Ilmoitukset

Nimimerkki Tifosi on asetettu viikon pelikieltoon sääntöjen 7§:n perusteella.

Nimimerkit cauna ja Ralph ovat seuraavan viikon pelikiellossa sääntöjen 4§:n perusteella.

Nimimerkki Daespoo on viikon pelikiellossa sääntöjen 4§:n ja 6§:n perusteella.

HCH's struggles; Down and Out in Go-Go land

Viestiketju osiossa 'Muut ulkomaalaiset sarjat' , aloittajana HardCore Hooligan, 08.08.2015 klo 17.39.

  1. Liitelemme taas vapaana ja olemme leväperäisin leijailija koskaan. Hoipumme tuulessa ja vaihdamme selittelemättä suuntaa, hulluna kipinää hamuten. Tavoitteemme on ikuinen ja haluamme kokea jälleen ne hetket, joissa emme olleet yksin.

    Vajoamme syvälle mietteisiin ja aistimme meihin kohdistuvan kritiikin, ne saavat meistä vain jälkeiset. Emme kuule sitä kohinaa ja mieli matkaa jo kaukana, olemme pysyvästi tripillä. Täysin vastaanottavaisina ja intohimosta hehkuen, toteutamme sekä saavutamme.

    Oivallamme taas kerran hahmojen nerokkuuden, tarinan kiehtovuuden ja jäimme vapaaehtoisesti koukkuun sekä loukkuun. Hallusinoimme mielikuvitusmatkaillen ja yksi iso nyrjähdys, se heitti meidät vieraaseen olomuotoon. Yhä uudestaan havahduimme painajaiseen ja alistuimme murusten armoille, kaikki meissä hylki sitä roskaa ja sielukkuus uupui olemisesta.

    Suunta taaksepäin, syvälle ja kauas. Rumuudelle vain edesvastuuton haihattelu ja innostus kätkeytyy muistijälkiin, kammioissa sekä holveissa sykkii. Konservoimme myhäillen ja eläydymme viuhtoen, kaipaatteko aihetta juhlallisuuksiin ja ne pukivat Van Dorpin.

    Kevät 1987 ja se istui penkillä kuin ihminen, vaikutti sekä oli läsnä ihmismuodossa. Me haukoimme henkeä ja koimme kuohut sekä tyrskyt. Uutisvälähdys ja kulttimörkö matkalla hotellille Detroitissa, joku uhkaa sitä aseella ja todellakin, se käveli kahdella jalalla.

    Old Major. Mystiikkaa ennen tulvaa ja olla kykenemätön, haistamaan karjunhajua.
     
  2. Olemme dokumentoineet, kaivaneet kultaa ja tehneet epäonnistumisesta taidetta, jälleen havainnoimme maisemaa. Ahdistavaa keskikaistaa ja kiviä vailla sydäntä, elottomia kivenmöhkäreitä. Nostelimme niitä harmautta ylistävään muuriin ja totesimme ettei missään kuki, mikään ei kuki.

    Syksy 1987 ja uskomaton nostalgiapala, tarttui meihin riepottelevalla pihtiotteella. Kulttimörkö esiintyi Penguinsin uniformussa ja se oli edelleen kartan nuhruinen täsmäiskijä, pelkkää salamoivaa timanttia. Suoraan Ed Woodin leffoista ja säteili pelkkää kulttileimaa, äärilaidalla sytymme orjallisesti myös sille myöhemmälle tuotannolle.

    Woodin paperille raapustellulle pornoilulle ja Van Dorpin Blackhawks kummittelulle, mutta nyt tavoittelemme hurmoksellista lähtötuokiota keskeltä kultareunuksisen usvan. Annetaan taikasauvan heilahtaa ja loihtia näyttämölle ottelevat hahmot, Van Dorp vastaan Greg Adams ja me kylvimme riehakkaassa nautinnossa.

    Hekumoimme huolella ja se oli Plan 9 from Outer Space, kulttimörkö ottelee zombiksi muuttuneen Daniel Clayn kanssa ja kaikki tämä alla valojen kirkkaiden. Eittämättä yksi Van Dorpin kauhukatalogin tehokkaimmista pysähdyksistä ja olimme yhtä vapisevaa kuolaa, vaahdoksi vatkautuen. Hetki kehräsi, se lumosi ja Vampira, tämä on yksi arvokkaimmista koskaan HCH:lle.
     
  3. Aspektit, terapia-asetelmat ja tähän saumaan se tippui meille. Ei piehtaroida muovissa vaan löytöretkeillään kultaisessa arkistossa, sukelletaan suoraan ACHL:n lähtörikkaisiin syövereihiin.

    "All animals are equal."

    Ajatelkaa, saimme kokea tuollaisen helmen bongailun jo nostalgiassa ja näin jälkikäteen tulkiten, hetki kehräsi kyljessämme. Satoi hippuja, piirtyi viikset ja vastassa oli Miller, Jay Miller.

    'All animals are equa."

    Tajuton kilpailu veren luovuttamisesta ja hikistä lähietäisyyttä, toe-to-toe ja hamaan loppuun. Hahmot heittävät itseään likoon ja olemme kuin Klaus Barbie museossa, edessä suuren taiteellisen pyhyyden.

    'All animals are equal."

    Teos paljastaa kasvot ja tulee ryöpsähtäen sekä pulputen. Taipumuksiensa mukaisesti Van Dorp ja jatkoketomuksessa Millerin viikset suorittamassa Bruinsissa, koko taivaanranta leimahteli väriloistossa ja taivaalle tulitetuissa raketeissa luki LB.

    "All animals are equal, but some animals are more equal than others."
     
  4. Interventio, pois kahleista ja sirkuksen mukaan, täyttä höyryä ja aivan huuruissa. Ne ponnahtelevat ja me sinkoilemme, Van Dorp sekä verinaamarit. Aivan läähätämme ja mieleen nouseen tuokiokuva nostalgiasta, AHL 1986-1987.

    Van Dorp puskee päällään Stothersia ja se on elementissään, kulttimörköilee näyttämöllä ja tulkitsee huolella yli. Slastick-komiikkaa ja sielumme silmin, näimme pianon putoavan sen niskaan hallin katosta ja tuomari iski sen naamaan kakun.

    Banaanit ja ratkeilee liitoksistaan, tursuaa ulos ja parsitaan taas kokoon. Kulmikkain koskaan, eittämättä pääroolissa ja kädessä ruoska, B-luokan öykkäri. Antautua valtaan ja liihottaa menemään, pieniä eleitä ja suuria valheita.
     
  5. Päähän potkittuna ja kykenemättömänä tarttumaan, antaudumme viettien valtaan ja olemme osa muuttokuormaa. Nakkelemme kaiken käsiin osuvan ja lopulta meillä ei ole mitään muuta kuin kyky samaistua. Vajoamme ja samaistumme hetkiin, jotka painoivat meihin jäljen ja kantoivat merkityksiä.

    Manson heittäytyy villiksi ja nyansseja tulvii solkenaan, kaikki kiehtoo ja tunne piiskaa. Kattauksessa on hahmoja, ilmassa leijuu varteenotettava lupaus seikkailusta ja se polttelee sormenpäissä, heittää pään huuruisiin pilviin. Janoamme lisää ja Manson pyrkii Maple Leafsin boksiin, sitten viskoo kamaa Curranin niskaan ja me antauduimme ravisteltavaksi.

    Versoi vihreänä elinvoimasta ja Kordic oli räjäyttää pankin, tuleminen hiuskarvan varassa ja sekasorron keskellä kummitteli Van Dorp. Niin nukkavieruna, tuo rujon karski kulkuri ja matkannut paikalle tavaravaunussa, rähistäkseen kirkkaissa. Ei ollut harmauden ahdistavuutta tai lannistavan painostavaa sumua, joka vie terän rohkeudelta ja hulluuden luovuudesta.
     
  6. Synkkyys vahvistaa otettaan ja jostain kuitenkin siitä valoa, lähdölle tuoksahtaen ja herahtaa kielelle. Seuraava matsi tuosta ja Van Dorp sekä Kordic lähtevät, kylvimme tunnekuohussa ja sydän takoi hulluna.

    Se roikkui ilmassa ja jokainen sekunti kiusoitteli, sitten kuin tykin suusta ja maa vavahteli vimmaisesti. Lataus paahtoi huipussaan ja hetki jyräsi yli lailla hyökyaallon, olimme taivaissa ja yltä päältä rikkaita.

    Siiryimme sinkoillen vapinasta tärinään ja hurmioituneena tuhinasta puhinaan, oli sisältöä kuolattavaksi ja ideat poikivat. Olimme huomaamatta astuneet ysärille ja kulmikas kulttimörkö oli jo iskeytynyt osaksi peruskuvastoa, hetket olivat ikimuistoisia ja nyt kaikki kumisee tyhjyyttään.
     
  7. Elämöidä sekä mekkaloida vielä joskus ja kylpeä hetkien loistokkuudessa, villit kouristukset ja ratsastaminen aalloilla hulluuden. Eläimelliset kokemukset seikkoittuvat muistikuviin ja todellisuutta poispyyhkivien kokemusten luonne siirtää vuoria, olla kyltymätön ja pysyvästi tavoittamattomissa.

    Otamme vastaan virtauksia ja tämä meidät on luotu, muokkaamme signaalit kuviksi ja vauhditamme puhkeamista. Van Dorp kolaa Pedersonin yli ja vetää tätä polvella munille, ehdottomasti omassa lokerossaan ja ulkona kaapista.

    Kuin valtamerialus ja veti pystyyn, polvella tehostaen ja mielihyvä meille. Show ja laaja-alaista minäkuvaan pesiytymistä, törmäysääniä ja ryöpsähtäviä verisuihkuja. Virikkeeksi ja huomaamatta kantaa, polvet saavat siivet ja kilven naarmut kruunun.
     
  8. Pengomme ja koluamme, meillä ei ole edes halua löytää ja näyttelemme vain tahdottomasti osaamme. Mietelauseita mitättömyydestä ja pöly takertuu kurkkuun, yllättäen maisema väreilee kuin polte sydänalassa ja piehtaroimme arkistojen aarteissa.

    Tulkitsemme muinaismuistona muinaismuistoja, roskikseen päätyvät muistelmat ja hylätyt elämänkerrat, kannamme niitä takataskussa ja se tulee selkärankasta. IHL 1988-89 ja Van Dorp vastaan Glenn Johannesen, kulttimörköilyä kerrakseen ja kehien mörrimöykyt temmeltävät.

    Irtisanoudun kaikesta, paitsi tästä ja tinkimätöntä sirkusta, mielipuolisella viihdearvolla. Kummajaisgladiaattorit ja työkalupakista löytyy, pelkkää mustelmaa ja heilumista verissäpäin. Tämän me tunnistamme ja muusta emme tiedä mitään, katseessa välinpitämätön tyhjyys ja ajatus ei kulje.
     
  9. Helmeilyn hellivä huoma ja sukellus sessioiden syleilyyn, mehevän mehukasta ja vihaisen vaarallista. Tämä tulee fanfaareilla ja vähän viuhdomme, orkesteria johtaen ja meno on mielipuolinen. Nostalgian kultaiset tarjottimet ja me mässäilemme antaumuksella, niin kiehtovan inspiroivaa ja aivan kuin tässä olisi vielä huomisia.

    Mike Natyshak ja klassikoiden hyllyyn päätyneessä tunnelmapalassa se naulaa Gaetzin toe-to-toe rutistuksessa, IHL 1988-89 ja hatut pois päästä. Sesongin kevätpuoli ja näyttämöllä poreilee, Naty sekä Van dorp aloituksessa ja kepeän painostava, roikkuu lupaillen ilmassa.

    Lapaset lähtevät ja kehämammutti syöksähtää höyryten kohti Natya, sukeltaa ohi ja nuolee vimmoissaan jäätä. Hämmentävä episodi lähtövirran intohimoisissa vaiheissa ja kulttimörkö ravistelee itseään matkalla boksiin, läsnäolo kairaa reiän sydämeen ja me olemme täällä ihan hiljaa, kukaan ei huomaa.
     
  10. Mikään ei heräile, ei hyrrää ja kukaan ei kehrää, ei seikkailun seikkailua siinnä taivaanrannassa ja ei kipinöi siiven viistäessä maata. Ponnahtaa ylös ja katsoa eteenpäin, tulevaan ja emme näe edes varpaankärkiin.

    Suoraan aloituksesta ja niin tavanmukaista, syvästi urautunutta kulttimörköilyä ja heti kiinnostaa. AHL 1988-89 ja vastassa Troy Crowder, iso vasara ja petomaisen häijy moukari. Van Dorp operoi Rochester Amerksin paidassa ja esitysten tenho huikealla tasolla, eläimellistä likoon heittämistä ja kiimaista toe-to-toe sessiota.

    Sen polvet notkahtavat heti kättelyssä, ensimmäisestä terävästä ja se kaivaa itsensä haudasta, kulttimörkö palaa takaisin. Me elämöimme rajatilan hullaannuttavassa hämäryydessä ja pamputetaan isku iskusta aina maailmanloppuun, hillitön lähtöhurjastelu ja huikean pökerryttävät lähtöpitoisuudet.

    Tiltti kääntyy Van Dorpille ja Crowder luovuttaa verta näyttämöllä, hämmentää kuin hymy kauniilta ja verinaamari lähtönorsun tavaramerkki. Sehän on kitsch ja helppo maalitaulu pilkalle, kulmikkaasti toikkaroiva kasarihirviö ja meille tämä on rakkautta, sitä ainoaa.
     
  11. Harmaana virtaava juopa ja sokea näköalattomuus, upottavaa kuin suo ja kyyhötämme pohjalla hylätyn kaivon. Kokemukseen nojaavat harhakuvat ja tulkinta on seikkaperäistä sekä hiotun yksityiskohtaista, rönsyilevän epäloogista ja yllätättäen impulssiivista, rynnimme pilvien yläpuolella.

    Vaaralliset naulaajat, kiimaiset tulittajat ja Serge Roberge omassa luokassaan, sen prime oli alhaalla pitkä. 1988-89 ja intohimoinen toe-to-toe sesssio Van Dorpin kanssa, hikistä lähietäisyyttä ja sykkivää vuorovaikutusta.

    Kulttimörkö naulaammassa kuin tikka ja pelkkä ajatuskin lämmittää mieltä, joskus eksymme pohtimaan Robergen kohtaamista Malletten kanssa ylhäällä, se saa meidät voimaan pahoin. Ehkä se on tarpeen, kun mitään ei ole jäljellä ja kukaan ei tule.
     
  12. Terän kadottaneena, teeman vankina ja kellon tikittäessä, onko se vain lässähdys vain kunnon pamaus? Mietteiden vallassa ja ovi avautui narahtaen, nyt se on raollaan ja onko se meille, onko se meitä varten?

    Van Dorp, Savard sekä Larmer häkissä ja mukaan tempautumista ei pidä hävetä, kevät 1989 ja se on ylhäällä. Me kaikki olemme ylhäällä, paistatellen ja panokset kasvaneet, nostalgiassa ei leikitty keväisin vaan koottiin sairaat, puettiin hullut. Rähinää, rähinää ja vielä kerran rähinää, uskallusta perkele!

    Kulttimörkö värittää mörköillen tapahtumakarttaa ja luonnollisena reaktiona siitä seuraa kananlihaa, kehässä poreilee sekä kiehuu ja HCH ulvoo. Haetaan asetelmia kattilassa ja lopulta Ewen iskeytyy penkiltä, vedetään hehkuvalla raivolla ja luodaan sydänverellä heittäytyvää taidetta.

    Linnunpelätin paukuttaa itselleen päänahan ja sauma sekä matsi on iso, tiltti on lataukseltaan mahtipontinen ja otamme villit laukat. Yli äyräidensä ja meillä on aina ollut vaikeuksia pysyä raameissa, pitäytyä pienenä tai pysyä taustalla. Jevtušenko, valokuvia sekä maisemaa, tyyni harmonia.
     
  13. Aaltoja, verinaamarit ja muistatteko miten Holmgren luovutti sekä vuosi valtoimenaan kirkkaissa, se tiltti on taottu sydämiin ja elää ikuisesti. Niin, syömme vaikka kiviä ja käpyjä pohjalla, mutta emme ole koskaan massaa tai valtavirtaa.

    Kent Carlson, sen myyttiset nyrkit avasivat nostalgiset hanat ja muuten lähtötarina on monimutkainen sekä kolkko. Silläkin pysähdys alhaalla Van Dorpin kanssa ja meille se on henkireikä, hengitämme ja olemme näiden kautta.

    Taiteelliset ulottuvuudet ja hahmot sekä tarinat, koskettaa sekä puhuttelee. Pysähdyksenä ei timanttinen tai suuruuden hullu, mutta näiden pitää olla hallussa ollakseen HCH ja me taas emme ole kukaan, emme mitään.
     
  14. Ne ovat myyttisiä matkoja, kun kohoat tyhjyydestä tajuttomiin sfääreihin ja kokoat oman itsesi rakennuskappaleet poikkeavan nerokkaaseen muotoon. Pelkkää väreilyä sekä tuntemuksien aallokkoa, värikkyyden kyllästämää ulostuloa ja sitten pysähtyneisyys, karkea liuku alas ja oksennus.

    "Lame" hallitsee karttaa, "Wood" on kadonnut ja me inhoamme keskikaistaa, olemme äärilaitaa ja kiihkeän runollinen aikamatkailija. Pahasti eksyksissä, ulapalla ja sama kuva meille tuli nähdessämme Van Dorpin Nordiquesin paidassa, kielteistä kieroutuneisuutta ja me janoamme oikealaista.

    Lähtörojut ränniin, tilttiin ja onhan se avausveto Ewenin kanssa kipinöivä tunnemyrsky, ollaan tosissaan kuin arkussa ja sähistään näyttämöllä. Ei tippaakaan visiiriä siinä kokemuksessa ja huh, tempaudumme aina mukaan ja räpyttelemme käsiämme, siivet helvetistä.
     
  15. Olemme nähneet lähtöjen tulevan otetuksi ja kokeneet sarastuksen, luoneet nahkamme ja pudonneet taas laudalta. Alusta alkuun ja loputtomin kasvoin sekä tarinoin, lukemattomin valhein ja kuhmuin sekä kolhuin, miksi jatkaa?

    Van Dorp, se oli ehdottomasti suoraan aloituksesta lähtijä ja punaviivalla pullisteleva mörkö, farmipoika Ontarion vaatteissa, tiukasti roolissa. Kevät 1988 ja pullisteli elinvoimaa kuin katseiden kohdatessa, kulttimörkö vastaan kypärätön Bru alttarilla ja matkaan suoraan aloituksesta, nostalgian kultareunuksilla.

    Alla valojen kirkkaiden ja himokkaan kiihkeä jyskytys oikeilla, tyylipuhdasta kasaria ja sarjakuvamaisia hahmoja, tinkimätöntä viihdearvoa. Ruhjotut maestrot tykittämässä näyttämöllä ja vähän repsotti sekä tursuili ulos, odotimme ryöpsähdystä ja janosimme nautintoa, viettiemme mukaista sekä kohtalokasta.
     
  16. Totaalisen välinpitämättömänä tästä, kaikesta ja mistä tahansa, lava on meidän ja pyöveli valmiina. Uskoakseni olemme tavanneet ja unohtaneet kaiken, ehkä kuvittelimme sen tai olimme paikalla, olematta läsnä.

    Show, Van Dorp vastaan Jennings ja voisimme murjottaa kokemukselle, mutta luodaanhan siinä kiiheä asetelma ja muodostetaan villi kasa. Kyllä, velloo sisällä ajatellessamme sitä ja ajatus laukkaa sekä mieli matkaa, loppuotoksessa Jennings rähisee linjurille ja kaivaa itsenstään esiin öykkäriä.

    Se hämmentää ja huvittaa meitä ja tämä oli yksi lähtöosaston lässähtäneistä vätyksistä, elätti itsensä kirkkaissa isona poikana ja aina halimassa sekä painimassa. Rumaa ja viedään terävin kärki pois tai pidetään piilossa, me emme tilanneet sitä tai tätä ja viekää takaisin keittiöön, me ilmestymme teille unissa.
     
  17. kahden suunnan sentteri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Voi kun Van Dorp tietäisi kuinka kaihoisasti hänen elämäntyötään kuvaillaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua kaukaisten merten takana.
     
  18. Ehkä se tietää, kuka tietää ja mitä, vaikenemme kuin muuri ja tartumme lekaan, rohkaisemme murtamaan. Kolkosti vuoteen ääressä ja hoitaja lukee näitä vaikeroiden öisin, kun naamarit on riisuttu ja kaikki kaunis jäänyt nostalgiaan, olemassaolo nojaa tuntoaistiin.

    Se taisi olla toinen tarina, ne sekoittuvat mielessämme ja aina joskus poreilee, sitten väreilee ja silloin tällöin, jokin lassoaa meidät. Vetää perässään kuin lupaus yhteisestä kokemuksesta ja ravistelee hulluakin hullumpana, myyttinen kehämursu ratsailla ja se nostaa miekkansa, nyt kummitellaan.

    Blackhawks 1989-90, kulttimörkö huuruista vakiokuvastoa ja meidän oli vaikea uskoa sitä, aivan liian iso pää ja mittauttakaa se, mittauttakaa se! Ne antavat sähköä ja nyt pistetään HCH:n pakettti kasaan, ehkä siinä vuoteen viereisessä synkkyydessä istuu LB ja pulverit menevät taas nenään, se hoitaja onkin strippari ja tunnelmaa leimaa kaipaus.
     
  19. Kutsukaa manaaja, olemme taas henkien riivaama ja savurenkaat johtavat meidät tajunnanräjäyttäviin sfääreihin. Otetaanpa maistiaiset ja sitä ollaan oltu lähtösienessä, annetaanpa gurulle siivu moniulotteisuutta ja katsotaan miten se painaa menemään kolmipyöräisellä. Apua, Ken Tasker ja mielipuoliset tiltit, hullut sessiot...armoa!

    Meidän olisi syytä ottaa opiksi ja emme kykene, tahdo tai halua, sorrumme suuruuden hulluna. Vieno pisto sydänalassa ja makailemme heinikossa,laskemme muurahaisia ja ihmettelemme maailman menoa. Emme suhtaudu siihen intohimolla ja olemme hyllyllä, pysyvästi poissa vahvuudesta, lopullisesti vailla tarkoitusta.

    Heittäydytään ja se on monumenttaalinen otos, Rory Cava mustassa silmäkulmassa ja se ei mene koskaan pois muodista. O, 1978 ja nyt puhutaan taiteesta, rituaalimenoja sekä orgioita. Luonne eläimellinen, se pyrkii vaikuttamaan ja vakuuttamaan, kuva yksittäinen on ideoita sekä maailmoja tulvillaan.

    Varjoisat viemärit ja niissä kahlanneet soturit, kaljantuoksuiset gladiaattorinäytökset ja se ei ollut ylistyslaulu raikkaudelle, kun lähtivät Van Dorp sekä Cava. ACHL, vimmainen takominen ja olemme syvällä 80-luvun nostalgiassa, avautuu vain ulkoilmateatterissa ja tulisi katsoa kuin nuhruista pornoa autosta. Hahmot mittelevät tantereella ja viuhtovat vihdat ovat kultaiset, olemme onnellinen kuin vain silloin ja enemmän kuin milloinkaan
     
  20. Pimeässä ja yksi, ei se mitään, olemme olleet monesti pimeässä ja yksin, kuolemassa. Sitten katselemassa luhistumista ja se on havaittavissa vuosia ennen fyysistä ilmaantumista ( Tasker, jumalauta), ympäröivä energiakenttä on musta ja suoritamme kasvokirurgiaa sekä katomistemppuja hetkessä, silmänräpäyksessä.

    Lähtökartan myyttiset pommitukset, AHL 1986-87 ja Van Dorp naulaa Beruben suoraan aloituksesta ja lyhty pimenee, siellä humisee. Kiihkeän sykkivä toe-to-toe ja Van Dorpin nyrkki kolahtaa, se porautuu leukaan ja yhtä riemujuhlaa, maailma on mahdollisuuksia tulvillaan.

    Otetaan kaihoisa kierros tuuttaaville sireeneille ja sille, ettei mikään tunnu miltään ja kuitenkin on piikit sekä terälehdet, on jotakin. Sen nojalla, taidan omistaa tämän päivän näkymättömän kruunun sovitteluun ja kuka tietää mihin päädymme, ehkä nuuhkimaan tuoksuja ja hullaantumaan lumosta.
     
  21. Kuhisee, kuhisee ja kurkkaa, kuka kurkkaa ja se on kulttimörkö. Kurkkaa kainalosta ja sillä on mammutillinen verinaamari, hamaan kuolemaan saakka Churlan kanssa alkulämmössä ja Gartnerin kainalosta, kurkkaa naama verinen.

    Tiesimme sen hetken tulevan ja se tuli julmemmin kuin kuvittelimmekaan, samaan aikaa heilautti rakennusnosturi ikkunasta sisään laatikon ja sieltä pinkaisi esiin apina, joka soitti lautasia ja se paukutti huolella. Liiveissä sekä virkatussa myssyssä, sikari huulessa ja hillitön paukutus päällä, hulluutta ratkiriemukasta.

    Tuossa kiven juuressa, makaa taiteilija ja hautasimme sen liiveissä, myssyssä sekä sikari huuressa, lautaset käsissä. Ei kuulu paukutusta ja joskus toivomme uutta kurkkausta, särähtäisikö säpäleiksi taas ikkuna ja paukuttaisiko lautasia maestro, mielipuolisella intohimolla?
     
  22. Hetkemme maestron kanssa, meillä biitti huulessa ja se tuprutteli sikaria, heitteli voltteja. Palasimme yhä uudesta siihen keväiseen vaihtoon Flamesia vastaan, Van Dorp puskee häkissä härkänä ja kolaa raivolla, tulee myöhässä ja tulee puskutraktorina.Vetää tuon mukaantempaavuudessaan ylivertaisen vaihdon ja koko halli taputtaa seisaaltaan, kulttimörkö puuskuttaa kuvissa ja apina paukuttaa hulluna.

    Päivästä päivään, liekkiä yllä ja valaista nyt tätä, emme edes muista miltä tuntui sähistä ja tuhista. Miltä se kuulosti, miten halkoi ilmaa ja lähtikö terävästi, meillä ei ole sanoja sille ja katsomme raosta silmien, valumista läpi käsien.

    O, puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa, uurteet niin syvät. No, koristellaanpa sitä kakkua, toinen O ja 1995-96, mielikuvitusmatkailua ja Poler sekä Tasker O:ssa...huh huh! Aivan ja tuon toteutuessa, papukaija piippu suussa ja silmälapulla, ehdottomasti silmälapulla ja hokemassa...Stormy event, guys.
     
  23. Autossa, ulkoilmateatterissa ja taas kiilutaan sekä väijytään, imetään sekä sisäistetään kulttuuria. Ehkä vähän luennoidaan, kynät sekä lehtiöt ja ACHL 1984-85, kattauksessa vain viisi jengiä ja paljon väkivaltaa. 64 lähtöpitoista iltaa ohjelmassa ja ne samat hahmot hinkkasivat, jyystivät sekä takoivat itseään toisiaan vasten, yhä uudestaan ja uudestaan.

    Nuo nuhruiset juopot, paikatuissa toppahousuissaan ja roppakaupalla rappioromantiikkaa, kauneimmillaan ja kukkeimmillaan. Kiekkokartan ryysyläiset ja viereisessä autossa on ikkunat aivan huuruussa, siellä jumpataan...jätkien kesken.

    Frank Perkins, Pinebridgen pelaajakoutsi ja helvetti, äijät tuulettaa sekä melskaa jo nyt...

    Otetaan uudestaan, hillitymmin. Frank Perkins, Pinebridgen pelaajakoutsi ja armoton kulttimaine niskassa, otsassa ja niissä puuttuvissa hampaissa. Lähtee Van Dorpin kanssa ja vedetään keväistä sarjaa, aivan kuin olisi jo pinnalla ja tämä on onnen päivä, tulee timanttia ja kultaa.

    Saatanallinen sähinä ja kuinkahan mones tuokio tuo oli sotureille sesonkiin, kaivettiin silti eläimellistä ilmettä ja se friikkisirkuksen voimamies blondi, täytti nerokkuudellaan koko kankaan. On vain yhdenlaisia blondeja, hirvittäviä kehäblondeja ja toiset tiskaavat keittiöissä, toiset jakavat postia. Hytkyi sekä velloi, joitakin vuosia tuosta ja Van Dorp kurkisti kirkkaissa, verinaamarissa.
     
  24. Yllätimme itsemme ei-toivotussa tilanteessa, teimme sen taas ja niin aina, koko ajan ja kokonaisvaltaisesti. Kadotaan tunnelmaan tummansävyiseen ja hukutetaan kaikki monitulkintaiseen mystiikkaan, mieleen ponnahtaa Bruce Greig ja haikeat paatoksen elementit.

    Sen ison liigan päivistä oli jo kymmennen vuotta, kahlannut pitkään varjoissa ja otellut kuin mielipuoli, operoi aina kypärättä ja 1983-84 ACHL:ssä edusti neljää eri jengiä. Ajauduttuaan teille tietämättömille, jäi maisemiin ja päätyi edustamaan sen kaupungin jengiä, kunnes jäi taas kännipäissään kyydistä jossain ja paita yllä vaihtui.

    37 iltaa, 206 minuuttia uskottavuutta ja vain yhdessä ryhmässä se ei vetänyt, Erie Golden Blades ja siellä kummitteli Van Dorp. Se vain liftasi kerran tieposkessa, alastomana ja yltä päältä verisenä, ne nappasivat sen kyytiin ja kantoivat ottelevassa, mysteeri Pennsylvanian teurastajasta.
     
  25. Vedimme nimiä papereihin, se käsi oli jonkun muun ja kynä, kuka sekin kuvitteli olevansa ja miksi istuimme siinä, nöyryytettävänä. Kärpänen surisi lampussa ja se surina herätti meissä jotakin, kurkotimme kohden jotain kaukaista ja havahduimme siihen, että meidät oli halkaistu miekalla kahtia.

    Syksy 1995, Detroit Whalersin camp ja Tasker on paikalla, se ottelee elinkelpoisuudesta Boulericen kanssa ja katoaa lopulta kamat pakattuna auringonlaskuun. Sen suuntana oli Maritame Jr.A, jossa se nekkasi itsestään legendan ja potkittiin lopulta pihalle liigasta, elinikäisellä. Boulerice veteli hulluja tappoajoja O:ssa ja se oli kaksi vuotta nuorempi, varmasti käyttökelpoisempi ja jengissä oli jo ykköskorissa tiltannut Mike Morrone.

    Paikan jengissä otti myös Steve Dumonski, veti pienellä jääajalla ja operoi hissukseen. Myöhemmässä tarinassaan oli kyllä aktiivisesti mukana lähtövirran vaiheissa ja vaikka Dumonski tuottanut myös meille muutaman elämyksen, olisimme olleet valmiit korvaamaan sen Taskerilla ja olemmehan me korvanneet, monesti hallusinoidessamme.

    21.9.1995 ja Tasker ottelevassa Petesia vastaan, poimitaan Peterboroughissa ja Whalers avaa kolmen matsin vierasputkella. Olemme syvällä olennaisuuksissa ja Taskerille ohjeistamattakin selvä, miksi se on läsnä ja kutsun kädessä, pitää lähteä. Tasker istuu penkillä, elää mukana ja heittää muutaman kommentin Petesin pelaajille, Boulerice sekä Thornton lähtevät ja Tasker paukuttaa fiiliksissä mailaa laitaan.

    Se ei vedä vaihtoakaan, ei ole syytä ja ehkä siinä saumassa, kun Petes painoi ratkaisevan tyhjiin...tämä kävi koutsin mielessä. Ei tänään, ei ole rähinämoodia ja illan päätteeksi Thornton kuittailee jotain Petesin penkiltä, Taskerin peliajasta ja siitä pientä sanailua. Taskerin takaraivossa kuitenkin tärkeimpänä ja jengi otti turpaan, kopissa pitää ottaa roolia ja onko itsellä elämiä, paikkaa ottelevassa huomenna?