Elitserien 2009–2010

  • 174 976
  • 834

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Linköpingissä kaksi erää takana ja yksi erä jäljellä Frölundan kautta 2009-2010 jäljellä.

Ensimmäinen erä oli tasainen kolmea hirveätä virhettä lukuunottamatta. Ensiksi sekoilee Pettersson, Johansson ja Niskala kolmikko Jämtin-Hlinka parivaljakon Hedmania vastaan ylivoimahyökkäykseen josta tsekki napauttaa illan ensimmäisen. Eikä kauaa, kun porrastus on taas päin helvettiä ja Hedman katselee Hlinkan takavarustusta samalla, kun tsekki ujuttaa rystyltä illan toisensa. Erän loppuun vielä Hlavac pääsee kokeilemaan Holmqvistiä, mutta Honke ottaa huikaisevan torjunnan ja pamauttaa mailansa tolppaan melkoisella voimalla merkiksi jengille, että tarttis tehrä jotain. Dahlen on tehnyt Hedmanille "söderholmit" ja miehen itseluottamus on tasan nolla. Jäätävä -2 ensimmäisestä erästä.

Toinen erä ja sama hourailu jatkuu. Puolustajat ryntäilevät miten sattuu ja tällä kertaa Bäckman tekee virhearvioinnin, omiin ylivoimahyökkäys ja Magnus Johansson 3-0. Ei voinut Honke taas mitään, sen verran lähelle Johansson pääsi tykittämään ja aivan yläpeltiin. Ja kuin kruunuksi Holmqvist hörppää perään Emvallin ranteen ilman maskia sinisen tuntumasta. Aivan kauheata puolustusta, tärkeimmällä hetkellä. Niskala heitti siniseltä helpon Norrenalle, mutta ei lämmitä 4-1 tässä vaiheessa. Lasulla oli myös läpiajo tuon jälkeen, mutta Norrena otti gamesaverin ja otti myös loistavasti pari Niskalan tykkiä erän lopussa kahden miehen alivoimalla.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Tappio sieltä tuli numeroin 4-2. Loistavan taistelun jätkät järjesti vielä kolmannessa erässä, mutta ei vaan riittänyt ja lopulta Norrena oli aivan huikea LHC:n maalilla.

Eipä tässä nyt löydä enempää kirjoitettavaa.. Vituttaa kuin sitä kuuluisaa otusta kellä on käpy jäässä. Yhteenvetoja sitten myöhemmin koskien koko Frölundan kautta.

Skellefteå voitti kotona Färjestadin 2-1 ja eteni HV 71 vastustajaksi välieriin!

Välieräparit:

HV 71 - Skellefteå
Djurgården - Linköping
 

Pauli

Jäsen
Frölunda faneilla saattaa olla pieni krapula päällä, jollei fyysistä niin ainakin henkinen ja se onkin sitä suurempi. Mutta jotain positiivista teille se, että meillä Luulaja faneilla on jo krapula kerennyt hyvin parantua. Tietysti tuolla budjetilla pelattaessa niin kausi on pettymys. Ainakin suurempi kuin Luulajalla. Vaikka vituttaahan tuo kun ei playoffeihin päästy. Mutta aika moni ennen kautta veikkasi Luulajaa kvalserieniin ja vauhtii hakemaan allsvenskanista, että siihen nähden posiitivinen kausi mutta silti vituttaa. Saumoja kuitenkin oli parempaankin mitä kausi lopuksi oli.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Bandwagonin nimi on loppukevään sitten Skellefteå. Vituttaa vielä hurjasti tuo tipahtaminen jo tässä vaiheessa, mutta sen kanssa on yksinkertaisesti elettävä.

Tänään lähtee sitten välierät käyntiin Elitserienissä ja Canal + tarjoilee Linköping-Djurgården parin.

Kuten tiedetään LHC joutui pelaamaan raskaan sarjan Frölundaa vastaan ja kärkipelaajat Mårtensson & Johansson pelasi valtavia minuutteja. On kumma jos tuommoinen peliaika ei rupea jossakin vaiheessa näkymään. Djurgården taas oli vakuuttava yhtä kotipeliä lukuunottamatta Brynäsiä vastaan ja lähtee ennakkosuosikkina tähän sarjaan.

Linköping on jokatapauksessa kotonaan todella paha vastustaja ja tulee varmasti laittamaan kunnolla kampoihin Djurgårdenille finaalipaikasta. Veikkaan tämän sarjan etenevän 7:een otteluun.

HV 71-Skellefteå sarjassa taas ei ole kuin yksi suosikki, mutta Hadelövin johdolla Skellefteå on mustahevonen. Kuten jo Färjestad-sarjassa, niin Hadelövin peli ailahteli hirveästi ja siihen ei ole varaa runkosarjan voittajia vastaan. HV on jokaisella osa-alueella edellä, joten jos Skellefteå enemmän kuin kaksi peliä tästä vie niin se on iso yllätys.

Siirtohuhuja:

Kamil Piros (Timrå) -> HV 71
Linus Videll (Södertälje) -> HV 71
Stefan Liv (HV 71) -> KHL
Björn Melin (HV 71) -> KHL
David Petrasek (HV 71) -> KHL
Mattias Tedenby (HV 71) -> NHL
David Ullström (HV 71) -> NHL
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Välierät käyntiin länsinaapurissamme.

Linköpingissä oli eri joukkue kuin tiistaina. Hardyn DIF oli aivan ylivoimainen ja dominoi ihan jokaista osa-aluetta pelistä. Puolustuspelaaminen yhdistettynä Wesslaulla oli loistavaa ja LHC:n nimekäs hyökkäys Hlavac etunenässä oli vaisuja. Tai sitten heistä Djurgården yksinkertaisesti teki vaisuja. Norrena palasi tolppineen myös inhimilliselle tasolle kahdeksi eräksi. Djurgårdenilta loistava vieraspeli, vaikka Cehlin piti parilla tuhlatulla tuhannen kruunun paikalla LHC:ta mukana pelissä.

HV kävi nollaamassa kotijoukkueen Skellefteåssa ja nappasi sarjassa 1-0 johdon Falkin, sekä Teemu Laineen maaleilla.

Paljon pitää tapahtua jos finaalipari ei ole HV 71 - Djurgården.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kvalserien jatkuu..

Tänään karsinnoissa pelaavat seuraavat parit:

Växjö-Södertälje
Almtuna-AIK
Rögle-Leksand

Södertälje karannee lopullisesti omiin lukemiin, mutta kahdessa jälkimmäisessä ottelussa on paljon panoksia. Leksand hävitessään Röglelle antaa melkoisen kaulan Röglelle suojellaakseen sarjapaikkaansa. AIK on pakkovoiton edessä Almtunaa vastaan säilyyttääkseen mahdollisuuden nousuun.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Djurgården-Linköping 3-2ja.

DIF jyräsi kotonaan kolme erää tyystin, mutta hyvän ensimmäisen erän ansiosta LHC roikkui todella pitkään mukana ja kiitos Norrenan. Ratkaisu tuli ensimmäisen jatkoerän viimeisellä minuutilla Nilsonin vapautettua Ölvestadin läpiajoon ja kaveri pisti ihan yläpeltiin. Otteluvoitot siellä nyt 2-0. Maanantaina jatkuu ja tämä ottelu on Canalin ottelu silloin.

Kvalserienissä pelattiin eilen todella mielenkiintoinen kierros ja tulokset on tässä:

Rögle - Leksand 1-2ja. (0-0, 1-0, 0-1, 0-1)
Växjö - Södertälje 7-6ja. (1-3, 2-2, 3-1, 1-0)
Almtuna - AIK 1-2 (1-1,0-0,0-1)
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
HV 71-Skellefteå 3-5

Mukavan viihdyttävä peli ja tapahtumia riitti molempiin päihin. Ensimmäisessä erässä vierailijat oli tappavan tehokkaita ja iskivät kovalla prosentilla HV:n virheistä. Samalla ketju Bellemare-Hagos-Forsberg oli loistavalla pelipäällä. Myös nelosketjun nuori Oscar Lindberg iski uran ensimmäisen playoff-maalinsa.

Toiseen erään kotijoukkue tuli ihan eri draivilla ja saikin nopeasti kavennuksen Laineen maalin muodosta johon Lindström teki huikean esityön. Hadelöv ja Skellefteå oli pahasti sillassa ja HV pääsi vielä maalin päähän Teemu Laineen toisella osumalla mikä tuli vastahyökkäyksestä kovalla lämärillä yläpesään. Kuin tyhjästä Skellefteån super(Hagosin)ketju sai paineen kotijoukkueen päähän ja hienon kuvion päätteeksi Forsberg ohjasi maalin edestä vierailijoille taas kahden maalin johdon. Loppuerä oli sitten paljon tasaisempi.

Kolmanteen HV tuli taas kovalla vauhdilla ja saikin hankittua Skellefteålle jäähyjä jonka aikana Jukka Voutilaista tänään korvannut Björn Melin heitti varsin helpon ranteen luukulle mikä meni Hadelöville. Ei kauaa, kun HV:n puolustus menettää kiekon sinisellä ja Lundberg pääsee läpiajoon, mutta pyöräyttää kiekon Lindbergille joka Davidssonin ahdisteluista huolimatta saa laatan ohi Livin.

Loistavaa, että Skellefteå näytti kyntensä ja näpäytti arvostelijoille, että kotitappiosta huolimatta sarja ei ole ohi.

Tämän kevään tuhkimotarinan nimi on Johan Forsberg. Ensimmäistä kertaa playoffeja pelaava pelaaja on aivan loistavassa tikissä ja on kerännyt nyt 9 ottelussa tehot 7+3. Muutenkin koko ketju Bellemare-Hagos-Forsberg on ollut pysäyttämättömässä kunnossa koko playoffien ajan.
 

tzoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR, Kälviän Tarmo
Kyllä pitää nostaa Skellefteålle hattua. Mukana tänään oli loukkantumisten johdosta 8 junnuikäistä pelaajaa. Junnutoiminta alkaa olla Ruotsin parasta siellä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Täytyy muistaa, että Skellefteålla on muutenkin kokoonpanossa todella paljon nuoria, että se ei johdu ainoastaan loukkaantumisista. Toki Tenkratin, Söderströmin ja Forssellin puuttumiset tuo jonkunlaisen loven hyökkäykseen, mutta silti nelonen ollut käytännössä koko kauden "juniori pitoinen". Skrbek puuttui puolustuksesta, mutta siellä on muutenkin hieno kokonaisuus kokeneita ja nuorempia. Erixon, Larsson ja Rundbland kuuluu TOP-8 pakistoon, oli kaikki kunnossa tai ei.
 

tzoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR, Kälviän Tarmo
Näin juuri, Lampinen. Skellefteålla alkaa olla positiivinen ongelma saada kaikki junnut mahtumaan joukkueeseen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Tony Mårtensson on loukannut eilen nivusensa DIF-LHC ottelussa ja miehen pelikunto katsellaan päivä kerrallaan. Tai lähinnä kuinka hyvin mies saadaan parsittua kasaan. Luonnollisesti todella paha takaisku Linköpingille jonka nimivahvasta hyökkäyksestä ainoastaan Tony Mårtensson on ollut tasollaan myös playoffeissa.

Tästä jäädään odottamaan lisätietoja.

Kvalserien tänään:

Södertälje-Almtuna
Växjö-Rögle
AIK-Leksand
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Päättötodistus 2010 Frölundan peräpää:

Kuten otsikko kertoo, niin otetaan kausikatsaus Frölundan peräpäähän ja aloitetaan luonnollisesti Honkesta. Viisi tähteä on ns. maksimi.

Johan Holmqvist #40 Runkosarja: GP:53, GAA 2,68 SVS% 89,6 Playoffs: GP:7, GAA 3,08 SVS% 89,3. ***

Ailahtelevainen kausi takana Holmqvistillä. Eli juuri samanlainen kuin ensimmäinenkin. Voi jopa sanoa, että kiitos hänen loisteliaan runkkarin lopun Frölunda ylipäätään pelaili pudotuspelejä, mutta sitten alkukausi oli jotain ihan muuta. Se on varmaan kaikille selvää tässä vaiheessa, että ei lähellekkään palkkansa arvoinen. Ristiriitaiset fiilikset kyseisestä kaverista, soppari kumminkin jatkuu ensi kaudellekkin jollei joku KHL:ästä osta sitä pois. Se olisi tässä vaiheessa jopa oma toive. Se on uskomatonta miten yhden kaverin peliotteet voi ailahdella näin perkeleesti.

Muita maalivahteja on vaikea lähteä listaamaan, koska pelasivat niin vähän.

Puolustajat:

Philip Larsen #3 Runkosarja: GP:42, 1+9=10 pistettä 20min +6. Playoffit: GP:7 0+0=0 pistettä 4min +/- 0. **

Nuori danski tuli vielä kaudeksi rapakon takaa lainalle ja odotukset oli valtavat, mutta ei pystynyt hänelle asettamia saappaita täyttämään. Välillä osoitti viime kaudelta tuttuja otteita mitkä olivat myös puolustussuuntaan erittäin kypsiä, mutta oli yksi suurimmista pettymyksistä tällä kaudella.

Christian Bäckman #5 Runkosarja: GP:47 10+18=28 pistettä 46min +12. Playoffit: GP:7 1+2=3 pistettä 6min -4. ****

Tuli pienellä kohulla jo valmiiksi täyteen puolustukseen, mutta otti oman paikkansa vakuuttavasti ja näytti, että jopa ylihypetykset eivät olleen turhia miehen kohdalla. Oli koko ajan peliaikakunkku ja kiekollinen peli oli myös välillä silmiä hiveltävää. Lämäri on myös tulinen ja todella hyvä täsmäase viivaan. Tasaisin ja paras suorittaja puolustuksessa tällä kaudella.

Henrik Tömmernes #7 Runkosarja: GP:27 0+3=3 pistettä 10min +4. Playoffit: GP:7 0+1=1 pistettä 2min +/- 0. **½

Pienellä roolilla lähtenyt nuori nousi loppua kohden jopa yhdeksi tärkeimmäksi lenkiksi peräpäässä ja sai playoffeissa myös ylivoima-aikaa. Otti todella tärkeitä askeleita tulevaisuutta ajatellen ja pelkästään loppukauden näytöillä ansaitsee myös paikan ensi kauden puolustuksesta.

Ville Mäntymaa #8 Runkosarja: GP:28 2+6=8 pistettä 18min +5. Playoffit: GP:5 0+0=0 pistettä 0min +/- 0. **

Vaikea kausi Mäntymaalle. Loukkaantumiset olivat koko ajan miehen riesana ja myös loppukaudesta miehellä oli jos minkälaista ongelmia. Runkosarjan lopussa oli jo JYP-ajoista tuttua Mäntymaata, mutta ilmeisesti lääkäriltä ei ollut vielä tullut lupaa pelata kovia minuutteja. Sopimus jatkuu.

Tobias Viklund #9 Runkosarja: GP:48 4+8=12 pistettä 14min -12. Playoffit: GP:7 0+0=0 pistettä 2min -1. **½

Yksi alkukauden parhaimmista puolustajista, mutta loppukaudella oli todella huono ja playoffeissa heikoin lenkki Larsenin kanssa puolustuksesta. Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi miehestä, mutta sopimus jatkuu kumminkin myös ensi kaudelle.

Janne Niskala #22 Runkosarja: GP:50 12+16=28 pistettä 34min +6. Playoffit: GP:7 3+4=7 pistettä 6min -2. ****

Kiitos Jukka Jaloselle Janne Niskala löysi aivan uuden kevään olympiakutsun jälkeen. Alkukausi oli heikko, mutta sitten tuli sitä Färjestadista tuttua Niskalaa joka oli sitten loppukaudesta ihan pitelemätön ja kiekollinen peli valovuoden edellä alkukautea. Playoffeissa oli maaginen. Sopimus katkolla ja huhut vievät kovasti KHL:ään, mutta Norbergin mukaan myös Frölunda on jättänyt oman tarjouksensa.

Oscar Hedman #41 Runkosarja: GP:52 2+5=7 pistettä 12min -10. Playoffit: GP:7 0+0=0 pistettä 0min -3.

Voivoi. Yksi omista suosikkipelaajista vajosi Dahlenin käsittelyssä tämän kauden "tonisöderholmiksi". Luottoa ei vaan löytynyt ja sitten kun se mahdollisuus tuli, niin otteet olivat koomisia. Alkukausi miehellä hyvä, mutta loppu sysimusta. Ei varmasti jatka Frölundassa.

Kristian Kudroc #00 Runkosarja: GP:28 1+5=6 pistettä 92min +1. **

Tuli tryoutin kautta joukkueeseen, mutta sai yllättäen sitten kesken kauden lähtöpassit. Ei loistanut, mutta oli hyvä syvyyspelaaja jonka olisin pitänyt mielelläni kauden loppuun asti.

Sen lisäksi Peter Andersson ja Mikko Lehtonen pelasivat puolustuksessa. Lehtonen oli todella tärkeä palanen, mutta tunnetut syyt sitten ajoi miehen ns. loppuun ja mies purki sopimuksensa Frölundan kanssa. Olisi kyllä tarvittu pleijareissa. Andersson otti Tömmernesin tavoin hyviä askeleita kohti tulevaa, mutta silti rooli oli vielä pieni. Kuullaan varmasti tulevaisuudessa tästäkin jampasta enemmän.

Jatketaan hyökkääjillä kun on kerkiää.
 

Vesku

Jäsen
Kvalserien tänään:

Södertälje-Almtuna
Växjö-Rögle
AIK-Leksand

Kohta mennään. Nähdään tänään, onko AIK mies vai mitanottaja, kun Hovetissa luultavasti täysi häkki. Pisteen päässä Röglestä, asetelmat ovat suorastaan namuisat.

SR selostaa

Edit: Tobias Eriksson punaviivalta Gnagetille 1-0! Hieman äänitasot radiossa väreilevät!
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Hienoa että televisiosta tulee juuri tuo kaikista eniten panoksia omaava AIK - Leksand-peli! Ja Leksand tietenkin toivotaan voittoon että hyvät mahdollisuudet Elitserieniin säilyisivät. ;)
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kvalserienin tulokset:

Södertälje-Almtuna 4-3ja.
Växjö-Rögle 3-7
AIK-Leksand 2-3 (Jussi Pesonen 1+0, Tony Virta 1+0 & Kimmo Lotvonen 0+1)

Jussi Pesonen alkaa ottamaan melkoista roolia Leksandin riveissä. Nyt kahdessa peräkkäisessä ottelussa voittomaali.

Sarjataulukko:

1. Södertälje 7o 18p
2. Rögle 7o 14p
--------------------
3. Leksand 7o 11p
4. AIK 7o 10p
5. Almtuna 7o 7p
6. Växjö 7o 3p

Tiukaksi vetää ja kolme kierrosta jäljellä. Yhdellä voitolla SSK on turvassa, mutta toisesta liigapaikasta käydään vielä armoton kilpailu, AIK menetti vähän asemiaan tämän päivän häviönsä jälkeen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Voutilainen pelaa, Ledin ja Andre Pettersson puuttuvat edelleen HV 71:n kokoonpanosta tämän illan kokoonpanosta.

Linköpingin tähtipelaaja Tony Mårtensson ei ole harjoitellut loukkaantumisten jälkeen, mutta aikoo lämmittelyssä kokeilla pystyykö pelaamaan. Jotenkin on skeptiset odotukset Mårtenssonin pelaamisesta, mies on tykittänyt hirmuisia peliaikoja käytännössä koko playoffien ajan, joten saas nähdä kestääkö nivunen.

Yllättäen Elitserienissä ollaan kiinnostuneita Markus Seikolasta. Ainakin Södertälje, Luleå ja MoDo ovat Ilveksen tähtipuolustajan kintereillä.

Jatketaan huhuilulinjalla. Leksandin ja Allsvenskanin paras pelaaja Pelle Prestberg on liitetty Färjestadin riveihin. Myös Richard Wallin (Leafs), Christian Berglund (Rapperswil) ja Peter Nolander (Brynäs) on liitetty Färjestadin riveihin.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Ei ollut AIK:sta nousijaksi tänäkään vuonna. Kiitti vaan Pesonen...

Paluu eliittiin on tosi vaikeaa, Ruotsissakin. AIK:n putosi silloin, kun sen odotettiin sijoittavan kautta aikojen eniten ja Hjallishan sanoi jopa sen, että AIK tullaan sitten erottamaan Elitserienistä Eurooppaliigaan, huippujoukkueena.

Hommaan nimitettiin suomalainen valmentaja, Kari Jalonen, joka herätti kovasti huomiota Ruotsissa järjestämällä jääharjoitukset joukkueelle kesälläkin, metsän ja jalkapallokentän sijasta. Hjallis ja Virmanen järjestivät kehityskelpoisen joukkueen ja tarkoitus oli että ekonomia pysyy kasassa.

Kaikki näytti todellakin hyvältä ja jääkiekkokansalla oli suuret odotukset AIK:sta.

Miten kävi? AIK putosi Ruotsin ylimmästä sarjasta, eikä ole oikeastaan ollut edes lähellä nousta takaisin.

Henkilökohtaisesti uskon, että tässä tuli vain yksi pilkkuvirhe. Hjalliksen ja Virmasen olisi sittenkin pitänyt saada mukaan vähän enemmän rutiinia ja pari hyvää maalintekijää. Ei siinä varmasti ollut sen suurempaa ongelmaa, AIK:n aloitti viimeisen kautensa aivan loistavalla tavalla, mutta jostain syystä peli romahti, eivätkä he onnistuneet enää palaamaan tasolleen.

Liian aikaisin liian hyvässä kunnossa?

Minusta AIK tosin kuuluu Ruotsin ylimpään sarjaan, ihan samalla tavalla kuin Leksandkin. Ja tästä syystä niin moni vaatii, että sarjaan pitää saada pari joukkuetta lisää. Ja kyllä, miksei. Mutta mitä jos joku Almtuna tai Växjö tekee Väsbyt ja nousee sitten takaa näiden nenän edestä? Siis jos väärä joukkue nousee?

Malmökin saattaa tulla vielä joskus... jos Percy Nilsson innostuu.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Päättötodistus 2010 Frölunda hyökkäys:

Fredrik Pettersson #10 Runkosarja: GP:54 20+18=38 pistettä 40min +8. Playoffs: GP:7 3+1=4 pistettä 10min -4. ****

Pettersson, koko Göteborgin lempilapsi. Taistelee, raataa ja tekee siinä ohessa hyvän määrän pisteitä. Oli jo toista kautta peräkkäin yksi parhaista Intiaaneista hyökkäyksessä, mutta loppua kohden joku muuttui mikä vei arvosanaa. Kävi iskemässä silloin tällöin maalin kyllä, mutta se raataminen ja tilanteiden loppuun vieminen tyssähti. Ei ollut enää se joka omalla esimerkillään sytytti joukkueen, vaan paskan valuessa alas myös Flugan valahti. Uran paras kausi kumminkin, joten ura otti taas hienoja askeleita. Kevääksi Tre Kronorin matkaan?

Per-Johan Axelsson #11 Runkosarja: GP:47 10+16=26 pistettä 51min +1. Playoffs: GP:5 1+0=1 piste 6min -2 ***

Alkukaudella jopa sysipaska ja jossain vaiheessa oli enemmän rasite kuin olisi ollut hyödyksi. Loppua kohden Pebbenin taso kumminkin nousi merkittävästi ja onnistui nostamaan tasoaan huimasti jokaisella osa-alueella.

Carl Klinbgerg #17 Runkosarja: GP:42 6+7=13 pistettä 16min +1. Playoffs: GP:7 0+0=0 pistettä 2min -1. ***

Nuori jolla on timanttinen tulevaisuus edessä. Aina satalasissa ja ranne on aivan huikea. Ensi kaudella taas askeleita eteenpäin.

Joakim Andersson #18 Runkosarja: GP:55 6+12=18 pistettä 42min +5. Playoffs: GP:7 1+2=3 pistettä 0min -1. **½

Ihan ok. Pelasi Makkosen tultua elämäsä kiekkoa ja vei "Makkosen paikan" Olimbin, sekä Kallion keskeltä, mutta heti JM:n lähdettyä mies vajosi massaan. Jotenkin mieheltä odottaa enemmäin kuin tuo nelosen keskustan rooli. Uudet tuulet ensi kaudella?

Joel Lundqvist #20 Runkosarja: GP:49 11+20=31 pistettä 34min +20. Playoffs: GP:1 0+0=0 pistettä 0min +/- 0. ****

Loukkaantumiset oli riesana kapteenilla ja loppujen lopuksi varsin harmiton taklaus Jämtiniltä keskeytti Joelin kauden liian aikaisin. Johti omalla esimerkillään ja oli jopa kiekollisena pitelemätön joulun tietämissä. Erittäin vahva kuva jäi Joelin comeback-kaudesta, toivottavasti saa ehjän kesän alle ja on ensi kaudella heti alkukaudesta parhaimmillaan.

Mikael Johansson #21 Runkosarja: GP:55 4+11=15 pistettä 14min -6. Playoffs: GP:7 0+0=0 pistettä 4min -6. ***

Jarrusentteri, ei enempää eikä vähempää. Harjoitusottelut antoivat luvan odottaa jopa superkautta, mutta palasi tosipelien alettua normitasolle. Playoffeissa meni maaleja liikaa omiin. Sopimus ei jatku ja itse olisin valmis pitämään Mikaelin jatkossakin Frölundassa.

Niklas Andersson #24 Runkosarja: GP:54 15+17=32 pistettä 50min +5. Playoffs: GP:7 2+3=5 pistettä 29min +2. ****

Vähän on terävyys kadonnut iän myötä, mutta silti erittäin tasainen kausi Niklaksella alla mikä on muuten jo aika suuri juttu Frölundassa. Jos halua löytyy, voisi jopa kauden vielä pelailla.

Andreas Karlsson #28 Runkosarja: GP:15 3+3=6 pistettä 6min -4. Playoffs: GP:7 1+5=6 pistettä 2min +3. **½

Alkukausi oli surullinen ja sitten siihen se loukkaantuminen. Sensaatiomainen paluu playoffeihin lopettamisen partaalta ja pelasi pelituntumaan nähden loistavat playoffit. Sopimus jatkuu, mutta kunto on arvoitus.

Riku Hahl #33 Runkosarja: GP:26 3+10=13 pistettä 12min -5. Playoffs: GP:7 2+3=5 pistettä 4min -2. **½

Taas se jokin uupuu Riksan pelistä. Kärsi Karlssonin tapaa loukkaantumisista ja palasi runkosarjan lopussa kaukaloihin varsin hyvillä otteilla. Rikkonaista, rikkonaista.

Martin Röymark #44 Runkosarja: GP:55 5+4=9 pistettä 12min -6. Playoffs: GP:6 0+0=0 pistettä 2min -1.

Väliinputooja. Lahjakas norski ei löydä oikee omaa paikkaansa kokoonpanosta ja sama koskee tulevaisuutta. Jatkanee matkaansa.

Mathis Olimb #46 Runkosarja: GP:55 9+25=34 pistettä 20min +4. Playoffs: GP:7 1+3=4 pistettä 4min -2. ****

Ylivoimaspesialisti. Maaginen käsistään ja äärettömän viisas pelaaja. Ensimmäiseksi kaudeksi Ruotsissa erittäin hyvä kausi ja sopimus jatkuu ensi kaudelle.

Niclas Lasu #55 Runkosarja: GP:51 2+7=9 pistettä 10min +3. Playoffs: GP:7 0+1=1 piste 2min -4. ***

Loppukaudesta löyti paikkansa ja oli nelosen laidassa todella hyvä. Ensi kaudella vakiopaikkaa kokoonpanosta ja omaa piste-ennätystä uusiksi.

Jens Karlsson #58 Runkosarja: GP:10 1+2=3 pistettä 2min -2. Playoffs: GP:4 0+0=0 pistettä 2min +/- 0. **

Tuli siirtorajan lopulla joukkueeseen, mutta ei liiemmin tuonut mitään mullistuttavaa joukkueeseen. Sen verran on äijiä puskemassa kokoonpanoon, että tuskin jatkaa.

Tomi Kallio #71 Runkosarja: GP:55 18+22=40 pistettä 40min +/- 0. Playoffs: GP:7 2+6=8 pistettä 6min +3. ****

Loistava kausi Kalliolta. Loppukaudesta ihan suvereeni hyökkäyspäässä ja todella tehokas, nousi myös pitkään sisäistä pistepörssiä hallinneen Petterssonin ohi.

Patric Blomdahl #84 Runkosarja: GP:49 6+2=8 pistettä 90min -5. Playoffs: GP: 7 1+0=1 piste 16min -2. **½

Paikoittain, mutta liian harvoin mies on ilkeä. Ihan hyvä maalimäärä kumminkin Blomdahlille ja pääsi lähelle maaliennätystään. Toivottavasti jatkaa ensi kaudella, vaikka tunkua neloseen onkin.

Jussi Makkonen kävi tunnetusti kokeilemassa, mutta ei natsannut.

Onko muuten muilla palstalaisilla jotka Frölundasta erityisesti diggaavat halua pitää kausiketjua pelkästään Frölundasta? Ninja, Juna tai jotkut muut?
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Minähän hoitelin homman tässä muutama vuosi sitten, alusta loppuun ja homma päättyi sopivasti mestaruuteen:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=13265&highlight=fr%F6lunda

Katos katos :) Eli nyt tiedetään kumpi pistää Frölundan kausiketjun pystyyn ensi kaudelle.

Ja vielä pelit jatkuu vaikka valitettasti Frölunda ei ole mukana. Taas pelattiin ja pelaillaan:

Skellefteå - HV 71 2-3ja. (A.Falk 2+0) Sarjan tilanne 1-2
Linköping - Djurgården 2-0 Sarjan tilanne 1-2

Lisäksi kvalserienin kolmanneksi viimeinen kierros:

Almtuna-Växjö
Leksand-Södertälje
Rögle-AIK

Leksandille ja AIK:lle toivoisi voittoa, että kahdelle viimeiselle kierroksella jäisi huikeat panokset.
 

Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Almtuna-Växjö
Leksand-Södertälje
Rögle-AIK

Leksandille ja AIK:lle toivoisi voittoa, että kahdelle viimeiselle kierroksella jäisi huikeat panokset.

Samaa toivon miekin. Jos Rögle voittaa niin tilanne käy aika tukalaksi Leksandille, ja AIK saisi jo heittää toiveet nurkkaan. Saas nyt nähdä miten tuo Södertälje pelailee... nappaako äijiä enää kun Elitserien-paikka on jo varmistettu ja kuinka suuri etu siitä on Leksandille?
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
nappaako äijiä enää kun Elitserien-paikka on jo varmistettu ja kuinka suuri etu siitä on Leksandille?

Mites tuo SSK:n paikka on varmistunut? Pelejä on kaikilla kolme jäljellä ja voitosta saa tuon 3 pistettä. Tänään Leksandin ja Röglen voitoilla sarjataulukko muuttuisi siten, että Leksand nousisi 14 pisteeseen, sekä Rögle 17 pisteeseen. 2 Kierrosta olisi tämän jälkeen matkaa maaliin ja Leksandilla olisi teoreettiset mahdollisuudet nousta vielä Södertäljen ohi.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Almtuna-Växjö 4-0
Leksand-Södertälje 3-2ja.
Rögle-AIK 4-5

Eli se meni niikkuin sen pitikin mennä. Sopivaa hässäkkää ollut myös tuossa Röglen pelissä, Rögle näemmä "tehnyt" tasoituksen minkä tuomari sitten hylkäsi. Kvalserien on täydessä liekissä ja kaksi huikeata kierrosta jäljellä.

Sarjataulukko nyt:

1. Södertälje 8o 19p
2. Rögle 8o 14p
--------------------
3. Leksand 8o 13p
4. AIK 8o 13p
5. Almtuna 8o 10p
6. Växjö 8o 3p

Färjestadin jättää ainakin viisikko Jesper Matsson, Arto Laatikainen, Ari Vallin, Kent McDonell ja Angell Krstev. Myös norjalainen Holös todennäköisesti matkaa Avalanchen organisaatioon.

Sisään päin uusvanhat Martin Sevc ja Dominik Granak. Myös JYPistä tuttu Tuomas Pihlman on Färjestadin hankintalistalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös