Mukaviahan Suvanto siinä jutteli, ja hienoa on huomata että ura jatkuu edelleen. Minulle ainakin oli ihan uusi tieto että hän viime kaudellakin vielä pelasi, ja meinaa vissiin jatkossakin pelata.
Suvanto pelasi mainiot välierät Lukkoa vastaan keväällä -95. Neljässä pelissä tehot 1+3 ja varsinkin sarjan ensimmäisessä pelissä Raumalla Suvi oli Fandulin kanssa pitelemätön, ja he sen voiton Tepsille siinä pelissä pelasivat (vaikka tietenkin Lehdon loukkaantuminen söi Lukkoa rotan lailla). Ja pikku hiljaa siinä niiden finaalien aikana, kun Jokerit ja TPS pelasivat, kallistuin itsekin Tepsin puolelle ja kun viidettä finaalia katsottiin kotona telkkarista ja Suvanto karkasi toisessa erässä läpi ja teki Tepsin 2-0 (tai 3-0) maalin, niin pomppasin laiskanlinnastani pystyyn ja karjuin suoraa huutoa noin puolitoista minuuttia. Niin mukavalta tuntui Kodisjoen oman pojan maali.
Lukko teki Suvannon kohdalla mielestäni aika saakelin tyhmän diilin vuokratessaan hänet Tepsiin. Alunperin piti Tepsistä vaihdossa tulla Toni Sihvosen. Isoa pelaajarinkiä pitävä Jursinov ei kuitenkaan lopulta Soosista halunnut luopua, mutta Lukon miehet päästivät siitä huolimatta Suvannon lähtemään.
Ei sillä, että Suvanto Lukkoa olisi auttanut, vaikka olisi tänne jäänytkin. Suvista tehtiin tuolle kaudelle varakippari, ja kauden piti olla hänen lopullisen läpimurtonsa kausi, olihan hän edeltävällä pronssikaudella ollut tärkeässä roolissa. Kun pelit eivät sujuneetkaan niin kuin kaikki odottivat (lähinnä siis Suvilta henkilökohtaisesti), niin kuuleman mukaan Suvanto ei ollut pukuhuoneessa tuona aikana mikään mukava persoona. Ja kun siihen vielä lisätään Vesa Salo samaan porukkaan, niin joukkuehengen kannalta oli hyvä että toinen riidankylväjä poistui vahvuudesta.
Mukava oli kumminkin nähdä Suvanto vielä myöhemmin kahden kauden ajan Lukossa, vaikkeivät ne esitykset kaukalossa tuolloinkaan mitään mainittavampia olleet. Odotuksiakaan ei enää silloin paljoa ollut.