"Ei oo käyttöä, lähe meneen!" - Näistä asioista olen saanut tarpeekseni -ketju

  • 2 272
  • 6
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kas tässä ketju, jonne voi listata meemejä, ilmiöitä, ajatuksia, olentoja ynnä muita internet-ajan asioita ja entiteettejä sekä muita teemakokonaisuuksia, joista haluaisit päästä lopullisesti eroon.

Avaan pelin seuraavilla:

"Gangnam Style": käsittämättömän kuvottava osoitus massahysterian käytännön ilmenemisestä. Suurin piirtein jokainen taho ja kahden tai useamman ihmisen muodostama joukko maailmassa, eduskunnan suurta valiokuntaa lukuunottamatta, on tehnyt tästä oman "hupaisan" versionsa ja laittanut sen Youtubeen. Jo riittää!

"Call Me Maybe": sinänsä hyvinkin kauniin, joskin täysin ylimeikatun ja halvan oloisen laulajattaren variaatio edellisestä kuvauksesta. Joka perkeleen KooKoon cheerleader-porukka on esittänyt oman pastissinsa tästä, mikä muuttui hauskasta masentavaksi jo huhtikuussa.

"Jäätävä"-termi: kuulin tämän ensimmäistä kertaa eräältä teekkarilta vuonna 2005 ja pelkäsin siitä asti, että termi leviää myös ihmisten keskuuteen. No, levisihän se, minkä muutkin ovat saattaneet huomata näin vuonna seitsemän jälkeen zombieapokalypsin.

Twitter: Sampo Liusjärven ym. hashtagfiilien surkuhupaisa kokoontumisajo. @#-_-merkkien kombinatorinen kipsisakka-allas.

Puoli seitsemän (YLE): kolme vuotta tauotonta hakamussuttelua ja kaikkia neljää edellä mainittua on tarpeeksi Suomen kokoisessa maassa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Twitteristä eri mieltä. Olen huomannut sen varsin kivaksi jutuksi kun haluaa seurata juuri tiettyjä juttuja ja ihmisiä. Facebookissa jotenkin hukkuu kaikkeen.

Jäätävä -termiä käytän joskus itsekin. Minulle tulee siitä mieleen Maikkarin kiekkomatsit oranssitakkien selostuksella. Timo Jutilan muistan sitä viljelleen paljon.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Jäätävä on ihan hyvä sana. Ja Ikävänkantajan listasta vaihtaisin Twitterin pois ja Facebookin tilalle. Siinä on nimittäin kaiken pahan alku ja juuri. Itse olin Facebookissa jonkin aikaa, mutta totesin ettei ole käyttöä ja lähin meneen.
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Itsekin olen Twitteristä eri mieltä. Ennemmin mä Facebookin tuonne laittaisin.

Mitä tulee termiin Jäätävä, niin tuleehan sitä välillä käytettyä. Mielestämo siinä ei ole mitään negatiivista.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jatkoajan alati kasvavasta määrästä ärsyttää/vituttaa/paskaa-ketjuja.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Julkkiskokit ja kaikenmaailman masterkokkisodat. Rotannaamaisia honottajia ja hölöttäviä helppoheikkejä nyrpeine naamoineen snobbailemassa ruoan kanssa, hyi helvetti.
 

Ralph

Jäsen
Juuri nyt kävi niin, että vanha nimimerkki tympi ja sai lähteä menemään. Uudessa on sitä uutuuden viehätystä ja jopa järkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös