Elokuvien uudelleenfilmatisointi

  • 2 784
  • 19

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Karpolla on asiaa, sanoisin, jos olisin Karpo. Uudelleenfilmatisointi eli remake tarkoittaa lyhyesti seuraavaa: palkataan uudet näyttelijät esittämään jo ennestään tutun elokuvan roolihahmoja. Näitä remakeja on tehty jo elokuvateollisuuden historian alusta asti, ja esimerkiksi viime vuosina on kuvattu uudestaan elokuvia kuten King Kong, Hohto ja Total Recall. Jotkut menestyvät, jotkut eivät. Total Recall oli täysi floppi, mikä olikin täysin odotettavissa. Tuskin kukaan edes puolitosissaan luuli, että Colin Farrell voisi mitenkään korvata legendaarista Arnold Schwarzeneggeria. Sen sijaan Russell Crowen ja Christian Balen tähdittämä uudelleenfilmatisointi vuoden 1957 elokuvasta Armoton Ase(3:10 to Yuma) on nauttinut suosiota, ja sitä pidetään yleisesti ottaen hyvänä remakena.

Miten sitten vanha juoni ja vanhat hahmot saadaan näyttämään hyvältä elokuvan uudessa versiossa? Kuten runouden tulkitsemista opettava henkilö minulle kerran sanoi: "tähän ei ole olemassa oikeaa vastausta." Näyttelijöitäkin on olemassa erilaisia, joillekkin sopii tyyliksi hitaasti etenevä draama, toiselle komedia ja jollekin kolmannelle taistelu Godzillaa vastaan. Haetaanko Huuliharppukostajan uuteen versioon nykypäivän Charles Bronsonia, vai palkataanko rooliin kenties Adam Sandler? Paljon riippuu myös ohjaajasta, on vain yksi Kubrick ja vain yksi Hitchcock. Vaikea nähdä kenenkään muun ohjaavan Kubrickin Kellopeliappelsiinia, tehden samalla kunniaa alkuperäisteokselle.

Nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, että elokuvan alkuperäiseen juoneen ei kajota, ja koitetaan säilyttää sen aitous. Monesti vanhemmissa elokuvissa on selkeästi huonompi kuvan- ja äänenlaatu kuin nykypäivän B-luokan rainoissa. Olisiko uudelleenfilmatisoinnin tarkoitus siis kuvata uusi elokuva pysyen mahdollisimman uskollisena alkuperäisteosta kohtaan, mutta tehdä siitä samalla laadultaan parempi? Ja jos näin tehdään, niin miten se toteutetaan käytännössä.

Tämän ketjun tarkoitus on siis palvella keskustelua remakeista ylipäätään, mutta myös toimia alustana väittelylle siitä, kuka näyttelijä sopisi mihinkin elokuvaan. Voin avata keskustelun väittämällä, että länkkäreiden (toivottavasti) tehdessä paluuta valkokankaille, ovat Tom Hardy ja Daniel Day-Lewis sellaisia kavereita joiden olettaisin pystyvän vetämään klassisia rooleja. Johnny "Guitar" Logan ja Lin McAdam kun palaavat joskus teattereihin, niin eiköhän heille ihan hyvät näyttelijät löydy. Vaan kuka näyttelee Sam Spadea?
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täydellisistä elokuvista ei saa missään nimessä tehdä remakea. Mainitsit Huuliharppukostajan, nykypäivän kermaperseistä ei löydy ketään kuka voisi täyttää Bronsonin tai Fondan saappaat. Tai no Clint Eastwood voisi näytellä molemmat roolit. Toivottavasti ei lähdetä edes yrittämään.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos puhutaan hyvistä remake elokuvista niin John Carpenterin The Thing on noussut itsessään klassikoksi. Laskemmeko tähän osioon myös The Girl with the Dragon Tattoon? Siitähän on ruotsalainen ja amerikkalainen versio.

Mielestäni remaken ei kuulu olla kohtaus kohtaukselta sama. Jos se on identtinen voimme yhtä hyvin katsoa alkuperäisen ilman typeriä 3-D laseja. Remaket toimivat parhaiten kun lähdemateriaali ei ole erityisen tuttua tai kun on lähdetty täysin eri suuntaan. Esim. Halloweenista tehty uusintaversio oli ihan toimiva, sillä se oli niin erilainen. Toisaalta Friday the 13th uusintaversio sai minut lähinnä itkemään verta. Kuten myös Nightmare on Elm Streetin uusintaversio. No okei sen kohdalla en itkenyt verta vaan pyrin kaivamaan silmäni ulos päästäni.
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Mielestäni remaken ei kuulu olla kohtaus kohtaukselta sama.

Tästä olen samaa mieltä. Mielestäni elokuvasta saa tehtyä hyvän remaken, vaikka lopputulos ei olisikaan täysin samanlainen lähdemateriaalin kanssa. Joku ohjaaja voi tuoda jo entuudestaan arvostettuun elokuvaan uusia hyviä aspekteja ja erilaisen tunnelman. Musiikilla on myös suuri vaikutus siihen, millainen elokuvasta lopulta tuleekaan. Toki on elokuvia, joita ei vain yksinkertaisesti pysty tekemään uudestaan ilman, että tulisi vaikutelma halvasta jäljitelmästä. Esimerkiksi Sergio Leonen tyyli on niin omalaatuinen, että mikäli joku muu lähtisi häntä matkimaan niin lopputulos olisi todennäköisesti kuraa. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, mitä tämän hetken lahjakkaimmat ohjaajat saisivat aikaan saman käsikirjoituksen perustalta.

Sitten taas jos lähdetään tekemään huonosta elokuvasta remakea, niin ohjaajalle ja käsikirjoittajalle tulisi antaa hieman taiteellisia vapauksia toteutuksen suhteen. Monet periaatteessa hyvät elokuvat ovat lopulta olleet aika keskivertoja tai jopa huonoja, koska väärät ihmiset on pistetty studioon. Esimerkiksi Anthony Hopkinsin tähdittämä The Edge olisi voinut paremmalla kuvauksella ja ilman Alec Baldwinia olla todella hyvä elokuva. Tämän tyyppisistä leffoista soisi tekevän remakeja, ei se lopulta ole kuin vain pienestä kiinni että onko lopullinen versio hyvä vai huono. Vaikkapa Martin Scorsese kameran taakse, Hopkins takaisin samaan rooliin ja muu casting kuntoon niin lopputuloksena voisi olla oikeasti hyvä elokuva.

Täydellisistä elokuvista ei saa missään nimessä tehdä remakea. Mainitsit Huuliharppukostajan, nykypäivän kermaperseistä ei löydy ketään kuka voisi täyttää Bronsonin tai Fondan saappaat. Tai no Clint Eastwood voisi näytellä molemmat roolit. Toivottavasti ei lähdetä edes yrittämään.

Sekin päivä vielä tulee, kun Huuliharppukostaja filmataan uudestaan. Viimeistään silloin, kun leffan oikeudet omistava taho antaa ahneudelle vallan. Täytyy myöntää, että ei tule mieleen yhtäkään niin karskia näyttelijää joka sopisi Bronsonin tai Fondan vetämiin rooleihin. Kermaperseistä en tiedä, tuppaahan näyttelijöiden palkat olemaan nykyään korkeammat ja moni heittäytyy primadonnaksi heti kun ensimmäinen miljoona kilahtaa tilille. Eikös Fonda itsekin ollut hieman arrogantti äijä ja oikea kultapoju? Hyvinhän hän sitten Huuliharppukostajaan sopi. Toisaalta ajatkin ovat olleet niin erilaiset, että tuskin kovinkaan monelta nykypolven näyttelijältä saisi samanlaista suoritusta. Toiset ovat ottaneet faijaltaan pataan ja menneet töihin hiilikaivokselle kera pontikkapullon neljätoista kesäisenä, kun taas toiset ovat ajautuneet koko alalle kunnianhimoisten ja lellivien vanhempien ansiosta. Mieti siinä sitten, että keneltä tulee roiston rooli suoraan selkärangasta.
 
Jostain syystä mieleeni tuli Brad Pitt, joka kyllä pystyy vetämään raskaan ja inhottavankin roolin. Myönnettäköön että Huuliharppukostajan näkemisestä on jo jonkin verran aikaa. Tietty Mickey Rourkesta löytyy myös karskiutta ihan ulkonäköäkin myöten. Nuorisosta ei kyllä tule ketään oikein mieleen. Toki leffoja on tullut katseltuakin melko vähän.
 
Mickey Rourke näyttää omaan silmääni liian leikellyltä elokuvaan, jossa ihmiset näytetään simppelisti ihmisinä. Olisihan se koominen näky, jos botoxilla pumpattu jannu tulisi heilumaan revolverin kanssa keskelle erämaata ja elokuva sijoittautuisi 1800-luvulle. Pitt olisi kyllä mielenkiintoinen vaihtoehto, samoin kuin Edward Norton. Norton oli todella hyvä American History X:ssä, mutta tuostakin elokuvasta on jo lähemmäs 20 vuotta aikaa. Kumpikin on uransa aikana näytellyt monenlaisia rooleja, mutta mitenköhän sopisivat länkkäreihin... Robert Duvall taasen näyttää nykyään siltä, kuin hänet olisi luotu näyttelemään rikollista. Joaquin Phoenix oli sopivan vittumainen ja ylimielinen Gladiaattorissa ja on karismaattisen oloinen. Stetsonit kummallekin päähän ja ratsaille?

Tämä nuorempi sukupolvi on itsellenikin hieman tuntemattomampi, mutta katselin että ketkä ovat voittaneet palkintoja viime aikoina ja sen perusteella väittäisin että Tyler Hoechlin ja Max Thieriot ovat vissiin ihan lahjakkaita näyttelijöitä. Nämäkin ovat vähän siinä ja siinä, että lasketaanko enää nuoriksi. Thieriot on syntynyt -88 ja Hoechlin vuotta aiemmin. Näitä nuoremmista näyttelijöistä todella harva on ylipäätään saanut nimeään esille, ja ne jotka ovat, näyttelevät lähinnä jossakin surkeissa teiniohjelmissa. Thieriot tosin on näytellyt hyvin tuossa Bates Motel -sarjassa, mutta Hoechlinista en oikein tiedä. Kaipa ne on sitten ihan hyviä kummatkin, kun kerta palkintojakin löytyy. Toisaalta Cuba Gooding Junior on voittanut Oscarin, joten onko palkinnoilla lopulta mitään väliä.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tähän otsikkoon jotenkin sopii myös yksi omalaatuisimmista jutuista, kun Sean Connery teki saman Bondin kahteen kertaan Thunderball (1965) ja Never Say Never Again (1983). Kumpikaan ei ole ihan parhaita bondeja tai elokuvia, mutta olihan ne pikkupoikana 80-luvulla maukkaita ensinäkemältä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Enpä ole montaa alkuperäistä parempaa remakea nähnyt. Tuo "Girl with dragon tattoo" hakkasi kyllä pliisun ruotsalaisversion, ja samoin uusi "Cape fear" oli alkuperäistä parempi, mutta tuossa se alkuperäinen oli niin vanha, että vertailu hankalaa. Itselläni on melkoisia vaikeuksia innostua isommin itseäni vanhemmista elokuvista, on niitäkin kyllä.

Red dawnista(Punainen vaara) on muuten myös tehty remake, vaikka ei uskoisi. Siis tuosta vuoden 1984 nuorisoleffasta, jossa opiskelijajoukko pistää USA:n osittain vallanneelle puna- armeijalle turpaan. Mukana oli tulevia tähtiäkin, mm. Swayze ja Sheen. Uusintaversiota en ole nähnyt. Alkuperäinen upposi aikanaan 10 vuotiaaseen, mutta olihan se kökkö, kun joskus kolmekymppisenä tuli katsottua nostalgiamielessä;)
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
The Ring taisi aikoinaan aloittaan japskikauhun 'Hollywood-filmatisoinnin hetken ajaksi. Mikäs siinä, itse olen sitä mieltä, että koko kauhun genre on täyttä roskaa, joten miksei siitä voisi tehdä paremmin tuottavaa roskaa siinä sivussa.

Odotan innolla sitä aikaa, kun Suomessakin päästään uudelleenfilmausten aikakaudelle kaiken muunkin kuin pelkän Tuntemattoman Sotilaan osalta. Esimerkiksi Zombie ja Kummitusjuna olisi varmasti alkuperäistä hienompi teos, jos sen ohjaisi Antti Jokinen ja Zombien roolissa olisi Roope Salminen. Harria voisi esittää esim.Reino Nordin ja Mulefuckerseina voisi toimia vaikka JVG. Loistava Marjon roolin esittäjä olisi Sanni. Varmaa hittimatskua.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
The Ring taisi aikoinaan aloittaan japskikauhun 'Hollywood-filmatisoinnin hetken ajaksi. Mikäs siinä, itse olen sitä mieltä, että koko kauhun genre on täyttä roskaa, joten miksei siitä voisi tehdä paremmin tuottavaa roskaa siinä sivussa.
Joo kyseessä oli Japanilaiseen Ringu elokuvaan pohjaava elokuva. Samoin kuin The Grudge pohjautui japanilaiseen alkuperäiselokuvaan (jonka nimeä en jaksa muistaa) ja muutamat muutkin joiden nimiä en juuri nyt muista.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kuten myös Nightmare on Elm Streetin uusintaversio. No okei sen kohdalla en itkenyt verta vaan pyrin kaivamaan silmäni ulos päästäni.

Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. Onko 10-12-vuotiaan pojan kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta tehty remake? Jos näin on, niin rupean heti etsimään ja laitan katsontaan. Masentaa jo valmiiksi kylläkin mitä paskaa se väistämättä on. Jotkut asiat pitäisi vain jättää tekemättä.

Noin muuten haluaisin kuitenkin joskus nähdä remaken mikä nimenomaan on täsmälleen sama kuin alkuperäinen. Ei vähän sinne päin ja siitä vaikutteita ottanut vaan täsmälleen sama. Se on tietysti sitten eri asia onko sellaista järkeä tehdä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No niin, Elm Street katsottu ja mitähän tuosta sanoisi. Ei nyt ehkä ihan niin huono, että pitäisi silmiä ruveta kaivamaan päästä. Vaikea kuitenkin ymmärtää miksi tuo piti tehdä. Jotenkin tuntui aika irrallisilta ne kohtaukset mitkä oli otettu alkuperäisestä, kun muuten mentiin ihan omia latuja.

Tähden tai pari voi antaa, mutta en aio tuota katsoa enää koskaan uudestaan, miksi ihmeessä niin tekisin.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Scarfacesta ei kannattaisi tehdä remakea, alkuperäinen on vaan niin kova, Pacino etc.

Hitchcockin leffoista on ainakin yksi surkea ja yksi erinomainen remake tullut. Kubrick... ei kiitos.

Jotain Leonea taas on ainakin eräs kulttiohjaaja homageannut nyt jo monen leffan ajan.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Scarfacesta ei kannattaisi tehdä remakea, alkuperäinen on vaan niin kova

Myöhässä olet, sillä Howard Hawksin vuoden 1932 gangsterileffasta tehtiin uusintaversio jo 80-luvun alussa. Ja varsin hyvä sellainen tehtiinkin. Molemmat, sekä alkuperäinen että uusintaversio, ovat kyllä jonkinlaisia klassikoita.

Hitchcockin leffoista on ainakin yksi surkea ja yksi erinomainen remake tullut.

Mikäs tämä erinomainen on?

Noin yleensä en ole mitenkään verisesti uusintaversioita vastaan. Harmittavan usein vaan nämä remaket ovat ikäänkuin pinta siitä originellista ja kaikki se hyvä mikä alkuperäisistä on tehnyt klassikon on joko jätetty pois tai sitä ei ole osattu hyödyntää. Monet näistä viimevuosien kauhuklassikoiden uusintaversioista ovat malliesimerkkejä tästä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No niin, Elm Street katsottu ja mitähän tuosta sanoisi. Ei nyt ehkä ihan niin huono, että pitäisi silmiä ruveta kaivamaan päästä. Vaikea kuitenkin ymmärtää miksi tuo piti tehdä. Jotenkin tuntui aika irrallisilta ne kohtaukset mitkä oli otettu alkuperäisestä, kun muuten mentiin ihan omia latuja.
Vähän sama fiilis. Itse petyin eniten Krugeriin, vaikka ei se näyttelijä huonosti sitä hahmoa näyttele. Mutta sen hahmon olisi voinut kirjoittaa kunnolla erilaiseksi. Englundin versio oli kuitenkin sellainen sadistinen hymysuinen onelinerin vääntäjä - eikä sitä oikein paremmin voi enää vetää, joten tuore versio Krugerista olisi voinut olla erilainen näkökulma kyseiseen hahmoon. Nyt se oli vähän niin kuin ennen, mutta vähän käsijarru päällä.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Uudelleenfilmatisointi on aina perseestä. Onko maailmasta omaperäiset ideat loppu? Jos pitää valita yksi uudelleenfilmatisointi, joka olisi pitänyt ehdottomasti jättää tekemättä, niin se olisi Nicolas Cagen tähdittämä The WIcker Man. Siitä vastuussa oleva henkilö pitäisi työntää takaisin rukkaseen ja nussia uudelleen. Alkuperäinen oli täydellinen, joten MIKSI raiskata hyvä leffa?
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sekin päivä vielä tulee, kun Huuliharppukostaja filmataan uudestaan. Viimeistään silloin, kun leffan oikeudet omistava taho antaa ahneudelle vallan. Täytyy myöntää, että ei tule mieleen yhtäkään niin karskia näyttelijää joka sopisi Bronsonin tai Fondan vetämiin rooleihin. Kermaperseistä en tiedä, tuppaahan näyttelijöiden palkat olemaan nykyään korkeammat ja moni heittäytyy primadonnaksi heti kun ensimmäinen miljoona kilahtaa tilille. Eikös Fonda itsekin ollut hieman arrogantti äijä ja oikea kultapoju? Hyvinhän hän sitten Huuliharppukostajaan sopi. Toisaalta ajatkin ovat olleet niin erilaiset, että tuskin kovinkaan monelta nykypolven näyttelijältä saisi samanlaista suoritusta. Toiset ovat ottaneet faijaltaan pataan ja menneet töihin hiilikaivokselle kera pontikkapullon neljätoista kesäisenä, kun taas toiset ovat ajautuneet koko alalle kunnianhimoisten ja lellivien vanhempien ansiosta. Mieti siinä sitten, että keneltä tulee roiston rooli suoraan selkärangasta.

Kermaperseellä meinasin sitä karskiutta. Olisi pitänyt käyttää termiä tissiposki. Nyt tuli mieleen elokuva josta pitäisi ehdottomasti tehdä remake: Predator 2. Pääosaan vähän uskottavampi jätkä niin hyvä tulee. Ohjaajaksi Tarantino ja Gloverin tilalle vaikka Danny Trejo. Olisin ensimmäisenä Finnkinon lippuluukulla siinä tapauksessa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Myöhässä olet, sillä Howard Hawksin vuoden 1932 gangsterileffasta tehtiin uusintaversio jo 80-luvun alussa. Ja varsin hyvä sellainen tehtiinkin. Molemmat, sekä alkuperäinen että uusintaversio, ovat kyllä jonkinlaisia klassikoita.

Alkuperäinen verrattuna tulevaan. 1932-versio pitäisi kyllä ehdottomasti nähdä.

Mikäs tämä erinomainen on?

Täydellinen murha Michael Douglasin tähdittämänä, David Suchet, Viggo Mortensen jne.

Monet näistä viimevuosien kauhuklassikoiden uusintaversioista ovat malliesimerkkejä tästä.

Nykytekijät ei vaan osaa, tämä on ilmeistä. Studiot antaa teineille käskyn tehdä rahaa. Toista oli Tom Savinin ja kumppaneiden aikaan..

Scarfacesta ollaan tekemässä kolmatta versiota, joka sijoittuu nykypäivän Los Angelesiin. Jopa Pacino on sanonut, ettei vastusta ideaa.

Universal will remake Scarface and set location in Los Angeles | Daily Mail Online

Pacino nyt kuuluu niihin jotka ei sano negatiivista, ei elä menneessä. Itse tosiaan katselen mieluummin sen Hawksin.
 
Viimeksi muokattu:

redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Katsoinpa eilen Usvan uuden version. Hohhoijaa, piti vissiin olla joku kauhuelokuva. Nauratti lähinnä ja loppuratkaisukin oli suoraan jostain harlekiinisarjasta. Sellainen on mielikuva, että se alkuperäinen pikku redlatea kovin jännitti 80-luvulla. Saattaa tosin ikäkin vaikuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös