EHT: Sweden Hockey Games 9-12.2

  • 85 494
  • 278
Enpä muista, että Janne Pesonen olisi koskaan tehnyt kovin ratkaisevaa maalia Leijona-paidassa. Sama toki pätee edelleen moneen muuhunkin, mutta kyllä Pesonen eräänlainen Tomppa "Kallion Tomppa" Kallio vähintään on.

Vaikka kommenttisi oli kaiketi kohdistettu enemmänkin yleisellä tasolla tuohon Suomen iänikuiseen maalinteon vaikeuteen eikä suoraan Janne Pesoseen, niin täytyy silti sanoa, ettei Pesosella noita esiintymisiä ratkaisupaikoissa muutenkaan ihan valtavasti ole. Pesosella on urallaan yhdet arvokisat eli yhteensä 9 ottelua. Näistä niitä todellisia ratkaisuotteluita on ollut 2-3 näkökulmasta riippuen. Ja kuinka moni noiden ratkaisuotteluiden maaleista on ollut todellisia ratkaisumaaleja, niin jäljellä onkin maalit laskettavissa yhden käden sormilla. Joten ei Pesosesta nyt vielä mitään legendaarista arvokisajäätyjää tai Kallion Tomppaa saada.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaa - minusta Pesonen pelasi itsensä kisoihin. Onhan nuo tehot ja esiintyminen kentällä puolustussuuntaan aika vahvoja näyttöjä.

Ylivoimaisesti suurin ylläri itselleni oli tämä Joonas Järvinen. En ole aiemmin kaveriin suuremmin kiinnittänyt huomiota, mutta tässähän meillä on Ossi V:n ja Jeren ristisiitos. Hoitaa oman tonttinsa satavarmasti ja on muuten todella veemäinen pelaaja vastustajia ajatellen.

Tuo avauspelikin näytti ainakin jossain määrin toimivan.

Mikä tämän kaverin sopimustilanne mahtaa olla? Haluaisin kyllä Joonaksen Nordikselle vuodeksi ennen rahakkaampia kaukaloita, kiitos.
 

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ylivoimaisesti suurin ylläri itselleni oli tämä Joonas Järvinen. En ole aiemmin kaveriin suuremmin kiinnittänyt huomiota, mutta tässähän meillä on Ossi V:n ja Jeren ristisiitos. Hoitaa oman tonttinsa satavarmasti ja on muuten todella veemäinen pelaaja vastustajia ajatellen.

Tuo avauspelikin näytti ainakin jossain määrin toimivan.

Mikä tämän kaverin sopimustilanne mahtaa olla? Haluaisin kyllä Joonaksen Nordikselle vuodeksi ennen rahakkaampia kaukaloita, kiitos.

Joonaksella on ensi kauden kattava sopimus Pelicansin kanssa. Eli Nordiksella vain vieraana ensi kaudella.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt on uutisoitu että Sotshin 2014 talvikisojen jälkeen EHT-sapluunaa muutetaan. On kyllä aikakin koska tällainen turnausmuotoinen systeemi on todella tylsä. Venäjä-Tsekki-peliä katsoi Globenissa n. 1100 ihmistä, tuossa ei ole järkeä enää ja on pelkkää huonoa mainosta kansainväliselle jääkiekolle. Homma pitäisi viedä samanlaiseen systeemiin kuin jalkapallossa, että on tietyt viikonloput aikataulussa jotka on pyhitetty yksittäisille maaotteluille. Ja siihen se tullee menemäänkin, pisteet voi sitten ynnätä kokonaistaulukkoon jos halutaan se kauden EHT-mestari selville, vaikka tittelillä ei koskaan oikein ole ollut arvostusta. Kun MM-kisat pelataan joka kevät, niin on aika keinotekoista palkita vielä EHT:n voittaja erikseen. Suomellahan noita titteleitä on vaikka kuinka monta 2000-luvun alusta, mutta kukaan ei tiedä eikä välitä siitä. Olisi siis jo korkea aika siirtyä yksittäisiin maaotteluihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös