin kuin vakavaa vääntöä sarjavoitosta.

Kaikkiaan kausi on mennyt HKH:lta erittäin mallikkaasti. Kun pää pidetään kylmänä ja töitä tehdään loppuun asti, sarjasijoitus saadaan kiitettäväksi.

EDIT: RW:n sivuilla hehkutetaan ottelua jo innolla...
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Sarjavoitto Hyvinkäälle

HKH kaatoi vieraissa Red Wingsin 5-2. Ottelu oli tiukka ja ennalta arvattavasti välillä muuhun kuin jääkiekon peluuseen keskittyvä.

Lindberg pelasi hyvin. Yksi HKH:n pelaaja nähtävästi ambulanssilla käden hoitoon. Kotijoukkue pilasi mahdollisuutensa käsittämättömään haluun kaivaa tarpeettoia jäähyjä.
 
Viimeksi muokattu:

JAgE

Jäsen
HKH kaatoi vieraissa Red Wingsin 5-2. Ottelu oli tiukka ja ennalta arvattavasti välillä muuhun kuin jääkiekon peluuseen keskittyvä.

Lindberg pelasi hyvin. Yksi HKH:n pelaaja nähtävästi ambulanssilla käden hoitoon. Kotijoukkue pilasi mahdollisuutensa käsittämättömään haluun kaivaa tarpeettoia jäähyjä.
Hieno lohkovoitto puhtaalla pelillä! Jobinpostia tosin tuo Jesse Pehun loukkaantuminen, joka pitää miehen loppukauden sivussa.

Karsintapelien ohjelma on Hoki Klupin osalta seuraavanlainen:
16.03. H.K.H. - ValKi
19.03. H.K.H. - Red Wings
20.03. PEPO HC - H.K.H.

Onko nyt niin, että vain karsinnan voittaja nousee/säilyy? Ainakin sarjataulukon viivasta voisi näin päätellä.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Nyt taisi tulla hankala tilanne nousutavoitteen kannalta. Tappio äärimmäisen tärkeässä ottelussa vaikeuttaa huomattavasti HKH:n pyrkimystä ylemmälle sarjatasolle.

Osan ottelusta nähneenä luonnehtisin kotijoukkueen otteita hieman hermostuneiksi.
 

Madison

Jäsen
Aivan, niukka tappio Valkille voi olla erittäin ratkaiseva hyvinkääläisten kannalta jaettaessa paikkoja ensi kauden 2-divisioonaa. Ja kun lisäksi Pepo ryöpytti Redareita oikein huolella, voi olla että 2-divari paikka jää Pepon ja Valkin ratkaistavaksi. Mutta kaikki on tosiaan vielä auki.

Onko jollain tarkempaa tietoa eilisen Hoki Klupi - Valki pelin tapahtumista???
 

JAgE

Jäsen
Karsinnat ovat ohi ja aika heikostihan niissä kävi. Tuloksena voitto ainoastaan "verivihollisesta" Red Wingsistä ja tappiot ValKille ja PEPOlle. No, nyt kävi näin ja ensi kaudella uudestaan.

Myöhemmin ehkä vielä mietiskelyä kauden tapahtumista...
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Kokonaisuutena kausi oli erittäin onnistunut ja osoitti, että HKH otettiin sarjatasolle, jolle joukkue vähintään kuului. Koko kauden aikana tappio-otteluiden määrä oli pieni. Nousukarsinnoissakin vielä kaikki oli auki loppuun saakka: viimeisen ottelun voittamalla HKH olisi noussut II divisioonaan.

HKH:n otteluissa Hyvinkään hallissa näkyi varsin mukava määrä katsojia. Joukkueelle tsemppiä seuraavaa kautta suunniteltaessa!
 

JAgE

Jäsen
Viime kauden pohdiskeluja ei ikinä tullut, mutta nyt käännetään katse jo uuteen kauteen. Uusi kausi tuo mukanaan parempia kujeita:

Hyvinkäälle saadaan jo viime kaudella toivotut paikallisväännöt, kun Hoki Klupi ja Storm ovat tällä kertaa päässeet samaan alkulohkoon. Lohkon muut joukkueet ovat A-Rangers, HC Ludwig, HC Morjens, Jää-Tiikerit, KoPo, SEURA ja Tavastia.

Hoki Klupin nettisivujen mukaan joukkueen pelivuoro on lauantaisin klo 19:30-22:00. Tämä on työssäkäyvän kannalta paljon parempi kuin viime kauden torstai klo 21:30-23:30 (tai jotain sinnepäin).

Sitten onkin vaan odoteltava jonkinlaista tietoa joukkueen kokoonpanosta. Jatkavatko esimerkiksi Lehtinen ja Pehu? Eliteprospectsin mukaan joukkueessa on ainakin yksi pelaaja: HCK:sta siirtynyt puolustaja Markus Junni.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Uutta kautta odotellessa

HKH:n nettisivu on uusittu. Tuoreen uutisen mukaan HKH kävi voittamassa Salossa harjoitusottelun - hmmm, sanoisinko "HKH-maisin lukemin" 1-7.

Saitin mukaan viikon kuluttua Keravalla on harjoitusturnaus.

LISÄYS: Jääkiekkoliiton sivun siirtotietojen mukaan HKH:sta on siirtynyt Stormiin Mikko Ahokas. Edellisessä viestissä mainitun tulijan lisäksi HKH:n tulijoita ovat Eemi Mäkinen ja Tommi Oksa.
 
Viimeksi muokattu:

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
HKH:n nettisaitille on päivitetty joukkue- ja ottelutiedot alkavalle kaudelle. Tuttuja nimiä jatkaa ryhmässä mm. Lindberg ja Lehtinen.

Oksa on mitä ilmeisimmin sama, Jokereissakin uraa tehnyt pelaaja, koska siirtoa koskevassa tiedossa vanha joukkue oli Jokerit.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Harjoituskausi pulkassa

HKH osallistui Keravan-turnaukseen viime viikon lopulla. Kolmen ottelun saldo oli kolme voittoa - ja turnausvoitto. Yhtä ottelua seuranneena toteaisin, että tulosta syntyi puolivaloillakin pelaten... vähän niin kuin viime kaudella HKH:lla muutenkin.

Hyökkäyspäässä joukkueella oli hyvät tehot. Pientä huomautusta esittäisin alakerran pelaamiseen. Vastustajalla ei monta tilannetta ollut, mutta verkko heilui vastustajan kannalta sangen korkeiden onnistumisprosenttien saattelemana.

Sarjakauden alkua odotellessa.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Sarjakausi alkuun voitolla

HKH kävi perjantaina Mäntsälässä Jää-Tiikereiden vieraana. Kotijoukkueen epäiltiin olevan sarjassa kovin hyvinkääläisryhmän vastustaja. Pari erää tasaisesti väännettiin, kunnes kolmannessa erässä HKH painoi kaasua.

Pari hajahuomiota: Lehtinen lopetti pelaamisen n. 7 min kohdalla, istui ekan erän vaihtoaitiossa ja lopun pelistä katsomossa. Jalka tai luistin rikki? Oksa palasi 3 v tauon jälkeen jäälle ja oli HKH:n tehokkaimpia. Lindberg lensi suihkuun kolmannessa erässä.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Viikon takaisin yllätyksellisen ja kotijoukkueen kannalta hyvin poikkeuksellisen tappiopelin jälkeen HKH palasi voittokantaan lauantaina kotijäällä. Tällä kertaa kaatui Apollo Rangers lukemin 19-0.

Kotijoukkueen tehomiehinä häärivät Lehtinen ja Oksa, jotka molemmat kirjasivat pisteet 4+5. Lehtisen liike oli poikkeuksellisen hyvää nähtävää. Puolustus toimi jo tyydyttävällä tavalla eikä Lindbergillä paljon tekemistä omalla maalilla ollut.

A-Rangers oli liikkeellä liian pienellä porukalla. Vaihtoaitiossa istui öbaut neljä miestä, loppuvaiheessa ehkä kolme. Joukkueen kunniaksi sanottakoon, etteivät pojat menettäneet malttiaan missää vaiheessa.
 

MM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkomaajoukkue Torinossa 2006, HKH
Lohkovaihe alkaa olla lopuillaan. Jos HKH voittaa perjantaisen ottelun, joukkue nousee tasoa ylemmäs. Jännitettä otteluun tuo osaltaan se, että Hyvinkään jäähallissa vastustajaksi luistelee paikallisjoukkue Storm.

III divisioonan tasoerot ovat näyttäytyneet viimeisimmissä HKH:n otteluissa. Se on voittanut otteluitaan mm. lukemin 19-0 ja 16-2. Kun tuoreimmassa ottelussa ei enää pelaajien pistemäärissä pysyä perässä, apuun tulee Jääkiekkoliiton tulospalvelu. Se kertoo uutta nuoruutta elävän Janne Lehtisen naputelleen Tavastiaa vastaan kaksi hattutemppua ja niiden lisäksi kuusi syöttöä. Ykkösketju Oksa-Lehtinen-Väänänen keräsi pisteitä 29.

Jännityksellä perjantaita kohti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös