HC Keski-Uusimaa 2009–2010

  • 69 779
  • 182
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
^Totta. Vaikka tuomarit jakoivat aluksi täysin käsittämättömiä jäähyjä, niin sitten siihen kruunuksi Mustonen törttöilee kuin kakara. Lisäksi Juntheikin jäähy oli täysi tarpeeton, jos vituttaa niin taklaa, älä tappele. Tietenkin täysin peelot tuomarit turhauttavat, mutta tällä tasolla pitäisi osata pitää kasetti koossa ja miettiä jokkuetta eikä omaa v-käyrää.

Lisäksi puolustupää on täysin heppoinen, sieltä puuttuu johtava isokokoinen pakki (esim. tyyliin. A-P Lamberg) ja kiekkoa jäädään liikaa hieromaan omiin kulmiin jolloin ylhäältä karvaava vastustaja pääsee iholle liian helposti. Nopeammat avaukset ja kiekkojen purkamiset pois omalta alueelta ovat täyttä utopiaa.

Lisäksi HCK:n taklauspeli on täysin onnetonta. Okei, Mustonen torppasi kunnolla eilen ja oli kyllä hieman kyseenalista oliko siitä aiheellista antaa jäähyä, mutta ehkä pilli soi siksi kun vauhtia otettiin puolesta kentästä. Lihaa laitaan sääntöjen mukaan ja läski tummumaan, niin sekin jo vie peli-iloa vastustajalta.

Toivoisin myös, että Tillanen jatkaisi HCK:ssa, sillä eilisistä 5 maalista mitkä Tillanen päästi, ei mennyt yksikään veskarin piikkiin.
 
Viimeksi muokattu:

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Eilinen K-Laser tappio osoitti viimeistään sen, mikä HCK;n peleissä on mättää. Ei tuollaista joukkuetta vastaan voi yksinkertaisesti ottaa tuollaista määrää jäähyjä. Joukkueen kapteenit kunnostautuivat tässä erityisesti ja ihmetyttää minkä takia kapteenistossa on tuollaisia kavereita, jotka kauden tärkeimmällä hetkellä ovat joukkueelle esimerkkejä väärällä tavalla. Juutilainen ja Mustonen olivat vuorotellen molemmat ratkaisemassa ottelua vastustajan hyväksi. Juntheikin jäähy oli myös aivan älytön. Miksi valmennus ei reagoi tähän mitenkään? Tekisi varmasti hyvää muutaman pelaajan katsoa pelejä vähän aikaa katsomon puolella. Mikäli HCK haluaa menestyä jatkossa niin tämmöisiä kavereita ei joukkuepelissä hirveen montaa voi olla. Jäähallin vaihtoaition luukkukin on aika kovilla kun herrat tulevat vaihtoon. Eiköhän nyt olisi aika antaa peliaikaa niille, jotka ovat valmiita tekemään joukkueelle töitä? 8 peliä jäljellä.

Noin siinä yleensä käy kun homma on pelaajavetoista eikä valmentajavetoista. Siinä ei paljon valmentaja uskalla vilttikomentoja antaa. Materiaalihan riittäisi hyvin karsintoihin asti.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Taas tämmöinen talvi. Tässä on enää turha alkaa todennäköisyyksiä laskeskella ja voittoputkia toivoa. Ei ole näkyvissä. Kertakaikkiaan lapsellista törttöilyä monelta pelaajalta eilen- muutama pääjehu on ketjussa jo mainittu- ja vielä useaan otteeseen. Mistähän johtunee ja miksi sallitaan.

Älyttömiä jäähyjä, tolkuttomia kuskauksia ja epävarmaa rakentelua. Se, että älyttömyyksiin sorruttiin heti alusta asti tuntui eilen oudolta. Pelattiin ikään kuin turhautuneina jo 0-0 tilanteessa. Oululaiset rankaisivat tyylikkäästi ja ansaitusti.

Loppukaudeksi kentälle pitäisi löytyä lisää pelaajia, joita joukkueen eteen pelaaminen kiinostaa.
Ja tietysti ensi kaudeksi. Vähän alkaa oma liekkikin hiipua, kun homma tyssää joka kevät. Ihan kuin tälle paidalle ei vaan pelattaisi sillä suurella sydämellä.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Kertakaikkiaan lapsellista törttöilyä monelta pelaajalta eilen- muutama pääjehu on ketjussa jo mainittu- ja vielä useaan otteeseen. Mistähän johtunee ja miksi sallitaan.

Älyttömiä jäähyjä, tolkuttomia kuskauksia ja epävarmaa rakentelua. Se, että älyttömyyksiin sorruttiin heti alusta asti tuntui eilen oudolta. Pelattiin ikään kuin turhautuneina jo 0-0 tilanteessa. Oululaiset rankaisivat tyylikkäästi ja ansaitusti.

.

Onhan siinä vielä mahdollisuus, että HCK kerää itsensä ja tekee saman kuin alkusarjassa. Mutta jos ongelma on tuo jo mainitsemani "homma on pelaajavetoista eikä valmentajavetoista" niin sitten on ongelmia.
 

The Soft

Jäsen
Putki sen kun jatkuu

HCK:n päävalmentajana olisin kyllä enemmän kuin huolestunut siitä, että peräpää vuotaa kuin seula. 14 maalia kahteen peliin omaan päähän on hälyyttävän suuri määrä, vaikka hyökkäys onkin samassa ajssa takonut 12 kiekkoa vastustajan reppuun.

Selkeästi huomaa, että Kivisaaresta ei ole vielä noin suuriin saappaisiin astumaan.
Jokohan sieltä joku tajuaisi veivata Tillasen numeron kännykkäänsä ja kilauttaa kaverille. Rauhoittuisi ainakin HCK:n peräpään pelaaminen kuin kerta laakista, kun Kaitsu tolppien väliin asettuisi.

ps. Kivistön putki sen kuin jatkuu: 5 peliä - 13 maalia.

No ei rauhoittunut peräpään pelaaminen ei vaikka Tillanen maalille tuli, Tillanen on hyvä maalivahti mutta ei sellainen joka tiukoissa paikoissa onnistuu kuten Titaanien tiputtaminen mestiksestä ja suomisarjan karsinnat varsinaiseen sarjaan osoittavat. Tillanen on todellakin hyvä mutta ei mikään erinomainen joka tiukoissa paikoissa pelaa kauden parhaimpia pelejä.

ps. Tillasen putki sen kun jatkuu: 3 peliä - 12 maalia.
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
No ei rauhoittunut peräpään pelaaminen ei vaikka Tillanen maalille tuli, Tillanen on hyvä maalivahti mutta ei sellainen joka tiukoissa paikoissa onnistuu kuten Titaanien tiputtaminen mestiksestä ja suomisarjan karsinnat varsinaiseen sarjaan osoittavat. Tillanen on todellakin hyvä mutta ei mikään erinomainen joka tiukoissa paikoissa pelaa kauden parhaimpia pelejä.

Kun nyt kerta päätit lainata tekstiäni, niin vastataan nyt jotain vaikka tuskinpa se sinua hirveämmin kiinnostaa.

Se on helposti myönnettävissä ihan jo pelkkiä tilastoja tarkistellessa, ettei se HCK:n peli tuloksellisesti parantunut Tillasen tulon myötä ja taisipa tuo K-Laser -pelin maalista pois vaihtaminen olla Kaitsun tämän kauden ensimmäinen. Viime kaudelta muistuu surullisen kuuluisan U20-kamppailun maalista poisotto sekä sitä edelliseltä KooKoon karnevaalimatsin vaihto, mutta hirveästi tätä ei ainakaan titaaniaikana nähty.

Sen enempää on kuitenkaan turha alkaa ruotia Tillasen esityksiä HCK-paidassa, sillä yhtään noista kolmesta pelatusta ottelusta en paikan päällä nähnyt, joten en osaa sanoa minkälaisia maaleja mies päästi taakseen Ketterää, VG-62:sta taikka K-Laseria vastaan. Siellä kaukalossa kuitenkin on maalivahdin apuna ne viisi muutakin kaveria, jotka omilla toimillaan joko auttavat tai helpottavat veskarin työtaakkaa.

Tuo "tiukoissa paikoissa" onnistuminenkin on hieman kaksiteräinen miekka, sillä Tillanenhan se nimenomaan piti torjunnoillaan kevään 2008 karsintasarjassa Titaanit Mestiksessä. Keväällä 2009 taas mies ei puolikuntoisena (= kilpikädestä luu murtuneena) parhaimpaansa pystynyt ja kun muukin joukkue oli varsin alamaissa, ei RoKin marssia Mestikseen pystynyt lopulta estämään mikään.

Suomi-sarjan ristiinkarsinnat menivät myös vihkoon ja etenkin ensimmäisessä ottelussa olisi vaadittu koko joukkueelta terävämpää otetta - myös Tillaselta. Karsinnat menivät kuitenkin vihkoon koko joukkueelta eikä yksin maalivahdilta. Tokihan ne veskarin virheet näkyvät ikävästi valotaululla, mutta niin se vain joukkueurheilussa on, että joukkue häviää ja joukkue voittaa. Minun mielestäni on siis aika turhaa syyllistää yhtä kaveria tappioista. Tottakai aina voi jossitella sillä, että Tillanenkin olisi voinut pelata paremmin, mutta nyt kävi näin.

Palatakseni edes osittain viestiketjun aiheeseen, on mielenkiintoista nähdä jatkaako Tillanen Keravalla kauden loppuun vai tähyileekö mies vielä muualle mahdollisen sopimuksen kiilto silmissään. HCK-paidassa tilausta on varmasti edelleenkin, jollei Tervo sitten ole toipumassa takaisin pelikuntoon. Pelejä Suomi-sarjassa on kuitenkin vielä 8 jäljellä ja vaikkapa neljän ottelun voittoputki voi kummasti muuttaa asetelmia sarjan kärkipäässä eli vielä ei kannata Keravallakaan luovuttaa, vaikka nyt näyttääkin hieman synkältä Mestis-karsintojen suhteen.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Suomi-sarjassa on kuitenkin vielä 8 jäljellä ja vaikkapa neljän ottelun voittoputki voi kummasti muuttaa asetelmia sarjan kärkipäässä eli vielä ei kannata Keravallakaan luovuttaa, vaikka nyt näyttääkin hieman synkältä Mestis-karsintojen suhteen.

Näitä voittoputkia on haikailtu joka vuosi tähän samaan aikaan. Valitettavasti homma ei ole enää veskareistakaan kiinni. Tillanen pelasi lauantaina aivan kelvollisesti, mutta toisaalta olisi ollut sama vaikka maalissa olisi ollut mollaamani Kivisaari. Puikkonenhan siellä loppupelin olikin.

Millä kuriton joukkue saadaan voittamaan loput ottelut? Ei onnistu tässä sarjassa. Alkaa kyllästyttää jokavuotinen spekulaatio, kun peli on oikeasti jo menetetty. Kyllä niitä voittoja pitää ottaa alusta asti, jos meinaa karsintoihin mennä. Yksittäisiä voittoja varmaan otetaan vielä ja niitä aion olla todistamassa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Oliskohan se niin, että kun tuli sopivasti peräkkäin tiukkoja tappioita eli ensin 3-6 johdosta turpiin TuusKille 7-6, hienon taistelun jälkeen sittenkin pataan KooVeelta ja niukat tappiot Ketterältä ja Muumeilta, niin alkaa siinä joukkueelta usko horjua... Toivon syvästi, että kaverit voivat vielä nollata tilanteen ja jaksaa taistella voitoista.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Syitä löytyy vuodesta toiseen. Oikeaan aikaan ei vaan rahkeet riitä.

Eipä tätä jengiä tietenkään jätetä. Nyt vain tuntuu tältä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Ja oikeesti homman nimihän on nyt kuitenkin se, että nyt tarvitaan entistä kovempaa kannustusta meiltä kannattajilta. Niin kauan kuin on olemassa pienikin teoreettinen mahdollisuus, luotetaan siihen ja kannustetaan joukkuetta peleissä kuin viimeistä päivää. Mä ainakin aion istua joka matsin katsmossa mihin vaan töiltäni kerkiän vaikka tulisi turpaan joka kerta.
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Mua vähän hämää kun sarjassa on kaksi KJT:tä. Tämä Kerava on kai Järvenpään Haukkojen perua vai. Mikäs on sitten tämä toinen, Tuusulan KJT? Onko kummatkin saman seuran peruja vai mitä?
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Mua vähän hämää kun sarjassa on kaksi KJT:tä. Tämä Kerava on kai Järvenpään Haukkojen perua vai. Mikäs on sitten tämä toinen, Tuusulan KJT? Onko kummatkin saman seuran peruja vai mitä?
Sarjassa on vain yksi KJT, eli KJT TuusKi. Järvenpään Haukat oli aikanaan KJT:n edustusjoukkue, kuten TuusKi on nyt. HCK ei kuulu tähän kuvioon mitenkään, vaikka tyylilleen uskollisena käyttävätkin KJT-lyhennettä nettisivuissaan, sekä logoa jossa näyttäisi lukevan KJT.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Mua vähän hämää kun sarjassa on kaksi KJT:tä. Tämä Kerava on kai Järvenpään Haukkojen perua vai. Mikäs on sitten tämä toinen, Tuusulan KJT? Onko kummatkin saman seuran peruja vai mitä?
ähh... etsin liiton sivut moneen kertaan, enkä löytänyt sieltä, kuin kaksi KJT:hen viittaavaa nimeä, KJT TuusKi ja junnuissa KJT. HCK:n kohdalla en KJT:tä löytänyt.
HCK:n vaakunassa kylläkin lukee Kerava Järvenpää Tuusula, joillekin Keski-Uusimaa ei vielä kerro mistä joukkue on.

Miten, eikö Sua hämää, että Sportin logossa ole kotka, vaikka joukkue ei pelaa Kotkassa päinkään.

Kun Haukat kompastui, moni pelaaja siirtyi HCK:hon täydentämään 2-divarissa pelaavaa naapurin joukkuetta. Nykyisin Haukkojen edustus on kivunnut 2 divariin.

PS. Kerava, Järvenpää ja Tuusula ovat rajanaapureita ja hallien etäisyys maksimissaan 10 km.

PPS. Saattaahan tossa nimisotkussa olla myös kyläpolitiikkaa, "rakkaat" naapurukset nääs.
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Myönnän myös itse hieman sekoilleeni, että miten nuo KTJ TuusKin ja HCK:n kuviot oikein menevät. Varmasti paikalliselle tässä ei ole tietenkään mitään epäselvää. Mutta itelläkin on tosiaan hieman mennyt välillä puurot ja vellit sekaisin. KJT:n junnuistakin kun on tuttuja kavereita mennyt sekä että - molempiin joukkueisiin.

HCK ei kuulu tähän kuvioon mitenkään, vaikka tyylilleen uskollisena käyttävätkin KJT-lyhennettä nettisivuissaan, sekä logoa jossa näyttäisi lukevan KJT.
Muun muossa tuo on "saanut päätä pyörälle", kun katoinkin Vaasan pelissä, että HCK:nkin paidassa on tosiaan tuo KTJ-lyhenne. Näin ulkoapäin asioita tarkastelevalle tuo HCK selkeyttäisi ja uppoaisi paljon paremmin, ja silti tietäisin, mistä joukkue on.

Ja lisättäköön, että molempien joukkueiden nimet ovat pienoisia nimihirviöitä. Johonkin Haukkoihin oli kait vaan tottunut ja se oli tuon nimenkin kanssa v*tun selvä ja yksinkertainen peli.

Nojoo, ei tehdä asiasta sen suurempaa, mutta kait tässä kuviossa jotain vaikeaa on, kun tuntuu meille ulkopuolisille asettavan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia... :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jos haukuttiin HCK-U:ta viime vuonna (tänä vuonnahan virallinen lyhennys on HCK) nimihirviöksi, niin kyllä tosiaan myös KJT TuusKi on aika karmaiseva joukkueen nimi, jota on aika kolhon tuntuinen HC Keski-Uusimaa myös. Pieniä huhun poikasia on ollut ilmassa, että joukkkueen virallinenkin nimi saattaisi olla ensi vuonna HCK...
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Miten, eikö Sua hämää, että Sportin logossa ole kotka, vaikka joukkue ei pelaa Kotkassa päinkään.

Ei hämää.

Mutta jos esim. Liigassa pelaavan Jokerien nettisivujen osoite olisi vaikka jokerithifk.com ja Jokerien pelipaidassa lukisi Hifk, niin joku ulkopuolinen joukkueita tuntematon saattaisi vähän kulmakarvojaan kohotella. Mutta tulipa nytten selväksi... kai. Kunhan kysyin.

PS. Haukat oli kova luu Kärpillekin joinakin kausina, joten siksi kiinnosti.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Haukathan pelasi Mestistä pari kautta nimellä KJT. Silloin virallinen nimi oli tietysti Keski-Uudenmaan Juniorijääkiekkoilun Tuki. Muuten olen kirjoittanut aiheesta eri ketjuihin mahdollisesti jo riittävästi.

Junnuissa sekavat yhteistyökuviot ovat saaneet jo surullisia piirteitä. Samaan on paraikaa ajautumassa myös rakkaiden naapurusten jalkapalloilu.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Ei hämää.

Mutta jos esim. Liigassa pelaavan Jokerien nettisivujen osoite olisi vaikka jokerithifk.com ja Jokerien pelipaidassa lukisi Hifk, niin joku ulkopuolinen joukkueita tuntematon saattaisi vähän kulmakarvojaan kohotella. Mutta tulipa nytten selväksi... kai. Kunhan kysyin.

PS. Haukat oli kova luu Kärpillekin joinakin kausina, joten siksi kiinnosti.

(Rakkaalla ipanalla on monta nimeä)

Kirjaimien KJT ottaminen HCK:n oli pelkkää valtataistelua ja uhittelua Tuuskin ja Keravan välillä. Nyt virallinen KJT on luopumassa A-junnuista ja joukkuetta ollaan kasaamassa HCK:n alle.
KJT Tuuski sen sijaan jää sitten ilman A-junnuja. Uusimaalainen jääkiekko on syvällä, eikä se sieltä nouse ainakaan valtataistelun voimalla.

Ainoat faktat ovat HCK:n puheet ja Tuuskin urheilullinen menestys.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
ähh...

Miten, eikö Sua hämää, että Sportin logossa ole kotka, vaikka joukkue ei pelaa Kotkassa päinkään.
Vaasalla on kotkalogo varmaan sentakia kun siellä merellä on ainakin ollut paljon kotka-lintuja?
...HIFK:n logossa on joku puuma tai muu kissaeläin, mutta stadin ainoat puumat ovat iltaisin saalistamassa Onnelassa :-)
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
(Rakkaalla ipanalla on monta nimeä)

Kirjaimien KJT ottaminen HCK:n oli pelkkää valtataistelua ja uhittelua Tuuskin ja Keravan välillä. Nyt virallinen KJT on luopumassa A-junnuista ja joukkuetta ollaan kasaamassa HCK:n alle.
KJT Tuuski sen sijaan jää sitten ilman A-junnuja. Uusimaalainen jääkiekko on syvällä, eikä se sieltä nouse ainakaan valtataistelun voimalla.

Ainoat faktat ovat HCK:n puheet ja Tuuskin urheilullinen menestys.
Kumman A-juniorijoukkueen KJT aikoo lopettaa? Vaiko oikein molemmat? Löytyykö tästä jotain virallista tietoa jostain?
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Kumman A-juniorijoukkueen KJT aikoo lopettaa? Vaiko oikein molemmat? Löytyykö tästä jotain virallista tietoa jostain?
Hei haloo Mikke nyt taidat vedättää, vai noin vajailla tiedoillako Sinä otat vahvasti kantaa alueen kiekkoiluun.

Ihan liiton sivuilta saatat löytää, että KJT TuusKi A pelaa A nuorten 2 div/lohko 2:ssa, 17 kierroksen jälkeen sijalla 5, 9 pistettä karsintarajasta, jäljellä 7 ottelua ja

KJT A pelaa A nuorten 2 div/lohko 3:ssa 18 kierroksen jälkeen sijalla 5, 4 pisteen päässä karsintarajasta, 6 peliä jäljellä.

Näistä kahdesta varmaankin KJT TuusKi jatkaa entiseen malliin ja KJT:n A käytännössä siirtyisi HCK-U:n alle, vaikka try-outien kautta se kai menee. (tiedä, miten se nyt juridisesti tapahtuu). Lisää infoa löytyy HCK-U.n sivuilta.
 
Viimeksi muokattu:

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Hei haloo Mikke nyt taidat vedättää, vai noin vajailla tiedoillako Sinä otat vahvasti kantaa alueen kiekkoiluun.

Ihan liiton sivuilta saatat löytää, että KJT TuusKi A pelaa A nuorten 2 div/lohko 2:ssa, 17 kierroksen jälkeen sijalla 5, 9 pistettä karsintarajasta, jäljellä 7 ottelua ja

KJT A pelaa A nuorten 2 div/lohko 3:ssa 18 kierroksen jälkeen sijalla 5, 4 pisteen päässä karsintarajasta, 6 peliä jäljellä.

Näistä kahdesta varmaankin KJT TuusKi jatkaa entiseen malliin ja KJT:n A käytännössä siirtyisi HCK-U:n alla (tiedä, miten se nyt juridisesti tapahtuu).
Hei haloo itsellesi vaan.

Tottakai minä tiedän missä kummatkin KJT:n A-juniorit pelaavat, kerro ihmeessä mistä sait käsityksen että tietoni olisivat tuolta osin vajaat.

Cleanhitin mukaan KJT TuusKi olisi jäämässä ilman A-junnuja, ja näinhän ei siis tietenkään käy jos KJT TuusKi A jatkaa entiseen malliin.

Itse en valitettavasti ole kuullut näistä KJT:n aikomuksista lopettaa toinen joukkue. Myöskään HCK:n sivuilla ei nähdäkseni mainita että tämä heidän perustamansa oma A-juniorijoukkue olisikin toinen KJT:n joukkueista.
 
Viimeksi muokattu:

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Hei haloo itsellesi vaan.

Tottakai minä tiedän missä kummatkin KJT:n A-juniorit pelaavat, taisit ymmärtää hieman väärin. Cleanhitin mukaanhan KJT TuusKi olisi jäämässä ilman A-junnuja, ja tätähän ei siis tapahdu jos KJT TuusKi A jatkaa entiseen malliin.
Hänet me tietysti voimme nimetä amatööriksi näissä Keski-Uudenmaan kiekon asioissa.
Siinä mielessä tietoni toki ovat vajaat, että en ole kuullut näistä KJT:n aikomuksista lopettaa toinen joukkue.
Jonkun asteinen huhu, koska HCK.n sivuilla sanotaan, että joukkuee valitaan try-outien kautta. Nämä huhut kuitenkin kertovat, että hyvin moni näihin try outeihin osallistuisi.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Jonkun asteinen huhu, koska HCK.n sivuilla sanotaan, että joukkuee valitaan try-outien kautta. Nämä huhut kuitenkin kertovat, että hyvin moni näihin try outeihin osallistuisi.
Tuo nyt lienee aika selvää ilman huhujakin, sen verran syvällä KJT:n A-junnujen molemmat joukkueet nykyään rämpivät.

P.S. Edelleen minulle on kyllä epäselvää, missä mielessä tietoni ovat vajaat.
 

GameDay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chiefs
Siis homma menee näin: KJT A siirtyy HCK:n alle, mutta nimi siis pysyy ihan KJT:nä minun käsitykseni mukaan, eli se ei ole HCK A. KJT-Tuuski A jatkaa kyllä toimintaansa ja jää KJT-Tuuskin alle. Eli ei tässä mitään joukkueita olla lopettelemassa. Veikkaisin, että tuo ensi kauden KJT A-joukkue herättää kovaakin kiinnostusta 4 ison seuran ulkopuolelle jäävien pelaajien keskuudessa. Varmaankin KJT A on ensi kaudella 1-divarissa, ja KJT-Tuuski siellä kakkosessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös