Elitserien, yleinen keskustelu

  • 104 969
  • 638

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jospa avaisi tällaisen ketjun, kun noihin seuratopikkeihin ei viitsi minkään muun seuran asioita laittaa. Tämä voisi toimiakin yleisenä keskusteluna esimerkiksi koskien sarjan yleistä tilannetta, Elitserienin suomalaisia, mahdollisia Urheilukanavan tv-otteluja tms.

Niin, eilen oli Tampere-cupissa mahdollisuus nähdä kahden Elitserien-joukkueen yhteenotto, kun Linköping ja Luulaja kohtasivat pronssiottelussa.

Linköping voitti, kuten tiedettyä 4-1 ja se oli kutakuinkin pelin kulun mukainen lopputulos. Linköping oli paremmin puolustava ja organisoidumpi joukkue, joka onnistui pitämään pahimmat tilanteet pois maaliltaan. Jos sinne jotain tuli, niin Norrena hoisi ne varmasti. Hänen mailapeliään on edelleen hienoa seurata, rohkeita ratkaisuja, mutta mikäpäs siinä, kun on siihen taitoa.

Ensimmäisen maalin järjestelivät suomalaiset aivan ottelun alussa, kun Tarvainen pääsi maalin edestä pistämään kiekon verkkoon Peltolan syötöstä. Ketjun kolmas lenkki oli Fredrik Ernwall. Toisen maalin teki Mikael Håkansson hienon kuvion päätteeksi, kun Johan Lindström pelasi kiekon hänelle tyhjän maalin eteen. Kolmas maali syntyi samaisen Lindströmin läpiajosta, kiekko meni maalin hieman erikoisella tavalla, ehkä Lindströmin luistimesta, kun hän kaatui ennen maalia. Håkansson lensi ulos huitomisesta toisen erän lopulla, taisi tulla ihan aiheesta, ainakin näytti, että maila olisi tullut Luulajan pelaajaa käsille oikein kunnolla. Neljäs maali tuli puolustaja Johan Franzenin laukauksella.

Luulaja ei missään tapauksessa jättänyt itsestään täysin huonoa kuvaa, silti joukkueella taitaa taas olla kova työ edessä sarjapaikkaa varmistaessaan, ehkä pudotuspelipaikastakin taistellen. Luulajan puolustuksessa on kiekollista osaamista. Tuukka Mäntylän taidot tietysti kaikki suomalaiset tuntevat. Sitten on ainokaisenkin tehnyt Johan Fransson, joka on ehkäpä joukkueen ykköspakki. Jonas Johansson on pelityyliltään ja kooltaan, kuin Mäntylä. Roger Åkerström on peruspakki, osaa kohtuullisesti sekä kiekollisen, että puolustuspuolen. Per Savilahti-Nagander(suomalaissukujuuria?) on isokokoinen nuori puolustava puolustaja, joka seuran nettisivuilta tarkistettuani on seuran oma kasvatti.

Hyökkäyksessä ykköskenttänä oli kokenut Johan Tellström, laidoillaan uudet tulijat Tomas Koch ja (AIK:sta) Fredrik Hynning. Koch on mielenkiintoinen pelaaja, pienikokoinen itävaltalainen, jolta löytyy sekä nopeutta, että taitoa. Hän ei kuitenkaan ole huono kaksinkamppailuissakaan, vaikka pieni koko asettaa toki esteensä. Saa nähdä, miten pärjää sitten Elitserienissä. Viime kaudella Mika Strömbergille kallomurtuman taklannut Per Ledin esitti aika ajoin kyseenalaisia otteita(kädet välillä vähän ylhäällä taklaustilanteissa), mutta hoiti lopulta oman fyysisen roolinsa ihan kohtuullisesti. Kokenut Thomas Berglund oli vaisu. Mikael Renberg ei tainnut pelata turnauksessa, ei ainakaan Zurichiä tai Linköpingiä vastaan. Maalissahan luulajalaisilla oli suomalainen Kristian Antila, joka kävi viime kauden lopussa auttamassa AIK:ta loppukaudesta. Hän kävi aika join aika kuumana, siitä osoituksena yksi kaksiminuuttinenkin.

Seuraavana Elitserien-joukkueista on mahdollisuus nähdä Luoman ja Kangasniemen Malmö, kun Tappara kohtaa joukkueen syyskuun alussa. Näistä puolueettomista peleistä, vaan tuntuu saavan paremman kuvan joukkueista, kun esimerkiksi keskiviikkoisessa Tappara-Linköpingissä keskityin kyllä melkein vain Tapparan pelin seuraamiseen.
 
Viimeksi muokattu:

EsKa

Jäsen
Joo, hyvä idea avata Elitserienille oma ketju. Olin itse aikeissa tehdä sen, mutta ajattelin odotella vähän lähemmäksi sarjan alkamista. On kyllä tässä vaiheessa aika vaikea veikata koko sarjaa kun tosta NHL-lakosta ei vielä ole sataprosenttista varmuutta.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Totta, hyvä ketjunavaus!

Frölunda on myös testaillut hieman pelaajien kuntoa jäällä.
Ensimmäisessä ottelussa oli vastassa uusi Elitserien-tulokas Mora, perinteisesti Kungälvissä. Ottelu päättyi Frölundan 4-1 voittoon.

Toinen ottelu pelattiin Mölndalissa Åbyn jäähallissa. Adler Mannheim sai olla mukana maalijuhlassa ja onnistui häiritsemään hyvin maalissa pelannutta Mikael Sandbergia peräti viisi kertaa. Ottelu päättyi lukemiin 7-5 (2-2, 3-3, 2-0).

En nähnyt kyseisiä otteluja. Muutama pelaaja kuitenkin mainittiin. Tom Koivisto pääsi maalintekoon ja myös Arto Tukio mainittiin erikoisesti.

Tomi Kallio ei pelannut, hänhän on yhä toipilaana jalkavammastaan.

Frölunda kohtaa huomenna Hamburger Freezersin Frölundaborgissa ja perjantaina Leksandin Boråsissa. Taidanpa katsastaa molemmat.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Aika paljon Elitserienin ja SM-liigan joukkueet pelaavat harjoitusotteluita keskenään. Linköping ja Luulaja kävivät Tampere Cupissa ja lisäksi ainakin Malmö tulee sekä Tapparan että Ilveksen vieraaksi syyskuun alussa. Tosin Ilveksen Ruotsinreissu taisi peruuntua loukkaantumiskierteen takia. Jokeritkin muistaakseni matkustelee Ruotsinmaalla.

Tampere Cupissa ehdin nähdä kaksi Linköpingin ottelua. Joukkue tuntuu olevan täysin ykkösmaalivahti Norrenan varassa, sillä kakkosvahti Daniel Sperrle jätti itsestään täydellisen imurin vaikutelman. Norrenan on varmasti suunniteltu pelaavan suurimman osan peleistä. Todelliselta tehohyökkääjältä vaikutti Tony Mårtensson, joka iski huimalla teholla maaleja. Mies hakeutui todella kärkkäästi maalintekopaikkoihin ja tulosta syntyi. Pakistosta Andreas Pihl vaikutti isosta koostaan huolimatta melko sähäkältä kaverilta, jolla riitti ainakin hyökkäysintoa. Jussi Tarvainen ja Mikko Peltola eivät varmasti olleet parhaimmillaan, vaikka Jussi rankkarikisassa Tapparan kaatoikin.

Linköping on saamassa kovia vahvistuksia NHL-työsulun toteutuessa. Ainakin Aamulehden haastattelussa Mikko Peltola suhtautui asiaan hieman epäillen. Materiaali on jo tällä hetkellä laaja ja uusien tähtien tulon jälkeen päävalmentaja Melinillä riittää työtä pitää kaikki pelaajat tyytyväisinä. Kuitenkin Linköping on hankinnoillaan tehnyt itsestään yhden mestarisuosikeista. Ennakkosuosikin paineet ovat varmasti jotain aivan uutta melko tuoreelle Elitserien-joukkueelle. Uuden jäähallin ja kovien panostusten myötä jääkiekkohuuma tulee Linköpingissä kuitenkin olemaan jotain aivan uutta...
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Tuli tässä katsastettua Frölunda 2004/2005 ottelussa Hamburger Freezersiä vastaan.

Hampurin joukkueesta löytyi pari vanhaa NHL-partaa, siitä huolimatta, aika vaisu esitys saksalaisilta, Frölunda taisi laukoa ensimmäisessä erässä lukemin 17-1. Ottelu päättyi Frölundan 4-1 voittoon.

Peli ei mene historiaan minään kaunoluisteluna. Eniten silmään pisti Frölundan uusi oma kasvatti Richard Demén-Willaume.

Paino/pituus: 90 kg / 190 cm
Syntynyt: 1986-01-28
Klubbfattning: Vänster
NHL-varaus: Colorado Avalanche, 3/154.

Isokokoinen ja rauhallinen peruspakki.

Uusia suomalaisia ovat Tom Koivisto ja Arto Tukio. Koivisto pelasi ihan hyvän pelin, jakeli tosin muutamia huolimattomia kiekkoja, mutta yksi maali antanee anteeksi alkukauden harhailut. Koivisto pelasi paljon yhdessä Antti-Jussi Niemen kanssa. AJ näyttää olevan hyvässä kunnossa. Yleensäkin, suomalaiset näyttivät todella hyvältä! Pidin kovasti Arto Tukion esityksistä. Veikkaan hänelle loistavaa tulevaisuutta Göteborgissa!
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Löytyisikö Ruotsista jostakin tällaista Jatkoaika-tyyppistä netti
sivustoa tai löytyisikö jostakin listattuna Elitserien pelaajien
sopimuksien pituuksia niinkuin Jatkoajan joukkueosioissa?


Tack
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Testaa vaikka: Svenskafans / hockeyzonen siellä on katsomisen arvoinen paikka. Sivulta löytyy paljon muutakin urheilua.
 

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toinen testattava: Hockeymagasinet. Mainostavat itseään Ruotsin suurimmaksi riippumattomaksi jääkiekkosivustoksi. En pysty sanomaan pitääkö paikkansa, en käy kuin noin kerran viikossa kuikuilemassa tuoreimmat otsikot. Suurimman osan ruotsalaisen kiekon tiedonnälästä saan tyydytettyä lehtien ja seurojen kotisivuilta.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Tomi Kallio pelasi ensimmäisen ottelunsa loukkaantumisensa jälkeen Boråsissa. Frölunda peittosi Leksandin lukemin 5-1. Kalliolla on vielä pieni taival takaisin, tosin mies viiletti ihan mukavasti jäällä.

Leksand on arvoitus. Joukkueen fanit täyttivät lähes puolet toisesta pitkästä sivusta. Ei hullumpaa, kyseessähän oli vain harjoitusmatsi Elitserienistä pudonneelle Leksandille, Borås Hockey Games.. hehe.. noh, joka tapauksessa, Leksandissa taitaa asua n. 3000 ihmistä, elikkä kaikki mahtuvat kylän jäähalliin, siitä huolimatta he seuraavat joukkuetta niin myötä kuin vastoinkäymissä, jopa sellaiseen luolaan kuin Boråsin jäähalliin. Perskeleen kylmä paikka...
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Elitserienin mestari??

Olisiko Jatkoajan arvovaltaisella keskustelijajoukolla hyvää vihjettä mestariksi kaudella 2004-2005?

Vaikka kolmen ennekkosuosikin rypäs olisi hyvä. Kysymyksessä on siinä mielessä oma lehmä ojassa, että kyseessä on oma vedonlyönti:)))
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Elitserienin mestari??

Viestin lähetti St_Patrick #16
Olisiko Jatkoajan arvovaltaisella keskustelijajoukolla hyvää vihjettä mestariksi kaudella 2004-2005?

Vaikka kolmen ennekkosuosikin rypäs olisi hyvä. Kysymyksessä on siinä mielessä oma lehmä ojassa, että kyseessä on oma vedonlyönti:)))
Linköping jos tulee NHL:n työsulusta tulee totta, Hv 71 jos sarja pyörähtää käyntiin niin kuin pitääkin.

Siis, työsulun sattuessa:

Linköping
Färjestad
Hv 71

Normaaleissa olosuhteissa:

Hv 71
Färjestad
Frölunda

Saat tarpeen vaatiessa osoitteeni, johon lähettää kirjepommi jos meni viduiks:-)
 

Jason26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Blackburn Rovers,Englanti, Tahko
Ite veikkaan Modoa mestariksi, jos NHL lakko alkaa. Jos jostain kumman syystä NHL pyörähtää käyntiin, niin veikkaan Färjestadia ykköseksi.

-All my support to the Pelicans lads-
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Re: Re: Elitserienin mestari??

Viestin lähetti finnishninja
Linköping jos tulee NHL:n työsulusta tulee totta, Hv 71 jos sarja pyörähtää käyntiin niin kuin pitääkin.

Siis, työsulun sattuessa:

Linköping
Färjestad
Hv 71

Normaaleissa olosuhteissa:

Hv 71
Färjestad
Frölunda

Saat tarpeen vaatiessa osoitteeni, johon lähettää kirjepommi jos meni viduiks:-)


OK. Kiitoksia vinkeistä! Ketäs sinne Linköpingiin on sitten tulossa jos lakko alkaa?
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Re: Re: Re: Elitserienin mestari??

Viestin lähetti St_Patrick #16
OK. Kiitoksia vinkeistä! Ketäs sinne Linköpingiin on sitten tulossa jos lakko alkaa?

Brendan Morrison ja Mike Knuble.
 

EsKa

Jäsen
Re: Elitserienin mestari??

Viestin lähetti St_Patrick #16
Olisiko Jatkoajan arvovaltaisella keskustelijajoukolla hyvää vihjettä mestariksi kaudella 2004-2005?

Vaikka kolmen ennekkosuosikin rypäs olisi hyvä. Kysymyksessä on siinä mielessä oma lehmä ojassa, että kyseessä on oma vedonlyönti:)))

Eipä noita mestareita kannata ennustaa vielä tässä vaiheessa. Katsotaan reilun viikon päästä miltä porukat näyttää.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Re: Re: Re: Elitserienin mestari??

Viestin lähetti Mind over matter
Brendan Morrison ja Mike Knuble.
Kristian Huselius, hänhän voitti Elitserienin maalipörssin ennen kuin lähti Pohjois-Amerikaan (Frölundasta) ja Henrik Tallinder Buffalosta. Lisäksi he ovat hankkineet seuraavat pelaajat:

Magnus Johansson - tekee paluun Langnausta
Johan Andersson - keskushyökkääjä IF Troja-Ljungbystä
Ulf Söderström - keskushyökkääjä Färjestadista
Tony Mårtensson - laitahyökkääjä Cincinnatista
Patric Blomdahl - hyökkääjä AIK:sta

TPS kävi muuten viimeksi kylässä ja sai maistaa Linköpingin kyytiä. Tässä hieman numeroita ottelusta:

Linköpings HC - TPS Åbo 5-2 (0-2, 3-0, 2-0)
Laukaukset: 38-14 (13-5, 15-6, 10-3)
Jäähyt: 12-12 (4-2, 6-6, 2-4)
Yleisöä: 8087
 
Viimeksi muokattu:

EsKa

Jäsen
Aftonbladet veikkaa..

Aftonbladet veikkaa Elitserien-liitteessään sarjaa seuraavasti:

Ilman NHL-apuja:

1. Färjestad
2. HV 71
3. Timrå
4. Linköping
5. Frölunda
6. Brynäs
7. Djurgården
8. Modo
9. Södertälje
10. Malmö
11. Luleå
12. Mora

NHL-apujen kanssa:

1. Frölunda
2. Modo
3. Färjestad
4. Linköping
5. Timrå
6. HV 71
7. Djurgården
8. Södertälje
9. Luleå
10. Brynäs
11. Malmö
12. Mora
 
Viimeksi muokattu:

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Aftonbladet veikkaa..

Viestin lähetti EsKa
Aftonbladet veikkaa Elitserien-liitteessään sarjaa seuraavasti:


NHL-apujen kanssa:

1. Frölunda
2. Modo

Tämä on todella mielenkiintoista, varsinkin kun ottaa huomioon millaisia ja miten paljon NHL-apuja Modo:n on tulossa.

Modo on antanut NHL-pelaajille tarjouksen, jonka mukaan he ovat tervetulleita, Modo maksaa vakuutukset, mutta pelaajien on pelattava ilman palkkaa. Tässä vaiheessa kukaan ei tiedä miten kauan lock out tulee kestämään, joten Modo ei ymmärrettävistä syistä kykene maksamaan suuria palkkoja heidän NHL-pelaajilleen: Modon NHL-pelaajat, jotka ovat ajankohtaisia.

Frölundaan on tyrkyllä oikeastaan vain Per-Johan Axelsson ja Daniel Alfredsson, ehkä myös Christian Bäckman ja Fredrik Sjöström. Frölunda on tosin antanut ymmärtää että he pitävät tässä asiassa maltillista linjaa, elikkä ei ole ollenkaan varmaa että Frölundaan liittyvät kaikki pelaajat, jotka palveluksiaan tarjoavat.

Veikkaan että yllä mainituista hyökkääjistä otetaan vain yksi + Christian Bäckman, Frölundahan on yhtä hyvää puolustajaa vailla ja se paikka on näköjään jätetty auki juuri NHL:n työselkkausta silmällä pitäen.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Homma tuli nopeasti selväksi. Per-Johan Axelsson on tehnyt sopimuksen Frölundan kanssa. Hän pelaa luultavasti jo ensimmäisessä ottelussa. Samoin Christian Bäckman, joka ottaa vapaan puolustajan paikan.

Daniel Alfredssonhan on NHL:n pelaajayhdistyksen hallituksen jäsen, joten hän lähtee Pohjois-Amerikkaan neuvottelemaan ja palaa myöhemmin. Myös hän on selvittänyt asiansa Frölundan kanssa.

Samuel Påhlssonin piti mennä kaiken järjen mukaan Modon:n. Hänen tyttö-ystävänsä opiskelee Vänersborgissa, lähellä Göteborgia joten Påhlsson neuvottelee myös hän Frölundan kanssa.

Pelaajat pelaavat lähes vasta-alkajan palkalla ja hoitavat vakuutuksensa itse. Frölunda tosin lupaa maksaa pelaajille täyden palkan taannehtivasti, jos he pelaavat joukkueessa koko kauden.

Perskeles... kausilipun arvo alkoi jotenkin nousemaan kaks yks...
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Pelaajat jotka Aftonbladetin mukaan ovat valmiita pelaamaan Elitserienissä:

Modo
Peter Fosberg, f, Colorado.
Markus Näslund, f, Vancouver.
Henrik Sedin, f, Vancouver.
Daniel Sedin, f, Vancouver.
Mattias Timander, b, Philadelphia.
Mattias Weinhandl, f, Islanders.

Frölunda
Christian Bäckman, b, St Louis.
Daniel Alfredsson, f, Ottawa.
Per-Johan Axelsson, f, Boston.
Samuel Påhlsson, f, Anaheim.

Linköping
Henrik Tallinder, b, Buffalo.
Kristian Huselius, f, Florida.
Brendan Morrison, f, Vancouver.
Mike Knuble, f, Philadelphia.

Mora
Shawn Horcoff, f, Edmonton.
Daniel Cleary, f, Phoenix.

Timrå
Fredrik Modin, f, Tampa.
Henrik Zetterberg, f, Detroit.

Mif Redhawks
Kim Johnsson, b, Philadelphia.

Brynäs
-

Djurgården
Daniel Tjärnqvist, b, Atlanta.
Marcus Nilson, f, Calgary.
Nils Ekman, f, San José.

Luleå
Niclas Wallin, b, Carolina.
Mattias Öhlund, b, Vancouver.
Tomas Holmström, f, Detroit.

Södertälje
Dick Tärnström, b, Pittsburgh.
Niclas Hävelid, b, Atlanta.

Färjestad
-

HV 71
-

Seuraavat pelaajat saapuvat joulun jälkeen (jos lock out jatkuu):

Mats Sundin, f, Toronto (Djurgården).
Mattias Norström, b, Los Angeles (klubb ej klar).
Marcus Ragnarsson, b, Philadelphia (klubb ej klar).
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Aftonbladet kertoo Kimmo Kapasen ottavan Time-Outin jääkiekosta. Hänen polvensa ovat paisuneet ja lonkka reistailee. Kimmo aikoo ensiksi levätä viikon ja alkaa sitten harjoitella taas. Hän suunnitelee paluuta jäälle kuukauden päästä, mutta painottaa samalla että se paljon mahdollista että hän on pelannut viimeisen ottelunsa..

Timrå sijoittaa aluksi 20-vuotiaaseen Jimmy Danielssoniin, mutta tähtää kuitenkin NHL-maalivahtiin.

Antti Jokela harjoittelee joukkueen kanssa, muttei ole ainakaan vielä saanut sopimusehdotusta.
 
Viimeksi muokattu:

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Djurgården aikoo myös pelata muutaman ottelun vanhoissa paidoissa. Kuvassa Djurgårdenin NHL-vahvistukset Marcus Nilson, Mariusz Czerkawski, Daniel Tjärnqvist ja Nils Ekman. Elikkä hieman apinoivat tässä Frölundaa, joka myös pelaa muutaman ottelun uusi/vanha paidassa
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Nyt se on selvää, kuten niin moni on jo vihjaillutkin, Peter Forsberg pelaa jo MoDon ensimmäisessä pelissä tiistaina Brynäsiä vastaan. Forsberg ei tosin pysty vielä vastamaan siihen tuleeko hän pelaamaan myös siinä tapauksessa jos NHL:n pelit alkavat, sitä päätöstä saa odottaa vielä muutaman päivän, kertoo Forsberg itse.

Myös Samuel Påhlsson on selvä tapaus Frölundalle. Hän pelaa jo tänään harjoitusottelussa HV:ä vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

EsKa

Jäsen
Apinat?

Viestin lähetti finnishninja
Elikkä hieman apinoivat tässä Frölundaa, joka myös pelaa muutaman ottelun uusi/vanha paidassa

Tämä apinoiminen sopii hyvin näille eläintarhalaisille. :D :D :D :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös