Goon Town is coming like a ghost town

[HardCore Hooligan]

Tämä aika murtaa uskollisimmankin lähtösydämen ja raahaa meidät alas uhrialttareilta, häpäisee taideteokset sekä luovan hulluuden leimaukset.

Se on veljellisen raikasta, tuo syntymävisiirien viljelemä alatyylinen muotisana ja kaikki on niin vaaleanpunaista.

Me janoamme kohden veripankkeja, raivokkaan ahdistuneeseen maisemaan ja ne ovat sairaanoloisia hahmoja kieroutuneessa nukketeatterissa.

Hulluus lyö aaltoina silmille ja katsokaa, ne ovat eläimiä...tihkuvat alkukantaista halua vahingoittaa.

Suljettujen huoneiden hiljainen ahdistutus ja Il portiere di notte pyörii verkkokalvoilla ikuisesti, pakkomielteen omainen oireryhtymä ja sadistinen kutsu nautintojen ääreen.

Viimeiset lähtöorgiat ennen maailmanloppua ja tavoitamme tajunnanvirran juonikulun metaforiset nyanssit, kiehtovan brutaalia heittäytymistä ja tyhjennetään vielä kerran penkit punaista mattoa pitkin.

Tullaan vielä kerran, tullaan vapisten, tullaan kuolaten.

Olemme yhä tukevammin marginaalissa ja näissä juhlaseleissa tanssivat joskus goonit, jäljellä ovat vain saagat ja taivaisiin kohoava fight tape-torni.

Metafyysinen ilmaus kaipuulle ja mistä romantisoida, kun tunnelma hehkuu luopumista kuin saattohoito-osastolla ja olemassa on vain aavekaupunkeja?

 

[HardCore Hooligan]

Fight tape-torni ja olkoon se myös ilmentymä maalliselle rakkaudellemme lähtökulttuuria sekä sen merkkihahmoja kohtaan.

Lähtöfanaatikon elämän puu ja himokkaan vastaanottavaisina odottelemme kadonneen yhteyden paluuta, mutta kuola ei valu suunpielistä ja mikään ei johdata meitä stranssiin.

Emme tärisi, emme vapise ja lähtöpöly ei leijaile ympärillämme, ajatus ei kirkastu lennokkaisiin mittasuhteisiin ja lojumme keskikaista mitättömyydessä.

Tätäkö on nöyryys, tätäkö on raikkaus?

Nostalgian mystinen utu ja äärilaidan anarkistinen vapaus, olemassaolon salaisuudet kätkevä torni ja Joe Paterson, Flint Spirits.

Se oli taipaleen ehtoopuolella ja tarinassaan esiintynyt kirkkaissa jo 1980-1981, ottanut rystysiin leimat viihdemaestrona sekä esittävän lähtötaiteen viihdekeisarina.

Vuotanut eläimellisesti verta, vaihtanut koneena kättä ja nenä heilui poskelta toiselle, se oli tanssinut kuninkaiden kanssa ja kerännyt uskottavat taistelutarvet.

On kausi 1989-1990 ja hiekka tiimalasista valumassa loppuun, se ottaa IHL:ssä lähtökartan nousevat hahmot Twistin sekä Grimsonin.

Ottaa tyylillä, ottaa kuten tinkimättömän verenluovuttajan tulee ja niissä oli maailmanlopun heittäytymistä, ne taistelut ovat helmiä.

Tähtiä yöllisellä lähtötaivaalla ja sateleehan niskaan sitä innoittavaa lähtöpölyä, teippi kiertyy ranteisiin ja kalat uivat taas kohta selkää.

 

[HardCore Hooligan]

Kulttistatukset valtavirran toimijoilla ja mikä sen irvokkaampaa, joten Patersoniakaan emme voi laskea kultiksi vaan aikansa lähtökuvaston peruskasvoksi.

Pum Pum, mikä heittäytyvä läsnäolo ja Pum Pum, vuorovaikutus kohdallaan.

Otti sekä antoi ja vuodatti uhrimaljat täyteen, täytti tarkoituksensa lähtötodellisuudessa ja lunasti paikansa lähtökartalla.

Hahmojen ikuinen kiertokulku ja Paterson huokuu nerokasta 80-luvun nostalgiaa, mutta se veto AHL:ssä Kordicin kanssa ja mikä vimmainen neuvonpito vasureilla.

Kiivaan kiimainen toe-to-toe ja siinä ei ollut mitään pikkupoikamaisen raikasta, se oli eloonjäämistaistelu ja kuolinkellot soivat taustalla.

Egot sekä statukset pöydässä ja Paterson ottaa terävää koteloon, sillä oli ainutlaatuinen kyky ottaa ja aina varatankissa bensaa.

Kun puhutaan jääbaletin vaikuttavasta ottelemista, silloin otetaan, palautetaan ja mennään uhrautuen sekä vertavuotaen päätyyn.

Se on heittäytymistä ja saatanallista kipua, silkkaa sadismia ja lähtönautintojen tuottamista.

 

[HardCore Hooligan]

Lupaa, kiehnaa ja kyhnyttää kylkeä vasten, sitten matto jalkojen alta ja keilat tylysti pystyssä.

Seikkailu kuivuu kasaan ja meillä oli matkalaukku pakattuna, Show ja Kordic vastaan Paterson vuoden 1989 keväässä.

Olimme tutustuneet materiaaliin sekä hengittelleet sitoutuneesti lähtöpölyä, tiesimme sen AHL helmen kimalluksen ja toivoimme kuuta lähtötaivaalta.

Rukouksiin vastataan ja gladiaattorit matkaan suoraan aloituksesta, se on vesiperä ja sydäntä nakertava pannukakku.

Olimme valmistelleet itsemme räjähtävään tunnepiikkiin ja yksi keila ehkä kaatui, sitten sade piiskasi kasvoihin ja niskaan tulvi räntää.

Ah, se oli raikasta ja tunnelmallisesti niin vaaleanpunaista.

Paskat, ei kirvestä kaivoon ja hulluus kukkimaan...kirves jonkun niskaan!

Ne ottavat uusinnan ja nekin tuskissaan janosivat, ne nukketeatterin piruparat ja jäätanssien kuninkaat.

Väkivaltainen iskujenvaihto, kiehuvan tyly vasuriryöppy ja armoton tunnepiikki, se velloi meissä ja tärisimme kuin kohtauksen saaneena.

Tätä on olla kananlihalla ja "Rambo" ottaa sen nimiinsä, mutta se on sivuseikka ja uskomattomat sävärit meille.

 

[HardCore Hooligan]

Onnistumisen täytteiset hetket, kun maailma lepää jalkojemme juuressa ja kaikki se on mennyt.

Kaikki on katoavaista kuin kauneus, jota meillä ei koskaan ollutkaan ja kaikesta mieleen jää vain räikeät tyylivirheet.

Tyylikkyys ennen kaikkea ja rumien kypärien nerokas yhteenotto, Paterson vastaan McSorley ja täysin emme voi siis laskea Patersonia omiiimme.

Ilman tai CCM, kaikki lähtee tyylistä ja se on tärkein arvo mitä kannamme.

Jofapään iso ilta ja se oli nuijinut eläköityvän Playfairin, tyylilleen uskollisesti ja vahvoilla loppuhöyryillä.

Ilmassa riipivää lähtötuskaa ja ahdistavaa kohtalokkuutta, Patersonin pitää kuitata tuo ja pakonmaisuus roolin raastavin piirre.

Siinä ei ole mitään hellyyttävän raikasta...pojat eivät itke, jätkät puhuvat nyrkein ja kuninkaatkin kuolevat.

Eeppinen lähtömatka maan poveen ja ottelijoiden heittäytymisen aistii, tapa tai tule tapetuksi.

Ne avautuvat ja vedetään hamaan kuoleen...veri, hiki sekä kyyneleet valuvat ruudulla ja joku vetelee meitä lekalla ohimoon..

Portti mukaantempautumiseen ja me haluamme tempautua mukaan, elää taas ja olla hullu.

 

[HardCore Hooligan]

Ahaa-elämykset ja Paterson vastaan Byers, se kohtaaminen jäi uupumaan ja lähtöfilosofian tarkoitus on maalailla taivaanrantaa.

Nöyryyttä vastaan ja luovan hulluuden puolesta, arvaamattomuus räiskymään sekä pensselit värjäämään.

Näimme Patersonilta sen vedon Diduckia vastaan ja se poiki poltteet, veristä materiaalia ja Paterson vuosi kuin myytis-runollinen sankariritari.

Hetken lumovoimaa ei tarvinnut romantisoida ja mieleenpainuvimmat vuotavat eniten, ovat murjottuja mörköjä sekä lähtösatujen hirviöitä.

Nämä eivät ole lastensatuja, näissä ei ole mitään kepeän raikasta vaan lopulta kaikki kuolevat, on vain tyhjyys.

Varustuksen rumuus ja tarkoitus on mielyttää silmää, Bukowskimaisen dekadentti LB ja lähtöritarikunnan alkoholisoituneella soturilla oikeaoppisesti CCM.

Se olisi ollut vimmainen iskujuhla ja lähetetyt olisi palautettu sekä varatankit otettu käyttöön.

Lopussa LB:n nihihilistisen brutaalit uppercutit ja viikatemies Patersonin olkapään taakse, se vuotasi kuin uhrieläin ja nämä veriset rituaalimenot sitoisivat meidät nousuhumalaiseen stranssiin.

 

[HardCore Hooligan]

Taitelijan muotokuva ja signature lähtövirtaan, neljä vetoa Coxen kanssa kirkkaissa ja viihdyttävän lähtötaiteen maestrojen helmeilevän ikimuistoinen rivalry.

Saimme sen Canucks 1983-1988 tapen ja väijyimme sitä silmät kiiluen, kuola suunpielistä valuen.

Silkkaa tärinää ja pelkkää värinää, yhä uudestaan ja uudestaan.

Pääosassa operoi Coxe ja potki sekä takoi tietoisuuteen teini-iässä tehokkaammin kuin mikään porno.

No, porno olikin silloin läskiä ja karvaista, se ei herätä äärilaidalla haikeutta ja runollis-romanttinen maailmankatsomuksemme purkautuu lähtöfanatismiin.

Kylvämme väkivallan siemenet ja korjaamme nostalgian kultahippuja, honkkelimainen Coxe ja se oli kaukana tylsämielisen idiotismin arkkityypistä, portsarista.

Se oli Cali...viihdeteollisuuden tuote, suoraan sarjakuvista ja viihtyi maailman kosteilla baaritiskeillä.

Olemus hämäsi, se luikerteli valeasussa ja ytimeltään oli vimmaisin itsensä likoon heittäjä koskaan, timanttinen viihdetykki.

18.10.1987 ja se on hakattu kivitauluun, Coxe sekä Paterson lähtivät ja mikä nerokkaan tuskainen lähtöperformanssi.

Veri, hiki sekä kyyneleet valuvat taas ja lähtörojut ränniin, koimme juuri täyskaadon.

 

[HardCore Hooligan]

Se on aina kemiaa, kun hahmot kohtaavat ja kaksi kietoutuu, heikompi takertuu vahvempaan.

Helmikuu 1988 ja North Stars vastaan Bruins, Cherry puki Byersin, Millerin sekä Plettin ja pisti tikkarin kisun huulille.

Ai niin, olimmekin 80-luvun nostalgiassa ja innostuimme niin, että lensimme oikopäätä 70-luvulle.

Line Upit siihen ruutuun ja pää räjähti, imimme aivonesteet pillillä nenään ja teimme polvillamme kunniaa TV:n edessä.

Aikamatkailun suggestio ja aistimme ihohuokosillamme väkivallan kutsun, tätä on yhteiskunnan viihteellistäminen ja rajaton oikeus olla oma itsensä.

Tuollainen setti nykypäivään ja pornoviiksinen ikikaira Jay, myyttisen kypärötön Willie ja suoraan katuojasta repäisty LB.

Ilta oli Show ja hahmot takoivat toisiaan, LB heitti yhden teoksistaan ja vedetään minuutti, sitten katsotaan.

Se oli irstailevaa mässäilyä ja olimme jopa pahoillamme, emme tienneet minkä tahon edessä ja sielumme olimme omistaneen paholaiselle.

Hiekkalaatikoilla on aina raikasta ja lähettäkään HCH paluupostissa kotiinsa, lyökää pakettiin Touko Laaksosen fride ja haluamme taas nähdä Harold Snepstsin..tai ne kloonit.

 

[HardCore Hooligan]

Pureudutaan mässäilyyn, piehtaroidaan siinä ja syödään rankkia laardista, ollaan sikoja.

Byers sekä Rouse pistäneet sydämen lyöntitiheyden huippuunsa ja adrenaliini potkii veressä, me läähätämme hikisinä ja olemme innostuksissamme takoneet rystysemme verille.

Heittäydyimme täysin rinnoin ja omistauduimme koko sielullamme, se oli eeppinen maraton lähtöjen taikamaahan ja kaikki on silkkaa tajunnanvirtaa.

Voisimme sulkea television ja olemme saaneet elämältä kaiken, laineet lyövät edelleen yli ja Miller sekä Zemlak vierekkäin aloitukseen.

Käsikirjoitus on selvä ja meistä ei ole tähän, nämä ova sessiot ja vedämme lähtöpölystä överit.

Jay kairaa kuin kone ja viiksi on yhtä staminaa, boksissa venaa Willie sekä LB ja meillä pyörii jo mielessä naarassusi Ilsa.

 

[HardCore Hooligan]

Kevään silmut puhkeavat, ympäristö uhkuu rikasta elinvoimaa ja mekin joskus elimme kukkaan puhkeavin lähtöjen varjossa.

Kevät oli aikaan suurten tanssiaisten ja kohtalokkaiden taisteleluiden, ensin viedään silmät ja sitten kieli sekä huulet.

Kuulen taas niiden kynsien raapivan betonia ja makaamme sidottuna kuolinvuoteella, nostalgiaan uppoutuneena ja mennyttä romantisoiden.

Olemme sijoittaneet itsemme äärilaidan lähtömarginaaliiin ja pureudumme fight tape-tornin mystiseen antiin, O:n playoffsit ja metsästyskausi käynnistyi.

Keväinen maailma kiehui ja sotatilan julistukset kiirivät korvaan, ilman täytti räjähdysalttius ja penkit tyhjeneivät ympäri Ontariota.

Käytettiin sumeilematta HCH:ta ja sillä pidettiin kurissa tuholaiset sekä loiset...nyt sen käyttö on pannassa ja linnunpoikaset turvassa.

Huh!

80-luvun hurmoshenkiset kevätkirmaukset ja tuntui kuin hullujenhuoneiden ovet olisi avattu, haudat kaivettu auki ja raikkaus lähetetty Disneylandiin.

Hamiltonin LaForge uhoaa mediassa ja tämä ukko on sekaisin, ne tulivat kuin Teutonic Order ja levittivät sanaa, Ph.D-aatetta.

Se on eliitin lähtöfilosofiaa ja nämä ahtaat moraaliraamit, ne ovat tukehduttaneet ilmaisun luovuuden ja kaikki on yhtä visiirinaamaista massaa.

 

[HardCore Hooligan]

Tämä on hyvää matskua, silkkaa timanttia ja ei mitään verenpisaroita vaan palavaa rakkautta.

Vertahan me janoamme kuin aito lähtövampyyri, mutta puhuimmekin mielikuvista, estetiikasta sekä tuoksuista.

Taivaanrannasta nouseva lähtö maisemassa ja ounastelevat tuoksut, halut herättelevä lupaus antautumisesta ja 24.11.1988, Flyers vastaan Bruins.

On merkkiteoksia ja terävimmillään Proust yhdistyy Slapshottiin, se on kieroutunutta korkeakulttuuria ja sadistista eliittiviihdettä.
'
Kaikki keskikaistainen yököttää meitä ja olimme kokeneet sen LB:n sekä Carknerin helmen, me olimme myötäeläneet sen.

Me HCH, äärilaidan lähtösnobi ja mikä kutina, mitkä poltteet ennen tuota bongailukokemusta.

Olemme lähtövoyeristi ja kaikki ulostulomme rönsyilevää tajunnanvirtaa, näin marginaalissa ja käsissämme lupaus lähtöseikkailusta.

Syliimme putoaa pommi ja sisuskaluja lattialta keräillessämme huomaamme, hahmot taikovat merkkiteoksen ja esittävän lähtötaiteen opinkappaleen.

Aistinvaraista havainnointia ja yhtä huuruissa kuin LB, tankattuna täyteen kofeiinitabuja.

Tämä on lähtökulttuurin sisäistämistä ja huudamme peilin edessä, mies vai hiiri?

Heitämme muutaman uppercutin sisään ja missä on ne saatanan stripparit?

Sydän takoo tietään ulos rinnasta ja viihdearvo on porannut kattoon reiän, me kiipeämme vertavuotavana katolle ja pilkimme siitä seuraavan aterian.

Jay sekä Brownie lähtevät ja heavyweight city, in my fucking room!

 

[HardCore Hooligan]

Kevät 1989, playoffs ja uskotteko kummituksiin?

Lähtöpeikko ja kulttimörkö Van Dorp, se oli todellakin marginaaliin kuuluva hahmo ja kultti-ilmiöksi ei nousta keskikaistalta, ei valtavirrasta.

Asusteli synkässä kolossaan, syvällä metsien pimeydessä ja iskeytyi sieltä kummittelemaan Show´n iltoihin.

Neandertalinikörmy ja aina se verinaamari, lähtökulttuurin death mask ja pitkä verivana perässä.

Sarja Flamesia vastaan ja se on ottelevassa, istuu siellä penkillä ja rykii sekä mylvii pakkopaidassa.

Tämä on mitä iskevintä B-luokan kauhurainaa ja repaleisia otoksia painajaisunista, aivan kuin se olisi parsittu kasaan eri osista...vainajien osista.

Se astuu kehään ja elämme nyt-hetkeä, se on lähtöteatterin perusta ja uskomattomat poltteet.

Koko HCH nykii, tärisee ja värisee, eläydymme ja haluaisimme heittää sille banaanin.

Shamanistinen matka ja se vetää tuon yhden vaihdon, sen yllä leijailee kulttitähden sädekehä ja ilmassa leijuu aito kapinahenki.

Tiet ovat kulkematta ja emme vielä tienneet, miten LB tulee sen aikanaan niittaamaan.

 

[HardCore Hooligan]

Kultit elävät varjoissa, loukoissa, onkaloissa ja marginaalissa, alhaalla.

Siihen maisemaan myös sijoittamme Van Dorpin hahmon ja mikä määrä tuotettua materiaalia, nerokasta ja vertatihkuvaa.

Se painoi koko 80-luvun verinaamari naamalla ja kokiessaan pysyvämmät elinpäivänsä ylhäällä, se oli jo mössöksi murjottu ja tuhannesti piesty.

Aina verissäpäin ja vähän nyrjähtäneen oloisena, jossain odotti pehmustettu koppi tyhjillään ja verijälkiä seuraamalla karkulainen olisi löytynyt.

Amerksin uniformu ja kulttimörkö Van Dorp, se mielikuva on tatuoitu sielunmaisemaamme ja iho heittää kananlihalle pelkästä ajatuksesta.

Se veto AHL:ssä Acrhie Hendersonin kanssa ja vittu oksat pois, siinä oli paatosta, manifestia sekä julistusta.

Archie ja tämä hahmo toimi, se puri ja ulvoi.

SHU, no human contact ja otsassa shamrock, 666!

Vartijat pistävät pystyy vedon, ne janoavat sadistista iloittelua ja Henderson ulos kopistaan, suihkuun missä Van Dorp venaa ja ovi kiinni.

Tämä oli lähdön esipuhe, tunnelataus ja hahmojen vastaikkainasettelu, tämä on teatteria ja viihteen tulee puhutella.

Sen tulee koskettaa, liikuttaa ja herättää ajatuksia, ottelijat hakkaavat toisiaan kuin eläimet ja heittävät itseään likoon kuin 18-vuotias casting couchilla.

Aseistus on vapaa ja hulluus ruokkikoon näytelmän mielipuolisuutta, Archie kaivaa peräsuolestaan partakoneenterät ja kulttimörkö vetää sieltä kirveen.

Vain toinen kävelee elävänä ulos ja hävinneen sielu matkaa valkyyrioiden mukana valhallaan, tämä on brutaalin armoton päähänlyöntikilpailu ja nyt ollaan alhaalla, syvemmällä kuin koskaan.

Mitä luulette, halailivatko ja taputtelivatko ne toisiaan tiltin jälkeen?

 

[HardCore Hooligan]

Rock'em Sock'em robots ja AHL, Van Dorp vastaan Kimble ja tikkasivat menemään kuin naulapyssyt.

Toe-to-toe myrsky oikeilla ja Kimble naulaa kuin itse perkele, vetelee intohimoista sarjatulta ja kulttimörkö on yhtä veristä mössöä.

Tämä on herkkupala ja se on kirjoitettu veriroiskeilla jäähän, se sytyttää meidät liekkeihin ja kirjoittiko itse markiisi De Sade tämän kiimaisen ilotulituksen.


Rock'em Sock'em robots ja AHL, Van Dorp vastaan Dallman ja sähäkkä toe-to-toe sessio oikeilla.

Tässä on paatosta, ahdistusta ja heittäytymistä, norsu heittää sykkivää poravasaraa matkaan ja Dallman oli täydellinen luupää.

Jossain sekin soturi imee nyt aivokuolleena pillillä kaljaa ja veri, hiki sekä kyyneleet valuvat, äärilaidan lähtömystikko kylpee niissä.

Elefanttikörmy liukuu ulos päädystä ja ottikohan se tikkejä, tienasiko kehäuskottavuutta?

 

[HardCore Hooligan]

Todellakin Rod Dallman, pitelemätön masokisti ja kunnon itsemurhapommittaja.

Dallman lähti ja se oli häikäilemätöntä friikkisirkusta, kutsukaa haudankaivajat ja veisatkaa virret.

Silkkaa "vedä mua saatana turpaan-asennetta" ja se tikkasi menemään oikeallaan, nakutti kuin piriä vetänyt tikka ja mentaliteetti oli aina toe-to-toe.

Rock'em Sock'em robots ja siihen ei ollut ohjelmoitu muita toimintamalleja, olematon itsesuojeluvaisto ja se otti lekaa leukaan, se otti moukaria ja purkupalloa.

Sen tuottama materiaali 80-luvun nostalgiassa ja nyt takomaan säkkiä, vitullinen puhina ja ähinä päälle.

Sydän takoo rinnassa kuin se tikka ja oikea käsi naulaa, haistatamme paskat kaikelle ja kondis on tapissa, tunne piikissä.

Olemme jo ysärissä ja se veto Cumminsin kanssa AHL:ssä, aivan hillitön päähänlyöntikilpailu ja gladiaattorit vihasivat itseään.

Tärisemme ja kuolaamme kuin kohtauksen saaneena, kondis on edelleen tapissa ja tuulta purjeissa.

 

[HardCore Hooligan]

Dallman vastaan Duncanson ja ympärillä leijailee 80-luvun nostalginen utu, ottelijat janoavat toistensa iholle ja alkuräjähdyksenä kiivaan kiimainen toe-to-toe.

Taistelijat nakuttavat menemään ja oikean käden männät takovat vimmaisesti, kymmenen sekuntia täyttä höyryä ja oikopäätä extaasiin.

Ne heittävät jarrua ja antavat tunnekuohun laantua, mekin pysähdymme hetkeksi ja mietimme mikä järki oli lyödä seinään reikä?

Näyttämöllä roikutaan kiinni toisissa ja linjuri lähestyvät uhkaavasti, vaunu lähtee syöksyyn ja vatsanpohjasta kouraisee.

Me olemme elossa!

Gladiaattorit tikkaavat menemään ja molemmat heittävät likoon kaiken mitä kädestä löytyy, Rock'em Sock'em robots ja naulapyssyt laulavat.

Kaksiosainen lähtösinfonia ja loppuotoksessa lähtömarttyyrit ovat kietoutuneena toisiinsa, silmissä tyhjä katse ja kädet spagettina.

 

[HardCore Hooligan]

Dallman ja lähtöpiireissähän se tunnetaan nimellä Rods, se kultakimpale Eric Germainin kanssa ja se on lähtökulttuurillinen merkkiteos.

AHL 1988-1989 ja siitä on väännetty graduja, lähdön estetiikkaan on pureuduttu ja nyannsit runoiltu sanoiksi.

Ottelijat hakeutuvat lähietäisyydelle, katsovat toisiaan silmästä silmään ja sitten lähtee, raivokas paukutus ja armoton nakutus.

Toe-to-toe ja Rock'em Sock'em robots, lähes epäinhimillinen tykitys ja hyperaktiivinen vuoropuhelu.

Taistelijat pistävät faksia matkaan ja heittäytyvät maailmanlopun päähänlyöntikisaan, puolen minuutin intervallilähtö ja kaikki tehot irti ottelijoiden koneista.

Linjurit sekaantuvat ja mitä ihmettä, niillä olisi mehuja jatkaa ja kädet heittävät ohjelmoidusti iskuja.

Siinä on jotain epätoivoista ja on vain sykkiviä kipupisteitä, ahdistava kohtalonomaisuus.

Ne sätkivät kuin nuket teatterissa ja räpiköivät kuin kalat kuivalla maalla, nuo roolinsa vangit ja itsetuhon tulkit.

Veri, hiki sekä kyyneleet valuvat hetken ylle ja rappioromantiikka kukoistaa, intohimoista dokaamista, nussimista sekä tilttaamista 80-luvun nostalgiassa.

 

[HardCore Hooligan]

Kun elämä on vielä edessä ja kaikki sykkii sekä virtaa, Rods Memorial Cupissa 1985 ja sieltä taltioitui tiltti Houndsin Chris Brantin kanssa.

Samassa matsissa nuo kuuluisat Probertin sekä Baumgartnerin välienselvittelyt ja siinä sinkoili lopulta kipinät, Baumgartner selällään boksissa ja Probert nuijii sitä rusinaksi.

Iso tapahtuma ja se kääntyi villiksi, kuten asiat yleensä tuolloin ja hommaa viihteellistettiin huolella.

Vitut taulusta ja kunhan kuohui, oli värinää ja tanssilattialla tungosta.

Illassa pysyttiin kuitenkin penkeillä ja viihdearvollisesti korkeatasoisin oli tuo Dallmanin sekä Brantin tanssi, siinä pyörähdeltiin tunteella ja painettiin päätyyn raivolla.

Kunnes kuolema toisen korjaa ja valomerkin jälkeen alkaa vasta bileet, manatkaa eläimet esiin ja vapauttakaa mielipuolet kahleistaan.

 

[HardCore Hooligan]

Hehkumme ikävää ja levittämme ympäristöön kaipuuta, emme ole innostavaa seuraa ja siksi tuomittuja kalastelemaan hahmoja yksin.

Äärilaidan keisarina ja marginaalin kuninkaana, nostalgiaan verhoutuneena ja lähtöpölyn hengittelyyn koukkuun jääneenä.

Uhrarohkean häikäilemätön isku hahmopankkiin ja holvista esiin Don Herczeg, todellista arvotavaraa ja väripanos pamahtaa.

Olemme yltäpäätä veressä ja hallusinoimme itsemme IHL:n lähtömaisemaan, Don Herczeg ja kuin suoraan sirkuksesta karannut.

Täydellinen kummajaisfriikki ja vietti aikansa varjoissa, nuhruisissa kellareissa ja syvissä onkaloissa.

Eivät nämä kestä päivänvaloa ja tämäkin kilipää painoi menemään kuin siihen olisi johdettu sähköä, täydellinen yli-tiltti ja välillä rätisi sekä pätki.

1987-1988 ja Herczeg vastaan Bob Fleming, innokkaimmat tulivat jo ja kyllä, tämä on extreme-materiaalia!

Kaikki lähtee hahmoista ja Hammer on yksi idoleistamme, se on muokannut maailmankuvaamme ja polttomerkinnyt sielumme.

Eksyt tyttöystäväsi kanssa metsään ja kohtaat tämän viiksekkään metsäläisen, se peto pilkkoo sinut kirveellä kappaleiksi ja ottaa naisesi vangiksi.

Orjuuttaa nautinnolla ja pitää vankina synkässä vajassa, Hammer ja hahmo ei ollut lastensaduista.

Silmät seisoivat päässä ja höyry puski ulos korvista, se oli aidosti vaarallisen oloinen kulttivasara ja siinä ne mittailevat toisiaan Herczegin kanssa.

Itse saatana paukuttaa noitarumpua ja tästä eivät pidot parane, Fleming vetelee raivolla vasuria ja pieksee koko viiksiensä voimalla.

Sen aistii, se haluaa reipiä siltä pään irti ja me ulvomme lähtökuuta kuin susi...olemme osa tajunnanvirtaa ja elämme jokaisessa kofeiinitabussa.

Herczeg ottaa paukuista polvet ja linjurit uivat sisään, Herczeg ottaa vimmaisen uudestisyntymän ja heittää linjurien välistä nälkäisen oikean.

Se niittaa Hammerin sekä linjurit jäähän ja jää itse kasan päälle, paukuttaa sieltä villiä oikeaa ja kuola valuu suunpielistä.

Se on kadottanut otteen todellisuuteen ja tätä on eläimellinen tyylikkyys, paskat normeista, nöyryydestä sekä tekopyhistä kunnioituksista!

Jätetään ne keskikaistan tylsyyden palvojille ja kuka oli läsnä, kuka bongaili tätä episodia sivusta?

Bru ja aito helmetless tutkaili siinä kiukkua, moniulotteinen happening ja ammattilaiset tulivat vasta nyt.

 

[HardCore Hooligan]

Bru ja vielä 1988-1989 AHL:ssä uskollisesti ilman kypärää, se nappasi vielä kirjanpitoon yhden illan ylhäälläkin ja painoi senkin ilman pipoa.

Painoi kuten kuninkaat, myyttiset jumalhahmot ja ylhäiset soturit.

Se ei ollut mikään juniori ja luovutti verivarastot täyteen, naama tyylikkäästi veressä ja suu jauhoi purkkaa.

Se hallitsi läsnäolollaan hetkeä ja osoitti, että musta silmäkulma on aina muodissa ja imago kaikki kaikessa.

Tyynenrauhallisesti letti kondikseen matkalla boksiin ja sen oloinen jätkä, ettei se jättänyt kiveäkään kääntämättä kaadon eteen tai koskaan poistunut baarista yksin.

Se oli ammattimies ja sitä purtiin, sitä raaviittiin ja sen silmiin työnnettiin sormia.

Se kuului kattaukseen ja oli osa settiä, toinen toistaan hullumpia ja kaikki mellastivat oirehtien.

Ei siitä kuulunut ottaa itseensä tai kitistä kuin pikkupoika, matsin jälkeen kuitenkin painettiin baariin, vedettiin perseet ja seuraavassa matsissa taas oteltiin.

Elämän kiertokulku ja nenä poskelta poskelle, hitotut square offit aina kirkkaimpia valoja myöden ja Bru oli todellinen lähtöritari.

Sireenit soivat ja matto kiidättää, olemme AHL:ssä ja vedettään sesonkia 1981-1982.

Bru sekä John Gibson ovat lähteneet ja Bru heittää tarjolle letkeää liikehdintää, sen tanssii luistimilla ja suu jauhaa purkkaa.

Tämä ei ole mikään tylsä portsari, sillä on liikkeet hallussa ja olemus tapissa, se on virittänyt hahmonsa cooliuden äärimmilleen.

Näyttää kuin sillä ei olisi huolen häivää, fiilis kotoisa ja koko äijä huokuu rentoutta, sen kypärätön hahmo täyttää koko valokeilan.

Gibson ja häiriökäyttäytymisen mestari sekä arvaamaton rähinäkattila...on taas HCH kalastellut.

Ensikosketus ja sitten tulta, kohtaamisessa on intohimoa ja sielukasta heittäytymistä.

Ne kaatuvat jäähän ja sätkivät siellä kiinni toisissaan, molemmilla halut jatkaa kanssakäymistä ja linjurit repivät niitä irti.

Taistelijat lopulta boksiin ja Bru liukuu kuin punaista mattoa pitkin, kelailee varmaan tulevan yön kaatoja...käsi sipaisee hiuksia ja suu jauhaa purkkaa.

 

[HardCore Hooligan]

Yhteiset tarinat sekä taipaleet ja Bru sekä Gibson, niillä oli historiaa O:sta ja tuttavuutta oli tehty.

Sukellus Ontarioon ja Bru vastaan Rory Cava, se lienee yksi puhutuimmista lähdöistä O:n ympärillä ja kulttuurillinen merkkipaalu.

Suoraan aloituksesta ja iso hype, Bru pieksi sen sairaalaan ja vedettiin Petesin sekä 67's sarjaa keväällä 1978.

Toki Cava pari vuotta nuorempi ja tuollainen klassinen tarina lähtövirrassa, 17-vuotias maineenrakentaja sekä itsensä mainostaja.

Maailma lankeaa syliin ja elämä hymyilee, musta silmäkulma on pieni hinta ja tiltti kuin tiltti kääntyy itselle.

Kova poika Thunder Bay:stä ja armoton 6´5 mörkö, Bru pani junioria perseeseen.

Se koki kohtaloista kovimman ja haavoista syvimmän, raastavuudessa sietämättömän.

Operoit myötätuulessa ja päänahkaa tippuu syliin, otat leimat rystysiin ja iskeydyt sydämiin.

Näyttämö on kuin luotu sinua varten ja kintaiden pudotessa kuninkaan paraatimarssi, sitten sinut poljetaan suohon ja nuijitaan maanrakoon.

Otat tylysti tauluun ja se mätkii sinut vuodepotilaaksi, olit jo uskonut olevasi kovin jätkä koskaan ja täysin kuolematon.

No, haavat parantuvat ja kaikki hautautuu unhoon...äärilaidan lähtöguru runoilee tästä vielä 2014!

 

[HardCore Hooligan]

Pölyt pois, helmet pöytään ja bileet käyntiin, Van Dorp vastaan Cava.

Arkiston aarteita ja ACHL 1984-1985, banaaneja koko terttu ja näyttämöllä kaksi elämäntapaottelijaa.

Kulttimörkö Van Dorp ja Cava myös melkoinen ilmestys, viemäriverkostojen yli-tiltti ja kiertävän sirkuksen näyttelyeläin.

Möngersi sekavia kuolaten ja ryki pakkopaidassaan, ei varmasti solminut omia nauhojaan ja ihmetteli mikä helvetti tuo musta kumilätkä on.

Fight tape-torni ja nuhruinen kuva, juuri näin me siitä nautimme ja ranneteipit, vaseliinit sekä muut olennaiset materiaalit pöydällä.

Ne vetävät toe-to-toe ja me aistimme nyanssit, hahmojen nerokkuuden sekä painajaisunen todentuntuisuuden.

Esteettinen kokemus kulttiarvosta ja raivokas lähtöperformanssi, roolinsa vangit heittävät itseään likoon ja ilmassa sähköä, me salamoimme.

Nakkelemme innoisamme ne banaanit jäälle ja kaadamme kaljaa niiden niskaan, se on osa teatteria täällä ja jumalauta, Van Dorp veti myöhemmin SHOW´ssa!

 

[HardCore Hooligan]

Cava nykyään Lakeheadin ylipiston kiekkojengin presidentti ja aistimmeko tässä ironiaa, se itse operoi nyrkkisankarina O:ssa ja veti roolinsa ammattijätkän leimoilla elämän varjoisissa kehissä?

Olosuhteet olivat kosteat ja maisema verinen, se operoi kaljarahoista ja tilttasi itseään vihannekseksi.

Näimme sen 80-luvun puolivälin tienoissa jäällä ja neppailivat siellä Roy Myllarin sekä muiden paikallisten kiekkokiertolaisten kanssa.

Näimme sen ja luulimme, että on Halloween ja aloimme kaivaa taskuistamme karkkia.

 

[HardCore Hooligan]

Hakku iskeytyy kultasuoneen ja tulivuori purkautuu, EHL 1979-1980 ja Friest vastaan James.

Nyt havisee ja kassakone kilisee, oven läpi sisään ja raamit kaulassa ulos.

Intohimoinen ote elämään ja eläimellinen halu kokea, aina nuoralle ja helvetillinen pauke päälle.

Tikittävä toe-to-toe ja molemmat naulaavat kiimaisesti, Ontario's finest Ronnie Friest ja aito lähtöbarbaari Val James.

On nuhruinen, se tulee vuosisatojen läpi ja me vedämme teipit ranteisiin, kirjoittamme vapisevin käsin totuuden.

 

[HardCore Hooligan]

Ronnie ja myyttiset näytelmät, kiehtovat tulkinnat ja vastassa Bennett Wolf.

Huikea ottelijanimi, yksi nerokkaimmista lähtöhistoriassa ja kyse on aina viihteestä, estottamasta heittäytymisestä.

Silmät seisovat päässä ja kädet ovat veren tahrimat, aistimme tapahtumaketjun kauheuden ja edessä on vain kovaa aikaa.

Matkaamme kofeiinitabuksia naamioidulla aikakoneella ja saamme ohikiitävät sävärit silkasta odotuksesta, innostus palkitaan ja ympärillä 1977-78 O.

Tämä huumaannuttava ilma, antakaa meidän hengitellä sitä ikuisesti ja se on tulvillaan lähtöpölyä....olemme hahmokeskuksessa.

Wolf paukuttaa menemään, se takoo eläimellisellä raivolla ja haluaa jättää jälkeensä vain raadon, sekä verisen läikän jäähän.

O:n sadistiset tarinat, leiskuva viha ja Ronnie ottaa, lastia naamariin ja Wolf raatelee sitä nyrkeillään.

Julma pahoinpitely jääteatterissa ja pappi on jo kutsuttu paikalle, Ronnie ottaa uudestisyntymän ja heittää leukaan vasurin, se heittää sisään oikean.

Nopeasti kättä vaihtaen ja Wolfin pää nytkähtää taaksepäin, mehut valuvat siitä ulos ja susi on kesytetty, pistetty ojennukseen.

Se on säyseä kuin visiirinaama ja Ronnie on palannut takaisin, se palasi takaisin...Hurraa, aplodit!

Kyyneleet ranneteipeillä ja lähtötarinoiden koskettavimmat hetket, kun luonne loistaa ja sankari palaa haudan takaa.