Ex-Kärpät maailmalla

  • 1 838 975
  • 5 237

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hei ihan oikeasti. Humlille oli parasta jättää kärpät ja jatkaa uraa kotimaassaan joka ei ole yhtä kova kuin liiga. Huml on ihan klesana ja oli viimeisellä kaudella todella hidas ja päätyi sinisen jälkeen heti ampumaan lonkkalämärillä maalille koska ei olisi päässyt puolustajista enää ohi mutta ei myöskään omalle riparille. Luistelu oli huonon ja kivuliaan näköistä. Hän voi toki olla nyt paremmassa kunnossa mutta kyllä olisivat olleet kähkösen kanssa kaksi hitainta kömpelöä

En itse kyllä ihan allekirjoita tuota. Vielä edellisellä kaudelle Huml takoi pisteet (37), joilla olisi ollut Kärppien toiseksi paras pistemies tällä kaudella. Ellei taustalla ole pahaa loukkaantumista ei pelaajat mene yhtäkkiä niin hitaiksi, ettei tehoiluun olisi enää mahdollisuuksia.

Marjamäen ensimmäisen mestaruuden kaudella Huml oli koko liigan pistepörssin viides (49 pistettä, samat pisteet pörssinelosen kanssa) ja jälkimmäisen mestaruuden kaudella peräti kolmas (55 pistettä), joten isossa roolissa on Huml ollut. Pidän täysin mahdollisena, että oikeiden ketjukavereiden kanssa tälläkin kaudella olisi syntynyt tehoja.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Siis nuo 49 pistettä tulivat nimenomaan Marjamäen ekalla kaudella 2013-14, ja 55 pistettä puolestaan Aravirran viimeisellä kaudella 2012-13. Marjamäen aikana Humlin pistetahti oli koko ajan laskeva, ja isoin syy tälle oli nimenomaan se kun miehen luistelu muuttui sen kevättalvella 2015 sattuneen nivusvamman jälkeen ihan käsittämättömän huonoksi. Pelisilmällä pystyi vielä jonkin verran paikkaamaan liikkeensä puutteita, mutta mitä pidemmälle Humlin kärppäura eteni, niin sitä hitaammaksi ja vaikeammaksi luistelu muuttui. Kulminaatiopiste olisi juurikin tuo loukkaantuminen, sen jälkeen pistetahti ja peliesitykset kyllä romahtivat katastrofaalisesti.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huml, hieno pelaaja!
Kyllähän tuo harmitti kun ei jatkosopparia tullut viimekauden jälkeen. Mutta nyt tuntuu siltä että oli ihan hyvä hänen kannaltaan ettei jatkosopimusta lopulta tullut. Ei tarvinnut tuota Kärppien mustaa syksyä kokea eikä sitä kautta olla täällä sylkykuppina, niinkuin monena vuotena.
Oikeastaan vituttaa enää vaan se, että palstan kovin itkijä on ottanut Huml71 omaksi nimimerkiksi...
Sinun kaltaisesi asiallisen keskustelijan olisi kannattanut ehtiä ensin.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis nuo 49 pistettä tulivat nimenomaan Marjamäen ekalla kaudella 2013-14, ja 55 pistettä puolestaan Aravirran viimeisellä kaudella 2012-13. Marjamäen aikana Humlin pistetahti oli koko ajan laskeva, ja isoin syy tälle oli nimenomaan se kun miehen luistelu muuttui sen kevättalvella 2015 sattuneen nivusvamman jälkeen ihan käsittämättömän huonoksi. Pelisilmällä pystyi vielä jonkin verran paikkaamaan liikkeensä puutteita, mutta mitä pidemmälle Humlin kärppäura eteni, niin sitä hitaammaksi ja vaikeammaksi luistelu muuttui. Kulminaatiopiste olisi juurikin tuo loukkaantuminen, sen jälkeen pistetahti ja peliesitykset kyllä romahtivat katastrofaalisesti.

Aivan, niinpä tietysti. Taas pääsin korjatuksi, kiitos! SIlti pitää sanoa, että aika paljon Huml pystyi puutteita paikkaamaan ainakin alkuun, sillä tuo 37 pistettä on silti ihan hyvä suoritus. Vaan varmasti loukkaantuminen vaikutti peliin kovastikin ja teki käyrästä laskevaa.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Humlilla oli silloin kesällä joku pahempi loukkaantuminen, kun meni kesätreenit pilalle, kun ei niihin pystynyt osallistumaan oikein.. Syksyllä vasta. Jotenkin muistelisin, että oli jotain nivusten kanssa?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Aivan, niinpä tietysti. Taas pääsin korjatuksi, kiitos! SIlti pitää sanoa, että aika paljon Huml pystyi puutteita paikkaamaan ainakin alkuun, sillä tuo 37 pistettä on silti ihan hyvä suoritus. Vaan varmasti loukkaantuminen vaikutti peliin kovastikin ja teki käyrästä laskevaa.
Liigan sivut ei luonnollisestikaan enää osaa löytää ottelukohtaista dataa kaudelta 2014-15, mutta ihan mutulla heittäisin sellaisen että valtaosa pisteistä tuli nimenomaan ennen tuota loukkaantumista. Osviittaa otan jo siitäkin että esimerkiksi kevään 2015 pudotuspeleissä Huml sai ensimmäisen tehopisteensä Kärppien 8-3 voitossa JYPistä, kyseessä oli välierien kolmas ottelu. Kyseessä oli syöttöpiste Kärppien kahdeksanteen maaliin, olisiko ollut peräti kakkossyöttö.

EDIT:

No Jatkoajan uutisesta löytyi, eli Huml oli tehnyt ennen loukkaantumista 43 pelissä 31 pistettä, ja loukkaantumisen jälkeen 9 pelissä 0+6. Runkosarjassa tahti pysyi siis lähes samoissa, mutta pudotuspeleissä 19 peliä tehoin 2+3 kertookin sitten jo jostain muusta. Ja ilmeisesti se nivunen tosiaan leikattiin kauden jälkeen, mikä sitten pisti kesäharjoittelun aika pipariksi ja viimeinen kausi oli pisteiden valossa heikko, vaikka hyvin tsemppasikin muuten.
 
Viimeksi muokattu:

tuomask

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä tuolla Örebron jengillä jouduta tosipelejä pelaamaankaan :)

Onnea Ruotsiin, toivottavasti menee mallikkaammin kuin Jullella.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ivan Humlin edustama Piráti Chomutov on näköjään varmistanut paikkansa ens kauden CHL:ssä. Sattuneesta syystä kun ei Oulussa ensi kaudella kansainvälisiä pelejä pelailla niin mukava nähdä edes vähän Kärppäväriä kansainvälisillä areenoilla.

2017–18 Champions Hockey League - Wikipedia (Tuossa Wikipedian artikkelissa on listattuna ensi kauden CHL-joukkueet, muutamaa joukkuetta vaille osallistujat alkavatkin olla jo selvillä)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Jos esim. Jyp pelaa tätä Piráti Chomutovia vastaan ni lähen Jyväskylään kattomaan Humlia.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huml on kyllä johtanut Chomutovia loistavasti läpi kauden.
Viimeisessä erässä repesi ja valitettavasti Huml katseli aika läheltä jokaista Liberecin kolmesta viimesestä maalista. Lisäksi oli yksi kiekonmenetys omassa päädyssä, josta oli tulla maali, mutta Laco pelasti hienosti.

Kaksi erää katsoin ja kyllähän mustiin palasi se, että miksi en Tshekin Liigaa enää katsele. Taistellaan elämästä ja kuolemasta eli paikasta loppuotteluun ja kaukalossa näkyy kaksi kananmunat kainalossa joukkuetta jotain muodostelmalustelua vetämässä. Kahden metrin syötöt meni jäähallin verran ohi ja taklausten laatu oli jotain hello-Kitty tasoa.

En ala mitään syväanalyysiä Humlin kaudesta vetämään, sillä pisteitten valossahan se meni aivan loistavasti. Nyt nähdyn perusteella en kyllä Humlia ottaisi takaisin Oulun Kärppiin. En usko, että pärjäisi nykyliigassa kärkiketjujen vaatimalla tasolla. Kolmos-nelosketjuun en taas näkisi Humlilla olevan käyttöä.

Tshekin liga näyttäisi tilastojen perusteella olevan Humlille loistava jäähdyttelyliiga. Hieno mies ja mahtavat muistot jne.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Bubnik jäi kyllä hyvin nuoren Kärppäkannattajan mieleen. Näin jälkeenpäin lähinnä sen takia, että "hieman" vajavaisesta kielitaidostaan huolimatta hoiti aina kaikki haastattelut suomeksi ja niistäpä riitti sitten välitunnilla jutun aihetta kaverien kesken. Kieltämättä tuossa 90-luvun alussa jo silloin kovin pappamaiselta vaikuttanut Bubnik ei välttämättä enää ollut pelin aallonharjalla mukana ja Kärppäpesti kaudella 1990-91 päättyikin potkuihin kesken kauden, vaikka muistaakseni kokoajan oltiin divarin kahden parhaan joukossa. Eipä silti, silloinen Kärppäjoukkue oli niin kova siihen sarjaan, että kyllä se kausi olisi pitänyt suoraan nousuun päättyä, mutta eipä siinä onnistunut Bubnikin korvannut Olli "Molla" Hietanenkaan, toinen jo maallisen vaelluksensa päättänyt kärppäkoutsi. Olikohan Bubnikilla muuten kuinka suuri osansa siihen että tuolle kaudelle saatiin rutinoitunut parivaljakko Kames ja Musil Kärppiin? Jälkimmäisestä ei toki puolivolttien lisäksi suuremmin iloa ollut mutta ensimmäisestä sitäkin enemmän.

Bubnikin osalta Kärppäura oli mitä oli, mutta eipä voi kiistää lainkaan miehen suurta merkitystä Suomen maajoukkueen ja suomalaisen jääkiekon historiassa. Hattu päästä ja syvät osanottoni omaisille.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Onkohan Ouluun saakka kantautunut mitään huhuja Ville Pokan tulevaisuudesta? Chicagossa saattaa olla tie pystyssä jo lopullisesti, kun ei tälläkään kaudella päässyt edes kunnolla kokeilemaan isossa liigassa. Kehityskäyrä näyttäisi enemmänkin laskevalta sen oman vähäisen AHL:n seuraamisen perusteella, joten kiinnostaisi tietää missä mennään.
 
JPL

Äkkiseltään voisi arvata, että paras vaihtoehto on vaihtaa seuraa rapakon takana, ennen kuin vanha mantere (vai Manner?) tulee kysymykseen. Mutta siis ei mitään huhuja ole, vaan pelkkä mielipide. ;)
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Bubnik jäi kyllä hyvin nuoren Kärppäkannattajan mieleen. Näin jälkeenpäin lähinnä sen takia, että "hieman" vajavaisesta kielitaidostaan huolimatta hoiti aina kaikki haastattelut suomeksi ja niistäpä riitti sitten välitunnilla jutun aihetta kaverien kesken. Kieltämättä tuossa 90-luvun alussa jo silloin kovin pappamaiselta vaikuttanut Bubnik ei välttämättä enää ollut pelin aallonharjalla mukana ja Kärppäpesti kaudella 1990-91 päättyikin potkuihin kesken kauden, vaikka muistaakseni kokoajan oltiin divarin kahden parhaan joukossa. ...
Arpin kommentteja Bubnikista, linkki Iltalehteen.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jan Hruska meni sitten voittamaan joukkueensa ykkössentterinä Tsekin mestaruuden. Ratkaisupeliin kevyet 0+4 miehelle. On nämä jänniä nämä Kärpissä piipahtaneet tsekkiflopit, kun kotimaahan palattuaan tulosta alkaa syntyä.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jan Hruska meni sitten voittamaan joukkueensa ykkössentterinä Tsekin mestaruuden. Ratkaisupeliin kevyet 0+4 miehelle. On nämä jänniä nämä Kärpissä piipahtaneet tsekkiflopit, kun kotimaahan palattuaan tulosta alkaa syntyä.

Hyvä homma Hruskalle. Mies on hyvä ja taitava pelaaja, mutta Liigan raastava pelityyli ei sovi monellekaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös