Entiset HIFK-pelaajat muualla

  • 2 388 996
  • 8 296

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Karalahti on kykyään melkoinen inhokki, niin kaikkine huume- ja sekoilu menneisyyksineen tämä saattaa olla ihan viihdyttävää luettavaa. Maailma kirja tuskin muuttaa. Taitaa Jerellä edelleen olla vähän turhat luulot itsestään.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Jeren kirjassa on mielenkiintoista lukea kertooko hän miten tarkasti nuo meillä palvellut vuodet. Lähinnä se kaikki tuki mitä seurasta annettiin miten hän siihen vastasi. Frankin kirjassa tuotiin mm. esille inttiaikoja jolloin kaveri joudutiin viemään Mobben avustuksella, kun lomat vähän venähti ja muuta. Tukea annettiin paljon ja varsinkin niinä vaikeimpina aikoina, kun viina ja muu vei miestä kesän ja kauden aikana. Lopulta sairaalaan, jossa hengenlähtökin oli todella lähellä. Saa nähdä miten kirjassa asiat kertoo ja toivottavasti osoittaa kiitoksen niistä. Tapa jolla viimeiset kaudet laitettiin uran osalta pakettiin ei ole valitettavasti itseäni enää kiinnostanut. Hieno pelaaja, jolla olisi ollut meille varmasti paljon annettavaa, kunhan olisi jossain vaiheessa tajunnut lopettaa pelin ulkopuoliset jutut.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tukea annettiin paljon ja varsinkin niinä vaikeimpina aikoina, kun viina ja muu vei miestä kesän ja kauden aikana. Lopulta sairaalaan, jossa hengenlähtökin oli todella lähellä.

Tämä annettu tuki kuvasti hyvin sitä edarikulttuuria mikä jengissä oli ja ainakin osittain vieläkin on vallalla. Perseilyille olisi pitänyt laittaa stoppi alusta lähtien, mutta sormien läpi katsomisella ja ymmärtämisellä sitä vaan ruokittiin. Todellinen karhunpalvelus paitsi seuralle, niin myös Jerelle itselleen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Addiktio on monelle asiaan perehtymättömälle yhä vaikea ja kummallinen asia. Se on tavallaan verrattavissa aivotoiminnan häiriöön - addikti ei ymmärrä, minkälaista tuhoa kylvää ympärilleen ennen toipumistaan. Kaikki eivät ymmärrä sen jälkeenkään.

Mutta joo, 'totuus'. Jännityksellä odotan!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä annettu tuki kuvasti hyvin sitä edarikulttuuria mikä jengissä oli ja ainakin osittain vieläkin on vallalla. Perseilyille olisi pitänyt laittaa stoppi alusta lähtien, mutta sormien läpi katsomisella ja ymmärtämisellä sitä vaan ruokittiin. Todellinen karhunpalvelus paitsi seuralle, niin myös Jerelle itselleen.
Jälkimmäisellä kierroksella näin, mutta kyllähän sen huumekohun jälkeinen tuki oli todella tyylikästä toimintaa. Ei annettu liigan ja median tuhota miestä, ja autettiin tiukasti ohjaten jaloilleen.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälkimmäisellä kierroksella näin, mutta kyllähän sen huumekohun jälkeinen tuki oli todella tyylikästä toimintaa. Ei annettu liigan ja median tuhota miestä, ja autettiin tiukasti ohjaten jaloilleen.

Näin on. Liigan taktiikkahan tuolloin oli suojella mainettaan Karalahden huumekäryssä ja tottakai pitkät pelikiellot ja jeesustelut kuuluivat asiaan. Tossa kohtaa kun seura puolusti ja tuki nuorta pelaajaa se oli tottakai tosi hyvä. Ja seurauksenahan olikin miehen ryhdistäytyminen. Kritiikkini koski nimen omaan tota NHL:stä paluun jälkeistä aikaa.
 

Lalli68

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen lukenut lukuisia niin elämä- kuin omaelämäkertoja. Jälkimmäiset ovat vähemmän yllättäen usein kaunistelevampia ja puolustelevampia kuin ensinmainitut, enkä usko Jeren tapauksessa näin tuoreella iällä olevan suurta kutsumusta suurempaan itsekritiikkiin. Tosin eihän kaveri ole koskaan kyllä peitellytkään ongelmiaan, mutta veikkaukseni on mitä HIFK-aikoihin tulee:

- päihdeongelmat kerrotaan koruttomasti eikä rehvastellen
- Frankin henk.koht. panos Jeren tukena tullee esille
- Sisäsyntyistä tarvetta kiitoksille HIFK organisaatioon ja fanien suuntaan ei tule, jatkuva perseily jengin ja siten myös fanien suuntaan lienee liian kiusallinen aihe. Ylipäänsä HIFK-aika tulee varmaankin aika ohuelti kuitattua, sattuneista syistä.
- Jokerisydän ja "frendit" narripaidoissa - "parasta aikaa" Jeren jääkiekossa (saattoi faktisesti ottaen ollakin), ja tällä osin halutaan näpäyttää takaisin sitä murskatuomiota minkä HIFK-fanien keskuudessa sai jokerisydämestään.
- Kiistää strippailut narriefanien edessä, mutta kuvatodisteita olemassaolevaksi väitetystä HIFK-tatskasta ahterissakaan ei näytetä
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Näin on. Liigan taktiikkahan tuolloin oli suojella mainettaan Karalahden huumekäryssä ja tottakai pitkät pelikiellot ja jeesustelut kuuluivat asiaan. Tossa kohtaa kun seura puolusti ja tuki nuorta pelaajaa se oli tottakai tosi hyvä. Ja seurauksenahan olikin miehen ryhdistäytyminen. Kritiikkini koski nimen omaan tota NHL:stä paluun jälkeistä aikaa.
Joo, näin ajattelinkin. Ekalla kerralla oli nollatoleranssi ja ekstratreenit, toisella sormien läpi katsominen ja Kovasen taksit. Se ero oli Penalla ja Kekäläisellä.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ekalla kerralla oli nollatoleranssi ja ekstratreenit, toisella sormien läpi katsominen ja Kovasen taksit. Se ero oli Penalla ja Kekäläisellä.

Tässähän tulikin hyvin esille yksi ulottuus siitä urheilujohtamisesta ja seurakulttuurista, kun helposti kuvitellaan että UTJ vaan kokoaa jengin. Mutta kun on heikko UTJ joka ei tee työtään eli johda ja kehitä, niin isossa kuvassa mikään ei muutu, vaikka jonkun valmentajan kovalla työllä joku hetkellinen muutos saataisiinkin aikaan.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mika Norja Espooseen... en menisi sanomaan että miehen ura olisi nousujohteinen.
 

JeTTrue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU
Noniin - meillä uraa tehnyt Mikael Granlund löi rahaa pankkiin sopimalla kolmen vuoden jatkon Minnesotan rivistössä. 5.75 milj. x 3. Ei ollenkaan paha.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Micke ois kyllä ollut vähintään 6,5 millin arvoinen. Viime kaudella mielestäni jopa tärkeämpi kuin Koivu, Parise, Zucker, Niederreiter tai jopa uusi Staal, joka oli helvetin hyvä. Toisin sanoen ihan uuden heräämisen kokeneen Wildin tärkein pelaaja, vaikka harva muu kylläkään ihan näin näki. Mut en mä ekaa kertaa nähnyt eri tavalla kuin muut.
 

JeTTrue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU
Micke ois kyllä ollut vähintään 6,5 millin arvoinen. Viime kaudella mielestäni jopa tärkeämpi kuin Koivu, Parise, Zucker, Niederreiter tai jopa uusi Staal, joka oli helvetin hyvä. Toisin sanoen ihan uuden heräämisen kokeneen Wildin tärkein pelaaja, vaikka harva muu kylläkään ihan näin näki. Mut en mä ekaa kertaa nähnyt eri tavalla kuin muut.

Jos Micke samoja tehoja takoo ja tuo Minnesotan hyökkäyspäähän pörräystä, on hän ehdottomasti saamassa kolmen vuoden päästä enemmän. Sopimuksen rahallista "vähäisyyttä", jos niin voi sanoa, tuonee se, että Mickellä alla vasta yksi erinomainen kausi niillä jäillä ja kolme "heikompaa". Sopimus on motivoiva ja järkevä jokaiselle osapuolelle. Viime kaudella veti uudella ilmeellä, toivottavasti vetelee samoja numeroita taululle.

https://www.youtube.com/watch?v=oct4QjqlwRw jätän tämän tähän.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Siirryin IFK:n matsin jälkeen kattomaan tuota alumnimatsia ja siellä Esa Tikkanen vetää Liigan puolella IFK -logo olkapäässään. Jotenkin oudolta tuntuu tuo kun muistelee Tikin uran loppua, joka huipentui narripaidan jäädyttämiseen Ilmalassa.. Ari Sulanderilla on kuitenkin narrilogo olkapäässään, joten mistään kiellostakaan ei pitäisi olla kyse. Outoa..

Ei siinä, Tikin ajat IFK:ssa olivat kyllä hienoja ja pitkään kuvittelin hänen olevan meidän mies.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No pelasihan siellä kumpikin Granlundikin IFKn logo paidassa kun taas Hussolla oli Rauman Lukon logo. Hintzillä kuitenkin Ilveksen logo joten en tiedä mikä logiikka siinä oli takana. Tikin talviklassikon paita löytyy multa kaapista. Kyllä hän mieltää itsensä enemmän IFKn mieheksi, se että joku maskottipaita on hilattu Venäjällä kattoon ei kyl merkkaa mitään. Kyllä mulle ainakin kelpaa viiden Stanley Cupin voittajan paita ihan koska vaan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onhan tuo Tikin paita Hartwallin katossa totaalista huumoria...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös