Harva varmaan tietääkin. Sen sijaan moni "tietää" että feministit ovat tieteen kieltäviä visuaalisia toimittajia ja hömppäporukkaa jota ei kuulu ottaa vakavasti.
Olipas melkoinen kutsu keskusteluun. Ihan tuli sellainen fiilis, että hei, ehkä tästä syntyy vielä jotain hedelmällistä.
Olen asiasta aiemminkin puhunut, mutta toistonkin uhalla: ihmisten välistä kanssakäymistä ei voi mallintaa aukottomasti biologis-matemaattisilla kokeilla; sillä voi olla lähinnä johtopäätöksiä tukevaa käyttöä rajatuissa kysymysasetteluissa, mutta kokonaiskuvaan liittyy aina niin paljon muuttujia ja tutkimusteknisiä ongelmia, joten tarkkaa totuutta on vaikea löytää. Tämän vuoksi yhteiskuntatieteissä tutkimusote on diskursiivisempi ja moniäänisempi kuin "kovissa tieteissä", jotka operoivat toistettavuuden ja kontrolloitujen tutkimusympäristöjen äärellä.
Minun silmissäni feminismi on poliittista ja yhteiskunnallista vaikuttamista siinä missä mikä tahansa muukin ihmisten järjestäytymistä tutkiva ja siihen vaikuttamaan pyrkivä aate. Sillä on tukenaan vankka, teoriaan perustuva tutkimuspohja, joka antaa suuntaviivoja ja käsitteellistää keskustelua.
Oikeastaanhan tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin 80-luvulla alkaneen uusliberalismin hegemonian kehittymisesä "talousimperatiiviksi". Poliittisia päätöksiä jäsennellään ehdottomina ja talouden sanelemina, jolloin poliittiset päätökset häivytetään taustalle. Tässäkin ilmiössä on sama dilemma kuin kovien tieteiden soveltamisessa ihmistieteisiin: poliittiset ratkaisut typistetään vaihtoehdottomiksi. Jää huomioimatta, miten monimutkainen prosessi poliittinen vaikuttaminen on ja miten vaikeaa sen arviointi taloudellisesta näkökulmasta on.
Ei ole olemassa vaihtoehtoisia, kokeellisia olosuhteita. Ei voida esimerkiksi arvioida, millainen olisi feminismin pohjalta rakennettu yhteiskunta. Voidaan ainoastaan arvailla, miten ihmiset toimisivat. Ainoa keino saada tietoa on vertailla eri maiden yhteiskunnallisia järjestelyjä ja niiden toimivuutta. Tällainen tarkastelu nostaa varsin johdonmukaisesti pohjoismaisen, sekatalouteen ja vahvaan julkiseen sektoriin perustuvan, universalistisen hyvinvointivaltion korkealle hyvinvoinnin mittareilla.
Syy, miksi laajennan keskustelua näinkin kauas lähtöpisteestä, on siinä, että näitä asioita ei voida tarkastella irrallisina ja kontekstistaan eroteltuina entiteetteinä. On aivan johdonmukaista osoittaa, että miesten ja naisten palkkaero on noin 20%. Tällainen väite ei ota kantaa siihen, onko erotukselle muita syitä, kuten ylityötunnit tai hakeutuminen matalapalkka-aloille. Ainoa asia, minkä se osoittaa, on miesten vahvempi asema työmarkkinoilla ja palkkauksessa.
Voiko joku oikeasti väittää, että tänä päivänä syntyvällä tyttölapsella olisi samanlaiset mahdollisuudet nousta huippu-urheilijaksi, yritysjohtajaksi, poliittisen puolueen puheenjohtajaksi tai sanomalehden päätoimittajaksi kuin poikalapsella? Tälle tyttölapselle iskostuu jo hyvin varhain tietoisuuteen se, että hänen pitää yhteensovittaa sekä työura että perhe-elämä - yleensä jommasta kummasta karsien. Näin ei tarvitse olla; kyse on poliittisista päätöksistä. Samalla logiikalla myös syntyvällä poikalapsella on noin kuuden vuoden lyhyempi elinajanodote, moninkertainen itsemurha- ja työtapaturmariski sekä kohonnut todennäköisyys syrjäytyä. Näinkään ei tarvitse olla.
Ihmisten pitäisi tehdä niitä valintoja, joita haluavat, olipa kyse kenestä tahansa henkilöstä. Naisilla uraputkeen keskittymisellä on vain suurempia haittavaikutuksia keskimäärin kuin miehellä. Tämän asian kiistäminen ei ole kenellekään hyödyllistä.
Onko joku kiistänyt tämän? Tässähän sinä luettelet ongelmia, joita naisilla on mutta joita ei myöskään ole mikään pakko olla. Perhevapaajärjestelmä voidaan aivan hyvin järjestellä niin, että vastuu lapsista jakautuu - kuten sen itsestään selvästi pitäisikin jakautua - tasapuolisesti.