Ensimmäinen välietappi - missä mennään?

  • 2 169
  • 4

theace

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt kun on pelattu muutama kuukausi sarjaa ja ansaittu maajoukkuetauko koittanut, on analyysin paikka.

KalPan syksy on pelillisesti mennyt mielestäni ihan mukavasti. Muutamia rökäletappioita on mahtunut mukaan, mutta pääsääntöisesti ollaan oltu mukavasti peleissä mukana ja saatiinhan se tappioputkikin poikki ennen taukoa. Pelillinen ilme on säilynyt positiivisena ja taistelevana, eikä niukkojen tappioiden ole annettu lannistaa, vaan jo seuraavassa pelissä ollaan haastettu parempiamme taas tosissaan. Jopa loppuvaiheen loukkaantumisaallosta selvittiin kunnialla, tauon jälkeen on odotettavissa loukkaantumisista toipuneita kavereita takaisin lootaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Maalivahtipeli on parantui taukoa kohden mennessä. Kapanen oli sellainen kuin jo alkukaudesta toivottiin ja odotettiin, eli piti pystyssä heikkoina hetkinä. Jatkossa on lupa odottaa jopa parempaa.

Puolustukseen saatiin kokoa Tselioksen ja Rossiterin muodossa ja hyvin ovat vahvistukset pelanneet. Tosin Rossiterin pysyminen kaukalon puolella olisi jatkossa suotavaa, pelejä ei voiteta jäähyaitiosta. Kokonaisuudessaan puolustus on jämäköitynyt ja kesti lopussa jopa Suhosen ja Alastalon poissaolot. Liigavauhtiin aletaan tottua peli peliltä enemmän, alkukauden karmeita merkkausvirheitä sattuu huomattavasti vähemmän.

Hyökkäys on puolustuksen tavoin kärsinyt loukkaantumisista. Ketjuja on niiden sekä ketjujen tasapainon parantamiseksi rukattu uuteen uskoon. Kurka on ollut alkukauden ehdoton ykkönen ja elintärkeä kaveri KalPalle. Qvististä ja Vidgrenistä tulee olemaan paljon iloa kauden edetessä ja tuovat mukanaan kokoa, laajuutta rinkiin ja vaihtoehtoja peliin. Salonen on ollut suuri pettymys, liekö Lahdesta tarttunut anemia karisemassa pikkuhiljaa pois? Toivotaan näin. Samoin Hämäläinen ollut aika vaisu, odotin paljon enemmän. Yhden ulkomaalaisen mentävä rako hyökkäyksessä vielä olisi, nähätäväksi jää ollaanko sellaista vielä hakemassa, vai mennäänkö näillä? Kuten loukkaantumiset ovat osoittaneet, ketään ei varsinaisesti kannata laittaa joukkueesta pois, ehkä korkeintaan hakemaan vauhtia Mestiksestä. Näitä ynnämuita ovat Saavinen, Pöllänen, M.Kenig.

KalPaa on vastustajien toimesta haukuttu liiallisesta koukkimisesta ja muusta mailalla tapahtuvasta vastustajan estämisestä. Tätä tosiaan on esiintynyt ainakin minun näkemissäni otteluissa KalPan pelaajien tekemänä turhan paljon. Tätä ei pitäisi käyttää tasoittamaan koko tai taitoeroa vastustajaan nähden. Tällä kaudella asian ehkä vielä ymmärtää, kun ollaan Mestis rungolla liikenteessä. Mutta tulevilla kausilla en halua oman joukkueeni profiloituvan miksikään kahva KalPaksi.

Siinäpä omia ajatuksia, olkaa vapaasti erimieltä. Pääasia on kuitenkin, että KalPa on näyttänyt kuuluvansa liigaan tukevasti ja pistesaldo karttunee tasaiseen tahtiin tauon jälkeenkin.
 

Kraztog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Ac Milan,ManU,KuPS, Penguins
Tuurilla(tai sitten kokemuksella)Kalpalla voisi olla tuplatenkin pisteitä,varsinkin jos herrat Tselios ja Rossiter olisivat olleet mukana alusta alkaen.Muutaman kerran Kalpa ottanut pahasti turpaansa,mutta silti joukkue taistellut loppuun saakka,siitä voi olla ylpeä.
Tuota koukkimista näkyy muidenkin joukkueiden toimesta yhtä paljon kuin Kalpan.Esim Lukko ottelussa Kurkassa oli kiinni parhaillaan kolmekin mailaa.
Kalpa näyttänyt että liiga paikka ollut ansaittu ja tästä hyvä jatkaa.
 

Korinekki

Jäsen
KalPa on parantanut helvetisti peliään alkukaudesta. Jokerit pelissä oli ilo katsella joukkueen pelaamista. Liike oli sitä mitä sen tolla porukalla pitääkin olla.

Olen tässä vähän Hannes Kapasen linjoilla. Eli mun mielestä KalPan suurin haaste on siinä, että pojat uskaltavat pelata sitä peliä minkä osaavat.
 

Mustis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion Palloseura, Kalevan Pallo
Mielestäni alkukausi on mennyt "ihan ok". Ei voida puhua suuresta sukseesta, eikä toisaalta totaallisesta rämpimisestäkään. Yksi pitempi tappioputkikin mahtuu alkukauteen,mutta sen vastapainoksi joukkue osoitti loistavaa taisteluilmettään kaatamalla sekä Jokerit että Lukon peräkanaan.

Kunhan saadaan kaikki miehet sairastuvalta kentälle,niin en näe mitään estettä sille,etteikö Kalpa voisi taistella jopa siitä 10 sijasta. Tottakai se vaati kaiken onnistumista,mutta miksipä tälläkertaa kaikki ei voisi mennä nappiin?

Enpä ole nyt totaallisen pettynyt vaikka sarjasijoitus kauden loputtua olisikin 13, mutta toivomuslistalla olisi ettei piste-ero seuraavan kovin suureksi pääsisi kasvamaan. Kouluarvosana alkukaudesta voisi olla sellainen 8-

Ps.Käykääpä lukaisemassa sportin kotisivuilla olevaa foorumia ja ketjua "kalpan rämpiminen".....aika makoisat naurut saa siellä esiintyvien spåra fanien katkeransuolainen tilitys aikaiseksi :D
 
Viimeksi muokattu:

MVD

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK, Dallas Stars & Liverpool
Hjyvin Pyyhkii !

Kyllä mielestäni alku startti on ollut ihan ok kiekkoa, hirveän kiukun puuskan tietenkin saan vieläkin kun muisti palautuu ensimmäiseen Lukko peliin Raumalla (viime hetken maali) Argh ! + kummatkin TPS pelit.

Kyllä olisi ollut mielestäni edes 1 pojo saatavilla noista peleistä mutta kokemattomuus näkyy kuin sisuskumi meikän pyörässä, se Kuopiossa pelattu Tepsi peli oli lopussa mahtavaa kiekkoa mutta kun alku on huono niin sehän näkyy 60min jälkeen taululla.

Loppusummaus :
Eli alku oli hyvä, sitten uitiin syvällä ja nyt (Jokerit & Lukko) paatista on saatu reikä pohjasta paikattua ja meno jatkuu loistavana. Toivottavasti ! !

Saadaan sentään ukkoja taas lisää lasaretista kentän puolelle ! + kokemus/itseluottamus kasvaa ajan kanssa.

Täältä tähän.


Huh, kävin tsiigaamassa Sportin sivuilla keskustelua osastoa ! Anna mun kaikki kestää. Mää vaan kysyn ?!%&¤# ! ! ! ! ! ! ! !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös