Espoo Metro Areena

  • 648 309
  • 2 499

lucas

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
bunghole kirjoitti:
Tuo on aivan järkevä ja uskottava selitys. Ei Leppävaarakaan kyllä mitenkään kaukana ole vaikkei joukkue sieltä alunperin ole. Tuohon "K-Espoo/Blues ei ole koskaan ollut mikään koko kaupungin yhteinen juttu vaan enempi kaupunginosajoukkue" moni perustaa väitteensä ettei Blegillä ole faneja tai perinteitä verrattuna muihin liigajoukkueisiin. Blues on pienten piirien puuhastelua ja iso osa Espoolaisista kannattaa Jokereita ja HIFKiä sen sijaan että tuntisivat Bluesin omakseen. Ja tuo ei ollut mikään provo vaan aivan fakta. Jos koko kaupunki tuntisi joukkueen omakseen, olisi hallissakin enemmän väkeä kuin vajaa 4000 kun asukkaita on kuitenkin yli 200 000.
Bunghole vei tässä jalat suustani vastatessaan Blågulan jalat suustani vieneeseen kiteytykseen.

Kiekko-Espoon ja Bluesin ongelma oli ja tuntuu olevan vieläkin nimenomaan tämä pienten piirien puuhastelu. Halli rakennettiin Tapiolaan siksi, että mustasukkaisesti pidettiin kiinni omasta Etelä-Espoo -identiteetistä. "The Espoolaiset" eivät voineet kuvitellakaan että halli olisi jossain muualla kuin heidän tiluksillaan, järkisyyt sikseen.

Olen ihan varma, että tämä sisäänpäinlämpiävyys, jota ällistyksekseni vieläkin ja jopa täällä kirjoittavien Blues-fanien keskuudessa näkyy esiintyvän, on ollut omiaan viemään kannattajapohjaa ja hidastamassa Bluesin kasvua koko Espoon joukkueeksi. Käsittämätöntä pikkusieluisuutta sinänsä.

Leppävaara on denakeskittymä ja muistuttaa pahimmillaan slummia? Heikko tulotaso ja asuminen? Asutaan vain koska on pakko? Kaupungin vuokra-asuntojakin?

Hämmentävää.

Mitä hallin sijoituspaikkaan tulee, niin liikenneyhteyksien kannalta Leppävaara olisi ollut parempi sijoituspaikka kaikille muille paitsi "the Espoolaisille". Ja siksi se Tapiolaan rakennettiinkin.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
lucas kirjoitti:
Olen ihan varma, että tämä sisäänpäinlämpiävyys, jota ällistyksekseni vieläkin ja jopa täällä kirjoittavien Blues-fanien keskuudessa näkyy esiintyvän, on ollut omiaan viemään kannattajapohjaa ja hidastamassa Bluesin kasvua koko Espoon joukkueeksi..
Älä huoli, ainahan voi käydä huorissa Nordiksella. Pitäkää nelipistevöistänne kiinni, ettei fyysisyys vie.
 

Karkoil

Jäsen
Suosikkijoukkue
KIEKKO-ESPOO
Jee. Täällähän näytetään hyvää mallia miten hyvä ja yhtenäinen fani henki Bluesin kannattajilla on. Pientä vittuillua puolin, ja toisin ja ollaan jakamassa jo Espoota kahtia. Ja jotain mustasukkaisuutta areenan sijoittelun suhteen. Ihan kuin pieni porukka olisi areenan sijoituksen päättänyt, eikä varmaan oikeasti olisi harkittu asiaa kummemmin.
Eipä voi kuin vain hymähdellä tälläiselle. Taidanpa nyt vain keskittyä tulevaan kauteen miettimättä tälläisiä joutavuuksia.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Karkoil kirjoitti:
Jee. Täällähän näytetään hyvää mallia miten hyvä ja yhtenäinen fani henki Bluesin kannattajilla on. Pientä vittuillua puolin, ja toisin ja ollaan jakamassa jo Espoota kahtia. Ja jotain mustasukkaisuutta areenan sijoittelun suhteen. Ihan kuin pieni porukka olisi areenan sijoituksen päättänyt, eikä varmaan oikeasti olisi harkittu asiaa kummemmin.
Eipä voi kuin vain hymähdellä tälläiselle. Taidanpa nyt vain keskittyä tulevaan kauteen miettimättä tälläisiä joutavuuksia.
Ollos huoleti vaan, Blues toimii kuin Italia konsanaan. Muuten vertaillaan asuinkeskittymiä keskenään ja vittuillaan toisillemme, mutta kun sininen paita vedetään päälle, niin kaikki ovat yhtä ja samaa.

Ei se vaadi kuin vähän menestystä ja jokaiselle jotain omaa meidän Bluesissamme, niin Espoon malli alkaa juurtua ajan kanssa. Pohja on nyt kunnossa ja tästä on hyvä rakentaa, kun kilpailevia lajeja ei juurikaan ole. (FC Honka kuitenkin yrittää kovasti, ja mikäs olisikaan hienompaa kuin Tapiolan UP:n kaksikko kahden Suomen suosituimman joukkuelajin pääsarjoissa? Unohtamatta tietenkään samaisessa keskittymässä pelaavaa Oilersia.)

Siispä,
nim. Pro Etelä-Espoo ja Tapiola
 

bunghole

Jäsen
kkiona kirjoitti:
Tähän on pakko tarttua, koska sama nimimerkki on jo aikaisemmin sanonut Espoota ''Helsingin maalaiskunnaksi''. Täytyy sanoa, että et varmaan ollut edes syntynyt kun pääkaupunkiseudulla oli ''Helsingin maalaiskunta''. Espoon nimi on ollut Espoo jo ainakin 1400-luvulta lähtien ja ainut ''Helsingin Maalaiskunta'' on ollut Vantaa, jolla nimellä se tunnettiin vielä 1970-luvulla. Mene poika takaisin lukemaan historiankirjoja äläkä tuu tänne selittämään, ennenkuin otat asioista selvää!

Olen kyllä historiaa lukenut ja tuo "Helsingin maalaiskunta" on pelkästään läppä. Tiedän toki että Vantaa on ollut 1800-luvulta asti ensin Helsingin pitäjä ja Helsingin maalaiskunta 1970-luvun alkuun asti ja sitten vähän aikaa Vantaan kauppala ja vuodesta 1974 Vantaan kaupunki. Jos nyt Espoosta halutaan faktoja niin Espoon historia alkaa oikeastaan vasta 1500-luvun puolesta välistä kun Kustaa Vaasa rakennutti Kuninkaantien varteen Espoon kartanon. Asutusta alueella on ollut tuhansia vuosia mutta kunnallishallinnon katsotaan alkaneen vasta vuodesta 1868. Vielä 1920-luvulla Espoo oli alle 10 000 asukkaan maalaiskunta jonka väestöstä 2/3 oli ruotsinkielisiä. Kaupunki Espoosta tuli siis vasta 1972. Ja nämä Espoota koskevat faktat on tarkistettu joten pelkkää mutua nuo eivät siis ole.

Itselläni ei siis ole mitään Espoota tai espoolaisia vastaan jos joku niin on luullut. Itselläni on paljon kavereita sekä Tampereelta Espooseen muuttanut tyttöystävä siellä. Olen suunnitellut asunnon tai talon ostamista sieltä ja pidän paikasta. Oulu olisi muuten ykkösvaihtoehto mutta työni kannalta on parempi jos asun pk-seudulla sillä silloin saan olla enemmän kotona. Yleensä nuo Espoo vs. kaupungit -jutut ovat vain läppiä eikä niitä kannata ottaa liian vakavasti vaikka ne totta ovatkin. Ei sen kuitenkaan luulisi niin arka paikka olevan etteikö sitä voisi myöntää että Espoo on vain isoja lähiöitä ilman kunnollista keskustaa millainen ainakin eurooppalaisissa kaupungeissa yleensä on. Ainakin espoolaiset kaverini tarkoittavat Helsingin keskustaan menoa kun sanovat menevänsä "keskustaan". He eivät myöskään ole Blues-kannattajia vaikka siellä ovat aina asuneetkin vaan kannattavat Narreja mikä on mielestäni vielä pahempi asia. Blues on mielestäni jopa sympaattinen rämpijä ja Kärppien jälkeen lempijoukkueeni liigassa, vaikkakin Kaken takia.

Kuten jo aiemmin sanoin niin olemme aika kaukana ketjun aiheesta. Voisimme vaikka perustaa ketjun "Espoon ns. kaupunki" jossa saisimme väitellä aiheesta ja jaella henkilökohtaisia solvauksia ja viljellä puusilmäisiä idiotismeja sekä toistohuumoria poroista, lappalaisista, saaristolaisista, metsistä, pelloista, lähiöistä, kaupungeista, perinteistä ja muista yhtä kuluneista aiheista. Eiköhän tämä aihe ole jo loppuun käsitelty. En väitä ettenkö itse olisi joskus myös mutta ainakin muutama kirjoittaja tuntuu olevan ehkä hieman liian herkkänahkainen. Kaikkia allekirjoittaneen juttuja ei kannata ottaa itseensä, kuten ei muitakaan provoja, vaan lukea eräänlaisen filtterin läpi.

Peace out!
 
Viimeksi muokattu:

blues75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo United
Halli on siellä missä on ja hyvä niin. Ehkä vaikkapa vapaaehtoisesti
urheiluvalmentajana Leppävaarassa toiminutta aavistuksen "syö"
varbaalikon jumalan armosta, Tommyn, kommentit:"Leppävaara ei
ansaitse menestyviä urheilujoukkuita....blaa...blaa"

Espoo Blues on kuitenkin onneksi vielä Espoo Blues, eikä Tapiolan Blues,
ja Espoo Bluesia olisi jatkossakin mukava kannattaaa yhteen hiileen
puhaltamalla, kaupunginosasta riippumatta.
 

Bandana

Jäsen
blues75 kirjoitti:
Espoo Blues on kuitenkin onneksi vielä Espoo Blues, eikä Tapiolan Blues,
ja Espoo Bluesia olisi jatkossakin mukava kannattaaa yhteen hiileen
puhaltamalla, kaupunginosasta riippumatta.

Ootas vaan kun Tapiolan Honka nousee Veikkausliigaan.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Sasha kirjoitti:
Ootas vaan kun Tapiolan Honka nousee Veikkausliigaan.

Saadaan odotella aika kauan. Ellei FC Honka vaihda nimeään.
Sitten pitäisi löytää enää liigatason kenttä, missä voisi matseja pelata.
 

blues75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo United
FC Honka

Eiköhän se kuitenkin ole FC Honka. Tapiolan Honka pelannee Spar-Liigassa korista. Se ois hieno juttu! Ja FC Espoo ykköseen farmijengiksi.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
blues75 kirjoitti:
Tapiolan Honka pelannee Spar-Liigassa korista.

Ei se enää ole Sparliiga vaan Korisliiga.
Olisipa vielä Scotch Team Espoo...
 

Bandana

Jäsen
FC Honka Tapiolasta

Niin joukkueen nimi on FC Honka. Mutta joukkue ilmoittaa tulevansa Tapiolasta. Eli Tapiolan Honka siinä missä AC Allianssi on Vantaan Allianssi.

Voi sitä kahtiarepimisen määrää.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Sasha kirjoitti:
Niin joukkueen nimi on FC Honka. Mutta joukkue ilmoittaa tulevansa Tapiolasta. Eli Tapiolan Honka siinä missä AC Allianssi on Vantaan Allianssi.

Tapiolasta kyllä. Onhan Hongan jengit (pääosin) Tapiolan, Mankkaan ja Olarin alueelta. Joten siinä mielessä se on Tapiolan alueen seura ja erilainen kuin esim. Blues. Mutta espoolainen joukkue sekin on, kuten monet muut espoolaiset futisseurat.

Siinä Sasha on kuitenkin oikeassa, että futiksessa tilanne on aivan erilainen Espoossa verrattuna esim. jääkiekkoon. Hongan on varmasti vaikea saavuttaa samanlaista asemaa jalkapalloväen yhteisenä joukkueena kuin mikä Bluesilla on jääkiekossa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
bunghole kirjoitti:
Tästä nyt voitaisiin keskustella pidempäänkin mutta mielestäni se ei liity enää mitenkään LA-Areenaan. Joten yritetään puhua välillä jotain aiheeseen liittyvääkin.

Tää oli aika hyvä, kaveri joka eka yrittää epätoivoisesti provottaa kybällä alkaa miettimään että meneekö OT:ksi. Ei terve...
 

Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
DanC kirjoitti:
Siinä Sasha on kuitenkin oikeassa, että futiksessa tilanne on aivan erilainen Espoossa verrattuna esim. jääkiekkoon. Hongan on varmasti vaikea saavuttaa samanlaista asemaa jalkapalloväen yhteisenä joukkueena kuin mikä Bluesilla on jääkiekossa.

Millaisen aseman Blues on saavuttanut? Espoolaisen jääkiekkoilun perinteet raiskattu nimeä myöten, tuotu joukkue uuteen halliin ja tehty kaikki mahdolliset virheet mitä voi. Siksi sen kausikortin hinta pitää tiputtaa 130 euroon, jotta ne Matinkylän seisomakatsomon aikaiset kannattajat saadaan takaisin! Jos Blues olisi espoolaisten kiekkoihmisten sydämissä ykköspaikalla niin meidän yleisökeskiarvo olisi vähän eri kuin 4300.

Blues on etääntynyt juuristaan (asia mitä nyt onneksi yritetään korjata).

Hongalla on mahdollisuuksia hyvinkin, koska on mahdollisuuksia nostaa liiganousulla futisbuumi ja tekemällä oikeita asioita saataisiin ne buumin tuomat uudet katsojat kiintymään seuraan. Hongalla on mahdollisuus aloittaa "puhtaalta pöydältä" olla suuren espoolaisyleisön edessä "meidän juttu" tai edes "joukkue" eikä vaan "tuote" tai "viihdettä".
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM

Viilataan nyt sitten ja laitetaan nimeksi K-Espoo.
Aukeaako paremmin?

Ja puhuin tosiaan jalkapallo- ja kiekkoväestä, en uusista katsojista.
Ja ko. väen yhtenäisyydestä.

siinä tietysti olet oikeassa, että mahdollinen nousu saisi aikaan jonkin tasoisen buumin.
 

Bandana

Jäsen
DanC kirjoitti:
siinä tietysti olet oikeassa, että mahdollinen nousu saisi aikaan jonkin tasoisen buumin.

Mä en usko, että Espoossa olisi mahdollisuuksia läheskään samanlaiseen buumiin kuin esimerkiksi Ahvenanmaalla.

Vaikka Honka nousisi ja Urheilupuistoon rakennettaisiin uudet katsomot tai jopa ihan kokonaan uusi stadion, niin yleisökeskiarvo tulisi varmaankin olemaan liigan häntäpäätä. Varmaan nyt ensimmäisiin kotiotteluihin tulisi ihan mukavasti porukkaa ympäri Espoota, mutta kun suomifutiksen taso valkenee niin kuinka suurella yleisöryhmällä on kiinnostusta tulla aktiivisesti Tapiolaan katsomaan pelejä? Todennäköisesti pitkässä juoksussa suurin osa Hongan yleisöstä tulee Suur-Tapioan alueelta, ja nekin on omia junioreita tai pitkään Hongan matseissa käyneitä. Tietysti jonkinmoinen Veikkausliiga-lisä yleisömääriin tulee, mutta tuskin mikään merkittävä tai buumiksi kutsuttava. Toivotaan tietysti, että käy toisin.

Mitä tahansa voi tietysti tapahtua, ja onhan Hongalla jo nyt ihan hienoa fanikulttuuria ja -toimintaa. Toivottavasti liiganousu toteutuu.

LänsiAuto Areena.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vanhana FC Honka -pelaajana voin sanoa että ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka Honka liigaan nousisikin, Suomi-futis on sellaista skeidaa että pahaa tekee.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kaljami kirjoitti:
Hongalla on mahdollisuuksia hyvinkin, koska on mahdollisuuksia nostaa liiganousulla futisbuumi ja tekemällä oikeita asioita saataisiin ne buumin tuomat uudet katsojat kiintymään seuraan. Hongalla on mahdollisuus aloittaa "puhtaalta pöydältä" olla suuren espoolaisyleisön edessä "meidän juttu" tai edes "joukkue" eikä vaan "tuote" tai "viihdettä".


Hongalla voi olla tuohon mahdollisuuksia Suomi-futiksen pikkuseuraskaalalla, mutta vaikka se saisi minkälaisen täysosuman tahansa, eivät Hongan yleisömäärät tulisi koskaan liikkumaan samoissa kuin Bluesin yleisömäärät parina viimeisenä laihana vuotena.

Lätkä on saavuttanut Suomessa aseman, jota muut lajit voivat vain kadehtia. Sitä ei siltä helpolla pois viedä, eikä Suomen kokoisessa maassa välttämättä massoilla, eli sillä mystisellä "kansalla" (jolle iltapäivälehtien mukaan muuten "nyt riitti bensan hinta" - koomisuuden huipentuma tuokin omalla sarallaan) riitä yksinkertaisesti mielenkiintoa useampaan kuin yhteen ns. suurlajiin vuodessa.
 

lucas

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Enpä usko Hongan löytävän kovin laajaa katsojakuntaa vaikka liigaan nousisikin. Vanhana jalkapallistina ja edelleenkin aktiivisesti pelaavana muistan kuinka joskus junnu-aikoina sitä ajatteli, että olisipa hienoa jos Espoossakin pelattaisiin liigafutista (ja lätkääkin). Nyt ei juuri vähempää voisi kiinnostaa Hongan edesottamukset tai veikkausliiga sinänsä. Samanlaista kutinaa on havaittavissa muuallakin, ihan futiksesta ja urheilusta noin ylipäätään kiinnostuneiden ihmisten piirissä. Ja jos näitä ihmisiä ei kiinnosta, niin keitä sitten kiinnostaa?

Ehkä Tapiolan UP:hen saadaan vielä kuitenkin yhdeksännen sukupolven keinonurmi ja tyhjyyttään ammottava stadion (hymiö).
 

Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
lucas kirjoitti:
Enpä usko Hongan löytävän kovin laajaa katsojakuntaa vaikka liigaan nousisikin.

Ok, pieniä väärinkäsityksiä...

- K-Espoo aikanaan yhdisti kiekkoväkeä, kyllä. Ongelmana lähinnä tuli se, miten paljon kaikkia juttuja tehtiin väärin kun lähdettiin Matinkylästä. Pidetään mielessä kuitenkin, että "ytimeltään espoolainen joukkue" K-Espoo meni 1998 Matinkylässä 4 parhaan joukkoon. Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Pelillisenä huippukohtana yksi "game 7" -tappio Tapparalle, monet hardcore -fanit etääntyneet eivätkä löytäneet tietään LA-Areenalle jne...

- Hongalla on mahdollisuus ottaa oppia ja pitää juuristaan kiinni. Jääkiekon valta-asemaa se ei varmasti Espoossa horjuta (eikä kukaan muukaan missään), vaikkakaan Espoossa ei voi oikein puhua että Bluesin joukkue olisi "meidän omat pojat" tms. samalla tavalla kun jossain pienemmillä paikkakunnilla. Siellä jopa järkkärit ovat niin jutussa kiinni että ..ttuilevat vierasfaneille... =)
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Tulee ilmeisesti olemaan hyvä fiilis hallissa,
ainakin jos fanikatsomokarttaan on uskominen:

http://www.bluesfanclub.net/cgi-bin/kausarit2005/index.pl

Merkonomin laskupää sai 219 myytyä korttia lasketuksi.

Hyvänä vertailukohtana mainittakoon yliarvostettu DDR-hallin B2-katsomo, johon mahtuu 180 katsojaa. Toki alariveillä ei siellä varmasti ole ketään ja tuo jakautuu myös osittain B1-katsomoon niin ja pieni mutta äänekäs ryhmä Stadin Kingit menevät tiettävästi E9-katsomoon.

Osaako joku fanikatsomolainen sanoa mikä on ennätys aikasempina kausina myydyissä fanikausikorteissa? Ilmeisesti kaudella 2002-2003? Kuinka paljon Matinkylän seisomakatsomoon aikoinaan mahtui?
 

blues75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo United
Sen on...

...helvetin hyvin laskettu, etenkin kun fanikatsomossa on 218 paikkaa. Suistaako "the Espoon" -laskuoppi Elon vastaavan? Nähtäväksi jää.
Eli tosiaan 9 vapaata + 209 myytyä = 218 yhteensä. Joo, tähän laskutoimitukseen pystyy denat Leppävaarassa, muttei näköjään ihan kaikki merkonomit. Onneksi Espoossa on pääosin insinöörejä.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ahem, sain itse vastaukseksi 208,68 mutta se kai pyöristetään ylöspäin 209:ään. En ymmärrä miksi ihmiset alkavat vaivaamaan itseään monimutkaisilla plus- ja miinuslaskuilla kun sen voi helposti laskea yhtälöllä joka muodostetaan fanipaikkojen hinnan, penkkien atomipainon, Espoon verotulojen, Länsiauton taloudellisen tuloksen ja Länsiväylän yleisöosaston kirjoitusten määrän perusteella.

Mutta joo, pitää kai kiirehtiä jos meinaa hankkia halvan lipun, tosin matseissa käynti ei tule halvaksi kun pitää joka kerta mennä baarin puolelle (ei, en aio istua fanikatsomon ekalla rivillä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös