Fuusio-jazzin ja rockin liitto

[bebeto]

Tuolla proge-ketjussa on aihetta ja tähän genreen kuuluvia bändejä ansiokkaasti tuotu esiin mutta on kuitenkin kyse niin merkittävästä tyylilajista että oma ketju lienee paikallaan. Isoveljeä saa tästäkin puremasta syyttää. Yhtenä ensimmäisistä fuusiolevytyksistä pidetään vibrafonisti Gary Burtonin ja kitaristi Larry Coryellin Dusteria vuodelta -67. Miles Davisilla on myös lusikkansa tässä sopassa. Davisin vuonna -68 ilmestynyt Miles in the sky on ensimmäinen jazzlevytys jolla on käytetty sähköisiä instrumentteja.

Brittein saarilla tapahtui myös. Georgie Fame and the Blue Flames- yhtyeessä kitaraa soittanut John McLaughlin siirtyi Graham Bond Organisationiin jossa soittivat Jack Bruce ja Ginger Baker. Yorkshiresta Lontooseen 60-luvun alussa muuttanut McLaughlin levytti ensimmäisen oman albuminsa Extrapolation yhdessä fonisti John Surmanin ja rumpali Tony Oxleyn kanssa. Vuonna -69 Mc Laughlin muutti USA:n liittyäkseen Tony Williamsin Lifetime-yhtyeeseen. Tämän jälkeen mies laittoi pystyyn oman Mahavishnu Orchestran joka on kyntänyt fuusion sarkaa varsin ansiokkaasti.

Moni Miles Davisin yhtyeessä soittanut on sittemmin perustanut omia yhtyeitä kuten Chick Corean Return to Forever. Alkuperäiskokoonpanossa soittivat Corean lisäksi Stanley Clarke, Lenny White, Frank Gambale sekä Jean-Luc Ponty. Toinen fuusion alkuaikojen iso nimi on tietysti kosketinsoittaja Joe Zawinulin ja fonisti Wayne Shorterin perustama Weather Report jonka riveissä soitti basistilegenda Jaco Pastorius. Kokoonpano on vaihdellut vuosien saatossa paljonkin joten muita jäseniä en ala listailemaan. Birdland lienee tuttu kaikille.

Kotimaisista nimistä tämän topicin alle kuuluu ehdottomasti pioneerit Pekka Pohjola ja Jukka Tolonen. Molemmat niin taidoiltaan kuin tyyliltäänkin kestävät vertailua myös kansainvälisesti. Alla olevan linkin takaa löytyy JTB:n livesoittoa. Toinen kitaristi, ruotsalainen Coste Apetrea, on myös erittäin hyvä. Hänen kanssaan Tolonen teki useita levytyksiä. http://www.youtube.com/watch?v=NgJwzqarmak

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Eräs populaarisesti tärkeä lenkki rockin ja fuusiojazzin leikkauspinnan muodostumisessa on Frank Zappan Hot Rats vuodelta 1969. Merkittävä levy, jonka mm. Pekka Pohjola kertoi soittaneensa aikoinaan puhki. Tuolla levyllä Zappalle niin ominaiset nykymusiikilliset vaikutteet eivät näy niinkään, mutta sähköisen jazz kuuluu senkin edestä. Myös Zapen vanha nuoruudenystävä Captain Beefheart vierailee levyllä.

 

[bebeto]

Eräs populaarisesti tärkeä lenkki rockin ja fuusiojazzin leikkauspinnan muodostumisessa on Frank Zappan Hot Rats vuodelta 1969. Merkittävä levy, jonka mm. Pekka Pohjola kertoi soittaneensa aikoinaan puhki. Tuolla levyllä Zappalle niin ominaiset nykymusiikilliset vaikutteet eivät näy niinkään, mutta sähköisen jazz kuuluu senkin edestä. Myös Zapen vanha nuoruudenystävä Captain Beefheart vierailee levyllä.

Totta, Zappan merkitys tämän tyylisuunnan kehitykseen on kiistaton. Vanhempi veljeni on varsinainen Zappa-fanaatikko. Häneltä löytyy kaikki vinyylit mitä mestari teki. Sen verran tuosta McLaughlinista vielä että muutettuaan Lontooseen hän antoi kitaratunteja mm. Jimmy Pagelle.

 

[bebeto]

Yksi tämän tyylin edustaja joka minua on puhutellut on Jeff Beck. Yksi kolmesta ex-Yardbird kitaristista, ehkä aliarvostetuin mutta minusta omaperäisin. Hän saa kitarasta ääniä joita ei kuvittelisi siitä irti saavan. Vuonna -75 ilmestynyt Blow by Blow ja seuraavana vuonna ulos tullut albumi Wired saivat minut vakuuttumaan miehen kyvyistä sekä omaperäisyydestä. Vaikka hänet on valittu sooloartistina RRHoF:n niin kyllä hän minulle on fuusiota. Toki siellä kuuluu nuoruudenrakkaus bluesiin ja rockiin mutta silti. Alla linkki livetaltiointiin tittelillä Live at Ronnie Scott's full show. Kokoonpano on seuraava: Vinnie Colaiuta rummut, Jason Rebello koskettimet, Tal Wilkenfeld basso. Kiinnittäkää huomiota nuoren naisbasisti Wilkenfeldin grooveen, huikeaa taituruutta ja lahjakkuutta. Toisessa linkissä on Wilkenfeldin osaamista oman sävellyksensä parissa.

http://www.youtube.com/watch?v=_ndyILodYwM
http://www.youtube.com/watch?v=E0G_fcfajDA

edit. käsittääkseni tuo Ronnie Scott's-keikka on vuodelta 2007 joten basisti Wilkenfeld on 21-vuotias. Tuota ennen hän oli jo soittanut Corean sekä Allman Brothersien kanssa. Huikea talentti.

edit2. konsertin lopussa lavalle tulee Eric Clapton ja he vetävät yhdessä Muddy Watersin biisin You need loving. Yleisön joukossa istuu arvokkaasti harmaantunut herrasmies Jimmy Page joka teki aikanaan biisistä oman versionsa. Melkoista teiden risteämistä.

 

[bebeto]

Muutama sana nuoresta naisbasistista nimeltä Tal Wilkenfeld. Hän syntyi Australian Sydneyssä toinen päivä joulukuuta vuonna 1986. Kitaransoiton hän aloitti melko myöhään eli 14-vuotiaana. Kaksi vuotta myöhemmin hän lopetti koulunkäynnin ja päätti panostaa musiikkiin muuttaen Los Angelesiin. Hän pääsi opiskelemaan Los Angeles Music Academy College of Music-oppilaitokseen kitaraa. Ensimmäisen vuoden jälkeen soitin vaihtui bassoon. Valmistuttuaan kahden vuoden opiskelujen jälkeen hän muutti New Yorkiin missä hakeutui paikallisille jazzklubeille. Vuonna 2006 hän äänitti soololevynsä Transformation vain kahdessa päivässä,20-vuotiaana siis. Kuultuaan että Chick Corea etsii kiertuebändiinsä basistia hän lähetti tälle soololevynsä demon ja tuli valituksi mukaan Australian kiertueelle. Tästä eteenpäin ura onkin ollut varsinaista lentoa. Häntä on verrattu nuoreen Jaco Pastoriukseen joka on melko paljon sanottu.

Tämän aasinsillan kautta pääsemmekin itse mestariin joka mullisti sähköbasson soiton. Pastoriuksen isä soitti rumpuja orkesterissa ja melko varhain myös Jaco aloitti rumpujen soiton. Nuori Jaco Pastorius oli varsin lahjakas urheilussa harrastaen monia lajeja mutta 13-vuotiaana sattunut loukkaantuminen amerikkalaista jalkapalloa pelatessa muutti kaiken. Hänen vasen ranteensa murtui niin pahoin että se vaati leikkaushoitoa. Käsi ei parantunut ennalleen ja niin rummut vaihtui bassoon. Hän soitti monenlaisissa kokoonpanoissa ja keikkaili paljon. 60-luvun lopulla hän kiinnostui jazzista. Vuonna -75 hän tutustui Blood, Sweat and Tears- yhtyeen rumpaliin Bobby Colombyyn. Colomby oli Columbia Recordsin tallissa joka etsi uusia kykyjä. Colomby tuotti Pastoriuksen ensimmäisen soololevyn joka kantoi tekijänsä nimeä.

Pastoriuksen päätymisestä Weather Reportin jäseneksi liittyy hauska tarina. Hän oli ollut katsomassa yhtyeen keikkaa Miamissa samoihin aikoihin kun teki omaa soololevyään. Keikan jälkeen hän hakeutui Joe Zawinulin juttusille ja sanoi konsertin olleen ihan okei mutta odottaneensa enemmän. Samaan hengenvetoon hän totesi olevansa planeetan paras basisti. Zawinul tuumasi Pastoriukselle että suksi sinä vittuun täältä. Pastorius oli kuitenkin sinnikäs ja he keskustelivat musiikista. Zawinul tunnisti saman intohimon joka hänellä oli nuorempana ollut ja pyysi lähettämään demon. Pastorius lähetti raakaversion tekeillä olevasta soololevystään ja Zawinul tunnisti kyvyt ja lahjakkuuden. Vielä samana vuonna Pastorius liittyi yhtyeeseen.

Pastorius käytti monen näköisiä päihdyttäviä aineita viinasta huumeisiin ja käytöksensä ei aina ollut kovin sovittelevaa ja korrektia. 80-luvun alussa hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö johon hän sai lääkityksen. Hänen kuolemansa syksyllä -87 on melko karua kertomaa. Hän oli mennyt Midnight Bottle Clubille jossa oli kertomusten mukaan potkaissut lasioven tuhannen päreiksi ja laittanut hanttiin kun häntä oltiin poistamassa klubilta. Portsari Luc Havan oli piessyt Pastoriuksen melko huonoon kuntoon, lukuisia murtumia kasvojen luissa sekä vasemmassa käsivarressa. Sairaalaan toimitettu Pastorius vajosi koomaan ja saatuaan massivisen aivoverenvuodon hänet todettiin aivokuolleeksi. Kymmenen päivän kuluttua pahoinpitelystä hän kuoli. Luc Havan sai tuomion taposta ja istuttuaan neljä kuukautta hän pääsi ehdonalaiseen. Näin päättyi yhden aikamme vaikuttavimman muusikon elämä mutta hänen musiikkinsa elää ikuisesti. Ensimmäisen linkin takaa löytyy pätkä jossa mestari kertoo soittamisen lomassa varhaisista vuosista ja harjoittelustaan. Jaco Pastorius oli täysin itseoppinut, ei mitään hienoja ja kalliita opinahjoja vaan perkeleesti keikkaa ja treeniä:
http://www.youtube.com/watch?v=pZSa9niKKE4

Tämän toisen linkin takaa löytyy biisi ensimmäiseltä soololevyltä jossa oikeastaan kulminoituu hänen tyylinsä eli runsas huiluäänten (harmonics) käyttö. Hän kertoo että tuo sai alkunsa kun hän katseli nuorena yhtyeensä kitaristin virittävän kitaraansa käyttäen huiluääniä. Kappale on Portrait of Tracy:
http://www.youtube.com/watch?v=LEs5sKDXZuk

 

[100A]

Mitenkäs tuota putoaa jumalainen Snarky Puppy? Uusin We like it here -levy on kyllä järisyttävä teos, harmi vaan ettei taida olla ihan helposti saatavilla. Tokihan verkko auttaa, tuosta ja tuosta voi tubettaa: https://www.youtube.com/watch?v=fuhHU_BZXSk&list=PLFrpdqFx4iR3Kko0StgFSOtmwoRippUSi

Esiintyi kesällä Pori Jazzissa Pet Shop Boysin jälkeen. Ei paikalla montaa sataa ihmistä ollut, harmi heille jotka lähtivät pois. Me saavuimme nimenomaan tätä varten, vieläkin lyö ihoa sianlihalle kun tuota keikkaa muistelee.

 

[-Kantor-]

Kaksi parasta ja samalla myös ensimmäisiä fuusiojazziksi miellettäviä levyjä ovat mielestäni Miles Davisin "In a Silent Way" sekä "Bitches Brew". Mahavishnu Orchestran "The Inner Mounting Flame" ja "Birds of Fire" uppoavat myös.

Vastapainoksi tässä genressä on tehty myös aivan ääretön määrä paskaa. Kasarifuusio kolkkoine soundeineen on ehkä hengettömintä musiikkia ikinä ja tällä tarkoitan juuri sitä osastoa, jonka pohja muodostuu laiskasta rumpubiitistä, syntikkamatosta, midi-soundeilla tuotetusta komppikitarasta ja päälleliimatun päämäärättömästä tiluttelusta.

 

[Jupe]

Aina kun puhutaan musiikista niin historian muistelun lisäksi on olennaista ainakin meikäläisen mielestä kerrata onko mahdollista nähdä jotain maagisia live-esiintymisiä ja eihän tässä osastossa voi olla mainitsematta teknisesti taitavaa Zappa Plays Zappaa, omasta mielestäni ehkä vähän hengetön tämä uusin kokoonpano mutta musiikillisesti hyvää tasoa.

Isä Zappa ja bändi kun nimenomaan oli erinomaisia esiintyjiä, kenelläkään ei ollut tylsää bändissä eikä yleisössä. Se on tässä uudessa virityksessä väkinäistä ja päälle liimattua. Voi joillekin kuullostaa hullulta mutta olen vahvasti sitä mieltä että Zappan musiikin nerous lähtee juuri siitä hulluudesta ja huumoristakin, se tekee Zappan fuusiojutuista mielenkiintoisia kuunnella. Nukahdan alta aikayksikön kun kuuntelen jotain Steely Dania.

Tässä ZPZ parhaimmillaan kun mukana Vai skitassa ja Napoleon fonissa.
Zappa Plays Zappa - Peaches En Regalia/Montana/Village of the Sun/Echidna's Arf
https://www.youtube.com/watch?v=zcOlFBkS7_c

linkki:youtube
_

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Mitenkäs tuota putoaa jumalainen Snarky Puppy? Uusin We like it here -levy on kyllä järisyttävä teos, harmi vaan ettei taida olla ihan helposti saatavilla. Tokihan verkko auttaa, tuosta ja tuosta voi tubettaa: https://www.youtube.com/watch?v=fuhHU_BZXSk&list=PLFrpdqFx4iR3Kko0StgFSOtmwoRippUSi

Esiintyi kesällä Pori Jazzissa Pet Shop Boysin jälkeen. Ei paikalla montaa sataa ihmistä ollut, harmi heille jotka lähtivät pois. Me saavuimme nimenomaan tätä varten, vieläkin lyö ihoa sianlihalle kun tuota keikkaa muistelee.

Tuo on mielenkiintoinen ja taitava kokoonpano. Minulle valitettavasti toistaiseksi vain pintapuolisesti tuttu, mutta otetaan työn alle.

Myös Mike Keneally on mielenkiintoinen kaveri, joka sahaa jossakin rockin, fuusiojazzin ja progen repaleisessa välimaastossa. Linkin takana on Youtube-pätkä, jossa Keneally musisoi. Hänelläkin on taustaa mm. Zappa-muusikkona, ja Zappaan hurahtaneet todennäköisesti muistavat miehen FZ:n vuoden 1988 kiertuekokoonpanolta. Tuolla kiertueella yhtye esiintyi myös Helsingin jäähallissa. On välttämättä leuhotettava, että olin muuten paikalla. Oli parempi tietysti ollakin, sillä tuon jälkeen parantumattomasti sairastunut Zappa ei enää Suomessa vieraillutkaan. Eikä pahemmin muuallakaan esiintyvänä artistina, sillä vähän myöhemmin FZ hajotti tuon viimeisen kokoonpanonsa kesken kiertueen.

Enemmän jazzin suunnasta fuusiota lähestyy Raoul Björkenhein, samoin kuin yhtyeensä Krakatau. Lienee monille tämän ketjun lukijoille ainakin pienesti tuttu tapaus.

 

[bebeto]

Mitenkäs tuota putoaa jumalainen Snarky Puppy? Uusin We like it here -levy on kyllä järisyttävä teos, harmi vaan ettei taida olla ihan helposti saatavilla. Tokihan verkko auttaa, tuosta ja tuosta voi tubettaa: https://www.youtube.com/watch?v=fuhHU_BZXSk&list=PLFrpdqFx4iR3Kko0StgFSOtmwoRippUSi

Esiintyi kesällä Pori Jazzissa Pet Shop Boysin jälkeen. Ei paikalla montaa sataa ihmistä ollut, harmi heille jotka lähtivät pois. Me saavuimme nimenomaan tätä varten, vieläkin lyö ihoa sianlihalle kun tuota keikkaa muistelee.

Kiitos Sata-ampeeriselle tästä linkistä, helvetin kova. Osaatko kertoa jotakin kokoonpanosta, jengiä ainakin lauteilla niin maan perkeleesti?
Tämä oli juuri tarkoitus kun ketjun avasin että ihmiset vinkkaisivat muita löytämään tällaisia uusia tuttavuuksia. Kiitos.

 

[bebeto]

Zappaa en ole elävänä nähnyt mutta Al Di Meolan sen sijaan olen. Tämä oli joskus 90-luvun alkupuolella ja paikka Tavastia. Oliko kukaan muu paikalla? Kyllä kannatti Tampereelta ajella, oli muistaakseni arki-ehtoo ja kotona oltiin joskus aamu-yöstä. Vaikka seuraavana päivänä töissä väsytti niin ei haitannut.
Linkki: Land of the midnight sun: http://www.youtube.com/watch?v=2RbdJFC7OSU

 

[bebeto]

Laitetaan vielä yksi näyte nuoren aussineitosen taidoista. Tämä on vuodelta 2006 joten hän on tässä 19-vuotias.
http://www.youtube.com/watch?v=IRFkOrnds8I

 

[bebeto]

Tällainen pätkä löytyi jossa Jeff ja Tal jutustelevat noista Ronnie Scott-keikoista ja vähän muustakin.
http://www.youtube.com/watch?v=t6UykU1TG2c

 

[100A]

Kiitos Sata-ampeeriselle tästä linkistä, helvetin kova. Osaatko kertoa jotakin kokoonpanosta, jengiä ainakin lauteilla niin maan perkeleesti?
Tämä oli juuri tarkoitus kun ketjun avasin että ihmiset vinkkaisivat muita löytämään tällaisia uusia tuttavuuksia. Kiitos.

Törmäsin tähän viime keväänä eräänä aamuna, kun Radio Helsingin avasin. Juuri tuon linkittämäni biisin soidessa paukutin kesken aamupalan shoutboxiin tusinan viestiä notta mikäs helvetin bändi se tämä on? Olivat olleet samana viikonloppuna Espoossa keikalla (April Jazz?), harmitti niin pirusti että oli mennyt ohi. Amerikkalaisia ovat, juuri muuta en orkesterista tiedä. Jotain silloin radiosta kuulin soittajien taustoista joka minua hämmästytti, mutta en kuolemaksenikaan muista mitä...No kumminkin. Spotifyssa levyjä on tarjolla useampikin, kyllä useamman kerran viikossa soi.

Nopealla wikipedioinnilla se olikin varmasti se, että tuo We like it here -albumi on äänitetty livenä purkkiin. http://en.wikipedia.org/wiki/Snarky_Puppy

 

[bebeto]

Kuinkas ihmisille toimii Allan Holdsworth? Ensikosketus miehen musiikkiin tapahtui vähän outoa reittiä joskus 80-luvun lopulla. Ostin Guitar Player-lehden jossa oli pitkä juttu Holdsworthista haastatteluineen ja lehden välissä maistiaissinkku. Nämä sinkut joita toisinaan lehden mukana tuli ei ollut juuri lehden sivua vahvempia ja kaiverrus oli vain toisella puolella. Kappaletta en muista mutta tekninen taituruus teki vaikutuksen. Holdsworth käyttää erittäin mielenkiintoisia sointuja ja paljon legatojuoksutuksia. Moni kova soittaja ylistää Holdsworthia teknisesti parhaana kitaristina.

Minulle Holdsworth on mielialamusikkia. Kun haluaa kuunnella eteeristä ja ilmavaa soittoa niin tämä toimii hyvin. Sävellykset ovat paikoin jopa turhan monimutkaisia ja tunnepuolelta jää vähän vajaaksi. Alla olevan linkin takaa löytyy vanhalta videokasetilta putkeen ladattu pätkä jolla, soiton lomassa, Holdsworth raottaa tekniikkansa saloja ja käy läpi yleisimmät käyttämänsä skaalat. Yksi hauska yksityiskohta on kun hän sanoo että olisi halunnut saxofonin mutta isänsä osti hänelle kitaran. http://www.youtube.com/watch?v=4JjBdnGDuYM

 

[bebeto]

Zappaa en ole elävänä nähnyt mutta Al Di Meolan sen sijaan olen. Tämä oli joskus 90-luvun alkupuolella ja paikka Tavastia. Oliko kukaan muu paikalla? Kyllä kannatti Tampereelta ajella, oli muistaakseni arki-ehtoo ja kotona oltiin joskus aamu-yöstä. Vaikka seuraavana päivänä töissä väsytti niin ei haitannut.
Linkki: Land of the midnight sun: http://www.youtube.com/watch?v=2RbdJFC7OSU

Täytyi oikein googlettaa tuo päivämäärä ja se oli ke 2.11.1994 ja lippu näytti maksaneen 80mk. Money well spent.

 

[Pavlikovsky]

Tähän ketjuun minun on pakko linkitellä projektibändi Liquid Tension Experimentin Paradigm Shift youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=pofqHfSvy_8

Ja perusteluina se, että koen ko. orkesterin musan olevan jonkinlainen raskaamman rockin ja fuusion hybridi. LTE on virallisesti julkaissut vain kaksi studiolevyä ja on vähän tällainen "telakkabändi" eli aktivoituvat satunnaisen epäsatunnaisesti. Tämä johtunee pitkälti siitä, että yhtye koostuu pitkälti Dream Theaterin jäsenistä ja kun rumpuja takoo meritoitunut Mike Portnoy, joka ei siis DT:ssä enää vaikuta, niin en usko että tuolla eri yhteyksissä mainitulla kokoonpanolla missään esiintyvät oikein enää. John Petruccin kitarointi on kyllä neroutta ja miehen juuret ja orientoituneisuus on syvällä progessa sekä jazzissakin. Ylläoleva soitinrunttaus on vain yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea LTE on saanut aikaan, kun peliin otetaan DT:tä enemmän fuusiopuolta.

2008 Pori Jazzeissa tuli nähtyä tässäkin ketjussa mainittu Return To Forever ja vaikken fuusiojazzin välttämättä ylin ystävä olekaan (vielä), niin pakko sanoa, että olipahan esitys. Chick Korea yhtyeineen sai jotenkin vangittua yleisönsä minut mukaanlukien lennokkaan vapaaseen sekä ilmavaan musisointiin, jossa oli mukavan paljon rheellistä live-improvisaatiota ja tottakai hurja määrä osaamista. Soundit olivat kohdallaan ja raadollisen polveilevia upeita kitaralurituksia kuultiin monia. Rumpali Lenny White teki myös lähtemättömän vaikutuksen patteriston takana, taas se nähtiin että ollakseen tyylikäs sekä osaava rumpali, ei tarvitse olla kuin kasarihevibändin halonhakkaaja, joka on joidenkin mielestä kovinkin näyttävää.

 

[bebeto]

Tähän ketjuun minun on pakko linkitellä projektibändi Liquid Tension Experimentin Paradigm Shift youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=pofqHfSvy_8

Ja perusteluina se, että koen ko. orkesterin musan olevan jonkinlainen raskaamman rockin ja fuusion hybridi. LTE on virallisesti julkaissut vain kaksi studiolevyä ja on vähän tällainen "telakkabändi" eli aktivoituvat satunnaisen epäsatunnaisesti. Tämä johtunee pitkälti siitä, että yhtye koostuu pitkälti Dream Theaterin jäsenistä ja kun rumpuja takoo meritoitunut Mike Portnoy, joka ei siis DT:ssä enää vaikuta, niin en usko että tuolla eri yhteyksissä mainitulla kokoonpanolla missään esiintyvät oikein enää. John Petruccin kitarointi on kyllä neroutta ja miehen juuret ja orientoituneisuus on syvällä progessa sekä jazzissakin. Ylläoleva soitinrunttaus on vain yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea LTE on saanut aikaan, kun peliin otetaan DT:tä enemmän fuusiopuolta.

2008 Pori Jazzeissa tuli nähtyä tässäkin ketjussa mainittu Return To Forever ja vaikken fuusiojazzin välttämättä ylin ystävä olekaan (vielä), niin pakko sanoa, että olipahan esitys. Chick Korea yhtyeineen sai jotenkin vangittua yleisönsä minut mukaanlukien lennokkaan vapaaseen sekä ilmavaan musisointiin, jossa oli mukavan paljon rheellistä live-improvisaatiota ja tottakai hurja määrä osaamista. Soundit olivat kohdallaan ja raadollisen polveilevia upeita kitaralurituksia kuultiin monia. Rumpali Lenny White teki myös lähtemättömän vaikutuksen patteriston takana, taas se nähtiin että ollakseen tyylikäs sekä osaava rumpali, ei tarvitse olla kuin kasarihevibändin halonhakkaaja, joka on joidenkin mielestä kovinkin näyttävää.

En minä tästä kyllä valitettavasti tuota jazz-elementtiä löydä vaikka soitto onkin taidokasta. Siitä puuttuu modaaliset vaihtelut kokonaan eli mennään perinteisellä kromaattisella asteikolla. Soittajien kyvyt kyllä tiedän jo vanhastaan mutta tyyli ei nyt kohtaa.

 

[bebeto]

Gary Moorekin on piipahtanut aidan tällä puolella vuonna -78 ilmestyneellä levyllä Back on the streets. Kokonaisuus on melkoinen sillisalaatti mutta pari kohtalaisen näppärää instrumentaalia tuolta löytyy eli What Would You Rather Bee Or A Wasp sekä Flight Of The Snow Moose.Linkit biiseihin:

http://www.youtube.com/watch?v=nDSNm2kxTIc
http://www.youtube.com/watch?v=-bMajgDoSRc

 

[bebeto]

@Pisin Kääpiö 186cm, sinä kun Zappasta tiedät niin muistatko noita herran aikaisempia Suomen vierailuja. Siis ennen vuotta -88. Muistan nähneeni töllöstä jonkun pätkän jossa Zappa soittaa bändinsä kanssa Monosen Satumaata livenä.
e. tämä oli muistaakseni ulkoilmakonsertti, olisiko voinut olla Porin Jazzeilta.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

@Pisin Kääpiö 186cm, sinä kun Zappasta tiedät niin muistatko noita herran aikaisempia Suomen vierailuja. Siis ennen vuotta -88. Muistan nähneeni töllöstä jonkun pätkän jossa Zappa soittaa bändinsä kanssa Monosen Satumaata livenä.

Olin 17-vuotias juuri ennen vappua 1988, jolloin Zappa konsertoi viimeisen kerran Helsingissä. Tätä edelliset Zappan Suomi-esiintymiset tapahtuivat vuosina 1973, 1974, 1976 ja 1977. Niistä minulla ei ymmärrettävästi ole henkilökohtaisia kokemuksia.

Näin jälkikäteen on sanottava, että olin onnekas, että olin suunnilleen 15-vuotiaana löytänyt FZ:n musiikin. Hurahtamiseni myötä päädyin sitten tekemään matkan Helsinkiin nähdäkseni tuon myyttisen mestarin orkestereineen. Sittemmin olen kerännyt suunnilleen koko Frank Zappan tuotannon haltuuni, sisältäen tietenkin kaikki FZ:n elinaikana ilmestyneet viralliset albumit vähintään yhtenä kappaleena. Etenkin Verve-aikaiset Mothers-levyt minulla on useampana kappaleena, jokaisesta niistä on tietenkin jenkkipainokset, samoin myös alkuperäiset jenkkipromot keltaisilla ja yhtä lukuunottamatta valkoisillakin etiketeillä. Voikin sanoa, että olen aikoinaan ottanut sekä Frank Zappan musiikin että FZ-levyjen keräämisen jonkinlaisella vakavuudella.

Zappan Kulttuuritalon keikasta syyskuulta 1974 onkin olemassa erittäin tunnettu tallenne, jonka Zappa julkaisi YCDTOSA-sarjan (You Can't Do That On Stage Anymore) toisena tupla-albumina. YCDTOSA 2 tunnetaan myös nimellä The Helsinki Tapes. Loistavaa tavaraa jopa vaativalla Zappa-asteikolla. Frank Zappa ei virallisesti julkaissut muita yhteen konserttiin pohjautuvia livelevyjä, siis eläessään, ja Kulttuuritalon Mothers-keikka oli artistin itsensäkin mielestä sekä merkittävä että erityisen onnistunut.

Kannattaa myös lukea suomenkielinen laitos Barry Milesin kirja Frank Zappa (suom. J-V Sappinen), sillä tässä on mukana Esa Kuloniemen kirjoittama osuus nimeltä Zappa ja Suomi. Kirjassa kerrotaan lähemmin Zappan vierailuista Suomessa, samoin pienesti Frank Zappan lämpimästä suhteesta Suomeen, lähinnä hänen epävirallisen Suomi-kontaktinsa Matti Laipion kokemuksiin pohjautuen. Laipio sai myös harvinaisen kunnian asua Zappan perheen kotona vieraillessaan Los Angelesissa.

 

[bebeto]

Jos on Kääpiö hurahtanut Zappaan niin minä voin tunnustaa hurahtaneeni Pohjolaan. Impun tango taisi olla ensimmäinen biisi jonka häneltä kuulin ja Kätkävaaran Lohikäärme meni heti hankintaan. Elettiin siis vuotta -80 ja musiikkitarjonta niin radiossa saati televisiossa oli sanotaanko melko suppeaa. Vanhemmilta asian harrastajilta piti tietoa onkia ja jyviä nyhtää. Vuotta aiemmin ilmestynyt Visitations oli voimakas elämys kun sen ensi kertaa kuulin. Hyvät arvostelut myös kansainvälisesti saanut albumi pitää sisällään melko monipuolista musiikkia mutta silti tyylillisesti linjassa olevaa. Tuolla progeketjussa jo tulinkin maininneeksi että näin Pekan bändeineen livenä YO-talolla joskus 93-94, Changing Watersin ilmestymisen jälkeen. Keikka oli loistava ja bändi kovassa iskussa. Ja tuolla Kätkävaaran Lohikäärmeellä ei ole yhtään huonoa biisiä.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Joo, Pekka Pohjola oli aivan loistava muusikko. Bassokenraali ei ollut yhtään liioitteleva nimitys, siis näin Pekasta tehdyn kirjan nimeen viitaten - vahinko vain, että kyseinen kirja oli hitusen heppoinen odotuksiin nähden.

Näin Pekan lavalla monet kerrat. Useimmiten Tavastialla, joskus muulloinkin, mm. UMO Jazz Clubilla. Tavastia olikin Pekan musiikille mitä sopivin ympäristö, vaikka olen kuullut muutamien olleen ihan myytyjä Groupin aikaisista ulkoilmaesiintymisistä. Enin osa Pekka-muistoistani on 90-luvulta, jolloin Pekka ja yhtye olivat järjestään kovassa live-iskussa.

Pekka Pohjola teki kovaa jälkeä myös Made In Sweden -yhtyeessä 70-luvulla. Tähän näytteeksi Youtubesta Our Man, jossa Pekka näyttää, kuinka hienosti sähköbasso taipuu soolosoittimeksi osaavissa käsissä.

 

[bebeto]

Joo, Pekka Pohjola oli aivan loistava muusikko. Bassokenraali ei ollut yhtään liioitteleva nimitys, siis näin Pekasta tehdyn kirjan nimeen viitaten - vahinko vain, että kyseinen kirja oli hitusen heppoinen odotuksiin nähden.

Näin Pekan lavalla monet kerrat. Useimmiten Tavastialla, joskus muulloinkin, mm. UMO Jazz Clubilla. Tavastia olikin Pekan musiikille mitä sopivin ympäristö, vaikka olen kuullut muutamien olleen ihan myytyjä Groupin aikaisista ulkoilmaesiintymisistä. Enin osa Pekka-muistoistani on 90-luvulta, jolloin Pekka ja yhtye olivat järjestään kovassa live-iskussa.

Pekka Pohjola teki kovaa jälkeä myös Made In Sweden -yhtyeessä 70-luvulla. Tähän näytteeksi Youtubesta Our Man, jossa Pekka näyttää, kuinka hienosti sähköbasso taipuu soolosoittimeksi osaavissa käsissä.

Ei huano, oliko Vesa Aaltonen kannuissa. Seuraavana Pekka Pohjola yhtyeineen esittää kappaleen Immigrant Song... eikun se olikin Pressure:
http://www.youtube.com/watch?v=H1h0yv6RGuc

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Aaltonen ja Pohjola ne Swedenissä soittelivat 70-luvun puolivälissä joo.

Kuuluisa on myös kaupunkitarina Frank Zappan öisestä soitosta Pekka Pohjolalle, joka voi olla tottakin, tai sitten ei. Mutta tehdään kuten musiikkilehdistössä perinteisesti, eli painetaan epäselvissäkin tapauksissa legenda. Sen mukaan Frank Zappa oli soittanut keskellä yötä Pekalle, esitellyt itsensä, ja kysynyt suoraan, haluaisiko Pekka liittyä try-outilla saman tien Mothersiin. Pekka oli sitten unissaan paiskannut puhelimen kiinni, luuli varmaan että Jim Pembroke vedättää taas kerran. On hyvä korostaa, että tuota ennen Zappa ja Pohjola olivat oikeasti tavanneet Helsingissä Zappan keikkavierailun yhteydessä, ja Zappa oli tuolloin saanut näytteitä Pekan kyvyistä ja tykännyt kovasti.