HIFK – playoffs 2023

  • 105 632
  • 871

Incognito

Jäsen
Itse ihmettelen sitä, että miksi joka peliin lähdetään sukkasilleen. Lukko on ottanut ohjat käsiin kaikissa peleissä ottelun alussa. Tänään sitten tuli siihen alkuun kaksi oho-maalia ja sitten alettiin pelaamaan. Miksi? Lähdetäänkö kotihallissa maanantaina taas peruuttelemaan ja antamaan momentum vastustajalle?

Iso miinus ylivoimasta. 5-3:lla ei saada edes kiekkoa kontrolliin. Siinä alussa kun oltaisiin oltu heti pelin päällä, niin olisi todennäköisesti se ylivoimakin ollut vähän erilaista.

Melartin paluu oli todella iso asia puolustukselle. Jos joku ei hänen pysäyttävää olemustaan havainnut kaukalossa, niin on sokea.

Mikäli Jääskä ei palaa maanantaina, niin jotain muutoksia on tehtävä. Tarvitsemme isoilta pelaajiltamme nyt onnistumisia. Alaketjuilta sitä ei ole tulossa.

Sellaisen kysymyksen heitän tässä esille, että olemmeko me oikeasti tyytyväisiä esim. neloskenttään jolta ei koskaan voi odottaa tukea. Minusta on vähän vanhanaikaista. Toki ne katseet kääntyy kärkijätkiin, mutta muutama tärkeä maali pudotuspeleissä hyviltä nelosketjuilta tulee ja tasoa nostetaan keväällä.
 
EngAge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kelailin matsin tallenteelta. Paska peli, ei siitä sen enempää.

Tulin kuitenkin pohtineeksi, että onko poikittainen maila naamaan hyväksyttävämpää jos sen tekee Ilari Melartin sijaan Sebastian Repo? Pitäsköhän Koivistoisen lähteä vuorostaan avautumaan johonkin lehteen, että vittu mitä sikailua, hyvä etten kuollut, pakko tulla pelikieltoa.
Ei Koivistoisen varmaan kannata tosta poikittaisesta mailasta huudella pelikieltoa, kun itse teki ihan saman tempun edellisessä pelissä. Molemmat käytiin kattomassa videolta ja molemmista 2min jäähy. Eteenpäin.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on herkullista ajatella että Lukko on saanut jonkinlaisen ”momentumin” itselleen tässä sarjassa. Ei ole. Eräs tuntemani pelaaja kerran sanoi että semmoinen on täyttä paska puhetta. Momentum ei siirry pelistä seuraavaan playoffeissa. Jokainen peli lähtee nolla-nollasta ja on oma tarinansa.

Iso kuva tässä sarjassa on ollut, että kahdessa pelissä paremmasta ei ollut epäselvyyttä. Pienten marginaalien pelejä on ollut kolme, joista Lukko on voittanut kaksi.

Maanantaina on hyvin todennäköisesti kyse siitä, onnistuuko IFK kääntämään ne pienet marginaalit itselleen.

Historiaa kun peilaa niin usein on käynyt niin, että sarjassa mallia 3-0 tappiolla ollut on voittanut pelin tai pari.

Seiskapelin on yleensä voittanut kotijoukkue, mutta senkin voittaminen vieraissa on tilastollisesti paljon todennäköisempää kuin se, että noustaan 3-0 tappiolta sarjan voittoon.

Maanantaina taas uutta matoa koukkuun!
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Ei Koivistoisen varmaan kannata tosta poikittaisesta mailasta huudella pelikieltoa, kun itse teki ihan saman tempun edellisessä pelissä. Molemmat käytiin kattomassa videolta ja molemmista 2min jäähy. Eteenpäin.
Huutonaurua!!n Tarkoitatko sitä ekan minuutin ryntäystä, jossa jopa E7:kan ylimmällä rivillä istunut sokea Erkkikin näki että 2 min ja eteenpäin??

Nyt kävi ihan Revolla ihan perkeleenmoinen munkki, kun nekkuun tohdisteuttu poikkari nousi ihan snadisti Koivistoisen mailasta ylöspäin

Säkä kävi ettei lentänyt ulos - pitäisikö Eetunkin meidänkin ihmetellä päivälehdissä ääneen miksei tullut isompaa rangaistusta..
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Joo, mutta ei yksi tilanne riitä. Kapteenilta on saatava enemmän. Nelosketjulta on saatava enemmän. Synninpäästö vain Väänäselle kun joutuu pelaamaan huonojen kanssa.
Kapteeni suorittaa itse asiassa hyvin. Nyt olisi parivaljakon Hirvonen-Nättinen aika ruveta heräämään tähän sarjaan

Leevi ”osaan-pyöriä-paikallaan” Teissalasta nyt puhumattakaan
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI
Ei Koivistoisen varmaan kannata tosta poikittaisesta mailasta huudella pelikieltoa, kun itse teki ihan saman tempun edellisessä pelissä. Molemmat käytiin kattomassa videolta ja molemmista 2min jäähy. Eteenpäin.
Tiedän toki, ettei Koivistoinen ala vollottamaan lehdistölle, että hyvä kun ei hampaita irronnut, vaatien vastustajalle pelikieltoa. Hän on ihan tyylikäs pelaaja, toisin kuin kapteeninne, joka katsoi parhaakseen toimia edellä mainitulla tavalla.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Leevi ”osaan-pyöriä-paikallaan” Teissalasta nyt puhumattakaan

Ei nähty edes legendaarista kiekon vatkausta lavassa, kunnes menettää kiekon, eikä kyllä mitään muutakaan paitsi oli muutaman kerran katollaan väännöissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Ei Koivistoisen varmaan kannata tosta poikittaisesta mailasta huudella pelikieltoa, kun itse teki ihan saman tempun edellisessä pelissä. Molemmat käytiin kattomassa videolta ja molemmista 2min jäähy. Eteenpäin.
Paljonko sulle pitää maksaa, että pysyt siellä teijän omassa osiossa tän sarjan ajan? Alkaa meinaa olla aika raskaita nää sun vierailut täällä puolella. Ihan siis hyvässä hengessä, mitä jos nyt juttelisitte omat juttunne keskenänne ja me keskenämme?
 
Mikäs tässä niin raskasta oli? Molemmilla poikittaiset, molemmat katottiin videolta ja molemmat 2min boksiin. Eteenpäin.

Mielelläni siirryn takaisin omaan osioon. Laita rahat sorbukseen tai veikkaukselle, eiköhän siten mee parempaan käyttöön. Tsempit maanantain peliin!
 
Tsemppiä maanantaille!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Katsoin ottelun siinä kuuluisassa ”seitinohuessa”. Nyt ymmärrän paremmin posisiiven ajatusmaailmaa, ei edes vituta. En edes tiedä mikä tämän viestin pointti on, ehkä IFK:n matseja kannattaa seurata ainoastaan humalassa, jotta turhilta tunnekuohuilta vältytään.

Ps. Hakulinen on silti erittäin rottamainen pelaaja ja ruma mies. Maanantaina sarja poikki.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos IFK olisi onnistunut sen yhden maalin tekemään eilen jatkoajalla niin 4-0 sarjavoitto olisi kyllä imarrellut IFKta, koska Lukko oli kahdessa pelissä koko ajan kiinni voitossa. Topi Nättinen sanoi suurin piirtein näin tänään pelin jälkeen YLE puheella.

Nyt sarja on siinä tilanteessa missä sen pitääkin. Tästä eteenpäin sarjan lopputulos vastaa niitä kuuluisia kenttätapahtumia. IFK on ollut pelillisesti hallitsevampi, mutta tämä on yhtä lailla niin maalinteko- kuin maalinesto-peli.

Veikkaan IFKn pelillisen hallinnan jatkuvan maanantaina. Avausmaalin merkitys korostunee.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Koivistoisen varmaan kannata tosta poikittaisesta mailasta huudella pelikieltoa, kun itse teki ihan saman tempun edellisessä pelissä. Molemmat käytiin kattomassa videolta ja molemmista 2min jäähy. Eteenpäin.

Eikö ole muuten hieman jännää, että sekä Koivistoisen itsensä suorittama teko että häneen suoritettu teko, ovat molemmat olleet oikeasti poikittaisia mailoja naamaan, mutta tämän sarjan suurimman kakun* on saanut pelaala, joka tökkäsi hanskalla vastustajapelaajaa naamaan. Pelaajaa, joka luisteli häntä kohtaan summerin soitua tuhatta ja sataa niin sanotusti kolmentena pelaajana tilanteeseen?

*vastuuvapauslauseke siltä varalta, että joku raumamlukko-spede kiitää paikalle mussuttamaan, että Piipposen tilanteesta tuli suurin saldo. Joo niin tuli, mutta A) ensinnäkään ei ollut poikittainen maila/"poikittainen maila" vaan erilainen pelitilanne, ja B) jos vastustajan kypärä lentää pois päästä päähän kohdistetun taklauksen myötä, niin eiköhän se kerro jo kaiken.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos IFK olisi onnistunut sen yhden maalin tekemään eilen jatkoajalla niin 4-0 sarjavoitto olisi kyllä imarrellut IFKta, koska Lukko oli kahdessa pelissä koko ajan kiinni voitossa. Topi Nättinen sanoi suurin piirtein näin tänään pelin jälkeen YLE puheella.

Nyt sarja on siinä tilanteessa missä sen pitääkin. Tästä eteenpäin sarjan lopputulos vastaa niitä kuuluisia kenttätapahtumia. IFK on ollut pelillisesti hallitsevampi, mutta tämä on yhtä lailla niin maalinteko- kuin maalinesto-peli.

Veikkaan IFKn pelillisen hallinnan jatkuvan maanantaina. Avausmaalin merkitys korostunee.
Lukko on vienyt pelillisesti 3,5 peliä ja IFK 1,5.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista

Sellaista. Hakulinen voi pitääkin jatkossa Melartin poikkarista naaman ummessa.

Hyi kun tuntui pahalta katsoa tuota. Tuo Ikonen pomppii koko painollaan niin että kaikki tuo voima kohdistuu poikittaisen mailan kautta Paajasen niskaan. Siinä on aika paljon newtoneita, niinkin paljon että tuosta voisi jopa halvaantua tai kuolla, jos kävisi vähän huonompi mäihä. Hyvälläkin mäihällä voi tulla välilevynpullistumaa tai muuta ongelmaa niskanikamaan kuukausiksi.

Ei pitäisi olla mitään kysymystäkään siitä, onko tämä sarjan oksettavin tilanne. En tiedä onko minkään mittainen pelikielto oikein riittävä rankaisu, ehkä tällaisen pelaajan ei tulisi antaa pelata jääkiekkoa laisinkaan.
 
Incognito

Jäsen
Nyt on herkullista ajatella että Lukko on saanut jonkinlaisen ”momentumin” itselleen tässä sarjassa. Ei ole. Eräs tuntemani pelaaja kerran sanoi että semmoinen on täyttä paska puhetta. Momentum ei siirry pelistä seuraavaan playoffeissa. Jokainen peli lähtee nolla-nollasta ja on oma tarinansa.

En usko tähän lainkaan. Oli joku pelaaja sitä mieltä tai ei. Ihan esimerkkeinä otetaan:

-HIFK-HPK-sarja 2009-10, joka nimenomaan kääntyi Niko Niemisen alivoimamaalista koko sarja. Siihen hetkeen asti IFK oli sitä sarjaa vienyt 100-0. Sen jälkeen se sitä vei HPK. Mikä muu selittää totaalisen täyskäännöksen, kuin HIFK:n totaalinen henkinen sulaminen tuosta yhdestä varsin mitättömästä takaiskusta?

-2010-11 Jokerit sarjan momentum kääntyi moneen kertaan, mutta lopullisesti se kääntyi Haatajan jatkoaikamaaliin. Se seiskapeli ei todellakaan alkanut nollatilanteesta, kun Jokereiden selkärangan napsahtaminen kuului Hartwall-areenan yläparvelle asti ja seiskapeli olikin luonteeltaan täysin erilainen, kuin muut pelit sitä ennen.

Toki voi olla sellaisia tasaisia sarjoja, joissa mennään oikeasti peli pelinä sarja menee sitten 6-7 peliin, mutta jos esim. tämä HIFK:n 0-3 johto kääntyy 4-3 tappioksi, niin tämä on nimenomaan momentum-sarja. Kahden vahvan joukkueen sarjat monesti ovatkin näitä peli pelinä sarjoja. HIFK ja Lukko kuitenkin ovat molemmat omilla tavoillaan kriisijengejä olleet tällä kaudella. Sarjan alussa HIFK pääsi iskemään Lukon heikkoon runkosarjan loppuun, mutta nyt Lukko on saanut sen taitettua ja nämä HIFK:n koko kauden kestäneet ongelmat ovat nousseet pintaan: Ylivoiman surkeus, maalinteon vaikeus, avauspelaamisen vaikeus ja kotipelaamisen hengettömyys. HIFK:ta kannattelee nyt oikeastaan Taponen ja aloitustilastot.

Yksi merkittävimmistä momentumin muuttajista on maalivahtipelin ero. Mikäli toisella joukkueella on huomattavasti parempi maalivahti sarjassa, niin se muuttaa sitä sarjan kuvaa. Esimerkkinä lock-out kauden Lukko sarja ja Roloson vs Vokoun. HIFK domonoi sitä sarjaa sarjan alussa pelillisesti, kun IFK tajusi ettei Vokoun saa rantapalloakaan kiinni, niin myös se IFK:n muun pelaamisen taso romahti.

Ennemminkin sanoisin, että jokainen sarja on oma tarinansa. Päättyi se 4-0 tai 3-4.
 
Viimeksi muokattu:

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Nyt ei oikein tiedä miten pitää hommaan suhtautua. Tavallaan kyllä on ihan luottavainen olo että homma menee poikki maanantaina. Enemmän pitäisi saada irti meidän kärkiketjuista. Huolissani olisin jos noita maalipaikkoja ei olisi yhtään. Nyt noita paikkoja on ollut ihan tarpeeksi jotta peli pitäisi pystyä naulaamaan ajoissa. Maanantaina ei saa jäädä 1erässä telineisiin seisomaan. Sieltä se Lukko tulee taas hirveällä draivilla askiin. Jääskä olisi erittäin tärkeä vahvistus tuohon keskelle. Äsken oli mahdollisuus naulaa homma 4-0 pakettiin. Nyt sitten ollaan jo suhteellisen lähellä että ollaankin Game7. Tälläistä tämä kiekko nyt vain on. Sulla on paikka ja et hyödynnä sitä niin kyllä naapuri sen käyttää
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan toi poikkari Dykiin jo mun mielestä kakkosen arvonen tossa, aivan puun takaa lanaus tilanteen ulkopuolelta.
Ikosen niskahieronta on kyllä mauton, ymmärrän että mennään fiiliksellä/tunteella pelissä, mutta joku sulake tossakin puuttuu kuupasta tollasta tehdessä.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä eteenpäin sarjan lopputulos vastaa niitä kuuluisia kenttätapahtumia. IFK on ollut pelillisesti hallitsevampi, mutta tämä on yhtä lailla niin maalinteko- kuin maalinesto-peli.
On kyllä vahvasti punaväritteinen näkemys saada HIFK:sta sarjan hallitsevampi osapuoli. Eilistä toista ja kolmatta erää lukuunottamatta HIFK on ollut sarjassa suurimman osan pelillisesti altavastaaja, pe kotipelissä huono. Kahdessa ensimmäisessä Rauman pelissä käyttivät maalipaikat tehokkaasti Lukon hallitessa pelejä muuten. Se ero näissä peleissä oli HIFK:n huomattavasti parempi maalivahtipeli.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei ole edes mitään pessimismiä vaan todella toivon olevani väärässä, mutta kyllähän karu fakta on se, että vaikka IFK tästä selviytyisi jatkoon, niin Tapparaa vastaan ei ole yhtään, mitään, palaa.
Ja ennakkoon jopa ihmettelen, jollei päättyisi 4-0 Tapparalle.

Ja tähän jatkaakseni, nothing is over. Uskon IFK:n hoitavan homman ja itsensä välieriin maanantaina.
 
Stratman

Samalla fiiliksellä, paitsi että en enää luota IFK:n jatkoonmenoon. Jos Lukko menee jatkoon, en usko heilläkään olevan mitään mahdollisuuksia Ilvestä vastaan. 4-0 tai 4-1 sekin sarja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös