Esitykset runkosarjassa 2011-2012

  • 70 591
  • 275

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
tällä hetkellä erotu juurikaan enää negatiivisessa mielessä

Lyhensin tuosta KKtig:n kirjoituksesta sen oleellisimman pointin. Ennen loukkaantumista ja varsinkin kauden alussa Foppa oli näin kauniisti sanottuna melko paska. Paljon turhia jäähyjä, ei ehtinyt taklaamaan ja nollalisäarvo hyökkäyspäässä, sanovat fanipojat mitä tahansa. Nyt paluun jälkeen on esittänyt paljon parempia otteita, vaikka vielä Spåra-matsissa ottikin yhden tyhmän ja yhden huolimattoman kakkosen. Toisaalta veti vaasalaisia räkänokkia myös levyksi pari kertaa melko tylysti. [juti]Eteenpäin on menty[/juti]. Nyt mies on alkanut jopa tuoda sitä oikeaa lisäarvoa panoksellaan ja tämähän lupailee hyvää pudotuspelejä ajatellen.

Mitä noihin hyökkääviin pakkeihin tulee, niin itse jo aikasemmin esiin nostamani Clarke olisi ollut melkoinen prototyyppi sille mitä nyt oltaisiin eniten tarvittu. Kipru on nykyisin ihan ok kiekollisemman roolin puolustaja, mutta edelleenkään en nyt näiden kolmen pelin perusteella miehessä sitä todellista puolustuspään pelillistä moottoria näe. Ja toivottavasti sitä ei oltu edes miehestä hakemassa, koska kyllähän Alistajasta ennemmin huokuvat määritelmät kokemus ja kiekollinen varmuus, jota ukosta voidaan vielä irti uuttaa. Koodinimi clarke olisi ollut kova, mutta jotenkin tuntuu, että myös uusi konttinen olisi voinut tuoda sitä todellista piristystä pakkien pelilliseen osallistumiseen, kaikessa koohotuksessaankin. Jännempää se peli ainakin olisi ollut...
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Eli joukkueet pelaavat entistä kurinalaisemmin, pelitavat ovat homogeenisempiä ja mieluummin sumputetaan kuin otetaan riskejä. Jollain kymmenen vuoden takaisella joukkueella ei olisi varmaankaan juurikaan saumoja tämänpäivän porukoita vastaan, esimerkiksi Karhula-Nurmberg-Liukkonen ketju ei välttämättä intoutuisi viisikkopuolustamiseen ihan samalla tavalla kuin monet nykyiset ykkösketjujenkin starat... Ottelun viihdearvo on sitten kokonaan toinen juttunsa.

Ei liity lainkaan KooKoon esityksiin, mutta tuohon viimeiseen kappaleeseen tuli inspis tarttua.

Viihdearvosyistä voin suositella varauksetta Suomi-sarjan karsintalohkon matseja. Teilläkin siinä nurkilla 2 tiimiä pelaamassa noita. Kyllä on vauhtia, vaaratilanteita ja läpiajoja molemmilla tiimeillä keskimäärin 1/vaihto :D

(Ja tuntuu toimivan ainakii meiksillä jonkuulaisena hermolomana aina Jukurien matseista, kun käy kattomassa välillä HydOn pelejä, eli jos jossain vaiheessa siellä taas alkaa KooKoon otteet kiristämään ohimossa, ni ei muuta ku kuusaalaisten peliä kattomaan. :) )
 

Fordél

Jäsen
Ja muistetaan myös sekin, että Toni Niemen edellinen kausi oli myös tehopisteillä mitattuna melkoinen täysosuma. Eli vaikka itsekään en ollut vakuuttunut pakiston käsien määrästä, niin en usko ettei KooKoo olisi luullut kasanneensa riittävän osaavan miehistön. Syväsalmen, Kauton ja Virkin osalta vaan tuli tehtyä virhearvio.

Toni Niemi teki viime kaudella hienot pisteet, mutta en ole missään vaiheessa laskenut häntä erityiseksi kiekolliseksi pakiksi. Sen verran monta vuotta on Niemen peliä tullut katsottua (Ilves ja KooKoo) ettei noi tehopisteet ainakaan mua ole hämänneet enkä usko KooKoon johtoakaan hämänneen. Niemi pelaa koko ajan oma pää edellä. Hänestä on kehittynyt KooKoossa hyvä yleispakki, joka pystyy pelaamaan kiekkokontrollijoukkueessa hyvänä pakkina. Kuitenkaan miksikään viivapelotteeksi, ylivoiman pyörittäjäksi tai erityisen hyväksi pelinavaajaksi hänestä ei ole, mutta ei ole tarviskaan.

Virkin luokittelin myös ns. peruspakiksi, mutta odotin Kautolta kovempia kiekollisia tekoja. Odotin sellaista Tarkiaista, joka hoitaisi hyvin toisen kiekollisen pakin tontin, mutta tässä hän on ollut todella suuri pettymys. Kautto ei ole ottanut oikeastaan mitään vastuuta kiekollisesta pelistä eikä pelirohkeus, pelikäsitys ja taitotaso näytä riittävän. Vielä kun Syväsalmikin vähän floppas niin kiekollinen osaaminen on jäänyt liian vähäiseksi eikä sitä ole paikattu esim. Kirenin hankinnalla. Kipru oli jo selkeästi parempi haku tälle osastolle.
 
Toisaalta nyt Juujärven aikakaudella Sami Kautto on nostanut kiekollista profiliaan kyllä huimasti. Ja on ollut näissä kahdessa kotimatsissa yksi näkyvimmistä puolustajista. Toivotaan, että mies tekee nousun massasta ja ottaa kiekollista roolia.

YV:llä kyllä Kirpusoff - Julkunen pari viivassa toimii ihan huikean hyvin, kun Kipru pitää kokemuksen tuomalla rauhallisuudella kiekkoa varmasti lavassaan ja osaa ottaa paineen pois laukojalta ennen syöttöä. Siitä sitten passi Julkuselle ja tuo järkyttävä lämäri pamahtaa reppuun.. Julkusella on kyllä yksi kovimmista vedoista mitä olen nähnyt nykypäivän suomalaisessa kiekkoilussa ja ennenkaikkea lämärissä todella nopea ja helpon näköinen "release".
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Spekulaatioita

Mestiksen kärjellä on runkosarjaa jäljellä vain yksi kierros ennen haastekierroksen otteluita. KooKoo on pelannut sarjan lopussa pullat uuniin sangen huikealla tavalla, sillä kaikki on vielä omissa käsissä.

Mahdollisuuksia on vaikka mihin. Etenkin, kun Kouvolassa tunnetusti osataan taktikoida ylivertaisesti muihin Mestis-paikkakuntiin verrattuna. Lauantain sangen ratkaiseva kierros alkaa muualla klo 17:00 ja Kouvolassa klo 18:30, jonkun höntsäottelun takia. Oikeat syyt ovat aivan muualla. Tästä myöhemmästä alkamisajasta johtuen KooKoo voi yrittää sijoittua sarjassa kolmanneksi Sportin ja Jukureiden voittaessa ottelunsa varsinaisella peliajalla, koska muut ottelut ovat jo päättyneet, kun Kouvolassa ollaan vasta ensimmäisellä erätauolla.

Sportin ja Jukureiden voittaessa ottelunsa jo varsinaisella peliajalla hurjin taktiikka olisi ottaa ottelusta vain kaksi pistettä eli voittaa jatkoajalla tai rankkareissa. K-Vantaalle ottelulla ei luultavasti ole merkitystä, joten KooKoon jatkoaikavoitto ei ole todellakaan kovin kaukana. Tällöin sarjataulukko näyttäisi tältä ennen haastekierroksen otteluita:

Sport 89
Jukurit 88
KooKoo 88

KooKoolla on huonoin maalisuhde joukkueista eli se jää tasapisteissä aina Sportin ja Jukureiden taakse, mutta silti Jokipojat kotona ja SaPKo vieraissa tuntuisi paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin Sport/Jukurit x2 peräkkäisinä päivinä. Sarjan kolmonen saa vielä välipäivän viimeisiin otteluihin, josta on varmasti hieman etua.

Kolmossijalta sarjan voitto tuntuisi jopa helpommalta kuin kakkossijalta, koska kakkossijalta vaaditaan kaksi voittoa todennäköisesti juuri Sportista, ja Vaasasta voiton hakeminen ei ole helppo tehtävä. Lisäksi voitot pitäisi todennäköisesti tulla varsinaisella peliajalla, joten taktikoinnille on tilaa.

13.2 KooKoo - Jokipojat
15.2 SaPKo - KooKoo
14.2 Sport - Jukurit
15.2 Jukurit - Sport

Vaihde vapaalle alkuillaksi, ykkönen sisään jatkoajalla ja sitten kaasu pohjaan ja runkosarjan voittoon. Siinä taktiikka, joka onnistuessaan herättää varmasti tuntemuksia Vaasassa sekä Mikkelissä.

Olin juuri kirjoittamassa samaa mitä KKtig ehtikin jo kertoa, eli Kautto on nostanut tasoaan selkeästi Juujärven aikana. Aika yllättävää, mutta silti tuollaista on usein tapahtunut monissa joukkueissa valmentajan vaihtuessa.
 

Fordél

Jäsen
YV:llä kyllä Kirpusoff - Julkunen pari viivassa toimii ihan huikean hyvin, kun Kipru pitää kokemuksen tuomalla rauhallisuudella kiekkoa varmasti lavassaan ja osaa ottaa paineen pois laukojalta ennen syöttöä. Siitä sitten passi Julkuselle ja tuo järkyttävä lämäri pamahtaa reppuun.. Julkusella on kyllä yksi kovimmista vedoista mitä olen nähnyt nykypäivän suomalaisessa kiekkoilussa ja ennenkaikkea lämärissä todella nopea ja helpon näköinen "release".

Tämä on jo hiton iso apu KooKoon ylivoimaan, että on löytynyt ykkösylivoimaan hyvä viivapari. Vielä toiseen ylivoimaan hyvä kaksikko, jossa toinen osaa laukoa ja toinen rauhottaa peliä niin ehkä ylivoimakin on vielä nostettavissa uudelle tasolle. Toinen kaksikko voisi löytyä seuraavista nimistä: Kautto, Niemi, Baker, miksei jopa Lustberg. Forsberg ja Virkki menevät korkeintaan maskimiehenä.
 
Toinen YV voisi kokeilla esimerkiksi Virpiö - Niemi viivaparia missä Niemi pelaa rauhoittavaa osapuolta ja Virpiö suoltaa tulta maalille. Jounilla on huikaisevan hyvä suoraan syötöstä veto mielestäni, jopa parempi kuin Luigilla. Baker ei kyllä mene viivassa, koska hänellä ei ole kovin hääppöinen veto, mutta toisaalta mies kyllä tekee nykyään töitä ihan älyttömästi.

Aika jännä tuo Koryn tilanne ennen dominoi vahvalla voimakkaalla luistelulla tilanteita ja kiekollisestikin ajatukset napsui Clarken ja Nistaksen kanssa kuin nenä päähän. Nyt Leipuri taas on ottanut vähän likaisemman työn roolia mitä ei olisi uskonut miehestä ensimmäisen kauden jälkeen.. Ilmeisesti hän on myös JJ:n suosikkipelaajia, joten eiköhän mies ole vielä pitkään Kouvolassa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mestiksen kärjellä on runkosarjaa jäljellä vain yksi kierros ennen haastekierroksen otteluita. KooKoo on pelannut sarjan lopussa pullat uuniin sangen huikealla tavalla, sillä kaikki on vielä omissa käsissä.

Mahdollisuuksia on vaikka mihin. Etenkin, kun Kouvolassa tunnetusti osataan taktikoida ylivertaisesti muihin Mestis-paikkakuntiin verrattuna. Lauantain sangen ratkaiseva kierros alkaa muualla klo 17:00 ja Kouvolassa klo 18:30, jonkun höntsäottelun takia. Oikeat syyt ovat aivan muualla. Tästä myöhemmästä alkamisajasta johtuen KooKoo voi yrittää sijoittua sarjassa kolmanneksi Sportin ja Jukureiden voittaessa ottelunsa varsinaisella peliajalla, koska muut ottelut ovat jo päättyneet, kun Kouvolassa ollaan vasta ensimmäisellä erätauolla.

Sportin ja Jukureiden voittaessa ottelunsa jo varsinaisella peliajalla hurjin taktiikka olisi ottaa ottelusta vain kaksi pistettä eli voittaa jatkoajalla tai rankkareissa. K-Vantaalle ottelulla ei luultavasti ole merkitystä, joten KooKoon jatkoaikavoitto ei ole todellakaan kovin kaukana

....

Vaihde vapaalle alkuillaksi, ykkönen sisään jatkoajalla ja sitten kaasu pohjaan ja runkosarjan voittoon. Siinä taktiikka, joka onnistuessaan herättää varmasti tuntemuksia Vaasassa sekä Mikkelissä.

Lukaisin tän jo aiemmin illalla ja hymähdin kouvolalaisten ylivertaiselle taktikoinnille. Lukaisin sitten toisen kerran hieman enemmällä ajatuksella läpi, kun oli kopsattu jo Jukurienkin foorumille ja kyllähän tässä tosiaan aikamoiset voiton avaimet on pelattu KooKoolle kun yhtään tarkemmin miettii. Kyllä parrat pärisevät jos taktiikat noin menevät, Spårahan nyt tunnetusti voittaa kaikki loput matsit, mutta Jukureille ei jää kuin huonoja vaihtoehtoja loppuun... Otetaan 1 piste, jolloin KooKoo voi ottaa 3 ja johtoasema (hieman) turvallisempi 2. sijaan. Tai otetaan 3 ja sit mestari-Sportia vastaan viimeisiin matseihin (ja KooKoolla todennäköisempi 2. paikka sarjassa). Tai 2 pistettä ja melkeinpä täysin varmasti jämähdys kolmanneksi.

Meiksin spekulaatiot nojaa kaikki siihen, että muien pelit menee just taktiikan mukaan ja Jukurit vaan heiluu tuuliajolla. ;)

Mutta joo, kyllähän täälläkin suunnalla alkaa parta päristä, jos tuossa nyt käy kylmät ja kalpatukset lauantaina. Siinä voi sitten sauna-illan viitteessä, pienessä kaljassa, runoilla hurjaa kirousta salaliittoilevia ja juonittelevia kouvolalaisia kohtaan :D (Ja suatanan kapinettipäättäjät ku tuollai suatte vua ratkasupelitkii alkamaa ihan omija aikojaa, perkule!11!!1)
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Ei kuulostaisi pöllömmältä laittaa Virpiötä viivaan.
Kyllähän JJ on kovasti Bakeria kehunut ja ei ihme. Kyllähän Baker on peliään parantanut ja siirtynyt vähän sinne Forsbackan rooliin päin. Baker mielummin laidassa vai sentterinä? Itse näkisin laidassa missä oletettavasti pelaa kun Iivo tulee takasin kehiin. Eihän Baker mikään sentteri ole koskaan ollutkaan paitsi näissä paikkaus tehtävissä.

Eikä tuo spekulaatio varmaan kovin väärässä ole. Niin.. mielummin pelata Kouvolassa kun käydä pelaamassa Vaasassa.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Eikä tuo spekulaatio varmaan kovin väärässä ole. Niin.. mielummin pelata Kouvolassa kun käydä pelaamassa Vaasassa.

En usko mihinkään taktikointiin KooKoon osalta. Eiköhän kaikki pelit lähdetä voittamaan. Ja ei nuo SaPKo ja Jokipojat pelitkään mitään läpihuutojuttuja ole. Taktikoinnissa on se vaara, että jää lopulta luu käteen.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo olisi voinut "taktisesti" hävitä K-Vantaalle jos kyseessä olisi ollut vieraspeli. Otteluun on kuitenkin tulossa reilusti yli 2000 katsojaa joten KooKoo ei voi näyttää pelleltä yleisön ja yhteistyökumppaneiden silmissä.
 

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo olisi voinut "taktisesti" hävitä K-Vantaalle jos kyseessä olisi ollut vieraspeli.

Tuollaisten taktiikoiden vouhottajat unohtavat, että urheilija pelaa aina voittaakseen. " Taktikoidessaan " menettää vain oman taktiikkansa ja rytminsä. Vain pelatessaan voitosta täysillä pelaaja ( joukkue ) kehittyy ja menee eteenpäin.
 

"TeeWeeKaks"

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo olisi voinut "taktisesti" hävitä K-Vantaalle jos kyseessä olisi ollut vieraspeli. Otteluun on kuitenkin tulossa reilusti yli 2000 katsojaa joten KooKoo ei voi näyttää pelleltä yleisön ja yhteistyökumppaneiden silmissä.

Olen samaa mieltä tästä. Historia osoittaa, että näissä lopputaktikoinneissa ei ole koskaan käynyt hyvin. Paras taktikointi on pelata niin hyvin kuin pystyy!
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Historia osoittaa, että näissä lopputaktikoinneissa ei ole koskaan käynyt hyvin. Paras taktikointi on pelata niin hyvin kuin pystyy!

Mikähän historia tällaisen osoittaa?

En minäkään taktikoinnin kannattaja ole, mutta tokihan joskus voi laittaa kakkosveskarin maaliin ja antaa vähälle vastuulle jääneille hiukan enemmän peliaikaa jne.
 

Fordél

Jäsen
Mikähän historia tällaisen osoittaa?

En minäkään taktikoinnin kannattaja ole, mutta tokihan joskus voi laittaa kakkosveskarin maaliin ja antaa vähälle vastuulle jääneille hiukan enemmän peliaikaa jne.

Niin kyllähän esim. Ruotsin maajoukkue on hieman taktikoinut, kun se helpotti tulevaa urakkaa Olympia-turnauksessa ja lopulta voitti koko turnauksen. Toki eihän tästä ole kuin yhden pelaajan lausunto (jonka myöhemmin perui), mutta itse uskon näin tapahtuneen, hyvällä lopputuloksella vielä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
En usko kenenkään olettavankaan, että KooKoo lähtisi tarkoituksella menettämään pisteitä lauantaina. Mutta tosiaan täysin mahdollista, että Rämö aloittaa luukkuvahtina ja peluutuksessakin voi jotain eroa olla ns. kuolemanpeleihin.

Eipä siinä, kaikki on viimeistään ensi viikolta lähtien voitettava jos mielii mitään tänä keväänä saavuttaa. (Ja niinhän sen kuuluukin olla, taktikoinnillakaan ei voi ainakaan enää finaalisarjaa voittaa :) )
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mikähän historia tällaisen osoittaa?

En minäkään taktikoinnin kannattaja ole, mutta tokihan joskus voi laittaa kakkosveskarin maaliin ja antaa vähälle vastuulle jääneille hiukan enemmän peliaikaa jne.
Ei mikään.

Jalkapallosta tulee ensimmäisenä mieleen EM-kisat -04, jolloin *Ruotsi ja Tanska pelasivat selkeän soputuloksen 2-2, jolla molemmat maat menivät jatkoon ja Italia karsiutui näiden kolmen maan keskinäisten otteluiden tehtyjen maalien perusteella. Vain 2-2 tulos mahdollisti tämän. Jääkiekossa Ruotsi pelasi Torinon olympialaisissa sopupelin Slovakiaa vastaan ja hävisi 0-3. Täten Ruotsi vältti Venäjän ja Kanadan kohtaamisen ja sai vastaansa Sveitsin ja Tsekin. **Peter Forsberg lipsautti tunnetusti tämän tiedon viime joulukuussa.

Toisaalta tahallaan häviäminen ei ole sopupeliä sanan varsinaisessa merkityksessä, eli kyseessä on vain ruotsalaisten huikea taktinen osaaminen, jolla helpotetaan yleensä turnausmuotoisissa tapahtumissa tietä finaaliin.

Toivon tavallaan, että Sport tai Jukurit kompastuu lauantain alkuillan otteluissaan, jolloin KooKoo näkee jo ajoissa ettei taktikoinnille ole tarvetta. Täten KooKoo voi pelata tämän jälkeen runkosarjan lopun sata lasissa ja kuitata omalla suorittamisellaan sarjan ykköstilan ennen playoffien alkua. Etenkin Sportia vastaan kotietu olisi todella suotava, koska Vaasan veri ei välttämättä vapise Vaasassa kovin usein.

*ensimmäinen linkki vie MTV3:n verkkosivuille, jossa on artikkeli vuonna 2004 pelattuihin jalkapallon EM-kisoihin liittyen.
**toinen linkki vie yle.fi verkkosivustolle viime vuoden joulukuussa julkaistuun uutiseen sopupeleistä. Kuvassa on Peter Forsberg, kolme kruunua ja Eastonin hanskat.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
En usko kenenkään olettavankaan, että KooKoo lähtisi tarkoituksella menettämään pisteitä lauantaina. Mutta tosiaan täysin mahdollista, että Rämö aloittaa luukkuvahtina ja peluutuksessakin voi jotain eroa olla ns. kuolemanpeleihin.

Kaulion peluuttaminen olisi varsin suotavaa K-Vantaata vastaan. Rämö peluutettiin melko puhki jo aiemmin. Mikkelissä 8.2. nähtiin taas HuippuRämö, kun oli vähän saanut aikaa kasata pelihuumoria.

Tässä kun puhutaan Esityksistä runkosarjassa niin sen verran kommenttia Jukurit - KooKoo -ottelusta että kovat oli varmaan kaikilla odotukset. Etenkin pelin tason suhteen. Olin lueskelevinani tuolta pettyneisyyttä odotuksiin nähden.

Itse olen tässä viskaillut muutamalle tutulle kommenttina, että Mestis on menossa siihen suuntaan, että pelit eivät ole enää niin viihdyttäviä. Peli on taitotasoon nähden liian nopeaa. Pelit saattavat näyttää koheltamiselta. Mutta minkäs teet. Eipä tuota nopeutta saa millään säännöllä vähennettyä. En toki toivo kunnon "kahvakiekon" paluuta.

1.erässä KooKoo pelasi aivan loistavasti. Viisikko liikkui tiiviinä ja ajoitukset olivat erittäin hyviä koko kentän alueella. Kun nyt vaan saataisiin peli sille tolalle, että se "kulkee". Joukkuepeleissähän on sellainen kumma lainalaisuus että kun peli kulkee, niin kaikki on helppoa. Maalejakin tulee kuin itsestään. Sportilla näyttää olevan tällainen tilanne nyt. Se tappio Kouvolassa menköön sitten väsymyksen tai KooKoon paremmuuden piikkiin, mutta Sportilla näyttää nyt olevan helppoa.

Sen verran voisi kommentoida esitystä, että näitä samantyylisiä pelejä nähtiin jo Lehkosen aikana ja niistäkin tuli noita tiukkoja voittoja. Ei ehkä Jukureista ja Sportista, mutta monesta muusta.

Pelillisesti KooKoon hienoin näkemäni ottelu on edelleen 7.2.2012 Talvisalossa SaPKo - KooKoo 2-0. Siinä KooKoo hallitsi totaalisesti 2/3 -ottelua koko kenttäaluetta vielä hienommin kuin 1.erässä Jukureita vastaan. 3.erässähän SaPKo ei voinut kuin roiskia, tuoda kiekko väkisin puolustusalueelta ja luovuttaa se KooKoolle. He eivät oikeastaan edes päässeet roiskimaan päätykiekkoja, koska ne olisivat menneet pitkiksi. Mutta tulosurheilussa voidaan tietysti sanoa, että huono peli. Rämölle meni siinä 1helppo ja viimeinen tyhjiin. KooKoolle ei pomppinut mikään paitsi putkiin, niukasti ohi ja ihan mihin muualle tahansa kuin maaliin.

Mutta josko se HuippuMestisKiekko on sitten nykysin tuollaista, kuten KooKoo - Sport ja Jukurit - KooKoo. Intensiteetti ja tila on niin vähissä ja maalivahdit ovat kovaa luokkaa eli marginaalit ovat todella pieniä. Pelihän oli mielestäni viihdyttävä vaikkei maalijuhlaa tarjonnutkaan. Mutta ymmärrän myös sen, että jotkut katsojat kokevat tällaiset pelit huonoiksi ja ahdistaviksi kun maalijuhlaa ja hienoja kuvioita ei tule. Tai jos tuleekin hyviä kuvioita niin tapahtumat tulevat niin nopeasti, että ei niitä aina ehdi nähdä kunnolla eli silmänruoka on vähissä kun silmä ei ehdi kaikkeen mukaan.
 

"TeeWeeKaks"

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huh-hu! Täällä nostetaan esiin Ruotsin lätkäjoukkueen ja potkupallojoukkueen tekemisiä, kun keskustelu pitäis olla vain KooKoosta. Ei ole kyllä montaa vuotta siitä, kun seura yritti taktikoida helpompaa playoff-vastustajaa, mutta heikosti kävi: Hokki pudotti heti! Eikä se, että laittaa Kaulion maaliin ole suurta taktikointia. Tosin ainahan eri pelaajien peluuttamisella haetaan tiettyä taktikointia. Lähinnä toivon vaan, että joukkue pelais asenteella ja ei miettis liikaa. Kaikki voitetaan ketä eteen tulee! ;)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Runkosarjan voitto ei enää ole omissa käsissä, mutta kakkossija olisi. Eli jos voitetaan sekä Jokipojat että SaPKo, ja ainakin toinen niistä varsinaisella peliajalla, niin kakkossija on varma.

Viisi pistettä voi riittää myös runkosarjan voittoon, mikäli Jukurit ja Sport tasaavat pisteet 3-3.

Kakkossijaan voi riittää parhaimmillaan kaksikin pistettä, mikäli Jukurit-Sport -pelien pisteet menee jommallekummalle puhtaasti 6-0.
 

Fordél

Jäsen
Ihan täyttä paskaa oli edelleenkin KooKoon ylivoima. Eilen ei saatu edes kuviota kuntoon kuin muutaman kerran. Vain Liukkosella taito kontrolloida kiekkoa ja rauhoittaa pelaaminen ylivoimalla. Jos ylivoimaa ei saada rauhotettua edes Kouvolan lentokentällä niin miten se onnistuu kapeammissa kaukaloissa? Juujärven on ehdottomasti saatava tähän ylivoimaongelmaan ratkaisu tai muuten KooKoo ei tule pelaamaan tällä kaudella finaaleissa.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Tänään (poikkeuksellisesti) maanantaina pelataan sitten runkosarjan viimeinen kotiottelu alkaen 18.30, vieraiksi saapuu Jokipojat ja täällä lisää juttua ottelusta. Kaik mukhaan kannattamahan!
 

Patrick Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
4-1 kotivoitto Jokipojista ja päästiin harjoittelemaan ylivoimaakin ihan mukavasti. Yksi maali oli treenin tulos. Nyt saatiin jo useamman kerran kiekko pyörimään vastustajan alueelle, mutta eipä se vieläkään valmista ollut. Silti askel oikeaan suuntaan.

Parasta koko pelissä oli mielestäni Muhonen-Baker-Virpiö ketjun iloinen peli. Koko kolmikko esitti ehkä koko kauden parasta peliään. (ainakin niistä n.10:stä pelistä, joita olen nähnyt) Luistin liikkui mukavasti ja paikkojakin saivat aikaiseksi lähes joka vaihdossa.
Tästä kolmikosta on meille vielä paljon iloa. Näkisin mielelläni koko kolmikon ensikaudellakin Kookoossa.
 

Anaconda

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Runkosarja pulkassa, ennakko-odotuksien mukainen 2. sijoitus saavutettiin.

Puolustus ja maalivahtipeli on ollut koko kausi silmälläpitäen meidän osa-alueista parasta. Hyökkäyspeli ja varsinkin maalinteko on ollut tervanjuontia.

Pelaajia jos arvioisi niin itselle eniten jäänyt positiivisesti mieleen Julkunen, Liukkonen ja Baker.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Puolustus ja maalivahtipeli on ollut koko kausi silmälläpitäen meidän osa-alueista parasta. Hyökkäyspeli ja varsinkin maalinteko on ollut tervanjuontia.

Pelaajia jos arvioisi niin itselle eniten jäänyt positiivisesti mieleen Julkunen, Liukkonen ja Baker.

Julkunen oli hyökkääjistä positiivisin. Baker on piristynyt, mutta 9 maalia ja 26 pinnaa on aika vähän. Tosin Lehkosella oli varmaan osansa siihen, ettei Baker ole noussut esiin kuin vasta loppukaudesta. Liukkoselta ihan ok kausi, mutta ei huikea.

Puolustus on pelannut kyllä kokonaisuutena hyvin kun omiin on mennyt noin vähän, mutta aika vaikea sieltä on ketään onnistujaa silti kaivaa esille. Niemi tietysti pelaa aina tasaisen varmasti, mutta siinäpä se melkein onkin. Rämöä pitää tietenkin kehua, mutta aika vähissä ja melkein yhden käden sormin on laskettavissa selkeät onnistujat. Positiiviset yllättäjät lasketaan sitten jo sirkkelimiehen sormin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös