HIFK - Ilves pe 28.10.2005

  • 15 065
  • 86

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tahti kiihtyy, kun sarjatauko lähenee (5.11). Saa nähdä kuinka HIFK:lta onnistuu 3. peli neljässä päivässä. Tämä viikko on ollut Linnanmäki-viikko, ollaan ajeltu vuoristorataa. Ensin murskattiin KalPa 8-0, sitten käytiin Hämeenlinnassa häviämässä 1-6. HPK:n fanit näkivät pelissä elämänsä ensimmäisen kerran keskisormen, hyi hyi Shedden. Ollaanko tänä-iltana pohjalla vai huipulla tai jotain siltä väliltä, jää nähtäväksi. Luulisi, että HIFK:n pelaajat haluaisivat näyttää, että eilinen oli vain yksi epäonnistunut peli pitkän runkosarjan aikana ja palaamme voittojen pariin.

Ilves voitti eilen makeasti jatkoajalla JYPin 4-3, Jyrki Lumme oli yksi kotijoukkueen sankareista kahdella maalillaan ja onhan siellä Raipekin rosterissa, kokeneempaa osastoa edustamassa. Ilves on sopinut HIFK:lle hyvin vastustajana sen jälkeen, kun nousimme sillasta playoffeissa keväällä 2004. Olimme voitoin 1-3 häviöllä siinä ottelusarjassa, mutta HIFK vei kolmella peräkkäisellä voitolla jatkopaikan välieriin silloin. Viime kauden runkosarjassa voitimme kaikki joukkueiden väliset 4 peliä. Tämän kauden ensimmäisen näiden joukkueiden välisen pelin HIFK voitti 4-0 Tampereella. Meillä on siis 8 pelin voittoputki Ilvestä vastaan. Luotan kotivoittoon tänä iltanakin, vaikka eilen HIFK:lla olikin kehno ilta.

Uskon, että Askey jatkaa maalissa sillä logiikalla, että Shedden haluaa heittää hänet heti 1-6 tappion jälkeen uudestaan peliin, voittamaan. Muuten kokoonpanoon tuskin tulee suuria muutoksia. Saa nähdä tuleeko pientä viilausta kakkos- ja kolmosketjuihin. Laakkosta voisi kokeilla vaihteeksi piristeenä Whiten ja Murphyn peliin.

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Johannes kirjoitti:
. Meillä on siis 8 pelin voittoputki Ilvestä vastaan. Luotan kotivoittoon tänä iltanakin, vaikka eilen HIFK:lla olikin kehno ilta.
.


Jos jätetään toi playoffien "eri maailma" pois laskuista, niin runkosarjan voittoputki on käsittääkseni paljon pidempi. Kausilla 02-03, 03-04 ja 04-05 IFK voitti Ilveksen joka kerta. Tämän kauden peli muukaanluettuna runkosarjavoittoja on putkessa vaatimattomat 13.

No, tänään tulee yksi lisää.
 

hoki79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HifK
Mukavaa nähdä, miten Helmisen ja Lumpeen hermo kestää tänään Nordiksella. Ainakin ensimmäisessä kohtaamisessa kokeneen Lumpeen hermot petti totaalisesti ja Raipekin tunnetaan kiukuttelustaan.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Kaukalossa ja sen ulkopuolella vikisevät Ilvesläiset (joukkue, fanit) saavat tänään perjantai-illan kunniaksi turpasaunan kaukalossa. Vapaamatkustajista koostuva ringetteseura ei paljoa nappaa ja voisivat jättää näiden viikonlopun otteluiden pelit väliin - ketä oikeasti kiinnostaa joku Ilves? Rosteri on nimetön, toivottavasti joku johndoe edes heittää hanskat tiskiin.

Niin, ja lopputulos ei kiinnosta pätkääkään. Kunhan Lostedt ja Laine pelaavat 3. erän viimeiset vaihdot niin kaikki on hyvin.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tänään lienee koston aika eilisestä nöyryyttävästä tappiosta. Kuinka suurella maalierolla riippuu pitkälti Pitkämäen housujen koosta.

Veikkaus 7-1. Salmelainen 3+3
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kokoonpano Ilvestä vastaan

29 Luttinen 27 Hauhtonen 8 Salmelainen
48 Pikkarainen 3 Schnabel

32 Petrell 9 White 16 Murphy
77 Saarinen 14 Turunen

26 Laakkonen 4 Hirschovits 19 Järvinen
42 Kurvinen 2 Laakso

24 Porthen 13 Häppölä 28 Salmelainen T.
61 Lostedt 15 Jouhkimainen

31 Lundell
33 Askey

Tässä copy brändin sivuilta. Ei ole siis ihan selvää kumpi
maalivahdeista pelaa.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
RoopeS kirjoitti:
Kokoonpano Ilvestä vastaan
31 Lundell
33 Askey

Tässä copy brändin sivuilta. Ei ole siis ihan selvää kumpi
maalivahdeista pelaa.

Lundell se siellä tolppien välissä tänään on. Ilveksellä on tänään maalissa Rask ja joukkueen kokoonpano on kokonaisuudessaan seuraavanlainen:

Rask
(Pitkämäki)

Hirvonen-Helminen-Andersson
Lumme-Niemi

Koivisto-Guerriero-Pesonen
Koistinen-Alen

Luomala-Lindgren-Korhonen
Rönnberg-Mielonen

Huhtala-Pellinen-Juntunen
(Anttila 13.hyökkääjä)
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Beast kirjoitti:
(Anttila 13.hyökkääjä)

Juu taitaa Markolla väsy painaa, ainakin eilisen perusteella. Niinhän sitä tuppaa näille inttiä käyville käydä aina.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Kyllähän Ilveksen pakkikalusto alkaa olla pelottavan kapea paitsi nimellisesti nyt myös määrällisesti, ja Rönnbergkin lienee hädin tuskin pelikuntoinen. Ainuttakaan loukkaantumista puolustus ei missään tapauksessa enää kestä, ja Sonjan kohdalla se merkitsisi jo katastrofia.

Voisi kuvitella, että kotijoukkueella on eilisen jäljiltä selvittämättömiä asioita. Surkuhupailu IFK:ta vastaan runkosarjassa saattaa siis hyvinkin saada jatkoa. Vaikka Hämeenlinnan keikkaa lukuun ottamatta peli on vieraissa peli kulkenut siedettävästi, on aika vaikea uskoa, että Ilves räpiköisi tästä ottelusta yhtään pistettä. Jos nuorukaiskaarti antautuu vielä peloteltavaksi - kuten ainakin jossain määrin kävi Tampereen kohtaamisessa - odotettavissa on lunta tupaan ja jäitä porstuaan.



Ranger
 

scholl

Jäsen
RoopeS kirjoitti:
Kokoonpano Ilvestä vastaan

29 Luttinen 27 Hauhtonen 8 Salmelainen
48 Pikkarainen 3 Schnabel

32 Petrell 9 White 16 Murphy
77 Saarinen 14 Turunen

26 Laakkonen 4 Hirschovits 19 Järvinen
42 Kurvinen 2 Laakso

24 Porthen 13 Häppölä 28 Salmelainen T.
61 Lostedt 15 Jouhkimainen

31 Lundell
33 Askey

Tässä copy brändin sivuilta. Ei ole siis ihan selvää kumpi
maalivahdeista pelaa.

Ylempi on aina pelaava maalivahti.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ranger kirjoitti:
Kyllähän Ilveksen pakkikalusto alkaa olla pelottavan kapea paitsi nimellisesti nyt myös määrällisesti, ja Rönnbergkin lienee hädin tuskin pelikuntoinen. Ainuttakaan loukkaantumista puolustus ei missään tapauksessa enää kestä, ja Sonjan kohdalla se merkitsisi jo katastrofia.

Siispä tilaukseen Lostedt-Lumme-nuhjaus ensimmäiseen erään, kiitos.

Vieläkin on jalat kipeät eilisestä kohtullisen äkäisestä maan pinnalle tippumisesta, eikä oikein tiedä mitä odottaa. Lundellilla on viimeistään nyt paikka ottaa itselleen se ykkösveskan titteli.
 

Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Taas kerran ottelu voi olla ohi Nordiksella alle kolmen minuutin, mikäli alussa ei olla hereillä. Ei olisi ensimmäinen kerta. Toivotaan, että eilinen peli ja voitto aukaisi pohkeet tätä iltaa varten.
Pakit eivät voi ainakaan pelituntuman puutteesta rutista, sillä minuutteja on luvassa tänään riittämiin - siis peliminuutteja. Toivottavasti IFK ei matsaa ketjuja siten, että Salmelaisen porukka on Rönnbergiä vastaan jäällä, siksi kipeää ja kankeanlaista menoa oli eilinen. Muuten voi Rönnillä tulla kurkkukin kipeäksi pelkästä turbulenssista.

Ottelussa Lumpeen ja Raipen lisäksi kannattanee seurata Anderssonia, joka eilen pelasi aika ehjän ottelun sekä nelosen mopopoika Huhtalaa, hieno pelaajan alku kyseessä.

PS. Avausmaali olis kiva
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lumme noutaa Lostedtin ja Raipe hakee Laineen pois pelistä. Piri kiertää kaukalon ja käskyttää edelliset Micken (vai mikä sen uimalakin nimi nyt olikaan) mikrofonilla niin että kaikki kuulevat. "Hei Lumme! Mee repii numero kuusykkösen pää irti. Raipe! Nyt tuli Laineelle noutaja."

Salmelainen sukeltaa kolme kymppiä ja tekee seitsemän maalia. Hauhtonen tappelee itsensä suihkuun. Peli päättyy ajoissa ja minä pääsen kotiin imemään Koffia.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
No onpahan ainakin luottamus omiin kohdillaan tähän ketjuun kirjoittaneilla HIFK-kannattajilla. Ilvekselle tulee turpasauna rumin lukemin, Salmelainen vie entistä seuraansa miten tahtoo eikä tamperelaisilla nysveröillä ole missään vaiheessa mitään mahdollisuuksia, sen vaikutelman saa helsinkiläisnäkökulmasta kirjoitettua tekstiä lukiessa.

No, eiköhän Ilvekselläkin kuitenkin mahdollisuutensa tän illan matsissa ole. Epäilemättä HIFk osaa kyllä ärsyttää ja mahdollisesti jopa over the edge. Vaikka tappelut mielestäni kaukaloon kuuluvatkin niin toivottavasti ei kuitenkaan tän illan peliin, ennakkoon ajatellen HIFk on turhan vahva tällä kyseisellä osastolla.

Ilveksen rosteri suorastaan huutaa vahvistuksia, etenkin nyt kun loukkaantumisia on ja Kinoksestakin on pikemminkin ollut haittaa kuin hyötyä. On meillä sentään kuitenkin eräs liigan parhaista pelaajista eli Jyrki Lumme (4+4=8, +11). Eilen Ilves sai ylivoimansa toimimaan jopa hämmästyttävän hyvin kun saatiin poikkeuksellisesti kaksi ylivoimamaalia samaan otteluun. Jospa se siitä nyt sitten lähtisi ja Raipe ja Sonja pitäisivät Ilveksen mukana pelissä parilla ylivoimamaalilla.

Ilveksen vetoa laittaa Rask maaliin en ymmärrä ollenkaan ja muutenkaan valmennusjohto ei ole koko kaudella oikein onnistunut allekirjoittanutta ratkaisuillaan vakuuttamaan. Housu on voittava maalivahti, Rask on hyvä kassari mutta ei yksinään pelasta joukkuetta kuten Pitkämäki parhaimmillaan.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin, tänään menen sitten minäkin naapurihalliin ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Ottelun odotan olevan joko yhtä maalia Ilveksen päädyssä tai sitten tiukka ottelu, jonka HIFK kääntää päätöserässä. Joka tapauksessa HIFK on ottelun selvä ennakkosuosikki, jolla on etulyöntiasema oikeastaan kaikilla osa-alueilla, vaikka Ilves eilen ilmeisesti pelasikin paremmin. HIFK:n tehokas ykkösnyrkki vastaan Ilveksen heppoinen puolustus sekä HIFK:n selvästi parempi erikoistilannepelaaminen antavat odottaa kotivoittoa.

Ottelun mahdollinen yllätymomentti löytyy mielestäni maalivahtiosastolta. HIFK:lla maalissa on Lundell ja Ilveksellä Rask. Lundell on pelannut hyvin tähänastisessa runkosarjassa, mutta välillä tulee mustia hetkiä. Ilveksen Rask sen sijaan on riskivalinta maalille, mutta tällaisilla nuorilla maalivahdeilla on välillä tapana venyä huippuotteluihin. Tiivistettynä: molempien joukkueiden maalivahdit voivat onnistua tai epäonnistua. Paremman kenttäpelaajien avun myötä uskon taistelun kääntyvän Lundellille.

HIFK tämän homman vie, 4-1 veikkaan minä.
 

Jääkarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Hellas Verona, AC Milan, Tottenham
Mun mielestä on hyvä, että päästään pelaamaan heti seuraavana päivänä tuon surkean HPK-esityksen jälkeen. Voitolla nyt saadaan nollattua tappio ja orastava tappioputki poikki. Okei tiedän että on turha puhua orastavasta putkesta yhden pelin jälkeen, mutta juuri siksi voitto tänään olisi tärkeä.

Uskon ja toivon että IFK tulee ryminällä matsin alkuun, se olisi eilisen jälkeen tärkeää. Ekan kympin aikana pari maalia niin peli helpottuu kummasti. Tänään on pelattava eilistä paremmin tai muuten myös tupsukorvat antavat kuonoon.

Eka ipamatsi mansessa ja joukkueen tämänhetkinen sarjasijoitus sekä jengien keskinäinen runkosarjahistoria povaavat meille voittoa. Ja kyllä se sieltä tuleekin, omasta mielestäni Rask on vielä liigatasolle todella kevyt veskari. Lundell riittää, kunhan pelaa edes tasollaan. 4-2 ja hyvällä mielellä viikonlopun viettoon.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
HIFK voittaa 4-0. Kaikki maalit tekee Peter White. Maalit ovat samankaltaisia. Ensin White taklaa kovaa omalla puolustusalueella vastustajan laitaan ja vie kiekon. Tämän jälkeen muutama raju potku ja Peter on yksin läpi. Verkot tötterölle. Tämä sama toistuu siis 4 kertaa...
 

zoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Veikkaanpa, että matsi voi päättyä kahdella eri tavalla.

1. HIFK:llä "kiinnostus nolla" eilisen rökäle tappion ja peliruuhkan jälkeen.
Tai
2. HIFK haluaa näyttää, että kyllä me vielä pelata osataan ja vie 7-0.
 

cantona77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, ManU, Red Wings
kaizu kirjoitti:
No, tänään tulee yksi lisää.

No, tänään ei sitten tullut teille voittoa...

Mutta Ilvekselle todella tärkeät 3 pistettä!
Radiosta kuunneltuna Ilvekseltä hyvää vieraspeliä.
Toivotaan että Korhosen purukalusto ei mennyt huonoon kuntoon Petrellin pimenemisen takia. Kun ei kasetti kestä ja taidot ovat rajalliset niin joutuu sikailemaan.
Tästä on hyvä jatkaa ensi viikon Lukko peliin!
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Olipa odottamaton voitto! Urheiluruudun pätkästä katsottuna Ilveksen ensimmäinen ja toinen maali tulivat kun pakki vetää vaan kiekon maalille. Tälläistä harvinaisuutta ollaankin jo odoteltu. Kummankin vedon lähetti Ville Koistisen, joka varsinkin on vetoaan säästellyt. Olisikohan siis jo yksinkertaistettu peliä ja uskottaisiin vetojen merkitykseen?

Ikävää pelistä on Korhosen loukkaantuminen.

Urheiluruutu kyllä taas tsemppasi kertoessaan "nuori Tuukka Rask pelasi nollapelin". Pelin päättyessä 1-3 tämä on kyllä varsin vaikeaa ja HIFKin maalikin näytettiin ruudussa. Ehkäpä tämä "nollapeli" on urheiluruudun mukaan sitten jotain muuta.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Jotain-muuta-kuin-luu-käteen IFK:lta runkosarjassa, ohhoh, ja vielä täysi pistepotti Helsingistä. Neljästoista kerta toden sanoo. Kaiken huipuksi UR:n koosteen perusteella voittomaali sudittiin maalin edestä (!), jossa IFK on viime vuosina pitänyt Ilvestä pilkkanaan ja tällä kaudella monia muitakin.

Täytyy näköjään jättää veikkaileminen taas vähäksi aikaa. Toivottavasti hädin tuskin täysi-ikäinen Ville Korhonen on pian pelikunnossa.


Ranger
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
cantona77 kirjoitti:
Toivotaan että Korhosen purukalusto ei mennyt huonoon kuntoon Petrellin pimenemisen takia. Kun ei kasetti kestä ja taidot ovat rajalliset niin joutuu sikailemaan.

Taasko tämä itku alkaa? Petrell ei saanut tilanteesta minkäänlaista jäähyä vaikka linjureiltakin kysyttiin tilanteesta. Mutta radionkuuntelijat tietysti tietävät paremmin.

Onnittelut Ipalle pisteistä. Peli olisi kääntynyt helpostikin jos Pate olisi jaksanut kurmottaa Lummetta ekassa. Ja se kääpiö jolle oli annettu kultakypärä olisi saatu helposti ulos, jos oltaisiin haluttu.

Janne pelasi hyvän pelin. Kauheaa kahvaa. Viikonlopun viettoon.
 

mummi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Samarkand AF, Ghizjablah Amur-dvaktay Sport
?!

Hei, siis oliks tänään joku peli?

Miten mä muistan että yks peli tänä iltana pelattiin?!

Aivan, IFK-IPA se olikin - mikä lie ollut lopputulos ja mitähän Setä-Doug jääkiekon synnyinmaasta on mahtanut siellä nyt keksiä?
Tai hänen kyttyräselkäiset kasvattinsa?

Että piti tääkin päivä nähdä, jolloin taputtaa sielussaan Ilveksen voitolle!

Hyvää jatkoa vaan sinne Pohjois-Tallinnaan, nimimerkillä ei kahta ilman kolmatta...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös