Esimerkkejä Venäjän vaikutusyrityksistä Suomessa

  • 27 953
  • 160

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En viitsi spämmätä presidentinvaalit 2018 keskustelua Venäjään liittyvillä asioilla, joten avaan uuden ketjun. Ei ole hyvä, jos siellä varsinainen vaali ja voimasuhteet jäävät erilaisten Venäjään liittyvien asioiden jalkoihin.

Tässä ketjussa on tarkoitus käsitellä Venäjän Suomeen suuntaamia uusia vaikutusyrityksiä joko vaaleihin tai muuhun liittyen. Esimerkiksi Venäjän ulkoministeri Lavrovin väite marraskuun alussa, että Suomen ulkoministeri Soini halusi Venäjän mukaan hybridikeskukseen, on hyvä esimerkki pahasta tarkoituksesta. Sen tavoite on tietenkin aiheuttaa sekaannusta Suomessa ja EU:ssa.

Venäjä sanoo Suomen haluavan Venäjän mukaan Helsingin hybridikeskukseen – Soini kiistää Lavrovin väitteet | Yle Uutiset | yle.fi

Mutta eipä jäänyt todennäköiset valheet ja vaikuttamisyritykset Lavrovin piikkiin viime ajoita. Sauli Niinistö kertoi tänään 9.11. 2017 Putinin ilmoittaneen kesällä tapaamisessa hänelle, että Venäjä haluaa vahvan EU:n:

Putin sanoi, että vahva EU on tärkeä Venäjälle.

Mahtisuvun Wallenberg: "Digitalisaatio suuri mahdollisuus Suomelle" – Presidentti Niinistö haluaa vahvempaa EU:ta | Yle Uutiset | yle.fi

Kun jutun lukee, huomaa Niinistön hiukan ottaneen Merkelin tuekseen Putinin sanoja korostamaan. Mutta kun lukee vielä tarkemmin, huomaa ettei Merkel näin todennut. Ainoastaan sen, että Merkelin mukaan Venäjä haluaa tehdä yhteistyötä EU:n kanssa. Tämä on todella eri asia, kuin vahva EU. Putin haluaa ilman muuta yhteistyötä EU:n kanssa, sillä sehän tarkoittaa EU:lta lisää rahaa mm. Venäjän ympäristönsuojeluun ja kaikkeen muuhun, josta Venäjän läpeensä korruptoitunut johto voi saada mahdollisuuden kerryttää omaa pankkitiliään.

Mutta tartutaanpa Niinistön kertomaan. En epäile, etteikö Putin näin olisi sanonut. Uskon hyvinkin, että on sanonut. Tällaisia juttuja kerrotaan, jotta hyväuskoiset hölmöt niitä levittäisivät. Miten sitten todellisuudessa?

Venäjä hyväksyi uuden sotilaspoliittisen doktriininsa joulukuussa 2014. Seuraavaksi hyväksyttiin turvallisuusstrategia, 2015. Näissä kahdessa dokumentissa Venäjä määrittelee tavoitteensa, joihin kuuluvat mm. Venäjän vaikutusvallan lisääminen sekä etupiiriajattelu Venäjän lähialueille. Suomeksi tämä tarkoittaa Venäjän tavoitetta kontrolloida lähialueitaan (naapurimaitaa) poliittisesti ja sotilaallisesti. Helsingin Sanomien pääkirjoitus tiivistää Venäjän näkemyksen ja tavoitteet hyvin:

Suomen ero EU:sta olisi Putinin märkä uni – Yhteistyö, liittolaisuudet ja diplomatia ovat pienen maan olemassaolon edellytys - Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat

Niinistön motiiveista on mahdoton sanoa mitään. En olisi kuitenkaan ihan heti uskonut virassa olevan presidentin toistavan Putinin valheita, kun Putin on sekä osoittanut jatkuvasti käytännön sotilastoimin ja hybridisodallaan seisovansa tiukasti Venäjän hyväksymien doktriinien takana.

Tag @Sako @vlad
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Hyvä ja tärkeä ketju.

Venäläinen tyttöystäväni yritti härskisti vaikuttaa minuun sanomalla, että saan suihinoton jokaista väitöskirjani valmistunutta sivua kohti, jos luen tohtoriksi. Muutakin informaatiosodankäyntiä ja mielipiteenmuokkausta on ollut sisar venäläisen taholta, mutta tämä näin esimerkkinä, kun niitä pyydettiin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niinistön motiiveista on mahdoton sanoa mitään. En olisi kuitenkaan ihan heti uskonut virassa olevan presidentin toistavan Putinin valheita, kun Putin on sekä osoittanut jatkuvasti käytännön sotilastoimin ja hybridisodallaan seisovansa tiukasti Venäjän hyväksymien doktriinien takana.
Lisää valtaa presidentille perinteisesti Kremlin kautta. Tuo on mun keksimistä motiveista se Suomelle suosiollisin....(vaikka siinäkään ei voi Niinistön isänmaallisuudella kehua.)
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokerien KHL-sopimusta on käsitelty paljon ja hartaasti Jokerien ja KHL:n eri ketjuissa. Asiasta on väännetty puolesta ja vastaan. Koska Jokerien uusin tilinpäätös tuli eilen julkiseksi, minusta nyt on hyvä paikka pohtia Jokerien merkitystä Venäjän politiikassa.

Perusväite on helppo esittää: jos Venäjä maksaa neljässä kaudessa Jokerien tappioita vajaat 50 miljoonaa euroa, Venäjä ei tee sitä hyvää hyvyyttään tukeakseen suomalaista jääkiekkoa. Tappioiden maksajista ei ole täysin varmaa tietoa, mutta Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen on melko suoraan todennut miljardööri Gennadi Timchenkon olevan isossa roolissa, kun Jokerien rahoitusta käsitellään. Timchenko saa isoja urakoita Venäjän valtion hallinnolta, kuten saa myös yksi Jokerien omistajista, Roman Rotenberg.

Jääkiekko on ollut Venäjällä aina urheilun lisäksi myös politiikkaa. Sillä oli jo iso merkitys kauan sitten, kun neuvostoliittolaiset seurat kävivät pelaamassa NHL-seuroja vastaan tai kun Neuvostoliitto ja Kanada kohtasivat kahdestaan. KHL:n perustaminen oli politiikkaa ja sen yksi perustajista oli Putin. KHL:n tehtävä oli laajentua läntiseen Eurooppaan ja luoda sarja, joka pyörii pitkälti venäläisen rahoituksen turvin. Hanke epäonnistui, koska perinteiset läntiset maat estivät KHL:n laajentumisen. Ne eivät halunneet venälaisestä rahasta riippuvaa joukkuetta kilpailijaksi omalle sarjalleen.

Paitsi Suomi. Kalervo Kummola ja Hjallis Harkimo järjestivät asian niin, että Jokerit lähti KHL:ään ja liigaseurat saivat lähdöstä miljoonakorvaukset. Kun tämä huomioidaan, venäläisrahoittajat ovat maksaneet tähän mennessä Jokerien KHL-taipaleesta vajaat 60 miljoonaa euroa. Nämä rahat ovat menneet toimintakuluihin, pelaajien palkkoihin ja veroihin. Verot maksetaan Suomeen.

Miksi Venäjältä löytyy merkittäviä tahoja, jotka haluavat pitää Jokerit KHL:ssä ja tekivät ennen kuluvaa kautta peräti viiden vuoden jatkosopimuksen? Tähän ei ole varmaa vastausta. Virallinen selitys on se, että Jokerit on katsojia kiinnostava joukkue, jolla on myös annettavaa jääkiekkoseuran johtamisen osalta KHL:ssä. Molemmat pitävät paikkansa.

Mutta ne eivät tietenkään kerro, miksi Jokereihin on nyt laitettu jo lähes 60 miljoonaa euroa neljässä vuodessa. Voidaan esittää kuitenkin arvio. Jokerit on yksi osa Venäjän pyrkimyksiä saada poliittista ja taloudellista jalansijaa läntisessä Euroopassa. Venäjä rahoittaa KHL-seuroja myös parissa NATO-maassa, joskin niiden omavaraisuus ja katsojakiinnostus on huomattavasti Jokereita heikompi.

Oma näkemys on, että Venäjälle sen ulkomailla eri tavoin rahoittamat KHL-seurat ovat jääkiekon lisäksi osa Venäjän ulkopolitiikkaa. Urheilullisesti tavoitteena on esitellä hyvää jääkiekkoa ja vielä parempaa jääkiekkoa KHL:n suurseurojen esittämänä, kun ne tulevat esimerkiksi Helsinkiin. Tämä asia nostetaan usein esille ainoana KHL:n tavoitteena: luoda ja tuoda hyvää jääkiekkoa kaikille.

Mutta kuten aina ennenkin, venäläisessä jääkiekossa on poliittinen puoli. Jokerien avulla Venäjä pyrkii rakentamaan positiivista mielikuvaa Venäjästä, ja vaikuttamaan sitä kautta Venäjälle suotuisiin päätöksiin. Vaikka asioita ei voida suoraan kytkeä, Venäjän puolelta Jokereita rahoittavat Putinin lähipiirissä olevat miehet. He tekevät sen, mitä Putin pyytää ja mitä on sovittu. Tällöin tavoitteena saattaisi olla vaikuttaminen Suomessa mm. positiivisemman Venäjä-kuvan avulla Venäjän laajempiin pyrkimyksiin esimerkiksi Suomen energian ja liittoutumattomuuden osalta.

***

Samaa mieltä @Sako siitä, että tuo voisi olla yksi motiivi.
 

ss74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jokerit FC
Mutta ne eivät tietenkään kerro, miksi Jokereihin on nyt laitettu jo lähes 60 miljoonaa euroa neljässä vuodessa.

Päälle voisi varmaan laskea Hartwall Are(e)nan investoinnit, 100 miltsiä lienee aika lähellä koko seikkailun hinnaksi?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Päälle voisi varmaan laskea Hartwall Are(e)nan investoinnit, 100 miltsiä lienee aika lähellä koko seikkailun hinnaksi?

Kyllä vain. Hartwall Arena on monessa suhteessa mielenkiintoinen hankinta. Tarkoitus oli jääkiekon ja suomalaisten tapahtumien lisäksi luoda siitä yksi piste ketjussa Helsinki-Pietari-Moskova, jonne tuotasiin kuuluisia ja yleisöä vetäviä artisteja kiertueelle. Venäjän hyökättyä Ukrainaan tilanne muttui monin tavoin. Arena on kuitenkin kiinteistö mielenkiintoisella paikalla.

Suojelupoliisi antoi 27.9. 2016 eduskunnalle lausunnon (linkki alla), jossa on seuraava mielenkiintoinen kohta:

Suomessa on havaittavissa sekä ilmiöitä, joissa voi olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen että suoranaisesta vaikuttamisesta. Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti. Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2016-AK-75745.pdf

Mitä kiinteistöjä ja liikenneväyliä Supo tarkemmin tarkoittaa, se ei lausunnosta selviä. Mutta olisi sinisilmäistä väittää, että 100 % varmuudella pääradan viereissä sijaitseva jättihalli ei voisi kriisitilanteessa olla Supon mainitsemalla tavalla Venäjän käytössä.

Edellinen ei myöskään mielestäni tarkoita sitä, että Arenan hankintarkoitus olisi luoda Suomeen kriisitlanne. Kyllä sen tausta on hyvin todennäköisesti rauhanomainen. Mutta Supo tuskin turhaan viittaa ilmiöön maakaupoissa ja niiden mahdollisesta hyödyntämisestä, josta se on huolissaan.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaffala olisi käyttökelpoinen, jos Hki olisi tarkoitus vallata yllätysikulla ja erikoisjoukkojen operaatiolla. Ja rataliikenteen valtakunnallinen ohjaussysteemi on lähellä, mutta sotilasliikenettä ei juurikaan ohjata raiteille kiristyneessä tilanteessa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Totta @Sako ja ihan toiseen asiaan, jonka lisään selvennykseksi ylempänä olevaan Jokerien tilannetta käsittelevään taustaan. Näyttäisi siltä, että Jokereissa tapahtuu omistajamuutos. Pääomistaja Harkimo on blogikirjoituksensa perusteella jäämässä sivuun:

On vaikea ennakoida mitä Jokereille tapahtuu tulevaisuudessa. Jotenkin alkaa tuntua, että olen oman osani seuran puolesta tehnyt

”Loppupalkkaa ei tule, jos vaihdat seuraa” – Jokerien puoli vuosisataa | Hjallis Harkimo | Blogit | Iltalehti.fi

Tätä seuraan mielenkiinnolla. Kuka tulee Harkimon tilalle (jos tulee), ja millaista roolia tämä taho näyttelee suhteessa Jokerien venäläisiin omistajiin (49%) ja Arenan omistajiin (100%). Millaiset todelliset vaikutukset mahdollisella omistajavaihdoksella on Suomessa - vai käykö niin, että venäläiset hallitsevat myös Jokerien osake-enemmistöä.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Myykö Harkimo bulvaanille vai itsenäiselle toimijalle? Selänettä on esitetty naamioksi joissain median jutuissa...
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Kyllä se venakko siellä Moskovalaisen hotellin baarissa ihan kerrasta uskoi kun sanoin nätisti njet. Pietarissa ja muutamassa muussakin paikassa myös.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Myykö Harkimo bulvaanille vai itsenäiselle toimijalle? Selänettä on esitetty naamioksi joissain median jutuissa...

Niinpä. Kun päätös viisivuotissuunnitelmasta eli viiden vuoden rahoituksesta tehtiin viime keväänä, Jokerien toimitusjohtaja Kohonen totesi ulkomuistista, että omistaja-asioista puhutaan joskus myöhemmin. Tuo tokaisu yhdistettynä Harkimon blogin tekstiin vaikuttaa nyt siltä, että Jokerien viisivuotisen KHL-apurahan yhteydessä sovittiin myös omistajajärjestelyistä. Jos näin oiisi, mahdollinen uusi omistaja on jo tiedossa.

Mediassa on ollut spekulointia sillä, että venäläiset pitävät Harkimoa vaikeana omistajana. Jo vähän yli vuosi sitten oli juttua, joissa kyseltiin, kuinka pian Harkimo myy Jokerit. On ollut erilaista vuotoa, joissa on kerrottu Selänteen tai Salonojan tulevan omistajaksi. Kiekkotermein voi sanoa, että venäläisiä omistajia edustava Kai Paananen on paineistanut Harkimoa pitempään. Nyt kenties jo onnistunut.

Jokerien urheilullinen tehtävä on selvä. Tarjota viihdettä Liigaa paremmilla pelaajilla, mutta ei toisaalta niin hyvää viihdettä, että se uhkaisi KHL:n suurseurojen voitonmahdollisuuksia isoissa peleissä. Takamatkalta toki saa haastaa niin hyvin, kuin kykenee. Ja mahdollisista uusista omistajista tai omistajasta riippuu ainakin jossain määrin se, kuinka hyvin vaikuttaminen Suomessa mm. positiivisemman Venäjä-kuvan avulla sovitetaan Venäjän laajempiin tavoitteisiin.

e: lisätään kpl joka jäi pois:

Sekin on mahdollista, että Jokerien KHL taival päättyy ennen aikojaan. Siihen riittää Putinin tai hänen lähipiirin päätös, jonka tausta voi olla esimerkiksi taloudellisissa syissä. Venäjällä pohditaan KHL:n tulevaisuutta ja seuroja karsitaan. Joku voi kysyä, olisiko kuitenkin parempi laittaa 15 miljoonaa euroa vuodessa venäläisten seurojen budjetteihin sen sijaan, että maksetaan ulos miljoonia vieraan maan verottajaa myöten. Venäjällä on mahdollisesti tehty arvioita, joiden mukaan Ukrainaan hyökättyään, Venäjä ei enää kykene lunastamaan jääkiekon avulla sellaista myönteistä Venäjä-kuvaa, jota on tavoiteltu.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harkimo on joutunut katsomaan touhua tiukalla ohjastuksella, koska ura eduskunnassa vaatii tiettyä varovaisuutta. Varmasti närästänyt putinin koiria.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen vähän jo päättänyt, että tulevissa presidentinvaaleissa en tule äänestämään sellaista ehdokasta, jonka mielestä Natosta pitäisi järjestää kansanäänestys. Voin vain kuvitella sitä trollauksen määrää, joka äänestykseen liittyisi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kiitokset ketjunavauksesta @Cobol - erilaisista vaikuttamisyrityksistä ja tavoista on kohtuudella materiaalia - kunhan vapaa koittaa, niin paneudun asiaan.

Tässä kohdin on hyvä myös muistaa Ahvenanmaa ja Venäjän ylisuuri konsulaatti Maarianhaminassa, sekä kiinteistöhankinnat strategisista paikoista laivaväylien varrelta.
 

Tammerforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tietääkö joku muuten miten nämä kriisinaikaiset kansallistamiset tai pakkolunastukset yrityksistä, omaisuudesta tai vaikkapa kiinteistöistä menee? Eikö ole periaatteessa mahdollista että valtion viranomaiset menevät ja vaikka voimalla häätävät esim. laivareittien varsien ulkomaiset omistaja-asukkaat tilanteen ollessa sellainen että joku sopiva lainsäädäntö on asetettu voimaan?

Samaan asiaan hieman liittyen olen sellaisessa käsityksessä että esim. Helsingin bussit omistaa joku ranskalainen taho, ja he voisivat halutessaan hakea kalustonsa pois ilman että kukaan voisi asiaan pahemmin vaikuttaa - ainakin näin oli pari vuotta sitten mahdollista.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Oma näkemys on, että Venäjälle sen ulkomailla eri tavoin rahoittamat KHL-seurat ovat jääkiekon lisäksi osa Venäjän ulkopolitiikkaa.
Totta. Mutta väitän, että sisäpoliittinen merkitys on suurempi. Venäläisille näytetään kuinka suomalaisetkin haluavat olla mukana venäläisessä järjestelmässä. Ja jokerifanit toimivat hymyssäsuin mannekiineina. Toinen asia on halu haastaa NHL ja antaa sellainen kuva, kuin KHL ja NHL olisivat samantasoisia. Ja siihen tavitaan huippuseuroja euroopasta. Ainoastaan Suomesta löytyy riittävästi idiootteja, jotka haluavat lähteä mukaan tähän projektiin, joka onnistuessaan on sulka hattuun vain venäläisille. Sisäpolitiikkaa tämäkin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
On se konsulaatti ylisuuri myös Helsingissä.

Mutta Tehtaankadun pytinkiin verrattuna Ahvenanmaalla sijaitseva konsulaatti on täysin ylimitoitettu, enää ei oikein ole mitään historiallistakaan perustetta sille, miksi kyseinen ylisuuri konsulaatti toimii Maarianhaminassa, muuta kuin se, että sitä voi hyödyntää erinomaisella tapaa "harmaan vaiheen" aikana tai epäsymmetrisessä sodankäynnissä (tai hybridisodankäynnissä - jossa sitä oikeastaan jo hyödynnetäänkin).

Venäjän vaikutusoperaationa voidaan pitää laivastovierailusuunnitelmaa Ahvenanmaalla, pääesikunta kuitenkin - onneksi - torppasi alkusyksylle aiotun koululaiva Kruzenshternin laivastovierailun. Aluksen Venäjä yritti ujuttaa vierailulle sopivasti Aurora -sotaharjoituksen aikaan.

Samoihin aikoihin Ahvenanmaalla pitivät "rauhanleiriä" Aurora-17-sotaharjoitusta vastustaneet "ruotsalaiset" rauhanaktivistit, joskin tämänkin organisaation taustalta löytyy voimakkaita kytkentöjä Venäjälle ja kyseinen rauhanleirikin järjestettiin yhteistyössä venäläisten aktivistien kanssa. Sikäli kiinnostavaa, että samaan aikaan Auroran kanssa Venäjä ja Valko-Venäjä harjoittelivat Zapad-2017-sotaharjoituksessa, mutta sitä ei ollut tarve ryhtyä vastustamaan.

Idän sotaharjoitukset ovatkin mitä ilmeisimmin rauhanharjoituksia - 70-luvun retoriikka on tehnyt paluun!

tag @Cobol
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tietääkö joku muuten miten nämä kriisinaikaiset kansallistamiset tai pakkolunastukset yrityksistä, omaisuudesta tai vaikkapa kiinteistöistä menee? Eikö ole periaatteessa mahdollista että valtion viranomaiset menevät ja vaikka voimalla häätävät esim. laivareittien varsien ulkomaiset omistaja-asukkaat tilanteen ollessa sellainen että joku sopiva lainsäädäntö on asetettu voimaan?

Tämä toimintatapa on mahdollinen tilanteessa, jossa eskaloituvaan kriisiin ajaudutaan perinteiseen tapaan, jossa jännitteen lisääntymisen myötä päädytään lopulta tilanteeseen, jossa kriisi alkaa eskaloitua, jolloin poliittisella johdolla on riittävästi aikaa (ja toivottavasti myös tahtoa) ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.

Sen sijaan, jos sotaan tai sodankaltaiseen tilaan päädytään skenaario-Krim-kautta, valtiojohdon on hyvin hankala ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, koska mitään selkeästi havaittavaa kriisiytymisen aikaa ei välttämättä edes ole olemassa, tai se voi olla sellainen, mikä ei suoraan viittaa siihen, että uhka on ulkoinen, joten epämääräisenä aikana, jolloin poliittisen johdon huomio kiinnittyy kotimaan tapahtumiin, ulkovalta voi toimittaa miehiä ja materiaalia kyseisten kiinteistöjen alueelle ja käyttää niitä operaation aloittamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä vaiheessa kun poliittinen johto herää, kiinteistöt ja rakennukset tms. ovat jo tehneet valtaosin tehtävänsä, niiden toimittua varastoina, valmistautumispaikkoina, sabotöörien majapaikkoina, tiedustelukeskuksina etc. Tällaisen skenaarion kannalta paras keino varautua on kieltää avainkohteiden lähellä olevien kiinteistöiden ja tonttien etc. myynti vähänkään epäilyttäville tahoille. Tiettyjen kohteiden ostajien taustat on syytä tarkastaa todella hyvin, vaikka ostaja olisikin suomalainen, taustalta voi löytyä vierasta rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
"Sosiaalisen median trollitilejä voisi pitää harmittomina, mutta ne ovat kiinteä osa informaatiosodankäyntiä, jolla pyritään vaikuttamaan itsenäisen valtion sisä- ja ulkopolitiikkaan vaikuttavan tahon etujen mukaisesti."

Trolli — JAANA PELKONEN
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
"Sosiaalisen median trollitilejä voisi pitää harmittomina, mutta ne ovat kiinteä osa informaatiosodankäyntiä, jolla pyritään vaikuttamaan itsenäisen valtion sisä- ja ulkopolitiikkaan vaikuttavan tahon etujen mukaisesti."

Trolli — JAANA PELKONEN

Trollitileistä voidaan siirtyä toiseen Venäjän harjoittamaan vaikuttamistapaan, jossa hyödynnetään huomattavan paljon trollitilejä sekä erilaisia aktivisteja, tarkoitan nyt toimittajiin kohdistuvaa trollaamista ja vakavampaa häirintää sekä vaikuttamispyrkimyksiä. Tämän toiminnan kohteeksi on joutunut Suomessa useampikin toimittaja, lähinnä sellaiset, jotka ovat joko kirjoittaneet kriittisesti Venäjästä (esim. Arja Paananen) tai tutkineet Venäjän informaatiovaikuttamista sekä disinformaatiomkampanjointia (esim. Jessikka Aro) tai asemoituneet jollain tapaa Venäjän toimien vastustajaksi (esim. IL:n Nina Järvenkylä ent. Leinonen raportoidessaan Ukrainan sodasta ja jouduttuaan Putkosen "mustalle listalle"). Tässä toiminnassa Venäjä hyödyntää erityisen paljon maan presidentinhallinnon alaisella RISI:llä työskentelevää Johan Bäckmania ja hänen verkostoaan, joka jäsenistön kannalta kattaa toimijoita äärivasemmalta sinne kansallissosialistisen aatteen kannattajiin saakka, merkittävässä asemassa on MV-lehti, mutta myös muita medioita ja valemedioita hyödynnetään aktiivisesti koti- ja ulkomailla. Muista Suomessa toimivista aktiivisista "medioista" voidaan mainita Vastavalkea, ja suomalaisjohtoisista DONi News Donetskin "kansantasavallan" alueelta - sen taustalla toki on puhdas venäläinen raha.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sopivasti isänpäivänä:

"Venäjän masinoima huostaanottokohu kohdistuu Suomen kansalaisееn

Venäjän uutisrintama räjähti lauantain ja suunnuntain vastaisena yönä tuttuun tykitykseen: venäläisen äidin 12-vuotias tytär otettiin huostaan jo syyskuun lopussa suoraan koulusta siitä syystä, että äiti läpsytti tytärtä t-paidalla.

Tutulta kuulostavan narratiivin tarjosi venäläiselle RIA-Novosti -uutistoimistolle Johan Bäckman, minkä jälkeen sama uutinen ilmestyi eri lähteissä liki 90 kertaa 15 tunnin aikana
..."

Venäjän masinoima huostaanottokohu kohdistuu Suomen kansalaisееn — Vakaasti rajatilassa

Ei lainkaan yllätävää, että tämänkin "tarinan" taustalta löytyy Johan Bäckman - lähes kaikissa Suomea koskettavissa lapsikaappausuutisissa venäläismedian lähteenä on Johan Bäckman. Hyvin harvoin - jos koskaan - nämä hallintoa tukevat mediat korjaavat uutisia tai täydentävät niitä jälkikäteen, käytännössä uutiset jäävät elämään sellaisenaan.

Syytä myös huomioida se, että tavattoman usein Johan Bäckman esitetään näissä yhteyksissä venäläisille "suomalaisena ihmisoikeusasiamiehenä", kertomatta jätetään kuitenkin se, että palkan* tjsp. maksajana toimii Venäjän valtio.

*: Bäckman on itse kertonut ettei ole RISI:n palkkalistoilla, sen sijaan RISI:n tietojen mukaan Bäckman työskentelee heillä - asetelmahan voi olla se, että Bäckmanille ei makseta konkreettista palkkaa vaan esim. palkkioita ja kulukorvauksia.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sopivasti isänpäivänä:
Onko taustalla joku oikea huostaanotto vai repivätkö jutun ihan ilmasta?

Näillä pyritään ennenkaikkea luomaan Suomesta viholliskuvaa Venäjän rajojen sisäpuolella. Ja taas rupes natottamaan niin maan perusteellisesti.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös