HIFK Fotboll

  • 361 218
  • 1 713

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jepujee, putki poikki 2-1-vierasvoitolla Kemistä. Vesala teki molemmat maalit. Ajoittain pelissä oli jälleen jotain ideaa, mutta noin paljoa vetoapua tuskin tulee tulevissa peleissä. Molempia maaleja edelsi Kemin pelaajien keskinäinen törmäily ja etenkään toista ei olisi takuulla tullut ilman sitä. Ja kieltämättä värilasien läpikään katsottuna tuomaritoiminta ei ainakaan haitannut HIFK:ta.

Jumbopaikka jäi ainakin hetkeksi taakse, mutta tasapisteissä olevalla PK-35:llä on peli vähemmän.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pois alta, nousu alkoi! Kemistä 1-2 voitto mukaan. Pieniä yksityiskohtia tosin, että Kemi itse tarjosi IFK:lle maalit, sekä perinteinen tehdyn maalin jälkeinen maali melkoisen heti vastustajalle tuli taas nähtyä. Lopussa kun Kemi pelasi alivoimalla ja all in hyökkäyksessä, ei IFK saanut säälittäviä yrityksiä parempia tekopaikkoja, vaikka palloa saatiin pidettyä suht hyvin. Muuten peli näytti suht mukavan tasaiselle pelille pallollisesti.
Oho, Moto ehti väliin.

Lisätään nyt vielä se, että ihan mukavaltahan toi Kemin stadion näytti, huonompiakin Veikkausliigassa tullut nähtyä. Ja yllärinä tuli, että IS-tv:n selostajakin oli paikanpäällä hyttysten kanssa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kemin voiton jälkeen onkin sitten palattu tuttuun päiväjärjestykseen eli jossain vaiheessa vastustaja käy tekemässä sen yhden maalin enemmän. (0-1 tappiot niin KuPS:ille kuin VPS:lle.) Ei tästä taida enää tulla mitään - pitää vaan laskea sen varaan, että ei enää häviäisi muille konttaajille. Tuttuja ongelmia tänäänkin. Sinänsä lupaavat hyökkäykset päättyvät loputtomaan pallotteluun ja laukausta ei saada sitten millään aikaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kemin voiton jälkeen onkin sitten palattu tuttuun päiväjärjestykseen eli jossain vaiheessa vastustaja käy tekemässä sen yhden maalin enemmän. (0-1 tappiot niin KuPS:ille kuin VPS:lle.) Ei tästä taida enää tulla mitään - pitää vaan laskea sen varaan, että ei enää häviäisi muille konttaajille. Tuttuja ongelmia tänäänkin. Sinänsä lupaavat hyökkäykset päättyvät loputtomaan pallotteluun ja laukausta ei saada sitten millään aikaan.

Viimekaudella HIFK oli se jengi, joka teki paljon viimeminuuttien maaleja. Nyt on valitettavasti sekin kääntynyt vähän päälaelleen. Noh, pysyisivät nyt sarjassa sentäs...
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Huh mitä silmien valelua bensalla tuo peli taas oli. Aika pudotus EM-kisoista jälleen arkipäivään, ihmettelen kyllä niitä ketkä mouhkaavat heistä jotka katsovat mielummin vaikka nyt Valioliigaa.
VPS olisi voinut pelata ekan puolikkaan ilman maalivahtia, toisessa oli jo vähän yritystä mutta vääjäämätön maali taas päästettiin. Todella hyvä torjunta muuten Erikssonilta ennen maalia ja tuulettelinkin jo pisteen pelastusta, mutta mitä vielä, huono purku pakilta ja hyvä veto vepsulaiselta ja se siitä.

Näyttää että PK:n kanssa tulee taistelu jumbosijasta ja ehkä Kemi kenties tulee perä edellä vastaan vielä taisteluun tuosta karsintapaikasta. Interin uskon säilyvän kuivilla, vaikkakin hekin pyrkivät väkisin mukaan. Harmi että vain Kemi noista on ollut mieluista vastus keskinäisissä (pl. ekan kierroksen PK), joten eihän sekään hyvältä vaikuta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Näyttää että PK:n kanssa tulee taistelu jumbosijasta ja ehkä Kemi kenties tulee perä edellä vastaan vielä taisteluun tuosta karsintapaikasta. Interin uskon säilyvän kuivilla, vaikkakin hekin pyrkivät väkisin mukaan.

Mikään ei nyt vain onnistu, Inter vei juuri pisteen Maarianhaminasta. Eihän tämä vielä tuohon kaadu, mutta kohta tässä aletaan jo miettiä muidenkin pelaamisia.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tuo touhu nyt vakuuta millään tasolla. En nähnyt eilistä peliä, ensimmäinen puoliaika meni Yle Puheen varassa ja jälkimmäinen silloin tällöin tulospalvelua vilkuillessa. Ilmeisesti se oli kuitenkin kelvollinen esitys, mutta ei riittänyt muuhun kuin tuttuun maalin tappioon. PK-35:n mukana olo voi vielä pelastaa kauden, joinain muina kausina putoaminen alkaisi tuntua jo todennäköiseltä. Pitää silti parantaa, että edes karsintoihin uskaltaisi lähteä jotenkin luottavaisin mielin.

Elokuu näyttää hankalalta, mutta tämä kahden viikon rykäisy syyskuussa ratkaissee pitkälti kohtalon:
12.9. FC Inter - HIFK
16.9. HIFK - PS Kemi
20.9. PK-35 - HIFK
26.9. FC Lahti - HIFK

Eilen siellä oli muuten ollut penkillä varamaalivahtina maalivahtivalmentaja Ville Anttonen. Edelliset pelit, ainakin vähänkin korkeammalla tasolla, ovat kai viime vuosikymmenen puolelta. Olisi pakko saada Erikssonille aisapari. Vaikkei loukkaantumista tulisi, niin mitäpä jos Saku ottaa jossain matsissa heti alkuminuuteilla suoran punaisen? Sitten mennään käytännössä kolme peliä ilman maalivahtia. Siirtoikkuna aukeaa kohta - eiköhän sitten jotain hankita.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kyllä niin kaksijakoiset fiilikset. Järki sanoo, että tuo oli ehkä tässä tilanteessa kuitenkin paras mahdollinen ratkaisu. Tunnepuoli sen sijaan olisi liputtanut Honsun puolesta hamaan loppuun asti, enkä olisi mitään toivonut niin paljon kuin IFK:n menestystä Honkavaaran alaisuudessa. Kaveri nosti joukkueen kolme kertaa sarjatasoa ylöspäin tehden samalla päivätyönään opettajan hommia, lopetti duunit ennen tätä kautta ja nyt ensimmäinen kausi päätoimisena valmentajana päättyy potkuihin. Vittu että vituttaa Honsun puolesta, helvetin hieno IFK-persoona ja ihminen.

Huominen toki jännittää, saa nähdä ketä sieltä nyt kaivetaan tilalle. Jollain tapaa haluaisin nähdä Hyypiän tuossa hommassa, mutta olisi vähän turhan iso riski tähän tilanteeseen. Muurinen ja Keke vähän varmempia vaihtoehtoja, mutta noiden realistisuudesta ei ole mitään käryä. Kunhan nyt ei vaan joutuisi pettymään enää enempää, ts. toivottavasti sieltä ei nosteta jotain kakkos- tai junnuvalmentajaa vetämään loppukautta.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Huominen toki jännittää, saa nähdä ketä sieltä nyt kaivetaan tilalle. Jollain tapaa haluaisin nähdä Hyypiän tuossa hommassa, mutta olisi vähän turhan iso riski tähän tilanteeseen. Muurinen ja Keke vähän varmempia vaihtoehtoja, mutta noiden realistisuudesta ei ole mitään käryä.

Keith "Keke" Armstrong tänään Ruoholahdessa. Ajoi hienolla SL-mersulla (AMG) kohti keskustaa. Ettei vaan olis jotain tekemistä tämän päiväisillä Honkavaaran potkuilla??

;) Kuulitte sen ensin täältä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
On kyllä niin kaksijakoiset fiilikset. Järki sanoo, että tuo oli ehkä tässä tilanteessa kuitenkin paras mahdollinen ratkaisu. Tunnepuoli sen sijaan olisi liputtanut Honsun puolesta hamaan loppuun asti, enkä olisi mitään toivonut niin paljon kuin IFK:n menestystä Honkavaaran alaisuudessa.

Erittäin yksijakoiset fiilikset. Listatkaapa tähän nyt milloin tuollaisesta ryssäpotkusekoilusta on ollut oikeasti hyötyä. Ihan oikeasti hyötyä. Ai niin, kun eihän siitä ole mitään hyötyä.

Ja Mursukin vielä. Nyt ihan oikeasti, helvetti.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikävä päätös viiden erinomaisen kauden IFK-uralle, mutta kyllä Honsun eväät vaikuttavat niin syödyiltä, että ymmärrän ratkaisun. Nousiko täysipäiväinen valmentajuus hattuun vai mikä meni pieleen? Oliko silti parempi, että oli aiempina kausina muutakin puuhattavaa kuin valmentaminen? Hieman toki huolestuttaa tuo taloudellinen puolikin. Toivottavasti tilalle tulee joku kunnon vaihtoehto, eikä mikään Moilanen.

Ainakin viime kaudella VPS kairasi itsensä kuiville surkean alkukauden jälkeen, mutta kuinka paljon sillä sitten lopulta oli tekemistä valmentajan kanssa? Taisi mennä uudenkin valmentajan alaisuudessa pitkään surkeasti. Nyt olisi tärkeintä, että HIFK saa pelin kulkemaan viimeistään tuohon edellisessä viestissä mainitsemaani syyskuun rupeamaan mennessä.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Toivottavasti uusi valmentaja tulee ulkomailta. Suomalaisen futisvalmennuksen taso on ala-arvoista.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Eikös tää veikkausliiga oo semmoinen että harrastesarja on? Joten eikö riittäisi jos pelaajat päättäis kuviot. Samalla tavalla kuin koulujen pihapeleissä?

No joo, jos jotain joukkuetta tekisi mieli kannattaa niin ehkä sympatiat menisi juuri HIFK suuntaan. Jotenkin hjk ei nappaa. Toivotaan että uuden koutsin avulla nousuun! Ei kai se Shefki ole? ;)
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
FutisForumilla huhuillaan kovasti Antti Muurista HIFK:n uudeksi valmentajaksi.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja Muurinen se on.

Olisi kyllä pari pelaajaakin tarpeen, mutta riittääkö rahat enää?
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Pakko kommentoida että Muurisen valmentaminen IFK:n futiksessa on yhtä kova kauhukuva kuin Jortikan valmentaminen lätkässä. Ei nappaa sitten yhtään.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko raporttia? Jouduin kakkosdivarin peliin, kun ulkomailla asuva vanha ystävä oli Suomessa käymässä.

Kai se jostain kertoo, että tappioasemasta noustiin, mutta enpä tiedä. Oliko mitään sellaista mitä Honsu ei olisi osannut. Usein uuden valmentajan kanssa ensimmäisen pelin voittaa, vaikka se valmentaja olisi oma mummo ja sitten homma palaa entisille raiteilleen.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Onko raporttia? Jouduin kakkosdivarin peliin, kun ulkomailla asuva vanha ystävä oli Suomessa käymässä.

Kai se jostain kertoo, että tappioasemasta noustiin, mutta enpä tiedä. Oliko mitään sellaista mitä Honsu ei olisi osannut. Usein uuden valmentajan kanssa ensimmäisen pelin voittaa, vaikka se valmentaja olisi oma mummo ja sitten homma palaa entisille raiteilleen.

Ainakin peli-ilme oli paljon parempi kuin edellisissä kotiotteluissa. Uskallettiin haastaa enemmän eikä peli mennyt sellaiseksi pimputteluksi kuin se on monesti ollut. SJK oli hallitsevampi osapuoli ja heillä oli enemmän maalipaikkoja, mutta oli HIFK:llakin hyvät saumat voittoon.

Omasta mielestä siellä ainakin Lassas ja Salmikivi pelasivat parhaimman ottelunsa tällä kaudella ja muutenkin keskikentän keskusta Lassas - Gela toimi varmaan paremmin kuin kertaakaan tämän kauden kotipeleissä. Toisaalta sitten puolustus koomaili sen yhden maalin vastustajalle kuten lähes jokaisessa matsissa tällä kaudella ja monesti ratkaisut hyökkäyspäässä olivat aika luokattomia. Vaikea sanoa kuinka paljon tuossa oli sitä valmentajanvaihdoksesta tullulla boostia.

Otteluohjelma on ainakin haasteellinen kun siellä tulee seuraavaan viiteen peliin vastaan IFK Marienhamn kahdesti vieraissa, HJK derbyssä, Ilves vieraissa ja SJK kotona. Näistä jos yhden voiton ja pari tasuriakin saisi niin olisi jo hyvä, vaikka voittojahan tässä eniten kaivataan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitkästä aikaa pystyi lähtemään pelin jälkeen pois kohtalaisen positiivisin mielin. Oli siellä edelleen samoja ongelmia kuin aiemminkin, pahimpana esimerkkinä tuo SJK:n maali joka oli taas kerran sellainen, että näytti jo siltä että vaarallinen tilanne saatiin hyvin purettua, mutta saman tien vastustaja iskee toisesta aallosta. Maalipaikkoja saatiin pitkästä aikaa luotua kohtuullisen montakin. Ensimmäisellä puolikkaalla Gelalla (vai oliko siinä Lassas viimeisenä?) oli loistopaikka laittaa lukemat 2-1:een, mutta meni lähietäisyydeltä aavistuksen ohi. Toisella puolikkaala oli ainakin Korhosen hyvä vapariyritys (hyviä erikoistilanteita ei ole liiemmin tällä kaudella ollut) ja Salmikiven ja Sihvolan lupaavasta 2-1 hyökkäyksestä olisi voinut tulla jotain, mutta Salmari jätti syötön mielestäni liian myöhäiseksi.

Minäkin tuossa laskeskelin, että elokuun peleistä voisi olla noin viiteen pisteeseen varsin tyytyväinen - mihinkään peliin ei ainakaan ennakkosuosikkina lähdetä. Syyskuussa sitten ne pelit, jotka tosissaan ratkaisevat.

Kingien ja Fanclubin keskinäinen matsi aiemmin päivällä oli kuulemma päättynyt ensin mainuttujen 7-1 voittoon. Jätkät löi oikeesti?
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kingien ja Fanclubin keskinäinen matsi aiemmin päivällä oli kuulemma päättynyt ensin mainuttujen 7-1 voittoon. Jätkät löi oikeesti?
Joo, tulihan siinä Fan Clubin riveissä topparina vähän hiki. Pientä tasoeroa oli havaittavissa, Kingeiltä löytyy paljon yhdessä höntsäillyttä kaveria parhaassa peli-iässä, kun taas Fan Clubin jengiin mahtui kaiken ikäistä porukkaa molemmista sukupuolista, eikä ennen keskiviikon treenejä oltu pelattu koskaan yhdessä. Lisäksi FC:llä oli kokonaista 2 vaihtopelaajaa Kingien tyyliin kymmentä vastaan, joten jalka loppui aika monella Väiskin helteeseen kauan ennen loppuvihellystä. Pari ihan kelvollista hyökkäystä saatiin aikaiseksi ja paitsioansa tuotti varmaan parikymmentä paitsiota, mutta avauspelaaminen tuotti suuria vaikeuksia ja FC:n hyökkäyksiin lähdöt päättyivät kerta toisensa jälkeen Kingien prässiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan loistava kokemus, harvoin sitä pääsee pelaamaan chanttaavan ja soihduttavan faniporukan edessä täydellä kentällä. Toivottavasti tästä saadaan kehitettyä vuotuinen hegemoniakamppailu, ensi kerralla varmasti saadaan pistettyä paremmin kampoihin Kingeille.

Ai niin, olihan siellä joku toinenkin matsi tänään. Kuten sanottua, pitkästä aikaa pääsi lähtemään Soneralta ilman armotonta vitutusta. Toki 3 pistettä olisi kelvannut, mutta lähtökohdat huomioon ottaen tasuriin on pakko olla tyytyväinen. SJK:n maalin jälkeen ahdistus nosti taas rumaa päätään, mutta onneksi IFK tuli nopeasti tasoihin. SJK oli kyllä kieltämättä hallitsevampi osapuoli, mutta se oli ihan odotettavissakin. Erityisesti tykkäsin tavasta, miten IFK taisteli lopussa - ei otettu turhia riskejä, mutta jätkien halu voittaa paistoi kilometrin päähän ja jokaisesta irtopallosta taisteltiin apinan raivolla. Tällä kertaa oli tyytyminen tasuriin, mutta tuolla asenteella kolmea pistettäkin alkaa tulla ennemmin tai myöhemmin. Vaikeaa se tulee seuraavissa otteluissa olemaan, mutta toivottavasti jengi osaa ottaa sen mahdollisuutena. Harva pelaaja pääsee Suomessa seuratasolla kokemaan mitään niin hienoa, kuin Stadin derbyn voitto mylvivän Klackenin edessä.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Maalipaikkoja saatiin pitkästä aikaa luotua kohtuullisen montakin. Ensimmäisellä puolikkaalla Gelalla (vai oliko siinä Lassas viimeisenä?) oli loistopaikka laittaa lukemat 2-1:een, mutta meni lähietäisyydeltä aavistuksen ohi.
Korhonen oli tuossa tilanteessa viimeisenä, mutta todella nätti syöttö Lassakselta tuohon. Muutenkin Freda oli todella hyvällä pelipäällä tänään. Muurinen puhui jossain matsia edeltävässä haastattelussa, että muuttaisi hieman tuota kesikentän keskustan pelaamista ja ainakin omasta mielestä tuo oli parempaa kuin kertaakaan tällä kaudella niissä peleissä, jotka olen nähnyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös