Hienoa säätä pidellyt?

  • 958 882
  • 8 272
Tolla alueella on paljon turisteja, eikä oikein mitään evakuointeja voitu tehdä, sillä vielä eilen Patricia oli vasta trooppinen myrsky, jonka voimakkuus yli kolminkertaistui 24 tunnissa. Jos Meksiko selviää ilman järkyttäviä tuhoja, niin pidän sitä suurena ihmeenä. Myrskyvuoksen odotetaan olevan jopa 6-8 metriä ja aallokon jopa 12 metristä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taisi Pekka Pouta eilen uutisissa mainita, että joulukuun ennätyslämpötila Suomessa on 10,8 astetta.

Meidän mittarissa on tällä hetkellä 10,4 astetta, eli lähellä historiallisia lämpötiloja joka tapauksessa mennään vuodenaikaan nähden.

Aamupäivällä kävin lenkillä reilun 9 asteen lämpötilassa kohtalaisen navakassa mutta lämpimässä tuulessa ja vesisateessa, ei ollut kovin joulukuinen fiilis vaan mietin, että joskus on kylmempiä aamupäivän lenkkejä heitetty kesäkuisinkin.
 
Tänään on kokemäellä mitattu 11,1 C ja pk-seudullakin kunnioitettava 10,4 C ja lämpötila voi vielä nousta. On tämä melkoista, kun kyseessä ei edes ole föhntuuli vaan ihan kunnon lämmintä ilmamassaa suoraan Azoreilta.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten tuossa ylempänäkin jo mainitsin, juhannus- ja jouluviikolla saa tänä vuonna näköjään lenkkeillä samanlaisissa n. 9-10 asteen lämpötiloissa.

Aika hassua, toisaalta samanlainen sää tämä on mihin aikanaan Tanskassa tottui eli talvet on vaan pimeää ja märkää. Jännä nähdä, minkälainen talvi tästä saadaan vielä aikaan ja onneksi tuo lähikaukalo sentään on tekojää, niin ei jää ulkojäätkään siitä kiinni että ei päästä pakkasen puolelle.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Pudasjärvellä 12 astetta pakkasta.

Mukavaa
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin joulupäivänä olisi kiva aloittaa aamu vaikka ulkojäiltä kuten usein on ollut tapana.

Kammottava tuuli, kaatosade ja 6 asteen lämpötila pitävät kuitenkin huolen, että edes tekojääkaukaloon on turha tänään lähteä.

Harvinaisen surkea sää joulupäiväksi herätä tuulen ujellukseen ja kaatosateen ropinaan.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mielenkiintoista, sähköt meni koko korttelista, mutta läppäri jatkoi siuskkaasti akun voimalla ja on ainoa valonlähde. Enpä ole tätä akun voimalla käyttänytkään pariin vuoteen.

Tuuli tainnut katkoa kaapeleita.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Läpi Suomen juuri junalla puskutelleena - silmämääräinen ja osin mitattu katsaus lumitilanteeseen 27.12.

Äkäslompolo 60cm
Kolari 50cm
Tornio 20cm jos sitäkään, läikikäs vesisateessa sulanut peltomaisema
Oulu 15cm
Kokkola 10cm
Tampere 2cm
Loimaa 1cm
Turku 0cm

On kyllä tämä laaja maa, täysin eri maailma 1000 kilometriä pohjoisempana kaikkinensa, kuin leudossa lounaassa, jossa tosin pakkasta tällä hetkellä.
Mitä hieman virallista statistiikkaa myös katselin, niin taisinpa tehdä reissun Suomen tämän hetken lumisimmasta seudulta lumettomimpaan.

Asian vierestä täytyy todeta, että on Irakin pakolaisilla melkolailla erinlainen Suomi Kolarista kuin Turusta nähtynä!
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helsingissä ilmeisesti hypättiin loskakelien yli suoraan aurinkoiseen ja poutaiseen talvisäähän. Ainakin näin voi toivoa...

Muutenkin ollut varmaan kuivin syksy aikoihin, vaikka sitä vettä nyt välillä on sadellutkin.

Edit: Ilmatieteenlaitos näyttää olevan samaa mieltä. Loka- ja marraskuu olivat selkeästi kuivemmat kuin yleensä ja syyskuu oli sademäärän osalta normaali. Elo-, syys- ja marraskuu taasen olivat selkeästi lämpimämmät kuin yleensä ja lokakuussa oli normaali syyslämpötila: Tilastoja vuodesta 1961 - Ilmatieteen laitos
 

MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Keski-Suomessa aika ihanteellinen talvisää tällä hetkellä. Aurinko paistaa, ei juuri tuulenvirettäkään ja pakkasta -15°C. Juuri optimaalinen keli ulkoiluun, kunhan vaatetta on päällä fiksusti. Lunta nyt saisi jonkun mielestä olla, mutta minulle käy tämäkin. Jos ilma pysyy kutakuinkin tämänlaisena muutaman päivän, on jäät aika täydelliset retkiluistelulle. Eilen lenkillä näin jo poikia (valvonnan alla) pelailemassa rantajäätiköllä pipolätkää, tuli hyvä fiilis.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kun talvi tuli oikein kunnolla, niin se saisikin puolestani kestää ihan tuonne maaliskuulle asti. On kaksi edellistä talvea jääneet todella lyhyiksi ja saisi tulevasta keväästäkin enemmän irti oikean talven jälkeen. Nyt parin kuukauden pakkasjakso kunnon lumipeitteellä ja kirkkailla auringonpaisteilla kiitos.
 

sakic

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Colorado Avalanche
Mä kyl nautin näist pakkasista. Ohan tää ny ihan vitusti parempi ku joku helle. -25 näytti mittari ja useempi tunti meni ulkojäillä. Tulispa jääkausi.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mä kyl nautin näist pakkasista. Ohan tää ny ihan vitusti parempi ku joku helle. -25 näytti mittari ja useempi tunti meni ulkojäillä. Tulispa jääkausi.

Oho! Eikö palellu varpaita? Me käytiin lasten kans luistilla kun päivällä oli vaan -17. Mut ei tarettu kun tunti, vaikka oli kuumat eväät ja kädenlämmittimet mukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös