HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 6 926 313
  • 29 245

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Jyrki "Pikku-RD" Aho on ollu mun suosikkigoutseja pitkään. Surullisia asioita on hänelle tapahtunut, ja silti on valmentanu huippulätkää koko ajan.
On varmasti vahva henkisesti, läppä-äijä ja vaatimustaso on silti tapissa.
Ja haastiksien one-linerit lähes oppi-isänsä tasoa.
Ei muuta kun luurii kuumaksi, Tobbe
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Että taas saisi valmentaja kenkää. En nyt ihan usko, ellei kausi pääty totaaliseen mahalaskuun.
Valmentajavalinta on kuitenkin iso osa joukkuetta ja jotenkin tuntuu itsestäänselvältä, että Salmelainen ei ikimaailmassa palkkaisi Atu Selinin kaltaista ”virkamiesvalmentajaa” kasaamansa joukkueen päävalmentajaksi. Koko yhtälö tuntuu melkein yhtä keinotekoiselta ja hataralta kuin kaksikko Kekäläinen-Jortikka samassa organisaatiossa 7 vuotta takaperin. Silloin toki taustalla hiersi pahasti kaksikon vanhat kaunat.

Oli miten oli, Selinin kaksivuotinen sopimus sorvattiin viime keväänä pakkorakoon, kun Törmäsen kanssa oli ajauduttu umpikujaan. Eiköhän Selin tiedosta asian hyvin itsekin ja lopputili tulee sillä sekunnilla, jos/kun uusi urheilujohto katsoo löytäneensä hyvän vaihtoehdon uusien visioiden toteuttamiseksi ja Jyrki Aho vaikuttaa hyvin potentiaaliselta vaihtoehdolta siihen.

Siitä olen valmis lyömään viskipullon vetoa, että Selin ei HIFKn peräsimessä kevättä 2019 näe.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä tullaan siihen, että kannattaako Raskin hintaista pelaajaa roikottaa mukana kolmosketjussa. Mielummin antaisin murto-osan tästä maksavalle Nordgrenille reilun näyttöpaikan ko. tontilla ja hankkisin terävimpään kärkeen parempaa laatua.
Vai että junnuille näyttöpaikkoja. Yleensä näitä viestejä saa lukea kesällä, "kyllä sille ja sille pitää näyttöpaikka antaa". Sitten syksyllä/talvella ihmetellään taas kun on jätkiä sivussa ja kakkonen on muotoa skede-träde-stinde että "vittu se Nybari on paska". Uskokaa nyt, HIFK tarvitsee ajatuksella kasatut neljä ketjua joihin ei näyttöpaikkapelaajat mahdu. Nämä näyttöpaikkamiehet tulevat noiden neljän ketjun päälle. Kausi on pitkä ja pelejä on paljon, niitä näyttöpaikkoja tulee aivan varmasti. Ja jos lyö läpi niin sitten pudottaa sieltä jonkun pois.

HIFK:lla on "paperilla" laitureina nyt Thorell, Rask, Carlsson, Sopanen, Haataja, Partanen, Petrell ja Åsten. Ja näyttöpaikkoja on siunaantunut kuitenkin niin perkeleesti. Noista on osa alisuorittanut ja osa on loukkaantunut, mutta niin tulee käymään joka vuosi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä uskon, että Selinin jälkeen tänne tulee Lehterä Saipasta..

Tämähän olisi aivan yhtä helvettiä. Eli todella huono ratkaisu. Kuka sitä jaksais päivää enempää kuunnella? Ja siinäkin olisi päivä liikaa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Itse en Ahoon usko. Mulle ei ole koskaan auennut hänen pelifilosofiansa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vai että junnuille näyttöpaikkoja. Yleensä näitä viestejä saa lukea kesällä, "kyllä sille ja sille pitää näyttöpaikka antaa". Sitten syksyllä/talvella ihmetellään taas kun on jätkiä sivussa ja kakkonen on muotoa skede-träde-stinde että "vittu se Nybari on paska". Uskokaa nyt, HIFK tarvitsee ajatuksella kasatut neljä ketjua joihin ei näyttöpaikkapelaajat mahdu. Nämä näyttöpaikkamiehet tulevat noiden neljän ketjun päälle. Kausi on pitkä ja pelejä on paljon, niitä näyttöpaikkoja tulee aivan varmasti. Ja jos lyö läpi niin sitten pudottaa sieltä jonkun pois.

HIFK:lla on "paperilla" laitureina nyt Thorell, Rask, Carlsson, Sopanen, Haataja, Partanen, Petrell ja Åsten. Ja näyttöpaikkoja on siunaantunut kuitenkin niin perkeleesti. Noista on osa alisuorittanut ja osa on loukkaantunut, mutta niin tulee käymään joka vuosi.

Joo, kyllä karsastan itsekin ajatusta, että omille junnuille pitää väkisin antaa näyttöpaikkoja vain sen takia, että sattuvat olemaan omia junnuja. Nordgren nyt vain sattuu olemaan poikkeuksellisen lahjakas oma junnu, joka on jo kuluvalla kaudella pelannut Liigaa sekä CHL:ää. Tällä kehitystahdilla tulee riittämään kolmosketjussa Liigassa helpostikin ensi kaudella. Toki voidaan heivata vaikkapa Mestikseen ja hankkia AHL-jyrää tilalle, mutta sitten tullaan taas sen kysymyksen äärelle miksi ne harvat Borgströmit ja Vesalaiset karkaavat yleensä muualle kehittymään. Onneksi Heiskasen kanssa ei sentään edetty tällä mentaliteetillä.
 
Viimeksi muokattu:

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Minä uskon, että Selinin jälkeen tänne tulee Lehterä Saipasta..

Toivokaamme todella, että uskomuksesi ei realisoidu. Karmea ajatus. Ennemmin jopa Soliferin paluu.

edit. Selvennys: onhan hän selvästi tehnyt SaiPassa hyvää duunia, eikä ole miestä vastaan mitään sen kummempaa, en vain välitä Teron tyylistä yhtään.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolustuksen kautta. Rikotaan vastustajan pelisysteemiä. Puolustuksen kautta. Tylsää.

Hyvin pitkälti tätä. Mitään pelillisiä hienouksia Ahon lätkä ei varsinaisesti tarjoa, ja epäilen että tuo prosenttilätkä sopii paremmin keskikastin joukkueille, kuin IFK:lle, jossa olisi rosterin puolesta tarkoitus taistella mestaruudesta, ainakin tulevina kausina. Haluan nähdä IFK:ssa moderneja koutseja, joiden pelifilosofia tähtää aloitteelliseen ja rohkeaan lätkään, jossa kiekollinen peli on kaiken keskiössä. Tämän kauden Liigajoukkueista Mannerin Kärpät varmaan lähimpänä tuota kuvailemaani.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Vai että junnuille näyttöpaikkoja. Yleensä näitä viestejä saa lukea kesällä, "kyllä sille ja sille pitää näyttöpaikka antaa". Sitten syksyllä/talvella ihmetellään taas kun on jätkiä sivussa ja kakkonen on muotoa skede-träde-stinde että "vittu se Nybari on paska". Uskokaa nyt, HIFK tarvitsee ajatuksella kasatut neljä ketjua joihin ei näyttöpaikkapelaajat mahdu. Nämä näyttöpaikkamiehet tulevat noiden neljän ketjun päälle. Kausi on pitkä ja pelejä on paljon, niitä näyttöpaikkoja tulee aivan varmasti. Ja jos lyö läpi niin sitten pudottaa sieltä jonkun pois.

HIFK:lla on "paperilla" laitureina nyt Thorell, Rask, Carlsson, Sopanen, Haataja, Partanen, Petrell ja Åsten. Ja näyttöpaikkoja on siunaantunut kuitenkin niin perkeleesti. Noista on osa alisuorittanut ja osa on loukkaantunut, mutta niin tulee käymään joka vuosi.

Juuri näin. Se junnu ottaa sen paikan kokoonpanossa jos taso riittää. Siihen ei vaikuta Raskit tai muutkaan ketkä rosterissa on. Hyvänä esimerkkinä Engberg joka pystyy liigassa suoritumaan tällä hetkellä paremmin kuin esimerkiksi Nordgren. Ulander on siellä pinnan rajassa. Välillä vajoaa alle välillä on rajapinnan yläpuolella, 6:n pelaavan pakin joukossa. Engberg, Kulmala ja Hämäläinen ovat ajaneet ainakin Partasen ohi. Nordgrenkin on sieltä tulossa kunhan saa vähän lisää voimaa.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thorell - Suomela - Kangasniemi
Carlsson - Tyrväinen - Sopanen
Petrell - Malinen - Rask
Åsten - Nykopp -

Mä jättäsin ton nelosketjun paikan kilpailua varten tyhjäksi. Kolme ekaa olis kyllä kovaa valuttaa ja nelonen myös jos Nykopp pysyy kasassa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Olen joskus ajatellut, että Aho voisi sopia IFK:hon, mutta en oikein jaksa uskoa Selinin kovin kevyin perustein monoa saavan. Uskon uuden valmentajan tulevan Selinin sopimuksen jälkeen ellei Selin voita IFK:ssa mestaruutta siinä välissä tai vastaavaa.

Mutta tuo prosenttilätkä on kyllä osuva vertaus. Aho on Dufvan oppipoika ja mestaruusvuonna JYP päästi vähiten maaleja, mutta oli tehdyissä maaleissa vasta 6. Jos meinaa IFK:ssa valmentaa niin pitäisi kyllä jotain muuta keksiä.

Salmelaisella on varmasti tiedossa valmentaja jonka IFK:hon haluaa ja en usko sen olevan Jyrki Aho.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Thorell - Suomela - Kangasniemi
Carlsson - Tyrväinen - Sopanen
Petrell - Malinen - Rask
Åsten - Nykopp -

Mä jättäsin ton nelosketjun paikan kilpailua varten tyhjäksi. Kolme ekaa olis kyllä kovaa valuttaa ja nelonen myös jos Nykopp pysyy kasassa.

Haataja tohon tyhjälle paikalle, kokemusta tarvitaan ja kun ei näissä muutenkaan ole rahaa ajateltu, niin miksei.

Ykkös ja kakkosketjut maksavat molemmat ykkösketjun verran ja sitten on vielä liigatasolle kallis kolmonen. Siihen päälle pari ykkösveskaa, niin voi jäädä pakisto melko heikoksi. Tai sitten Salmelaisella on piikki auki.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siitä olen valmis lyömään viskipullon vetoa, että Selin ei HIFKn peräsimessä kevättä 2019 näe.

Kevääseen 2019 on pitkä aika ja lätkävalmentajan hommissa on turbulenssia, mutta ensi syksystähän tässä oli puhe ja siitä jos haluat vedon lyödä, niin valitse vaan millaista viskiä laitetaan panokseksi.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haataja tohon tyhjälle paikalle, kokemusta tarvitaan ja kun ei näissä muutenkaan ole rahaa ajateltu, niin miksei.

Ykkös ja kakkosketjut maksavat molemmat ykkösketjun verran ja sitten on vielä liigatasolle kallis kolmonen. Siihen päälle pari ykkösveskaa, niin voi jäädä pakisto melko heikoksi. Tai sitten Salmelaisella on piikki auki.

Tämähän olisi fiksua rahankäyttöä ja suorastaan ihailtavaa "tuhlaamista" sekä tosissaan olemista viimeiseen kymmeneen-kahteenkymmeneen vuoteen verrattuna.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen kyllä aika varma, että Selin & Pikkarainen vetävät ensi kauden riippumatta siitä, että miten tämä kausi loppujen lopuksi menee. Salmelainen joutuu elämään näiden tiettyjen Nybondaksen tekemien valintojen kanssa ja valmennus on yksi iso osa tätä. Mikäli Salmelainen alkaa ostamaan soppareita ulos alkaen Malisesta, Varakkaaseen ja valmennukseen, niin iso määrä euroja menee taas ihan muuhun, kuin joukkueeseen.

Lisäksi Selin ei ole edes vetänyt mitenkään huonosti, kun otetaan pois luonnolliset alun ongelmat luomukiekosta organisoituun kiekkoon ja nyt sitten tämä IFK:lle perinteinen loukkaantumissuma. Siinä välissähän HIFK veti oikein hyvää jääkiekkoa. Itse asiassa viihdyttävintä sitten Törmäsen pudotuspelien ja sitä ennen en edes muista. Organisoiduinta sitten Kari Jalosen. Pitää vielä muistaa se, että HIFK:lla ei edes terveenä ole sellainen rosteri mikä HIFK:n resursseilla pitäisi olla. Kyllä Selin ansaitsee toisen kauden.

Puhumattakaan siitä, että pitäisi HIFK:n alkaa muutenkin organisaationa nostaa luotettavuutensa tasoa, joka tällä hetkellä aika pohjamudissa. Sitä ei paranneta sillä, että pelaajia ja valmentajia potkitaan ulos miten sattuu.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun täällä on laitettu näin hienoja kokoonpanoehdotuksia, niin minäkin laitan omani. Nimien jälkeen listattuna arvioidut palkat:

IsoKala - JättiKala - MegaKala (Esim. ostetaan kolmikko Bertrand - Filppula - Junttila ulos soppareistaa) 350k - 350k - 400k
Kangasniemi - Suomela - Thorell //// 200k - 200k - 180k
Sopanen - Tyrväinen - Carlson ///// 250k - 180k - 200k
Rask - Malinen - Haataja ///// 150k - 200k - 150k
+Petrell, Nykopp, Åsten rotaatiota tuomassa //// 80k - 80k - 50k

Voin jatkaa vielä puolustuksella, kun pääsin vauhtiin:

M. Koivisto - Heiskanen (kielletään lähtemästä rapakon taakse ja lyödään tukku rahaa eteen) ///// 300k - ????
M. Lehtonen - Heikkinen ///// 300k - 250k
Matushkin - Mikkola ///// 200k - 160k
Varakas - Finley ///// 100k - 170k

Maalilla riittää varmaankin Engren - Lankinen ilman sen kummempia lisäyksiä. Yhteensä varovainen arvio 350k.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, kyllä karsastan itsekin ajatusta, että omille junnuille pitää väkisin antaa näyttöpaikkoja vain sen takia, että sattuvat olemaan omia junnuja. Nordgren nyt vain sattuu olemaan poikkeuksellisen lahjakas oma junnu, joka on jo kuluvalla kaudella pelannut Liigaa sekä CHL:ää. Tällä kehitystahdilla tulee riittämään kolmosketjussa Liigassa helpostikin ensi kaudella. Toki voidaan heivata vaikkapa Mestikseen ja hankkia AHL-jyrää tilalle, mutta sitten tullaan taas sen kysymyksen äärelle miksi ne harvat Borgströmit ja Vesalaiset karkaavat yleensä muualle kehittymään. Onneksi Heiskasen kanssa ei sentään edetty tällä mentaliteetillä.
Nuo neljä ketjua tulee olla ajatuksella kasattu. Jos kyseessä on poikkeuksellisen lahjakas junnu ja häntä ollaan sinne laittamassa, tulee roolin olla sellainen jossa hänestä saa parhaan mahdollisen hyödyn irti. Tarkoittaa siis sitä että jonllekin kiekollisesti lahjakaalle junnulle ei ole olemassa mitään automaattista näyttöpaikkaa nelosessa vetämässä nollanollaa. Sitä varten tulee olla ihan eri pelaajat.

Sitä paitsi. Niitä loukkaantumisia ja muita poissaoloja tulee kauden aikana varmasti. Ja sitä mukaa tulee näyttöpaikkojakin aivan varmasti.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun täällä on laitettu näin hienoja kokoonpanoehdotuksia, niin minäkin laitan omani. Nimien jälkeen listattuna arvioidut palkat:

IsoKala - JättiKala - MegaKala (Esim. ostetaan kolmikko Bertrand - Filppula - Junttila ulos soppareistaa) 350k - 350k - 400k
Kangasniemi - Suomela - Thorell //// 200k - 200k - 180k
Sopanen - Tyrväinen - Carlson ///// 250k - 180k - 200k
Rask - Malinen - Haataja ///// 150k - 200k - 150k
+Petrell, Nykopp, Åsten rotaatiota tuomassa //// 80k - 80k - 50k

Voin jatkaa vielä puolustuksella, kun pääsin vauhtiin:

M. Koivisto - Heiskanen (kielletään lähtemästä rapakon taakse ja lyödään tukku rahaa eteen) ///// 300k - ????
M. Lehtonen - Heikkinen ///// 300k - 250k
Matushkin - Mikkola ///// 200k - 160k
Varakas - Finley ///// 100k - 170k

Maalilla riittää varmaankin Engren - Lankinen ilman sen kummempia lisäyksiä. Yhteensä varovainen arvio 350k.

Juuso Salmi tienaa tällä kaudella n. 60-80k€, joten epäilen Petrellin, Nykoppin ja Åstenin tienaavan samaa summaa nyt tai jatkossa. Muuten oikein hieno *:-D*
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt kun täällä on laitettu näin hienoja kokoonpanoehdotuksia, niin minäkin laitan omani. Nimien jälkeen listattuna arvioidut palkat:

IsoKala - JättiKala - MegaKala (Esim. ostetaan kolmikko Bertrand - Filppula - Junttila ulos soppareistaa) 350k - 350k - 400k
Kangasniemi - Suomela - Thorell //// 200k - 200k - 180k
Sopanen - Tyrväinen - Carlson ///// 250k - 180k - 200k
Rask - Malinen - Haataja ///// 150k - 200k - 150k
+Petrell, Nykopp, Åsten rotaatiota tuomassa //// 80k - 80k - 50k

Voin jatkaa vielä puolustuksella, kun pääsin vauhtiin:

M. Koivisto - Heiskanen (kielletään lähtemästä rapakon taakse ja lyödään tukku rahaa eteen) ///// 300k - ????
M. Lehtonen - Heikkinen ///// 300k - 250k
Matushkin - Mikkola ///// 200k - 160k
Varakas - Finley ///// 100k - 170k

Maalilla riittää varmaankin Engren - Lankinen ilman sen kummempia lisäyksiä. Yhteensä varovainen arvio 350k.

Hyvä kokoonpano jos pelaajabudjetti olisi kaksi kertaa suurempi kuin tällä hetkellä :D

Nuo neljä ketjua tulee olla ajatuksella kasattu. Jos kyseessä on poikkeuksellisen lahjakas junnu ja häntä ollaan sinne laittamassa, tulee roolin olla sellainen jossa hänestä saa parhaan mahdollisen hyödyn irti. Tarkoittaa siis sitä että jonllekin kiekollisesti lahjakaalle junnulle ei ole olemassa mitään automaattista näyttöpaikkaa nelosessa vetämässä nollanollaa. Sitä varten tulee olla ihan eri pelaajat.

Sitä paitsi. Niitä loukkaantumisia ja muita poissaoloja tulee kauden aikana varmasti. Ja sitä mukaa tulee näyttöpaikkojakin aivan varmasti.

Tottakai pitää olla ajatuksella kasatut ketjut sekä roolitukset. Juuri siksi sijoittaisinkin Nordgrenin ketjuun, josta löytyy riittävästi osaamista myöskin puolustussuuntaan eikä tämän tarvitse tarkoittaa jämäminuutteja nelosketjussa.

Loukkaantumisia toki tulee, onhan kyseessä IFK, mutta tämä ei mielestäni liity millään tavalla siihen miksi sijoittaisin Nordgrenin kauteen lähdettäessä ns. vakiorooliin. Jos palataan vielä ao. kokoonpanohahmotelmaani, niin näkisin, että mikäli Nordgrenin paikalla vetää koodinimi "Rask", niin toinen koodinimistä "Suomela" tai "Kangasniemi" jää hankkimatta.

Thorell - Suomela - Kangasniemi
Carlsson - Tyrväinen - Sopanen
Petrell - Malinen - Nordgren
Åsten - Nykopp - Jääskä

Hienoahan se olisi jos rotaatiossa roikkuisi ns. vakaita liigapelaajia ketjullinen, mutta se on pois jostain muusta osa-alueesta. Vaikka sitten sieltä terävimmästä hyökkäyksen kärjestä tai pakkikalustosta.

Onneksi IFK:ssa tiedostetaan Nordgrenin kehityskäyrä ja olen lähestulkoon 100-varma, ettei hän aloita kautta 18-19 rotaatiossa tai Mestiksessä. Saa ottaa talteen ja voidaan palata tähän ensi syksynä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös